Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Maahanmuuttopoliittinen ohjelma

Olen tässä blogissa lähinnä kritisoinut Suomessa ja muualla Euroopassa viime vuosikymmeninä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa ja erityisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan muodissa ollutta taistolaisuuteen verrattavaa mielipuolista monikulttuurisuususkontoa. Ajattelin nyt esittää ns. rakentavaa kritiikkiä luonnostelemalla jotain konkreettisia parannusehdotuksia nykytilanteeseen.

Usein ulkomaalaispolitiikasta keskusteltaessa tehdään jyrkkä ero pakolaisuuden ja työperäisen maahanmuuton välille. Itse en pidä moista erottelua mielekkäänä. Tätä eroa korostavat tarkoitushakuisesti lähinnä ne tahot, jotka pyrkivät vähättelemään maahanmuuttajien integraatio- ja assimilaatiokyvyttömyydestä aiheutuvia ongelmia:


Ode Says:

Kirjoittaja sotkee tahallaan pakolaiset ja työperäisen maahanmuuton.



Koska esim. somaleista yli 90 % on työelämän ulkopuolella, massiivista maahanmuuttoa puolustavien poliittisten keskustelijoiden on rajattava somalit käsitteen 'maahanmuuttaja' ulkopuolelle: somalit määritellään pakolaisiksi, joiden ei ole tarkoituskaan olla 'työperäisiä maahanmuuttajia'. Hokkuspokkus, tällä tavalla saadaan maahanmuuttajien työttömyys pois tilastoista. Ensin määritellään jokainen työtön maahanmuuttaja pakolaiseksi; sitten määritellään 'työperäisiksi maahanmuuttajiksi' vain ne maahanmuuttajat, jotka ovat töissä. Tällöin havaitaan, että 100% 'työperäisistä maahanmuuttajista' on työssäkäyviä. Kehäpäätelmä, jolla yritetään perustella massiivista maahanmuuttoa.

Ensin sanotaan Suomen tarvitsevan maahanmuuttajia "poistamaan työvoimapulaa". Sitten havaitaan, että maahanmuuttajista 2/3 on työelämän ulkopuolella. Nämä työtä tekemättömät maahanmuuttajat kuitenkin rajataan käsitteen 'työperäinen maahanmuutto' ulkopuolelle. Edelleen vaaditaan 'työperäisiä maahanmuuttajia' Suomeen "poistamaan työvoimapulaa". Millään tavalla ei perustella, miksi tulevat maahanmuuttajat menisivät töihin yhtään sen suuremmalla todennäköisyydellä kuin aikaisemmat maahanmuuttajat. Millään tavalla ei ole muutettu maahanmuuttopolitiikkaa siihen suuntaan, että tulevien maahanmuuttajien joukossa olisi prosentuaalisesti enemmän työssäkäyviä kuin Suomessa jo nykyisin olevien maahanmuuttajien joukossa. Niinpä on oletettava, että jatkossakin maahanmuuttajista 2/3 on työelämän ulkopuolella.

Suomessa on tällä hetkellä n. 2,5 miljoonaa työssäkäyvää. Jos suurten ikäluokkien eläkkeelle menemisen vuoksi esim. 10% nykyisistä työssäkäyvistä haluttaisiin korvata maahanmuuttajilla, tämä edellyttäisi 250.000 siirtotyöläisen saamista Suomeen. Koska maahanmuuttajista vain 1/3 käy töissä, 250.000 siirtotyöläisen saaminen edellyttäisi 750.000 uuden maahanmuuttajan vastaanottamista. Suomessa on nykyisin n. 180.000 maahanmuuttajaa, joista n. 60.000 on Suomen kansalaisia. Etnisesti vierasperäistä väestöelementtiä pitäisi siis kasvattaa lähes miljoonaan ihmiseen asti, jotta maahanmuuttajien osuutta työssäkäyvistä voitaisiin nostaa kymmenellä prosenttiyksiköllä eläkkeelle jäävien suurten ikäluokkien korvaamiseksi. Maahanmuuttajien suomalaisia korkeamman syntyvyyden vuoksi vierasperäinen väestöelementti kasvaisi kyllä nopeasti yli miljoonan ihmisen suuruiseksi.

Minä en ainakaan halua, että Suomessa asuisi viisi miljoonaa suomalaista ja miljoona ulkomaalaista.

Erityisesti en halua, että ne Suomessa asuvat miljoona ulkomaalaista olisivat afrikkalaisia, arabeja, kurdeja, turkkilaisia ja iranilaisia.

Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Britanniassa on nähty, millaisia ongelmia suuri vierasperäinen väestöelementti aiheuttaa. En halua samoja ongelmia Suomeen.

Ruotsissa on puoli miljoonaa muslimia. Suomessa muslimeja on n. 30.000.

Jo Suomen nykyinen muslimiväestö on aikaansaanut sellaisen poliittisen ilmapiirin, jossa presidentti, pääministeri ja ulkoministeri pyytävät keskiaikaista tyranniaa kannattavilta terroristeilta anteeksi näiden tunteita loukkaavan länsimaisen sananvapauden olemassaoloa.

Kansanedustaja ja entinen ulkomaankauppaministeri Jari Vilén vaati Suojelupoliisia tekemään rikoksia palvellakseen islamilaisia terroristeja, joiden vaatimukset olivat ristiriidassa Suomen lakien ja perustuslain kanssa. Vilén olisi lain mukaan pitänyt tuomita vankilaan maanpetoksesta eli pyrkimyksestä kumota Suomen lainalainen yhteiskuntajärjestys, mutta hän sai islamilaisten terroristien palvelemisesta palkkioksi suurlähettilään viran.

Jo nyt tilanne on tämä. Jos Suomessa olisi muslimeja 10-20 kertaa nykyistä enemmän, tilanne olisi vielä pahempi. Autot palaisivat kaduilla joka päivä.

Ruotsissa ulkoministeri käski maan turvallisuuspoliisin uhkailla laillisesti toimivan ja useiden kaupunkien valtuustoissa edustettuna olevan puolueen internet-sivuston ylläpitäjää, jotta puolueen internet-sivuilta saataisiin pois terroristien herkkiä tunteita loukkaavat Muhammad-karikatyyrit. Ruotsin ulkoministeri joutui eroamaan tapauksen tultua ilmi. Suomen ulkoministerin mielestä asiassa ei ollut mitään väärää.

Ruotsissa muslimit ovat tehneet useista isojen kaupunkien lähiöistä sisällissota-alueita, jonne poliisi, palokunta, ambulanssit, bussit, taksit, puhtaanapitoautot ym. järjestäytynyttä yhteiskuntaa edustavat tahot eivät uskalla mennä.

Ranskassa muslimit polttivat ramadan-mellakoiden aikana kymmenentuhatta autoa ja kymmeniä taloja (kauppoja, poliisiasemia, kirjastoja jne.) raivostuttuaan siitä, että Ranskan silloinen sisäministeri (nykyinen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy) sanoi Ranskan poliisin pyrkivän suojelemaan lähiöiden lainkuuliaisia asukkaita rikollisjengeiltä. Helsingin Sanomat ja Yleisradio tietysti valehtelivat tapansa mukaan, että kaduilla riehuneet islamilaiset terroristit olivat "yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan" protestoinutta "ranskalaista nuorisoa".

En halua tällaisia ongelmia Suomeen. Siksi en halua muslimeja Suomeen.

En halua Suomeen myöskään vähä-älyisiä, lukutaidottomia ja taikauskoisia afrikkalaisia primitiivi-ihmisiä, vaikka he eivät olisi muslimeja.




