Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi
Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.
Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.
maanantaina, kesäkuuta 08, 2009
tiistaina, kesäkuuta 02, 2009
Vain idiootit ummistavat silmänsä kulttuurieroilta
Amnesty järjestää kampanjoita naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, mutta ei sanallakaan mainitse afrikkalaisten ja arabien suunnatonta yliedustusta raiskaajien joukossa. Amnesty on miesvastainen vihapropagandajärjestö, joka pyrkii hyökkäämään nimenomaan valkoisia heteromiehiä vastaan.
HS:n mukaan suomalaiset miehet "rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat naisia", vaikka todellisuudessa afrikkalaiset ja lähi-itämaalaiset miehet hakkaavat, raiskaavat ja tappavat naisia moninkertaisesti enemmän (itse asiassa monikymmenkertaisesti enemmän) per capita kuin suomalaiset miehet.
Vastaavantyyppisiä puheenvuoroja tulee jatkuvasti naispoliitikoilta ja "kansalaisjärjestöjen" aktiiveilta.
Miksi nämä "miesten väkivallasta naisia kohtaan" ja "miesten tekemistä naisia alistavista ja traumatisoivista raiskauksista" jatkuvasti puhuvat poliitikot, "intellektuellit", journalistit ja "kansalaisjärjestöaktiivit" eivät koskaan puhu asioista niiden oikeilla nimillä?
Miksi he eivät kerro, millaisia eroja raiskauksien ja muun naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydessä on erilaisiin etnisiin ryhmiin kuuluvien miesten välillä?
Kommentti hommaforumilta:
Koska monikulttuurimielipuolet eivät näe tai halua nähdä ihmisiä heidän taustansa mukaan, vaan puhtaasti ja poikkeuksetta yksilöinä. Kaikki ovat samanlaisia riippumatta siitä, mistä he ovat kotoisin, mitä uskontoa he tunnustavat tai minkälaisessa kulttuurissa he ovat kasvaneet.
Maahanmuuttajat tulevat erilaisista kulttuureista, jotka kaikki ovat saman arvoisia meidän kulttuurimme kanssa. He ovat siis ihan samanlaisia kuin mekin.
100% maahanmuuttajista on mokuttajien mielestä erilaisia yksilöitä. Jokainen järkevä ihminen näkee, että osa turvapaikanhakijoista on esim. irakilaisia ja osa somaleita, joiden määrä on sitä ja tätä, kun taas mokuttajille he ovat X määrä erilaisia yksilöitä, joita jokaista pitää auttaa.
Kulttuurillisilla eroilla ei ole mitään merkitystä, koska kaikki ovat samanlaisia ihmisiä, yhtä arvokkaita yksilöitä, siten siis kaikki ovat oikeastaan keskenään samanlaisia. Uskonnoilla ja kulttuureilla ei ole merkitystä, koska kaikki ovat samanlaisia yksilöitä.
Sukupuolten tasa-arvo on samaa mokuttajille kuin kaikki muukin tasa-arvo. Rotujen ja kulttuurien tasa-arvo ei heidän mielestään eroa mitenkään muusta tasa-arvoajattelusta. Eri kulttuurien tavat ja näkemykset ovat kaikki samanarvoisia. Ovathan vastaavasti mies ja nainen keskenään erilaisia, mutta silti samanarvoisia.
Tähän oppiin ei mahdu se, että toisista kulttuureista tulevat käyttäytyisivät muihin kulttuureihin verrattuna huonommin oman kulttuurinsa tai uskontonsa vuoksi, koska silloinhan jotkin kulttuurit tai uskonnot olisivat "parempia" kuin toiset. Sehän taas on rasismia ja epätasa-arvoa!
Siksi moku-uskonnon kannattajat niputtavat suomalaiset miehet yhdessä muiden kulttuurien miesten kanssa samaan ryhmään: Miehiin. Eihän ihmisissä eikä siis miesten käytöksessä voi olla mitään eroa, oli mies sitten mistä vaan tai minkä värinen tahansa!
Siksi suomalaiset miehet ovat kollektiivisesti vastuussa muunlaisen etnisen taustan omaavien miesten tekosista. "Kaikki miehet on sikoja! Kaikki miehet on samanlaisia!"
Etnistä taustaa ei huomioida, koska se olisi tyhmää rasismia, joten on vain miesten tekemiä raiskauksia.
Ei ole erityisesti afrikkalaisten tai erityisesti arabien tekemiä raiskauksia, vaan vain miesten tekemiä raiskauksia. Siksi siis huippuargumentti, joka ei yleensä avaudu rationaalisesti ajatteleville: Raiskaavathan suomalaisetkin!
Jatkokommentti:
Koska monikulttuurimielipuolet eivät näe tai halua nähdä ihmisiä heidän taustansa mukaan vaan puhtaasti ja poikkeuksetta yksilöinä.
Tismalleen päinvastoin. He näkevät heidät ryhminä (toiseus, muslimit, afrikkalaiset, paremmanväriset, ei-sisäsiittoiset) ja kohtelevat heitä sen mukaan. Jos he näkisivät heidät yksilöinä, heille ei suotaisi uskonnollis-kulttuurisia erivapauksia ja murennettaisi oikeusvaltion yhdenvertaisuusperiaatetta lain edessä. Kyseessä ei ole yksilökohtainen kohtelu, vaan etnopositiivinen syrjintä.
Kaikki ovat samanlaisia riippumatta mistä he ovat, mitä uskontoa tunnustavat tai minkälaisessa kulttuurissa he ovat kasvaneet.
Niin, paitsi että suomalaiset ovat samanlaisuudestaan huolimatta aina vähän huonompia.
Siksi moku-uskonnon kannattajat niputtavat suomalaiset miehet yhdessä muiden kulttuurien miesten kanssa samaan ryhmään: Miehiin.
Aivan: kuten aina, kyse on ryhmistä, ei yksilöistä.
Marxilaisittain ajateltuna merkitystä on nimenomaan viiteryhmillä, ei yksilöillä.
