Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Rautalankaa Stefan Wallinille ja Frank Johanssonille

MTV3:

Amnesty: Kerjääminen on laillista liiketoimintaa

28.05.2010 09:19

MTV3 - Inka Haukka - Minna Nyrhinen


Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson on pettynyt sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) tapaan osallistua romanikerjäläisiä koskevaan keskusteluun.

- He puhuvat väljillä muotoiluilla ihmiskaupasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tällainen retoriikka luo sellaista mielikuvaa, että tässä on jotain hämäräpuuhaa, Johansson toteaa.

Johansson korostaa, että Amnestyn selvitysten mukaan rikollisesta toiminnasta ei kuitenkaan ole romanikerjäläisten kohdalla selkeitä todisteita.

- Itse asiassa Suomessa olevat romanikerjäläiset ovat täällä täysin laillisesti, ja he tekevät täysin laillista liiketoimintaa. Jos heidän järjestäytymisensä on organisoitunutta, eli he suunnittelevat missä ja koska kukin kerjää, on kyseessä normaali liiketoimintamalli eikä siinä ole mitään laitonta, Johansson selventää.

Euroopan unionin perusoikeusvirasto on raportissaan todennut, että yksi suurimpia syitä liikkuvia romaneja koskevaan syrjintään ovat ne mielikuvat, mitä heistä luodaan. Johanssonin mukaan mielikuvien taustalta ei kuitenkaan löydy todellisuuspohjaa.

- Rikostutkinnoissa ei ole löydetty yhteyttä järjestäytyneeen rikollisuuden ja romanikerjäläisten välillä. Rikollisuusväitteiden takana ei ole mitään selkeää todistetta, joten kerjäläisten osallisuutta rikollisuuteen ovat vain "minusta tuntuu" -viittauksia.


Aiempi juttu:

Stefan Wallin haluaa lisää mustalaiskerjäläisiä Suomeen


Kommentti hommaforumilta:

Ei ole totta. Tässä on kyllä klassikkoainesta.

Eivätkö jumalauta nuo pässit tajua, että koko kerjäysoperaatio on se osa, jolla paikallisen väestön viha pidetään kurissa? Samalla kun muut putsaavat omakotitaloja ja varastelevat kaupoissa ja tungoksissa, istuvat muutamat surkean näköisenä kadunkulmassa. Silloin keskustelu pysyy kätevästi kurjissa kerjäläisissä, vaikka molemmat ovat aivan varmasti samaa porukkaa. Eikös olla saatu nimenomaan lukea tapauksista, joissa kerjäläisten auto on ollut täynnä varastettua tavaraa?


Kommentti:

Juuri näin.

Eihän itse kerjääminen mikään ongelma olisi,mutta koskapa..

1.http://www.vartti.fi/artikkeli/4a0c2e26-eb5f-4c80-8098-69ceaf3acb8d
2.http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin.nsf/vwSearchView/01D5AFEF8A82278BC2257633002ACE86
3.http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907079889588_uu.shtml
4.http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135247498478
5.http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135247543263
6.http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/1135247611017
7.http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kerj%C3%A4%C3%A4misen+tehovalvonta+puri+my%C3%B6s+taskuvarkauksiin/1135247690619
8.http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulkomaalaiset+rikosliigat+tehtailevat+asuntomurtoja+Etel%C3%A4-Suomessa/1135247704629
9.Ja kymmeniä esimerkkejä täältä:http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg385187.html#msg385187


Henkilön, joka ei pidä romanikerjäläisten toimintaa vakavana ongelmana, kannattaisi ehkäpä tutkituttaa testosteronitasonsa.

"Mielialan laskeminen, masennuksen kaltainen olotila, ärtyneisyys ja keskittymiskyvyn puute. Fyysisiä oireita voivat olla väsymys, lisääntynyt hikoilu ja tuntemus lihasvoiman vähenemisestä. Testosteronivaje vaikuttaa myös seksuaalisuuteen ja voi tuoda mukanaan haluttomuutta ja erektiohäiriön."(Testosteronin puutteen aiheuttamia oireita.www.hus.fi)

"Testosteronin puute lisää sosiaalista sinisilmäisyyttä."(Tiede-lehti 27.05.2010)



Ilmainen raha houkuttelee Suomeen kerjäläisiä kuin hunaja kärpäsiä.

Mitä enemmän niille jaetaan rahaa ja ilmaista ruokaa (Pelastusarmeija, talonvaltaaja-aktivistit), sitä enemmän niitä tulee.

Nämä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvat ammattikerjäläiset myös harrastavat lastensa tahallista nälkiinnyttämistä, huumaamista ja vammauttamista saadakseen lapset näyttämään mahdollisimman säälittäviltä ja kärsiviltä, saadakseen enemmän rahaa hyväuskoisilta hölmöiltä.

Usein nämä lapset eivät tietenkään ole edes kerjäläisten omia lapsia, vaan heidän kidnappaamiaan toisten ihmisten lapsia. Eihän yleensä edes itäeurooppalainen kerjäläinen nälkiinnyttäisi ja vammauttaisi tahallaan omaa lastaan. Nämä mustalaiset varastavat lapsia päiväkotien pihoilta, leikkipuistoista jne. ja käyttävät näitä kaapattuja, huumattuja, nälkiinnytettyjä ja usein jopa veitsellä tehdyillä leikkauksilla rampautettuja lapsia nukkemaisena rekvisiittana huijatakseen tyhmiä ja tietämättömiä sinisilmäisiä idiootteja.

Kun annatte rahaa kerjäläisille, tuette tällaista todella törkeää järjestäytynyttä rikollisuutta.

Jokainen, joka antaa rahaa kerjäläisille, ylläpitää kidnappauksia ym. ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta harrastavia kansainvälisiä mafiaorganisaatioita.

Miksi Suomessa on tuollaisia seinähulluja kuin Stefan Wallin ja Frank Johansson, jotka haluavat Suomeen lisää tällaisia mustalaiskerjäläisiä?



lauantaina, toukokuuta 29, 2010

Astrid Thors syyllistyy valtiopetokseen


maahanmuuttoministeri Astrid Thors



Suomen Kuvalehti:


29.5.2010 klo 16:00

Maahanmuuttajat ja perheenyhdistäminen: Astrid Thors hermostui valiokunnalle

Eduskunnan hallintovaliokunta on hämillään Astrid Thorsin käytöksestä perheenyhdistämisasiassa. Se vetoaa perustuslailliseen oikeuteensa pyytää ministeriöltä selvityksiä.

Eduskunnan hallintovaliokunta vaati pari viikkoa sitten hallitukselta selvitystä maahanmuuttajien perheenyhdistämisestä. Se haluaa tietää lokakuun puoliväliin mennessä, millaisia perheenyhdistämisetuja Suomi tarjoaa verrattuna muihin EU-maihin.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) hermostui pyynnöstä. Thorsin mukaan hänen ministeriöllään, jolle tehtävä käytännössä lankeaisi, ei ole resursseja eikä aikaa tämän kaltaisiin tutkimuksiin.
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Tapani Tölli (kesk) ja varapuheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok) ihmettelevät Thorsin asennetta.

”Valiokunnalla on perustuslain suoma oikeus pyytää selvitys ministeriöltä tai valtioneuvostolta. Eli asia on hyvin yksinkertainen: kun valiokunta pyytää, ministeriö toteuttaa”, Tölli toteaa.



Maahanmuuttoministeri Astrid Thors rikkoo perustuslakia olemalla toteuttamatta perustuslaissa määriteltyjä velvollisuuksiaan valtioneuvoston jäsenenä ja yrittää siten kumota Suomen valtiojärjestyksen oikeudettomin keinoin.

Tämä täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön.

Jos oikeuskansleri ja muut oikeusviranomaiset noudattaisivat lakia, Thors joutuisi valtakunnanoikeuteen syytettynä valtiopetoksesta. Jos oikeudenkäynnissä tuomari noudattaisi lakia, Thors tuomittaisiin valtiopetoksesta ehdottomaan vankeuteen.

Valitettavasti Suomessa poliisi- ja syyttäjäviranomaiset ja muut lainvalvontaviranomaiset ovat yleisesti niin korruptoituneita, että antavat poliitikkojen rikkoa lakia ihan vapaasti, joutumatta syytteeseen.

Tämä näkyy mm. siitä, että sisäministeri Anne Holmlund ei ole joutunut syytteeseen vastaanottokeskustilojen vuokraamisesta korkeaan hintaan itsensä ja veljensä omistamalta kiinteistöyhtiöltä veronmaksajien rahoilla ilman tarjouskilpailua. Jos poliisi- ja syyttäjäviranomaiset ja tuomarit noudattaisivat lakia, Holmlund istuisi jo vankilassa.

Suomalaisten sanomalehtien ja tv-uutisten toimittajat ovat hallitusta tukevia propagandisteja, jotka eivät kerro tällaista asiaa julkisuuteen.

Hallitus ja eduskunta ovat täynnä rikollisia. Sanoma- ja aikakauslehdet ja radio- ja tv-uutiset ovat täynnä hallituksen ja eduskunnan lakeijoita, jotka eivät koskaan kritisoi vallanpitäjiä millään tavalla. "Tiedotusvälineet" näkevät itsensä nimenomaan vallanpitäjien äänitorvena, jonka tehtävänä on toitottaa vallanpitäjien propagandaa kansalle.

Sivistysvaltioissa tiedotusvälineiden tehtävänä on tarkastella vallanpitäjien tekemisiä kriittisesti kansan intressien puolustamiseksi. Suomessa ei ole yhtäkään sanomalehteä tai yhtäkään radio- tai tv-toimitusta, joka pitäisi tätä tehtävänään. Suomessa ei ole yhtäkään toimittajaa, jolla olisi samanlainen käsitys tiedostusvälineiden tehtävästä kuin sivistysmaiden journalisteilla.

Suomalaiset poliisi- ja syyttäjäviranomaiset ovat munattomia luusereita, joita ministerien ym. poliitikkojen tekemät rikokset eivät kiinnosta. Poliisit, syyttäjät ja tuomarit antavat poliitikkojen tehdä rikoksia ihan vapaasti.

Esimerkiksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero, sisäministeri Holmlundin entisen erityisavustajan ja viestintäministeri Suvi Lindénin nykyisen erityisavustajan Sami Paateron isä, on käskenyt poliiseja lopettamaan poliitikkojen vaaliraharikosten tutkimisen.


Paaterot, sekä isä että poika, ovat osa samaa valtaklikkiä kuin Holmlund, Lindén, Thors, Wallin, Biaudet, Brax, Illman, Suurpää jne. Ei korppi korpin silmää noki. Kansan etujen vastaisesti toimivat korruptoituneet byrokraatit ja poliitikot ovat kompuksessa keskenään. He muodostavat valtaklikin, jonka edut ovat ristiriidassa kansan etujen kanssa. Valtaklikki on sodassa kansaa vastaan. Tämä korruptoitunut, rikollinen ja moraaliton valtaeliitti on yhteiskunnan syöpä, mätäpaise, josta on päästävä eroon. Tässä maassa tarvitaan samanlainen puhdistus kuin DDR:ssä 1989-90 tai Virossa 1991.



perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Stefan Wallin haluaa lisää mustalaiskerjäläisiä Suomeen


Hbl:

Wallin ogillar tiggeriförbud


Publicerad: 26/05 11:56 ›uppdaterad: 26/05 13:07

SFP-ordföranden, kulturminister Stefan Wallin är inte redo att förbjuda tiggeri på allmän plats. Han säger att han förhåller sig "spontant försiktigt" till inrikesminister Anne Holmlunds (Saml) utredningar i frågan.