Mustien amerikkalaisten keskimääräinen ÄO on yhden keskihajontaluokan verran huonompi kuin valkoisten amerikkalaisten. Tämä tarkoittaa sitä, että vain joka kuudes (1/6) musta amerikkalainen on yhtä älykäs tai älykkäämpi kuin keskivertovalkoinen. Afrikkalaisten keskimääräinen ÄO on kaksi keskihajontaluokkaa huonompi kuin eurooppalaisten. Tämä tarkoittaa sitä, että vain joka viideskymmenes (1/50) afrikkalainen on yhtä älykäs tai älykkäämpi kuin keskivertovalkoinen. Älykkyysero afrikkalaisten ja mustien amerikkalaisten välillä johtuu a) Afrikassa yleisestä aliravitsemuksesta, joka aiheuttaa älykkyyttä alentavia aivovaurioita, b) valkoisten ihmisten eurooppalaisen geeniperimän sekoittumisesta mustien amerikkalaisten afrikkalaiseen geeniperimään; tutkimusten mukaan mustien amerikkalaisten geeniperimästä vain 2/3 on peräisin Afrikasta ja 1/3 Euroopasta.

Afrikkalaisten äärimmäisten matala älykkyys johtaa siihen, että heillä ei yleisesti ole mahdollisuuksia työllistyä koulutusta ja osaamista vaativiin töihin modernissa länsimaalaisessa yhteiskunnassa. Afrikkalaisia ei siis pitäisi lainkaan päästää länsimaihin eli Euroopaan, Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan tai Uuteen-Seelantiin. (Länsimaalaisena olen kiinnostunut ennen kaikkea länsimaiden hyvinvoinnista. Jos esim. arabit haluavat päästää neekereitä arabimaihin, se on heidän ongelmansa. En vastusta esim. somalien muuttoa Saudi-Arabiaan. EVVK.)

Ei ole mahdollista valita rusinoita pullasta eli ottaa maahanmuuttajiksi vain keskivertovalkoista älykkäämpiä neekereitä eli Afrikan väestön älykkäintä kahta prosenttia. Vaikka halukkaille maahanmuuttajille tehtäisiin älykkyystestejä, heidän lapsensa eivät olisi yhtä älykkäitä kuin vanhempansa. Älykkyyden periytyvyyteen vaikuttaa tilastomatemaattinen ilmiö nimeltä regression toward the mean, joka tarkoittaa tässä yhteydessä geneettisten ominaisuuksien tendenssiä palautua lähelle populaation tilastollista keskiarvoa. Valkoisten ihmisten keskiarvoa älykkäämpien neekerien keskenään tekemien lasten älykkyystaso tuppaa olemaan lähellä neekerien keskiarvoa.

Eurooppalaisella mittapuulla älykkäiden neekerien lapset ovat siis eurooppalaisella mittapuulla tyhmiä ihmisiä, lähes kehitysvammaisen tasoisia. Esimerkiksi USA:n kouluissa on itse asiassa havaittu, että erityistä tukiopetusta tarvitsevien koululaisten joukossa on enimmäkseen terveitä neekereitä ja lievästi kehitysvammaisia valkoisia.

Afrikkalaisten päästäminen Eurooppaan alentaa Euroopan väestön keskimääräistä älykkyystasoa. Mihin tämä käytännössä johtaa?

Keskimääräistä vähemmän älykkäät ihmiset ovat keskimääräistä suuremmalla todennäköisyydellä työelämän ulkopuolella olevia sosiaalietuuksien saajia eli veronmaksajien kustannuksella eläviä ihmisiä. Esimerkiksi Suomessa asuvista somaleista yli 90 % on työelämän ulkopuolella. Keskimääräistä vähemmän älykkäät ihmiset tekevät keskimääräistä enemmän rikoksia. Esimerkiksi Suomessa asuvat somalit tekevät ryöstöjä yli 100 krt (sata kertaa) enemmän per capita kuin suomalaiset.

Afrikkalaisten päästäminen Eurooppaan siis korottaa veroja julkisten menojen kasvaessa maahanmuuttajien saamien sosiaalietuuksien ja julkisten palveluiden vuoksi sekä kasvattaa rikollisuutta.

Jos ja kun afrikkalaisten muuttamisesta Eurooppaan on eurooppalaisille vain haittaa, Eurooppaan ei pitäisi päästää yhtäkään afrikkalaista. Kannatan täydellistä nollatoleranssia Afrikasta Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton suhteen.

Jo aiemmin tuli mainittua, että muslimeja ei pitäisi päästää Eurooppaan. Islam on keskiaikaista tyranniaa kannattava ideologia, johon kuuluu mm. homojen, ateistien, kristinuskoon kääntyneiden ex-muslimien ja raiskattujen naisten murhaaminen (islamin lain mukaan raiskausta ei voi todistaa ilman neljää miespuolista silminnäkijää; koska käytännössä yksikään raiskaus ei koskaan tapahdu neljän miespuolisen silminnäkijän läsnäollessa, yhtäkään raiskaajaa ei koskaan voida tuomita raiskauksesta; sen sijaan raiskattu nainen tuomitaan kuolemaan siitä, että hän harrasti seksiä muun miehen kuin aviomiehensä kanssa).

Islam pitää torjua samasta syystä kuin kommunismi piti torjua talvi- ja jatkosodassa. Kommunismi ja islam ovat epäinhimillisiä aatteita, joita jokaisen ihmisoikeuksia kunnioittavan yksilön pitää vastustaa.

Maahanmuuttajilta ei kuitenkaan voida kysyä, ovatko he muslimeja vai eivät. Jos muslimien maahanmuutto Eurooppaan kielletään, muslimit valehtelevat olevansa kristittyjä päästäkseen Eurooppaan. Niinpä Euroopan suojelemiseksi muslimeilta on välttämätöntä kieltää maahanmuutto muslimienemmistöisistä maista eli arabimaista, Turkista, Iranista, Pakistanista, Afghanistanista, Uzbekistanista jne.

Tässäkin kannatan nollatoleranssia. Eurooppaan ei pidä päästää yhtäkään ihmistä muslimienemmistöisistä maista. Meillä ei ole varaa antaa Euroopan muslimiväestön kasvaa enää yhtään. Euroopan muslimiväestö on jo nyt aivan liian suuri, kuten Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Hollannin, Belgian, Ranskan, Britannian ja osittain jo Suomenkin muslimien aiheuttamista ongelmista tiedämme.

Euroopan muslimiväestöä täytyy ruveta vähentämään kaikin keinoin. Euroopasta on ensi alkuun karkoitettava kaikki rikoksiin syyllistyneet Euroopan ulkopuolisten valtioiden kansalaiset. Toiseksi on poistettava oleskeluluvat kaikilta Euroopan ulkopuolisten valtioiden kansalaisilta, jotka eivät edellisen vuoden verotietojen mukaan ole maksaneet riittävästi veroja kustantaakseen oman osansa julkisen sektorin menoista.

Tämä tuloraja on määriteltävä tapauskohtaisesti joka maassa erikseen ja joka vuosi erikseen. On mahdollista esimerkiksi laskea tuloverojen osuus valtion ja kuntien budjeteista, jakaa tämä summa työssäkäyvien ihmisten määrällä ja määritellä kyseinen edellisenä vuonna maksettujen tuloverojen määrä per capita rajaksi oleskeluluvan myöntämiselle seuraavalle vuodelle. Tätä rajaa voidaan mielivaltaisesti nostaa joka vuosi, jotta oleskeluluvan omaavien ulkomaalaisten määrä pienenee vuosi vuodelta.

Kaikkia muslimeja tai ylipäätään kaikkia ulkomaalaisia ei pidä yrittääkään karkoittaa kerralla. Euroopassa on tällä hetkellä n. 30 miljoonaa muslimia, joiden kaikkien välitön karkoittaminen Lähi-itään olisi teknisestikin hankala ja ennen kaikkea sosiaalisia levottomuuksia aiheuttava toimenpide.

Eurooppalaisten valtioiden kansalaisuuden saaneita muslimeja ei voida karkoittaa poistamatta heiltä kansalaisoikeuksia. Esitän, että esim. Suomessa kaikki viimeisen 15 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet, Ruotsissa kaikki viimeisten 30 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet, Saksassa viimeisten 40 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet ja Ranskassa viimeisten 50 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet mitätöidään. Nämä kansalaisuudet on katsottava illegitiimeiksi, koska ne on myönnetty epädemokraattisen, kansan tahtoa vastaamattoman maahanmuuttopolitiikan aikana.

