Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

torstaina, elokuuta 09, 2007

Rajoittamaton maahanmuutto ei nykyoloissa ole aidosti liberaalia politiikkaa

Yleensä kuvitellaan, että maahanmuuton rajoittaminen on lähtökohtaisesti epäliberaalia ja täysin rajoittamaton maahanmuutto ainoa oikea liberaali vaihtoehto. Nykyoloissa maahanmuutto kuitenkin aiheuttaa paljon ulkoistettuja kustannuksia, jotka eivät kuulu liberaaliin politiikkaan. Asiaa käsittelee Nevadan yliopiston taloustieteen professori Hans Hoppe artikkelissaan Natural Order, the State, and the Immigration Problem:


Against many left-libertarian open border enthusiasts, it is incorrect to infer from the fact that an immigrant has found someone willing to employ him that his presence on a given territory must henceforth be considered “invited.” Strictly speaking, this conclusion is true only if the employer also assumes the full costs associated with the importation of his immigrant-employee.

This is the case under the much-maligned arrangement ofa “factory town” owned and operated by a proprietor. Here, the full cost of employment, the cost of housing, healthcare, and all other amenities associated with the immigrant’s presence, is paid for by the proprietor. No one else’s property is involved in the immigrant-worker settlement.

Less perfectly (and increasingly less so), this full-cost-principle of immigration is realized in Swiss immigration policy. In Switzerland immigration matters are decided on the local rather than federal government level, by the local owner-resident community in which the immigrant wants to reside. These owners are interested that the immigrant’s presence in their community increase rather than decrease their property values. In places as attractive as Switzerland, this typically means that the immigrant (or his employer) is expected to buy his way into a community, which often requires multimillion dollar donations.

Unfortunately, welfare states are not operated like factory towns or even Swiss communities. Under welfare-statist condition the immigrant employer must pay only a small fraction of the full costs associated with the immigrant’s presence. He is permitted to socialize (externalize) a substantial part of such costs onto other property owners.

Equipped with a work permit, the immigrant is allowed to make free use of every public facility: roads, parks, hospitals, schools, and no landlord, businessman, or private associated is permitted to discriminate against him as regards housing, employment, accommodation, and association. That is, the immigrant comes invited with a substantial fringe benefits package paid for not (or only partially) by the immigrant employer (who allegedly has extended the invitation), but by other domestic proprietors as taxpayers who had no say in the invitation whatsoever. This is not an “invitation,” as commonly understood. This is an imposition. It is like inviting immigrant workers to renovate one’s own house while feeding them from other people’s refrigerators.

Consequently, because the cost of importing immigrant workers is lowered, more employer-sponsored immigrants will arrive than otherwise. Moreover, the character of the immigrant changes, too. While Swiss communities choose well-heeled, highly value-productive immigrants, whose presence enhances communal property values all-around, employers under democratic welfare State conditions are permitted by state law to externalize their employment costs on others and tend to import increasingly cheap, low-skilled and low value-productive immigrants, regardless of their effect on all-around communal property values.




Tämä pitäisi luettaa kaikilla niillä, jotka virheellisesti luulevat maahanmuuton kaikkien rajoitusten poistamisen olevan nykyoloissa ilman muuta aidosti liberaali ratkaisu.

13 kommenttia:

Jasso kirjoitti...

Jassolla oli just käynyt mielessä että sä voisit postata mulle nimikkothreadin ja sieltähän se tuli. Tää on vähän sama kuin pienet pojat antoi peruskoulun ruokalassa paikkansa isommille pojille. Meillä oli puhetta että tästä lähin Jasso määrää ja sä ilmeisesti opit nopeasti, Mikko.

Mitä itse artikkeliin tulee, niin hyvin sä vedät. Asetut samalle puolelle murisevien ay-aktiivien, kiljua kittaavien prekariaattien ja perussuomalaisten protektionistien kanssa, ja sitten selität että kyllä tää jullit on tasan linjassa mun oppi-isien ja teoreettisten jumalkuvien sanomisten kanssa. Aika koijari, kai sulla oikeasti on joku uskonlahko perusteilla.