Ett femtiotal riksdagsledamöter ur i första hand Samlingspartiet vill ha ett totalförbud mot att tigga på allmän plats. Inrikesminister Anne Holmlund har tillsatt en snabbutredning för att se om det är möjligt. Hon hänvisar till uppgifter om människohandel bakom de tiggande rumänska romernas resor till Helsingfors och hon anser också att de har blivit mera aggressiva.

– Utan en klar bild av bakgrund och effekter är det svårt att gå in för ett förbud. Det är också lite intressant att en del av dem som har undertecknat lagmotionen inte ville förbjuda prostitution då den frågan var aktuell. Även då talade vi om människohandel, säger Stefan Wallin. Han avser bland andra grundlagsutskottets ordförande Kimmo Sasi (Saml), som finns med bland undertecknarna.

Wallin påpekar att de största problemen inte finns här utan i romernas hemland. De bör hjälpas där de finns.

I måndags ställde sig också nye social- och hälsovårdsministern Juha Rehula (C) frågande till ett tiggeriförbud. Han säger att totalförbud har en tendens att leda till nya problem.

Anne Suominen


RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin siis ei halua kieltää Bulgariasta ja Romaniasta Suomeen tulleita mustalaisia kerjäämästä Suomessa, koska suurimmat ongelmat ovat heidän kotimaassaan, ei täällä Suomessa. Mikä ihmeen argumentti tämä on? Bulgariasta ja Romaniasta Suomeen tulleiden mustalaisten on annettava kerjätä ja ryöstellä vapaasti, koska Bulgariassa ja Romaniassa on enemmän ongelmia kuin Suomessa?! Häh?! Onpa sairasta logiikkaa.

Kun kerjäämistä ei kielletä, kansainvälinen ihmissalakuljetusmafia tuo jatkossakin näitä mustalaisia Bulgariasta ja Romaniasta Suomeen kerjäämään ja varastelemaan. Wallin ei halua estää tätä. Wallin siis haluaa, että Suomeen tulee jatkuvasti uusia mustalaiskerjäläisiä nykyisten lisäksi. Wallin haluaa lisää ja lisää mustalaiskerjäläisiä Suomeen.

Wallin on vaarallinen fanaatikko, joka haluaa tuhota Suomen tuomalla tänne ongelmaryhmiä Balkanilta, Lähi-idästä ja Aasiasta. Wallin vihaa Suomea ja suomalaisia. Mitenkään muuten ei voida perustella sitä, että hän haluaa jatkuvasti lisää ja lisää mustalaiskerjäläisiä Suomeen.

Kaiken kukkuraksi Wallin harjoittaa hyvin alatyylistä ja epärehellistä ad hominem-propagandaa mainitsemalla, että monet kerjäämiskiellon kannattajat vastustivat prostituution kriminalisointia. Näillä asioilla ei tietenkään ole mitään tekemistä keskenään, mutta punavihreä feministi Stefan Wallin

Yleisönosastokommentteja, jotka osoittavat kansan olevan täysin eri mieltä kuin Wallin:

just det 26.5 2010 kl.
12.15

Sätt press på Rumänien

Om romerna behöver hjälp ska de få den i sitt hemland, eventuellt med bistånd från EU. Ingen är hjälpt av att luras till tiggeri på gatorna i andra länder.


Patriot 26.5 2010 kl.
12.19

Ja men då borde vi väl hjälpa dom i deras hemland, och inte ha en "liga" på våra gator å torg. Men vill vi ha en sjabbig bild av Finland så låt utländska tiggare invadera våra städer. Inte vill jag vara turist i ett sådant land där dom har tiggare på gatan. Detta e inte "normala" tiggare, utan organiserat. UT skall dom. Vi skall FÖRST ta hand om de våra.

Börje B. 26.5 2010 kl.
12.46

Ingen ett populistiskt utspel av Wallin. Populistiskt i den meningen att han alltmera försöker polarisera väljarkåren enlighet med det nyliberala lullull som diskuterades i Kasnäs. HBT är bra, oreglerad invandring ännu bättre. Invandringsfrågan kommer att bli en knäckfråga i nästa års riksdagsval, därför denna polarisering, Nyckelpigepartiet contra Sannfinländarna. Men vart tog språkfrågorna vägen?

Hanna 26.5 2010 kl.
12.55

Något att skylla på

Många av ni som förespråkar ett tiggeriförbud skyller på de brottsliga ligorna som en orsak.
Egentligen är ni hemskt glada att ni kan ange dessa som undanflykt medan ni egentligen bara bryr er om att få bort tiggarna för att de "förstör den vackra stadsbilden" och belastar ett samvete (om ni har ett) i och med att ni dagligen ser fattiga människor medan ni går till Stocka för att köpa nya seglarskor.
Världen är full av fattigdom och elände. Låt dem tigga tills vi kan hjälpa dem i deras hemland. Alla tiggare är inte lejda av brottsliga ligor.


Namnlös 26.5 2010 kl.
13.03

Klart som korvspad att ett förbud leder till att Finland inte blir lika attraktivt för tiggare. Totalförbud
är det enda vettiga. Sedan skall vi givetvis hjälpa till på deras hemland. Men att tillåta dom komma hit och tigga hjälper på inga vis någon annan förutom de organiserade ligorna som sköter om tiggeriet. Sluta vara PK helt enkelt och se sanningen istället.


Namnlös 26.5 2010 kl.
13.09

Hanna, du har fel

Jag medger öppet att jag vill ha bort dessa utländska tiggare för att de förstör stadsbilden och gör staden mindre trygg. Vidare är det inte Finlands uppgift att agera socialbyrå för resten av världen.


Namnlös 26.5 2010 kl.
13.45

Egentligen borde man ju kunna skicka hem sådana personer som inte kan försörja sig. Sedan borde man kunna skicka räkningen för flygresan och annan service till deras hemland. Eftersom det tar sin tid innan EU-länderna har kommit överens om en sådan lösning, får vi ta saken i egna händer. Ett förbud av tiggeri på allmän plats är en klar och tydlig signal och ett steg på rätt väg.


stefan 26.5 2010 kl.
13.52

Wallin kommer nog att märka i nästa val vart det barkar för SFP, synd för partiet skulle behövas för oss svenskspråkiga i detta land. För min del är det slutröstat på partiet, om inte linjen byts.


Börje B. 26.5 2010 kl.
14.15

Tjuvande tiggarbarn

För inte så länge sen såg jag ett tv-program om rumänska tiggare i Spanien.
Man följde upp barnen i tiggarlägret och kunde konstatera att de ägnade sig åt att systematiskt tjuva pengar i samband med att någon lyfte pengar i en bankautomat. De tog sig varje morgon in till stadscentrum, ungefär som att de gick till jobbet. På det sättet har vanliga medborgare rätt att känna sig aningens otrygga med dessa främmande element. För ingen vill väl bli rånad, eller hur?


Hanna 26.5 2010 kl.
14.39

Kära Börje

Ska vi skicka hem alla tiggare för att Börje är rädd för små tiggarbarn, (som så vitt jag vet aldrig påträffats stjäla pengar i Finland)? Då kan vi till exempel också utvisa alla italienare, (för att en italienare i Spanien rånade en affär) eller alla engelsmän (för att några engelsmän i Spanien några gånger satte ögondroppar i en drink.)
Ps. Jag har också sett dokumentärer.


Il Capitano 26.5 2010
kl. 14.51

Två rubriker

"Bostadsinbrotten ökats med tio procent" och "Wallin ogillar tiggeriförbud" - hade de nåt att göra med varannan? Kanske Wallin och Thors borde diskutera med Paatero och jämföra polisens statistik med tiggarens mängd. Finns det klar korrelation, borde de båda förstå avgå.


Il Capitano 26.5 2010
kl. 15.00

Vad vet du äntligen, Hanna? De små tiggarbarn som så vitt du vet aldrig påträffats stjäla pengar i Finland, ses inte i statistik ty får vi dem fast, kommer alltid socialmyndigheter som säger sig ta hand om dem. Nästa dag kommer barnen tillbaka och vi tar fast dem igen och igen kommer samma gråa socialtantor med sorgsliga ansikten och säger sig ta hand om dessa. Det här fungerar inte ty myndigheter tror på barnens oskyldighet vilket är bara myten, särskilt om det enda de har lärt sig är att stjäla för och åt sina föräldrar eller ligor.



Patriot 26.5 2010 kl.
15.00

Hanna är blåögd

Har man varit ute i världen har man sett "lilla farmor" tigga på gatan och sen har hennes "barnbarn" kommit och roffat åt sig pengarna. Inte ordnat, jovisst är det ordnat alltid. Hur tror Hanna att dom har råd att komma till Finland. Dom kommer inte med tummen. De e så att säge deras chefer som skjutsar dom hit. Medan dessa "fattiga" tigger åker deras chefer runt i Finland och låtsas ha fel på bilarna. Har Ni hört om dem som försöker sälja saker och ting med våld??


Johan Andersson 26.5 2010
kl. 15.58

Rösta på Samlingspartiet!

Äntligen litet stake i våra politiker! Klart tiggeriet kan förbjudas på ett vettigt sätt (som inte drabbar medborgarorganisationers penninginsamling) om justitieministeriet för en gångs skull gör en bra lagberedning. Organiserade utländska tiggare kan inte få göra våra städer otrygga som en del av internationell organiserad brottslighet! Det är inte bra för oss och inte bra för tiggarna(som ofta tvingas in i verksamheten). Om alla EU-länder skulle göra som Holmlund föreslår och Norge redan gjort skulle de inte ha annat val än att åka hem o jobba.


Namnlös 26.5 2010 kl.
17.37

Wallin och SFP är lika förutsägbara varje gång

När helst det gäller att värna om Finlands och finländarnas interesse, så tvekar man.


Namnlös 27.5 2010 kl.
8.14

Spontant försiktig

SW förhåller sig "spontant försiktig" till utredningarna? Vad finns det för anledning till att förhålla sig försiktigt till en _utredning_. Är det måntro för att den kan ge fel svar?


magee 27.5 2010 kl.
9.07

Min röst är förlorad för SFP

jag har bestämt mig. Röstar inte på SFP i nästa val. De arbetar varken för finlandssvenskar eller Finland. Svider lite men vad kan man göra.


Tänk nu lite 27.5 2010 kl.
12.02

Inte tiggare!

Vill vi faktiskt ha folk sittande på gatorna i Helsingfors centrum? Jag förstår inte att det ska vara så konstigt att förbjuda det. Det finns mycket annat som man inte får göra heller. Jag tycker det ser jättefult ut om någon sitter och samlar pengar på gatan. Och vilka signaler ger det? Man borde hellre skicka hjälpen till Rumänien, där det behövs. Och ta bort Schengenrättigheterna från ett land, som misskött sina romer. Det här var inget problem före passfrihetens tidevarv.


