Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Lasten puukottamisesta

Viime aikoina Suomen tiedotusvälineissä on keskusteltu siitä, pitäisikö lasten puukottaminen laillistaa. Asia on tietysti noussut esille siksi, että islamilaiset maahanmuuttajat harrastavat lastensa puukottamista eli ns. ympärileikkauksia. Joidenkin mielipuolten mielestä lasten puukottaminen pitäisi siis laillistaa, jotta islamilaiset maahanmuuttajat eivät saisi nykyisen rikoslain mukaisia vankeusrangaistuksia syyllistyessään törkeään pahoinpitelyyn puukottaessaan lapsiaan.

Fasistista islamilaista imperialismia palveleva suomalaisten maanpetturien muodostama viides kolonna valmistelee paraikaa lainmuutosta, joka sallisi lasten puukottamisen. Jotkut ns. hyödylliset idiootit ovat jopa yrittäneet perustella näitä puukotuksia sillä, että jotkut taikauskoiset pellet luulevat näiden puukotusten olevan muka jotenkin terveellisiä. Tästä syystä muutamat lastenkirurgit antoivat tästä asiasta lausuntonsa:


Lääkärit paheksuvat ympärileikkauksia

31.08.2008

Suurin osa lastenkirurgeista suhtautuu tuoreen tutkimuksen mukaan kielteisesti uskontoon liittyviin poikien ympärileikkauksiin. Tutkimukseen vastanneista 39 kirurgista joka kolmas kieltäisi ne lailla ja vain kolme tekee niitä itse.

Tutkimukseen vastanneet kirurgit katsovat yhtä lukuunottamatta, että uskontoon liittyvä ympärileikkaus ei edistä pojan terveyttä millään tavalla. Sen sijaan siihen katsotaan liittyvän riskejä. Kosmeettisen haitan ja terskan turhan ärsytyksen lisäksi haittoina mainittiin itse leikkaukseen ja nukutukseen liittyvät riskit.

Vain muutama vastanneista lastenkirurgeista olisi valmis tekemään rituaalisia ympärileikkauksia julkisessa terveydenhuollossa. Heistäkin puolet katsoo, ettei niitä voi tehdä yhteiskunnan varoin. Suurin osa lääkäreistä edellyttää lapsen omaa suostumusta leikkaukseen.

Vastanneista lastenkirurgeista 82 prosenttia ei pidä poikien rituaalista ympärileikkausta ilman pojan suostumista yhtään sen hyväksyttävämpänä kuin tyttöjen sukuelintein silpomista, joka on jo lailla kielletty.

Yksikään näitä leikkauksia nykyisin tekevistä lääkäreistä ei tee leikkausta kahdeksan päivän ikäiselle pojalle, kuten juutalaisuus edellyttää. Alaikärajana he pitävät kolmen kuukauden ikää.

Dosentti Timo Hurme ja osastonylilääkäri Mikko Reunanen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta saivat tutkimukseensa vastauksen 39 kirurgilta 18 sairaanhoitopiiristä. Tutkimus julkaistiin Suomen Lääkärilehdessä perjantaina.

Lääkärit eivät usko tilanteen muuttuvan

Lastenkirurgian professori Risto J. Rintala ei usko, että syksyllä eduskunnan käsittelyyn tuleva lakiesitys muuttaa nykyistä tilannetta juuri ollenkaan.

Lakiehdotuksen mukaan rituaalinen ympärileikkaus olisi hyväksyttävää, kun sen tekee lääkäri vanhempien toiveesta ja lapsen suostumuksella. Epäselvää on, tarkoittaako pienen lapsen suostumus samaa kuin vanhempien tahto. Ilmeisesti laki ei velvoita julkisen sektorin kirurgeja tekemään rituaalisia ympärileikkauksia, eikä niihin ole tarkoitus käyttää julkisia varoja, sanoo Rintala.