Ota kommunismi ja korvaa prolet mamuilla ja porvarit suomalaisilla ja saat monikulturismin. Prolet naisilla ja porvarit miehillä ja tuloksena on feminismi. "Suvaitsevaiset" eivät kykene kohtaamaan yksilöitä saati uskomaan, että prolen rooliin ängetty taho voisi ikinä missään tai mitenkään olla porvarin rooliin istutettua tahoa huonompi.
Yksilöt ovat kyseisessä maailmankatsomuksessa olemassa vain niitä tapauksia varten, joiden osalta ne eivät osu ideologian muotteihin, ja jotta ne voidaan sitten kuitata merkityksettöminä yksittäistapauksina riippumatta esiintymisfrekvenssistään.
Toisin sanoen sortajatahoksi mielletty on aina paha, perisynnin saastuttama hirviö, eikä yksittäiset hyvät teot voi mitenkään pestä tätä syntiä pois. Samalla lailla uhritahoksi mielletty on aina hyvä, perihyveen siunaama enkeli, joka ei mitenkään voi koskaan olla vastuussa mistään tekemästään pahasta, koska sortaja on aina aiheuttanut sen tavalla tai toisella.
Vastaus edelliseen:
Minä näen, että ei ole vain mokuttajia, vaan heitäkin on monta eri sorttia. Itse tunnistan ainakin kaksi ryhmää: Mokuttajat ja Feministi-mokuttajat. Nämä näkevät ei-suomalaiset miehet hieman eri tavoin:
Jos Espanjaan saapuu "siirtolaisvene" jossa on 100 nigerialaista nuorta miestä, me näemme ne sadan afrikkalaisen ryhmänä, joka ylittää laittomasti rajan elintasopakolaisina.
Mokuttajat taas näkevät heidät satana eri nigerialais-yksilönä (ei siis pelkkinä yksilöinä), näistä kukin on ylittänyt rajan paremman elämän toivossa.
Moku-feministit näkevät heidät nigerialaisina miehinä.
Tavalliset feministit näkevät heidät miehinä.
Nämä nigerialaiset miehet ovat kaikille näille multikulttilaisille arvokkaampia kuin esim. suomalaiset miehet, koska Toiseus-asteikolla he joka tapauksessa ovat 1000 pistettä korkeammalla kuin meidän Sepot, Erkit ja Matit.
Meille nuo nigerialaiset taas ovat samalla viivalla kuten kaikki muutkin.
Etnopositiivinen syrjintä taas mokuttajien perusteluissa johtuu juurikin erilaisen kulttuurin samanarvoisuudesta meidän kulttuurin rinnalla.
Me olemme valtaväestöä omassa maassamme, joten etnopositiivisella syrjinnällä pyritään säilyttämään tulijan oma kulttuuri ja tavat, koska ne ovat aivan samanarvoisia meidän kulttuurimme kanssa( vaikka samaan aikaan pitäisi ajaa kotoutumista ja integroitumista).
Kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia riippumatta siitä, mitä se tulijan kulttuuri on. Vaikka sitten tulijan tapakulttuuriin kuuluisi naisten elävältä nylkeminen, se on silti yhtä hyvä tapakulttuuri. Jos se ei olisi yhtä hyvä, se olisi rasismia.
Tällaisia ominaisuuksia ei suostuta näkemään, koska se olisi negatiivista kulttuurillista erilaisuutta, siis rasismia multikulttilaisten silmissä. Siksi esim. lain rikkominen kulttuurisen yhteensopimattomuuden takia on aina valtakulttuurin syytä, koska valtakulttuuri on vahvempi, ei siis tasa-arvoinen.
Tämä feministi-mokuttajasakki mieluummin sulkee silmänsä omien oppiensa ristiriitaisuuksilta kuin muuttaa omaa oppiaan lähemmäksi tosielämää. Miksi? Koska silloin joutuisi tunnustamaan, että erilaisuus ei aina olekaan rikkautta eivätkä kaikki olekaan samanlaisia. On helpompi sulkea silmät ja korvat ja jatkaa mantran hokemista.
Vai onko joku kuullut pirttihirmusta, joka olisi pyytänyt anteeksi ja todennut ääneen, että olikin koko ajan väärässä? Hämmentävän ristiriitaista ajattelua, mutta valitettavasti totta.
P.S.
On sangen paradoksaalista, että juuri feministit ja seksuaalivähemmistöjen edustajat tuntuvat olevan hanakimmat kehitysmaista Suomeen suuntautuvan maahanmuuton kannattajat: käsittääkseni sovinistiset ja naisvihamieliset mielipiteet ovat huomattavasti yleisempiä siirtolaisten, jotka ovat saapuneet tänne islamilaisista maista, keskuudessa verrattuna kantaväestöön.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
21:19
4
kommenttia
Ryhmät feministit, maahanmuutto, monikulttuurisuus, rikollisuus, rotujen väliset erot, terve järki, tosiasioiden fanaattinen kiistäminen uskonnollisin perustein
sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009
Mitä vikaa on argumentissa "neekerit vie meidän naiset"?
