Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Miksi maahanmuuttoon pitää suhtautua kriittisesti




Joku kysyi minulta äskettäin sellaisen perustavanlaatuisen kysymyksen, että miksi maahanmuuttoon pitäisi suhtautua jotenkin kriittisesti.

Vastasin seuraavaa.






  • 1. Maahanmuuttajat, jotka käyttävät julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia enemmän kuin maksavat veroja, aiheuttavat nettotappioita yhteiskunnalle. 

    Kaikki maahanmuuttajat eivät ole tällaisia, mutta monet ovat. Maahanmuuttajat pitäisi valikoida siten, että he olisivat nettoveronmaksajia. Nykyään tällaista valikointia ei ole tehty.  

    Useimmat maahanmuuttajat Suomessa käyttävät julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia enemmän kuin maksavat veroja eli aiheuttavat nettomääräisiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille.


  • 2. Monet maahanmuuttajat ovat kulttuurillisesti ja geneettisesti assimiloitumiskelvottomia. 

    Kaikki maahanmuuttajat eivät ole tällaisia, mutta monet ovat. Maahanmuuttajat pitäisi valikoida siten, että he olisivat assimiloitavissa. Nykyään tällaista valikointia ei ole tehty.  

    Useimmat maahanmuuttajat Suomessa ovat assimiloitumiskelvottomia eli aiheuttavat sosiokulturaalisia konflikteja ja mm. rikollisuuden lisääntymistä.



Nämä ovat sellaisia perusasioita, joita näemmä täytyy toistaa yhä uudestaan ja uudestaan. 








keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Supo ei tajua "äärioikeistosta" yhtään mitään




Uusi Suomi:

Suojelupoliisi havahtui Suomen äärioikeistosta: ”Väinämöinen”


Luotu: 
28.8.2012 12:01
Päivitetty: 
28.8.2012 15:32
Suomessa elää hengellinen ja aatteellinen valmius väkivaltaiseen islamia vastustavaan terrorismiin. Aatteen kannattajat jakavat ideologian, puheenparren ja halun toimia yhdessä Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin kanssa.
Suojelupoliisin tutkijan Maria Paason elokuussa julkaistu raportti suomalaisesta vastajihadista maalaa synkän kuvan kansalaisten halusta toimia. Islaminvastaista propagandaa levittää Suomessa kaksi nimimerkkiä, joiden kuvaukset mahdollisesta toiminnasta ovat erittäin samankaltaisia Breivikin manifestin kanssa.
Paason arvion mukaan laajaa yhteiskunnallista laittomia keinoja käyttävää liikettä ei Suomessa ”melko suurella todennäköisyydellä” synny. Yksittäisten toimijoiden konkreettinen uhka on kuitenkin kasvanut Pohjoismaissa.
- Breivikin toiminta on yleisen moraalikäsityksen mukaan järjetöntä, mutta hän toimi ideologian ajamana. Häntä on turha pitää yksittäisenä ”hulluna”, Paaso kirjoittaa tutkimuksensa johtopäätöksissä.
Väinämöinen
Paaso huomauttaa, ettei Breivik suinkaan ole yksin ajatustensa kanssa, vaan vastaavaa ideologiaa levitetään erityisesti internetissä eri asteisina versioina. Suomesta ääriesimerkki on nimimerkki Väinämöinen.
Suojelupoliisi ei tiedä, kuka on Väinämöisen nimimerkin takana. Nimimerkki on julkaissut ennen Norjan veritekoa kaksi versiota manifestista. Kirjoitukset koostuvat ”ideologian julkituomisesta, konkreettisesta tavoitteiden esittämisestä ja organisaatiokuvauksesta”.
- Järjestön strategia ja taktiikka ovat väkivaltaisia, ja niiden kohteina ovat maahanmuuttajataustaiset henkilöt sekä monikulttuurisuusagendaa ajavat suomalaiset, Paaso kuvailee.
- Väinämöisen manifestien ideologinen pohja ja sitä tukeva argumentaatio muistuttavat Breivikin manifestin sisältöä.
Yhteys Breivikiin
Paason analyysin mukaan Väinämöinen muistuttaa Breivikiä myös siten, että molemmat näkevät väkivallan olevan ainoa vaihtoehto vastustamansa yhteiskunnallisen kehityksen pysäyttämiseksi. Väinämöisen retoriikka on koventunut manifestin toisessa versiossa.
- Jälkimmäisen version mukaan poliittisen järjestelmän etsikkoaika meni - -, ja nyt on toiminnan aika, Paaso tulkitsee.
Suojelupoliisin tutkija painottaa, että Väinämöisen tekstit eivät ole natsimielisiä, vaan kohdistuvat nimenomaan islamiin kulttuurina ja sen aiheuttamaan demografiseen uhkaan.
Kaksi listaa
Väinämöinen myös listaa suomalaisia, jotka kirjoittajan mielestä edistävät Suomen ”mädätystä”. Listalla on poliitikkoja, virkamiehiä, toimittajia ja yksityishenkilöitä.
Paaso puolestaan listaa vastajihad-ideologiaa tukevia suomalaisia toimijoita tutkimuksessaan. Listalle pääsevät kaksi nimeltä mainittua henkilöä: kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ja turkulainen poliitikko Olavi Mäenpää.
Tutkimuksessa vastajihadin edustajiksi mainitaan myös järjestöjä tai ryhmittymiä kuten Suomen Sisu – joka on Paason mukaan painattanut Väinämöistä tukevia tarroja – Suomalaisuuden liitto ja Mäenpään Suomen kansan sinivalkoiset. Lisäksi viitataan nimeltä mainitsematta Hommaforumin keskustelijoihin ja ”osaan perussuomalaisten aktiiveista”.

 

Ilmeisesti Suomen Sisu ry on painattanut joskus jotain tarroja, joissa esiintyy joku sarjakuvatyyliin piirretty väinämöishahmo. Sitten tämä Supon "tutkija" luulee, että Sisu viittaa tällä tarralla bloggaajanimimerkkiin "Väinämöinen". 

Tällaisia järjen jättiläisiä on Suomessa "tutkijoina", jotka saavat palkkaa veronmaksajien rahoista.







"Tutkija" Maria Paason "raportti":
Internetissä on julkaistu kaksi, sisällöllisesti Breivikin manifestin kanssa samansuuntaista nimimerkin ”Väinämöinen” kirjoittamaa suomenkielistä pamflettia.
Ensimmäinen niistä on vuonna 2008 julkaistu Isänmaallisen Puhdistusprikaatin (IPP) julistus otsikolla ”Isänmaallinen sota. Taistelu Suomea mädättävää monikulttuurisuutta vastaan. Isänmaallinen puhdistusprikaati - perustaminen, strategia,
taktiikka, päämäärät” (Väinämöinen 1/2008). Seuraavana vuonna manifestista ilmestyi päivitetty versio nimeltään ”Operaatio ulos! Opas isänmaallisille suomalaisille. Monikulttuurisuuden murskaavan organisaation perustaminen, strategia, taktiikka ja päämäärät.” (Väinämöinen 10/2009). Tekstien kirjoittajaa ei tiedetä. Suomen Sisu on myös teettänyt isänmaallisuuteen viittaavia tarroja iskulauseella ”Väinämöinen tulee oletko valmis” (Hannula 2011, 107). Ei kuitenkaan ole tiedossa onko Suomen Sisulla yhteyttä Väinämöisen manifesteihin, mutta yhteys löytyy ainakin ideologiselta tasolta sekä käytetystä terminologiasta.