- Lastenkirurgit, joilla on paras osaaminen pienten lasten ympärileikkausten tekemiseen, tuskin muuttavat kantaansa ympärileikkausten suhteen, ellei laissa siihen velvoiteta. Velvoittavan lain hyväksyminen taas ei näytä kovin todennäköiseltä, arvioi Rintala.

Rintala uskoo, että lain tulkinnat nostavat ympärileikkauskeskustelun jälleen parrasvaloihin.

Uskonnolliset rituaalit eivät kuulu lääkäreille

Lääkäriliiton eettinen valiokunta pitää rituaalista ympärileikkausta epäeettisenä ja katsoo, että lääkärien virkatehtäviin ei kuulu uskonnollisten rituaalien suorittaminen.

Lääkäriliitto on suosittanut, että vanhempien kanssa keskusteltaisiin toimenpiteestä luopumisesta tai ainakin siirtämisestä siihen asti, kunnes poika pystyy päättämään itse asiasta, toteaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Erikoislääkärit Hannele Steinbock ja Deiv Weintraub hämmästelevät Lääkärilehdessä suomalaislääkäreiden ennakkoluuloisuutta ja haluttomuutta luottaa ympärileikkausten hyötyjä koskevaan tutkimustietoon.

(MTV3-STT)



Tässä jutussa on muutamia ongelmia.





Suurin osa lastenkirurgeista suhtautuu tuoreen tutkimuksen mukaan kielteisesti uskontoon liittyviin poikien ympärileikkauksiin. Tutkimukseen vastanneista 39 kirurgista joka kolmas kieltäisi ne lailla ja vain kolme tekee niitä itse.


Miten niin "kieltäisi"? Lasten puukottaminen on tietysti laitonta, koska se täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit.

Miten niin "kolme tekee niitä itse"? Miten 3 kirurgia 39:stä suostuu puukottamaan lapsia ilman mitään lääketieteellistä syytä? Tässähän ei puhuttu lääketieteellisesti tarpeellisista ympärileikkauksista, joita kuka tahansa kirurgi suostuu tekemään. Tässä puhuttiin vain ja ainoastaan "uskontoon liittyvistä poikien ympärileikkauksista" eli lasten puukottamisesta ja elävien lasten terveiden ruumiinosien irtileikkelystä jonkun muinaisen taikauskoisen sadun perusteella. Miksi nämä kolme kirurgia eivät ole vankilassa?





Tutkimukseen vastanneet kirurgit katsoivat yhtä lukuunottamatta, että uskontoon liittyvä ympärileikkaus ei edistä pojan terveyttä millään tavalla.


Siis vain 1 kirurgi 39:stä eli 2,5 % kyselyyn vastanneista kirurgeista uskoo siihen tarkoitushakuisesti valheelliseen propagandaan, että terveiden poikalasten ympärileikkauksista olisi muka jotain terveydellistä hyötyä.

Hyvä, että sentään 97,5 % kirurgeista on perillä lääketieteellisistä tutkimustuloksista.

Se yksi höynäytetty hölmö on joku sellainen, joka ei tunne lääketieteellisiä tutkimustuloksia. Sellaiselle kirurgille pitäisi tietysti antaa kenkää ja hänen lääkärinoikeutensa pitäisi peruuttaa. Tuollainen hölmöhän voi vaikka ruveta amputoimaan ihmisiltä terveitä sormia ilman mitään syytä, koska kuvittelee terveiden ruumiinosien irtileikkaamisen olevan muka jotenkin terveydelle hyödyksi.





Sen sijaan siihen katsotaan liittyvän riskejä.


Miten niin "riskejä"? Terveen ruumiinosan irtileikkaamisen seuraus ei ole riski, vaan elinikäinen ruumiinvamma, fyysinen invaliditeetti.

Sotainvalideilta puuttuu mm. jalkoja. "Ympärileikkaukseen katsotaan liittyvän riskejä" on samanlainen lause kuin "molempien jalkojen menettämiseen Tali-Ihantalan taistelussa katsotaan liittyvän riskejä". Ihminen, jolta puuttuu ruumiinosia, on vammainen. Toki siihen vammaisuuteen liittyy lieveilmiöinä kaikenlaisia terveysriskejä ja onnettomuusriskejä; vammaisuus itsessään ei kuitenkaan ole enää mikään riski, koska se vamma on jo toteutunut.





