Mitä oikeastaan on monikulttuurisuus?

Paljon puhutaan monikulttuurisuudesta, monikultturismista ja viime aikoina myös "aidosta monikulttuurisuudesta" jonkinlaisena epäonnistuneen monikulttuurisuuden vaihtoehtona. Esimerkiksi kokoomuksen periaateohjelmassa todetaan, että "monikulttuurisuus on rikkaus, joka omalta osaltaan kehittää yhteiskuntaa." Monikulttuurisuus esitetään lähestulkoon poikkeuksetta myönteisenä, joskin haasteellisesti saavutettavana tulevaisuudentilana, joka aidosti toteutuessaan on sitä syleilevälle yhteiskunnalle rikkaus, voimavara ja loputtoman hyvinvoinnin lähde. Kunhan monikulttuurisuuteen liittyvät haasteet (eli kantaväestön muukalaispelko) vain voitetaan, alkaa uusi ennenkokematon suvaitsevaisuuden kultakausi, jossa kulttuurien törmäykset ovat korkeintaan hassunhauskoja väärinkäsityksiä ja kaikki ovat ystäviä keskenään.

Monikulttuuriseen dogmaan kuuluu myös, että kulttuurienvälisestä kitkasta on vastuussa kantaväestö. Alkuperäisasukkien suvaitsemattomuus ja ennakkoluulot johtavat vähemmistöjen syrjäytymiseen, marginalisoitumiseen, työttömyyteen, rikollisuuteen ja oikeastaan mihin vaan, mikä voidaan nähdä ongelmana. Mikäli kantaväestö vain korjaa asenteitaan suvaitsevammiksi, alkavat asiat rullata ja ongelmat poistuvat. Sen sijaan vaatimusten asettaminen vähemmistöille on torjuttavaa, sillä se kuvastaa kantaväestön ennakkoluuloja ja rasistisuutta. Kantaväestön on ymmärrettävä, että erilaisuudestaan huolimatta vieraat kulttuurit eivät ole huonompia, ne ovat vain erilaisia. Näin siis riippumatta siitä, minkälaisia vieraat kulttuurit ovat.

Miksi monikulttuurisuus sitten on dogman mukaan niin hyvä ja tavoiteltava asiaintila? Vakioselityksiin kuuluu monikulttuurisuuden luovuutta lisäävä vaikutus. Kunhan vain kulttuurillinen monimuotoisuus ympärillä kasvaa, alkaa inspiraatio virrata. Monikulttuurisuus kun kuulemma totuttaa ihmiset näkemään asioita useammalta kantilta. Tämän konkreettisempia hyötyjä on turha pyytää esittämään. Suurin osa monikulttuurisuutta ajavista argumenteista ovat ympäripyöreitä ja sisällöttömiä fraaseja, joita toistellaan paremman puutteessa. Klassikon asemaan on noussut jo edellä mainittu "monikulttuurisuus on rikkaus," jota viljellään yhtäällä ja toisaalla. Monikulttuurisuuden saatetaan myös sanoa "tuovan väriä katukuvaan," "laajentavan maailmankuvaamme" ja "kasvattavan meitä suvaitsevammiksi ihmisiksi."

Monikulttuurinen todellisuus on osoittautunut samanlaiseksi menestykseksi, kuin kommunismi aikoinaan itänaapurissamme. Juhlapuheissa ja julistuksissa ylistetään sen autuaaksi tekevää vaikutusta ja moraalista oikeutusta, mutta käytäntö on jotain aivan muuta. Niissä Länsi-Euroopan maissa, joissa maahanmuuttajia on eniten, kuten Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa ja Ruotsissa, on maahanmuuttajien rikollisuus räjähtänyt käsistä. Maahanmuuttajien muodostamat getot ovat alkuperäisväestölle (viranomaiset mukaanlukien) niin vaarallista aluetta, että niille ei uskalleta mennä edes päiväsaikaan. Maahanmuuttajien (lähinnä Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden) työttömyys huitelee viidenkymmenen prosentit paremmalla (pahemmalla) puolella. Ei ole näistä sankareista työvoimapulaa lievittämään.

Monikulttuurisuuden pahin ajatuksellinen solmu liittyy integroitumiseen. Koska monikulttuurisuus on hyvä asia ja monet kulttuurit parempi kuin yksi, ei integroitumista, saati sitten assimiloitumista valtaväestöön voida edellyttää. Koska integraatioita ei tapahdu, ja koska useimmissa tapauksissa kulttuurien väliset erot ovat perustavammanlaatuisia kuin lihapullien ja falafelin, kuten esimerkiksi käsitykset naisten asemasta yhteiskunnassa, syntyy ryhmittymien välille kitkaa. Ainoa looginen ulospääsy tällaisesta tilanteesta on se, että jompi kumpi ryhmä sopeutuu, muuttaa käsityksiään. Monikulttuurisen dogman mukaan molempien käsityksien tulisi elää sovussa rinnan, koska kummankaan ei voida ajatella olevan toista parempi, ainoastaan keskenään erilaisia. Käytännössä tämä on mahdotonta, koska yhteiskunnallisten sääntöjen on oltava kaikille samat, joten jonkun on sopeuduttava. Koska monikulttuurisessa maailmankatsomuksessa vain valtaväestöön voidaan kohdistaa vaatimuksia, muuhan olisi rasistista ja ksenofobista, päädytään demokratian kannalta absurdiin tilanteeseen: enemmistön on väistyttävä!