Euroopassa viime vuosikymmeninä harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on ollut kansan tahdon vastaisesti toimivien sosiaali-insinöörien suunnittelemaa. Nämä sosiaali-insinöörit ovat olleet elitistejä, jotka ovat katsoneet voivansa hallita yhteiskuntaa ylhäältäpäin, tavallisen kansan yläpuolelta, kansan tahdosta välittämättä. Maahanmuuttopolitiikasta ei ole koskaan käyty demokraattista kansalaiskeskustelua. Euroopassa joukkotiedotusvälineet, koulutusjärjestelmä, kansalaisjärjestöt ja poliittiset puolueet ovat valtiovallan lähes täydellisessä kontrollissa.

Lehdistö on valtiovallan talutusnuorassa, koska kaikki poliittiset mielipidelehdet elävät valtion ja kuntien tukiaisilla; valtiovalta siis päättää, millaisia lehtiä ihmiset saavat lukea.
Kaupallisten tv- ja radiokanavien ohella jokaisessa Euroopan maassa on valtion ylläpitämiä radio- ja tv-kanavia, joiden markkinaosuus katselijoista ja kuuntelijoista on suurten lupamaksutulojen ym. verovarojen takaamien valtavien toimintaresurssien ansiosta hyvin suuri, useita kymmeniä prosentteja; valtio siis päättää, mitä tv- ja radio-ohjelmia ihmiset saavat katsella ja kuunnella.

Näissä oloissa kukaan ei voi väittää, että mielipiteenmuodostus olisi Euroopassa vapaata. Kansaa aivopestään kuin Natsi-Saksassa konsanaan. Yksi Nürnbergin tuomioistuimessa syytetyistä oli Julius Streicher, jonka ainoa rikos oli antisemitistisen Der Stürmer-propagandalehden päätoimittaminen; hänet tuomittiin kuolemaan, koska hänen vihapropagandansa katsottiin osaltaan luoneen edellytyksiä holokaustille. Vastaavasti nykyajan Euroopassa tarvittaisiin jonkinlainen Nürnbergin tuomioistuimen kaltainen tribunaali, jossa multikultimädättäjät tuomittaisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Euroopassa viime vuosikymmeninä harjoitettu multikultipolitiikka on ollut aivan ilmiselvästi eurooppalaisten ihmisten intressien vastaista. Tämän linjan ei voida sanoa olevan kansan valitsema, koska Euroopassa ei ole sanan- ja mielipiteenvapautta.

Multikultipolitiikan aloittajat ja ylläpitäjät ja sen kritiikkiä tukahduttaneet propagandistit on katsottava samanlaiseksi vieraan miehitysarmeijan intressejä palvelevaksi maanpetturikoplaksi kuin DDR:ssä, Puolassa, Tshekkoslovakiassa ym. itäblokin maissa vallassa olleet kommunistit, jotka toimivat omaa kansaansa vastaan Neuvostoliiton lakeijoina.

Multikultipolitiikan kauteen Euroopassa on suhtauduttava samalla tavalla kuin venäläismiehityksen kauteen Itä-Euroopassa. Viron jälleenitsenäistymisen yhteydessä syksyllä 1991 julistettiin mitättömiksi kaikki kansalaisuudet ja oleskeluluvat, jotka oli myönnetty neuvostomiehityksen aikana. Samalla tavalla pitäisi menetellä diktatuurin kaltaisen multikultiregiimin myöntämien kansalaisuuksien kanssa.

Neuvostoliitto on Virossa tunnustettu laittomaksi miehityshallinnoksi, jonka myöntämät kansalaisuudet ja oleskeluluvat ovat juridisesti illegitiimejä. Euroopan voidaan katsoa olleen multikultityrannian aikana kuin miehitetty maa. Multikultipolitiikan päätyttyä kaikki multikultikauden aikana myönnetyt kansalaisuudet ja oleskeluluvat on julistettava mitättömiksi.

Kansalaisuutensa menettäneiden maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä on haettava uudelleen oleskelulupaa ja kansalaisuutta, mikäli haluavat jäädä Eurooppaan. Multikultikauden aikana Eurooppaan tulleita maahanmuuttajia pitää siis kohdella samalla tavalla kuin Viron venäläisiä Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen. Lähtökohtaisesti heillä ei ole mitään oikeutta asua Euroopassa. Tällainen oikeus voidaan heille hakemuksesta erikseen myöntää, jos he ovat kulttuurillisesti assimiloitumiskykyisiä ihmisiä.

Eurooppalaisten maiden kulttuureihin voivat nähdäkseni assimiloitua vain toiset eurooppalaiset, joten eurooppalaisten valtioiden kansalaisuuksia pitäisi myöntää vain toisille eurooppalaisille (ja heidän jälkeläisilleen Amerikassa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Afrikassa).

Monet maahanmuuttoon muuten kriittisesti suhtautuvat tahot ovat sitä mieltä, että Euroopan pitäisi kuitenkin vastaanottaa kehitysmaista sosiaalipummien sijasta aidosti hädässä olevia pakolaisia. Olen tästäkin eri mieltä.

Suomella ei voi olla mitään moraalista velvollisuutta ottaa vastaan pakolaisia. Ei ole Suomen vika, että joitakin ihmisiä joutuu lähtemään joistakin maista pakoon sotaa, diktatuuria, nälänhätää jne. Koska ulkomaalaisten ongelmat eivät ole meidän aiheuttamiamme, meillä ei voi olla mitään moraalista velvollisuutta auttaa hädänalaisia ulkomaalaisia.

Pakolaisuus ei myöskään tee ihmistä pyhimykseksi tai sivistyneeksi tai edes normaalin moraalin omaavaksi ihmiseksi.

Afrikasta on tullut Suomeen ja muualle Eurooppaan pakolaisina ihmisiä, jotka ovat osallistuneet Ruandan kansanmurhaan, Somalian sisällissotaan, Sudanin sisällissotaan, Darfurin kriisiin, Algerian sisällissotaan jne. Nämä pakolaiset voivat olla ja usein ovatkin siviilien murhaajia, kiduttajia ja raiskaajia.

Iranista tuli äskettäin Suomeen pakolaisena Naze Aghai-niminen ihminen, joka oman kertomuksensa mukaan kuuli Iranissa aseistautuneeseen marxilaiseen sissiliikkeeseen. Muslimimaista tulee muutenkin pakolaisina Eurooppaan varsin paljon kommunisteja, koska kommunistit ovat islamilaisissa maissa merkittävin oppositioliike. Nämä kommunistit ovat usein terroristeja.

Myös väkivaltaisuuksiin henkilökohtaisesti osallistumattomat muslimimaiden kommunistit kannattavat tyypillisesti stalinismia. Muslimimaiden kommunistit eivät todellakaan ole mitään Suomen Vasemmistoliiton äänestäjien kaltaisia yleisvasemmistolaisia, vaan Stalinin Neuvostoliiton vankkumattomia kannattajia.

Usein muslimimaista tulee länsimaihin pakolaisiksi myös sellaisia ihmisiä, jotka kannattavat fanaattisempaa islamia kuin muslimimaiden hallitukset itse. Esimerkiksi Egyptissä, Turkissa, Syyriassa ja Irakissa suurin osa poliittisista vangeista on Osama bin Ladenin ja ajatolla Khomeinin linjan kannattajia. Nämä mielipidevainon kohteeksi joutuneet teokratian kannattajat voivat koska tahansa tulla Eurooppaan pakolaisina. Ajatolla Khomeini itsekin oli aikoinaan maanpaossa Ranskassa. Eurooppaan tulleet pakolaiset voivat olla nykyäänkin sellaisia ihmisiä kuin ajatolla Khomeini.

