Jukka Aakula konformismin paineesta

Jukka Aakula selittää monikulttuurisuuspropagandan kritisoinnin kannalta relevantteja ihmisten ryhmädynamiikan lainalaisuuksia:

Ihmiselle on sosiaalisena lajina tyypillistä nähdä moraaliväitteitä (normeja) sielläkin, missä niitä ei ole. Tosiasiaväitteestä p ("monikulttuurisuus edistää Suomen taloutta") tehdään moraaliväite "on väärin sanoa ei-p" ("on väärin sanoa, että monikulttuurisuus ei edistä Suomen taloutta").

Ihmisellä on lisäksi voimakas taipumus konformismiin eli vallitsevien mielipiteitten imitointiin: ihmiset sisäistävät ne normit, joita enemmistö kannattaa tai joita heille mediasta vallitsevina normeina esitetään. Vähemmistöön jäävät ovat moraalisesti arveluttavia, pahoja tai naurettavia. Kun väitteen p kritisointi demonisoidaan, keskustelu tyrehtyy.

Useinhan edes puolet ihmisistä ei usko näihin vallitseviin totuuksiin, mutta "totuuksien" kiistäminen julkisesti koetaan moraalisesti arveluttavaksi. Usein näitä väitteitä esitetään kuin ulkolukuina opeteltuja virsiä ja jos joku ne kiistää, ensin hämmennytään, sitten kiistäjää yritetään hyssytellä, ja ellei sekään auta aletaan naureskella kiistäjän kustannuksella.

Suuri osa suomalaisista miehistä kyllä tietää tai ainakin aavistaa, että Tatu Vanhanen on oikeassa, mutta kieltäytyy ajattelemasta asiaa. Kun asiaa ei ajattele eikä päästä tajuntaansa, on helpompi selittää itselleen se, että ei aktiivisesti vastusta dysgeenistä maahanmuuttoa. Naiset eivät asiaa tiedä, koska naiset imitoivat lähes aina joko enemmistön tai jonkun alfayksilön mielipiteitä. Tragikoominen esimerkki on tasavallan presidentin suhde Venäjään.

Tämä on ns. keisarin uudet vaatteet-ilmiö.

Konformismin takia ihmisyhteisöt pitävät pitkään kiinni sellaisista käytännöistä(policy), jotka ovat jo kauan johtaneet suureen haittaan. Vaikka Englanti nyt on jarruttamassa maahanmuuttoa, voinee todeta, että haitta on jo tapahtanut.

Ihmisillä on taipumus olla myöntämättä virheitään. Tämä pätee paitsi yksilötasolla, myös yhteiskunnan ja kulttuurin tasolla. Ihmiset suhtautuvat äärimmäisen vastahakoisesti siihen ajatukseen, että koko yhteiskunnassa olisi vuosien ajan ollut vallalla täysin väärät normit. Muutosvastarinta istuu syvällä ihmismielessä. Ihmiset ovat valmiita hylkäämään sisäistämänsä sosiokulturaaliset normit vain ääritapauksessa. Yhteiskunnan tai kulttuurin täytyy kokea todella suuria mullistuksia ennen kuin ihmiset asettavat vallitsevat normit kyseenalaiseksi.

Vasta helvetin suuret maahanmuuton aiheuttamat haitat saavat eurooppalaiset ihmiset vapautumaan Euroopassa viime vuosikymmenien ajan vallinneesta monikulttuurisuusdogmasta, jonka mukaan a) kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, b) kulttuurillinen moninaisuus on rikkautta, c) meidän on sallittava massiivinen maahanmuutto täysin toisenlaisia kulttuureja edustavista maista Eurooppaan, d) vieraiden kulttuurien edustajien ja heidän tekemistensä kritisointi on hirveää rasismia, e) länsimaiden ulkopuolisia kulttuureja kritisoivia yhteiskunnallisia keskustelijoita eli "rasisteja" pitää paheksua, heille pitää vittuilla jopa kaikenlaisia karkeita solvauksia käyttäen, heille pitää nauraa päin naamaa, heitä pitää estää puhumasta yksinkertaisesti HUUTAMALLA heidän puheensa päälle, heidän sanomisiaan pitää vääristellä tarkoitushakuisesti mahdollisimman huonon kuvan luomiseksi heistä, heidät pitää yrittää vaieta kuoliaaksi kieltäytymällä antamasta heille palstatilaa sanomalehdistä tai ohjelma-aikaa television ja radion uutis- ja ajankohtaisohjelmista ja sensuroimalla heidän kirjoituksiaan internetistä.

Lammasmaisesti ajattelevat idioottien massat haluaisivat, että kaikki määkisivät samaan tahtiin:

Four legs good, two legs bad!

Jos joku rohkenee sanoa jotain muuta, heti alkaa kauhea kaakatus, kotkotus, määkiminen ja hirnuminen.

Jos vanha "kuu on juustoa"-tyylinen dogmi sitten jonakin päivänä kumoutuu dogmin ja todellisuuden välisen ristiriidan osoittautuessa aivan liian räikeäksi, suorastaan silmiäsärkevän kirkkaaksi, kaikki vanhaa dogmia kuorossa ulvoen kannattaneet väittävät nimenomaan kaikkien kannattaneen sitä. Olisi liian noloa myöntää, että järkevät ihmiset vastustivat sitä, vajaaälyisten kannattaessa sitä. Esimerkiksi Tuure Junnila ja Tauno Tiusanen puhuivat Suomessa Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmän toimimattomuudesta jo 1970-luvulla, jolloin lammasmaisten idioottilaumojen mielestä "kaikki" kannattivat Neuvostoliittoa.

Vastaavasti monikulttuurisuususkonnon romahtaessa idioottien laumat kiirehtivät hokemaan kuorossa, että "kaikki" suomalaiset tai "kaikki" eurooppalaiset kannattivat monikulttuurisuutta, "kukaan" ei nähnyt ennalta monikulttuurisuuden ongelmia. "Me kaikki" olemme yhtä syyllisiä tai syyttömiä, koska "me" emme nähneet ajoissa monikulttuurisuuden pahuutta. Täsmälleen samalla tavalla seliteltiin Saksassa sodan jälkeen, että "kaikkihan me Hitleriä 30-luvulla kannatimme", "emmehän me voineet nähdä sodan tuloa etukäteen" jne.

Kekkosen valtakauden päätyttyä Suomessa hoettiin, että "kaikkihan me Kekkosta äänestimme", "eihän meistä kukaan osannut tai uskaltanut kritisoida Kekkosta" jne.