Kiihoittavat kesähelmatKuten lehdistä on saanut lukea, tänään rikotaan lämpöennätyksiä. Siispä minä, nuori suomalainen nainen, en välittänyt pukea päälleni talviturkkia ja karvalakkia, vaan astelin ulos t-paidassa ja polvipituisessa hameessa. En koe olevani mikään jumalaisen kaunis ja himoittava, pikemminkin ihan tavallinen, vaalea, vähän pullukka, tallaaja, joka oli omasta mielestään, sääolosuhteet huomioiden pukeutunut järkevästi eikä ollenkaan provosoivasti. Silti, jälleen kerran, sain hätistellä kimpustani tusinan verran uussuomalaisia ja kuulla lopuksi olevani vitun suomihuora.Vielä pari vuotta sitten asiat olivat kotikaupungissani täysin toisin. Ikäviä, naisia loukkaavia kommentteja kuuli erittäin harvoin ja ne tulivat henkilöiltä, jotka koko kaupunki tunsi juopoiksi tai reppanoiksi. Nyt kotikaupunkini, aiemmin varsin homogeeninen katukuva, on rikastunut kymmenillä tai sadoilla tummilla, salskeilla nuorilla miehillä. Heidän käytöksensä on muuttunut kokoajan röyhkeämmäksi kantasuomalaisia naisia kohtaan. Liikkuessani yksin tai naispuolisten kavereideni kanssa, joudumme lähes joka kerta kuuntelemaan seksuaalisvihjailevia kommentteja. Jos paikalla ei satu olemaan kantasuomalaisia miehiä, ei ole tavatonta, että nuorukaiset yrittävät takiaistakin sitkeämmin saattaa meidät kotiinsa tai tunkea kylään.Pelkään todella, että tämä kehitys jatkuu ja vain pahenee. Lopulta itsesuojeluvaistoisilla naisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa miespuolinen sukulainen mukaan ulos mennessä. Yksin kävellessä tulee muistaa tuijotella tiukasti omia varpaitaan ja pukeutua kaiken peittävästi. Tällaista Suomea minä en halua! Tällaiseen Suomeen en myöskään halua synnyttää uusia suomalaisia tyttäriä!
Ihanaa, luonnollista, väistämätöntä! Olen pahoillani naiset, mutta minulle opetettiin, että väkivalta ei ole ratkaisu ja olen muutenkin tyypillinen suomalainen vässykkä.
Lisäksi meille suomalaisille miehille on aina saarnattu, että on jostain syystä väärin vastustaa mutiaisten maahanmuuttoa argumentilla "ne vie meidän naiset".
Usein tätä "vain säälittävät juntit ovat sitä mieltä, että neekerit vievät meidän naiset"-argumenttia perustellaan sillä, että vain pillua saamaton luuseri pelkää häviävänsä neekerille kilpailussa naisista. Tässä kuitenkin unohtuu se, että:
- maahanmuuttajista valtaenemmistö on miehiä; maahanmuutto siis vääristää väestön sukupuolijakaumaa tavalla, joka matemaattisella väistämättömyydellä vähentää naisten saatavuutta keskivertomiehen kannalta; on aivan eri asia, onko Suomen 20-50-vuotiaasta väestöstä 50 % miehiä ja 50 % naisia vaiko esim. 75 % miehiä ja 25 % naisia;
- maahanmuuttajat tekevät raiskauksia monikymmenkertaisesti enemmän per henki kuin suomalaiset; erityisesti afrikkalaiset ovat raiskaustilastoissa aivan erityisen voimakkaasti yliedustettuina; vaikka suomalaiset naiset itse haluaisivat olla mieluummin suomalaisten miesten kanssa kuin esim. afrikkalaisten kanssa, neekerit eivät välitä tästä vähääkään - jos suomalaiset naiset eivät anna neekereille, neekerit panevat suomalaisia naisia väkisin; tällöin suomalaiset miehet menettävät suomalaisia naisia neekereille joka tapauksessa, vaikka suomalaiset miehet eivät itse haluaisi olla neekerien kanssa; neekerien raiskaamat suomalaiset naiset eivät traumojensa ja mahdollisen fyysisenkin vammautumisensa vuoksi yleensä pitkään aikaan halua harrastaa seksiä kenenkään kanssa, eivät siis suomalaistenkaan miesten kanssa; lisäksi neekereiden raiskaamat suomalaiset saavat usein raiskaajiltaan sukupuolitauteja, joita suomalaiset sitten tartuttavat suomalaisiin miehiin; kaiken kukkuraksi sukupuolitaudit aiheuttavat usein lapsettomuutta, jolloin neekerien panemat suomalaiset naiset eivät voi myöhemmin tulla raskaaksi suomalaisten miesten kanssa -> suomalaisia syntyy vähemmän, koska neekerien levittämät sukupuolitaudit aiheuttavat väestössä kroonista lapsettomuutta
- a) tekevät paljon impulsiivisia, hetken mielijohteeseen perustuvia intohimorikoksia,
- b) eivät ymmärrä käyttää kondomia suojatakseen itseään ja kumppaneitaan sukupuolitaudeilta edes harrastaessaan seksiä halukkaan kumppanin kanssa.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
18:42
3
kommenttia
Ryhmät ad hominem-argumentit, Afrikka, maahanmuutto, nuivat asenteet, rikollisuus, rotujen väliset erot, Thabo Mbeki
perjantaina, toukokuuta 29, 2009
Vasemmistolaiset halveksuvat vähäosaisia
Ensin yritetään kieltää puhumasta, eli sananvapaus koskee vain 'yhtä ja oikeaa totuutta'. Sitten kun tämä ei onnistu, väännetään argumentit siihen että 'väärän mielipiteen' esittäjä on nyt vähintään jonkinlainen peräkamarissa asuva työtön ja sosiaalirajoitteinen luuseri.
Ensin yritetään tukahduttaa poliittisesti epäkorrektit mielipiteet. Kun joku niitä kuitenkin rohkenee esittää, hyökätään tämän toisinajattelijan henkilöä vastaan.
Erityisen kuvaavaa on, että näissä henkilökohtaisissa hyökkäyksissä käytetään usein nimenomaan seksuaalissävytteisiä solvauksia. Homottelua käyttävät tässä yhteydessä monet vasemmistolaiset, jotka muuten teeskentelevät olevansa homomyönteisiä. Esim. Halla-ahoa ja Teemu Lahtista haukutaan usein homoksi tai kaappihomoksi ikään kuin heidän oletettu homoseksuaalinen suuntautumisensa olisi jonkinlainen argumentti heidän esittämiään maahanmuuttopoliittisia mielipiteitään vastaan.
Samoin näitä maahanmuuttokriitikoita haukutaan köyhiksi ja huonosti koulutetuiksi, vaikka nämä haukkujat ovat yleensä köyhien, huonossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien puolustajina esiintyviä vasemmistolaisia.
