Suvaitsevuus on sadomasokismia
« : 24.07.2009, 11:16:58 »
Olen ihmetyksen sormi hämmästyksen suussa seurannut mokukeskustelua ja päätynyt siihen tulokseen, että suvaitsevaiseksi kutsutaan henkilöä, joka a) hyväksyy monikulttuurisuuden pienine ongelmineen, b) haluaa sitä tänne lisää (ja paljon), c) pitää synergiansilta–tapahtumia yms. sekä osallistumisen, että järjestämisen arvoisina.
Ymmärtääkseni suvaitsevaisuus sanana kuitenkin tarkoittaa sitä, ettei aktiivisesti puututa johonkin negatiiviseksi koettuun asiaan. Positiivisia asioita ei suvaita, niistä pidetään. Suvaitsemista varten tarvitaan välttämättä jokin negatiivinen kohde. Mikäli henkilö väittää olevansa suvaitsevainen, hänen on mielestäni kyettävä kertomaan suvaitsemisensa kohde. Jos suvaitsemisen kohteeksi ilmoitetaan vaikkapa naapurin kissa, tämä kertoo siitä, ettei suvaitsija pohjimmiltaan pidä kissoista, tai ainakaan naapurin kissasta.
Suvaitseminen vaatii selvän mielipiteen siitä, mikä on väärää, pahaa tai ei-kivaa. Oikeita, hyviä tai kivoja asioita voi hyväksyä, arvostaa, kunnioittaa jne., mutta vain vääriä, pahoja tai ei niin kivoja asioita voi suvaita, eli vastustelematta sietää. Mitä suvaitsevaisemmasta henkilöstä on kysymys, sitä suurempaa vääräksi, pahaksi tai ei-kivaksi tuntemaansa asiaa hän sietää.
Henkilö, joka sietää väärää/pahaa/ei-kivaa on siis suvaitsevainen, mutta miksi kutsua henkilöä, joka haluaa itselleen ja muille lisää väärää/pahaa/ei-kivaa?
Itselleen pahaa haluavia kutsutaan yleisesti masokisteiksi ja muille pahaa haluavia puolestaan sadisteiksi.
Masokisti tai sadisti -sanojen käyttäminen ei kuitenkaan suoraan sovi tähän yhteyteen. Ymmärtääkseni masokisti, sanan perinteisessä merkityksessä, saa nautintoa kivusta tai nöyryyttämisen kohteeksi joutumisesta, eli kysymys on yleisen mielipiteen mukaan negatiivisesta asiasta pitämisestä, ei suvaitsemisesta.
Sadistinkin nautinnon käsittääkseni pilaa omien tekojen kohteeksi joutuminen, eikä hänkään suvaitse tekojaan, vaan pitää niiden tekemisestä.
Onko siis olemassa termiä ilmiölle, missä henkilö haluaa jotakin negatiivista itselleen ja muille, muttei kuitenkaan nauti siitä? Tai oikeammin, voi nauttia jonkin negatiivisen tuottamisprosessista, muttei missään tapauksessa lopputuloksesta?
Jotta kukaan ei ylettömästi kiihottuisi, käytetään esimerkkinä kuvitteellista tilannetta, jossa kaikki henkilöt ovat han-suomalaisia:
Yksi pienehkön kerrostaloyhtiön asukkaista juo tolkuttomasti viinaa ja pitää yöaikaan kauheaa meteliä. Asiaan voi suhtautua joko suvaitsemattomasti tai suvaitsevaisesti, ja vielä aktiivisesti tai passiivisesti.
Aktiivisesti suvaitsematon henkilö A käy todennäköisesti ensin huomauttamassa naapurilleen, että tuollaista käytöstä ei täällä suvaita. Mikäli huomautus ei tehoa, esimerkkihenkilömme huomauttanee asiasta isännöitsijälle tms. Jos tämäkään ei tehoa, seuraavaksi vuorossa lienee yhteydenotto poliisiin. Mikäli häiritsevä meno naapurissa kaikesta huolimatta jatkuu ja jatkuu, eikä mikään tunnu auttavan, esimerkkihenkilömme muuttanee mahdollisuuksiensa rajoissa paikkaan, missä häiriköiviä naapureita ei ole.
Passiivisesti suvaitsematon henkilö B, joka ei voi sietää juopon naapurinsa käyttäytymistä, joko kärsii omissa oloissaan tai muuttaa kaikessa hiljaisuudessa muualle.
Passiivisesti suvaitsevainen henkilö C katsoo, että häirikkönaapurilla on oikeus olla halutessaan häirikkö, ja vaikka öinen metelöinti on lähes sietämätöntä, henkilö C ei puutu asiaan, eikä hänellä ole aikeita muuttaa muuallekaan.