Miksi meidän pitäisi päästää Suomeen tai muualle Eurooppaan tuollaisia ihmisiä sillä naurettavalla tekosyyllä, että he sattuvat olemaan pakolaisia? Ei se pakolaisuus poista sitä tosiasiaa, että he ovat vaarallisia ihmisiä. Josef Mengelekin oli pakolainen Etelä-Amerikassa toisen maailmansodan jälkeen.

Harmittomat pakolaiset taas ovat usein työelämän ulkopuolelle jääviä, yhteiskunnasta syrjäytyviä ihmisiä, joista aiheutuu suuria kustannuksia eurooppalaisille veronmaksajille.

Meillä ei ole mitään velvollisuutta kustantaa kaiken maailman pakolaisten loikoilua Euroopassa. Me emme ole syyllisiä pakolaisten ongelmiin, joten meillä ei ole moraalista velvollisuutta auttaa pakolaisia. Afrikkalaiset, lähi-itämaalaiset ym. maailman konfliktialueiden asukkaat hoitakoot itse omat ongelmansa. Ne eivät ole meidän ongelmiamme, joten meillä ei ole vastuuta niistä. Afrikka, Lähi-itä ym. länsimaiden ulkopuolinen maailma jätettäköön oman onnensa nojaan.

Kaiken länsimaihin suuntautuvan maahanmuuton pitäisi olla länsimaiden sisäistä muuttoliikettä Euroopan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Uuden-Seelannin välillä. Piste. Länsimaihin ei pitäisi ottaa enää yhtäkään maahanmuuttajaa länsimaiden ulkopuolelta.

30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No onneksi sinä et päätä näistä asioista... nyt eikä koskaan;)

Anonyymi kirjoitti...

"En halua Suomeen myöskään vähä-älyisiä, lukutaidottomia ja taikauskoisia afrikkalaisia primitiivi-ihmisiä, vaikka he eivät olisi muslimeja."

Mites kelpaavatko nämä mikolle:?

http://www.rapidriver.fi/kuva-arkisto/view.php?picture=7612&offset=14&limit=16&page=1

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisia ratkaisuja. Tammen sanoin "se olisi mahtavaa" jos saataisiin muslimit ajetuksi Euroopasta pois. Yksikulttuurisuus kunniaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on vähän lievempi ohjelma, mutta toi on hyvä idea pikkuhiljaa potkia pois väkeä sen mukaan mitä tuottavat menoja
http://tinyurl.com/2rcz7s

En millään ymmärrä, että kaikesta säästetään ja pyritään optimoimaan, mutta sitten elätetään kymmeniä tuhansia aikuisia ihmisiä, joiden lisääntymistä tuetaan perheenyhdistämisillä ja asuminen maksetaan.

Hyvä Mikko!

Anonyymi kirjoitti...

Mikäli nykyinen hallitus tuskailee uuden Maahanmuuttopoliittisen Ohjelman kanssa, on asiasta erimielinen tai muuten joutuu tyytymään kompromisseihin, voisi tätä tarjota heille ihan vaan hyväntahdon eleenä.

Kuulisimme uutisista, että "Hallitus on viimein saanut valmiiksi maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Ohjelma valmistui alussa esiintyvistä puoluepoliittisista näkemyseroista huolimatta ennätysajassa. Eduskunta - oppositiopuolueet mukaanlukien - pitää ohjelmaa toteuttamiskelpoisena. Uutta maahanmuuttopoliittista ohjelmaa ja sen toteuttamista varten perustettu valtuuskunta aloittaa työt marraskuun aikana."

Jokatapauksessa Mikon ehdotus on hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Kokeellisen psykologian professorin Bruce Hoodin mukaan taipumus taikauskoisuuteen on pinttynyt syvälle ihmisten aivoihin. Jopa kaikkein järkevimmät ihmiset saattavat joskus käyttäytyä vähemmän järkevällä tavalla. Hän havaitsi suorittamissaan kokeissa aikuisen ihmisen aivojen näkökeskuksen lisäävän havaintoihin yksityiskohtia, joita koehenkilöille näytetyissä kuvissa ei ole. Samoin toimivat pienten lasten aivot. Hoodin mukaan jo lapsissa havaittu vaistonvarainen informaation järjestäminen selittää myös sen, miten aikuiset ovat taikauskoisia. Hänen mukaansa taikausko selittyy sillä, että ihmisaivot ovat evoluution saatossa ohjelmoituneet niin, että sattumat saavat suuren merkityksen

Anonyymi kirjoitti...

Kauneus aihe vinkki Mikko Ellilälle.

Stephen R. Marquardt
The Math Behind the Beauty
Physical attractiveness
Paljasta nahkaa
Anthropological types
Why Doesn't Evolution Get Rid of Ugly People?

Anonyymi kirjoitti...

Rumia ja huonosti menestyneitä ihmisiä:

http://www.peterreadmiller.com/#mi=2&pt=1&pi=10000&s=1&p=0&a=0&at=0

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=DxRkF5eMd9U

http://www.youtube.com/watch?v=lWJYYiqiEt4

Anonyymi kirjoitti...

Ohjelmasi ei ole ainoastaan hyvä, vaan se on liberaalein, demokraattisin ja myös humaanein mahdollinen ohjelma Euroopan pelastamiseksi. Sen ainoa vika on siinä että se tulisi saada voimaan jo aivan lähivuosina, meillä täällä Suomessa on ehkä vielä hieman aikaa mutta Länsi-Euroopassa ei.

Koska ohjelmaasi, tai hyvin tämän tyyppistä ohjelmaa, ei todennäköisesti oteta käyttöön kovinkaan laajasti niin väistämättömänä seurauksena tulee olemaan sisällissotia, etnisiä puhdistuksia, anarkiaa, kansanmurhia..

Näin.

reino kirjoitti...

Nuubialaisten rituaalipaini näytti mielenkiintoiselta. Ja Leni ottaa hyviä kuvia.

Ehdotuksesi maahanmuuttopolitiikan suhteen ovat miettimisen arvoisia. Erityisesti ajatuksia herättävä oli tuo vertaus miehitysvallasta vapautuneeseen Eestiin. Se ei ole mitenkään kaukaa haettu ajatus.

Joko olet kysynyt Oden kommentteja?

Sillä jos me emme välitä siitä, mitä Utsjoella tapahtuu (etäisyys 590 km), niin miksi meidän pitäisi välittää siitä, mitä Berliinissä (5900 km) tapahtui vähän yli 59 vuotta sitten, kun me voisimme ottaa oppia Tallinnasta (85 km).

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi sanoi...
No onneksi sinä et päätä näistä asioista... nyt eikä koskaan;)

24 syyskuu, 2007 17:58"

Älä sano "ei koskaan", sillä minä annan tälle esitykselle ääneni. Tuskin olen myöskään yksin. Suomalaisien olisi korkea aika aktivoitua poliittisesti.

-Pq

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ohjelma ja asiallinen sisältö. Lisää tätä kaivataan.

Paddy kirjoitti...

Herätti minussa aika paljon uusia ajatuksia. Nerokas suunnitelma!

Tupla-J kirjoitti...

Täyttä asiaa, yhdyn ohjelmaan.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri liberalismi on meidät tähän kuseen saattanut. Liberalismi ei ole länsimaista kulttuuria, vaan sen vihollinen 1700-luvulta saakka.

Pilakuvat muhammedista vuosisataista hupia kristityille juutalaisille ja islamilaisille tosikoille. Lapsiinsekaantuva sotarikollinen profeetta esikuvana seuraajilleen kirjoitti...

Näissä asioissa tunnumme Mikko Ellilän kanssa olevan samaa mieltä;)

... meillä on jopa samat vastustajat Mika Illmanista alkaen

Kulinaristeille purtavaa olit sitten muslimi tai kristitty http://prophet-muhammed-cartoon-contest.blogspot.com profeetta Muhammed ja sika-kuvat jaossa

Tiedostusvälineille ja muslimeille purtavaa - Alibi-lehden päätoimittaja Mika Lahtonen kieltäytyi tekstiviestillä julkaisemasta Seppo Lehdon tekemää Muhammed pilakuvaa lauantaiaamuna 29.9.2007 "Valitettavasti ei julkaista. Mika" - viestillään.