Kosmeettisen haitan ja terskan turhan ärsytyksen lisäksi haittoina mainittiin itse leikkaukseen ja nukutukseen liittyvät riskit.


Nämä eivät ole varsinaisesti riskejä. Esinahkan poistamisen aiheuttama terskan turha ärsytys ja siitä aiheutuva terskan tuntoherkkyyden väheneminen yli 90 prosentilla ovat ympärileikkauksen väistämättömiä seurauksia, eivät riskejä.

Kosmeettinen haitta on ilmiselvä ja välitön eikä siis mikään riski.

Itse leikkauksen aiheuttama suunnattoman suuri fyysinen kipu ja sen seurauksena aivoihin jäävä pysyvä neurokemiallinen muistijälki (aivojen stressihormonien määrän aivan poikkeukselliselle, täysin epänormaalin korkealle tasolle kohoamisen vuoksi) ovat niin ikään täysin väistämättömiä seurauksia, eivät pelkkiä "riskejä".

Tämä on sivumennen sanottuna keskeinen syy siihen, että juutalaiset ja islamilaiset miehet ovat yleensä jatkuvasti varsin kiihkeitä, hermostuneita tyyppejä. Heidän aivoihinsa on jäänyt pysyvä neurokemiallinen vaurio lapsuudessa tehdyn ympärileikkauksen vuoksi. Juutalaiset ja muslimit nimittäin ympärileikkaavat lapsiaan jopa ilman nukutusta ja puudutusta.

Suunnattoman suuren, äärettömän tuskallisen kivun aiheuttaminen vauvalle tms. pikkulapselle aiheuttaa nimenomaan pysyviä neurokemiallisia jälkiä aivoihin. Nämä ympärileikkauksen aiheuttamat neurokemialliset vauriot ovat syynä juutalaisten miesten yleiseen ahdistuneisuuteen ja hermostuneisuuteen, joka on juutalaisten itsensä yleisesti tunnustama ilmiö (ks. esim. Woody Allenin elokuvat ja melkein kaikki juutalaiset romaanit).

Nukutus- ja puudutusaineiden käyttö taas on nimenomaan terveysriski vauvoille ym. pienille lapsille.






Vastanneista lastenkirurgeista 82 prosenttia ei pidä poikien rituaalista ympärileikkausta ilman pojan suostumista yhtään sen hyväksyttävämpänä kuin tyttöjen sukuelinten silpomista, joka on jo lailla kielletty.


Laki ei erikseen kiellä tyttöjen sukupuolielinten silpomista eikä salli poikien sukupuolielinten silpomista. Tässä siis STT levittää väärää tietoa antaessaan lukijalle sellaisen käsityksen, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on kielletty ja poikien sukupuolielinten silpominen sallittu. Mitään tällaisia pykäliä ei tietenkään Suomen laista löydy. STT siis levittää täysin väärää tietoa.

Lasten puukottaminen täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Laki ei millään tavalla sano, että vain tyttöjen puukottaminen on kielletty ja poikien puukottaminen sallittu. STT väittää päinvastaista. STT siis valehtelee siitä, millainen laki Suomessa on voimassa.

On kuitenkin hyvä, että STT mainitsee kirurgien valtaenemmistön (82 %) pitävän poikien ympärileikkausta yhtä pahana kuin tyttöjen ympärileikkausta. Tätähän ei yleensä tuoda suomalaisessa mediassa lainkaan esille. Mielipuolet väittävät suomalaisessa mediassa jatkuvasti, että poikien ympärileikkaus on muka aivan eri asia kuin tyttöjen ympärileikkaus. Tämähän on tietysti aivan täyttä paskaa. Lasten sukupuolielimien irtileikkaaminen on aivan yhtä sairasta ja rikollista täysin riippumatta siitä, onko lapsi tyttö vai poika. Kusipäät väittävät päinvastaista. Tästä syystä kusipäillä on pakkomielteenä väittää, että nimenomaan tyttöjen ympärileikkauksella ei ole mitään tekemistä islamin kanssa; kusipääthän yrittävät tietysti koko ajan kaikissa asioissa täysin epätoivoisesti inttää, että islamissa ei ole koskaan mitään pahaa. Todellisuudessa tietysti islamilaisen lain pohjana oleva kanoninen perimätieto (Hadith) vaatii sekä tyttöjen että poikien ympärileikkauksia.