Veli-Pekka Kortelainen:


Supo ja Väinämöinen - Kun isoisä Breivikin keksi

28.8.2012 15:32

Mitä hittoa tämä on olevinaan?
"Suojelupoliisi havahtui Suomen äärioikeistosta: ”Väinämöinen”
Paaso huomauttaa, ettei Breivik suinkaan ole yksin ajatustensa kanssa, vaan vastaavaa ideologiaa levitetään erityisesti internetissä eri asteisina versioina. Suomesta ääriesimerkki on nimimerkki Väinämöinen. [...]
Paaso puolestaan listaa vastajihad-ideologiaa tukevia suomalaisia toimijoita tutkimuksessaan. Listalle pääsevät kaksi nimeltä mainittua henkilöä: kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ja Olavi Mäenpää.
Muut listan vastajihadin edustajat ovat järjestöjä tai ryhmittymiä kuten Suomen Sisu – joka on Paason mukaan painattanut Väinämöistä tukevia tarroja – Suomalaisuuden liitto ja Mäenpään Suomen kansan sinivalkoiset. Lisäksi viitataan nimeltä mainitsematta Hommaforumin keskustelijoihin ja ”osaan perussuomalaisten aktiiveista”."
*Facepalm*
Ensinnäkin: Kuka tai mikä on "Väinämöinen". Olen roikkunut tuolla "skenellä" netissä seitsemän vuotta, enkä ole kuullutkaan koko nimimerkistä tai noista "manifesteista" ennen tätä raporttia. Myöskään Google ei tunne -ainakaan vielä - Väinämöistä tai hänen manifestiaan, mikä on aika outoa jos kyseessä on netissä levitettävä manifesti. Haiskahtaa joko joltain tuntemattomalta marginaalipelleltä, josta tehdään "kärpäsestä härkänen", tai sitten joku trollaa ( ja jos näin on, niin vanhana trollina täytyy antaa varalta ehdolliset kehut onnistumisesta ;) ).
Siis ihan aikuisten oikeasti vaikuttaa tarkoitushakuiselle: Etsitään jokin äärimmäisen marginaalin tuntematon latvaperse, josta kukaan edes "alan miehistä" eli counte-jihadismista kiinnostuneistakaan ei tunne tai ole kuullut, ja nostetaan se framille, että "Tää on niitten guru, kattokaa vaikka! Persut, Halla-aho, kuunatsit, njähnjähnjäh..!". Erittäin pahasti on nyt sellainen maku suussa, että tutkija vain kaivoi jostain "Suoli24:ltä" esiin "Suomen Breivikin" kun sellaista ei muuten löytynyt.
Pikaisen selvityksen perusteella edes nimimerkki "Väinämöisen" manifesti ei ole tuttu. Vain muutamat jihadismista ja islamisista huolestuneet ja aiheesta netissä kirjoittaneet henkilöt olivat törmänneet edes kyseiseen sepustukseen, koska se oli lähetetty heidän sähköpostiinsa nimettömänä roskapostina, eikä teksti ollut juuri tehnyt vaikutusta vaan oli päätynyt roskikseen.
Voisin lyödä vetoa, että jos nimimerkki "Väinämöinen" on oikeasti olemassa ja tosissaan, niin hänen blogiaan on ennen SuPon mainosoperaatiota lukenut luultavasti vain kolme tyyppiä: mies itse, hänen psykiatrinsa ja Supon tutkija.
Otaksun että "Väinämöinen" nauttii suunnattomasti nyt kun hänet nostetaan framille Supon toimesta ja "viimeinkin viranomaiset tunnustavat hänen merkityksensä". Voin kuvitella, että tyyppi varmaan pistää varmaan päälle sellaisen "Olen Suomen Breivikki!!"- T-paidan ja lähtee juhlimaan illalla alkoholin ja mahdollisesti psyykelääkkeiden voimalla.
Supon raportin aasinsillat persuihin ja sisulaisiin ovat sen verta hataria, että ihmetyttää. Taaskin tuli "liian sopivasti" kuntavaalien alle tällaista materiaalia. Ja mitä tulee takavuosien sisulaisten "Väinämöinen tulee, oletko valmis?"-tarroihin, jotka eivät ole olleet edes sisun nettikaupassa tarjolla yli viiteen vuoteen, ne viittasivat ihan siihen Kalevalan Väiskään, eivät johonkin Suoli24:ltä innoituksensa ammentavaan trollin. Tarrat olivat sisulaisten mukaan humoristinen versio "Jeesus tulee - oletko valmis" -julisteista, ja siis aikana, jolloin nimimerkki "Väinämöistä" ei ollut olemassakaan.
Koska koko jutussa haiskahtaa vahvasti trollaus, niin vaikka olen kristitty ja pidän Kalevalaa puhtaasti mytologisena ja vertauskuvallisena teoksena, uskon enemmän Kalevalan Väiskin kuin tämän "Väinämöisen" "aikuisten oikeaan" olemassaoloon.
Toisaalta täytyy muistaa, että SuPokin on vain valtion poliisi, ei siis mikään objektiivinen tai epäpoliittinen toimija, ja siellä luultavasti on pulaa pätevästä henkilöstöstä.


Mutta Asiantuntijat-Han ovat aina oikeassa, kuten media meille jatkuvasti toitottaa haastatellessaan vähän väliä näitä "tutkijoita" eli päivystäviä desantteja "äärioikeiston" asiantuntijoina.

Tästä on esimerkkinä mm. Vesa Puuronen, SKP, jota media pitää objektiivisena asiantuntijana  "äärioikeiston" uhasta ja maahanmuuttajajärjestöjen saamien budjettimäärärahojen varastamisesta vankeustuomion saanut talousrikollinen Ali Qassim, jota media haastattelee maahanmuuttajien kotouttamisen asiantuntijana ja rasismin vastaisen taistelun uljaana sankarina.











torstaina, elokuuta 02, 2012

Suomen mielenterveysseuran "asiantuntija" valehtelee maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista



Yle:


Kotimaa 2.8.2012 klo 7:19 | päivitetty 2.8.2012 klo 12:28

Mielenterveysseura kaipaa seksuaalikasvatusta maahanmuuttajille

Suomen mielenterveysseuran mielestä seksuaalikasvatus laiminlyödään usein maahanmuuttajien kotouttamisessa. Asiantuntijoiden mukaan maahanmuuttajille pitäisi tarjota enemmän tietoa kulttuurien välisistä eroista.

Suomen vankiloissa istuu tällä hetkellä hieman vajaa 100 seksuaalirikoksesta tuomittua, joista ulkomaalaisia on 25.
Suomen mielenterveysseuran kriisiryhmän erikoisasiantuntijan Lena Bremerin mukaan ulkomaalaisten suurta määrää tilastossa voi selittää muun muassa se, että ilmoitusherkkyys on suurempi silloin kun raiskaaja on tuntematon.
- Jos tekijä on tuttu mies, niin ei ilmoiteta yhtä herkästi jos se on tuntematon. Silloin maahanmuuttajat, joilla on aika vähän tuttuja, ovat enemmän niitä tuntemattomia miehiä, joista tehdään ilmoituksia.
- Jos rupeaa tekemään ongelmaa siitä että ”meillä on maahanmuuttajia, sen takia meillä on raiskauksia”, se on aivan väärä lähtökohta.
Bremer toivoisikin maahanmuuttajille enemmän informaatiota kulttuurien välisistä eroista ja erityisesti naisten ja miesten välisestä viestinnästä.
A-studion selvityksen mukaan seksuaalirikoksiin tuomituista ulkomaalaisista suuri osa on kotoisin kriisialueilta, jossa sota ja väkivaltarikokset ovat arkipäivää.
- Väkivaltarikokseen siinä on taipumus, mutta en tiedä onko se erityisesti sitten raiskausrikos. Siinä on ehkä enemmän tätä spekulointia, että miten vieraassa kulttuurissa osaa tulkita viestejä. Naisen ja miesten välisessä viestinnässä nimenomaan on kysymys siitä miten osaa tulkita viestejä. Mitä saa tehdä ja mitä ei.


Aivan sairasta.


Suomen mielenterveysseuran "erikoisasiantuntija" Lena Bremer valehtelee maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista

Maahanmuuttajat tekevät Lena Bremerin mukaan raiskauksia siksi, että he eivät TIEDÄ, että Suomessa raiskaus on rikos, ja siksi heille pitäisi KERTOA, että Suomessa ei saa raiskata. Tämän jälkeen raiskaajat yhtäkkiä lakkaavat raiskaamasta, kun he ovat saaneet kuulla, että raiskaaminen on kielletty.

Tällainen ihminen on olevinaan "asiantuntija", vaikka tämä ihminen ei selvästikään tajua yhtään mitään tästä asiasta.

Rautalankaa: raiskaaja EI raiskaa siksi, että hän ei tietäisi, että raiskaus on rikos. Raiskaaja raiskaa siksi, että hän haluaa raiskata. Raiskaaja TIETÄÄ olevansa rikollinen. Raiskaaja EI VÄLITÄ siitä, että raiskaus on rikos.




Suomen mielenterveysseuran "erikoisasiantuntija" Lena Bremer



Tämä ihminen nimeltä Lena Bremer ei tajua tällaisia yksinkertaisia perusasioita, mutta silti hän tituleeraa itseään "erikoisasiantuntijaksi".

Seuraavaksi Lena Bremer varmaan menee "terrorismin asiantuntijana" kertomaan islamilaisille terroristeille, että terrorismi on länsimaissa kielletty. Sen jälkeen terroristit varmaan sanovat, että aha, emmepä tienneetkään tuota, kiitos tiedosta, nyt emme enää teekään terrori-iskuja.
 