Kaiken tuon teoreettisen paskanjauhannan takaa sä et esitä mitään uskottavaa vaihtoehtoa sille, miten muuten kuin maahanmuuttoa lisäämällä saadaan työlle lisää tekijöitä. Voit avautua kiinalaisista insseistä ja sudanilaisista vuohipaimenista miten kauan haluat, mutta se on vain sun tapasi jättää vastaamatta kysymykseen.

Muuttoliikkeiden kanssa on vähän niin että jengi menee sinne missä on parhaat bileet ja riittävät liksat. Suomessa on köyhä geneettinen perimä ja homogeeninen kulttuuri, joten ei täältä mitään bileitä löydä. Eikä paljon sitä liksaakaan. Coolimmat maat vie parhaat päältä ja Suomi ottaa ne ketä jää.

Lassi Liimaskini on liian laiska tekemään mitään mitä se kutsuu paskahommiksi eikä pärjää missään vaativammassa, sen perussuomalaisia äänestävä faija on liian juoppo tekemään enää yhtään mitään tuottavaa ja sen mutsi on vanha eläkeputkeen suolattu lahna josta ei ole muuhun kuin perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaaksi. Millä ihmeellä veronmaksaja elättää tämmösen perheen?

Ja miten ne itsekään pärjäävät? Rypevät omassa arjalaisessa paskassaan kun viemäri on tukossa ja kaupungilla ei ole intoa lähettää vähiä työmiehiään minnekään Kontulaan kun ullanlinnalaistenkin viemäri on tukossa, ja joutuvat pistämään TV:n ja hopeiset leijonariipukset ulosottoon kun Lassin skinikampaus maksaa päälle sata euroa Kontulan ostarin parturikampaamoissa.

Politiikassa on pohjimmiltaan kyse arjen ongelmista, eikä mistään keskellä Nevadaa mumistuista teorioista.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Tämä Jassohan on paljon pahemmin häiriintynyt ihminen kuin olin osannut kuvitellakaan.

Jasso sanoi...

"Jassolla oli just käynyt mielessä että sä voisit postata mulle nimikkothreadin ja sieltähän se tuli."

Säälittävää huomionhakuhuoraamista (attention whoring). Olen postannut prof. Hans Hoppen kirjoituksia maahanmuutosta moneen kertaan kauan ennen kuin sinä tulit tähän blogiin häiriköimään. Sinä kuitenkin hysteerisesti kerjäät huomiota itsellesi ja siksi toivot kaikkien viestiketjujen koskevan sinua.

"Tää on vähän sama kuin pienet pojat antoi peruskoulun ruokalassa paikkansa isommille pojille. Meillä oli puhetta että tästä lähin Jasso määrää ja sä ilmeisesti opit nopeasti, Mikko."

Juuri tuollaiset puujalkavitsit ovat merkki äärimmäisen säälittävästä huomiohakuisuudesta. Trolleilla on äärimmäisen heikko itsetunto ja siksi he yrittävät infantiileilla jutuillaan provosoida esiin jotain reaktioita. Jassoa näemmä vituttaa ihan kybällä se, että minä en provosoitunut hänen homojutuistaan. Siksi hän yrittää jatkaa tuota trollauslinjaansa kokeilemalla kaikenlaista typerää läpänheittoa saadakseen minulta edes jotain reaktioita.

"Mitä itse artikkeliin tulee, niin hyvin sä vedät. Asetut samalle puolelle murisevien ay-aktiivien, kiljua kittaavien prekariaattien ja perussuomalaisten protektionistien kanssa, ja sitten selität että kyllä tää jullit on tasan linjassa mun oppi-isien ja teoreettisten jumalkuvien sanomisten kanssa."

Kuten sanoin, olen jo aiemmin moneen kertaan postannut prof. Hoppen kirjoituksia esimerkkinä hyvästä maahanmuuton ongelmien analysoinnista. Sinä vain yrität sanoa maahanmuuton ongelmia analysoivaa taloustieteen professoria "teoreettiseksi jumalkuvaksi", koska sinulla ei ole kerta kaikkiaan yhtään mitään argumentteja.