Miksi yhteiskunnan vähäosaisten puolustajina esiintyvät vasemmistolaiset käyttävät maahanmuuttokriitikkojen oletettua pienituloisuutta, huonoa koulutustasoa ja työttömyyttä argumenttina heidän esittämiään maahanmuuttopoliittisia mielipiteitään vastaan? Halveksuvatko he köyhiä ja huonosti koulutettuja ja työttömiä? Katsovatko he näiden vähäosaisten olevan automaattisesti väärässä kaikissa asioissa, jolloin minkä tahansa mielipiteen X kumoamiseen riittää sen esittäjän solvaaminen vähäosaiseksi?
Tämä kertoo paljon vasemmistolaisten maailmankuvasta.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
22:48
1 kommenttia
Ryhmät ad hominem-argumentit, europarlamenttivaalit, Freddy van Wonterghem, vasemmisto
lauantaina, toukokuuta 23, 2009
100 % Oslon raiskauksista kehitysmaalaisten tekemiä
Samtlige 41 anmeldte overfallsvoldtekter i Oslo de siste tre årene er ifølge politiet begått av ikke-vestlige innvandrere.
- Gjerningspersonene er relativt unge menn som kommer fra andre land. De er ofte asylsøkere og kommer ofte fra traumatiserte land eller land med et helt annet kvinnesyn enn vi har i Norge, sier leder Hanne Kristin Rohde ved Oslo-politiets volds- og sedelighetsseksjon til NRK.
Hun sier gjerningsmennene enten er traumatiserte eller psykisk skadd, eller at de kommer fra et land der vold mot kvinner er vanlig.
- Vi ser at flere av dem har et kvinnesyn som tilsier at de når som helst kan ta kontroll over andre personer, da helst kvinner, sier Rohde.
Grov vold
Det er menn med kurdisk eller afrikansk bakgrunn som dominerer statistikken. Ingen av anmeldelsene involverer etnisk norske gjerningsmenn.
Det som kjennetegner overfallsvoldtektene, er trusler eller bruk av grov vold.
Politiet mener det trengs mer forebyggende arbeid blant menn med innvandrerbakgrunn.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
20:47
1 kommenttia
Ryhmät maahanmuutto, monikulttuurisuus, nuoriso eli muslimit, rikollisuus
maanantaina, toukokuuta 18, 2009
Vihreät kannattavat sukupuolielimien silpomista
17. toukokuuta 2009
Unohtaako lastensuojelu pojat?
Esitin muutosta Vantaan vihreät ry:n aloitteeseen 12.2. Kansallisen toimintasuunnitelman laatiminen tyttöjen ja naisten ympärileikkauksien ennaltaehkäisemiseksi.Esitin, että aloitteeseen lisätään kappale, joka todentaa, että vihreille lastensuojelu, ennaltaehkäisy ja valistus tarkoittaa tyttöjen lisäksi poikien lastensuojelua. Kyseessä on Daphne- projekti. Muutokseni ei mennyt läpi.Lastensuojelu tarkoittanee vain tyttöjen suojelua? Yritin kirjoittaa muutoksen neutraalisti. Aloitteeseen olisi lisätty yksi kappale.Sanatarkasti teksti kuului seuraavasti: "Lastensuojelu koskee niin tyttöjä kuin poikia, ja tarkoittaa heidän suojeluaan mm. ei-lääketieteellisiltä ympärileikkauksilta. On etsittävä ja löydettävä keinot integroida poikien ympärileikkausten ehkäisy- ja valistustyö Dapfne-hankkeen yhteyteen tai muuhun Sosiaali- ja terveysministeriön lastensuojeluhankkeeseen."
masai-heimon poikia odottamassa, että heidän sukupuolielimensä silvotaan
Embo kirjoitti...
Todellinen syy miesten ympärileikkauksen vähättelyyn ja väistelyyn on islamistien reaktion pelko. Äbäläwäbälä voisi olla melkoinen, kun suomalaiset muslimijärjestöt (jotka edustavat vain islamisteja, eivät normimuslimeja) älähtäisivät ympärileikkauksen kiellon olevan islamin loukkaamista.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
17:51
0
kommenttia
Ryhmät islam, lasten puukottaminen eli ns. ympärileikkaus, maahanmuutto, monikulttuurisuus, vihreät
keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009
Kehitysmaista tulleista maahanmuuttajista on vain haittaa
Kommentoin taannoin Hbl:n artikkelia, jossa kerrottiin kehitysmaista Suomeen tulleista primitiivi-ihmisistä:
Asylsökande i skolåldern sätts på skolbänken så snart de genomgått en hälsoundersökning. Vasa vill gärna vara ett modellexempel på hur man på några år ger tonåriga analfabeter förutsättningar för yrkesstudier.
Herää kysymys, miten lukutaidottomille teini-ikäisille voidaan "antaa" edellytyksiä ammatillisiin opintoihin, työllistymiseen tai muuhun yleiseen elämänhallintaan, esim. asunnon hankkimiseen, puhelin- ja sähkölaskujen maksamiseen, matkustamiseen, sosiaalisten suhteiden muodostamiseen jne.
Mielestäni on täysin selvää, että lukutaidottomilla teini-ikäisillä ei ole mitään edellytyksiä pärjätä modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa.
Thorsin, Wallinin, Vanhasen, Kataisen, Halosen ym. multikulti-ideologiaa kannattavien vallanpitäjien harjoittama ulkomaalaispolitiikka on kuitenkin sellaista, että Suomeen tulvii nimenomaan lukutaidottomia kehitysmaalaisia sankoin joukoin.
Näistä lukutaidottomista kehitysmaalaisista ei ole Suomelle mitään hyötyä. Lukutaidottomista kehitysmaalaisista on Suomelle vain haittaa.I dag är det tisdag och klockan är 11, gissar femtonåriga Yasmin Hassan på en knagglig blandning av finska och engelska. Klockan är två och den här onsdagen är Hassans första skoldag någonsin; inte bara i Vöyrinkaupungin koulu.
Jos ihminen ei 15-vuotiaana tunne kelloa tai viikonpäiviä, miten hänestä koskaan voisi tulla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen?
Jos ihminen on 15-vuotiaana koulussa ensimmäistä kertaa elämässään, miten hän voi koskaan integroitua moderniin, järjestäytyneeseen suomalaiseen yhteiskuntaan?