Bremer yrittää myös epätoivoisesti valehdella, että maahanmuuttajien prosentuaalinen osuus raiskaajista ei todellisuudessa olisi niin suuri kuin rikostilastoista käy ilmi:

Suomen mielenterveysseuran kriisiryhmän erikoisasiantuntijan Lena Bremerin mukaan ulkomaalaisten suurta määrää tilastossa voi selittää muun muassa se, että ilmoitusherkkyys on suurempi silloin kun raiskaaja on tuntematon.
- Jos tekijä on tuttu mies, niin ei ilmoiteta yhtä herkästi jos se on tuntematon. Silloin maahanmuuttajat, joilla on aika vähän tuttuja, ovat enemmän niitä tuntemattomia miehiä, joista tehdään ilmoituksia.

Tämä on täysin järjetön, kukkahattutätien keksimä propagandavalhe, jolla yritetään epätoivoisesti selitellä, eiväthän ne maahanmuuttajat oikeesti tee niin paljon rikoksia kuin rikostilastoissa lukee.



Vastoin Bremerin otaksumaa, kantasuomalaisesta raiskaajasta ilmoitetaan herkemmin. Miksi näin on? Seuraavassa muutama syy:

1. Kielellisten ja kulttuurillisten epäselvyyksien vuoksi raiskattu nainen saattaa herkemmin syyllistää itseään: antoiko hän ymmärtää väärin, eikö hän osannut tehdä itseään selväksi?

2. Nykyisessä ilmapiirissä ihmiset varovat syyllistämästä maahanmuuttajia rasisti-leiman pelossa.

3. Suomalainen häpeää raiskanneensa. Jotkut kehitysmaakulttuurit jopa ylvästelevät sillä. Tämä lisää naisen häpeää ja ilmoituskynnystä.

4. Maahanmuuttajat muodostavat voimakkaita yhteisöjä ja jengejä. Nainen voi pelätä tällaisen yhtenäisen ja raiskaajan taakse asettuvan ryhmän kostoa.

5. Monilla naisilla on naiivin idealistinen kuva maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. He eivät helposti kehtaa tuoda esiin maahanmuuttoon liittyviä kielteisiä kokemuksia, vaan pyrkivät selittämään ne pois ja nuolemaan haavansa.

6. Maahanmuuttajat syyllistyvät merkittävästi suomalaista useammin joukkoraiskaukseen. Tällaisissa tapauksissa naisen pelko ja häpeä saattaa olla monikertainen.

7. On tapauksia, joissa maahanmuuttaja tai maahanmuuttajajoukko on tehnyt raiskauksesta julkisen sosiaalisessa mediassa. Tämä tekee naiselle asian käsittelystä vieläkin vaikeamman ja näin hän saattaa vaieta tapauksesta tekemättä ilmoitusta.

8. Media on opettanut näkemään suomalaisen aina syyllisenä ja maahanmuuttajan uhrina.

9. Monet suomalaismiehet torjuvat naisen, joka on ollut yhdynnässä kehitysmaalaisen kanssa. Tietoa tästä ei haluta levittää.

10. Nainen saattaa selittää teon maahanmuuttajan kokemuksella, esimerkiksi sotatraumalla ja poistaa näin vastuun maahanmuuttajalta.


Random-nimimerkkikirjoittajat hommaforumilla tajuavat maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista enemmän "Suomen mielenterveysseuran kriisiryhmän erikoisasiantuntija" Lena Bremer, joka saa palkkaa "asiantuntijatehtävistään".






Tämä Lena Bremer onkin pitkän linjan mokuttaja, joka on "asiantuntijana" samaa sarjaa kuin Vesa Puuronen:


Vieraskammo ongelmana

– Vieras kulttuuri ei ole ulkomaalaiselle välttämättä kriisikokemus, vaan se voi olla myös haaste: mahdollisuus pärjätä ja asettua uuteen ympäristöön, Ulkomaalaisten kriisikeskuksen johtaja, psykiatri Lena Bremer sanoo.
Suomalaisessa kulttuurissa vaikeaa ulkomaalaiselle on Bremerin mielestä etäisyyden ylläpito toisiin ihmisiin. Kontaktin saaminen suomalaisiin kestää kauan ja senkin jälkeen tuttavaa pidetään välimatkan päässä. Tämä voi tuntua vaikealta, jos on tottunut kulttuuriin, jossa pidetään paljon yhteyttä toisiin ihmisiin.
Bremer näkee ennakkoluulot ja  vieraskammon myös suomalaisten sosiaali-, hoito- ja muiden ihmisten kohtaamista vaativien alojen ongelmana. Järkiperäinen ajattelu näyttää kaikkoavan ammattilaisiltakin, kun eteen astuu erivärinen tai erikielinen ihminen.
– Ihmisten tunteet ovat samanlaisia, esiintyvätpä he millä kielellä ja ovatpa he minkä värisiä hyvänsä.
Tärkeintä niin ulkomaalaisten opiskelijoiden kuin muidenkin vaikeuksien ja kriisien hoitamisessa on Bremerin mielestä kokemuksien jakaminen, läsnäolo ja informaation antaminen, koskee se sitten mitä asiaa hyvänsä. Jos vuorovaikutukselle ei löydy yhteistä kieltä, käytetään tulkkia, Bremer opastaa.


Bremerin mielestä siis maahanmuuttajissa itsessään ei voi koskaan olla mitään vikaa. Kaikki maahanmuuttajien ongelmat Suomessa johtuvat vain suomalaisten "vieraskammosta" ja suomalaisen kulttuurin yleisestä vittumaisuudesta.

Suomalaisten pitää siis tehdä kaikkensa hoitaakseen maahanmuuttajien ongelmia kaikenlaisilla kotouttamisprojekteilla, joihin epäilemättä on palkattava Bremerin itsensä kaltaisia "erikoisasiantuntijoita" eli kukkahattutätejä eli mokuttajia.

 

maanantaina, toukokuuta 07, 2012

Ritva Viljanen esittää taas sensuurivaatimuksia



Tamperelainen paikallislehti nimeltä Tamperelainen:


Etnisten suhteiden neuvottelukunta: Nettikeskustelut vain oikeilla nimillä

 

Kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan internetin keskustelukulttuuri on avoimen aggressiivinen ja vihamielinen.

Nimimerkkien kieltämisestä valmistellaan kannanottoa.
Internetin aggressiivisemmaksi muuttunutta keskustelukulttuuria halutaan hillitä kieltämällä nimimerkkien käyttö ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla.
Etnisten suhteiden neuvottelukuntaa vetävän kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan oikeilla nimillä käytävä nettikeskustelu ehkäisisi tehokkaasti niin sanottujen vihapuheiden leviämistä.
Viljasen mukaan neuvottelukunta tulee jättämään asiasta kannanoton toukokuun alussa.
– Anonyymiys on ongelma. Verkkokeskusteluissa on nyt liikaa vihaa, aggressiivisuutta ja rasismia.
Puheenjohtajan mukaan ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla pitäisi käydä ajatustenvaihtoa omilla nimillä.
Neuvottelukunnan tamperelaisen varapuheenjohtajan Atanas Aleksovskin mukaan nykyinen anonyymi keskustelukulttuuri on ongelma etnisten ryhmien välisten suhteiden luomiselle.
– Sananvapautta ei saa rajoittaa, mutta vastuu omista sanomisista pitäisi muistaa. Leimaaminen, haukkuminen ja huhujen levittäminen ei ole sivistynyttä keskustelua.
Viljanen pelkää, että verkkokeskustelun aggressiivisuus kaventaa yhteiskunnallista keskustelua, kun osa ryhmistä ei enää viitsi tai uskalla lähteä siihen mukaan.

– Tiedän, että moni perheellinen virkamies miettii jo tarkasti julkisuuteen astumista ja haastattelujen antamista, jos lopputuloksena on vihan ryöppy niskaan.
Viljasen mukaan internetin ja sen keskusteluryhmien mahdollistama uudenlainen suhteiden luonti on riski myös turvallisuudelle.
– Yksinäiset sudet löytävät verkosta toisensa liian helposti ja saavat suhteettoman suuren näkyvyyden. Uudenlainen yhteisöllisyys on suuri riski. Jokelalainen kouluampuja ei olisi päässyt keskustelemaan amerikkalaisen murhamiehen kanssa ilman internettiä.
Ritva Viljanen otti kantaa verkkokeskusteluihin ja vihapuheeseen maanantaina Tampereen seudun vihreiden naisten ja Tampereen vihreiden järjestämässä keskustelutilaisuudessa.
Etnisten suhteiden neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama asiantuntijaelin, jonka tehtävä on edistää hyviä etnisiä suhteita ja yhdenvertaisuutta.