Jos pystyisit osoittamaan Hoppen analyysissa jotain virheitä, olisit jo osoittanut ne. Tähän et kuitenkaan pysty.

Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys, koska multikultifanaatikot eivät yleensäkään pysty esittämään monikulttuurisuuden kritiikissä mitään virheitä. Multikultifanaatikoilla ei ole yhtään mitään argumentteja. Siksi he eivät voi tehdä väittelyissä mitään muuta kuin huutaa infantiileja solvauksia. Monikulttuurisuuden kannattamisen ja vastustamisen suhteen kahden vaiheilla oleva yleisö huomaa tämän ja kallistuu monikulttuurisuuden vastustamisen puolelle huomattuaan monikulttuurisuuden kannattajien aivan totaalisen argumenttien puutteen.

"miten muuten kuin maahanmuuttoa lisäämällä saadaan työlle lisää tekijöitä."

http://mikkoellila.thinkertothinker.com/?p=63

Suomessa perustellaan usein maahanmuuton tarvetta väestön ikääntymisellä. Kun vanhusten määrä lisääntyy, työssäkäyvien verotaakka kasvaa. Vanhuksethan saavat eläkkeitä, julkista terveydenhoitoa ja vanhainkotipalveluja, jotka kustannetaan työssäkäyvien maksamilla veroilla. Kun suomalainen työikäinen väestö pienenee, ratkaisuksi tarjotaan siirtotyöläisten muuttoa Suomeen; jos maahanmuuttajien ansiosta työssäkäyvien ja eläkeläisten välinen suhdeluku pysyisi ennallaan, eläkemenojen aiheuttama verotaakka ei kasvaisi suhteessa palkansaajien tuloihin.

(Tosin tämä edellyttää sitä, että eläkkeet eivät nouse palkkoja nopeammin. Jos eläkkeet nousisivat esim. 3% vuodessa ja palkat vain 2% vuodessa, palkansaajien ja eläkeläisten suhdeluvun pysyessä ennallaan eläkemenot kuitenkin kasvaisivat suhteessa kokonaispalkkasummaan eli veropohjaan. Oletetaan kuitenkin helppouden vuoksi, että näin ei käy.)

Tämän logiikan mukaan vierastyövoima on ainoa keino estää palkansaajien veroasteen nousu.

Tämä logiikka olisi ihan pätevää, jos maahanmuuttajat todella kasvattaisivat työssäkäyvien määrää suhteessa veronmaksajien rahoilla elätettäviin eläkeläisiin, työttömiin, opiskelijoihin jne.

Tämä on kuitenkin virheellinen argumentti maahanmuuton puolesta, jos maahanmuuttajat eivät ole nettoveronmaksajia. Kuinka monet maahanmuuttajat sitten todella ovat työssäkäyviä veronmaksajia ja kuinka monet eläkeläisiä, työttömiä, opiskelijoita ym. veronmaksajien rahoilla eläviä ihmisiä?

Suomessa asuvista 110 000 ulkomaalaisesta vain 36 700 on työssäkäyviä. Nämä 36 700 työssäkäyvää eivät taatusti maksa tarpeeksi veroja loppujen 73 300 ulkomaalaisen elättämiseksi. Ulkomaalaiset siis kokonaisuutena aiheuttavat nettokustannuksia suomalaisille veronmaksajille.

6 700 työssäkäyvän ulkomaalaisen maksamat verot eivät riitä loppujen 73 300 ulkomaalaisen työttömyyskorvauksien, asumistukien, toimeentulotukien, eläkkeiden, lapsilisien, lastentarhojen, koulujen ja julkisen terveydenhoidon kustantamiseen. Osa ulkomaalaisten aiheuttamasta kustannustaakasta jää siis nettomääräisesti suomalaisten veronmaksajien kannettavaksi.

Myös työssäkäyvistä ulkomaalaisista osa aiheuttaa nettomääräisiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille.