Aktiivisesti suvaitsevainen henkilö D toimii seuraavasti. Hänkään ei pidä öisestä metelistä, mutta sen lisäksi, että hän suvaitsee naapurinsa häiritsevää käytöstä, hän jostakin syystä haluaa lisää samanlaisia naapureita ja vaatii henkilöitä A, B ja C tutustumaan häirikkönaapuriin, jolloin he voivat oppia ymmärtämään naapurinsa käytöstä ja pääsevät mahdollisesti jopa osallistumaan öiseen juopotteluun ja riehumiseen. Häirikkönaapurin ohjaamiseen esim. A-klinikan pakeille, henkilö D suhtautuu ehdottoman kielteisesti, koska tämä olisi puuttumista naapurin vakiintuneisiin tapoihinsa ja talosta pois muuttaminen olisi selvä osoitus siitä, että poismuuttajat halveksivat/pelkäävät häirikkönaapuriaan, mikä saattaisi johtaa entistä pahempaan häiriökäyttäytymiseen.
Siinäpä se tuli. Kaikkia neljää esimerkkihenkilöä yhdistää yksi tekijä. Kukaan heistä ei oikeasti pidä naapurin juopottelusta ja metelöinnistä. A ja B sietävät naapurin käytöstä hieman C:tä, ja paljon D:tä heikommin, mutta kaikki, myös suvaitsevaiset C ja D, ovat sisimmässään sitä mieltä, että tuollainen naapuri ei ole oikeasti kiva.
Mielestäni C:tä voisi ehkä kutsua suvaitsevaiseksi, mutta mikä olisi oikea nimitys D:lle?
Enkä hae mitään haukkumanimiä, vaan minua oikeasti kiinnostaa, onko tuollaiselle olemassa pätevää suomen- tai vaikka ulkomaankielistä termiä? Suvaitsevaisuus-sadisti? Sudisti?
« Vastaus #2 : 24.07.2009, 11:34:28 »
En tiedä, onko tarvetta keksiä mitään uutta sanaa. Siinä vain suvaitsevaisuus yhdistyy kohtuullisen epärealistiseen maailmanparannus-idealismiin. Maailmanparantaja voi myös toimia hyvin suvaitsemattomasti ja puuttua häiriöihin välittömästi A:n tavoin, jos ne kokemukset jollain lailla koskettavat häntä itseään, mutta ei välitä tai ymmärrä, että häiriöitä tapahtuu muissa rapuissa tai muille ihmisille myös.
Kokemuksesta nimittäin sanoisin, että moni maailmanparantaja ei näe tai ymmärrä, että häiriöitä syntyy. He näkevät ainoastaan sen, että A ja B syytävät ikäviä katseita tähän juoppoon rappukäytävässä ja kokevat, että häntä pitää suojella ja hoitaa. Tie siihen, että ymmärrys kasvaa, on usein omissa kokemuksissa.
Jotkut ovat toki niin doktrinoituneet, että vaikka heihin kohdistuisi mitä tahansa negatiivista, niin he uskovat oikeaan asiaansa. Asia on tuttu monista ideologioista, ei pelkästään toiseuden palvomisen.
« Vastaus #4 : 24.07.2009, 11:47:07 »
Suvaitsevaisuus-sanan voi tilanteesta riippuen aina korvata jollakin seuraavista sanoista: alistuminen, nöyristely, välinpitämättömyys.
Ja suvaitsevainen henkilö on siis alistuva, nöyristelevä tai välinpitämätön.
Suvaitsevaisuus on tavoitetilana täysin kestämätön. Terveempää olisi tavoitella suoraselkäisyyttä, realistisuutta, rehellisyyttä, avoimuutta tai tasapainoisuutta. Näissä periksi antaminen ja kaiken hyväksyminen ei ole lähtökohta vaan maailmaa pyritään ymmärtämään kokonaisuutena, realistisesti ja järkevästi.
« Vastaus #5 : 24.07.2009, 11:49:23 »
Niin. Suvaitsevuus = doubleplusgood. Suvaitsemattomuus = doubleplusungood.Tämän kirjoituksen pohjalta voi sanoa, että "suvaitsevainen" on yhtä kuin sadisti. Hän kokee, että jokin asia on negatiivinen tai vastenmielinen, mutta hän tahtoo sitä siitä huolimatta lisää ja enemmän muiden riesaksi. "Suvaitsevainen" ihminen myös kannustaa yleensä muita "suvaitsevaisuuteen", mikä siis käytännössä tarkoittaa alistumista ikävien, inhottavilta tuntuvien asioiden alle, ja olemista niistä välittämättä - tai ainakaan valittamatta.