Lukijakommentti:

Kuten Viljanen omakohtaisesti asian todistaa, hänhän haluaa ajaa vain yhtä asiaa: SENSUURIA kaikkea muuta kuin omaa kantaansa kohtaan - kantaa, joka on jäänyt roikkumaan jonnekin menneisyyteen ja ihannoimaan Kiinan nykyistä menoa?

"ainakin suurimmilla keskustelufoorumeilla"

Millä tämäkin mitattaisiin ja määrättäisiin? Käyttäjäluvun ylittäessä jotain pitäisi muuttaa nimmarit hokkuspokkus-vaan oikeiksi nimiksi? Arvannette että mikäli yritetään mitään pakottamista moisen suhteen, niin palstat siirtyvät ulkomaille ja nämä suomalaisten aivopierut merkitsevät tasan ei-mitään. Seuraava vaihehan on sitten tietysti yrittää SENSUROIDA väkisin, blokkaamalla osoitteita jne.
Sekö on sopivaa käytöstä mukamas avoimessa ja demokraattisessa tasavallassa?

"Leimaaminen, haukkuminen ja huhujen levittäminen ei ole sivistynyttä keskustelua."

Miksihän sitten itse Viljanen tekee niin?
Kaikki kolme termiä kun kuvaavat nimenomaan hänen vauhkoamistaan.
Koko keskustelutilaisuuskin oli yksi iso farssi..

"moni perheellinen virkamies miettii jo tarkasti julkisuuteen astumista ja haastattelujen antamista, jos lopputuloksena on vihan ryöppy niskaan."

Tarkoittaako Viljanen, että perheetön virkamies ei miettisi? Vai tarkoittaako hän, että perheettömiä virkamiehiä ei ole tai ei saisi olla olemassa, kuten viittaa näillä yksinäisten miesten demonisoimispuheillaan?

"Jokelalainen kouluampuja ei olisi päässyt keskustelemaan amerikkalaisen murhamiehen kanssa ilman internettiä."

Miten niin ei olisi? Keskustelukanavia oli ennen nettiäkin, samoin kirjeenvaihtoa. Mitä sitten vaikka pääsikin keskustelemaan? Olisiko maailma niin ihana ja turvallinen kehto kun koko internet estettäisiin kaikilta joita Viljanen ei hyväksy, häh?

Kertakaikkiaan typerää touhua ja sensuurin ihannointia - samalla teilaten KAIKKI muut vaihtoehdot elämälle kuin mitä johonkin näkyvälle pallille päässyt itse kannattaa ja haluaa pitää siitä kiinni, ettei vain asemansa horju kun joku toinen kannattaakin vapaampaa olemista ilman jonkun tantan määräilyjä.





Toinen lukijakommentti:




On käsittämätöntä, että tuollainen henkilö, joka ei ollenkaan tiedä mitään sananvapaudesta, eikä mitenkään kunnioita sitä, voi olla virkamiehenä. Jos vastuullisella ministerillä olisi edes hieman selkärankaa hän erottaisi kyseisen virkamiehen.
Olisi valtaapitävien märkä uni, että keskustelut pitäisi käydä omalla nimellä. Tällöin epäsuosittuja mielipiteitä ei tuotaisi esiin.
Internet-keskustelut ovat vielä siitä poikkeuksellisia, että ne muodostavat henkilörekisterin. Kun henkilötietolaki erityisesti kieltää poliittisten mielipiteiden rekisteröinnin, olisi perin outoa, jos joku toinen laki pakottaisi tähän samaan, jos aikoo käydä netissä poliittista keskustelua.









Jälleen yksi lukijakommentti:
Miten niin ei ihmiset saa pidettyä yhteyttä ilman internettiä? muistaakseni posti ainakin toistaiseksi kuljettaa vielä kirjeitä, myös ulkomaille. Lisäksi suuremmissa määrin palvelimet joissa keskutelua käydään, siirretään ulkomaille kaiken maailman "päättäjien" aivopierujen takia. Siellä on halvempaa eikä suomen idioottimaiset kukkahattutädit pääse hirmusesti mesoamaan. Seuraava askel taitaakin olla ihmisten välisen kommunikaation täyskieltäminen sekä täydellinen sensuuri? Jos tahdot nähdä miten tämä toimii muuta pohjois-koreaan. Siellä noin typeriä ehdotuksia vielä pidetään jossain arvossa.





Ja vielä yksi lukijakommentti:
 
Ritva Viljanen yrittää rajoittaa tavallisen ihmisen sananvapautta. Viljanen on itse poliitikko, joten hän on tottunut ottamaan asioihin kantaa omalla nimellään, ja siitä hänelle maksetaan palkkaa. Sama ei päde moniin tavallisiin palkkatyöläisiin, joiden ammatinharjoittamisen kannalta olisi vaarallista osallistua omalla nimellään keskusteluun aroista aiheista.
Viljanen unohtaa kannanotossaan sen, että poliisi jo nyt valvoo nettikeskusteluja ja että poliisi voi tarvittaessa usiemmiten selvittää kirjoittajan Internet-osoitteen ja henkilöllisyyden.
Kaiken kaikkiaan Ritva Viljanen yrittää edistää omaa monikulttuurisuuspyrkimystään rajoittamalla tavallisen suomalaisen kansalaisvapauksia. Ritva Viljanen asettuu samaan joukkoon monien tunnettujen diktaattorien kanssa.






Olen itse sanonut tätä jo pitkään. On miellyttävää huomata, että sanomalehtien lukijoiden yleinen mielipide Viljasesta on sama kuin minulla.


Suomen kansan yleinen mielipide vastustaa Viljasen ja muiden totalitaristien sensuuripyrkimyksiä.








maanantaina, huhtikuuta 23, 2012

Mokuttajalobby




Amerikassa puhutaan sotateollisuuskompleksista, jonka sanotaan vievän suunnattomasti veronmaksajien rahoja ja vaikuttavan poliittiseen päätöksentekoon lobbaamalla:


Military–industrial complex (MIC), or Military–industrial-congressional complex (MICC), is a concept commonly used to refer to policy and monetary relationships between legislators, national armed forces, and the defense industrial base that supports them. These relationships include political contributions, political approval for defense spending, lobbying to support bureaucracies, and beneficial legislation and oversight of the industry. It is a type of iron triangle.




In United States politics, the iron triangle is a term used by political scientists to describe the policy-making relationship among the congressional committees, the bureaucracy (executive) (sometimes called "government agencies"), and interest groups.

For example, within the federal government the three sides often consist of: various congressional committees, which are responsible for funding government programs and operations and then providing oversight of them; the federal agencies, which are responsible for the regulation of those affected industries; and last, the industries themselves, as well as their trade associations and lobbying groups, which benefit, or seek benefit, from these operations and programs.






The term is sometimes used more broadly to include the entire network of contracts and flows of money and resources among individuals as well as institutions of the defense contractors, The Pentagon, and the Congress and executive branch. This sector is intrinsically prone to principal–agent problem, moral hazard, and rent seeking. Cases of political corruption have also surfaced with regularity.
 
(lihavointi M. Ellilä)

Väitän, että Suomessa toimii vastaavanlainen maahanmuuttoteollinen kompleksi tai maahanmuuttoklusteri, maahanmuuttobisnes tms. intressiryhmä.


On olemassa laajahko poliittis-byrokraattinen lobby, joka vaatii veronmaksajien kukkarosta jatkuvasti lisää  ja lisää määrärahoja omille  maahanmuuttoon, "kotouttamiseen" ja monikulttuurisuuteen liittyville projekteilleen/laitoksilleen/järjestöilleen.

Tämä eturyhmä koostuu:


torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Miten ulkomaalaiset voi tunnistaa ulkomaalaisiksi?






Bloggaajanimimerkki Takkirauta:

Eronen kirjoitti Uusi Suomi -verkkolehden blogissaan, että hihamerkkien käyttönotto helpottaisi poliisin työtä ja vapauttaisi resursseja, sillä sen jälkeen poliisin ei tarvitsisi kysellä ulkomaalaisilta henkilöllisyystodistuksia. Tekstin kirvoitti uutinen, jossa joukko ulkomaalaisista oli tuohtunut kun heiltä oli kysytty papereita.


Yle:


Vähemmistövaltuutetun toimisto: Poliisin selkiytettävä toimintaansa ulkomaalaisratsioissa


Suomen poliisin tapa kysellä henkilötietoja ulkomaalaisilta hämmästyttää vähemmistöjen oikeuksia puolustavaa viranomaista. Vähemmistövaltuutetun toimistoon tulee yhteydenottoja, joiden mukaan poliisi ratsaa ulkomaalaisen näköisiä henkilöitä kertomatta perusteluita.