Jaakko Hämeen-Anttilan kaltaiset pellet tietysti vastaavat tähän, että kaikki muslimit eivät noudata kaikki haditheja. Kuitenkin nimenomaan poikien ympärileikkauksista määrätään Hadithissa, ei Koraanissa. Hah. Joko muslimit kannattavat sekä tyttöjen että poikien ympärileikkauksia tai eivät kumpiakaan. Molemmista määrätään määrätään Hadithissa. Kummassakaan ei määrätä Koraanissa.

Useimmissa muslimimaissa ei toki tehdä tyttöjen ympärileikkauksia. Tämä on kuitenkin yhdentekevää sen kannalta, miten islamin pyhät tekstit virallisesti suhtautuvat tyttöjen ja poikien ympärileikkauksiin. Molemmat ovat a) hyväksyttäviä ja b) jopa pakollisia nimenomaan islamin pyhien tekstien (kanoninen perimätieto Hadith) mukaan. Ne, jotka väittävät päinvastaista, eivät tiedä islamista yhtään mitään.


HS:






Eduskunnan käsittelyyn tulee syksyllä lakiehdotus, jonka mukaan rituaalinen ympärileikkaus olisi hyväksyttävää, kun sen tekee lääkäri vanhempien toiveesta ja lapsen suostumuksella.


Tämähän on tietysti täysin sairasta. Millä ihmeen perusteella vanhemmilla olisi jokin moraalinen oikeus puukotuttaa lapsiaan? Miksi helvetissä vanhemmille pitäisi antaa juridinen oikeus moiseen? Miten tällainen puukotus muka voitaisiin tehdä "lapsen suostumuksella"? Miten kukaan lapsi muka suostuisi moiseen?





Lastenkirurgian professori Risto J. Rintala ei usko, että lakiehdotus muuttaa nykyistä tilannetta juuri ollenkaan.


Lastenkirurgian professori Risto J. Rintala ei siis tiedä, että elinikäisen ruumiinvamman tuottaminen puolustuskyvyttömälle lapselle on erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehty törkeä pahoinpitely. Siitä tulee voimassaolevan lain mukaan useiden vuosien mittainen ehdoton vankeustuomio. Lakiesityksen hyväksymisen jälkeen se ei olisi lainkaan rangaistavaa.

Lastenkirurgian professori Risto J. Rintala ei siis näe mitään eroa siinä, onko lapsen puukottaminen eli törkeä pahoinpitely useiden vuosien mittaisen ehdottomalla vankeustuomiolla rangaistava teko vai täysin laillinen teko.





Lastenkirurgit, joilla on paras osaaminen pienten lasten ympärileikkausten tekemiseen, tuskin muuttavat kantaansa ympärileikkausten suhteen, ellei laissa siihen velvoiteta. Velvoittavan lain hyväksyminen taas ei Rintalan mielestä näytä kovin todennäköiseltä.


Niin. Kirurgit eivät tietenkään halua tehdä ympärileikkauksia ilman lääketieteellistä syytä. Eihän sormiakaan amputoida ilman lääketieteellistä syytä. Eduskuntakaan ei varmaankaan aio säätää sellaista lakia, joka pakottaisi kirurgit moiseen. Tämä ei ole mikään syy kannattaa sellaista lakiesitystä, joka sallii lääkärien puukottaa lapsia ja leikata terveiltä lapsilta terveitä ruumiinosia pois ilman mitään lääketieteellistä syytä.