Namnlös 27.5 2010 kl.
14.40

Omplacering

Bara de omplaceras bort från Finland så är jag nöjd. De är varken mitt eller Finlands ansvar att försörja dem.


GG 27.5 2010 kl.
15.18

vi skall inte behöva vänja oss vid detta

Jisses vi är ju ett välfärdssamhälle! Skall de så sitta en massa tiggare ute på stan? Det bär verkligen emot att se dem sitta dag ut och dag in där och tigga! Vi är vana vid att vi skaffar pengar genom att arbeta och betala skatt och på så vis bidra till samhällsekonomin och göra rätt för oss och därför sticker det så i ögonen på de flesta.


Namnlös 27.5 2010 kl.
20.12

Alternativ

Finland har varit ett förhållandevis jämlikt land, utan egentliga klass-skillnader. Dessa romer faller kultur-, utbildnings- och attitydmässigt utanför alla normer. Vi har nu följande alternativ: 1) ge dem bostad och socialbidrag, vilket leder till massinvandring, 2) låta dem stanna och därmed tillåta uppkomsten av en underklass som lever utanför samhället, eller 3) utvisa dem, så att Finland för finländarna fortsättningsvis kan vara en jämlik välfärdsstat. Andra alternativ finns inte - jag föredrar 3).


Lina 28.5 2010 kl.
8.50

Än så länge de tigger de bara...

I Spanien tex där det finns massor av zigenare, hittar de på helt egna sätt att försörja sig om det inte är att tigga eller stjäla så blir barnen "vakter". Har själv varit med om det otaliga gånger, när jag parkerat bilen kommer en drös av ungar fram och säger att de gärna vaktar bilen så att ingenting händer, för en liten slant förstås, om jag inte betalar kan de inte garantera att bilen är hel när jag kommer tillbaka. Utpressning alltså! De har blivit erbjudna skolgång men vägrar livsstilen är så här så vad göra? De ska inte snylta på andra då...


Namnlös 28.5 2010 kl.
14.30

jag undrar vad uttalanden som "Han säger att totalförbud har en tendens att leda till nya problem. " har för stöd? Vad baserar Rehula detta på? Varför kan inte journalister göra sitt jobb och ställa enkla frågor?! Leder totalförbud av knark till nya problem? Leder totalförbud av alkohol+körning till nya problem? Leder totalförbud av trakasserier till nya problem??



Ei ihme, että multikultijuntta eli Stefan Wallin, Astrid Thors, Tuija Brax, Mika Illman, Anne Holmlund, Ritva Viljanen jne. haluavat kieltää sananvapauden ja vapaat vaalit estääkseen kansan todellisen mielipiteen tulemisen esille.


Nykyisen multikultiregiimin autoritaarinen, demokratian vastainen luonne paljastuu nimenomaan sen pyrkimyksissä kieltää kansalaisia esittämästä kritiikkiä hallituksen politiikkaa kohtaan ja kieltää oppositiopuolueiden kansanedustajaehdokkaita vastustamasta hallituksen linjaa vaalikampanjoissaan.

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

Somalit tekevät yli 50 kertaa enemmän raiskauksia kuin suomalaiset




maahanmuuttoministeri Astrid Thors






Kansalaisuus Em. rikokset 2009 % kaikista

Suomi 37 40
Ulkomaat 55 60
Venäjä 2 2
Ruotsi - -
Viro 3 3
Somalia 9 10
Ent. Jugoslavia - -
Turkki 1 1
Vietnam - -
Irak 14 15
Muut 26 22

Kaikki 92 100





Helsingin väkiluku (31.3.2010) on 584 420, josta suomenkielisiä on 83,7 %, ruotsinkielisiä 6,0 % ja muunkielisiä 10,2 %.

Ulkomaiden kansalaisia Helsingin asukkaista on 7,2 % (41 735). Ulkomailla syntyneitä on 7,9 % (44 400), mikä on enemmän kuin suomenruotsalaisten määrä. 33 % ulkomaalaisista on toisten EU-maiden kansalaisia. Muita kieliä kuin suomea, ruotsia ja saamea puhui vuonna 2008 55 245 henkilöä.[23] Eniten ulkomaalaisia on Virosta (5 900), Venäjältä (5 633), Somaliasta (2 400), Kiinasta (1150) ja Thaimaasta (680).




oikeusministeri Tuija Brax



Helsingin 2400 Somalian kansalaista siis tekivät 9 raiskausta vuonna 2009 eli yhden raiskauksen per n. 267 henkilöä.

Suomen kansalaisia on Helsingin asukkaista 542 685 (31.3.2010). Nämä tekivät yhteensä 37 raiskausta eli yhden raiskauksen per n. 14 667 henkilöä.

Somalian kansalaiset siis tekevät n. 55 kertaa enemmän raiskauksia per henki kuin Suomen kansalaiset.


Lisäksi on otettava huomioon, että "Suomen kansalaisten" tekemien rikosten tilastollista määrää nostavat Suomen kansalaisuuden saaneet somalit ja muut suomalaisia enemmän rikoksia tekevät Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat.

Todellisuudessa siis suomalaisten ja somalien välinen ero raiskauksien määrässä on vielä suurempi kuin näistä tilastoista käy ilmi. Se voi olla jopa yli 100-kertainen.
Miksi Astrid Thors, Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Stefan Wallin, Tuija Brax, Anni Sinnemäki, Tarja Halonen yms. poliitikot ovat tuoneet yli kymmenentuhatta somalia Suomeen ja haluavat tuoda niitä tänne vielä kymmeniätuhansia lisää?




sisäministeri Anne Holmlund




sunnuntai, toukokuuta 23, 2010

Poliitikot, virkamiehet ja tiedotusvälineet eivät tajua maahanmuutosta yhtään mitään

Mitä enemmän Suomessa on sosiaaliturvalla eläviä maahanmuuttajia, sitä enemmän kustannuksia maahanmuuttajaväestö aiheuttaa Suomelle.

Tämä on sinänsä triviaali tautologia, mutta tätä itsestäänselvyyttä ei myönnä kukaan Suomen hallituksessa, eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa, virkamieskunnassa tai sanomalehdistössä.

Sekä poliittiset päättäjät ja viranomaistahot että tiedotusvälineet ovat siis aivan ns. pihalla.

Kukaan poliitikko, virkamies tai toimittaja ei tunnu tajuavan sitä yksinkertaista perusasiaa, että julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia saavat maahanmuuttajat ovat suuri kustannuserä suomalaiselle yhteiskunnalle eli suomalaisille veronmaksajille.

Tätä ei lainkaan mainita siinä propagandassa, jossa Suomen sanotaan tarvitsevan maahanmuuttajia.

Mihin Suomi tarvitsee ylimääräisiä ihmisiä, jotka aiheuttavat Suomelle ylimääräisiä kustannuksia?

Onko meillä ylimääräistä rahaa, jonka tuhlaamiseksi tänne pitää tuoda ylimääräistä joutoväkeä ulkomailta?




keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010

Maahanmuuttajien asuminen tulee kalliiksi suomalaisille veronmaksajille


Pauli Vahtera, IL:


Kun KELA maksaa asumistuen, ovat myös kunnat alkaneet asuntokikkailun. Helsingin kaupungin Asuntotuotantotoimisto ATT rakennuttaa kovan rahan asuntoja, joihin se ottaa asukkaiksi myös maahanmuuttajaperheitä, jolloin valtio maksaa suurimman osan asumismenoista kolmen vuoden täyden korvausjakson jälkeenkin. Kaupungin virkamies selittikin maahanmuuton hintaa tutkivalle, että uusissa luksustason asunnoissa asuvien maahanmuuttajien asuminen ei maksa kaupungille mitään.

Hyvätuloinen suomalainen aviopari voi pääkaupunkiseudulla ostaa 300.000 euroa maksavan asunnon. Perhe joutuu maksamaan asuntoaan vuosikymmenten ajan. Eläminen asuntovelan kanssa on niukkaa ja paljosta joudutaan kieltäytymään.

Sosiaaliturvan varassa voi tänään elää asunnossa, joka maksaa 400.000 euroa. Esimerkiksi maahanmuuttajille on annettu tällaisia asuntoja Helsingissä, koska tavoitteena on estää maahanmuuttajien ghettoutuminen ja asuminen samalla asuntoalueella. Monilapsisille perheille ei suurasuntoja ole riittävästi kaupungin vuokrataloissa, minkä vuoksi monet sosiaaliturvan varassa elävät perheet ovat saaneet asunnon uusista kovan rahan asunnoista.

Esimerkki tällaisesta asunnosta voidaan katsoa YouTubesta (2/3 osa, http://www.youtube.com/watch?v=tqffZXahL38 0:17 ja 0:59), jossa on vielä nähtävissä Yle TV1:n helmikuinen ohjelma Maahanmuuton hinta.

Liian hyvä asumistaso yhteiskunnan rahalla johtaa siihen, että perheeltä viedään kaikki mahdollisuudet pyrkiä elättämään itse itsensä. Kalliissa asunnossa asuva ei pysty koskaan ansaitsemaan niin paljon, että hän voisi omilla rahoillaan asua paremmin. Ei, vaikka hänestä tulisi ministeri. Kun asuntoon maksetaan vielä verorahoista kaikki kalusteet ulkomailta tuotavia luksusparivuoteita myöten, on viety viimeisetkin kotoutumisen mahdollisuuksien rippeet.

En tässä kirjoituksessa kritisoi yksittäisiä ihmisiä, koska he toimivat omaksi parhaakseen niin pitkälle kuin yhteiskunta sen katsoo oikeudeksi ja kohtuudeksi. Sen sijaan kritisoin tätä järjestelmää, joka mahdollistaa yksittäiselle ihmiselle kohtuuttoman edullisen elämisen verrattuna niihin, jotka sinnittelevät omalla työllään niukkojen tulojensa kanssa. Aivan liian usein nämä omatoimiset ihmiset elävät niukemmin kuin ne, jotka elävät sosiaaliturvan varassa.
...

Helsingin Sanomat kirjoitti 18.3.2010 siitä kuinka somalit asuvat ahtaasti. Esimerkkiperheen kahdella perheenjäsenellä oli Espoon Olarissa 59 m2 asunto, jonne isä ei mahdu kolmanneksi. Jokainen oman asunnon ostanut osaa arvioida kuinka kohtuutonta tällainen valittaminen on.

Suomalaisen elämänmenon kannalta kohtuuttominta on tukea moniavioisuutta siten, että jokaiselle yksinhuoltajana esiintyvälle vaimolle annetaan asunto ja myös mies saa oman yhteiskunnan maksaman asunnon. Veronmaksajat toimivat meille kuulumattoman kulttuurin aisankannattajina.

...