Ensinnäkin myös työssäkäyvät käyttävät esim. julkista terveydenhoitoa ja usein esim. koulutuspalveluja opiskellessaan työn ohella. Useimpien työssäkäyvien osalta nämä menot ovat pienempiä kuin heidän maksamansa verot, mutta eivät kaikkien osalta.

Toiseksi, monet ulkomaalaiset ovat töissä julkisella sektorilla, jossa heidän palkkansa tulee lähes yksinomaan veronmaksajien rahoista. (Esim. terveydenhoidossa perittävät palvelumaksut kattavat vain murto-osan julkisen terveydenhoidon kustannuksista.)

Kolmanneksi, monet näennäisesti “yksityisellä” sektorilla töissä olevat ulkomaalaiset saavat tukiaisia veronmaksajien rahoista. Ulkomaalaisten perustamat yritykset (kebab-pizzeriat, etniset kaupat jne.) saavat starttirahaa ja muita yritystukia. Monet ulkomaalaiset työskentelevät “kansalaisjärjestöissä”, joiden rahoitus tulee lähes sataprosenttisesti julkiselta sektorilta. Tällaisia järjestöjä ovat esim. Kepa, Caisa, 6degrees-lehti jne. Jos joku Suomessa asuva ulkomaalainen työskentelee Suomen Pakolaisavun kehitysapuprojektissa swahilin kielen tulkkina tai Ihmisoikeusliiton “rasismin vastaisessa kampanjassa” aivopesemässä suomalaisia suhtautumaan myönteisesti sukupuolielimiin kohdistuviin puukotuksiin (eli ns. ympärileikkauksiin) osana afrikkalaista kulttuuria, tällainen täysin turhaa ja yhteiskunnallisen ilmapiirin kannalta jopa haitallista työtä tekevä, sataprosenttisesti veronmaksajien kukkarosta palkkansa saava ihminen ei ole mikään veronmaksaja.

Summa summarum:

1.) Suomessa asuvista 110 000 ulkomaalaisesta vain 36 700 eli vain kolmasosa koko ulkomaalaispopulaatiosta on työssäkäyviä,

2.) kaikki työssäkäyvätkään eivät ole nettoveronmaksajia, eikä kukaan työelämän ulkopuolella olevista Suomessa asuvista ulkomaalaisista ole nettoveronmaksaja, (teoriassa työelämän ulkopuolella oleva ihminen voisi olla rikas eläkeläinen, jonka pääomatuloistaan maksamat verot voisivat olla suurempia kuin hänen saamansa eläkkeen, terveydenhoidon, vanhainkotipaikan ym. palveluiden aiheuttamat kustannukset veronmaksajille; käytännössä kukaan maahanmuuttaja ei kuulu tähän kategoriaan)

3.) vain pieni murto-osa, ehkä kymmenesosa, ulkomaalaisista on nettoveronmaksajia,

4.) ulkomaalaisten maksamat verot eivät riitä ulkomaalaisten käyttämien julkisten palveluiden kustantamiseen, joten ulkomaalaispopulaatio kokonaisuutena aiheuttaa nettomääräisiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille.

Teoria eläkepommin purkamisesta maahanmuuton lisäämisellä on siis väärä.

Eläkkeiden maksamiseen tarvitaan verotuloja. Maahanmuuttajat eivät nettomääräisesti tuota Suomen julkiselle sektorille verotuloja, vaan aiheuttavat nettomääräisesti lisää kustannuksia suomalaisille veronmaksajille. Maahanmuuttajat eivät siis pysty rahoittamaan suomalaisten eläkkeitä, vaan maahanmuuttajat kuluttavat suomalaisten veronmaksajien rahoja. Maahanmuuton vuoksi Suomella on entistä vähemmän varaa maksaa eläkkeitä.

Maahanmuuttajat kilpailevat eläkeläisten kanssa samoista verovaroista. Mitä enemmän Suomeen tulee maahanmuuttajia, sitä vähemmän verovaroja riittää eläkkeisiin. Maahanmuutto ei siis auta purkamaan eläkepommia, vaan pahentaa sitä.

Suomen väestön ikääntymisellä ei siis voi perustella maahanmuuton sallimista.