MTV3-STT:



Uskonnolliset rituaalit eivät kuulu lääkäreille

Lääkäriliiton eettinen valiokunta pitää rituaalista ympärileikkausta epäeettisenä ja katsoo, että lääkärien virkatehtäviin ei kuulu uskonnollisten rituaalien suorittaminen.


Tämän pitäisi olla itsestäänselvää. Ei sitä yleensä tarvitse erikseen mainita, että lääkärit eivät ole mitään shamaaneja. Lääkärien on hoidettava ihmisten terveyttä lääketieteellisten tutkimustulosten mukaisin metodein. Lääkärit eivät voi harjoittaa rituaaleja, jotka perustuvat yliluonnollisiin uskomuksiin.

Lääkärit eivät myöskään voi amputoida terveiltä ihmisiltä terveitä ruumiinosia ilman mitään syytä. Uskomus jonkin yliluonnollisen henkilön olemassaoloon ja tämän yliluonnollisen henkilön antamiin käskyihin ei ole mikään syy.





Lääkäriliitto on suosittanut, että vanhempien kanssa keskusteltaisiin toimenpiteestä luopumisesta tai ainakin siirtämisestä siihen asti, kunnes poika pystyy päättämään itse asiasta, toteaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.


Tämä tarkoittaa, että ympärileikkauksia ei voida tehdä alle 18-vuotiaille. Suomessa täysi-ikäisyyden raja on 18 vuotta. Alaikäinen ei voi tehdä tämänkaltaista päätöstä.

Kyseessä on terveen ruumiinosan tarpeeton amputointi, joka aiheuttaa elinikäisen ruumiinvamman. On juridisesti mahdotonta, että alaikäinen antaisi suostumuksensa moiseen.

Alaikäinenhän ei voi antaa suostumustaan esimerkiksi sormiensa amputointiin ilman lääketieteellistä syytä. Jos joku lääkäri leikkaisi irti muutaman sormen sitä pyytäneeltä mielisairaalta alle 18-vuotiaalta suisidaaliselta teiniltä, lääkäri saisi aivan taatusti ehdottoman vankilatuomion.

Täsmälleen samalla tavalla pitää suhtautua myös peniksen osien amputointiin. Ei voi olla niin, että sormien tarpeeton irtileikkely olisi kiellettyä ja peniksen osien tarpeeton irtileikkely sallittua. Ei laki voi sanoa, että joo, alaikäisen pojan penistä saa leikellä palasiksi kuin makkaraa, jos pojan perverssit vanhemmat ovat aivopesseet pojan pyytämään lääkäriä tekemään näin.

Kuinka kukaan voi olla niin sairas, että haluaa jonkun muinaisen taikauskoisen kansansadun vuoksi leikkauttaa palan irti alaikäisen pojan peniksestä? Häh?! Kuinka kukaan voi olla niin sairas?!





Erikoislääkärit Hannele Steinbock ja Deiv Weintraub hämmästelevät Lääkärilehdessä suomalaislääkäreiden ennakkoluuloisuutta ja haluttomuutta luottaa ympärileikkausten hyötyjä koskevaan tutkimustietoon.



Steinbock ja Weintraub ovat juutalaisia nimiä. Tässä siis kysytään juutalaisilta, mitä mieltä he ovat ympärileikkauksista. Tämä on nollatutkimusta. Juutalaisten kanta ympärileikkauksiin on etukäteen tiedossa. Juutalaiset ovat määritelmän mukaan niitä ihmisiä, jotka kannattavat ympärileikkauksia uskonnollisista syistä. On yhtä järjetöntä kysyä juutalaisten mielipidettä ympärileikkauksista kuin kysyä muslimien mielipidettä Muhammadista. Se mielipide tiedetään etukäteen, joten sitä on ihan turha kysyä.

