Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaakko Hämeen-Anttila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaakko Hämeen-Anttila. Näytä kaikki tekstit

torstaina, joulukuuta 10, 2009

Hämeen-Anttila haluaa sensuroida islamkeskustelua


"Puheet islamisoitumisesta ovat kaukaa haettuja"
KOTIMAA
10.12.2009 klo 7.00

Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä Euroopan islamisoitumisen uutisoinnilla lietsotaan ehkä myös tahattomasti turhaa pelkoa ja maahanmuuttajavastaisia asenteita.

Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorin Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan monet islamista viime päivinä annetut lausunnot kertovat islamofobiasta.

Perussuomalaiset nuoret ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen toivat julkisuuteen huolensa Suomen ja Euroopan islamisoitumisesta. Hämeen-Anttilan mukaan julkisuudessa esitetyt kommentit ovat ”erittäin kaukaa haettuja”, sillä islamilaiset ovat Suomessa häviävän pieni väestöryhmä.

– Ensisijaisesti se kertoo laajasti levinneestä käsittelemättömästä islamofobiasta. Suomen mittakaavassa islamilaisia on niin vähän, vain noin 40 000, että yhtä hyvin tai paremmin voisi sanoa, että me esimerkiksi saamelaistuisimme.

Hämeen-Anttilan mukaan myös puheet Euroopan islamisoitumisesta ovat perusteettomia, sillä ne perustuvat ajatukseen siitä, että maahanmuuttajien syntyvyys on suurempaa kuin kantaväestön.

– Syntyvyyden voi olettaa laskevan perusväestön tasolle vuosien saatossa.

Minareettikiellot länsimaisten arvojen vastaisia

Perussuomalaisnuorten vaatimaa minareettikieltoa Hämeen-Anttila pitää aiheettomana, sillä se ei liity millään tavalla yksinomaan islamin ääritulkintoihin. Se, mitä mihinkin rakennetaan, on julkisivulautakunnan asia.

– Samalla perusteellahan voisi kieltää esimerkiksi K-kauppojen rakentamisen. Mielestäni minareettien kieltäminen olisi länsimaisten arvojen vastaista.

Islam ei pyri käännyttämään

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoi Uuden Suomen haastattelussa pelkäävänsä Euroopan islamisoitumisen tuovan rajoitteita uskonnonvapauteen Suomessa. Räsäsen mukaan uskontoon pakottaminen kuuluu ”ihan toisella tavalla islamiin kuin kristinuskoon”.

– En ole lukenut tätä Räsäsen haastattelua, mutta sen voin sanoa, että islam ei rajoita uskonnonvapautta. Islamiin ei kuulu pakkokäännyttäminen, ja siinä ei ole lähetyskäskyä, Hämeen-Anttila vastaa Räsäselle.

Professori kertoo, että muiden uskontojen huono asema joissakin islaminuskoisissa maissa liittyy enemmän siihen, ettei siellä ole uskonnonvapautta maan epädemokraattisen tilan vuoksi. Sillä ei ole islamin uskon kanssa mitään tekemistä.

– Suomeen tulevat islamilaiset eivät tule käännyttämään suomalaisia, Hämeen-Anttila sanoo.

Mari Keränen

Jassoo.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila on Suomen pahimpia valehtelijoita islamiin liittyvissä asioissa. Kannattaa yleensä lähteä siitä olettamuksesta, että Hämeen-Anttila ei koskaan puhu totta.

Jos Hämeen-Anttilan mukaan islam ei ole uhka, silloin se on uhka.


Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä Euroopan islamisoitumisen uutisoinnilla lietsotaan ehkä myös tahattomasti turhaa pelkoa ja maahanmuuttajavastaisia asenteita.

Miten niin "turhaa"?

Pelkäsivätkö suomalaiset Neuvostoliittoa "turhaan" talvi- ja jatkosodan aikana?

Pelkäsivätkö länsieurooppalaiset Neuvostoliittoa "turhaan" kylmän sodan aikana?

"Hämeen-Anttilan mielestä Euroopan islamisoitumisen uutisoinnilla lietsotaan maahanmuuttajavastaisia asenteita." So what? Mitä vikaa on maahanmuuttajavastaisissa asenteissa? Miksi niitä ei saisi lietsoa? Vrt. "Neuvostoliittoa koskevalla uutisoinnilla lietsottiin kommunisminvastaisia asenteita."


Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorin Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan monet islamista viime päivinä annetut lausunnot kertovat islamofobiasta.

So what? Mitä vikaa on "islamofobiassa"? Vrt. kommunismifobia.

Perussuomalaiset nuoret ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen toivat julkisuuteen huolensa Suomen ja Euroopan islamisoitumisesta.
Niin. Kerrankin joku puhuu asiasta. Yleensä kukaan suomalainen politiikko ei sano islamista sanaakaan.

Hämeen-Anttilan mukaan julkisuudessa esitetyt kommentit ovat ”erittäin kaukaa haettuja”, sillä islamilaiset ovat Suomessa häviävän pieni väestöryhmä.
Muslimeja on Suomessa useita kymmeniä kertoja enemmän kuin esim. juutalaisia ja noin viisi kertaa enemmän kuin katolilaisia. En sanoisi muslimien olevan häviävän pieni väestöryhmä. Ne ehkä olivat sitä 20 vuotta sitten. Sen koommin muslimien määrä on n. 50-kertaistunut. Muslimien määrä on Suomessa on kasvanut n. 5000 % viimeisen 20 vuoden aikana. Minusta tämä on hälyttävää kehitystä. Hämeen-Anttilan mielestä tässä ei kuitenkaan tietenkään ole mitään ongelmaa, koska Hämeen-Anttila rakastaa muslimeja.

– Ensisijaisesti se kertoo laajasti levinneestä käsittelemättömästä islamofobiasta.

Taas tätä. Kaikki islamin arvostelu on aina "islamofobiaa". Vastaavasti kommunismin arvostelu oli aina "neuvostovastaisuutta" tai "kommunismifobiaa".

Mitä tarkoittaa Hämeen-Anttilan ilmaisu "käsittelemätön islamofobia"? Miten sitä pitäisi "käsitellä"? Aivopesulla? Sensuroinnilla?

Suomen mittakaavassa islamilaisia on niin vähän, vain noin 40 000, että yhtä hyvin tai paremmin voisi sanoa, että me esimerkiksi saamelaistuisimme.
Ai jaa. Lappalaisia on n. 5000. Muslimeja on noin kymmenen kertaa enemmän kuin lappalaisia. Miten nämä ovat Hämeen-Anttilan mielestä jotenkin verrattavissa toisiinsa? Lappalaisten määrä ei ole kasvanut lainkaan. Muslimien määrä on kasvanut 5000 % viimeisen 20 vuoden aikana. Miten Hämeen-Anttila voi olla niin tyhmä, että ei näe tätä eroa?

Suomi ei ole saamelaistumassa, koska saamelaisten määrä ei ole kasvanut. Suomi on islamilaistumassa, koska muslimien määrä on kasvanut 5000 % viimeisen 20 vuoden aikana.

Miten Hämeen-Anttila voi olla niin tyhmä, että ei näe tätä eroa?


Hämeen-Anttilan mukaan myös puheet Euroopan islamisoitumisesta ovat perusteettomia, sillä ne perustuvat ajatukseen siitä, että maahanmuuttajien syntyvyys on suurempaa kuin kantaväestön.
Sehän on.

Lisäksi muslimeja on jo nyt esim. 5 % Ruotsin väestöstä ja niin ikään n. 5 % Saksan väestöstä ja n. 10 % Ranskan väestöstä. Euroopan islamilaistuminen ei siis näy kaikkein pahimmillaan Suomessa, vaan Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Englannissa. Niinpä Hämeen-Anttila on täysin väärässä vähätellessään Euroopan islamilaistumista sen perusteella, että Suomessa muslimeja "vain" 1 % väestöstä.


– Syntyvyyden voi olettaa laskevan perusväestön tasolle vuosien saatossa.
Olettaa? Millä perusteella? Mitä näyttöä tästä on esim. Ranskassa, Saksassa ja Englannissa, joihin on tullut paljon islamilaisia maahanmuuttajia viimeisen 40 vuoden ajan? Näissä maissa muslimien syntyvyys ei ole laskenut kantaväestön tasolle. Jos se ei laske 40 vuoden aikana, kuinka pitkään on odotettava? Kuinka kauan on "vuosien saatossa", jos 40 vuotta ei riitä?

Mustalaiset eivät ole assimiloituneet eurooppalaiseen kulttuuriin sen 500 vuoden aikana, jonka ovat asuneet Euroopassa. Jos mustalaisten assimiloitumiseen 500 vuotta ei ole riittänyt, kuinka kauan muslimien assimiloitumiseen tarvitaan? Tuhat vuotta? Kymmenentuhatta vuotta?

Miksi meidän pitäisi ottaa vastaan sellaisia maahanmuuttajia, jotka ovat ongelmaryhmiä vuosisatojen ajan tai peräti vuosituhansien ajan?

Miksi haluaisimme aiheuttaa jälkipolville pysyviä, vuosisatojen mittaisia ongelmia?

Perussuomalaisnuorten vaatimaa minareettikieltoa Hämeen-Anttila pitää aiheettomana, sillä se ei liity millään tavalla yksinomaan islamin ääritulkintoihin. Se, mitä mihinkin rakennetaan, on julkisivulautakunnan asia.

– Samalla perusteellahan voisi kieltää esimerkiksi K-kauppojen rakentamisen. Mielestäni minareettien kieltäminen olisi länsimaisten arvojen vastaista.
Täyttä paskaa. K-kaupat eivät ole fasistisen ideologian linnoituksia. Moskeijat ja minareetit ovat.

Moskeijoiden tornien eli minareettien megafoneista kaiutetaan rukoushuutoja viisi kertaa päivässä. Moskeijoiden rukoushuudoilla muslimit merkitsevät reviirinsä samalla tavalla kuin koirat virtsallaan.

Islam on maailmanvalloitususkonto, jonka jaottelee maailman dikotomisesti islamin hallitsemaan alueeseen (dar al-Islam) ja sodan alueeseen (dar al-Harb, دار الحرب ). lslamin virallisen doktriinin mukaan muslimien tehtävänä on käydä sotaa vääräuskoisia (harbi, حربي) vastaan, kunnes nämä suostuvat islamilaisen valtion alamaisiksi (dhimmi, ذمي).