Väestön ikääntyminen ja sen aiheuttama eläkepommi ei toimi argumenttina maahanmuuton puolesta, vaan sitä vastaan. Mitä vähemmän meillä on maahanmuuttajia elätettävänä, sitä enemmän meillä riittää rahaa eläkkeisiin.



"Suomessa on köyhä geneettinen perimä"

Perusteeton, epätieteellinen, taikauskoinen mantra.

"ja homogeeninen kulttuuri,"

So?

"joten ei täältä mitään bileitä löydä. Eikä paljon sitä liksaakaan. Coolimmat maat vie parhaat päältä ja Suomi ottaa ne ketä jää."

Jos maailman työmarkkinoilla tarjolla olevat hyvät maahanmuuttajat menevät muihin maihin, Suomeen ei riitä ketään hyviä maahanmuuttajia. Miksi Suomen pitäisi tällöin ottaa vastaan huonoja maahanmuuttajia, josta on Suomelle vain haittaa?

"Politiikassa on pohjimmiltaan kyse arjen ongelmista,"

Niin. Maahanmuuttajien elättämiseen menevät verovarat ovat pois suomalaisten eläkkeistä, terveydenhoidosta, koulutuksesta jne.

"eikä mistään keskellä Nevadaa mumistuista teorioista."

Rationaaliseen ajatteluun kykenemättömät idiootit tunnistaa varmimmin siitä, että he pitävät käsitettä "teoria" synonyyminä virheelliselle tai irrelevantille ajattelulle.

Ks.
http://mikkoellila.thinkertothinker.com/?p=51

Virheellinen meemi nro 8: “Tuo on vain kirjaviisautta, ajattele joskus ihan itse”

Pitkästä aikaa jatkan Maailman Typerimpien Meemien luetteloa.

Mikko Särelä kirjoitti äskettäin jonkinlaisen selityksen sille, miksi hän lainaa tunnettuja ajattelijoita:

Kun lainaan kirjoituksissani jotakuta toista kirjoittajaa kuten Adam Smithiä, teen sen siksi että kyseinen henkilö oli sanonut haluamani asian erityisen osuvasti ja käytän mieluummin lainausta kuin yritän itse keksiä pyörän uudelleen. Lisäksi pidän tätä hyvänä tapana siksi, että näin lukevat ihmiset välillä oppivat uusia asioita historiallisista henkilöistä ja heidän ajatuksistaan.

Sen sijaan en pidä ketään ihmistä, saatika mitään muutakaan olentoa auktoriteettina missään asiassa. Adam Smith ei siis ole auktoriteetti siihen, miten liberaalin yhteiskunnan tulisi toimia. Hän on yksi tunnetuimmista ja varhaisimmista liberaaleista ajattelijoista. Varhaisuus luonnollisesti vaikuttaa siihen, että hän ei tiennyt kaikkea, mikä olisi ollut hyödyllistä tuona aikana tuntea, kuten evoluutio, julkisen valinnan teoria, yrittäjävuokra, falsifikationismi, ja monet monet edistysaskeleet taloustieteessä, joita tuohon aikaan ei vielä tunnettu.


Olen tuosta lainauspointtista täysin samaa mieltä.

Ihmisten kannattaisi yleisesti tutustua kunkin aatteen “suuriin nimiin” juuri siksi, että säästettäisiin turhaa vaivaa välttämällä pyörän keksimistä uudelleen. Sitaatit tietyn aatteen tai meemin tunnetuimmilta ja/tai varhaisimmilta edustajilta ovat kuin viittauksia FAQ-tekstiin.

On turha käydä samoja keskusteluja aina uudestaan nollasta alkaen jokaisen uuden ihmisen kanssa. Tutustuttamalla ihmiset alan nimiin voidaan ikään kuin antaa heille lähdeviitteitä, jotka sitovat tietyt meemit osaksi tiettyä ajatustraditiota. Tällöin ihmisille muodostuu parempi kokonaiskuva ko. aatteen laajemmasta kontekstista.