Suomessa asuva ulkomaalainen voi joutua näyttämään paperinsa yllättävissä tilanteissa - esimerkiksi kaupungilla kävellessään tai ollessaan satamassa sukulaisia vastassa.

- Ihmiset, pitkään Suomessa asuneetkin, Suomen kansalaisetkin, valtaväestöstä poikkeavat, ottavat yhteyttä, että minut taas pysäytettiin, sanoo Vähemmistövaltuutetun toimiston toimistopäällikkö Rainer Hiltunen.

Hiltusen mukaan henkilöille jää epäselväksi, miksi heidät on pysäytetty:

- Ihmisille on jäänyt sellainen mielikuva, että he eivät tiedä, minkä takia heidät pysäytettiin. He epäilevät, että ainoa syy oli heidän etninen taustansa.


"Espanjassa Williams-nimiseltä rouvalta kyseltiin henkilöpapereita rautatieasemalla. Kun jälkeen päin selvitettiin, mihin tarkastus perustui, poliisi vastasi naisen näyttäneen ulkomaalaiselta. YK:n ihmisoikeuskomitea totesi, että etniseen taustaan viittaavaan ulkonäköön ei voi toimintaa perustaa, ja se oli kiellettyä etnistä syrjintää."

Rainer Hiltunen, vähemmistövaltuutetun toimistopäällikkö





Joku Suomessa asuva ulkomaalainen nimeltä Enrique Tessieri:


What PS MP aide Helena Eronen wrote about sleeve badges for foreigners in Finland

Posted on April 11, 2012 by

By Enrique Tessieri

Every month we’ve seen some sort of scandal coming from the Perussuomalaiset (PS) party. In April, which is only eleven days old, we already got another one by an aide who suggested in a blog entry that foreigners should start using sleeve badges to help police distinguish who is an immigrant and who is a Finn.

Eronen was hired as PS MP James Hirvisaari’s aide in January. Hirvisaari, a hard-core anti-immigration extremist, was fined in December by a court for hate speech.

The PS MP defended in a new blog entry on Uusi Suomi Eronen’s writing.

Eronen suggested on her blog entry today that foreigners should start using sleeve badges in order to help the police figure out rapidly who is a foreigner and who is a Finn. Her blog entry was directed at the Ombudsman for Minorities, which accused today the police of ethnic profiling.



Mikko Ellilä:

The blog post in question was a satirical comment to people who had complained about policemen who had stopped foreign-looking persons on the street (Eastern Europeans, apparently Gypsies from Romania or Bulgaria) to ask them to show their passports.

The idiots who complained about this thought it was "racist" of these policemen to assume that the Gypsies who looked like they were born in India were "foreign-looking" by Finnish standards. An MP's secretary wrote a blog post in which she rhetorically asked whether it would be better to require foreigners to wear armbands signifying their nationality, so that police wouldn't have to make "racist assumptions" of people's ethnicities on the basis of their racial features.

The secretary in question, Helena Eronen, wrote jokingly that for Americans the logo to signify their nationality would be a picture of a hamburger!! Anybody who can read and write understands that this was a joke.

The newspapers who published articles about this blog post are deliberately lying. The journalists who wrote these stories are pretending to be illiterate. They should all be fired for being totally unethical by distorting key facts and thus gravely misleading the public.


Enrique Tessieri:

Hi Mikko and welcome to Migrant Tales. I believe that in ever case we have to take the opinions of others into consideration. For example, it is illegal for the police to stop a person due to his or her ethnic background (ethnic profiling). We can see the same problem when looking at Helena Eronen’s blog entry on sleeve emblems. Was it a smart thing to write about, even sarcastically, if people would be offended by it? Maybe this reveals the whole problem: some of us lack social grace; we insult and turn off more people than inspire them with our words and example.

Social ills like racism, prejudice and exclusion are expensive for any society. The more you stoke and fan the flames of these fires, the more expensive it will be to the tax payer.

Our society is polarized at present and this does not spell anything good for us in the short and long run. Does Helena Eronen’s blog entry promote “us” of does it promote “them?” Does it make our society more polarized or more united?

Tekstin alusta selviää, että Erosen kirvoitti kirjoittamaan Ylen uutinen, jossa vähemmistövaltuutetun toimiston edustaja oli pöyristynyt siitä, että poliisi oli kysynyt ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä henkilöllisyystodistuksia. Ajatusleikkinä hän heitti, että mikäli henkilöllisyystodistusten kysyminen on paha asia, niin laitetaan ihmiset pitämään hihamerkkejä.

Lukijan voisi kuvitella ymmärtävän, että tekstillä halutaan kertoa, ettei henkilöllisyystodistusten kysyminen ”ilman syytä” ole kirjoittajan mielestä niin kamala asia kuin sen vaihtoehto. Jos kukaan ei koskaan kysyisi henkilöllisyyttä, olisi esimerkiksi luvatonta oleskelua mahdotonta valvoa.




tiistaina, huhtikuuta 10, 2012

Rikollisuus ym. turvattomuus eri maissa ja kulttuureissa

Eri kulttuureissa rikollisuuteen yms. ongelmiin suhtaudutaan hyvin eri tavoin. Esimerkiksi jo Etelä-Euroopassa vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri on paljon turvattomampi kuin Suomessa. Ihmiset pelkäävät rikollisuutta jatkuvasti ja siksi toimivat monissa asioissa hyvin varovasti, suomalaisella mittapuulla suorastaan hysteerisesti.

Vainoharhaiselta vaikuttava suhtautuminen rikollisuuteen ym. turvallisuusuhkiin tai järjestyshäiriöihin kuitenkin vähentää rikollisuutta yms. ongelmia ratkaisevasti. Tästä syystä Etelä-Euroopassa rikollisuus on yleensä vain suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomessa. Jos eteläeurooppalaiset eivät suhtautuisi asioihin niin varovaisesti ja vainoharhaisesti, rikollisuutta olisi moninkertaisesti enemmän.

Hommaforumilta:


Esimerkiksi kuulee usein väitettävän suomalaisia väkivaltaisiksi, ja tätä perustellaan sinänsä ihan todellisilla henki- ja väkivaltarikosluvuilla, joissa Suomi on montaa muuta Euroopan maata korkeammalla. Vasta-argumenttina on usein käytetty sitä, että Suomessa tyypillinen henkirikos on alkoholistiporukan jäsentenvälinen, kun parin viikon putken jälkeen Pera joi viimeisen Kossun ja Ranea jäi janottamaan. Vasta-argumentti on myös sinänsä oikeansuntainen, mutta jättää kokonaan huomiotta todelliset kulttuurierot ja elämäntapaan liittyvät riskit.

Välimeren rannoilla satunnaista rantalomaa pidempään viihtyneet suomalaiset ovat ehkä huomanneet, että paikalliset eivät ole pelkästään stereotyyppisen iloisia ja avoimia ihmisiä, vaan myös äärimmäisen epäluuloisia ja turvallisuushakuisia monessa suhteessa. Kaupungeissa talojen ja asuntojen ikkunoissa on pääsääntöisesti kalterit estämässä taloon tunkeutumista, ainakin alemmissa kerroksissa. Lisäksi ikkunoissa käytetään lähes poikkeuksetta alaslaskettavaa puu- tai metalli lankuista valmistettua suojaa, joka paitsi estää sisää kurkkimisen, myös vaikeuttaa sisääntunkeutumista huomattavasti. Ovet ja lukot ovat ihan toista kaliiberia kuin Suomessa tyypillisesti käytössä olevat. Turvalukkoja käytetään aina, ja niitä saattaa olla lukuisia. Ovea ei helpolla avata, ei edes varmuusketjun kanssa. Liikkeentunnistimia ja turvakameroja hälytysjärjestelmineen on ihan tavallisilla pulliaisilla tuomattavasti useammin kuin Suomessa. Kaupungeissa ja kylissä omakotitaloja ja kerrostalotonttejakin reunustavat takorautaiset aidat, joissa rautapiikkien kärjet on vielä teroitettu. Myös piikkilankaa ja sähköpaimenia näkee.