Minareetit eli moskeijoiden rukoushuutotornit merkitsevät islamin hallitseman alueen, jonka sisällä asuvat vääräuskoiset (kristityt ja juutalaiset) ovat islamin ylivallan alaisia.

Minareetit ovat siis verrattavissa keskitysleirien vartiotorneihin tai Berliinin muurin vartiotorneihin, joiden kontrolloimalla alueella ihmiset elävät diktatuurin vankeina ja orjina.

Sveitsissä minareetit eli moskeijoiden rukoushuutotornit kiellettiin äskettäin kansanäänestyksellä. Minaarit pitäisi kieltää Suomessakin. Muslimit eivät saa hallita Suomea. Suomessa tai missään muuallakaan Euroopassa ei saa olla islamin hallitsemia alueita.

Hämeen-Anttilan lause "minareettien kieltäminen olisi länsimaisten arvojen vastaista" on samanlaista orwellilaista paskaa kuin "puna-armeijan pysäyttäminen talvi- ja jatkosodassa oli länsimaisten arvojen vastaista".

Islam ei pyri käännyttämään

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoi Uuden Suomen haastattelussa pelkäävänsä Euroopan islamisoitumisen tuovan rajoitteita uskonnonvapauteen Suomessa. Räsäsen mukaan uskontoon pakottaminen kuuluu ”ihan toisella tavalla islamiin kuin kristinuskoon”.

– En ole lukenut tätä Räsäsen haastattelua, mutta sen voin sanoa, että islam ei rajoita uskonnonvapautta.
Ihan täyttä paskaa.

Jälleen näemme, että Hämeen-Anttila valehtelee tahallisesti ja systemaattisesti.

Islam tietysti vastustaa uskonnonvapautta. Hämeen-Anttila valehtelee.

Islam ei hyväksy muita uskontoja. Islamin hallitsemalla alueella vääräuskoiset (kristityt ja juutalaiset) saavat säilyttää henkensä vain maksamalla erityistä vääräuskoisuusveroa (jizya, جزْية‎). Islamilainen valtio on siis mafia, joka perii vääräuskoisilta suojelurahaa. On perverssiä orwellilaista valehtelua, että tämä ei rajoita uskonnonvapautta.

Divisions of the world in Islam:

Dar al-Kufr (Arabic: دار الكفر, "house/domain of disbelief") is a term used by Muhammad to refer to the Quraish-dominated society of Mecca between his flight to Medina and his triumphant return.

For much of Islamic history, the preferred term used to describe non-Islamic societies has been dar al-Harb, emphasizing various Islamic countries' aspirations to conquer such territories and render them part of dar al-Islam.

A traditional Arabic saying attributed to Muhammad goes: "Unbelief is one community", or in other words, "infidels are of one nation", can be taken as expressing the view that distinctions between different types of non-Muslims are insignificant in relation to the overriding distinction between Muslim and non-Muslim.

A more sound interpretation of this statement bases itself on the fact that the Qur'an and the Prophet himself treated the polythiests of Arabia, the People of the Book and the rest of the religions differently.

The first group did not enjoy the right to live in Arabia
after the Qur'an claimed that the truth was made clear to them and they rejected it only due to arrogance. The second group and also the third were allowed the right to live but as submugated humble people, paying a tax called jizyah.



Hämeen-Anttila valehtelee tästä asiasta aivan tahallisesti ja systemaattisesti. Arabian kielen ja islamilaisen kulttuurin professorina hän ei voi olla tietämätön tästä asiasta. Hämeen-Anttila siis valehtelee tahallaan, vastoin parempaa tietoaan.

Hämeen-Anttila on siis täysin epäluotettava lähde. Hämeen-Anttilaa ei koskaan pitäisi haastatella islam-asiantuntijana missään mediassa. Hämeen-Anttila ei ole asiantuntija, vaan valehtelija. Hämeen-Anttila valehtelee työkseen. Hämeen-Anttila on ammattivalehtelija. Kaikki, mitä Hämeen-Anttila sanoo, on lähtökohtaisesti ja oletusarvoisesti valhetta.

Islamiin ei kuulu pakkokäännyttäminen, ja siinä ei ole lähetyskäskyä, Hämeen-Anttila vastaa Räsäselle.
Jaa. Vai niin. Aha. Katsotaanpa taas wikipediasta:

Da‘wah (Arabic: دعوة‎) usually denotes preaching of Islam. Da‘wah means literally "issuing a summons" or "making an invitation", being the active participle of a verb meaning variously "to summon, to invite".

A Muslim who practices da‘wah, either as a religious worker or in a volunteer community effort, is called a dā‘ī, plural du‘āt.

A dā‘ī is thus a person who invites people to understand Islam through a dialogical process, and may be categorized in some cases as the Islamic equivalent of a missionary, as one who invites people to the faith, to the prayer, or to Islamic life.

In Islamic theology, the purpose of Da‘wah is to invite people, both Muslims and non-Muslims, to understand the worship of Allah as expressed in the Qur'ān and the sunnah of the prophet, as well as to inform them about Muhammad. Da‘wah produces converts to Islam, which in turn grows the strength of the Muslim ummah.

Hämeen-Anttila siis puhuu tästäkin asiasta aivan täyttä paskaa. Hämeen-Anttilan valheet paljastuvat valheiksi yksinkertaisella googletuksella ja wikipedian lukemisella.

Hämeen-Anttila kuvittelee voivansa puhua tällaisista asioista paskaa, koska ei usko Pihtiputaan mummojen vaivautuvan googlettelemaan asioita. Hämeen-Anttila siis katsoo voivansa puhua paskaa, koska ei usko kenenkään tarkistavan asioita. Hämeen-Anttilalla on epärealistinen käsitys Suomen nykyisestä tiedonvälitysilmapiiristä. Hämeen-Anttila luulee kaikkien suomalaisten olevan pihtiputaalaisia 90-vuotiaita mökinmummoja, jotka eivät osaa käyttää googlea.

Kommentti hommaforumilta:


Olipas taas harvinaisen posketonta valehtelua se, että islam ei pyri käännyttämään. Totta, pakkokäännyttäminen ei teknisesti ottaen kuulu islamiin (juutalaisilla ja kristityillä on klassisen islamin mukaan aina "vapaus" valita joko vero tai kuolema, muilla taas kuolema), mutta googlatkaapas dawah.

Löytyy sivuja myös suomeksi, ja niistä ilmenee, että dawahista saa paljon ansiota (siis vähän niin kuin plussapisteitä).


Ja mitä muuta kuin uskonnonvapauden rajoittamista on se, että musliminainen voi mennä naimisiin vain muslimimiehen kanssa, että seka-avioliittojen lapsien tulee olla muslimeita ja että ei-muslimiuskontojen palvontapaikkojen rakentamisesta vähintäänkin rajoitetaan?



Hämeen-Anttilan paskapuhe jatkuu:
Professori kertoo, että muiden uskontojen huono asema joissakin islaminuskoisissa maissa liittyy enemmän siihen, ettei siellä ole uskonnonvapautta maan epädemokraattisen tilan vuoksi. Sillä ei ole islamin uskon kanssa mitään tekemistä.
Huuhaata.

Islamilaiset maat ovat epädemokraattisia, koska ne ovat islamilaisia maita.

Islamilaiset maat ovat diktatuureja, koska islam on diktatuuri.

Islam on fasismin kaltainen totalitaarinen ideologia.

Arabian kielen ja islamilaisen kulttuurin professorina Hämeen-Anttila ei voi olla tietämätön tästä asiasta. Hämeen-Anttila siis valehtelee tahallaan, vastoin parempaa tietoaan.

Hämeen-Anttila on siis täysin epäluotettava lähde. Hämeen-Anttilaa ei koskaan pitäisi haastatella islam-asiantuntijana missään mediassa. Hämeen-Anttila ei ole asiantuntija, vaan valehtelija. Hämeen-Anttila valehtelee työkseen. Hämeen-Anttila on ammattivalehtelija. Kaikki, mitä Hämeen-Anttila sanoo, on lähtökohtaisesti ja oletusarvoisesti valhetta.

Hämeen-Anttilan harrastama tahallinen valehtelu on islamilaista taqiyya-(تقية)-perinnettä. Tämä viittaa siihen, että Hämeen-Anttila on muslimi.

Hämeen-Anttila ei siis ole islam-tutkija, vaan islam-propagandisti.


torstaina, lokakuuta 15, 2009

Jaakko Hämeen-Anttila ja Anas Hajjar: Islamia ei saa kritisoida

Hommaforumilta:

Tänä aamuna filosofi Jukka Hankamäki, islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila ja Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar keskustelivat Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa Ylen ykkösellä.

Jämäkkää kampetta tuo Han-kamäki heittää. Kerrankin puheen taso on sellaista, että vastapuoli joutuu todella pohtimaan, mitä höpisee. Pesee milloin tahansa edellä tulleen Pyöreän pöydän, jossa liekki, hetemaj ja kumppanit höpöttivät puhumisen puutteessa mitä sattuu. Parempi olisi vielä' ollut, jos Hankala ja Hämeenjunttila olisivat väitelleet kahdestaan ilman sitä lääkäriä, joka lienee vain kiintiömuslimina paikalla ottamassa vastaan "etiikkaani vastaan kohdistuvia loukkauksia".

Mielenkiintoinen keskustelu. Jos tämä muslimi oli ns. maltillinen muslimi niin voi voi... Kaikki kritiikki pitää esittää vain heidän(muslimien) hyväksymällä tavalla ja kaikki vastakkainasettelu on loukkaavaa mikäli toisena osapuolena on muslimit/islam. Kaikki ongelmat johtuvat "imperialismista ja diktaattoreista", vikaa ei koskaan ole muslimeissa tai islamissa. Muslimikulttuurien huonot piirteet johtuvat vain väärästä Koraanin tulkinnasta.

Homo-kysymys tuntui loukkaavan erityisesti koska muslimilääkäri ei edes suostunut vastaamaan. Suvaitsevaista...