Ei mitenkään. Tietenkään.
Jonkun pitäisi kertoa tämä Astrid Thorsille ym. monikulttuurisuusfanaatikoille, jotka haluavat Suomeen jatkuvasti lisää, lisää ja lisää näitä lukutaidottomia kehitysmaalaisia eli täysin integroitumiskyvyttömiä ihmisiä.Hennes lärare Raija Laaksonen försöker hitta vägen till ett gemensamt språk med matematiska övningar, matematiklärare som hon är. Genom att låta eleverna i den förberedande klassen mäta och dra streck närmar hon sig det som varje finländare bör kunna: betala för inköp, tolka termometern och hålla tider.
Toistan itseäni, mutta se johtuu tässä uutisartikkelissa toistuvista järkyttävistä jutuista: jos joku ei 15-vuotiaana osaa maksaa ostoksia kaupassa tai lukea lämpömittaria, miten sellainen ihminen pystyy toimimaan nykyaikaisessa yhteiskunnassa?
Ei tietysti mitenkään.
Miksi Hbl ei sano tätä suoraan? Miksi Hbl esittelee jonain Suomen monikulttuurisen ja monirotuisen tulevaisuuden airueina, köyhää kulttuuriamme rikastuttavina ja valtavan työvoimapulamme poistavina huippuosaajina tällaisia ihmisiä, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa, katsoa kelloa, maksaa ostoksiaan kaupan kassalla tai lukea lämpömittaria?
Miten tuollaisista ihmisistä voisi koskaan olla Suomelle mitään hyötyä?
Ei tietysti mitenkään.
Tuollaisista ihmisistä on valtavia kustannuksia suomalaisille veronmaksajille. Tuollaisia ihmisiä täytyy kädestä pitäen paapoa koko heidän elämänsä ajan. Tuollaiset ihmiset tulevat veronmaksajille yhtä kalliiksi tai vielä kalliimmaksi kuin koko elämänsä ajan henkilökohtaisia avustajia tarvitsevat kehitysvammaiset.
Miksi Suomen hallitus haluaa tuoda tuollaisia ihmisiä Suomeen?
Miksi hallitus tahallaan tuhoaa Suomen yhteiskunnan tuomalla maahamme ihmisiä, jotka eivät koskaan elämässään voi tarjota mitään positiivista kontribuutiota yhteiskuntaamme?
Väestön huoltosuhde huononee muutenkin väestön ikääntymisen vuoksi. Miksi Suomen hallitus haluaa tuoda Suomeen tuollaisia ihmisiä, jotka heikentävät huoltosuhdetta entisestään?
Miksi? Miksi? Miksi?
Tämä on tietysti validi kysymys eikä vähiten siksi, että ns. rasismitutkijoiden (joiden teoriat, metodiikat ja puhunta ovat muuten läheistä sukua naistutkimuksen vastaaville, sikäli ymmärrän hyvin Henryn ilmaantumisen tälle palstalle) mielestä positiivinen vastaus yo. kysymykseen määrittää rasistisen ajattelun.
Tämä siitä huolimatta, että empirian perusteella on de facto varsin epätodennäköistä, ymmärrettävistä syistä, enkä tarkoita rasismia, kuten nämä rasismitutkijat, että luku-, kieli-, kansalais- ja ammattitaidoton kehitysmaan henkilö integroituu länsimaiseen yhteiskuntaan millään järjellisellä menestyksellä. Nämä tutkijat tarrautuvat paitsi (muihin) filosofisiin/ideologisiin lähtökohtiin, niin erityisesti siihen, että integraatio ei ole (itsestään selvästi) absoluuttisen mahdotonta. Valitettavasti tämä on politiikan teon tasolla täysin yhdentekevää, jos valtaosa ei kuitenkaan integroidu; integraation todennäköisyys on pieni, jollei lähes olematon.
Mitä ihmeen tarkoitusta varten monikultturistit ajattelevat suomalaisten jne. lasten käyvän yhdeksän vuotta pelkästään peruskoulua, jos menestyksekäs suoriutuminen yhteiskunnassa on tuosta vaan mahdollista täysin pystymetsästä repäistylle vieraan kulttuurin edustajalle, joka on vielä vailla syntyperäisille automaattisesti lankevaa luonnollista sosiaalistumista suomalaiseen yhteiskuntaan?
Julkisanomaton vastaus tähän taitaa olla, että integraatiota ei edes oleteta tapahtuvan (tällaista ei saa olettaa, joska se olisi rasismia, etnosentrismiä, kulttuuri-imperialismia jne.), vaan ensisijaisen tärkeää on pluralismin toteutuminen seurauksista piittaamatta. Naiivisti uskotaan, että tämä "valtaisa voimavara" konkretisoituu ja organisoituu jotenkin itsestään. Kutsutaan tätä alattelua vaikka älymystön pluralismikrampiksi.
Nyt, pohjoismaisen hyvinvointivaltion rahoitus olettaa perusyksikökseen perheen, jonka molemmat huoltajat käyvät ansiotöissä ja ovat nettoveronmaksajia. Mikäli todellisuus on olennaisesti jotain muuta, hyvinvointivaltion rahoituspohja kaatuu, vaikka ideologisessa mielessä hyvinvointivaltiota pidettäisiin kuinka kannatettavana tahansa. Tästä tilanteessa näin tapahtuu vielä matemaattisella varmuudella. Ei auta, vaikka olisi kuinka paljon monikulttuurin, pluralismin tuottamaa abstraktia "rikkautta" ja "voimavaraa". Näitä ei voi syödä, näistä ei voi rakentaa teitä tai rakennuksia, kummallakaan ei lämmitä taloa eikä sytyä hehkulamppua.
Hommaforumin keskustelu on paljon rehellisempää ja älyllisempää kuin esim. Ylen tai HS:n harrastama "tiedonvälitys" tai "yhteiskunnallinen keskustelu".