Päättäjämme pitävät sosiaaliturvan varassa asuvia pieninä lapsina. Siksi he maksavat asunnon vuokraan tarvittavat rahat asukkaan tilille. Tiukatessani perustetta tälle rahan siirrolle, sosiaalitoimen virkailija sanoi syyksi, että niin opetetaan asukas käyttämään rahaa. Ja hyvin ovat oppineet. Jotkut pitävät rahat itse ja käyttävät vuokrarahat erilaiseen kivaan. Rahoilla jopa matkustetaan lomalle kotimaahan, josta on paettu hengen uhalla. Kun tullaan Suomeen takaisin on vuokrat maksamatta, mutta ei hätää, sosiaalitoimi ei laita asukasta kadulle, vaan maksaa kiltisti toiseen kertaan vuokrat. Jos nyt ei muuta osata tehdä, pitäisi vuokrat maksaa suoraan sosiaalitoimesta vuokranantajalle ja tämä kikkailu loppuisi. Vuokran omavastuuosa voidaan tällöin vähentää suoraan toimeentulotuesta.

Yksi asumisen paradoksi on, että sosiaalitoimi maksaa työttömien maahanmuuttajien kaikki asumiskustannukset luksusasuntoja myöten, mutta monet työperäiset maahanmuuttajat elävät ahtaasti parakeissa tai kuin sillit suolassa kerrostaloasunnoissa. Media ja hyvät ihmiset ovat kiinnostuneita vain tänne tulleiden kerjäläisten ja varkaiden asumisoloista, eivätkä pysty näkemään kokonaisuutta.

Kaikkea ei voi saada. Jos haluamme tänne paljon sosiaaliturvan varassa eläviä maahanmuuttajia, on meidän hyväksyttävä asumiskeskittymät, jotka ghettoutuvat ajan myötä. Yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa antaa jokaiselle maahanmuuttajalle asuntoa kovan rahan asunnoista hyvillä asuntoalueilla.

Itsemaksavat maksavat entistä enemmän

Helsingissä on jatkuva asuntopula. Tänne tulevilla maahanmuuttajilla on etuoikeus kaupungin maksamiin asuntoihin. Tämä osaltaan pitää asuntojen hintaa korkeana. Asumiskulunsa itse maksavat tulevat maksumiehiksi kahta kautta: ensin maksetaan omat korkeammat asumiskulut ja sitten korkeampien verojen kautta muitten asumiskuluja. Asuntovelallisen elämä ei lopu koskaan: kun asunto on maksettu alkaa asuntojen peruskorjausten maksaminen.

Viime vuonna kiinteistöveron tuotto kunnille on noin 987 miljoonaa euroa, joka on noin 60 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Noin 70 prosenttia kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista ja maapohjan osuus on noin 30 prosenttia tuotosta

Asuntoyhtiöiden peruskorjaukset maksoivat toissa vuonna yli miljardi euroa, aravavuokratalojen noin 200 miljoonaa euroa. 1960-70-luvuilla rakennettujen kerrostalojen remontit tulevat moninkertaistumaan lähivuosina. Remontit sisältävät arvonlisäveroa jo nyt 18 % ja jatkossa arvonlisävero nousee. Myös vuokrissa ja yhtiövastikkeissa on paljon arvonlisäveroa eri muodoissa. Valtio ja kunnat tulevat ottamaan yhä suuremman osan asumisen kustannuksista.

Asuntovelkojen korkovähennyksiä tullaan rajoittamaan ja ehkä poistamaan kokonaan 10 vuoden kuluessa. Jotkut puhuvat kuvitteellisen asumistulon verottamisesta tajuamatta, että asumisesta maksetaan jo nyt veroja eri muodoissa miljarditolkulla.

Samaan aikaan asumisen vapaamatkustajia on yhä enemmän ja heidän määränsä tulee lisääntymään mm. koska Afrikan väestöräjähdyksen kiihtyminen kasvattaa edelleen tänne tulevien määrää.

Helsinki rakentaa yli varojensa

Helsingissä oli vuonna 1970 483.000 asukasta. 40 vuodessa asukkaiden määrä on noussut 583.000:een eli vain satatuhatta. Lounais-Sipoon pakko-ottamisen myötä kaupungin asukkaiden määrää halutaan nopeasti lisätä, vaikka Sipoo onkin osoittautunut vaikeaksi rakennuspaikaksi vanhoine merenpohjineen ja vaikeine kallioineen. Mistä muualta uudet asukkaat saataisiin kuin ulkomailta?

Kaupunginjohtaja Pajunen on esittänyt, että vuoteen 2025 mennessä 20-25 % helsinkiläisistä puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään. Jos suomalaisia ei häädetä asunnoistaan, tarvitaan 120.000 uutta maahanmuuttotaustaista asukasta, jotta kaupunginjohtaja Pajusen esittämä 25 %:n määrä saavutetaan. Maahanmuuttajat ovat usein nuoria, joten heillä ei vielä ole paljon lapsia. Jos perheessä on maahan tullessaan kolme henkeä ja perheelle annetaan Helsingistä 3 huoneen ja keittiön asunto, tarvitaan 40.000 uutta asuntoa. Hintatilastojen mukaan Helsingin Vuosaaressa tuon kokoiset uudemmat asunnot maksavat 230.000 euroa. Isompaa asuntoa tarvitaan kun perhe kasvaa.

Maahanmuuttajien uudet asunnot maksaisivat 9 miljardia euroa vuoteen 2025 mennessä. Toki osan tästä maksaisivat hyvätuloiset maahanmuuttajat itse.

Helsingin verotulojen määräksi on arvioitu vuonna 2010 1,8 miljardia euroa, joten maahanmuuttajien asuntojen hankkiminen veisi viiden vuoden ajalta kaikki verotulot. Hankintahinnan lisäksi on maksettava asumisen vuosimenot, mm. suuret korot, koska kaupunki rakentaa uusia asuntoja velaksi. Aikaa väestörakenteen muutokseen on vain 15 vuotta.

Helsingin kaupungin konsernivelat lisääntyivät viime vuonna 427 miljoonaa euroa 4,3 miljardiin euroon. Myös Turku on maahanmuuttajien kaupunki. Turussa viime vuonna konsernitaseen velat lisääntyivät 44 miljoonalla eurolla. Valtion velasta puhutaan huolestuttavaan sävyyn huomaamatta, että myös kuntien velat ovat hirmuisia jälkipolville maksettaviksi. Jokaisen helsinkiläisen lapset ja eläkeläiset mukaan lukien kaupungin velka ja osuus valtion velasta on jo 19.500 euroa. Työssä käyvää kohti velkaa on 36.000 euroa.

Jokainen edes välttävästi Elon laskuoppia osaava ymmärtää, ettei Helsingillä eikä Suomella yksinkertaisesti ole varaa massiiviseen maahanmuuttoon. Ei hyvinvointi-Suomen kaikkia muita palveluja voida ajaa alas, jotta rahaa jäisi riittävästi maahanmuuttajien asuttamiseen.




tiistaina, toukokuuta 18, 2010

Ritva Viljanen korostaa maahanmuuttajien ongelmia tajuamatta niiden syitä

Hallituksen propagandaa suoltaa www.puhettamaahanmuutosta.fi-portaalin lisäksi sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen sisäministeriön "tulevaisuusblogissa":

Erityisesti maahanmuuttajalapset ja nuoret kokevat syrjäytymistä. Jopa joka viides heistä ei pääse peruskoulun jälkeen työhön eikä jatko-opiskeluun. Opintonsa keskeyttäneiden osuus on myös merkittävä. Kun tämä yhdistyy rasistiseen kokemukseen, miten maahanmuuttajanuori voisi päästä osalliseksi suomalaista yhteiskuntaa.

...

Tarvitsemme tehokkaampia toimintamalleja, jossa poliisi työskentelee yhdessä sosiaalitoimen, mutta myös kulttuuritoimen edustajien kanssa. Tarvitaan myös lisärahoitusta kolmannen sektorin nuorisotoimijoille, jotta voidaan järjestää järkevää tekemistä nuorille. Nuori tarvitsee kasvaakseen ainakin yhden turvallisen aikuiskontaktin. Mukaan tulee ottaa myös maahanmuuttajanuoret. Heitä ei tule eristää omiin ryhmiinsä.


Kansliapäällikkö Ritva Viljanen korostaa tässä maahanmuuttajien ongelmia. Viljanen jättää kuitenkin mainitsematta, että maahanmuuttajien integroitumisen epäonnistuminen saattaisi johtua maahanmuuttajista itsestään.

Maahanmuuttajien määrä on nykyisen hallituksen aikana kasvanut valtavasti ja Viljasen omien lausuntojen mukaan tulee kasvamaan lähivuosina räjähdysmäisesti; mm. Iltalehden haastattelussa 14.12.2009 Viljanen sanoo, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomeen on odotettavissa enemmän maahanmuuttajia kuin viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana yhteensä. Viljasen muissakin yhteyksissä esittämän arvion mukaan Suomessa on n. 10 vuoden päästä maahanmuuttajia n. 10 % väestöstä eli n. 600 000 henkeä.

Viljanen ei tunnu lainkaan tajuavan, että maahanmuuttajien suuri määrä tekee maahanmuuttajien integroitumisen mahdottomaksi. Maahanmuuttajia on niin paljon, että he eivät pysty sulautumaan suomalaiseen väestöön ja sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.



torstaina, toukokuuta 13, 2010

Holtiton maahanmuuttopolitiikka tuhoaa Suomen

Hommaforumilta:

« Vastaus #40 : 07.05.2010, 22:26:03 »

Holtiton maahanmuuttopolitiikka on muuttamassa esim. Britannian entisestä imperialistivallasta tai sivistys/talous/kulttuurivallasta ns. paskastaniaksi. Ylen uutisia seuraamalla asia ei avaudu, ei nyt eikä vielä vuosikausiin, mutta todellisuus Britanniassa on jo nyt se, että maa on peruuttamattomalla muutoksen tiellä kohti tuhoa, siten mitä sillä pohjoiseurooppalaisittain käsitetään. En laita tähän yhtäkään linkkiä. Ne jotka asiaa alkavat pohtia löytävät ne itse. Britannia sellaisena Englantina kuin me YYA-suomalaiset olemme sen tunteneet on katoava 100 % varmuudella. Se maa luhistuu johtuen a) äänestäjistä b) vaalijärjestelmästä c) multikultihulluuspolitiikasta ad absurdum ja d)syntyvyysvektorin suuntaeroista. Siellä ON JO sharia-laki voimassa virallisesti, tosin naamioituna joksikin parisuhdepatologiaksi. Näistä Yle ei tiedota mitään.



Sata kysymystä Mäki-Ketelälle.pdf
27. Miksi kiinnostuit kritisoimaan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa?

Kiinnostuin asiasta ihan puhtaasti veronmaksajapohjalta. En ymmärrä, miksi Suomi yrittää pelastaa koko maailmaa, vaikka omatkin asiat ovat retuperällä ja huono-osaisia löytyy omasta takaa. Toisekseen nykyinen holtiton maahanmuuttopolitiikka on selkeä osoitus siitä, mitä siitä seuraa, kun maasta puuttuu todellinen demokratia ja aito kansalaisten kuuleminen. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka – tai oikeastaan sen puuttuminen – ovat yksi vakava oire Suomessa vallitsevasta näennäisdemokratiasta.



keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Metakeskustelua


Keskustelua hommakerhosta ja nuivisteista:


sivarinlötkö » maalis 20, 2010, 22.22

Jeespoks. Kävin siis Hommakerhon tapaamisessa.