Olen yllättävän usein törmännyt sellaiseen ajatukseen, että jokaisen pitäisi aina keksiä omat ideansa itse; “kirjaviisautta” ja “teoriaa” halveksutaan yleisesti, “akateemisten auktoriteettien” siteeraamista pidetään merkkinä epäitsenäisestä ajattelusta, ihmisiä kehotetaan mieluummin “ajattelemaan asioita ihan itse ja unohtamaan pölyttynyt kirjaviisaus”.

Tämä idea on täysin järjetön.

En ole koskaan tajunnut, miksi jokaisen ihmisen pitäisi aloittaa koko ihmiskunnan filosofian, politiikan, taloustieteen, yhteiskuntatieteiden, uskontotieteen, psykologian ym. alojen kehitys nollasta asti ihan itse. Sivistys perustuu juuri tiedon kumuloitumiseen. Ihmiskunnan kumulatiivinen tietomäärä on paljon, paljon, paljon suurempi kuin mitä kukaan yksittäinen ihminen pystyisi elämänsä aikana keksimään itse. Jos jokainen ihminen joutuisi keksimään kaiken itse, sivistys alkaisi jokaisen sukupolven kohdalla uudelleen alusta, luolamiesten tasolta.

Välttäkää pyörän keksimistä uudelleen. Älkää funtsiko yksinänne, omassa päässänne, sellaisia asioita, joita miljoona hemmoa on funtsinut jo ennen teitä. Lukekaa, mitä ne miljoona hemmoa ovat asiasta sanoneet. Tämän jälkeen voitte miettiä, ketkä niistä hemmoista ovat missäkin määrin oikeassa. Älkää uskoko auktoriteetteja sokeasti, vaan olkaa kriittisiä; teidän täytyy kuitenkin tuntea jotain ajattelutraditioita voidaksenne kritisoida niitä.

Kritiikiksi ei riitä “toi ihan perseestä, toi on jotain scheissea, jota joku harmaaparta on sanonut joskus vuonna miekka ja kivi, herätkää pahvit, ajatelkaa omilla aivoillanne, vittu”.

Valitettavasti useimmat “kriittisyyden” ja “omilla aivoilla ajattelemisen” puolestapuhujat ovat juuri tuolla tasolla.

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu mitä paskaa. Olisi mielenkiintoisempaa katsella vaikka maalin kuivumista kuin lukea näitä Jasson uusimpia lässytysörinöitä. Mikä lähes nauratti kerran, on menettänyt tehonsa sataprosenttisesti, mutta Jasso ei tajua. Pelle.

Anonyymi kirjoitti...

Siksi hän yrittää jatkaa tuota trollauslinjaansa kokeilemalla kaikenlaista typerää läpänheittoa saadakseen minulta edes jotain reaktioita.

Ja niitähän näyttäis löytyvän. Läpeensä narsistisena randroidina et vain voi jättää vastaamatta läpinäkyvimpiinkään trollauksiin, mikä vain korostuu (vahvasti) alkaessasi selittelemään ja selostamaan toimintaasi.

"ja homogeeninen kulttuuri,"

So?


No sitä vaan että avoimempiin, heterogeenisempiin kulttuureihin on helpompi päästä sisään ja sopeutua, ihan jo siitäkin syystä että sieltä voi löytää enemmän kaltaisiaan. Sen takia kiinalainen insinööri menee Ameriikkoihin eikä Savvoon tai Pohojommaalle.

Te jullit kutsutte Hesaria Pravdaksi ja marisette että maahan mahtuu vain Yksi Virallinen Totuus, mutta ette suostu snaijaamaan mistä se johtuu. Samanlaiset ihmiset ajattelevat samalla tavalla, valkoisen lihaasyövän heteromiehen ja kasvissyöjäsivarihomon sielunmaisemienkin väliltä löytyy näin pienessä maassa vain nyanssieroja. Ei se sen mutkikkaampaa ole.

Komeaa saarnaamista sulta taas tuli: "suosittelenkin kaikille", "funtsikaa", "lukekaa", "älkää" jne. Nuorempien jullien silmät tuihkii pohjantähtinä, kun ylipappi mesoaa.