Tämä nyt ei sinänsä vielä merkitse paljon, mutta valitettavasti suurin osa väestöstä edelleen luottaa Ylen ja HS:n kaltaisiin propagandakoneistoihin aivan sokeasti.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
19:46
0
kommenttia
Ryhmät harhaanjohtava propaganda, maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset suomalaisille veronmaksajille
tiistaina, toukokuuta 12, 2009
Kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä
Eräs kaverini kirjoitti facebookissa tällaista:
Monien mielestä olen rasisti, jos väitän, että tietyt kulttuurit ovat kehittyneempiä kuin toiset. Eri kulttuurien (kielet ja taide) olemassaolo on mielestäni rikkaus, jos niiden annetaan olla sellaisinaan, laissez-faire.
Kulttuurien keskinäistä kanssakäymistä ja lievää sekoittumista ei voi estää, mutta negatiivinen vapaus (ks. Isaiah Berlin) ei ole luonut ongelmia, joista myös Suomessa kärsitään. Ongelmaulkomaalaisten raahaaminen ja tehostettu monikulttuuri-ihanne on mielestäni verrattavissa hintasäännöstelyn kaltaisiin markkinahäiriöihin; tässä tapauksessa taloustehottomuus eli markkinavääristymä ilmenee ihmisten pahoinvointina ja turvattomuutena.
Itse määrittelisin kulttuurien kehittyneisyyden sen perusteella, kuinka vapaasti ne suhtautuvat yksilönvapauteen ja tieteisiin. Etatistikavereilta kuulee taas sitä, että onhan Somaliassakin suunnilleen anarkia, mutta silti aivan katastrofaalista. Jouduin kerran perustelemaan väitteen epärelevanttisuutta sillä, että eihän simpanssikaan osaa käyttää kännykkää, vaikka sille sellaisen antaisi tai jopa kertoisi vierestä ohjeita.
Tosin en viitsi loukata simpansseja sen enempää vertaamalla niitä somaleihin. Ovathan simpanssit sentään kehittyneitä ihmisapinoita.
Suomessa naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miehet. He saavat ajaa autoa ja liikkua yksin myös kamelin päivämatkaa kauemmaksi kotoa. Naiset saavat valita aviopuolisonsa itse. Hyvin usein myös naiset käyvät töissä. Naiset voivat käydä uimahallissa samaan aikaan miesten kanssa, mikä on hyvin kätevää, koska siksi ei tarvita erillisiä uimahallivuoroja miehille ja naisille. Muutenkin Suomessa on tasa-arvoinen meininki: nais- ja mieslääkärit ja hoitajat voivat hoitaa kaikkia potilaita. Tämä on hyvin kätevää, koska silloin ei tarvita erillisiä sairaaloita naisia ja miehiä varten. Suomessa naisia ei laiteta mustaan säkkiin. Mustaan säkkiin laitetaan roskia.

Illman taas katsoi olevan rikosoikeudellisesti rangaistavaa sanoa, että Afrikassa on erilaiset olot kuin Euroopassa:
Seuraavassa otteita siitä, mitä pidän lainvastaisena:
Lainaus I:
Afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä. Jos afrikkalaiset muodostavat väestön enemmistön jossain Afrikan ulkopuolisessa maassa, tämä maa muuttuu Afrikaksi. Näin on käynyt mm. Haitissa, jonka voodoo-kulttuuri ja bolshevistisen anarkian repimä yhteiskunta muistuttavat kummasti afrikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Illman (edelliseen kohtaan viitaten): tämä täyttää rikosnimikkeen "kiihotus kansanryhmää vastaan" tunnusmerkistön.
Lainaus II:
USA:ssa ja Kanadassa neekerit käyttäytyvät jotakuinkin siedettävästi vain silloin, kun ovat selvästi vähemmistönä. Ympäröivä valkoinen yhteiskunta, toisaalta väkivaltakoneistollaan (poliisit, vankilat, aseellinen itsepuolustus, KKK-tyyliset vigilantistit), toisaalta sosiokulturaalisella paineellaan, pakottaa neekerit sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin.
Illman (edelliseen kohtaan viitaten): perusteeton, epäasiallinen yleistys.
Lainaus III:
Neekerienemmistöiset alueet tietysti poikkeaisivat valkoisista alueista nykyistä enemmän, jos ne olisivat itsenäisiä kaupunkivaltioita. Koska ne kuitenkin kuuluvat Yhdysvaltoihin, niissä on voimassa sama laki kuin muualla Yhdysvalloissa. Ympäröivä valkoinen yhteiskunta ikään kuin miehittää näitä neekerienklaaveja pitämällä poliisivoimin edes jotenkuten voimassa valkoisten ihmisten säätämiä lakeja myös neekerighettojen alueella. Neekerit itse eivät kuitenkaan olisi kyseisiä lakeja säätäneet eivätkä yrittäisikään ylläpitää niitä.
Neekerit noudattavat valkoisen yhteiskunnan säätämiä lakeja vain silloin, kun niitä konkreettisesti ylläpidetään kovalla kurilla. Jos kuri heltyy, neekereiden biologinen afrikkalainen kansanluonne manifestoituu taas heidän käytöksessään.
Lainaus IV:
Neekerien tuominen Eurooppaan alentaa Euroopan väestön keskimääräistä älykkyystasoa, koska neekereillä on matalampi mediaani-ÄO kuin valkoisilla. Älykkyyden ja elintason välillä on positiivinen korrelaatio. Kausaliteetti kulkee molempiin suuntiin: toisaalta elintason nousu nostaa älykkyystasoa vähentämällä mm. aliravitsemuksesta aiheutuvia aivovaurioita väestössä, toisaalta älykkäämpi väestö pystyy tuottamaan itselleen korkeamman elintason. Kun väestön keskimääräinen älykkyystaso laskee, maan elintaso laskee. Tyhmät ihmiset eivät pysty ylläpitämään korkeaa elintasoa, koska elintaso on yhtä kuin tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotannon reaaliarvo per capita; tyhmät ihmiset eivät pysty ylläpitämään yhtä arvokasta hyödykkeiden kokonaistuotantoa kuin älykkäämmät ihmiset, joten tyhmemmällä yhteiskunnalla on matalampi elintaso. Neekerien tuominen Eurooppaan siis alentaisi Euroopan elintasoa, vaikka neekerit eivät olisi veronmaksajien rahoilla eläviä sosiaalipummeja.