Päätös tähän syntyi siitä, että useampi kaverin sanoi että "älä mene, älytöntä", mutta eivät osanneet perustella sen paremmin että miksi.

Saavuin Apteekkiin noin puoli tuntia myöhässä, tilasin kahvin ja aloin etsiä porukkaa joka saattaisi olla se pahamaineinen Hommakerho. En nähnyt kellään Homma-pinssiä, vaikka se oli annettu tuntomerkiksi. No, näkyi otollinen porukka, jäin odottamaan puheenvuoroa ja sitten kysyin että ootteko te niitä hommalaisia. Myöntävän vastauksen jälkeen miehet nousivat pystyyn ja esiteltiin itsemme oikeilla nimillä. Istuuduin pöytään ja kuuntelin jonkin aikaa porukan juttuja tunnustelevasti. Paikalla oli siis yksi nainen, kolme silmälasipäistä miestä ja kaksi lyhythiuksista vanhempaa duunarimman näköistä miestä. Kaikki olivat siis yli 25-vuotiaita.

Siinä sitten keskusteltiin politiikasta, kulttuurista, uskonnoista ja sitä rataa. Kerroin myös humoristisesta ratkaisustani pakkoruotsia varten. Sosialismi ei saanut suurta kannatusta porukassa, mutta mielipide pakkoruotsista oli melko yhtenäinen. Aiheet sivusivat myös Internetiä ja sananvapautta, ennakkosensuuria ja Poliisin nettivinkkejä. Opin myös lisää Islamista, mutta pitänee opiskella myös ihan itse, kun lähde ei tainnut olla täysin puolueeton (se kamala "rasisti" nimeltä Mikko Ellilä).

Heräsi kysymys, että miksi minä en tiennyt ennen, että Islamiin kuuluu olennaisena osana se että uskonnosta jos aikoo luopua niin uhkaa tapetuksi tuleminen. Ymmärrän kyllä, että maltillisia muslimeja on, mutta minä en esimerkiksi tuollaista tietoa tiennyt ko. uskonnosta. Suunnitteilla oli myös Homma-ekskursio Turun Islam-keskukseen.

Jossain vaiheessa sitten kerroin mikä oli taustalla tapaamiseen tulemisessa, ja kysyin että onko täällä nyt niitä rasisteja ja natseja. Kaksi henkilöistä tunnusti olevansa rasisteja, yksi sanoi ettei tunnusta. Yksi (lääkäri koulutukseltaan) sanoi olevansa natsi. Sitten keskusteltiin lisää rasismista ja rasistin määritelmästä.

Minä olin sitä mieltä, että teot ja päätökset ovat rasismia. Siis rasismi on kaikenlaista syrjintää. Rotusortoa.

Onko se rasismia, että ajattelee olemassa olevan eri rotuja ja että näiden rotujen välillä on eroja? Biologiassa saman lajin eläimet voivat olla eri rotua. Miksei ihmiset voi? Voitko Paappa vastata tähän?

Minä en siis ole rasisti, ja kannatan ehdottomasti tasa-arvoa sekä yksilönvapautta ja sekularismia.

Käykää itse katsomassa ja ottamassa asioista selvää (äiti opetti). Jos on avoin, rehellinen, käyttäytyy hyvin niin yleensä vastaanotto on ihan samanlainen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan (isi opetti). Median luomat mielikuvat väkivaltaisista ahdasmielisistä ihmisistä eivät välttämättä pidäkään paikkaansa. Saattaa olla niin, että yksi tai korkeintaan muutama mielisairas (Rami Sipilä) ihminen pilaa isomman porukan maineen.

Kiitos ja anteeksi,
Vesa Teerimäki
- Fil. yo, Valt. yo
- Brazillian Jiu Jitsu 2009 Finnish Open Vice Champion




Kristian Hyvärinen » maalis 20, 2010, 22.29

sivarinlötkö kirjoitti: Onko se rasismia, että ajattelee olemassa olevan eri rotuja ja että näiden rotujen välillä on eroja? Biologiassa saman lajin eläimet voivat olla eri rotua. Miksei ihmiset voi?


Ymmärtääkseni rasismi on paitsi näkemys jonkin "rodun" paremmuudesta, myös juurikin syrjintää rodun perusteella. Rasistinen ajattelu... no joo, menee filosofian puolelle. Mun puolestani ajatella saa ihan mitä vain haluaa, väärin se ei ole.

Kysyin tuota bilsan opettajaltani joskus. Hän vastasi, että "rotujen" perimän sisäinen diversiteetti on laajempaa kuin rotujen välinen diversiteetti. Eli ulkonäköyhtäläisyyksistä huolimatta näin.


jussip » maalis 20, 2010, 22.46
Mielestäni on selvää että maailmasta löytyy todella paljon erilaisia väestöjä jotka eroavat perimältään toisistaan ja tämän takia näillä väestöillä on myös todella paljon eroa eri ominaisuuksissa. Varmasti vaikkapa eri suomalaistenkin väestöjen älykkyydessä löytyy perimästä johtuvia eroja (mitä älykkyyden mittaustapaa nyt sitten käyttääkään).


Paappa » maalis 20, 2010, 22.58

Vai että Mikko Ellilä. Etpäs sitten parempaa lähdettä löytänyt kuin ikuinen kauppatieteen opiskelija, joka harrastaa tärähtäneitä rotuteorioita.

Tuohon rotuja koskevaan asiaan Kristian jo vastasikin. Vaikka rotuja olisi tieteen kannalta olemassa, miten niiden eriarvoisuutta voisi perustella sillä että ne sattuvat olemaan pinnalta erivärisiä?

Mitä tuohon Islam-kysymykseen tulee, on totta että wahhabiitit ja muut islamin ääritulkintaan taipuvaiset ovat sitä mieltä, että islamista ei voi erota ja että uskonluopiot pitäisi tappaa. Tämä on kuitenkin vain yksi näkemys ja islamin historian aikana on ollut toisenlaisiakin näkemyksiä.


Jossain vaiheessa sitten kerroin mikä oli taustalla tapaamiseen tulemisessa, ja kysyin että onko täällä nyt niitä rasisteja ja natseja. Kaksi henkilöistä tunnusti olevansa rasisteja, yksi sanoi ettei tunnusta. Yksi (lääkäri koulutukseltaan) sanoi olevansa natsi. Sitten keskusteltiin lisää rasismista ja rasistin määritelmästä.


Minä olen sitä mieltä, että jos joku haluaa olla rasisti ja natsi voi hän sitä tykönään olla, itsehän hän siitä kärsii. Ilmaistu mielipide on teko, jos ihminen yllyttää muita rasismiin hän minun mielestäni syyllistyy rikokseen. Mutta tämä on minun subjektiivinen mielipiteeni, joka perustuu minun oikeustajuuni, ei lakiin.


sivarinlötkö » maalis 20, 2010, 23.07

Paappa kirjoitti:Vai että Mikko Ellilä. Etpäs sitten parempaa lähdettä löytänyt kuin ikuinen kauppatieteen opiskelija, joka harrastaa tärähtäneitä rotuteorioita.


Olen pahoillani, mutta Mikko antoi itsestään ihan hyvän vaikutelman.

Paappa kirjoitti:Minä olen sitä mieltä, että jos joku haluaa olla rasisti ja natsi voi hän sitä tykönään olla, itsehän hän siitä kärsii. Ilmaistu mielipide on teko, jos ihminen yllyttää muita rasismiin hän minun mielestäni syyllistyy rikokseen. Mutta tämä on minun subjektiivinen mielipiteeni, joka perustuu minun oikeustajuuni, ei lakiin.


Mitä Paappa tarkoitat rasismilla? Rotuajattelua vai syrjintää?

Mun mielestä on hyvä asia, että ihmisten kanssa pystyy älylliseen keskusteluun vaikka asioista oltaisiinkin eri mieltä ja ajateltaisiin eri tavoin.

Se on sivistystä, että annetaan asioiden riidellä, ei ihmisten. Sinäkin Paappa voisit antaa ihmisille mahdollisuuden, vaikka he olisivat eri mieltä sinun kanssasi


Paappa » maalis 20, 2010, 23.27

sivarinlötkö kirjoitti:
Paappa kirjoitti:Vai että Mikko Ellilä. Etpäs sitten parempaa lähdettä löytänyt kuin ikuinen kauppatieteen opiskelija, joka harrastaa tärähtäneitä rotuteorioita.
Olen pahoillani, mutta Mikko antoi itsestään ihan hyvän vaikutelman.
For the Africans, looting, rape, nepotism, corruption, clan warfare, superstition and impulsive homicide are business as usual. If Africans come to form the majority in a country outside Africa, the country turns African. This has already happened e.g. in Haiti, which curiously resembles its African counterparts because its society has been torn apart by Bolshevist-style anarchy and voodoo culture.

In the United States and in Canada, negroes behave bearably only when in clear minority. The surrounding white society — on the one hand with its coercive apparatus consisting of the police, the prisons, armed self-defence of the populace, and vigilantes in the KKK vein, and on the other via socio-cultural pressure — forces negroes to adapt to Western culture.

Tämän kirjoitti Mikko Ellilä itse. Otin sen talteen Hommasta, kun laitoin sen esille Watchiin teksti poistettiin. Vannon kuitenkin vaikka valalla että tämä on totuus. Sama teksti löytyy muualtakin. Tätä samaa saastaa hän on kylvänyt vuosikaudet. Mielipuoli rasistikin voi käyttäytyä "miellyttävästi".


Paha Kani » maalis 20, 2010, 23.36

Tai siis kotimaaksi (alla suora lainaus Ellilän taannoisesta kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä):

Afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä

[...]

Neekerit noudattavat valkoisen yhteiskunnan säätämiä lakeja vain silloin, kun niitä konkreettisesti ylläpidetään kovalla kurilla. Jos kuri heltyy, neekereiden biologinen afrikkalainen kansanluonne manifestoituu taas heidän käytöksessään.

Kyllä mun on tuon perusteella hyvin, hyvin vaikea pitää Ellilää minään erityisen vakavastiotettavana keskustelijana. Mielestäni Ellilällä tulee kyllä olla oikeus sanoa noin, mutta kyllähän se nyt ihan sitä itseään on. Mielipuoleksi en voi sanoa, kun en ole tavannut, mutta onhan se nyt rasisti.


Kari Aittomäki » maalis 21, 2010, 00.29

Mä olen tormannut aivan vastaaviin asenteisiin ja kielikuviin myös toisaalla.
Sellasten ihmisten käyttämänä jotka on syntyneet, kasvaneet ja tapelleet ikänsä kaiken Afrikan mantereella.
Eikä siis vaan kaljakuppilarääväyksillä vaan ihan sotilas-strategian perusoletuksena, määritteenä.
Ammattilaisten suusta.
Viitekehyksenä afrikkalaisen aseryhmittymän käytös koulutetun joukon tuliksen kohteena / vallanpitäjänä.