Voisit meemileikkiesi lomasta vaikka uhrata yhden postin sille, että esität realistisia vaihtoehtoja väitetyn työvoimapulan helpottamiseen. Fakta on se että jos maasta ei löydy tarpeeksi partureita niin hiustenleikkuun hinta karkaa pilviin ja jos ei saada ketään hoitamaan viemäreitä niin ne on ja pysyy tukossa. Ohjelmointi on voinut teidän randroidin kohdalla onnistua hyvinkin, mutta kaikkea ei voi antaa robottien hoidettavaksi.

Tuo linkkaamasi teksti lähinnä tahtoo sanoa että jos on tulossa paskat housuun niin vessaan ei kannata mennä koska vessapaperi on kuitenkin liian karheaa. Et sä mitään vaihtoehtoa siinä esitä.

Äläkä vastaa että leikataan tukia ja pakotetaan peräkammarien pojat muuttamaan töiden perässä stadiin. Siitä tulee poliittisesti mahdoton skenaario, jos te perussuomalaiset pääsette valtaan. Ne muodostaa ison biomassan teidän äänestäjäkuntaa eikä niitä sieltä metsistä minnekään Helsinkiin saa. Helsingissä voi vaikka nähdä neekereitä.

Jasso kirjoitti...

Ja sori jullit, se on taas Jasso joka tylyttää.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Jasso sanoi...
"Ja niitähän näyttäis löytyvän. Läpeensä narsistisena randroidina et vain voi jättää vastaamatta läpinäkyvimpiinkään trollauksiin,"

Juu, jälleen tulee esille, kuinka häiriintynyt tyyppi olet. Ensin trollaat täällä (nimenomaan narsistisesti), sitten sinua asiallisesti kritisoidaan trollauksestasi; tämän jälkeen ryhdyt haukkumaan minua siitä, että minä olen kritisoinut sinua trollauksistasi. Sairasta.

"mikä vain korostuu (vahvasti) alkaessasi selittelemään ja selostamaan toimintaasi."

Kerroin kolmansille ihmisille vinkin siitä, miksi ja miten trolleille mielestäni kannattaa vastata. Tämä ei siis ollut vastaus sinulle, vaan kolmansille ihmisille suunnattu vinkki oikeasta suhtautumisesta sinun kaltaisiisi trolleihin.

"avoimempiin, heterogeenisempiin kulttuureihin on helpompi päästä sisään ja sopeutua, ihan jo siitäkin syystä että sieltä voi löytää enemmän kaltaisiaan. Sen takia kiinalainen insinööri menee Ameriikkoihin eikä Savvoon tai Pohojommaalle."

So?

"Nuorempien jullien silmät tuihkii pohjantähtinä, kun ylipappi mesoaa."

Taas säälittävä provosointiyritys. Mikään noista ei ole onnistunut aiemminkaan eikä onnistu nytkään. Tämä tietysti vituttaa sinunkaltaisasi huomionhakuhuoria (attention whore), joiden itsetunto riippuu heidän saamastaan huomiosta.

"Voisit meemileikkiesi lomasta"

Kyvyttömyys käsittää termiä meemi ja pyrkimys leimata väestötilastoihin ym. faktoihin perustuva argumentaatio leikkimiseksi on varma merkki rationaaliseen debattiin tarvittavien valmiuksien puuttumisesta.

"vaikka uhrata yhden postin sille, että esität realistisia vaihtoehtoja väitetyn työvoimapulan helpottamiseen."

Selitin jo, miksi maahanmuutto ei ole ratkaisu tähän väitettyyn (alleged) työvoimapulaan.

"Tuo linkkaamasi teksti lähinnä tahtoo sanoa että jos on tulossa paskat housuun niin vessaan ei kannata mennä koska vessapaperi on kuitenkin liian karheaa."

Tuokin pelkkään infantiiliin alapäädiskurssiin perustuva, mitään asiaa sisältämätön repliikkisi on jälleen kerran hyvä esimerkki multikultifanaatikkojen täydellisestä kyvyttömyydestä esittää mitään argumentteja.

Jasso kirjoitti...