Illman (kaikkiin edellisiin lainauksiin): Nämä ovat ne otteet, joita pidän tunnusmerkistön täyttävänä.
Illman siis väittää, että afrikkalaisten ja eurooppalaisten välillä ei ole kulttuurisia eroja eikä geneettisiä eroja.
Illman siis esittää väitteen, joka on päivänselvästi ristiriidassa terveen järjen, arkikokemuksen ja tieteellisten tutkimustuloksien kanssa. Yhtä hyvin Illman voisi väittää, että kuu on juustoa.
Suomessa vallitsee nykyään multikultidiktatuuri, joka yrittää kiistää ilmiselviä tosiasioita fanaattisella uskonnollisella vimmalla.
Mika Illman, Mikko Puumalainen, Johanna Suurpää ja heidän hengenheimolaisensa ovat keskiajan katolisen kirkon inkvisiittorien kaltaisia uskonnollisia fanaattikkoja, jotka naama punaisena itkien, kurkku suorana huutaen yrittävät väittää maata litteäksi, kuuta juustoksi, mustaa valkoiseksi, rauhaa sodaksi, vapautta orjuudeksi ja kaikkia kulttuureita aivan yhtä hyviksi.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
16:37
2
kommenttia
Ryhmät diktatuuri, islam, Johanna Suurpää, maahanmuutto, Mika Illman, Mikko Puumalainen, monikulttuurisuus, tosiasioiden fanaattinen kiistäminen uskonnollisin perustein
torstaina, toukokuuta 07, 2009
Sinun verovaroillasi rakennettiin bordelli Afghanistaniin
Suomen rahoittamaa naisvankilaa epäillään bordelliksi
Suomen ulkoministeriö selvittää, onko sen rakennuttamassa naisvankilassa Afganistanissa alettu harjoittaa naiskauppaa. Epäily on ulkoministeriölle kiusallinen, sillä Sheberghanin kaupungissa sijaitsevan vankilan tarkoitus oli auttaa vangittuja afgaaninaisia uuden elämän alkuun. Ulkoministeri Alexander Stubb myöntää, että vankilan rahoittaminen oli virhe. Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan vankilan johto on erotettu ja Afganistanin vankiloiden rahoittaminen lopetettu.
Suomen rahoittama naisvankila avattiin Pohjois-Afganistanissa kaksi kuukautta sitten naistenpäivänä. Jo ennen virallisia avajaisia ulkoministeriö sai vihiä siitä, että vankilan vankeja kaupattaisiin miehille. Naisvankien prostituutiopalveluja tarjottiin myös ulkoministeriön projektitehtävissä olleille työntekijöille. Suomi käynnisti kaikessa hiljaisuudessa selvitykset asiasta, myös Afganistanin oikeusministeriö on nyt mukana tutkimuksissa.
- On epäilyjä siitä, että vankilan johto on toiminnassa mukana, mutta tästä ei ole saatu varmuutta, koska selvitykset ovat edelleenkin kesken, kertoo lähetystöneuvos
Rauli Suikkanen Aasian ja Oseanian yksiköstä ulkoministeriöstä.Ulkoministeriön mukaan on myös mahdollista, että osa naisvangeista on vapaaehtoisesti suostunut prostituutioon huumeita vastaan.
Vankilassa lastentarha ja työpajaSuomi päätyi rakentamaan naisvankilan Sheberghaniin, koska alueen entinen vankila oli romahtamaisillaan ja Suomi tahtoi parantaa kaikkein huono-osaisimpien naisten oloja. Monet ovat vankilassa syytettynä aviomiehen pettämisestä, osa on raiskauksen uhreja.
Vankilaan rakennettiin myös lastentarha, sillä monilla vangeista on lapset mukanaan. Lisäksi rakennettiin vangeille työpaja ja ostettiin ompelukoneet, jotta naiset voisivat kaupata käsitöitään. Suomi vastasi kuitenkin lähinnä rakennuksesta ja irtaimistosta, vankilan johto ja vartijat eivät ole suomalaisia. Kaupungissa on suomalaisia rauhanturvaajia.
Vankila maksoi vajaat 100 000 euroa ja on siis vain pieni siivu Suomen kehitysavusta Afganistaniin. Epäily bordellin pystyttämisestä on kuitenkin nolo kolhu, sillä Suomi on erityisesti halunnut edistää sorrettujen naisten oikeuksia Afganistanissa.
- Ongelma tuli meille melko suurena yllätyksenä, tämä on yksi esimerkki siitä, miten vaikeaa ja haasteellista toiminta Afganistanissa edelleen on, lähetystöneuvos Rauli Suikkanen sanoo.
Tutkija arvostelee hankettaKehitysmaatutkijan mielestä vankilan kohtalo on hyvä muistutus siitä, että kehitysyhteistyössä pelkkä rakennusten pystyttäminen ei auta, vaan myös toimintaa pitää valvoa.- Sotilastoimijat tekevät yhä enemmän töitä, jotka ovat lähtökohtaisesti olleet siviilitoimijoiden hommia. Puuttuu oppi siitä, että ei pitäisi tehdä kertaluonteista avustustyötä, esimerkiksi pystyttää rakennuksia ilman pitkäjänteistä sitoutumista, tutkija ja Suomen UNIFEMin varapuheenjohtaja Päivi Mattila korostaa.
Suomen piti rakentaa naisvankilan lähettyville myös miesvankila, mutta hankkeesta luovuttiin, kun naisvankilan ongelmat paljastuivat.
YLE Uutiset / Paula Näyhä
Kun aikaa on, ihmettelen vielä ulkoministeriön tietämättömyyttä. Ulkoministeriölle tuli yllätyksenä, että Suomen rahoittamaa naisvankilaa on Afganistanissa käytetty bordellina.