Olen itse miettinyt suvaitsevaisuutta nimenomaan tuolta kannalta, että suvaitsevaisuus tarvitsee kohteen. Suvaitsevaisuus ilman mitään, mitä suvaitaan, on käytännössä merkityksetöntä. Se on vähän kuin pitäminen ilman kohdetta. Kaiken suvaitseminen on käsitteellinen mahdottomuus, koska kaiken suvaitseminen edellyttää myös suvaitsemattomuuden (kuten islamin) suvaitsemista, eli hyväksymistä. Jos "suvaitsevainen" hyväksyy suvaitsemattomuuden, hän ikään kuin antaa sille siunauksensa ja toteaa, että on oikein, että asioita ei suvaita. Hän samaan aikaan on sitä mieltä, että kaikki asiat tulee hyväksyä, että on oikein, että asioita ei tarvitse hyväksyä. Tuossa ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä.
"Suvaitsevaisuus" on samanlainen asia kuin rasismi. Se ei tarkoita enää nykyisessä kielenkäytössä yhtään mitään. Itse asiassa siihen sen - kuten rasisminkin - teho nimenomaan perustuu. "Suvaitsevaisuus" on leimakirves ja keskusteluntappaja, josta ei tule missään tapauksessa kertoa, mitä se tarkoittaa. Jos "suvaitsevaiset" määrittelisivät "suvaitsevaisuutensa", menettäisi "suvaitsevaisuus" välittömästi kaiken tehonsa. Sen teho perustuu puhtaasti siihen, että se ei tarkoita mitään, ja että se on utuinen, humuinen termi vailla minkäänlaista aitoa merkityssisältöä.
"Suvaitsevaisuus", käsitteellinen paradoksi, edustaa uuskieltä pahimmillaan. En yritä sanoa, että se olisi jotenkin vertauskuvallisesti uuskieltä, vaan se on prikulleen sitä, mitä Orwell tarkoitti uuskielellä. "Suvaitsevaisuus" on tehty tietoisesti tai kehittynyt tietoisesta toiminnasta riippumatta kahlitsemaan ihmisen rationaalista ajattelu- ja käsityskykyä. Se edustaa "suvaitsevaiston" itsensä vallanhalua ja kontrollihimoa ja sitä, miten he tahtovat hallita jopa ihmisen ajatuksia. "Suvaitsevaisuus" on kaikkea hyvää ja sallittua ja "suvaitsemattomuus" on kaikkea huonoa ja kiellettyä.
2 kommenttia:
Altruisti on henkilö jolle oma haitta merkitsee joskus vähemmän kuin se ilo minkä hän saa muiden auttamisesta.
Kuvaamasi henkilö on taas sellainen että hänelle oma haitta merkitsee vähemmän kuin se ilo minkä hän saa muille aiheutetusta haitasta.
Mutta mikä olisi hyvä nimi. En tiedä.
Rationaalisesti ajattelevien ihmisten eli pienen vähemmistön ongelma on se, että he projisoivat oman luonteensa ihmisten enemmistöön ja kuvittelevat, että ihmisyksilö pohjimmiltaan pyrkii oman etunsa maksimointiin tavalla tai toisella. Tosiasiassa ihminen laumaeläimenä pyrkii ensisijaisesti jäljittelemään toisia ihmisiä, seuraa siitä yksilön kannalta lopulta sitten mitä tahansa. Jonkin asian nouseminen jäljittelyn kohteeksi voi johtua siitä että jäljitellään niitä jotka ovat ihmisyhteisön hierarkiassa ylempänä, tai aivan mielivaltaisistakin syistä. Jäljittelyn peruste on ensisijaisesti jäljittelijöiden määrässä. Suvaitsevaisuudessakin on kyse vain alkukantaisesta laumavaistosta. Ei tavallinen ihminen harkitse syitä ja seurauksia niinkään utiliteetin kuin enemmän moraalin kannalta, eli hän katsoo yksittäisiä tekoja siinä mielessä, että ajatteleeko ja tunteeko ja tekeekö hän tietyssä tilanteessa niin kuin muut, tekeekö hän "oikein". Moraali on pelkkää jäljittelyä. Moraalinen kilvoittelu on kilvoittelua jäljittelyssä ja vihamielisyyttä niitä kohtaan jotka eivät jäljittele samalla tavalla ja siten horjuttavat uskoa kyseisen jäljittelyn tarpeellisuuteen. Tästä syystä on nykyisin suvaitsevaisuudesta tullut moraalisesti oikea eli kaikkien jäljittelyssä kilvoittelevien jäljittelemä asia - miksei siitäkin, koska kun ei uskota esim. Jumalaan, uskotaan mihin tahansa. Isoäitini sanoi moraalisesti vääristä teoista: "Ei nuon tehrä!" Moraalille ei ole mitään perusteita, paitsi jäljittelyn yleisinhimillinen vaisto. Samasta lähteestä nousee uskonto, taide, kulttuuri, kaikki ihmisen hienot aikaansaannokset ja saavutukset.
Huom. kirjoitettu laskuhumalassa aamu-unettomana jotta uni tulisi.
Lähetä kommentti