Aikamoinen robotti sä olet. Etsi, havaitse, analysoi, ulosta.

Tein jo ajat sitten selväksi että olen trolli, eikä mua kiinnosta paskan vertaa saavuttaa täällä mitään akateemista ilmaherruutta. Tää trollaus on enemmän tämmöstä kamikazea, ja sun Nooan arkki hörppäsi sieltä keulavisiirinsä kautta aika helposti. Mua kiinnostaa nähdä kauan sun sumusireenissä riittää virtaa, ja tuo kahden vaiheilla oleva yleisö saa sitten tsiigata minkälaisten elukoiden raatoja nousee pintaan.

Kuten sanoit, eihän kenenkään tarvitse keksiä pyörää uudelleen:

http://www.peikoff.com/

"Since posting the two letters I received from a Finnish correspondent, I have been directed to an article this individual wrote, which includes explicitly many obnoxious ideas, including racism and determinism. I have, accordingly, removed the letters from the website, and regret that I was taken in by them. Although a government has no right to censor such ideas, I have the right to refuse to sanction their author."

-- Leonard Peikoff


Luulis tohtori Peikoffin sanan edes jotain painavan. Et sä sille muuten olis kirjoittanut.

Jasso on häiriintynyt, Ellila is obnoxious.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Forwardoin Peikoffille saman meilin, jossa informoin Prodosta Puumalaisen aloituttamasta noitavainosta. Myöhemmin lähetin Peikoffille toisen meilin, jossa kerroin asiasta uutta tietoa. Nämä molemmat meilit Peikoff julkaisi webbisaitillaan.

Viikkokausien viiveellä Prodos Marinakis kävi Pavel Morozov-tyyliin kantelemassa Peikoffille, että minä olin blogissani esittänyt "tabula rasa"-dogmin vastaisia tieteellisiin tutkimustuloksiin perustuvia käsityksiä ihmisten geneettisistä ominaisuuksista. Tämän vuoksi Peikoff päätti sitten deletoida molemmat viestini webbisaitiltaan. Peikoffin ja Marinakisin fanaattinen vimma kiistää tieteellisiin tutkimustuloksiin perustuvia faktatietoja on häpeäksi Peikoffille ja Marinakisille, ei minulle.

Jasso kirjoitti...

Mikset lähettänyt Peikoffille artikkelisi käännöstä itse? Perinteisen godwinmaiset viittaukset Hitlerin valtaannousuun sieltä löytyi, mutta eipä paljon tietoa alkuperäisestä tekstistä.

Et kai vain peljännyt Atlaksen isällistä luunappia?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Käännöstä ko. tekstistä ei silloin ollut vielä olemassakaan eikä käännös olisi edes ollut relevantti Suomen viranomaisten harjoittamasta sensuurista keskustelemisen kannalta.

Jukka kirjoitti...

Tämä selvitti asian ainakin minulle.

Tässä on kysymys aivan samasta asiasta kuin 70-luvulla saastuttamisen suhteen. Ensin saastuttaja ei maksanut aiheutetusta haitasta mitään - mutta tilanne muuttui. Kiitos mm. ympäristöliikkeelle ja lain säätäjälle.

Maahaanmuuttoa ei pidä tietenkään estää vaan panna sille sellainen hinta, että tänne tulee vain hyödyllistä väkeä.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Ks. myös:
http://www.econlib.org/Library/Columns/y2006/Jasayimmigration.html

"The country is not a no
man's land at all, but the extension of a home. Privacy and the right to exclude strangers from it is only a little less obviously an attribute of it than it is of one's house. Its infrastructure, its amenities, its
public order have been built up by generations of its inhabitants. These things have value that belongs to their builders and the builders' heirs, and the latter are arguably at liberty to share or not to share them with immigrants who, in their countries of origin, do not have as
good infrastructure, amenities and public order. Those who claim that in the name of liberty they must let any and all would-be immigrants take a share are, then, not liberals but socialists professing share-and-share
alike egalitarianism on an international scale."

Jukka kirjoitti...

Katso myös mun postaus aiheesta maahanmuutto yhteismaan ongelmana.