Ohessa näette mistä Alibi-lehti ja päätoimittaja Mika Lahtonen kieltäytyivät:

Prophet Muhammed Caricatures published in Finland Profeetta Muhammedin Pilakuvat Suomessa

Prophet Muhammed Caricatures published in Finland Profeetta Muhammedin Pilakuvat Suomessa julkaistu ja julkaistaan lisää kun vaan saadaan lisää pilakuvia pedofiiliprofeetta Muhammedista Pilakuvia voitte lähettää pilakuvakilpailuun: e-mail: pilakuvat(at)gmail.com ja muslimeille: info@muslimnews.co.uk - He kiittänevät

Thursday, 27 September 2007
Profeetta Muhammedin pilakuvat Suomessa = Prophet Muhammed Caricatures in Finland. Send yours to contest e-mail: pilakuvat(at)gmail.com

Ottakaa rennosti näin Ramadanin aikana ja antakaa Profeetta Muhammedin laueta sian suoleen ;) mielikuvituksessanne

Tamperelainen ajattelija ja ihmisoikeusaktivisti islamisaatiomme ja neekeröittämisemme vastustaja Seppo Lehto Hervannan punttisalilla 23.9.2007 näyttää "Kudonnan mallia"-tyylisesti kuinka urheilu edistää ajattelua koko kansakunnan eduksi mm. maahanmuuton muuttamisella, niin että kotoutukset muutetaan kotiutuksiksi.

Laittakaa tämä profeetta Muhamed pilakuva-viesti tuttavapiirissänne kiertämään, kuten Seppo Lehto on laittanut oman verensä kiertämään punttisalilla.

Oletettavaa että tämä julkaisu laittaa kiihkomuslimeilla ja heidän yliymmärtäjillään veren kihisemään kun heille ohjaatte oheisen muhammed pilakuvan ;) - Uskon että kansakunnan on aika pysähtyä miettimään minkälaisia arvoja haluamme suosia jatkossa: Mustaa huumoria mieluummin vai mustia ruumiita kiihkoisten muslimien, neekerien ja somalien jäljiltä?


Profeetta Muhammedin pilakuvat Suomessa = Prophet Muhammed Caricatures in Finland. Send yours to contest e-mail: pilakuvat(at)gmail.com - Ohessa mallia maailmalta:) Pistäkää paremmaksi. Toivomme erityisesti valtionsyyttäjä Mika Illman ( mika.illman@om.fi) että te osallistutte tähän pilakuvakisaan

http://prophet-muhammed-cartoon-contest.blogspot.com/

kerta toisensa jälkeen huumorintajunne on osoittautunut toistaiseksi heikonlaiseksi ja lähinnä vain neekeröintien ja ählämiväkivaltarikosten yliymmärtämiseen kansakuntamme vahingoksi, kuten yleisemminkin syyttäjä- ja tuomaritoiminnassa on otettu linjaksi.

- Profeetta Muhammediin kohdistuvan pilakuvakisan yksi motiiveista on ajaa Suomeen yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa rasistisen neekerien ja ählämien RL:n vastaisen suosinnan sijaan, sekä pitää Suomi asuttuna suomalaisten toimin ilman ilmaan ammuskelevia rättipäiden asuttamia itsemurhakoulutusleirejä.

Tervetuloa osallistumaan profeetta Muhammed pilakuvakisaan islamisaatiotamme ja kansakuntamme väkivaltaistamista vastaan

Lähettäkäämme kritiikkiä ja palautetta islamisteille oheiseen tapaan:

New muhammed prophet caricature contest in Finland - Look at the shame of Muhammed with
pig.

Muhammed pilakuvakisan vaihtoehtoinen linkki: Look at: http://prophet-muhammed-cartoon-contest.blogspot.com

There is miss piggy and his slave master Prophet Muhammed doing something ;)

Look at carefully:

http://bp2.blogger.com/_Cq2P0ssFV0Q/RvVCaS5CZ1I/AAAAAAAAAAM/hCEUQYQTUMs/s1600-h/Propeht+Muhammed+Contest+in+Finland.JPG

Greetings from Finland to e-mail: info@muslimnews.co.uk alike in this blog and this:
http://prophet-muhammed-cartoon-contest.blogspot.com
--------
Suosittelemme lopuksi perehtymään Seppo Lehdon ajatuksiin paremmin mm. oheisen Kavkaz.fi 15.9.2007 poliittisyhdeiskunnalista sanomaa sisältävän videohaastattelunsa perusteella, missä sivutaan mm. Suomen Nato-jäsenyyttä, Karjalan palauttamista, sekä Tarja Halosen kgb-ja stasikytkyjä: http://video.google.com/videoplay?docid=1759446439720547347

Pj. Seppo Lehto Tampere silvottu tynkä-Suomi

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on muslimien älykkyys?

Anonyymi kirjoitti...

Raiskausilmoitus osoittautui perättömäksi
1.10.2007 11:20
Turkulaisen naisen tekemä raiskausilmoitus on osoittautunut perättömäksi. Nainen ilmoitti syyskuun 9. päivänä, että joukko ulkomaalaisen näköisiä miehiä oli raiskannut hänet Raisiossa aamuyöllä.

Naisen tunnistuksen perusteella poliisi pidätti teosta epäiltynä yhden miehen. Mies vapautettiin, koska hän pystyi todistamaan, ettei ollut väitettynä aikana Raisiossa.

Naista epäillään väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta esitutkinnassa. Juttu menee syyteharkintaan.

Tapahtumien kulku selvisi väitetyn raiskauspaikan lähellä sijaitsevan yrityksen valvontakameranauhojen avulla. Nauhoilta näkyi, että miesystävänsä kanssa ravintolasta palaamassa ollut nainen oli vahvan humalan takia kaatuillut ja saanut naarmuja muun muassa polviinsa.

Valvontanauhoista näkyy myös, kun nainen soittaa kännykällä jonnekin erottuaan miesystävästään. Puhelinjäljityksessä selvisi, että hän teki ilmoituksen raiskauksesta. Aluksi nainen ei muistanut kompurointiaan, mutta valvontanauhat nähtyään hän itsekin vakuuttui siitä, ettei raiskausta tapahtunut.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1441271

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän peli ole jo menetetty: http://www.raisethehammer.org/images/world_population_growth.jpg
Kukaan rationaalinen ihminen ei tuon kuvan nähtyään edes yritä enää puolustaa länsimaista kulttuuria tai valkoista rotua, vaan pyrkii unohtamaan koko asian ja elämään itse mahdollisimman mielekkään ja rauhallisen elämän vaihtamalla aina asuinpaikkaa kehityksen käydessä sietämättömäksi omalla alueella.

Meidän elämämme on viimeinen mielekäs valkoisen, länsimaisen ihmisen elämä. Ei sitä kannata tuhlata toivottomiin taisteluihin, vaan mieluummin johonkin positiiviseen, kuten länsimaisen kulttuurin kauneimpien saavutusten jäänteistä (maalaustaide, kirjallisuus, arkkitehtuuri) nauttimiseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Maahanmuuttajien työttömyysaste on noin 2,5-kertainen Suomen kansalaisiin verrattuna"

http://www.jyu.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote-2007-10-11-08-53-19-404977

Mikko Ellilä kirjoitti...

Olennaista ei ole maahanmuuttajien tilastollinen työttömyysaste, vaan työssäkäyvien maahanmuuttajien prosentuaalinen osuus koko maahanmuuttajapopulaatiosta.

Työttömyysastehan lasketaan vain työmarkkinoilla olevasta populaatiosta. Työmarkkinoiden ulkopuolella ovat lapset, opiskelijat, kotiäidit, vanhukset, sairaseläkeläiset, työkyvyttömyyseläkeläiset jne.