Harva nainen kulkee jatkuvasti yksin pimeällä. Kotiin saattamista pidetään ihan oikeasti turvallisuuskysymyksenä, tai sitten vain ei lähdetä ulos riskipitoisena aikana. Pimeällä monet miehetkään eivät kuljeksi katuja pitkin, vaan asiat hoidetaan valoisalla. Kimpassa voidaan sitten lähteä illalla syömään ulos, kun ryhmässä on voimaa. Pienet lapset eivät todellakaan kulje yksin kouluun saatikka tarhaan, koska pidetään itsestään selvänä, että riski lapsen joutumisesta rikoksen tai onnettomuuden uhriksi on liian suuri. Itse kuljin viisivuotiaana yksin tarhamatkani Suomessa, ja tätä pidetään välimereläisittäin törkeänä heitteillejättönä.

Autoihin ei jätetä koskaan mitään näkyville. Ei edes vanhoja aurinolaseja konepellille. Murron vaara on liian suuri. Jos johonkin liikkeeseen näkee sisälle sen ollessa kiinni, kassakone on tyypillisesti auki ja tyhjä. Yleensä ei näe, koska koko julkisivu on peitetty alasvedettävällä peltiovella. Polkupyöriä ei jätetä pihalle seisomaan, eikä juuri koskaan mihinkään ilman kettinkilukkoa.

Humalaisia näkee kaduilla vähemmän. Julkinen juopottelu on tietysti paheksutumpaa kuin pohjoisessa, mutta tämäkin on osittain siksi, että sitä pidetään kovin riskialttiina käytöksenä. Päihtyneelle voi sattua mitä tahansa, ja pelko on oikeastikin rajoittava tekijä. Joka tapauksessa itsensä riskialttiiseen asemaan laittamista vältetään ihan toisella tavalla kuin Suomessa.

Paikallisten ihmiset tuntuvat usein pitävän tuntemattomia ihmisiä lähtökohtaisesti uhkana - ei mahdollisuutena. Uusia tuttavuuksia solmitaan helposti yhteisen tuttavan välityksellä, harva metromatkalla vieressäistuvalle höpöttelee yhtään sen enempää kuin Helsingissäkään. Romanikerjäläisiäkin vältetään ihan toisella tavalla kuin Suomessa. Kadunlaitaa vaihdetaan helposti ja oikein näkee, kun naiset kääntävät käsilaukkunsa parempaan asentoon.

Tämänkaltainen suhtautuminen saattaa hyvinkin olla perusteltua, ja suomalaisittain ylimitoitetulta tuntuva tuntemattomia uhkia vastaan suojautuminen omassa ympäristössään järkevää toimintaa. Tämänkaltaisella varautumisella tietysti minimoidaan itseensä ja lähipiiriinsä kohdistuvat uhkat, mikä ei voi olla näkymättä rikostilastoissa. Suomalainen asenne mahdollisiin uhkiin on tyypillisesti varsin vähättelevä: "eihän siellä nyt mitään voi sattua, ei ole ennenkään käynyt mitään", joka johtuu mielestäni varsin turvallisesta ja turvalliseksi koetusta ympäristöstä.

Jännänä yksityiskohtana voidaan sitten pitää etelämaalaista tietynlaista hälläväliäasennetta esim. liikenteessä. Ehkä tässä tunnetaan olevan itse asemassa, jossa voi kontrolloida omaa turvallisuustilannetta.



Tilastoja voidaan vertailla vain, jos niiden lähtöaineisto on samanlaista. Tätähän kuulee usein esim. ulkomaalaisten rikostilastoja arvioitaessa, ja paikkansa se tietysti pitääkin. Ei ole järkeä vertailla suoraan kahta ryhmää, joista toinen koostuu pääasiassa parikymppisistä maahanmuuttajamiehistä ja toinen keski-ikäisistä ja eläkeläisistä suomalaisista. Pitää kaivaa se oikea verrokkiryhmä esiin tilastosta.

Väitän, että suomalaisella elämäntavalla, jossa voidaan heilua puolitiedottomassa tilassa keski- tai laitakaupungilla ikään, sukupuoleen tai kellonaikaan katsomatta, ja jossa asuntoa ei rakenneta linnoitukseksi ja lapset pannaan kävelemään kouluun, tarhaan ja harrastuksiin itsenäisesti, saataisiin välimerellisessäkin ympäristössä todella rumia rikostilastoja, saatika sitten vaarallisempina pitämissäni kulttuureissa. Suora vertailu voimakkaan turvallisuushakuisiin kulttureihin ontuu, sillä Suomessa ihmiset asettavat itsensä huomattavan paljon useammin erilaisiin riskitilanteisiin, kuin monissa muissa verrokkimaissa.

PS. Ehkä juuri siksi muuten etelämmässä ei pidetä siirtolaisrikollisuutta niin suurena yleisenä turvallisuusuhkana, kuin Suomen maahanmuuttokriitikopiireissä. Siellä siihen on jo varauduttu. Suomessa siihen varautuminen tarkoittaisi kyllä koko kulttuurin muuttamista epäluuloisemmaksi, ja varautuneemmaksi.


Edelleen Hommaforumilta, kommentti ylläolevaan:



Han-argumentti yrittää useimmin perustella mamujen rikollisuutta sillä, että mamu-rikollisuus olisi hyväksyttävä, koska myös suomalaiset tekevät rikoksia.

Perustelu ei ole pätevä, sillä suomalaiset eivät pidä suomalaista rikollisuutta yhtään sen hyväksyttävämpänä, kuin mamujen suorittamaa.

Itse asiassa jos perustelu olisi hyväksyttävä, se loisi kestämättömän tilanteen: (esim.) Euroopassa vasemmistolaiset ovat yrittäneet tappaa oikeistolaisia, joten täällä olisi siten sallittua suvaitsevaisten ammattimainen metsästys.

Näin ei voi olla. Ainoa hyväksyttävä väkivallan muoto löytyy Rikoslain 4 luvun 4§: Hätävarjelu.


En nyt tähän hätään löytänyt sitä julkisuudessa pyörinyttä selvitystä, että 10 litraa - jota suomalaisten väitetään juovan (joka vuosi, vaikka väitetään juomisen lisääntyneen) - on Euroopan maiden keskimääräinen kulutus. Suomi on tilastossa ollut alle keskiarvon, mutta on tasaisesti noussut kohti keskiarvoa. Luku ei tosin ole täysin totuudenmukainen, koska tuontiviinoja ei ole mahdollista kirjata tarkasti ja se onkin tilastossa laskennallisena kertoimena.

Väkivallan kanssa on täysin sama asia, eli Euroopan keskitasoa. Suomalaisen väkivallan määrä verrattuna muihin riippuu täysin siitä, mitä maita vertailuun otetaan mukaan ja mihin ryhmään Suomi halutaan luokitella.





keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Alexander Stubb on yksi Suomen kansan pahimpia vihollisia

Bloggaajanimimerkki Vasarahammer:
http://vasarahammer.blogspot.com/2012/04/suuri-ja-mahtava-eurostoliitto.html



Eurooppaministeri Alexander Stubb edustaa modernia poliitikkoa puhtaimmillaan. Edustavan näköinen ja hyvän supliikin omaava Stubb näyttää ja kuulostaa hyvältä televisiossa. Stubb myös tuntuu edustavan jotakin muuta kuin Suomen kansaa. Hän on ikään kuin keskusvallan edustaja provinssissa ja pyrkii esittämän EU:n toimet hyviltä alamaisten kansalaisten silmissä.

Stubb närkästyi viime viikolla eduskunnassa, kun erityisesti Perussuomalaiset vaativat romanikerjäläisten siivoamista katukuvasta. Stubb totesi ylimysmäiseen tapaan:

”Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä.”

Se, että rikolliset Romanian romanit ryöstelevät ihmisiä Helsingin kaduilla ja likaavat elinympäristöä asuinalueillaan, ei Stubbia hetkauta. Yhden kansakunnan ”leimaaminen” sen sijaan on jotakin vallan kauheaa. Stubbilla on oma ratkaisunsa kerjäläisyyteen:

”Missään nimessä ei pidä lähteä kriminalisoimaan tällaista toimintaa, vaan puuttua sen syihin.”

Tänään nähtiin, mikä on Stubbin ratkaisu. Eurooppaministeri Stubb sopi Romanian ulkoministeri Christian Diaconescun kanssa, että romanialainen virkamies saapuu Suomeen auttamaan romanikerjäläisiä ja suomalaisia viranomaisia.

Stubbin ratkaisu näytti hyvältä televisiossa tai ainakin Stubb näytti hyvältä. Ratkaisun EU-dimensio osoitti epäilijöille, että maiden välisellä yhteistyöllä ongelmat ratkeavat. Tosin tuskin kukaan oikeasti uskoo, että yksi romanialainen virkamies muuttaisi yhtään mitään. Jos romanialainen virkamies olisi ratkaisu kerjäämiseen, Romaniasta ei tänne tulisi yhtäkään kerjäläistä.