Ei siis manifestina vaan silkkana toteamuksena, "sellasia ne tuppaa oleen".
Tietenkin myös siellä tehtiin eroja koulutustason ja sosiaalinen viitekehyksen suhteen, tyyliin "ei kaikki neekerit ole puskaneekereitä".
Jep, negro-sana oli käytössä.
Mutta toki se kolonialismi oli asenteissa näkyvissä..
Jopa mustilla itsellään. Ehdollistuminen on jautaa.

Itse aiheesta, mä näen Halla-ahon melkoisen siviilirohkeana veikkona.
Hän ottaa vastaan mitä tulee ja varmaan tiedostaa uhkakuvat.
Luen mielelläni tekstejään ja pidän pointtejaan hyvinä herätteinä.
Enkä hyväksy henkilöönkäyvää rääväystä.
Demokratiassa kun se sananvapaus on ikäänkuin kulmakivi.



sivarinlötkö » maalis 21, 2010, 10.18

Paappa kirjoitti:Vaikka rotuja olisi tieteen kannalta olemassa, miten niiden eriarvoisuutta voisi perustella sillä että ne sattuvat olemaan pinnalta erivärisiä?


Onko joku ruvennut asettamaan rotuja arvojärjestykseen? Missä ja kuka näin on tehnyt?

Jos esimerkiksi afrikkalaiset saavat älykkyysosamäärätesteistä huonompia tuloksia kuin eurooppalaiset, niin mikä siinä on eriarvoisuutta? Saavathan naisetkin huonompia tuloksia kuin miehet. Se, että joidenkin kukkahattujen mielestä tällaisia tutkimustuloksia ei saa sanoa ääneen, on sääli. Tietysti etiikka pitää olla aina mielessä, kun tiedettä tehdään, mutta minä toivon myös avoimuutta ja rehellisyyttä. Keskustelun estäminen ei ole sitä.



PDC » maalis 21, 2010, 11.44
Älykkyysosamäärätestit ovat yleensä sellaisia joissa painotetaan esim. matemaattista älykkyyttä mutta ei tunneälyä. Joten ehkä huonommat testitulokset johtuvat pikemminkin siittä, että afrikassa on vain vähemmän kouluja käyneitä.

sivarinlötkö » maalis 21, 2010, 12.00

En ole mikään älykkyyden asiantuntija, mutta käsittääkseni testit ovat tehty (tai ainakin yritetty) sellaisiksi ettei koulutuksen pitäisi vaikuttaa. Aiheesta voinee jatkaa älykkyyttä käsittelevässä ketjussa.


quentinha » maalis 21, 2010, 13.44
Väestöpyramidi on ihan tolallaan, kun nyt eläköitymässä olevat suuret ikäluokat alkavat kuolla parinkymmenen vuoden kuluttua. Miksi Suomen väkiluku ei saisi kääntyä laskuun, vaikka teknologia aiheuttaa työvoimatarpeen vähenemisen monilla aloilla? Esim. pelloille ei enää tarvita talkooväkeä vaan isäntä hoitaa itse puimurilla jne. jne. esimerkkejä riittää. Nuorisotyöttömyys puhuu karua kieltään, työpaikkoja ei enää ole entiseen malliin, joten työväen määränkään ei tarvitse kasvaa. Väestön väheneminen on hyvä asia ja globaali tavoite!

Maahanmuuttokritiikittömät ovat näköjaan sitä mieltä, että kehitysmaalainen väestörakenne olisi parempi. Se loisi meille rikkautta ja väriä, ihan Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän malliin - siitä olen samaa mieltä.


Paappa » maalis 21, 2010, 15.46
Hieno olkiukko. Olenko minä muuten maahanmuuttokritiikitön? Oletko varma siitä, mikä minun suhteeni, tai monen muun laillani ajattelevan, oikeasti on maahanmuuttoon? Tälle asialle on täällä parempiakin ketjuja.


quentinha » maalis 21, 2010, 16.03

No sehän menee niin, että Lähi-itä ja P-Afrikka on tuomassa (ja osin jo tuoneetkin) väestönkasvunsa Eurooppaankin. Hiilijäljelle nimenomaan haitallinen ilmiö.

Miksi muuten esitit tervettä väestön vähenemistä ongelmaksi, ellet ihannoi toisenlaista mallia. Helppoa syyttää olkiukosta, kun et sano itse asiaan mitään.

Mä en oikein tiedä mikä sun ja vaikka Huseinin (vihr.) varsinainen pointti edes on halla-aholaisuuden vastustamisessa. Paitsi että vastustat kaikkea.

muoks. Kriittisen vastakohta on kritiikitön. Yksinkertaista.

maanantaina, toukokuuta 10, 2010

Kulttuurillinen itseinho on länsimaisille ihmisille tyypillinen mielisairaus




Kulttuurillinen itseinho on länsimaisille ihmisille tyypillinen mielisairaus. Vain länsimaisessa kulttuurissa esiintyy ajatus, että meidän kulttuuri on paska ja muut kulttuurit on ihqdaa.

Toki joku kehitysmaalainen voi ihailla länsimaisten ihmisten korkeaa elintasoa, mutta se ei ole sama asia kuin oman kansan inhoaminen an sich.

Sen sijaan muita kulttuureita ja rotuja ihailevat valkoiset ihmiset ovat masokisteja, joiden mielestä joku afrikkalainen primitiivikulttuuri tms. kehitysmaalainen kulttuuri on hienompi kuin moderni länsimainen kulttuuri.

Bloggaja Catilina:

Valkoinen liberaali on nimensä mukaan patognomonisesti valkoinen. Mistään muusta ihmiskunnan pääryhmästä ei löydy mitään edes etäisesti häntä muistuttavaa. Kukaan muu ei pysty siten elämään pelkästä moraalisesta paatoksesta ja paheksunnasta, ja tässä hän ei poikkea menneitten aikojen moraalinvartijatädeistä laadullisesti tai olemukseltaan vähääkään. Hän on sama. Paheksunnan kohde on vaihtunut, mutta ilmiö ja tyyppi on täysin sama, vaikka fyysinen habitus ja pukeutumistyyli voikin olla monimuotoisempi. Siinä, missä hän ennen ylemmyyteensä pakahtuen paheksui aviottomia äitejä ja juoppoa työväenluokkaa, hän paheksuu nyt äänekkäästi ja itsensä jalustalle korottaen kaikkialla havaitsemaansa rasismia, suvaitsemattomuutta ja "ummehtunutta nationalismia" ym ym egonpaisutukselleen kuitenkin tuiki välttämätöntä rekvisiittaa, jonka puuttuessa sitä tarpeen tullen vaikka keksitään. Mikä on synnyttänyt tai mahdollistanut tällaisen tyypin?

...

Nykyään valkoisen liberaalin moraalinen raivo kohdistuu korvikekäyttäytymisenä omaan ryhmään, jonka rikollisuudeta ja rappiosta hän on vakuuttunut, ja jonka hän altruistisen rankaisun käsistä täysin karanneessa paroksysmassaan haluaa tuhota. Mitä enemmän hän tuhoaa sitä, sitä suurempaan moraaliseen pääomaan ja muilta saamaansa ihailuun hän katsoo olevansa oikeutettu.

...

Valkoinen liberaali tuhoaa aatteen palo silmissään sitä ainoaa yhteiskuntaa, joka on hänen laisensa irvikuvan esiintymisen tehnyt mahdolliseksi, ja jonka säilymisestä hän ja hänen hienot ajatuksensa ovat täysin riippuvaisia.


Kansallinen identiteetti on oman minän jatke. Jos suisidaalinen tms. itsetuhoinen ihminen vihaa itseään, hän vihaa samalla omaa kulttuuriaan ja omaa maataan oman itsensä jatkeena.

Koska länsimainen ihminen samaistuu oman maansa ja kansansa lisäksi laajemmin länsimaiseen kulttuuriin, itseinhon vallassa oleva mielisairas suisidaalinen länsimainen ihminen ryhtyy inhoamaan kaikkia länsimaisia ihmisiä eli valkoisia ihmisiä ja heidän kulttuuriaan eli eurooppalaista ja amerikkalaista kulttuuria.

Koska länsimainen kulttuuri on moderni, rationaalinen, tieteelliseen ajatteluun perustuva, korkeaa teknologiaa tuottava ja käyttävä ja korkean elintason omaava kulttuuri, itseinhon vallassa oleva suisidaalinen länsimainen ihminen ryhtyy inhoamaan modernia sivilisaatiota, rationaalista ajattelua, tiedettä, korkeaa teknologiaa ja korkeaa elintasoa nimenomaan oman länsimaisen kulttuurinsa keskeisinä ominaisuuksina.

Kulttuurillisen itseinhon vallassa oleva suisidaalinen länsimainen ihminen ryhtyy ihailemaan kehitysmaiden primitiivisiä kulttuureita, koska ne ovat mahdollisimman toisenlaisia kuin länsimaisen ihmisen oma kulttuuri.

Suisidaalinen länsimainen ihminen inhoaa omaa kulttuuria eli modernia kulttuuria. Siksi hän ihailee modernin kulttuurin vastakohtaa eli primitiivisyyttä. Tämä modernin vihaaminen on ollut muodissa länsimaisten pseudointellektuellien keskuudessa 1700-luvun "jalo villi"-mytologiasta asti.

Ks.

Nykyaikana modernin kulttuurin vastaisuus näkyy mm. siinä ajatuksessa, että kehitysmaiden kulttuurit ovat muka jotenkin luonnon kanssa harmoniassa olevia kulttuureja. Vihreät ja muut hörhöt ihailevat ja idealisoivat mm. Amerikan intiaanikulttuureita ja Australian alkuasukkaiden kulttuuria. Todellisuudessa tällaiset primitiiviset kulttuurit ovat kaikilla mittapuilla huonompia kuin moderni länsimainen kulttuuri.

Edes näiden kulttuurien "luonnonmukaisuus" tai luonnon kanssa harmoniassa eläminen ei ole todellisuudessa mikään hyve, koska näiden kulttuurien vähäinen vaikutus ympäristöön johtuu niiden teknologian alkeellisuudesta ja väestön vähäisyydestä, ei mistään korkeasta ekologisesta moraalista. Jos primitiivikulttuureilla olisi suuri väestönkasvu, ne tuhoaisivat luontoa nopeasti. Näinhän on käynyt mm. Afrikassa, jossa masai-heimon ym. primitiiviheimojen väestönkasvu on johtanut klassiseen yhteismaan ongelmaan eli liikalaiduntamiseen ja maaperän köyhtymiseen ja sitä myötä nälänhätään.

Länsimainen kulttuuri on myös ekologisella mittapuulla parempi kuin mikään muu kulttuuri, koska länsimaisessa kulttuurissa vallitseva yksityinen omistusoikeus estää luonnonvarojen turhan tuhlaamisen. Vihreät ovat yleensä yksityisen omistusoikeuden vastustajia, koska kuvittelevat luonnonvarojen tuhlaamisen ja ympäristön saastumisen johtuvan kapitalistisesta ahneudesta. Tässäkin he ovat täysin väärässä. Yksityisen omistusoikeuden vastustaminen eli kommunismi nimenomaan johtaa luonnonvarojen tuhlaamiseen. Jos kukaan ei omista esim. maata, vettä tai metsiä, kuka tahansa voi hävittää niitä miten tahansa.