Tästäkin ohjelmasta huomasi, että Hämeen-Anttila on islamin apologeetta. Miten monessa journalistisessa tuotteessa hän onkaan ollut ainoa asiantuntija islamia koskevissa kysymyksissä. Ei ihme, että hänestä on jäänyt mieleen hyvin imelä kuva.
Anas Hajjar puolestaan korosti, että keskustella saa vapaasti, kunhan ei loukkaa muslimeita. Parasta siis olla puhumatta mitään tai paras häivyttää itsensä kokonaan, etteivät muslimit vain loukkaannu. Muistuu jotenkin mieleen 70-luvun taistolaiset, jotka saattoivat sanoa, että tietenkin neukkuyhteiskunnan pieniä puutteita saa arvostella, kun ei vain epäile itse järjestelmän paremmuutta kapitalismiin verrattuna. Käytännössä he sitten loukkaantuivat kaikenlaisesta NL:n arvostelusta.

Voi venäjä että kiehuttaa tuo Hämeen-Anttila. Kysyttiin mm. kehoittaako koraani terroriin, johon Hämeen-Anttila vastasi, jotta juu, mutta kehoittaahan raamattukin. Kuka kertoo tälle professorille, että meillä on perustuslaki ja joukko muita lakeja, jotka kaikki ovat raamatun yläpuolella. Sillä ei ole siis mitään merkitystä mitä siellä raamatussa sanotaan, varsinkin, kun 99,99% kansasta ei ole koskaan ko. satukirjaa edes lukenut.

Olen samaa mieltä tuosta "saa keskustella kunhan ei loukkaa muslimeita" linjasta, jota Anas veti, että eipä se paljon keskusteluvaraa jätä. Harmi, ettei asiaan pureuduttu tarmokkaammin keskustelussa. No, olihan siinä toki muitakin tärkeitä aiheita.

Hämeen-Anttilakin pääsi jälleen suosikkiaiheeseensa, eli vinguttamaan puhki kulunutta levyä siitä, miten muslimit joskus 1200-luvulla säilyttivät sitä kreikkalaista kulttuuriperintöä, joka keskiajan Euroopasta oli unohtunut. Sen tuoreempia muslimien ansioita ei ollut Hämeen-Anttilallakaan tiedossaan.

Hankamäen tai Halla-ahon tullessa paikalle otan hatun päästäni. Kumpikaan rohkea akateemikko ei ole uhrannut periaatteitaan uransa eteen. Todennäköisesti kummallekaan ei ole professuuria tiedossa, koska tuollainen suoraselkäinen rohkeus on anathema ja Suuri Saatana stasialidemlaattiselle establishmentille. Sieluaan myymättömänä Hankamäki muodosti oivan kontrastin Hämeen-Anttilan jo kliseeksi luhistuneelle, omanvoitonpyyntöiselle, nuoleskelevalle islamapologeesille.

Ja musulmaanilekuri harjoitti taqqiyaa ihan Sallittuun Tapaan: kielsi Muhammedin esimerkin sallivan (jos ei peräti velvoittavan) pedofilian islamissa. Ja kiemurteli ja puhui paskaa homoseksuaalisuuskysymyksessä, kun ei kantti kestänyt olla rehellinen.

Enbuske taas esiintyi YLE:n yhteiskuntaohjelmissa ilmeisesti vallitsevien normien vastaisesti: oli tutustunut aiheeseen, ei kumartanut kuvia eikä vetänyt mihinkään suuntaan. Ja esitti teräviä, aiheeseen syvälle pureutuvia kysymyksiä.

Mutta miten muuten kuin professuurien ja apurahojen puutteena kaikki tämä pinnalta raapaisemani näkyy käytännössä? Silläviisiin, että Hankamäki ja Halla-aho eivät saa kutsua linnan juhliin, Hämeen-Anttila saa, ja saa taas uuden prenikan koreine, kirjavine nauhoineen kostyymin ryntääseen.


Pistin merkille seuraavan seikan merkille muslimin ja Hämiksen kiemurtelussa: uskonto voi synnyttää vain positiivisia asioita ja kielteiset uskonnolliset ilmiöt syntyvät ihmisen virheistä. Näin ollen islam saa kehut antiikin sivistyksen säilyttämisestä, mutta yksittäiset muslimit saavat haukut terrorismista ja takapajuisuudesta. Antiikin kirjallisuuden säilyminen islamilaisen kulttuuripiirin sisällä johtui siis islam-apologian mukaan siitä, että muslimeilla oli tietoinen suunnitelma sen säilyttämiseksi eikä siitä, että
jotkin yksittäiset oppineet säilyttivät käsiinsä saamaansa kirjallisuutta.

Toinen uskonnolliselle keskustelulle tyypillinen piirre oli asiayhteydestä irrottamiseen vetoaminen: siis kaikki paha uskonnossa johtuu vain siitä, että joku ilkiö on irrottanut asiayhteydestä jonkin tekstinpätkän. Mikä on oikea asiayhteys on taas harvojen ja valittujen tiedossa. Nämä samat ovat niitä, jotka saavat omiin tarkoituksiinsa irrottaa asiayhteydestä tekstinpätkiä.

perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Maahanmuutto-ongelmien hyssyttelystä


Viikon kysymys:

Hyssytteleekö suomalainen älymystö maahanmuuton ongelmia?

KYLLÄ



Minna Lindgren:

Suomalainen älymystö, mikäli sellaista edes on, hyssyttelee kaikkia asioita. Niin sanottu keskustelu, mikäli sitä edes on, on tunnepohjaista. Tästä seuraa, että ainoa hyväksytty arvo on kaiken hyväksyvä arvo, joka ei ole arvo.


Taru Mäkelä:
Ja nimenomaan islamiin suhtaudutaan pelokkaan nöyristelevästi. Demokratia ei kuulu islamin olemukseen, jos se kuuluisi siihen, olisi tällä hetkellä olemassa ainakin yksi islamilainen valtio, jossa vallitsee demokratia. Millaisen statuksen islamilaiset valtiot suovat omille vähemmistöilleen, esimerkiksi kristityille, juutalaisille ja homoseksuaaleille?


Kiba Lumberg:

Koska meillä oletetaan, ettei maahanmuutto-ongelmia ole maassamme olemassakaan, kun niistä ei puhuta, tai niistä kielletään puhumasta.

Ks. Enoch Powell maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta:

Kaikkein olennaisinta on, että ihmisillä on tapana luulla ongelmien ennustamista ongelmien aiheuttamiseksi tai jopa niiden toivomiseksi: ihmiset ajattelevat, että ikäviä asioita ei tapahdu, jos niistä ei puhuta. Tämä ajattelutapa juontanee juurensa siitä primitiivisestä uskomuksesta, että kukin asia ja sitä tarkoittava sana, eli asia ja sen nimi, ovat yhtä.

[Tähän liittyy mm. muinainen yleiseurooppalainen taikausko, että sanan "karhu" lausuminen ääneen tuo karhun paikalle. Tästä syystä sanalle "karhu" on keksitty eufemismeja, jotta karhu ei tulisi paikalle kuullessaan nimeään kutsuttavan. Germaanisten kielten nykyiset karhua tarkoittavat sanat perustuvat eufemismiin beowulf eli mehiläissusi, jota on alun perin käytetty karhun salanimenä karhun oikean nimen lausumisen välttämiseksi. - M.E. huom.]


Kiba Lumberg:

Ja osittain yhdyn Vihavaisen näkemykseen siinä, että muslimikansanryhmät, etenkin vanhoilliset muslimit, tulevat olemaan sellainen murheenkryyni ja ongelma että oksat pois. Ja käännynnäisten suomalaisten joukkio alkaa olla niin fanaattista ja yllytyshullua, että he ovat valmiita tekemään mitä vain että saavat hyväksynnän muslimiyhteisöissä.

Ks. esim. Abdullah Tammi ja Simo Rantalainen, jotka kannattavat sharia-lakia eli ihmisten kivittämistä kuoliaaksi.

Ks. myös Isra Lehtinen, joka on osallistunut mielenosoituksiin terroristijärjestö Hizbollahin puolesta.

Kiba Lumberg:

Tietynlaiset myönnytykset nähdään vanhoillisissa kulttuureissa heikkoutena, ja sellaisia ihmisiä tai kansakuntia oikeastaan halveksitaan.

Näin ollen sellaisia Suomen maahanmuuttohymistelijöitä, ja jotka joustavat tai peittävät silmänsä tosiasioilta, heitä halveksitaan.
Ks. Dhimmeistä eli paskansyöjistä

YYA-sopimuksen aikana ryssät eivät lainkaan kunnioittaneet heidän saappaitaan nuolleita ahtikarjalaisia, einouusitaloja, paavoväyrysiä ja ilkkakanervia.

Näille ryssiä mielisteleville suomalaisille poliitikoille oli Neuvostoliiton suurlähetystössä Tehtaankadulla käytössä vakionimi: paskansyöjät. Termi paskansyöjät ei ollut mikään satunnainen haukkumasana, vaan pysyvä nimi tälle ihmiskategorialle.

Muslimien vastaava termi on dhimmi, joka tarkoittaa islamilaisen diktatuurin valtaan alistuneita vääräuskoisia eli muslimien ylivallan ikeen alla olemiseen tyytyneitä kristittyjä ja juutalaisia.

Tähän kategoriaan kuuluvat nykyään Jari Vilén, Astrid Thors, Mikko Puumalainen, Rainer Hiltunen jne.


Kiba Lumberg:

Minä tiedän, että muslimimaista tulevilla vanhoillisilla ei ole mitään kiinnostusta tämän maan yhteiskuntaa kohtaan sillä tavoin kun oletamme. Heillä on omat tapakulttuurinsa, joiden noudattamiseen he pyrkivät mukauttamaan muutkin.
Nimenomaan. Islam on totaaliseen maailmanvalloitukseen pyrkivä ideologia. Islam pyrkii alistamaan kaikki vääräuskoiset valtaansa. Ks. dar al-Islam ja dar al-Harb.

In Islam, the world is divided into two components: dar al-Islam and dar al-Harb. Dar al-Islam means lands under Islamic rule. Dar al-Harb (Arabic: دار الحرب "house of war") is a term used to refer to lands administered by non-Muslim governments. The inhabitants of the Dar al-Harb are called harbi (Arabic: حربي), as opposed to dhimmi. A harbi has no rights, not even the right to live. A dhimmi (Arabic: ذمي) is a non-Muslim subject of a state governed in accordance with sharia law. The term connotes an obligation of the state to protect the life, property, and freedom of religion of the infidel subject in exchange for an extra tax known as the jizya and the infidel's acceptance of Muslim supremacy.