Maahanmuuttajista n. 1/3 käy töissä ja 2/3 on työelämän ulkopuolella. 5 miljoonasta suomalaisesta n. 2,5 miljoonaa eli n. 1/2 käy töissä ja toiset n. 2,5 miljoonaa eli n. 1/2 suomalaisista on työelämän ulkopuolella. Maahanmuuttajat siis alentavat työssäkäyvien prosentuaalista osuutta Suomen väestöstä eli kasvattavat julkisia menoja kuluttamalla työttömyyskorvauksia, toimeentulotukea, opintotukea ym. sosiaalietuuksia ja julkisia palveluja eli koulutusta, terveydenhoitoa jne. ja aiheuttavat tätä kautta ns. veropainetta eli tarvetta veronkorotuksiin.

Maahanmuuttajapopulaation nettokustannus suomalaiselle yhteiskunnalle eli suomalaisille veronmaksajille on useita miljardeja euroja vuositasolla.

Anonyymi kirjoitti...

Jos valtio voi maksaa ulkomailla asuvien neekereiden taskuihin miljoonia euroja ilmaista rahaa, voi valtio yhtä hyvin maksaa miljoonia euroja ilmaista rahaa myös valtion sisällä asuvien neekereiden taskuihin.

Tarja van Veldhoven kirjoitti...

Toivottavasti sä et lisäänny, ihan vaan sillä että todennäköisesti oma jälkeläisesi olisi yhtä peloissaan minkääntasoisesta muutoksesta yhteiskuntarakenteessa, ja yrittäisi sen perusteella aivopestä kaikkia ympärillä olevia heittelemällä "faktoja" ties mistä. Piti ihan kysyä mun hollantilaiselta mieheltä, että mitä nuo ongelmat täällä Hollannissa vierasperäisen väestöelementin kanssa on olleet. Pyysi kysymään sulta kun näemmä tiedät asian niin paljon paremmin kuin paikalliset.

Ongelmat maahanmuuttajien kanssa johtuu osaksi siitä, että on olemassa ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla kuin sinä. En sano että tää on sun kaltaisten ihmisen vika, mutta ainakaan et edes yritä etsiä laajempaa ratkaisua ongelmaan. Helpointahan nimittäin on laittaa ovet lukkoon ja silmät kiinni, vaikeampaa ymmärtää miksi toinen on erilainen.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Tarja sanoi...
Toivottavasti sä et lisäänny, ihan vaan sillä että todennäköisesti oma jälkeläisesi olisi yhtä peloissaan minkääntasoisesta muutoksesta yhteiskuntarakenteessa,

Miksi pitäisi suhtautua positiivisesti siihen, että eurooppalainen yhteiskunta muuttuisi Afrikan ja Lähi-idän kaltaiseksi?



Tarja sanoi...
ja yrittäisi sen perusteella aivopestä kaikkia ympärillä olevia heittelemällä "faktoja" ties mistä.


Mitkä minun mainitsemistani faktoista eivät sinun mielestäsi ole faktoja?

Miten asiat sinun mielestäsi sitten oikeasti ovat?



Tarja sanoi...
Piti ihan kysyä mun hollantilaiselta mieheltä, että mitä nuo ongelmat täällä Hollannissa vierasperäisen väestöelementin kanssa on olleet. Pyysi kysymään sulta kun näemmä tiedät asian niin paljon paremmin kuin paikalliset.

Jos hollantilainen miehesi ei ole tietoinen esim. muslimien aiheuttamista ongelmista Hollannissa, hän on sokea, kuuro ja lukutaidoton.

En kuitenkaan usko tätä. Uskoisin, että ideologisista syistä hän vain ei halua myöntää ongelmien olemassaoloa. Vasemmistolaiset ja vihreät ummistavat silmänsä kehitysmaista tulleiden maahanmuuttajien aiheuttamille ongelmille, koska "monikulttuurisuus on ihanaa"-meemin omaksuneina kannattavat fanaattisesti maahanmuuttoa kehitysmaista länsimaihin. He eivät pysty myöntämään maahanmuuton aiheuttamien ongelmien olemassaoloa, koska silloin heidän ideologinen kuplansa puhkeaisi.

Tämä on sama asia kuin se, että 1970-luvulla taistolaiset eivät myöntäneet Neuvostoliiton ym. kommunistimaiden ongelmia. Taistolaiset valehtelivat mm. Berliinin muurista; taistolaiset väittivät ihan pokkana, että Berliinin muuri ei estä itäsaksalaisia muuttamasta länteen. He eivät voineet myöntää DDR:n pitävän kansalaisiaan vankeina muurien sisällä, koska silloin he olisivat joutuneet myöntämään kommunismin epäinhimillisyyden.



Tarja sanoi...
Ongelmat maahanmuuttajien kanssa johtuu osaksi siitä, että on olemassa ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla kuin sinä. En sano että tää on sun kaltaisten ihmisen vika, mutta ainakaan et edes yritä etsiä laajempaa ratkaisua ongelmaan. Helpointahan nimittäin on laittaa ovet lukkoon ja silmät kiinni, vaikeampaa ymmärtää miksi toinen on erilainen.

Ahaa. Äsken väitit, että maahanmuuttajien kanssa ei ole mitään ongelmia. Nyt sitten sanot, että ne ongelmat johtuvat maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvista ihmisistä. Yritä jo päättää, onko niitä ongelmia olemassa vai ei.

Anyway, minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi toinen on erilainen. Afrikassa ja Lähi-idässä vallitsee erilainen kulttuuri kuin Euroopassa. Kun sieltä tulee ihmisiä tänne, he tuovat oman kulttuurinsa mukanaan. He eivät mystisesti muutu eurooppalaisiksi heti astuessaan Euroopan rajojen sisäpuolelle. Eihän mieskään muutu naiseksi, vaikka menisi naisten vessaan.

Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Afrikkalaisista koostuva yhteiskunta on afrikkalainen yhteiskunta.

Minä en halua afrikkalaista yhteiskuntaa Eurooppaan.

Haluatko sinä?

Jos haluat, niin miksi?

Tarja van Veldhoven kirjoitti...

Heippa. Onnistuit vääntelemään jo mun kommentista mieleisesi, joten se kertoo paljon miten käytät "faktoja" hyvänäsi. Mistä keksit, että Eurooppa on muuttumassa lähi-idän tai Afrikan kaltaiseksi alueeksi? Sun omaa spekulointia ja pelkoa, siinä se.

Lisäksi minä en väittänyt ettei ongelmia olisi maahanmuuttopolitiikassa. Kysyin vaan sun mielipiteen siitä mitkä ovat ongelmat Hollannissa.

Olisi sokeaa väittää että kaikki on hyvin silloin kun ne ei ole. Yhtä sokeaa tosin on väittää, että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat maahanmuuttajista itsestään. Lisäksi on tyhmää erotella ihmiset älykkyyden mukaan, kun todellisuudessa esimerkiksi älykkyysosamäärätesteissa mitataan pääasiassa matemaattista älykkyyttä ja loogista päättelykykyä. Älykkyyttä on olemassa myös eri muotoja, kuten sosiaalista älykkyyttä, jota äo-testit ei ota edes huomioon.

Mutta toisaalta jos sä haluat eristää ihmisiä jo pelkän äo:n mukaan, eikö silloin hei voitais jakaa vaikka Suomikin neljään osaan? Pohjoseen pistettäis kaikki, joiden älykkyys on alle 100. Keski-Suomeen aina sadasta 120 pisteeseen, etelä-Suomeen 121-140 ja siitä ylöspäin kaikki Ahvenanmaalle, niitä kun ei paljoa kuitenkaan ole niin hyvin mahtuis. Kun ihmiset sitten lisääntyy, jälkeläisille tehdään sopivassa iässä älykkyystesti ja ripotellaan ne aina oikealle alueelle!! Eikö joo? Lisäksi näillä alueilla 1-4 voidaan erotella ihmisiä silmien värin, kengän koon, painon ja kiinnostusten mukaan. Tässä se olis ideaali yhteiskunta!