Näin on käynyt toisaalta kommunistisissa maissa, toisaalta masai-heimon ym. afrikkalaisten primitiivikulttuurien keskuudessa. Esimerkiksi Kongossa virtahepojen määrä on vähentynyt 30 vuodessa 97 %, koska kukaan ei omista Kongon sademetsiä, jokia, järviä jne. (http://en.wikipedia.org/wiki/Second_Congo_War#Effects_on_wildlife) Missään länsimaassa minkään eläinlajin kanta ei ole koskaan romahtanut näin nopeasti. Länsimainen kulttuuri on siis ekologisesti PAREMPI kuin primitiivikulttuurit, ei suinkaan huonompi. Vihreillä ei ole yksityisen omistusoikeuden vihaamiselle mitään muita syitä kuin heidän sairas, suisidaalinen inhonsa länsimaista kulttuuria kohtaan. Koska vihreät ovat itse länsimaisia ihmisiä eli valkoisia ihmisiä, heidän vihansa länsimaista kulttuuria vastaan ja valkoisia ihmisiä vastaan on nimenomaan itseinhoa, itsetuhoisuutta.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että nimenomaan vihreät ovat länsimaiden tuhoamiseen tähtäävän monikulttuurisuusideologian eturintamassa. Vihreät haluavat tuoda länsimaihin miljoonia kehitysmaalaisia primitiivi-ihmisiä. Vihreät ihailevat näitä primitiivejä, koska nämä edustavat Toiseutta. Kehitysmaalaiset ovat mahdollisimman toisenlaisia kuin länsimaiset ihmiset. Mitä toisenlaisempi, sen parempi. Sairas itseinho johtaa aina Toiseuden palvontaan. Kun ihminen vihaa itseään, hän vihaa omaa kulttuuriaan ja omaa kansaansa oman minänsä jatkeena. Kun ihminen vihaa omaa kulttuuriaan, hän palvoo toisia kulttuureita itsensä yläpuolella olevina ideaalihahmoina.

Melkein kaikki ns. suvaitsevuus ja rasisminvastaisuus on juuri tällaista Toiseuden palvontaa. Todellista suvaitsevuutta on välinpitämättömyys; esimerkiksi suvaitseva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on, että sillä ei ole mitään väliä. Vastaavasti aidosti suvaitseva suhtautuminen esim. toisenrotuisiin ihmisiin on sellaista, että heitä kohdellaan samalla tavalla kuin samanrotuisia ihmisiä. Aitoa suvaitsevuutta ei ole "ai kun ihanaa, kun sä olet niinq somali/ homo/ manne/ thaimaalainen, mä olen aina rakastanut teikäläisiä, me tavalliset suomalaiset heterot ollaan niiiiiiiiiin tyhmiä juntteja"-asenne.

Joku tietysti väittää, että tämä on olkinukke. Valitettavasti tuollainen asenne on yleinen rasisminvastaisuudellaan moraalisen sädekehän päänsä päälle kasvattaneiden kukkahattutätien ja kympin tyttöjen keskuudessa.

Laitanpa tähän muutamia autenttisia sitaatteja tästä kulttuurillisesta itseinhosta ja Toiseuden palvonnasta, jotta minun ei väitettäisi keksineen olkinukkeja:

Miamissa asuva mulattilatino Carlito:
i live in a haitian neighborhood which is ruled by haitian gangs and they commit all the murders here ...but if u go few blocks south its all bout crazy cubans ...i guess none of these gang bangers is as crazy as u finnish ppl

Suomalaisten suvaitsijoiden (=toiseudenpalvojien) kommentteja ko. ghettogangstalle:

"Carlito, hi, I love Miami, lived there some years, and yep, you´re right."

"Carlito, keep your gangsta language, don't eva give up on that, I know I won't!"

"Jutta, agreed, wanna hear this gangsta language here, too"

"Carlito, some of us finnish (wouldn't wanna admit being one) are just very hard to get close with"
"if u looking for a fun country, maybe choose another one because it can be pretty boring this side (that's why I'm gonna disappear back to Africa)"

Keskustelu käytiin facebook-ryhmässä nimeltä Minun Suomeni on kansainvälinen, jonka jäsenet ovat nimenomaan näitä suvaitsijoita.

Suvaitsevien moraalisäteilijöiden eli ns. rasisminvastustajien argumentointi on siis tasoa "Suomi on perseestä, amerikkalaiset ghettorap-neekerit on ihqdaa, somalit on ihqdaa, kaikki valkoiset ihmiset on perseestä".

Muita esimerkkejä:

  • sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen sanoo, että suomalaisten pitäisi ottaa oppia somaleista:

    Tiedättekö esimerkiksi, minkälainen on somalialainen kulttuuri? Mitä he syövät, minkälaisia juhlia, tapoja heillä on? Nyt meidän täytyy kansainvälistyä. Me ollaan osa kansainvälistä maailmaa ja sitä me halutaan olla. Ja tänä päivänä me tarvitaan muiden kulttuurien tulkkeja. Sitä paitsi meillä on myöskin paljon osaamista, jota me voidaan oppia niiltä ihmisiltä, jotka tulee tänne Suomeen, esimerkiksi vanhusten hyvästä kohtelusta, palveluista.

  • joku Jouni Johnny Juhola kommentoi:

    Kysymys on varmaankin siitä että suomalaisten tulisi ottaa oppia muiden maalaisista.

    Ja huomiona tähän, että asun itse ulkomailla juuri sen asian takia että Suomi on junttiloista junttiloin.

  • Kaleva-lehden pääkirjoitus:

    Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Vastaavaa ei löydy esimerkiksi Ruotsin tai Norjan tilastoista. Jo tuiki tavallinen viikonloppurähinöinti herättää kysymyksen, miksi ravintolat saavat olla auki pikkutunneille.


  • HS:n toimittaja Jaana Savolainen ihailee afrikkalaisten primitiivi-ihmisten tapaa huudella toisilleen kovaan ääneen junan päästä toiseen ja pitää tyhmänä junttimaisuutena suomalaisten tapaa arvostaa asiallista käytöstä; toimittajan mielestä suomalaisten olisi pitänyt yhtyä afrikkalaisten kovaääniseen hohotukseen ihan vain osoittaakseen suvaitsevuuttaan näitä nauravia neekereitä kohtaan:

    Ryhmä afrikkalaisia naisia astui lähijunaan. Melko täydessä vaunussa he joutuivat kauaksi toisistaan. Jonkin ajan kuluttua yksi heistä alkoi puhua kovaan ääneen. Me muut ihmettelimme, kenelle hän puhuu. Vastaus löytyi vaunun toisesta päästä, josta kuului yhtä kovaääninen puhe.

    Tilanne vaikutti huvittavalta ja aika oudolta. Mietin, onko tällainen tapana jossain afrikkalaisella torilla. Kaikki huutavat kovaan ääneen.

    Kaikista se ei ollut huvittavaa. Päät kääntyilivät ja otsat kurtistuivat. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

    Suomalainen tarvitsee tunnetusti laajan, äänettömän reviirin ympärilleen. Nämä naiset taas ottivat koko tilan käyttöönsä ja rakensivat reviirinsä äänekkäästi.

    Muutama viikko myöhemmin neljä afrikkalaistaustaista nuorta miestä rupatteli kovaan ääneen lähijunassa. Ääntä pitikin käyttää, koska he istuivat ikkunapenkeillä käytävän kahta puolen.

    Sitten he alkoivat nauraa. Eikä sille tullut loppua. He huojuivat ja heiluivat ja heidän kasvonsa loistivat kuin auringot. Heillä oli hervottoman hauskaa. Ajattelin, että tuollainen ilohan tarttuu.

    Vastapäätäni istui nuori nainen kuulokkeet korvillaan. Äkkiä hän tempaisi kuulokkeet pois, kääntyi ympäri ja mulkaisi miehiä vihaisesti. Hän huokaisi syvään ja jatkoi ikkunasta ulos katseluaan.

Vastaavia esimerkkejä löytyy loputtomiin sanomalehtien uutisartikkeleista, kolumneista, pääkirjoituksista, yleisönosastokirjoituksista ja haastatteluista sekä tv:n ja radion uutis- ja ajankohtaisohjelmista.

Tämä oman kulttuurin vihaaminen suisidaalisen itseinhon kollektiivisena muotona on suomalaisissa tiedotusvälineissä vallitseva paradigma. Tätä paradigmaa edustavat ja uusintavat lähes kaikki suomalaiset toimittajat ja näiden haastattelemat "maahanmuuttotutkijat" ja "monikulttuurisuusasiantuntijat" ym. suvaitsevuususkonnon ylipapit.



torstaina, toukokuuta 06, 2010

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia

Keskustelua facebook-ryhmästä Minun Suomeni on kansainvälinen:



Carlito Corleone

Carlito Corleone
wassup ppl! do y'all mind if i move to finland? cuz i really would but i love miami lol. my friend used live over there nd he said finnish ppl are hella racist, doesnt really matter to me cuz im light skinned nd many ppl dont even kno that im black before i open my mouth.

Anna Sofia Pinomaa
Anna Sofia Pinomaa
you immigrants coming here to live off the tax money paid by us hard working, but nevertheless very humble and down-to-earth finns...

jkjk, sure you can come, if i can take your place in miami :)


Šeida Soraui
Šeida Soraui
ya girl ur accent shows. So are u white or black, you said ur light skinned but ppl dont know that ur black?? i wouldnt say that finnish people are hella racist, that aint corrent, but u can understand that if people live in country where is lot of trees and forrest, maybe they dont know lot of about other ppl and nations. I´m not racist, though my ethnic backround aint finnish. But finnish people arent racist. Welcome to finland, all you need to do is pay taxes, then everybodys happy :D ya!


Šeida Soraui
Šeida Soraui
but believe me girl, finns dont talk that much compert to other nations, there is few here and there who talk, most of finns are humble. they think what they say before they say anything. That wasnt wery nice what u said Anna in the first paragraph. by the way.. i like africanamerican women, they're like "wassup" they are just so fun, men are also. i like american humor :D

Anna Sofia Pinomaa
Anna Sofia Pinomaa
i was being ironic so i didn't mean it :) i welcome you to our humble country, carlito!


Carlito Corleone
Carlito Corleone
who u callin girl, i dont kno bout finland but over here carlito is a mans name, u kno its like a spanish way to say "little carlos", i can forgive u for this one. my moms black nd my pops puerto ricanbut everybody thinks im straight poricua, i was raised by my mom tho ...and ms Pinomaa i dont think u wanna where i live cuz i gotta work 2 jobs just to get sum to eat and those haitians CRAZY, there been like 10 murders in my neighborhood this yr (i live in middle of a haitian neighborhood) ...i heard in finland u can survive with one job even if u workin at mcdonald's, u got mcdonald's over there? cuz i aint comin if y'all dont.


Šeida Soraui
Šeida Soraui
sorry carlito, i dont know why, i just assumed that your women. apologize.

Carlito Corleone
Carlito Corleone
no problem, i like women :)


Timo Hellman
Timo Hellman
First: Learn to speak real English. Mufafucka gangsta rubbish is annoying and disgrace for humanity.