Kiba Lumberg:

He puhuvat yhtä sinisilmäisille suomalaisille ja ovat kuitenkin ihan toista todellisuudessa.

Ks. taqiyya:

Within the Shia theological framework,[1] the concept of Taqiyya (تقية - 'fear, guard against', also taghiyeh)[2] refers to a dispensation allowing believers to conceal their faith when under threat, persecution or compulsion.[3]

The word "al-Taqiyya" literally means: "Concealing or disguising one's beliefs, convictions, ideas, feelings, opinions, and/or strategies at a time of imminent danger, whether now or later in time, to save oneself from physical and/or mental injury."

The Taqiyah doctrine is based on the following verse from Qur'an 3:28: "Let not the believers take for friends or helpers unbelievers rather than believers. If any do that, in nothing will there be help from Allah; except by way of precaution, that ye may guard yourselves from them". Sunni commentator Ibn Kathir explained that "believers that fear for their safety from the unbelievers... are allowed to show friendship to the unbelievers outwardly, but never inwardly".

Muslims and Islamists are sometimes accused of practicing Taqiyya in contemporary political debates. For instance, this accusation has been levelled by Fouad Ajami at the theologian Tariq Ramadan,[7] by James Woolsey at Islamist terrorists,[8] and by Michael Rubin and others at the government of Iran.[9][10] Others have responded that the accusers misunderstand the meaning of the term and that politicians of all religions lie, including (presumably) Muslim politicians.[7][11][12]

Kiba Lumberg:

Joukkoon mahtuu tietysti toisin ajattelevia, joitakin edistyksellisiä, joista osa on paennut näistä maista länsimaihin. Nyt tulevat vanhoilliset muslimit perässä tai ovat jo täällä. Ja ne toisinajattelijat ovat jo uhanalaisina koko ajan.

Nimenomaan. Suomen holtiton "turvapaikkapolitiikka" on johtanut siihen, että Suomeen otetaan sekä aidosti vainottuja toisinajattelijoita että juuri heidän vainoajiaan eli fanaattisia sharian kannattajia, naisten työssäkäynnin ja opiskelun vastustajia, taliban-liikkeen kannattajia jne.

Kiba Lumberg:

Turha kieriskellä ja kaunistella tosiasioita vanhoista tapakulttuureista, joissa ei saa vaihtaa uskontoja tai olla eri mieltä.
Nimenomaan. Islamissa luopion rangaistus on kuolema. Tämä on täysin yksiselitteinen asia. Islamin lain mukaan islamista luopumisesta annetaan kuolemanrangaistus. Piste. Muslimit ovat murhaajia. Piste.

Ks. ridda‎:

Apostasy in Islam (Arabic: ارتداد, irtidād or ridda‎) is commonly defined as the rejection in word or deed of their former religion (apostasy) by a person who was previously a follower of Islam.

In Islamic law (sharia), the consensus view is that a male apostate must be put to death unless he suffers from a mental disorder or converted under duress, for example, due to an imminent danger of being killed. A female apostate must be either executed, according to Shafi'i, Maliki, and Hanbali schools of Sunni Islamic jurisprudence (fiqh), or imprisoned until she reverts to Islam as advocated by the Sunni Hanafi school and by Shi'a scholars.[18]

Kiba Lumberg:

Ja naisten asema on järkyttävän huono. Vanhoilliset tapakulttuurit vain koko ajan heikentävät naisten asemaa. Pelolla, uhkailuilla ja tappamisilla pitävät äijät uskontojen arvoja pystyssä.

Niin. Jaakko Hämeen-Anttila tietysti valehtelee tästä. Valitettavasti Pravda haastattelee Hämeen-Anttilaa jatkuvasti "islam-asiantuntijana" ikään kuin hän puhuisi totta. Hämeen-Anttila on malliesimerkki käsitteen taqiyya soveltamisesta käytäntöön. Hämeen-Anttila valehtelee työkseen. Jos suomalaisille olisi tiedotusvälineissä annettu realistinen kuva islamista, Suomeen ei olisi koskaan päästetty kymmeniätuhansia muslimeja. Hämeen-Anttilan kaltaisten ammattivalehtelijoiden tehtävänä on estää suomalaisia tajuamasta islamin todellista luonnetta ennen kuin on liian myöhäistä.

Kiba Lumberg:

Ja mitä tekevät naiset pelon ja pahoinpitelyn varjossa? Alistuvat yhteiseloon tai eristäytyvät. Siinä pulma.
Niin. Suomessakin tuhansia musliminaisia elää pakkoavioliitossa, nyrkin ja hellan välissä, kaavun sisään kahlehdittuna, kunniamurhaa peläten. Suomalaiset tiedotusvälineet eivät kerro tästä, koska Pravda ym. valtamedia haluaa estää suomalaisia tajuamasta islamin todellista luonnetta.


Kiba Lumberg:

Siksi toisekseen olisi tärkeää, että maahanmuuttajia voisi auttaa heidän omassa maassaan, kehittää olosuhteita siellä ja valistaa, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja ihmisarvoiseen elämään.
Niin. Miksi "ihmisoikeusaktivisteiksi" itseään kutsuvat suomalaiset "kansalaisjärjestöläiset" eivät koskaan puhu mitään islamilaisten maiden ja muiden kehitysmaiden ihmisoikeusrikoksista?

Miksi esim. Amnesty ja "Ihmisoikeusliitto" tukevat islamilaisia diktatuureja vaikenemalla niiden rikoksista?

Matti Apunen:

Suomalainen älymystö jauhaa samoja, turvalliseksi tiedettyjä argumentteja. Tärkeintä älymystölle on se, ettei kukaan epäile sitä perussuomalaisuudesta.

Suosittelen älymystön iltapäiväkerhoihin lukemiseksi Bernard-Henri Lévyn hienoa ja ujostelematonta pamflettia Left in Dark Times, joka puolustaa länsimaista tasa-arvoyhteiskuntaa ja vastustaa uuden kulttuuribarbarian houkutuksia.

Täytyypä lukea. Tosin Bernard-Henri Lévy on itsekin ranskalaista vasemmistolaista intelligentsiaa edustava muotifilosofi, joten en odota tuolta kirjalta kovin voimakasta kannanottoa islamia vastaan.



lauantaina, heinäkuuta 11, 2009

Naispappeus, homot, muslimit, ortodoksit

Miksi naispappeuden tai homoavioliittojen kannattajat eivät koskaan esitä mitään vaatimuksia ortodokseille tai muslimeille?







Mitro Repo, papiston selibaattia kannattava, selibaatissa elävä, koskaan seksiä naisen kanssa harrastamaton ja naispappeutta vastustava, homoseksuaalisten suhteiden olemassaoloa vastustava ortodoksipappi






Chebab Khodr, 13-vuotiaiden tyttöjen pakkonaittamista aikuisille miehille kannattava, homoseksuaalisuuden olemassaoloa vastustava, naispappeutta vastustava islamilainen pappi eli imaami





Mitenköhän Jaakko Hämeen-Anttila selittää muslimien suhtautumisen homoihin ja naispappeuteen?


Miksi muutamat harvat homoliittoja ja naispappeutta vastustavat suomalaiset luterilaiset leimataan ahdasmielisiksi, suvaitsemattomiksi homofoobikoiksi, sovinisteiksi ja misogyyneiksi, kun samaan aikaan naispappeutta ja homoseksuaalisuuden olemassaoloa täysin poikkeuksetta, täysin sataprosenttisesti vastustavat ortodoksit ja muslimit eivät saa mitään kritiikkiä osakseen feministeiltä ym. vasemmistolaisilta suvaitsevaisilta moraalisäteilijöiltä?





torstaina, toukokuuta 07, 2009

Sinun verovaroillasi rakennettiin bordelli Afghanistaniin







Suomen rahoittamaa naisvankilaa epäillään bordelliksi



Suomen ulkoministeriö selvittää, onko sen rakennuttamassa naisvankilassa Afganistanissa alettu harjoittaa naiskauppaa. Epäily on ulkoministeriölle kiusallinen, sillä Sheberghanin kaupungissa sijaitsevan vankilan tarkoitus oli auttaa vangittuja afgaaninaisia uuden elämän alkuun. Ulkoministeri Alexander Stubb myöntää, että vankilan rahoittaminen oli virhe. Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan vankilan johto on erotettu ja Afganistanin vankiloiden rahoittaminen lopetettu.


Suomen rahoittama naisvankila avattiin Pohjois-Afganistanissa kaksi kuukautta sitten naistenpäivänä. Jo ennen virallisia avajaisia ulkoministeriö sai vihiä siitä, että vankilan vankeja kaupattaisiin miehille. Naisvankien prostituutiopalveluja tarjottiin myös ulkoministeriön projektitehtävissä olleille työntekijöille. Suomi käynnisti kaikessa hiljaisuudessa selvitykset asiasta, myös Afganistanin oikeusministeriö on nyt mukana tutkimuksissa.

- On epäilyjä siitä, että vankilan johto on toiminnassa mukana, mutta tästä ei ole saatu varmuutta, koska selvitykset ovat edelleenkin kesken, kertoo lähetystöneuvos
Rauli Suikkanen Aasian ja Oseanian yksiköstä ulkoministeriöstä.


Ulkoministeriön mukaan on myös mahdollista, että osa naisvangeista on vapaaehtoisesti suostunut prostituutioon huumeita vastaan.

Vankilassa lastentarha ja työpaja


Suomi päätyi rakentamaan naisvankilan Sheberghaniin, koska alueen entinen vankila oli romahtamaisillaan ja Suomi tahtoi parantaa kaikkein huono-osaisimpien naisten oloja. Monet ovat vankilassa syytettynä aviomiehen pettämisestä, osa on raiskauksen uhreja.


Vankilaan rakennettiin myös lastentarha, sillä monilla vangeista on lapset mukanaan. Lisäksi rakennettiin vangeille työpaja ja ostettiin ompelukoneet, jotta naiset voisivat kaupata käsitöitään. Suomi vastasi kuitenkin lähinnä rakennuksesta ja irtaimistosta, vankilan johto ja vartijat eivät ole suomalaisia. Kaupungissa on suomalaisia rauhanturvaajia.