Nojoo. Mutta ne sun "faktat" joiden kanssa mulla oli ongelmia, on sun epälooginen päättelykyky, että tarvitaan 750 000 tuhatta maahanmuuttajaa täyttämään 250 000 työpaikkaa. Se on sun omaa päättelyä, joka perustuu kertotauluun ja tän hetkisiin lukuihin (mitkä olet ties mistä repässyt). Et voi väittää pelkällä kertotaululla, että tilanne tulee olemaan tämä. Se on epärealistista kun puhutaan ihmisistä, joilla on perheitä ja erilaisia syitä muuttoon, erilaisia työmotivaatioita jne, aivan kuten suomalaisilla itselläänkin.

Sitä paitsi tiedätkö miten vaikeaa ulkomaalaisen on saada Suomesta töitä? Sama se onko hyvä tai huono koulutus, ei oo helppoo. Voin vierestä seuranneena kertoa. Suomalaiset on niin sisäänlämpeävä kansa. Ei onneksi kaikki, mutta sun tyyppisiä esimerkkejä on liikaa.

Lisäksi mitä tulee muuttoliikkeisiin, ihmiset on muuttanut paikasta toiseen niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Eikö meijän tolla logiikalla nyt pitäis hakea kaikki 1900-luvulla Amerikkaan lähteneet suomalaisten jälkeläiset takaisin Suomeen? Sun mielestä nyt yhtäkkiä pitäis tehdä joku radikaali muutos Euroopassa, jotta "elämä olis turvallista". Täydellistä olis jos ihmiset saisivat asua paikoissa, joissa henkii niiden sukujen historia ja juuret, mutta kaikilla ei ole niin hyvä tuuri. Sinä vaan pelkäät muutosta, se näkyy sun tekstistä pitkälle.

Vikaa siis voit etsiä myös omasta suhtautumisesta, eikä vaan osoittaa kaikkea mitä et ymmärrä. Veikkaan että sillä pääset hyvin alkuun, mutta tiedän että tän sanominen on turhaa, sillä ymmärrän kyllä minkätyyppisen juntin kanssa olen juttusilla.

Sepeteus kirjoitti...

"Vikaa siis voit etsiä myös omasta suhtautumisesta, eikä vaan osoittaa kaikkea mitä et ymmärrä."

Ei, Tarja hyvä. Kyllä me ymmärrämme
oikein hyvin että Lähi-itä ja Afrikka
on siellä missä Lähi-idän ja Afrikan
populaa esiintyy mitätöntä määrää yhtään enemmän.

Näpyttelet kuin kolmannen maailman
toimesta tapahtuva maanmuuttaminen
(joka on suoraa seurausta em. sakin
maahanmuutosta) olisi jokin Jumalan
tuomio tai vähintään Luonnon laki.
Näin ei suinkaan ole, enkä näe
kansanäänestyksiä asian suhteen
järjestetyn.

Kenties siksi että vielä toistaiseksi enemmistö maamme asukkaista ei halua jättää lapsilleen maata jota eivät tunnista omakseen.

Hyvää ja tiedostavaa päivänjatkoa.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Tarja kirjoitti...
Heippa. Onnistuit vääntelemään jo mun kommentista mieleisesi, joten se kertoo paljon miten käytät "faktoja" hyvänäsi.

Mitä olen muka vääristellyt?



Tarja kirjoitti...
Mistä keksit, että Eurooppa on muuttumassa lähi-idän tai Afrikan kaltaiseksi alueeksi?

Siitä, että Eurooppaan on jo muuttanut kymmeniä miljoonia ihmisiä Lähi-idästä ja Afrikasta.

Et ilmeisesti ole lainkaan perillä siitä, miten Euroopan väestö on muuttunut viimeisen 40 vuoden aikana.

Lisäksi tänne on koko ajan tulossa lisää ihmisiä Lähi-idästä ja Afrikasta. Niitä tulee useita kymmeniä miljoonia lisää jo lähimmän kymmenen vuoden aikana. Nykyisten trendien jatkuessa Euroopassa on 50 vuoden päästä useita satoja miljoonia Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevia ihmisiä.

Silloin Eurooppa ei ole enää Eurooppa, vaan Afrikka & Lähi-itä.



Tarja kirjoitti...
Yhtä sokeaa tosin on väittää, että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat maahanmuuttajista itsestään.

Mistä muusta ne johtuvat? Joulupukista? Aku Ankasta?



Tarja kirjoitti...
Se on sun omaa päättelyä, joka perustuu kertotauluun ja tän hetkisiin lukuihin (mitkä olet ties mistä repässyt).

Luvut ovat peräisin Helsingin Sanomista, joka on siteerannut niitä viranomaisten julkaisemista tilastoista. Olen kyllä antanut lähdeviitteet.



Tarja kirjoitti...
Lisäksi mitä tulee muuttoliikkeisiin, ihmiset on muuttanut paikasta toiseen niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa.

Sinun mielestäsi siis esimerkiksi maanviljelijäväestön muuttaminen Keski-Euroopasta n. 5000 vuotta sitten Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan on aivan sama asia kuin afrikkalaisten muuttaminen Suomeen nykyaikana?

Tarja van Veldhoven kirjoitti...

On selvää, että sanon mitä tahansa, poimit siitä vain itsellesi sopivat kohdat. Unohdat lopun mitä olen sanonut, sillä olet huomioimatta niitä tosiasioita jotka on selvästi järkeviä ja sua vastaan. Se ei ole rakentava tapa keskustella ja tiedän, että se ei tule muuttumaan sanon sulle mitä vain.

Ensinnäkin, vaikka Eurooppaan tulisi miljoonia lisää siirtolaisia, miten Eurooppa muuttuisi pelkästään lähi-idäksi ja Afrikaksi? Selvästi pidät omaasi sekä muuta eurooppalaista kulttuuria niin alempiarvoisena, että mikä tahansa muu pystyy tallomaan sen jalkoihinsa niin, ettei sitä enää edes muisteta 50 vuoden päästä.

Minua lisäksi askarruttaa, että pidätkö hyväksyttävänä sitä että Ruotsissa asuu satojatuhansia suomalaisia? Tai entäs minä? Olen suomalainen, mutta asun Hollannissa. Onko se väärin? Molemmilla niin Ruotsilla kuin Hollannillakin on korkeampi bruttokansantuote sekä inhimillisen kehityksen indeksi kuin Suomella. Tästä voimme päätellä, että ruotsalaiset ja hollantilaiset (sekä kymmenisen muuta kansakuntaa) ovat suomalaisia älykkäämpiä ja heidän tulisi kieltää suomalaistenkin pääsy maahansa. Njoo, ei nyt oikeesti, mutta sun logiikalla kyllä.

Ideaalitilanteessa ihminen saisi asua siellä missä tuntuu kodilta, mutta siihen kaikilla ei ole mahdollisuutta. Et edes ymmärrä mitä mä tällä tarkoitan. Jos ymmärtäisit, et puhuisi sellaisia mitä nyt puhut.

Vaikka Eurooppaan tulee lähivuosina vielä enemmän vaikutteita muualta maailmasta, miten sä voit tietää että se vaikuttaa sun ja muiden elämään ainoastaan negatiivisesti?

En lähtis syyttämään Joulupukkia tai Aku Ankkaa maahanmuujien ongelmista, niin kuin en ainoastaan maahanmuuttajiakaan. Vai väitätkö, että jos suomalaisessa alkoholistiperheessä lapsi kasvaa aikuisena alkoholiongelmaiseksi, ongelma on tämän alkoholistin ainoastaan, eikä vanhempien alkoholismilla tai puhtaasti suomalaisella ryyppäysyhteiskunnalla ole mitään vastuuta asiasta?