Kerjäläiset, roskat, ulosteläjät ja rikollisuus jäävät edelleen tavallisten kansalaisten riesaksi. Eikä kerjäämisen syihinkään puututa, koska Stubbilla tai edes Suomen valtiolla ei ole mitään mahdollisuuksia poistaa Romaniasta käsin toimivaa järjestäytynyttä rikollisuutta puhumattakaan kerjäläisromanien antisosiaalisesta elämäntavasta ja siihen vaikuttavista arvoista ja asenteista.

Ainoa oikea ratkaisu on poistaa kerjäläiset maasta. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy uskalsi tehdä näin ja lähetti yli 10 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Myös monet muut EU-maat kuten Saksa, Italia, Tanska ja Ruotsi ovat noudattaneet samankaltaista politiikkaa.

Tapahtunut osoittaa, että EU:n yhtenä suurimmista saavutuksista pidetty vapaa liikkuvuus ja Schengenin sopimus ovat utopiaa. Tosipaikan tullen niistä ei piitata ainakaan kaikissa maissa.

Stubb poliittisena ajattelijana

Eurooppaministeri Stubbin blogi on ehtymätön tahattoman komiikan lähde ja naurattaisi, jos kyse ei olisi oikeasti vakavista asioista. Stubb iloitsi viime torstaina, kun EVA:n tutkimus näytti, että EU on suomalaisten keskuudessa suosittu. Hän analysoi nykyisen poliittisen kentän asetelmia:

”Olen puhunut paljon kansalaisten ja puolueiden jakautumisesta lokalisteihin ja globalisteihin. Mielestäni se näkyy myös tässä tutkimuksessa. Globalistit kannattavat kansainvälisyyttä, avoimuutta, vapaakaupaa, aktiivista toimintaamme Euroopan unionissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä sekä näkevät ne hyödyt ja mahdollisuudet, joita maahanmuutto Suomelle tuo. Lokalistit puolestaan vastustavat Euroopan unionia sekä pitävät maahanmuuttoa ja vapaakauppaa uhkana kansalliselle identiteetille.”

Stubb pitää tietysti itseään globalistina ja edistyksen eturintaman kulkijana. Lokalismi on Stubbin itsensä keksimä olkiukko, jota voisi tutummin kutsua ”impivaaralaisuudeksi”. Todellisuudessa Stubb palvelee suomalaisen kannalta väärää isäntää. Hän edustaa ylikansallista byrokratiaa ja demokratian halveksuntaa pahimmillaan. EU ei tietysti edusta avoimuutta muuten kuin Stubbin puheissa. Todellisuudessa häkkikanala- ja hehkulamppudirektiivejä tehtailevan byrokratian henkinen koti löytyy Brezhnevin Neuvostoliitosta.

Tavallisen kansalaisen tehtäväksi jää kysyä, mihin tarvitsemme Stubbin kaltaisia narsistisia show-poliitikkoja ja EU:n byrokratiaa. Vastauksesta riippumatta Stubbin globalismissa kansalaisen tehtäväksi jää alistua mielettömiin direktiiveihin ja katsella Stubbin kaltaisten poseerausta televisiossa.






maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Jos sanot varkaita mustalaisiksi, mustalaiset esittävät sinulle tappouhkauksia

Maisa Torppa, Miss Bikini 2009



Iltalehti:

Leimasi romanit varkaiksi

Julkkismissille tappouhkauksia

Maanantai 2.4.2012

Miss Bikini 2009 Maisa Torppa haukkui tavaroita vieneet kanssakilpailijansa viidakossa "manneiksi" ja katuu nyt puheitaan.

Julkkiskaunotar Maisa Torppa, 20, sai viikonloppuna niskaansa vihaisen palauteryöpyn ja jopa tappouhkauksia romaniyhteisön edustajilta.



Siis jos sanot varkaita mustalaisiksi, mustalaiset esittävät sinulle tappouhkauksia.

Parodia on mahdotonta, koska he tekevät sen itse.


perjantaina, maaliskuuta 30, 2012

Kokoomus vastustaa demokratiaa


Alexander Stubb hiiltyi... (JENNI GÄSTGIVAR)





...Jussi Halla-ahon romanikannanottoon. (IL)




Iltalehti:

Stubb ja Halla-aho ottivat yhteen eduskunnassa

Torstai 29.3.2012

- Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä, Alexander Stubb komensi eduskunnan kyselytunnilla.

Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) hiiltyi torstaina eduskunnassa tapaan, jolla eduskunnassa vaadittiin Romaniasta tulleiden romanikerjäläisten siivoamista pois Suomen kaduilta.

- Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä, Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla.

Stubb osoitti moitteensa erityisesti perussuomalaisten Jussi Halla-aholle, joka oli tivannut hallitukselta tiukempaa otetta asiaan.

Halla-aho perusteli vaatimustaan sillä, että kerjäämiseen liittyy ihmiskaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä. Halla-ahon mukaan poliisi epäilee romanialaisia vuosittain kahdesta ja puolesta tuhannesta rikoksesta.

- Romanikerjäläisillä on huomattava kielteinen vaikutus viihtyisyyteen, turvallisuuteen ja poliisin työhön, hän jatkoi.

Stubbin moitteet nostattivat äänekkäitä vastalauseita salissa.

- Missään nimessä ei pidä lähteä kriminalisoimaan tällaista toimintaa, vaan puuttua sen syihin, Stubb vetosi.




Miksi Kokoomus vastustaa kerjäämisen kriminalisointia?


Miksi Kokoomus yrittää kieltää kansanedustajia keskustelemasta kerjäämisen kriminalisoinnista?

"Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä"
- Alexander Stubb

Kokoomus siis haluaa kieltää eduskuntaa keskustelemasta Suomen lainsäädännöstä. Eduskunta on Suomen kansan valitsema lakiasäätävä elin. Kokoomus siis vastustaa demokratiaa.

Kokoomus on Suomen perustuslakia vastustava, diktatuuria kannattava rikollisjärjestö.

Kokoomus on Bulgariasta ja Romaniasta Suomeen tulleiden mustalaiskerjäläisten ja -rikollisten puolella Suomen kansaa vastaan. Kokoomus on Suomen kansan pahimpia vihollisia.



torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Juutalaisen teologian professori Antti Laato: Sukupuolielinten silpominen on ihqdaa

juutalaisen teologian professori Antti Laato

Suomen ev.lut. kirkon virallinen valtakunnallinen lehti Kotimaa
:

Professori: Kansalaisjärjestöjen ympärileikkauskannanotto lietsoo vihaa


Simo Alastalo
07.03.2012

Uskonnollisista syistä tehtävien ympärileikkausten kieltämistä vaativa kansalaisjärjestöjen aloite on epäonnistunut ja naiivi, sanoo Åbo Akademin judaistiikan professori Antti Laato. Hänen mukaansa aloitteessa kuvataan uskonnollisista syistä tehtävä ympärileikkaus täysin eri tavoin kuin lääketieteellinen ympärileikkaus, vaikka teknisesti on kyse samasta operaatiosta.

- Järjestöjen puheenvuoron alussa uskonnollisen ympärileikkauksen kuvataan täyttävän pahoinpitelyn tunnusmerkit. Sen kerrotaan vaikeuttavan peniksen toimintaa, aiheuttavan post-traumaattisia häiriöitä ja seksuaalisia ongelmia. Kuitenkin samassa paperissa kerrotaan, että on olemassa myös lääketieteellinen ympärileikkaus, jonka pitäisi saman logiikan mukaan aiheuttaa vastaavat vauriot ja traumat. Tämä on osoitus naiivista argumentaatiosta, Laato sanoo.

Hänen mukaansa uskonnollisista syistä tehtävän ympärileikkauksen kriminalisointia ajavassa aloitteessa syyllistytään uskontosokeuteen. Aloitteessa on Laadon mukaan myös merkkejä uskontovihasta.

- Järjestöjen aloite kääntää vihan kahta uskonnollista yhdyskuntaamme, juutalaisia ja islamilaisia kohtaan. Tämä on epäonnistunut kansalaisaloite, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja. Keskusteluun pitäisi saada järkeä ja uskonnon olemuksen ymmärtämistä. Juutalaisuus ja islam ovat rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia eli osa vapaata Suomea, jossa on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoa. Pitää olla todella varovainen, ennen kuin tällaista ryhdytään peukaloimaan.