Vankila maksoi vajaat 100 000 euroa ja on siis vain pieni siivu Suomen kehitysavusta Afganistaniin. Epäily bordellin pystyttämisestä on kuitenkin nolo kolhu, sillä Suomi on erityisesti halunnut edistää sorrettujen naisten oikeuksia Afganistanissa.

- Ongelma tuli meille melko suurena yllätyksenä, tämä on yksi esimerkki siitä, miten vaikeaa ja haasteellista toiminta Afganistanissa edelleen on, lähetystöneuvos Rauli Suikkanen sanoo.


Tutkija arvostelee hanketta

Kehitysmaatutkijan mielestä vankilan kohtalo on hyvä muistutus siitä, että kehitysyhteistyössä pelkkä rakennusten pystyttäminen ei auta, vaan myös toimintaa pitää valvoa.


- Sotilastoimijat tekevät yhä enemmän töitä, jotka ovat lähtökohtaisesti olleet siviilitoimijoiden hommia. Puuttuu oppi siitä, että ei pitäisi tehdä kertaluonteista avustustyötä, esimerkiksi pystyttää rakennuksia ilman pitkäjänteistä sitoutumista, tutkija ja Suomen UNIFEMin varapuheenjohtaja Päivi Mattila korostaa.


Suomen piti rakentaa naisvankilan lähettyville myös miesvankila, mutta hankkeesta luovuttiin, kun naisvankilan ongelmat paljastuivat.


YLE Uutiset / Paula Näyhä



Normaalilla järjellä varustettu ihminen vetäisi tästä sellaisen johtopäätöksen, että kehitysapu on kankkulan kaivo.



Itse asiassa jokainen luku- ja kirjoitustaitoinen ihminen on tiennyt tämän aina. Kukaan täysjärkinen yli 10-vuotias ei voi kannattaa kehitysapua.


Tuon bordelliksi muutetun naisvankilan tapaus on malliesimerkki kehitysapuprojekteista. Ne ovat käytännössä poikkeuksetta tuollaisia aivan totaalisesti epäonnistuneita, järkyttävän typeriä juttuja.

Kehitysapu on epäonnistunut aina ja kaikkialla.


Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Kankkulan kaivoon voi kaataa vettä niin paljon kuin jaksaa. Ei se vedenpinta siellä kaivossa silti nouse.


Koska yhteiskunta koostuu ihmisistä, yhteiskuntaa ei voi perinpohjaisesti muuttaa muuttamatta sen ihmisiä. Koska Afghanistanin väestö koostuu ihmisoikeuksia rikkovista muslimeista, Afghanistanin yhteiskunta on ihmisoikeuksia rikkovia islamilainen yhteiskunta.


Kun ihmisoikeuksia rikkovia muslimeja muuttaa Suomeen, Suomen yhteiskunta muuttuu ihmisoikeuksia rikkovaksi islamilaiseksi yhteiskunnaksi.






Tämä kaikki on selvää kaikille täysjärkisille, mutta ei Asiantuntijoille. Asiantuntijat-Han ovat aina oikeassa.


Jo ennen vankilan avajaisia Suomen ulkoministeriö saisi tietää, että naisvankeja kaupiteltiin prostituoituina: sutenöörit yrittivät myydä naisvankeja jopa Suomen ulkoministeriön virkamiehille. Tästä huolimatta vankila rakennettiin ja sen toiminta käynnistettiin.


Suomen ulkoministeriön virkamiehet siis ottivat käyttöön vankilan, jonka naisvankeja he tiesivät käytettävän prostituoituina. Tämä oli tietysti rikos, mutta ei se mitään: viranomaiset rikkovat lakeja rutiininomaisesti eivätkä saa rikoksistaan mitään rangaistuksia.


Suomalaiset viranomaiset myös tiesivät etukäteen, että monet naisvangit olivat saaneet tuomion raiskatuksi joutumisesta. Afganistanissa ei anneta raiskauksesta vankeustuomiota raiskaajalle, vaan raiskatulle. Tämän kaiken suomalaiset viranomaiset tiesivät etukäteen, mutta eivät puuttuneet asiaan mitenkään.


Suomalaisten viranomaisten mielestä oli hyväksyttävää käyttää suomalaisten veronmaksajien rahoja siihen, että raiskattuja naisia pannaan vankilaan rangaistukseksi raiskatuksi joutumisesta.


Miksi kukaan maksaa veroja tällaiselle valtiolle?


Tämähän on aivan sairasta. Kerta kaikkiaan pöyristyttävää.


Suomen valtiota johtava poliitikko- ja virkamieseliitti on sitä mieltä, että on oikein rangaista naisia raiskatuksi joutumisesta.


Tämä vahvistaa sen jo moneen kertaan esittämäni teesin, että Suomen nykyiset vallanpitäjät ovat paljolti maanpettureita. Valtiovalta on sellaisten ihmisten käsissä, jotka palvelevat islamilaista diktatuuria. Ei muuten voida selittää sitä, että hallitus antaa kehitysapumäärärahoja raiskattujen naisten vangitsemiseen. Vain islamilaisissa diktatuureissa ei anneta raiskauksesta vankeustuomiota raiskaajalle, vaan raiskatulle. Suomen nykyiset vallanpitäjät hyväksyvät tämän käytännön. Suomen nykyiset vallanpitäjät siis palvelevat islamilaista diktatuuria.


Tätä vääntää rautalangasta Tapio Tuuri:



Kun aikaa on, ihmettelen vielä ulkoministeriön tietämättömyyttä. Ulkoministeriölle tuli yllätyksenä, että Suomen rahoittamaa naisvankilaa on Afganistanissa käytetty bordellina.


En ole käynyt koskaan Afganistanissa, mutta olen lukenut ja katsellut elokuvia jonkin verran. Niinpä tilanne ei minulle tullutkaan yllätyksenä. Ihan maalaisjärjellä ajattelen omassa pikkupääkyssäni olevan jopa todennäköistä, että naisvankila paljastuu jossain
Afganistanissa bordelliksi.

Naisvangit eivät sitä itse tietenkään halua, mutta heidät pakotetaan siihen. Osa heistä on opetettu ehkä huumeiden orjiksi, jotta he olisivat suostuvaisia. Vangit eivät itse tietenkään saa mitään provikkaa tuottamistaan rahoista.

Naisvangit ovat joutuneet vankilaan sellaisista syistä kuin aviorikos ja raiskatuksi tuleminen. Suomi on yrittänyt järjestää heille hyvät vankilaolot. Tämä kai tarkoittaa Suomen hyväksyvän, että nainen suljetaan vankilaan, jos hän juttelee jonkun ns. vieraan miehen kanssa ja joutuu raiskatuksi.

Minä olen sen verran feministi, etten missään tapauksessa hyväksy tällaisia perusteita vankilaan sulkemiselle. Suomalaiset varsinaiset feministit ovat tässäkin asiassa kanssani eri mieltä. Vai löytääkö joku jostain kannanoton, jossa suomalaiset feministit tuomitsevat Afganistanin vankilabordellit?



Ihmettelen itsekin tätä ulkoministeriön virkamiesten ja ulkoministeri Alexander Stubbin tyhmyyttä ja tietämättömyyttä. Se ei voi olla yllätys kenellekään täysjärkiselle, että Afghanistanin viranomaiset ovat korruptoituneita rikollisia ja ihmisoikeuksien vastustajia. Eivätkö Stubb ja hänen diplomaattinsa osaa lukea sanomalehtiä?


En minäkään ole koskaan käynyt Afganistanissa, mutta olen ihan jo sanomalehtien ja tv-uutisten perusteella kyennyt muodostamaan Afganistanista itselleni paljon realistisemman kuvan kuin Afganistanissa vuosikausia asuneet suomalaiset diplomaatit ja Afganistanista vähän väliä raportteja työpöydälleen saava Suomen ulkoministeri Alexander Stubb.


Ovatko ulkoministeriön virkamiehet ja ulkoministeri Stubb lukutaidottomia?

Miksi he eivät tajua edes sellaisia asioita, jotka olisivat nähtävissä tv-uutisista ja tv:n ajankohtaisohjelmista?


Miten ulkoministeriön virkamiehet ja ulkoministeri Stubb voivat olla yllättyneitä siitä, että Afganistanin vankiloissa naisvankeja raiskataan?


Seuraavaksi he varmaan sanovat yllättyneensä suuresti siitä tiedosta, että Auschwitzissa tapettiin juutalaisia.


Tämä diplomaattien ja ulkoministerin äärimmäisen naiivi hämmästys naisvankien seksuaalisesta hyväksikäytöstä Afganistanin vankiloissa ei kuitenkaan selitä sitä, miksi he tietoisesti hyväksyivät raiskattujen naisten panemisen vankilaan rangaistuksena raiskatuksi joutumisesta.


Miksi?
Vaadin selitystä Suomen kansalaisena. Miksi Suomen valtio rahoittaa Afghanistanissa vankilaa, johon laitetaan raiskatuksi joutumisesta vankeustuomion saaneita naisia?


Ketkä ovat ne konkreettiset päättäjät, jotka olivat vastuussa kehitysapumäärärahojen myöntämisestä tälle projektille?

Miksi he eivät ole tällä hetkellä rikosoikeudellisessa syytteessä?


Miksi valtamedia ei esitä tällaisia kysymyksiä? Mitä imbesillejä työskentelee esim. Ylen tai HS:n toimittajina, kun tällaiset kysymykset eivät juolahda heille mieleen?



Kehitysmaatutkijan mielestä vankilan kohtalo on hyvä muistutus siitä, että kehitysyhteistyössä pelkkä rakennusten pystyttäminen ei auta, vaan myös toimintaa pitää valvoa.



- Sotilastoimijat tekevät yhä enemmän töitä, jotka ovat lähtökohtaisesti olleet siviilitoimijoiden hommia. Puuttuu oppi siitä, että ei pitäisi tehdä kertaluonteista avustustyötä, esimerkiksi pystyttää rakennuksia ilman pitkäjänteistä sitoutumista, tutkija ja Suomen UNIFEMin varapuheenjohtaja Päivi Mattila korostaa.



Tämä on kehitysapupropagandaa, jossa väitetään "toiminnan valvomisen" ja "pitkäjänteistä sitoutumisen" ratkaisevan kaikki kehitysapuprojektien ongelmat. Tämä on tosiasioiden fanaattista kiistämistä uskonnollisin perustein.