Juutalaiset lääkärit Hannele Steinbock ja Deiv Weintraub toki yrittävät Lääkärilehdessä väittää, että lääketieteellinen tutkimustieto muka osoittaa ympärileikkausten olevan jotenkin hyödyllisiä. He väittävät näin kuitenkin vain siksi, että he ovat uskontonsa vuoksi etukäteen päättäneet kannattaa ympärileikkauksia. He yrittävät sitten jälkikäteen keksiä perusteluja tälle kannalle, joka heillä on jo valmiiksi.

Tämä on tietysti täydellinen vastakohta tieteelliselle ajattelulle.

Juutalaiset ja muut ympärileikkausta uskonnollisista syistä kannattavat tahot yrittävät epätoivoisesti keksiä pseudotieteellisiä perusteluja väitteelleen ympärileikkausten hyödyllisyydestä, koska eivät voi Lääkärilehdessä vedota puhtaasti uskonnollisiin argumentteihin. Nämä pseudotieteelliset perustelut kuitenkin vakuuttavat vain sellaiset ihmiset, jotka eivät ole asiasta lainkaan perillä. Kaikki tutkimustulokset, joiden on väitetty osoittaneen ympärileikkausten olevan terveydelle hyödyllisiä, perustuvat joko metodologisiin virheisiin tai tahallisiin väärintulkintoihin. Yhtäkään sellaista tieteellistä tutkimustulosta ei ole, joka todella osoittaisi ympärileikkausten olevan terveydelle hyödyllisiä. Kaikki asiasta tehdyt tieteelliset tutkimukset osoittavat täysin kiistattomasti, että ympärileikkaukset ovat vakavasti haitallisia.

3 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Itse leikkauksen aiheuttama suunnattoman suuri fyysinen kipu ja sen seurauksena aivoihin jäävä pysyvä neurokemiallinen muistijälki (aivojen stressihormonien määrän aivan poikkeukselliselle, täysin epänormaalin korkealle tasolle kohoamisen vuoksi) ovat niin ikään täysin väistämättömiä seurauksia, eivät pelkkiä "riskejä".

Tämä on sivumennen sanottuna keskeinen syy siihen, että juutalaiset ja islamilaiset miehet ovat yleensä jatkuvasti varsin kiihkeitä, hermostuneita tyyppejä. Heidän aivoihinsa on jäänyt pysyvä neurokemiallinen vaurio lapsuudessa tehdyn ympärileikkauksen vuoksi.


Ovatko nämä väitteet totta? Itse en ole kuullut aiemmin aivojen stressihormonista enkä siitä, että yksittäinen kipuperäinen stressikokemus tai trauma pysyvästi muuttaisi ihmisen käyttäytymistä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

En myöskään pidä amerikkalaisia kiihkeinä ja hermostuneina, vaikka sielläkin poikalapsista enemmistö ympärilaikataan.

Don Pedro kirjoitti...

Just nain. Suomessa saa kohta typistaa ihmisia, mutta... koiran korvien tai hannan typistaminen on laissa kielletty. Kai sekin johtuu siita, etta kuulun vaaraan ryhmaan, muslimeilla ei varmaan olekaan tata ongelmaa, joten lakia ei tarvitsekaan muuttaa.

Esim. dobermannin hannan typistaminen ei ole aivan huono idea, se on hyvin hauras kapine ja jos katkeaa johonkin kulmaan osuessaan ei korjaannu. Poista siina sitten aikuiselta koiralta hanta laittomasti tai anna sen karsia.

Miten siella osataankin olla nain viisaita?

Veikko Suvanto kirjoitti...

Siis vain 1 kirurgi 39:stä eli 2,5 % kyselyyn vastanneista kirurgeista uskoo siihen tarkoitushakuisesti valheelliseen propagandaan, että terveiden poikalasten ympärileikkauksista olisi muka jotain terveydellistä hyötyä. [...] Se yksi höynäytetty hölmö on joku sellainen, joka ei tunne lääketieteellisiä tutkimustuloksia.

Pitäisin varsin todennäköisenä, että tuo yksi kirurgi on juurikin jutussa mainittu Hannele Steinbock, joka on ammattinimikkeeltään kirurgisten tautien erikoislääkäri.