En ole käynyt koskaan Afganistanissa, mutta olen lukenut ja katsellut elokuvia jonkin verran. Niinpä tilanne ei minulle tullutkaan yllätyksenä. Ihan maalaisjärjellä ajattelen omassa pikkupääkyssäni olevan jopa todennäköistä, että naisvankila paljastuu jossain
Afganistanissa bordelliksi.
Naisvangit eivät sitä itse tietenkään halua, mutta heidät pakotetaan siihen. Osa heistä on opetettu ehkä huumeiden orjiksi, jotta he olisivat suostuvaisia. Vangit eivät itse tietenkään saa mitään provikkaa tuottamistaan rahoista.
Naisvangit ovat joutuneet vankilaan sellaisista syistä kuin aviorikos ja raiskatuksi tuleminen. Suomi on yrittänyt järjestää heille hyvät vankilaolot. Tämä kai tarkoittaa Suomen hyväksyvän, että nainen suljetaan vankilaan, jos hän juttelee jonkun ns. vieraan miehen kanssa ja joutuu raiskatuksi.
Minä olen sen verran feministi, etten missään tapauksessa hyväksy tällaisia perusteita vankilaan sulkemiselle. Suomalaiset varsinaiset feministit ovat tässäkin asiassa kanssani eri mieltä. Vai löytääkö joku jostain kannanoton, jossa suomalaiset feministit tuomitsevat Afganistanin vankilabordellit?
Kehitysmaatutkijan mielestä vankilan kohtalo on hyvä muistutus siitä, että kehitysyhteistyössä pelkkä rakennusten pystyttäminen ei auta, vaan myös toimintaa pitää valvoa.
- Sotilastoimijat tekevät yhä enemmän töitä, jotka ovat lähtökohtaisesti olleet siviilitoimijoiden hommia. Puuttuu oppi siitä, että ei pitäisi tehdä kertaluonteista avustustyötä, esimerkiksi pystyttää rakennuksia ilman pitkäjänteistä sitoutumista, tutkija ja Suomen UNIFEMin varapuheenjohtaja Päivi Mattila korostaa.
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
17:54
3
kommenttia
Ryhmät Asiantuntijat-Han ovat aina oikeassa, Jaakko Hämeen-Anttila, kehitysapu, maahanmuutto, tosiasioiden fanaattinen kiistäminen uskonnollisin perustein, ulkomaalaislaki, yhteiskunta koostuu ihmisistä
sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009
RKP monikulttuurisuuden eturintamassa
RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin myöntää, että RKP on vuosien ajan - jopa vuosikymmenien ajan - ollut monikulttuurisuuden etujoukko Suomessa:
Att bära ansvar är inte alltid populärt
Invandringen var åter ett av veckans bärande teman i politiken. Ett ämne där det tycks vara svårt att upprätthålla en diskussionsnivå av normal standard. På tisdagen hördes i riksdagens plenisal verbala utfall mot en sittande minister - Astrid Thors - av sällsynt slag, åtminstone då de kom från regeringsleden, som vanligtvis brukar stöda de egna ministrarna.Inte bara var påhoppet från Ben Zyskowicz osakligt personligt mot en minister och hennes tjänstemän, som alltså anklagades för att ha ett “attitydproblem”. Det gav belägg för antagandet, att man också i de större partierna tycks ha sina ventiler, som ibland släpper ut lite varmluft för att fånga upp underströmmar, som i annat fall söker sig fram till exempelvis sannfinländarna. Det kändes också som att en kvinnlig minister från ett mindre regeringsparti är ett tacksammare objekt för sluggerpolitik? Hoppas jag har fel.
Ett är säkert: Ingen skall inbilla sig att sfp våren 2007 skulle ha tagit sig an ministerposten med migrationsfrågor för att skörda maximala politiska poäng och bli populära. I ett land med Finlands utlänningspolitiska förflutna finns fortfarande mycket is kvar att bryta och många mörka skogar att sprida ljus i. Det har sfp försökt göra i tiotals år, dels genom att föra en orädd debatt (ta bara Eva Biaudet), dels genom att visa gott exempel på flyktingmottagning och integrering i flera kommuner i Svenskfinland.
Därför kändes det naturligt, men alltså inte utan risker, att just sfp fick den första migrationsministerportföljen någonsin i Finland. På köpet med det ansvaret kommer ohjälpligen mängder av ovett och påhopp. Men ansvaret måste bäras av någon - och i detta fall är det sfp:s historiska uppdrag att göra det. Snabbvinster finns det inte att hämta på detta politikområde. Men jag är övertygad om att historieskrivningen kommer att visa att valperioden 2007-11 blev en vattendelare i den blåvita utlänningspolitiken. Astrid gör pionjärarbete. Isen lossnar - om vi låter den lossna.
Kanske kunde det förresten ha blivit en och annan snabbvinst ifall de förslag till mera rerurser för Migri (det förra utlänningsverket) eller kommuneras flyktingmottagning som Thors föreslagit skulle ha fått tillräckligt stöd i regeringen redan 2007-08? Nu är det för sent att gå upp tidigt för dem, som yrvaket pekar på långa köer av asylsökande och undrar vad de månne kan bero på.
På torsdagen undertecknade partiledarna appellen mot rasism som sfp initierat. Alla partier utom ett ansåg att appellen fyller sin funktion och att den tagits fram i en öppen och växelverkande process där alla kunnat påverka texten. Sannfinländarna vägrade skriva på den med motiveringar som inte är av denna världen. Förvirringen blir inte mindre av att också Helsingin Sanomat, som inte ens skrev om undertecknandet i fredagens tidning, tycks anse att appellen närmast motverkar sitt ursprungliga syfte och att den bara kanske (”ehkä”) var skriven i goda avsikter.
Hoppsan! Vad skall dra för slutsatser av detta? Hemska tanke: Var initiativtagaren till appellen helt enkelt fel parti?
Kirjoittanut
Mikko Ellilä
klo
19:08
0
kommenttia
Ryhmät Astrid Thors, maahanmuuttajien aiheuttamat kustannukset suomalaisille veronmaksajille, maahanmuutto, monikulttuurisuus, RKP, Stefan Wallin