Kehitysapu ei toimi koskaan. Siitä on aina haittaa. Se pönkittää aina korruptiota ja diktatuureja.


Ei ole mitään näyttöä mistään toimivasta kehitysavusta, kuten ei ole mitään näyttöä toimivasta kommunismista. Vanhat stalinistit ("äännntiset stalinistit") selittävät aina, että Neuvostoliitto oli sinänsä ihan hyvä järjestelmä, tyhmät jätkät vain pilasivat sen. Yhtäkään esimerkkiä toimivasta kommunismista ei ole koskaan esitetty. Tästä kannattaisi tietysti vetää se johtopäätös, että kommunismi on järjestelmänä täysin väärä. Sama koskee kehitysapua. Yhtäkään esimerkkiä toimivasta kehitysavusta ei ole koskaan esitetty. Tästä kannattaisi vetää se johtopäätös, että kehitysapu on lähtökohtaisesti väärä idea. Kaikki kehitysapu pitäisi lopettaa välittömästi.


Tämä ei kuitenkaan tietenkään käy niille tuhansille suomalaisille byrokraateille ja "kansalaisjärjestöaktiiveille", jotka saavat palkkansa "kehitysapumäärärahoista". Kaikki kehitysapusektorin työpaikat ovat suojatyöpaikkoja laiskoille ja tyhmille ihmisille, jotka eivät pysty saamaan rehellistä työtä. He nostavat palkkaa siitä, että istuvat toimistolla juomassa yrttiteetä ja syömässä tofua toisten rastapäisten lesbofeministien tai munattomien sivarihippien kanssa. Nämä ihmiset kokevat olevansa valllllltavan tiedostavia ja edistyksellisiä jne. Kaikki normaalit ihmiset ovat näiden suojatyöpaikoissaan notkuvien vähä-älyisten, mistään mitään tietämättömien ja vitun naiivien, uffin vaatteisiin pukeutuvien pilvenpolttelijoiden mielestä hirrrrrrrveitä rrrrassssisteja ja ennakkoluuloisia ja ahdasmielisiä kusipäitä.


Todellisuudessa tietysti ennakkoluuloja on nimenomaan näillä peeloilla, jotka esiintyvät Asiantuntijoina. Heillä ei ole mitään tietoja niistä asioista, joiden Asiantuntijoita he väittävät olevansa. Muutenhan he eivät olisi yllättyneet siitä, että Afghanistanin vankilaviranomaiset harrastavat naisvankien seksuaalista hyväksikäyttöä.


Valtamedia on kuitenkin tietysti sitä mieltä, että Asiantuntijat-Han ovat aina oikeassa. Niinpä valtamedia (HS, Yle, MTV3, Turun Sanomat, Aamulehti jne.) haastattelee aina näitä Asiantuntijoita, kuten Jaakko "islam ei sorra naisia" Hämeen-Anttilaa.


Todellisia asiantuntijoita eli asioista jotakin tietäviä olisivat kaikki normaalit ihmiset, jotka osaavat lukea kirjoja, katsoa televisiota, käyttää internetiä ja analysoida lukemaansa kriittisesti.


Tällaisia ihmisiä ei kuitenkaan valtamediassa koskaan haastatella. Valtamedian haastattelemat Asiantuntijat tunnistaa aina siitä, että he eivät tiedä kyseisestä asiasta yhtään mitään. Näiden virallisten Asiantuntijoiden eli lausuntoautomaatteina päivystävien dosenttien (tai pikemminkin desanttien) näkemykset ovat aina täsmälleen päinvastaisia kuin todellinen asiaintila ja normaalien ihmisten käsitys siitä.


Nämä Asiantuntijat ovat päässeet siihen norsuunluutorniinsa nimenomaan hokemalla mantrana sellaisia huuhaajuttuja, joihin kukaan täysjärkinen ei usko. Jos he olisivat kertoneet itsestäänselviä, kaikkien tietämiä tosiasioita, kukaan ei tituleeraisi heitä Asiantuntijoiksi. He ovat päässeet Asiantuntijoiksi nimenomaan horisemalla sellaisia juttuja, jotka ovat ristiriidassa normaalien ihmisten arkikokemuksen ja terveen järjen kanssa. Valtamedian imbesillit eli HS:n ja Ylen toimittajat yms. ihailevat näitä Asiantuntijoita juuri siksi, että nämä ovat kaikesta eri mieltä kuin normaalit ihmiset.


Valtamedian toimittajat ovat itse samanlaisia Tiedostavia ja Edistyksellisiä Intellektuelleja kuin ne kehitysapusektorin suojatyöpaikoissa loikoilevat pilvenpolttelijat.


Kehitysapusektorin "kansalaisjärjestöt" eivät tietenkään ole oikeita kansalaisjärjestöjä, vaan valtion rahoittamia virastoja. Oikeita kansalaisjärjestöjä ovat sellaiset yhdistykset, jotka ovat kansalaisten keskinäistä spontaania toimintaa. Suurin osa "kansalaisjärjestöiksi" valtamediassa kutsutuista puljuista ei ole tällaisia. Valtion rahoittama virasto ei ole mikään kansalaisjärjestö. Tätä eivät hippihörhöt tajua, vaan nostaessaan palkkaa veronmaksajien rahoista he kuvittelevat olevansa "niinku silleen systeemin vastaisia kapinallisia hei". Tästä syystä näitä hörhöjä onkin jo pitkään kutsuttu nimellä apurahakapinalliset. He ovat samanlaisia vaarattomia, hampaattomia valtaeliitin sylikoiria kuin Timo Soini.


Valtion kustantama toiminta on valtiovallan toimintaa. Tämän pitäisi olla määritelmän mukaan itsestäänselvää. Se ei kuitenkaan näytä olevan selvää näille "kansalaisjärjestöläisiksi" itseään kutsuville veronmaksajien rahoista palkkaa saaville hippihörhöille eikä myöskään heitä niin ikään "kansalaisjärjestöläisiksi" tituleeraaville valtamedian toimittajille. Tämä johtuu siitä, että valtamedian toimittajat ovat itse samanlaisia Tiedostavia ja Edistyksellisiä Intellektuelleja eli bolshevikkeja kuin ne kehitysapusektorin suojatyöpaikoissa loikoilevat pilvenpolttelijat.


Suomessa on paljon mätää.


On kehitysapusektori, joka kaataa veronmaksajien rahoja kankkulan kaivoon.


On rikollisia ulkoministeriön virkamiehiä, jotka rahoittavat raiskattujen naisten panemista vankilaan rangaistuksensa raiskatuksi joutumisesta.


On luku- ja kirjoitustaidoton ulkoministeri, joka ei tiedä islamilaisten maiden sosiokulturaalisista oloista mitään.


On fanaattisia monikulttuurisuusaktivisteja eli kulttuurirelativisteja, joiden mielestä kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä.


On mielisairaita maanpettureita, jotka kannattavat satojentuhansien kehitysmaalaisten maahanmuuttoa Suomeen. Jo nyt Suomessa on n. 200 000 maahanmuuttajaa, mutta tämä ei riitä nykyisille maanpetoksellisille vallanpitäjillemme eli ottowillekuusisille, vidkunquislingeille, astridthorseille. Lisää maahanmuuttajia tuodaan Suomeen useita kymmeniätuhansia vuodessa. Ulkomaalaislain muutoksen johdosta pelkästään kehitysmaalaisia turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä kymmeniätuhansia vuositasolla. Pelkästään nykyisten trendien jatkuessa Suomen väestöstä yli 10 % on maahanmuuttajia jo kymmenen vuoden sisällä. Tässä laskelmassa ei ole edes otettu huomioon turvapaikanhakijoiden määrän valtavaa kasvua tänä keväänä. Lisäksi joidenkin pähkähullujen mielestä Suomen ulkomaalaispolitiikka ei ole vieläkään tarpeeksi avointa, vaan kehitysmaalaisia pitäisi saada Suomeen kiihtyvällä tahdilla, siis nykyistäkin enemmän per vuosi.


Kaiken kukkuraksi meillä on sellainen valtamedia, joka katsoo asiakseen olla vallanpitäjien puolella kansaa vastaan. Kaikissa sivistysmaissa media toimii vallan vahtikoirana. Siksi sitä sanotaan neljänneksi valtiomahdiksi. Sen tarkoituksena on vahtia, ettei valtiovalta käyttäydy väärin kansaa kohtaan. Sivistysmaissa median tehtävänä on paljastaa vallanpitäjien tekemisiä ja kritisoida niitä. Sen sijaan Suomessa valtamedia pyrkii vain tuottamaan poliitikoista ja korkeista virkamiespäättäjistä koostuvan valtaeliitin ideologiaa ja tekemisiä tukevaa propagandaa eli aivopesemään kansaa alistumaan vallanpitäjien tahtoon.


keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009

Kaksi uutista Afghanistanista

Kansankokonaisuus:



"Länsimielinen" Afghanistanin hallitus oli tämän päiväisen HS:n mukaan esittämässä Afghanistanin parlamentille lakia, joka sallisi 9-vuotiaiden avioliitot ja naisten pakottamisen seksiin avioliitossa, mutta länsi pakotti Karzain hallituksen peruuttamaan "uudistuksen". Tällaista hallitusta suomalaisetkin sotilaat ovat siis tukemassa.



Tuo yhdeksän vuoden seksi-ikäraja johtuu tietysti siitä, että islamin perustaja Muhammad oli itse sukupuoliyhdynnässä nimenomaan 9-vuotiaan lapsivaimonsa kanssa.


Muhammad oli siis pedofiili, MOT.


Islamin mukaan Muhammad oli jumalan profeetta, joka ei koskaan tehnyt mitään väärää. Koska Muhammad oli aikuisena miehenä (islamilaisen perimätiedon eli hadithin mukaan 54-vuotiaana) sukupuoliyhdynnässä 9-vuotiaan tytön kanssa, aikuisen miehen sukupuoliyhdyntä alle murrosikäisen tytön kanssa on islamin mukaan sallittua.