- Vaikka olemme luterilaisia eikä ympärileikkaus kuulu meidän kulttuuriimme, ei meillä ole oikeutta kohdella tällä tavalla kahta muuta Abrahamin uskontoa. Nyt pitäisi tarkastella sitä, mitä puhutaan ja keiden kannattaa puhua. Mitä on lääketieteellinen ympärileikkaus ja aiheuttaako se vaurioita. Kun tähän vastataan kyllä tai ei, sitten voidaan keskustella siitä miten tästä jatketaan, Laato sanoo.

Hänen mukaansa ympärileikkauksessa poikalapsi otetaan osaksi juutalaista uskonnollista yhteisöä. Rituaalin asema juutalaisuudessa on vahva ja siitä löytyy lukuisia selkeitä mainintoja juutalaisesta Toorasta eli kristillisen Raamatun Vanhasta testamentista. Ympärileikkausta vastustaneiden listaa hän luonnehtii pimeäksi.

- Juutalaisuuden itseymmärrys tarjoaa ympärileikkaukselle historian, jossa Jumala velvoittaa ympärileikkaamaan, mutta nyt sitä pyritään kieltämään. Raamatun apokryfikirjoihin kuuluvissa makkabilaiskirjoissa kuvataan seleukidi-hallitsija Antiokus IV Epifaneen toimeenpanemaa juutalaisvainoa, jossa hän hirtti ympärileikatut poikalapset äitiensä kaulaan. Myös Hitler ja Stalin vastustivat ympärileikkausta ja langettivat siitä sanktioita. Ympärileikkausta vastustaneiden lista on aika pimeän tuntuinen kaikkien näkökulmasta, mutta erityisesti se on sitä juutalaiselle uskonnonharjoittajalle, Laato sanoo.



Henry Laasanen:


Vihreä miesliike ry:n, Profeministimiehet ry:n, Sexpo-säätiön, Vasemmistoliiton miespoliittisen työryhmän, Suomen Humanistiliiton ja Miesten tasa-arvo ry:n allekirjoittamassa vetoomuksessa hyväksyttäisiin vain lääketieteellisistä syistä tehtävät ympärileikkaukset. (1)

Laaton mielestä kansalaisjärjestöjen aloite poikien pahoinpitelyn kieltämiseksi lietsoo vihaa. Mitä h...tin väliä sillä on, jos pahoinpitelijät tulevat vihaisiksi siitä, jos heidän pahoinpitelystään tehdään rikos? Antaa tulla vaan!

Tommi Paalanen vastaa: "Jos haitallisten perinnetapojen vastustaminen on naiviia ja uskontovihamielistä, niin Laato kannattanee myös tyttöjen silpomista, homojen kivittämistä ja vaimojen hakkaamista." Niinpä.

Laato jatkaa hienoja perustelujaan:

  • Järjestöjen puheenvuoron alussa uskonnollisen ympärileikkauksen kuvataan täyttävän pahoinpitelyn tunnusmerkit. Sen kerrotaan vaikeuttavan peniksen toimintaa, aiheuttavan post-traumaattisia häiriöitä ja seksuaalisia ongelmia. Kuitenkin samassa paperissa kerrotaan, että on olemassa myös lääketieteellinen ympärileikkaus, jonka pitäisi saman logiikan mukaan aiheuttaa vastaavat vauriot ja traumat. Tämä on osoitus naiivista argumentaatiosta.

Naiivia argumentaatiota itsellesi. Lääketieteellinen operaatio, kuten amputaatio, tehdään silloin, kun operaatiosta aiheutuvat haitat ovat pienemmät kuin operaation tekemättä jättämisestä aiheutuvat haitat.

Heikki Sariola kirjoittaa ympärileikkausten motiiveista tuhannen vuoden takaa:

Tuolle elimelle aiheutettu ruumiillinen kipu on ympärileikkauksen todellinen tarkoitus.




Juha Leinivaara:


7.3.12

Oikeudesta viipaloida lapsia

Luin päivällä siitä miten professori Antti Laato puolustaa poikien ympärileikkausta. Uskonnollisin perustein tehtyä ympärileikkausta on kuulemma tuomittu ymmärtämättä mistä on kyse. Laato vastaa kansalaisjärjestöjen aloitteeseen.

Hänen mukaansa uskonnollisista syistä tehtävän ympärileikkauksen kriminalisointia ajavassa aloitteessa syyllistytään uskontosokeuteen. Aloitteessa on Laadon mukaan myös merkkejä uskontovihasta.

- Järjestöjen aloite kääntää vihan kahta uskonnollista yhdyskuntaamme, juutalaisia ja islamilaisia kohtaan. Tämä on epäonnistunut kansalaisaloite, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja. Keskusteluun pitäisi saada järkeä ja uskonnon olemuksen ymmärtämistä. Juutalaisuus ja islam ovat rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia eli osa vapaata Suomea, jossa on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoa. Pitää olla todella varovainen, ennen kuin tällaista ryhdytään peukaloimaan.



Lasten sukupuolielinten silpomisen vastustaminen on siis uskontovihaa. Hämmästyttävä havainto. Tosin voin todeta, että "uskontovihani" laantuu heti, kun täysi-ikäinen uskovainen poika päättää itse hankkiutua eroon esinahastaan. Uskontojen olemuksen ymmärtämisellä hän taitaa tarkoittaa, että uskonnollinen perustelu ajaa lapsen koskemattomuuden ylitse torvea tööttäilemättä. Koska perinne, piste. Sillä ei ole väliä, että aikuistuessaan poika toteaakin olevansa uskonnoton. Mutta silloin on melko vaikeaa kasvattaa esinahka takaisin.

Samoin professori Laato muistuttaa, että meidän pitäisi pohtia onko lääketieteellisellä ympärileikkauksella vaurioriskiä. Vaikkapa riskiä saada herpes ja kuolla kuten uskonnollisin perustein tehdyssä ympärileikkauksessa, kun rabbi imee veret pois pippelistä.

Sexpo -säätiön puheenjohtaja Tommi Paalanen kirjoitti ripeästi vastineen Laatolle.

- Jos haitallisten perinnetapojen vastustaminen on naiviia ja uskontovihamielistä, niin Laato kannattanee myös tyttöjen silpomista, homojen kivittämistä ja vaimojen hakkaamista. Kaikilla näillä perinteillä on pitkät juuret sekä koko liuta uskonnollisia ja kulttuurisia perusteluja, Paalanen kirjoittaa.


Voi napsaus!

Laaton alkuperäinen kirjoitus keräsi kommentteja. Sinne ilmestyi Anu Suomelan mainio kirjoitus.

Ruotsissa kävi niin, että kun sallittiin lääkärien tekemät ympärileikkaukset, niin nimenomaan keittiön pöydällä tehdyt lisääntyivät, eikä niitä voi valvoa kukaan.


Suomessa oikeustapauksessa jossa tuli sakot tekijälle, toinen pojista oli kuukauden poissa koulusta kun ei pystynyt liikkumaan. Jos kuka tahansa aikuinen tekisi tuon asteisen teon toiselle aikuiselle, saati lapselle, niin vähintään ehdollisen vankeustuomion siitä saisi, jos olisi ensikertalainen.


Minua ihmetyttää tämän lastensuojeluun liittyvän vakavan ongelman nimeäminen uskontoihin kohdistuvaksi 'vihapuheeksi'. On täysin toisarvoista se millä motiiveilla lapselle tuotetaan pysyvä ruumiinvamma / epämuodostuma.


Onhan aika erikoista, kun tuomion saa siitä, että koskettelee lasta vaatteiden päältä sukupuolielinten alueelta (mikä toki on tuomittavaa), mutta pojan sukupuolielimestä saisi leikata pois sen toimintaan ja terveyteen kuuluvan olennaisen osan.


Ilmeisesti joillakin uskontotieteilijöille eivät demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteet ole olleet mielenkiinnon kohteina.


Vieroksun nykyistä sosiaaliliberalismia. Halutaan 'antaa kaikkien kukkien kukkia' riippumatta siitä millaista vahinkoa lapsille aiheutetaan. Toisaalta sitten halutaan tukkia sananvapautta leimaamalla eriävät mielipiteet vihapuheeksi.


Olemme ilmeisesti siirtymässä demokratian, oikeusvaltion ja yksilön koskemattoomuudesta median luomaan 'vihapuheen' ja 'kiusaamisen' uhrikulttuuriin.


Eipä ole mitään lisättävää.

Kirjoituksessaan Laato myös varoitti menneisyyden kauhuista:

Myös Hitler ja Stalin vastustivat ympärileikkausta ja langettivat siitä sanktioita.


Natsi-Saksassa myös rokotettiin lapsia.




Ja Hitler piti tupakointia epäterveellisenä, joten tupakanpoltto on oikeesti tosi terveellistä.