Carlito Corleone
Carlito Corleone
@hellman, bitch who u callin a gangster ...i aint even touched a gun in my whole life ...but if u ever come to miami i have some friends who gon make sure ur faggy ass never came here... and ur boyfriend is cheatin on u with ur mother (he dont even know shes a female)


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"my moms black nd my pops puerto rican"

"those haitians CRAZY, there been like 10 murders in my neighborhood this yr (i live in middle of a haitian neighborhood)"


Tämän ryhmän suomalaiset monikulttuurisuusfanaatikot voisivat yrittää selittää, miksi mulattilatino inhoaa mustia haitilaisia.

Eihän tällaista voi olla, koska vain valkoiset ihmiset voivat olla rasisteja. Ei voi olla niin, että joku tummaihoinen ihminen inhoaisi toisia tummaihoisia ihmisiä.

Ei voi olla niin, että puertoricolaisten mielestä haitilaiset olisivat väkivaltaisia hulluja.

Kaikki kulttuurithan ovat yhtä hyviä ja kaikki kulttuurit rikastuttavat toisiaan ja kaikilla maahanmuuttajilla on aina yksinomaan positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan.


Riikka Ketomäki
Riikka Ketomäki
En pidättele hengitystä heidän vastaustaan odotellessa.

Jenni Parttimaa
Jenni Parttimaa
Mikko ja Riikka, jos ihan nimeltä mainitsisitte tämän ryhmän "monikulttuurisuusfanaatikot" niin ehkä he saattavat vastata. Itselleni ei tule mieleen yhtään sellaista, mutta minulla ei olekaan tapana lokeroida tuntemattomia ihmisiä. Yhtään tuollaista Mikon esittämää väitettä en ole tämän ryhmän seinällä nähnyt, jospa ne kuitenkin olisivat vain Mikon vilkkaan (ja tarkoituksenhakuisen) mielikuvituksen tuotetta.


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Monikulttuurisuusfanaatikkoja ovat ne, jotka suhtautuvat maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kritiikittömästi, uskonnollisen hurmoksen vallassa. Tällaisia on paljon toisaalta tässä keskusteluryhmässä, toisaalta poliitikkojen, toimittajien, virkamiesten ja "tutkijoiden" keskuudessa.


Jenni Parttimaa
Jenni Parttimaa
Mikko, odotan edelleen nimiä, paljosta luulisi olevan helppo valita edes yksi. Ei minulle tarvitse määritellä termiä monikulttuurisuusfanaatikko, minua vain kiinnostaa, ketkä tässä ryhmässä ovat sellaisia, ja mistä voin lukea heidän kirjoituksiaan. Jos Carliton kirjoitukset häiritsevät, niistä voi ilmoittaa ylläpidolle, ei heillä ole aikaa olla täällä joka sekunti lukemassa tänne kirjoitettavia juttuja, Tino on moneen kertaan pyytänyt ilmoittamaan asiattomat jutut hänelle, joten olkaa hyvä.


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
En halua ilmoittaa Carliton juttuja ylläpidolle. Kiinnitän vain huomiota siihen, että latinalaisamerikkalaisen maahanmuuttajan ja mustan amerikkalaisen poika sanoo pitävänsä haitilaisia väkivaltaisina hulluina. Miten on mahdollista, että tuollaisen monirotuisen ja monikulttuurisen taustan omaava tummaihoinen ihminen suhtautuu nuivasti toisiin tummaihoisiin ihmisiin?



Jenni Tienaho
Jenni Tienaho
Mikko: No shit Sherlock! Tiesitkö, että sinäkin voit valkoihoisena suhtautua nuivasti toiseen valkoihoiseen. Sitä paitsi jos joku kutsuu haitilaisia hulluiksi, se EI automaattisesti tarkoita vihaamista. Täällä on ollut ihan hyviäkin keskusteluja kriittisten ihmisten kanssa, mutta jos lähdetään tuollaiselle tikusta asiaa vänkäämislinjalle, niin sellaista tuskin syntyy. Lieneekö edes tarkoituksesi?


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Jos joku valkoinen ihminen sanoisi haitilaisia väkivaltaisiksi hulluiksi, heti tulisi bannit tästä ryhmästä tai mistä tahansa suvaitsevaisten, rasismia vastustavien monikulttuurisuusfanaatikkojen ryhmästä. Kun nyt joku mulattilatino sanoo vihaavansa haitilaisia, tämä on näiden suvaitsevaisten suomalaisten kukkahattutätien mielestä ihan OK.

Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
"Sitä paitsi jos joku kutsuu haitilaisia hulluiksi, se EI automaattisesti tarkoita vihaamista."

Käyttäisitkö tuota argumenttia, jos joku valkoinen amerikkalainen tai vaikkapa suomalainen sanoisi haitilaisia hulluiksi murhaajiksi?

Jenni Tienaho
Jenni Tienaho
Kyllä Mikko! Hyvä kun avasit monikulttuurisuusfanaatikon silmäni. Olet aivan oikeassa! :D P.S. Muista se Report-näppäin


Anna Sofia Pinomaa
Anna Sofia Pinomaa
Carlito, would you care to speak for yourself?

They are discussing you being racist, because you called haitians crazy murderers.

"Hulluja nämä belgialaiset" -Obelix :)


Carlito Corleone
Carlito Corleone
y'all finnish ppl take ish seriously ...i dont recall callin nobody a murderer, besides my grandma is from Haiti ...i live in a haitian neighborhood which is ruled by haitian gangs and they commit all the murders here ...but if u go few blocks south its all bout crazy cubans ...i guess none of these gang bangers is as crazy as u finnish ppl


Jenni Parttimaa
Jenni Parttimaa
Mikko, siinä vaiheessa kun tämän ryhmän kaikki jäsenet ovat tulleet sanomaan, että Carliton sanomiset on ok, uskon sinua. Siihen asti olen sitä mieltä, että olet tässä asiassa ennakkoluuloinen, lokeroit ihmisiä ja laitat sanoja heidän suuhunsa. Edelleenkään en ole nähnyt täällä yhden yhtä kirjoitusta, jotka tukisivat väitettäsi "tässä ryhmässä on paljon monikulttuurisuusfanaatikkoja". Ehkä kannattaisi tutustua tarkemmin tässä ryhmässä oleviin ihmisiin ja heidän kirjoituksiinsa, niin saattaisit huomata, että monikulttuurisuuteen myönteisesti suhtautuvat eivät olekaan pelkäämiäsi fanaatikkoja. Saattaisit yllättyä iloisesti huomatessasi, että maailma ei olekaan niin mustavalkoinen, kuin luulet.


Anna Sofia Pinomaa
Anna Sofia Pinomaa
Hyvä Jenni! :) En ole osallistunut itse väittelyyn, mutta olen samaa mieltä kanssasi.


Anna Sofia Pinomaa
Anna Sofia Pinomaa
Sanoilla "crazy" ja "hullu" on btw huomattava sävyero. "Crazy":n parempi käännös on "sekaisin".


Jutta Myyryläinen
Jutta Myyryläinen
Woah, Carlito nd others, this "conversation" here just made my day :D I am laughing my huge ass off! Carlito, keep your gangsta language, don't eva give up on that, I know I won't :P Carlito, some of us finnish (wouldn't wanna admit being one but hey, i don't wanna hear the ppl here start talking the ish about me hating my own country and blaa blaa...) are just very hard to get close with. Most of the peeps has a personal boundary which you cannot cross or they will freak out. There are also cool ppl here, not saying that.

Just a hint: if u looking for a fun country, maybe choose another one because it can be pretty boring this side (that's why I'm gonna disappear back to Africa). The way I see it, is that ppl here don't know how to enjoy life, you know the little beautiful things. You hardly see any smiles and hear laughing in the streets. At least I need joy in my life, Finland can be depressing. On the other hand it is safe and the health systems and other ish works fine, so for a family this can be a great place regarding to those things. And yes we have Mc'donalds, but as a foreigner it's not easy to find a job this side. If you decide to come, then welcome, but then maybe you should consider Helsinki! Take care man. Hala back.


Hannele Kosonen
Hannele Kosonen
Carlito, hi, I love Miami, lived there some years, and yep, you´re right. Jutta, agreed, wanna hear this gangsta language here, too =)


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Jälleen näemme, että rasismin vastustajina esiintyvät monikultturisuusfanaatikot noudattavat rasistista kaksinaismoralismia. Jos joku valkoinen ihminen puhuisi samalla tavalla kuin tuo Carlito, hänet olisi bannattu tästä ryhmästä. Koska tämä Carlito kuitenkin on mulattilatino, kukkahattutädit nuoleskelevat hänen persettään. Sairasta. Inhottavaa. Halveksuttavaa.


Anna Sofia Pinomaa
Anna Sofia Pinomaa
olen myös kuullut monen suomalaisen ja puoliksi suomalaisen ihmisen sanovan suurin piirtein "suomi on sekaisin, suomalaiset ovat sekaisin, tällä ei voi mennä ostoskeskukseen/kouluun tulematta ammutuksi". rasismia valkoisia suomalaisia kohtaan? pointtini on että taidat nyt sekoittaa käsitteitä.


Hannele Kosonen
Hannele Kosonen
Aivan, Mikko ei tajua, että omaa maata /kulttuuria on oikeus ja suorastaan velvollisuus haukkua. Täällähän puhuvat suomalaiset juuri noin, missäs sun silmäsi oikein ovat, Mikko?


Mikko Ellilä
Mikko Ellilä
Itseääninhoavat suomalaiset idiootit toki haukkuvat omaa maataan ja kulttuuriaan. Tämä johtuu siitä, että kansallinen identiteetti on oman minän jatke. Jos suisidaalinen tms. itsetuhoinen ihminen vihaa itseään, hän vihaa samalla omaa kulttuuriaan ja omaa maataan oman itsensä jatkeena.

Tämä sairaiden ihmisten tapa inhota ja haukkua omaa maataan ei ole mikään perustelu tuon Carliton kaltaisten rikollisten perseiden nuoleskeluun. Carlito mm. sanoi kaveriensa hakkaavan tai jopa murhaavan Timo Hellmanin, jos tämä tulee Miamiin käymään. Carlito siis osoitti olevansa rikollista roskaväkeä. Hellmanin kommentti Carliton gangsterislangista oli siis täysin adekvaatti. Idiootit kuitenkin nuolevat Carliton persettä sanomalla haluavansa jatkossakin lukea hänen gangsterikielenkäyttöään.

Jos joku suomalainen tai ylipäätään kuka tahansa valkoinen ihminen puhuisi jollekin tummaihoiselle ihmiselle samalla tavalla kuin Carlito Timo Hellmanille, kaikki rasismia vastustavat kukkahattutädit vaatisivat ko. valkoiselle ihmiselle vankilatuomioita rasismista ja väkivallalla uhkaamisesta. Kun tämä mulattilatino Carlito a) puhuu rasistisesti, b) uhkaa väkivallalla, c) heittää henkilökohtaisia seksuaalissävytteisiä solvauksia, kukkahattutädit vain nuolevat tämän mulattilatinon persettä. Sairasta. Oksettavaa.