Jos se olisi kiellettyä, silloinhan Muhammad itse olisi toiminut väärin. Muhammad oli kuitenkin islamin mukaan jumalan profeetta ja täydellinen ihminen. Niinpä kaikki hänen tekonsa ovat islamin mukaan oikeamielisiä tekoja. Näin ollen aikuisen miehen sukupuoliyhdyntä alle murrosikäisen tytön kanssa on islamin mukaan sallittua, MOT.

Pedofilia on määritelmän mukaan aikuisen ihmisen seksuaalista halua alle murrosikäisiä lapsia kohtaan. Islam sallii aikuisen miehen sukupuoliyhdynnän alle murrosikäisen tytön kanssa. Niinpä islam määritelmän mukaan sallii pedofilian. Islam on siis pedofiiliuskonto, MOT.


Olisi hauska kuulla, millä tavalla professori Jaakko Hämeen-Anttila selittää tämän.






Hämeen-Anttilahan tunnetusti valehtelee islamista ihan työkseen. Hämeen-Anttila yrittää jatkuvasti levittää julkisuuteen väärää tietoa islamista. Ei ole ihme, että monet kutsuvat Hämeen-Anttilaa nimellä päivystävä desantti.


Suomalaiset tiedotusvälineet eivät koskaan haastattele "islam-asiantuntijana" ketään muuta kuin Hämeen-Anttilaa; tämä johtuu siitä, että kaikki todelliset islam-asiantuntijat antavat islamista täysin toisenlaisen kuvan kuin Hämeen-Anttila.

Toinen pikku-uutinen Afghanistanista:

Suomalaiset rauhanturvaajat suuttuivat: Saunakaljat kiellettiin!


Pohjoismaiset rauhanturvaajat ovat riitaantuneet saunakaljojen kieltämisestä. Kysymys juomista nousi pintaan norjalaisten tukikohdassa Camp Nidarosissa, jonne lähiaikoina siirtyy muutaman kymmenen suomalaisen rauhanturvaajan joukko.

Mazar-i-Sharifissa sijaitsevassa Nidarosissa vallitsee alkoholin suhteen nollatoleranssi, mutta suomalaiset haluaisivat pitää kiinni vanhasta säännöstään, jonka mukaan rauhanturvaaja saa nauttia päivässä kaksi olutta edellyttäen että hän ei ole palveluksessa. Norjalaiset eivät tätä hyväksy.


Maavoimien esikunnan mukaan upseerit Afganistanissa ovat jo käyneet keskusteluja kantojen yhteensovittamisesta, mutta päätöstä ei vielä ole tehty.

- On muistettava, että Suomella ja Norjalla oli 2000-luvun puolivälissä Maimanassa yhteinen tukikohta, ja siellä vallitsi nollatoleranssi. Meillä on siitä hyviä kokemuksia, kertoo maavoimien tiedotuspäällikkö Lauri Inna.

Jupakkaa pidetään koko operaation kannalta marginaalisena, joskaan ei tyyten merkityksettömänä.


Ei se tietenkään ole "tyyten merkityksetöntä", että muslimit yrittävät pakottaa suomalaiset sotilaat dhimmeiksi.


Norjalaiset ovat jo alistuneet. Norjalaiset ovat ruvenneet raivoraittiiksi muslimien vaatimuksesta - niiden samojen afghanistanilaisten muslimien, jotka kannattavat 9-vuotiaiden tyttöjen nussimista.

Norjalaiset nuolevat pikkutyttöjä raiskaavien pedofiilien saappaita. Norjalaiset ovat dhimmejä.


Hävetkää, turskat!


Toivottavasti suomalaisista sotilaista sentään löytyy sen verran selkärankaa, että eivät alistu pikkutyttöjä raiskaavien pedofiilien orjiksi.


Tosin professori Jaakko Hämeen-Anttila varmaan selittää raivoraittiusvaatimuksenkin parhain päin. Hämeen-Anttila varmaan kehuu muslimeja siitä, että nämä rikastuttavat suomalaisten köyhää kulttuuria ampumalla kuulan kalloon kaikille saunakaljan juojille. Tällä tavalla Rauhan Uskonto osoittaa jälleen korkean sivistystasonsa. Lopuksi Hämeen-Anttila siteeraa jotain tuhannen vuoden takaista runoa Gibraltarin maisemista ja todistaa tällä tavoin islamin olevan maailman paras uskonto 9-vuotiaiden tyttöjen raiskaamisesta huolimatta.

Lähiaikoina lienee odotettavissa, että Jorma Kalske ja Mika Illman nostavat pari syytettä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan loukkaamisesta. Sehän loukkaa muslimien uskonrauhaa, että heidän maassaan joku vääräuskoinen juo kaljaa.


Jäämme odottelemaan myös, että Tarja Halonen ja Matti Vanhanen pyytävät muslimeilta anteeksi heidän herkkiä tunteitaan loukanneiden saunakaljaa juovien suomalaisten rauhanturvaajien puolesta.


lauantaina, syyskuuta 22, 2007

Päivän sitaatti

Jussi Niemelä Skeptikko-lehdessä:


Kansallismielisiä vastassa ovat länsimaisen ”älymystön” poliittisesti korrektit suvaitsevaisuususkovaiset, jotka härkäpäisesti sulkevat silmänsä islamin lukuisilta epäkohdilta ja kuulevat kriittisissä äänenpainoissa vain ”islamofobian” soraääniä.
...
Polarisaatiosta hyötynee lopulta vain islamin kaikinpuolista ihanuutta korostava professori Jaakko Hämeen-Anttila, jonka kirjat menevät itsepetoksessa rypevälle punavihreälle yliopistoväelle kuin kuumille kiville.


(Via Kansankokonaisuus.)

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Monikulttuurisuuden malliyhteiskunta


Koska monien erilaisten etnisten ryhmien tuominen samaan yhteiskuntaan rikastuttaa kulttuuria, poistaa työvoimapulan, saa ihmiset avarakatseisiksi ja suvaitseviksi ja johtaa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon erirotuisten ja eriuskoisten ihmisten kesken, YK on päättänyt ratkaista maailman pakolaisongelmat ym. konfliktit asuttamalla maailman pahimpien konfliktialueiden kaikki asukkaat samaan paikkaan eli Palestiinaan.

Historiansa aikana monia kovia kolhuja kärsineestä Palestiinasta tulee tällä tavalla monikulttuurisuuden malliyhteiskunta, josta Suomen kaltaiset kulttuurisesti köyhät maat voivat ottaa oppia.

Suomessa viime aikoina havaitut maahanmuuttajaongelmat, esimerkiksi somalien satakertainen yliedustus ryöstötilastoissa ja maahanmuuttajien keskimääräinen 20-kertainen yliedustus raiskaustilastossa, eivät mitenkään voi olla monikulttuurisuudesta itsestään johtuvia ongelmia. On selvää, että näiden ongelmien syynä voi olla vain suomalaisten tottumattomuus monikulttuurisuuteen. Suomi on vasta monikulttuurisuuskehityksensä alkutaipaleella, joten Suomen pitää ottaa oppia edistyksellisemmistä, kulttuurinrikastuttajista eli nuorisosta jo pidempään nauttineista maista.

Valitettavasti tämä kehitys on kuitenkin hyvin hidasta, joten onneksi YK on päättänyt asuttaa pohjoisirlantilaiset, serbit, hutut ja muut ongelmaryhmät Palestiinaan. Tällä tavalla ratkaistaan kaksi ongelmaa yhdellä iskulla: sekä Palestiinan omat ongelmat että maailman kaikkien konfliktialueiden pakolaisongelmat.

Eihän nimittäin voi olla niin, että Palestiinan nykyiset ongelmat johtuisivat israelilaisten juutalaisten, palestiinalaisten kristittyjen ja palestiinalaisten muslimien muodostaman monikulttuurisen yhteiskunnan toimimattomuudesta. Ehei, eihän monikulttuurisuudessa voi koskaan olla mitään vikaa. Palestiinan ongelmat ovat selvästi johtuneet vain siitä, että Palestiina ei ole vielä ollut tarpeeksi monikulttuurinen yhteiskunta.

Nyt tämä ongelma ratkaistaan tuomalla Jordanin länsirannalle kymmeniä etnisiä ryhmiä maailman pahimmilta konfliktialueilta.

Northern Irish, Serbs, Hutus Granted Homeland In West Bank

In a bold gambit hoped to resolve dozens of conflicts around the world, the
U.N. announced Monday the establishment of Ethniklashistan, a multinational
haven in the West Bank that will serve as a new homeland for Irish Protestants,
Hutus, Serbs, and other troubled groups.



Suomeenhan on myös tuotu viimeisen 30 vuoden aikana pakolaisina mm. chileläisiä kommunisteja, somalialaisia islamisteja, muslimien vainoamia iranilaisia kommunisteja, tutseja tappaneita ruandalaisia hutuja jne. Tästä ei tietenkään ole ollut mitään ongelmia, joten totta mooses näiden samojen konfliktiryhmien asuttaminen Palestiinaan tuottaa samoja hyviä tuloksia kuin pakolaisten rahtaaminen Suomeen.

On selvää, että esimerkiksi Somaliassa kalashnikov kädessä kadulla riehuneet islamistitaistelijat tai Ruandassa naisilta ja lapsilta machete-veitsillä päitä irti leikanneet heimosoturit ovat heti Suomeen tullessaan mallikelpoisia kansalaisia, heti töihin meneviä huippuosaajia, työvoimapulan poistajia, rehellisiä veronmaksajia jne.

Suomi on kuitenkin yksi maailman rikkaimpia maita, joten Suomella ei ole oikeutta riistää näitä arvokkaita monikulttuurisen huippuosaamisen resursseja köyhemmiltä mailta. Moinen olisi aivovientiä.

Pravdakin on suuressa viisaudessaan kertonut meille, että Suomeen tulevista maahanmuuttajista kertyy suomalaisille veronmaksajille selvät säästöt:

Lapsen ylläpito maksaa Parkkisen mukaan vanhemmille keskimäärin kymmenen tuhatta euroa vuodessa Suomessa. Näin ollen yksi lapsi maksaa elättäjilleen ennen 20. ikävuottaan vajaat 200 000 euroa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä koulutuksen kautta yhteiskunnan rahaa menee ainakin 150 000 euroa. Jo pelkästään koulutus maksaa runsaat viisi tuhatta euroa vuodessa.

Maahanmuuttajien koulutuksen ja kasvatuksen on maksanut heidän kotimaansa.



Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen maahanmuuttaja on 350.000 euron suuruinen lottovoitto vastaanottajamaalleen.

Tosin tuossa Pravdan artikkelissa oli pienenä taustaoletuksena, että kyseinen maahanmuuttaja on välittömästi maahan saavuttuaan töihin menevä 20-vuotias koulutettu, työkykyinen ja työhaluinen lainkuuliainen kansalainen ja veronmaksaja. Suomeen tulevista maahanmuuttajista alle 1 % täyttää nämä kriteerit, yli 99 % ei.

Tällä pikkuseikalla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska Pravdan mielestä nämä muutama promille maahanmuuttajista ovat totuus kaikista maahanmuuttajista. Pakkohan sen nyt olla totta, kun se oli Hesarin lööpissä kissankokoisin kirjaimin:

MAAHANMUUTTAJISTA SUOMELLE SELVÄT SÄÄSTÖT

Eihän voi olla, että maamme suurin sanomalehti tahallaan valehtelisi näin tärkeästä asiasta lööpissään pari viikkoa ennen eduskuntavaaleja. Eihän Pravda voi olla niin moraaliton propagandalafka, että se pyrkisi vaikuttamaan eduskuntavaalien tulokseen valehtelemalla aivan tahallaan kansakuntamme tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimmistä yhteiskunnallisista kysymyksistä vain pari viikkoa ennen vaaleja.

Koska tämä kissankokoisin kirjaimin Pravdan lööpissä kerrottu tieto on määritelmän mukaan totta (Puolue on aina oikeassa), kyllä meidän nyt täytyy uskoa tähän. Maahanmuuttajat ovat huippuosaajia, jotka rikastuttavat vastaanottajamaansa yhteiskuntaa valtavasti. Onhan se nyt totta, kun Pravdassa sanottiin niin.

Me emme kuitenkaan saa olla niin ahneita, että haalisimme näitä huippuosaajia Suomeen. Heidän mittaamattoman arvokasta koulutustaan, osaamistaan ja työpanostaan tarvitaan näet muuallakin. On selvää, että tämä nuorison eli työvoimapulan poistajien rikastuttava vaikutus on enemmän tarpeen Palestiinan kaltaisissa köyhissä maissa kuin Suomessa.

On syytä olla toiveikas näiden moniosaajien Palestiinaan rakentaman kulttuurillisesti rikkaan yhteiskunnan suhteen: Palestiinahan rikastuu valtavasti saadessaan sen 350 000 euron suuruisen lottovoiton per maahanmuuttaja, joten miljoonasta maahanmuuttajasta Palestiina rikastuu 350 miljardia euroa!! Pravdassa sanottiin näin, joten kyllä sen täytyy olla totta!! Kymmenestä miljoonasta maahanmuuttajasta Palestiina rikastuu jo huimat 3500 miljardia eli 3,5 biljoonaa euroa!! Ihqdaa!!!

Kymmenen miljoonan erirotuisen ja eriuskoisen maahanmuuttajat vastaanottamisen jälkeen Palestiina on maailman monikulttuurisin maa; monikulttuurisuus on rikkaus, joten Palestiinasta tulee maailman rikkain maa!!



Elämä uudessa uljaasssa Palestiinassa on silkkaa onnea ja auvoa, kuten viereisestä kuvasta näkyy.

Rauhan Uskonto™ on toki vahvasti edustettuna uudessa Palestiinassa, kuten vanhassakin. Mikään monikulttuurinen yhteiskuntahan ei ole täydellinen ilman Hienon ja Suvaitsevaisen islamilaisen kulttuurin kontribuutioita. Näinhän meille vakuuttaa mm. Suomen johtava dhimmi, professori Jaakko Hämeen-Anttila. Suomen ainoana islam-asiantuntijana Pravdassa ja muussa Puolueen mediassa jatkuvasti haastateltava Hämeen-Anttila jaksaa onneksi vähän väliä muistuttaa suomalaisia siitä, että Koraanin 114 suurasta 113 alkaa sanoilla "Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen".


Ilman Hämeen-Anttilan kertomaa Totuutta Islamista™ joku rasisti eli sionistinen islamofobi saattaisi nimittäin päästä levittämään sellaista käsitystä, että muslimit muka olisivat jotenkin väkivaltaisia.

Viime aikoina Suomeakin rikastuttaneet hutut, nuo massamurhaamisen huippuosaajat, aikovat myös antaa oman kontribuutionsa Palestiinan monikulttuuriseen yhteiskuntaan:

Hutu leader Kagabo Ndadaye, who between 1994 and 1996 personally oversaw the
machete deaths of more than 10,000 Tutsi Rwandans, echoed the positive outlook.
"The glorious Hutu are the one pure race," said Ndadaye, speaking from a Hutu
settlement near Hebron while eyeing a nearby Kurdish settlement. "All inferior
mongrel peoples shall be put to the blade."

Kaikki kulttuurithan ovat yhtä arvokkaita, joten meillä valkoisilla eurooppalaisilla ei ole mitään syytä arvostella näitä hienoja afrikkalaiseen kulttuuriperinteeseen kuuluvia periaatteita.

Multikulti-ideologian mukaisesti mahdollisimman monien erilaisten rodullisten, kulttuurillisten ja uskonnollisten ryhmien systemaattinen rahtaaminen maailman pahimmilta konfliktialueilta "pakolaisina" yhteen paikkaan luo onnellisen ja auvoisen, harmonisen, suvaitsevaisen, yhteisöllisen ja vastuullisen yhteiskunnan:

"When you take that many long-suffering, war-torn groups and put them in the
same place, how can you not have peace?" asked former president Jimmy Carter,
who will lead talks among the various Ethniklashistani groups. "This hatred
cannot possibly last long."

Mehän emme tietenkään voi riistää tätä onnellista monikulttuurista tulevaisuutta palestiinalaisilta, joten miksikäs emme lähettäisi kaikkia Suomeen ja muualle Eurooppaan tulleita kulttuurinrikastuttajia kehitysapuna Palestiinan eli Ethniklashistaniin?

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Kenneth Sikorski Jaakko Hämeen-Anttilasta

Kenneth Sikorski kommentoi Jaakko Hämeen-Anttilaa, joka on selvästi ottanut elämäntehtäväkseen islamilaisen propagandan levittämisen Suomessa:

Hämeen-Anttila is the basically the only voice in Finland who is called to comment on anything about Islam. Apparently the Finnish ruling "elite" have deemed that there is no one else in Finland "important or informed enough" to speak about Islam, other than Hämeen-Anttila, especially if the view would counter the one proffered by the professor.

...

I could also assume that the dear professor refused to enighten the people in the crammed church hall that their co-religionists experience on a daily basis discrimination, rape and intimidation from the Muslim majority in many Muslim societies around the world. The reason I say this with a measure of assurance, is the disclaimer the professor provides at the end of the article:

Hämeen-Anttila kieltäytyy islamin puolustajan tittelistä, mutta myöntää puhuvansa siitä mielellään hyvää.

- Media hoitaa kyllä negatiivisten asioiden esiintuomisen ilman minun apuanikin, vaikka toki ymmärrän islamin ongelmat. Onneksi tutkin niin paljon muutakin, että tuskin koskaan jumiudun vain islamiin.



It's a clever way to dissasociate himself from the unpleasant task of ever having to speak of the less positive attributes of the Islamic faith. Apparently for Jaakko Hämeen-Anttila, Islam is beyond open criticism from the professor of Islamic studies. How convenient and how "dhimmi" of him.

Tässä ei tietenkään ole mitään uutta niille, jotka ovat pidempään seuranneet Hämeen-Anttilan juttuja.

Valitettavasti useimmilta ihmisiltä puuttuu kriittinen medialukutaito täysin. Useimmat suomalaiset vain nyökyttelevät lammasmaisesti, kun Hämeen-Anttila esittää miljoonannen kerran samoja islamilaisia propagandavalheitaan. Täytyyhän sen olla oikeassa, kun se kerran on asiantuntija.

Mistä sitten tiedetään, että hän on asiantuntija? No siitä, että lehdissä sitä aina tituleerataan islam-asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttilaksi. Suomalaisissa lehdissä ei koskaan haastatella ketään muita islam-asiantuntijoita. Miksi ei? Siksi, että kaikkien muiden islam-asiantuntijoiden mielestä Hämeen-Anttilan levittämä käsitys islamista on täysin virheellinen.

Hämeen-Anttila valehtelee islamista aivan tahallaan.

Hämeen-Anttila mm. väittää usein, että islamilaisissa yhteiskunnissa vallitsee (tai on islamin kulta-aikana vallinnut) demokratia ja sukupuolten tasa-arvo. Kukaan muu islam-asiantuntija ei tietenkään ole tuota mieltä. Tästä syystä ketään muuta islam-asiantuntijaa ei suomalaisessa mediassa haastatella.

Vain Hämeen-Anttilaa haastatellaan islam-asiantuntijana, koska vain Hämeen-Anttilalta saadaan näitä “islam on rauhan uskonto, islamilaiset maahanmuuttajat rikastuttavat kulttuuriamme, meidän täytyy olla suvaitsevia muslimeja kohtaan, koska muslimitkin ovat sivistyneitä ja suvaitsevaisia ja rehellisiä ja rauhallisia ihmisiä”-propagandavalheita. Kukaan muu islam-asiantuntija ei kehtaa valehdella tuolla tavalla.

Hämeen-Anttila palvelee islamilaisen teokratian esiinmarssia Euroopassa pyrkimällä valheiden savuverholla estämään eurooppalaisia näkemästä islamin todellista luonnetta ennen kuin on liian myöhäistä.

Hämeen-Anttila on täsmälleen samalla asialla kuin taistolaiset, jotka aikoinaan väittivät Neuvostoliiton olevan ystävällinen, rauhaarakastava, demokraattinen ja edistyksellinen maa.

P.S.
Kenneth Sikorski oli äskettäin Radio Free Finlandin nettiradio-ohjelmassa keskustelemassa Phil Schwarzmannin kanssa "ääri-islamista". Herää kysymys, mitä se ääri-islam on. Minun käsittääkseni keskivertomuslimien mielipiteet ovat lähes 1:1 niiden mielipiteiden kanssa, joiden väitetään olevan "marginaalisten ääriryhmien" mielipiteitä.