Osaksi maahanmuuttajien ongelmat johtuvat juuri sun kaltaisesta asenteesta. Ei ymmärretä täysin mitä puhutaan, ymmärretään vaan pelko muutosta kohtaan. Muokataan ajatuksia pelon takia provosoiviksi ja pelotellaan kohdeyleisöä eli suomalaisia nuoria ja keski-ikäisiä miehiä, joiden kokemukset ulkomaalaisista ovat joko

a) lomakokemuksia
b) oma nainen on lähtenyt ulkomaalaisen perään ja sitten ollaan niin katkeraa
c) kokemus muutamasta tietyn kansallisuuden tai uskonnon edustajasta, joka ei ole realistinen otanta

Sitten keskenään nämä miehet uhoaa tämmöisillä aivottomilla palstoilla. Jengihysteriaa. Pelkkää puhetta vain. Niitä puheita paisutellaan ja kohta kaikki on varsinaisia asiantuntijoita, joita ruokkii pelko muutoksesta. Jengitunne ja pelko saa ihmiset oikeuttamaan maahanmuuttajien kohtelua kakkosluokan kansalaisina. Ja kyllä semmonen paska kohtelu jälkensä jättää, joten osaksi saat syyttää itseäsikin.

Kirjoitit: "Sinun mielestäsi siis esimerkiksi maanviljelijäväestön muuttaminen Keski-Euroopasta n. 5000 vuotta sitten Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan on aivan sama asia kuin afrikkalaisten muuttaminen Suomeen nykyaikana?"

Mitäs jos ne maanviljelijät silloin 5000 vuotta sitten olikin tyhmempiä kuin nykyiset afrikkalaiset tummaihoiset? Ja todennäköisesti olivat, sillä tuskin he olisivat läpäisseet äo-testiä yhtä hyvin tuloksin kuin nykyiset Afrikan tummaihoiset. Eikös se silloinenkin muuttoliike olisi vääränlainen muuttoliike sun logiikkaa käyttäen?

Niin, ja mitä tulee Helsingin Sanomien luotettavuuteen, joku sun asiantuntijakavereista jo ehti hehkuttaa että HS ei ole luotettava tietolähde. Njoo. Toisekseen mitä sitten jos jollain ei ole yhtä korkea älykkyysosamäärä kuin sulla? Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen kaikenlaisia osaajia, ei pelkkiä aivokirurgeja.

Joo-o. Mutta Mikko hei, en aio enää jaksaa vääntää näistä asioista, kun selvästi olet mikä olet ja käytät tekstiä lukutaidottomasti hyväksesi. Jos ymmärtäisit muitakin kuin omat huomiosi, et olisi noin vastahankainen. En pyydä sinuu muuttumaan, en pyydä sinuu vastaamaan esitettyihin kysymyksiin jos pelottaa, toivon vaan että ainoastaan mietit asiaa muistakin näkökulmista. Sinä saat olla sellainen kuin olet, salli se siis myös muillekin.

Johannes Nieminen kirjoitti...

En muista, koska minulla olisi ollut yhtä hauskaa. En voi kuin ihmetellä sitä aatteenpaloa, mikä Tarjalla roihuaa.

Otan esille muutaman huomion. En jaksa kommentoida sen enempää, koska hyöty on olematon. Tarja ei kuitenkaan muuta mielipidettään, ja hän itsekin toteaa ettei jaksa asiasta vääntä.

"Ensinnäkin, vaikka Eurooppaan tulisi miljoonia lisää siirtolaisia, miten Eurooppa muuttuisi pelkästään lähi-idäksi ja Afrikaksi? Selvästi pidät omaasi sekä muuta eurooppalaista kulttuuria niin alempiarvoisena, että mikä tahansa muu pystyy tallomaan sen jalkoihinsa niin, ettei sitä enää edes muisteta 50 vuoden päästä."

Voisiko joku nimetä jonkin kulttuurin joka olisi kestänyt moisen paineen? Minulle ei tule mieleen.

"Minua lisäksi askarruttaa, että pidätkö hyväksyttävänä sitä että Ruotsissa asuu satojatuhansia suomalaisia? Tai entäs minä? Olen suomalainen, mutta asun Hollannissa. Onko se väärin?"

Lähtökohtaisesti töihin tuleva maahanmuuttaja on tervetullut, mutta siipeilijät eivät. Siipeilijöitä meillä on jo omastakin takaa, joten enempää ei tarvita. Suomalaisten maahanmuutto Ruotsiin aiheutti ongelmia, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa mitä nykyinen maahanmuutto. Näin kävi, vaikka kulttuurit ovat hyvin lähellä toisiaan. Miten käy jos kulttuurit ovat toisistaan hyvin kaukana?

"Molemmilla niin Ruotsilla kuin Hollannillakin on korkeampi bruttokansantuote sekä inhimillisen kehityksen indeksi kuin Suomella."

HDI on Suomella ja Alankomailla lähes samat. HDI:llä ei ole länsimaissa juuri mitään merkitystä. Se onkin kehitetty kehitysmaita varten. BKT on riippuvainen muustakin kuin älykkyydestä. Kuitenkin tietylle tasolle on mahdotonta päästä ilman tiettyä äo-tasoa. Tämä on kiistatonta. Suosittelen tutustumaan aihetta käsittelevään kirjallisuuteen.

"Ideaalitilanteessa ihminen saisi asua siellä missä tuntuu kodilta, mutta siihen kaikilla ei ole mahdollisuutta."

Eli sinun mukaasi jokaisella pitää olla oikeus asua vaikkapa Helsingin tai Amsterdamin ydinkeskustassa? Väitän ettei ole. Näissä paikoissa on oikeus elää, jos siihen varaa. Jos ei ole varaa niin sitten asutaan muualla. Hyvin yksinkertaista. Valitettavasti esimerkiksi Suomessa kritisoidaan sitä, miksi maahanmuuttajat asuvat lähiöissä. Syyksi väitetään mm. rasismia, koska julkinen sektori ei tarjoa halpoja vuokra-asuntoja keskustasta. Ihmeellistä päättelyä.

"Vaikka Eurooppaan tulee lähivuosina vielä enemmän vaikutteita muualta maailmasta, miten sä voit tietää että se vaikuttaa sun ja muiden elämään ainoastaan negatiivisesti?"

Voisiko tässä olla taustalla tilastollinen havainto? Aina voi käydä toisin, mutta tämän hetkinen suuntaus on selkeä.

"En lähtis syyttämään Joulupukkia tai Aku Ankkaa maahanmuujien ongelmista, niin kuin en ainoastaan maahanmuuttajiakaan."

Niin, taustalla voi olla vaikkapa kulttuurierot. Muutos kuitenkin lähtee itsestä. Jos et ole tarpeeksi suvaitsevainen uuden kotimaan kulttuuria kohtaan, niin varmasti syntyy ongelmia. Toinen vahva ongelmia aiheuttama tekijä on jatkuva holhoaminen, johon taas syyllistyvät paikalliset. Jos et pärjää omillasi, niin tervemenoa takaisin. Sosiaaliturva pitäisi olla vain maan kansalaisilla.

"Osaksi maahanmuuttajien ongelmat johtuvat juuri sun kaltaisesta asenteesta."

Nyt tarvitaan näyttöjä. Aika koominen väite. Voin myös taata kriitikoilla olevan hyvät kokemukset niin maahanmuuttajista kuin ulkomaalaisista. Käyttämäsi argumentti on erittäin huono ja lukuisia kertoja epäkelvoksi todistettu. Sen osoittaa jo se todistettu fakta, että maahanmuuttajakielteisyys on vahvimmillaan niillä alueilla, joilla asuu lukumäärällisesti paljon maahanmuuttajia. Kontaktien määrän vaikutus on siis juuri päinvastainen mitä väität.

"en aio enää jaksaa vääntää näistä asioista, kun selvästi olet mikä olet ja käytät tekstiä lukutaidottomasti hyväksesi. Jos ymmärtäisit muitakin kuin omat huomiosi, et olisi noin vastahankainen."

Vääntö on siinä mielessä turhaa, ettei kumpikaan kuitenkaan muuta mielepidettään. Et sinä, etkä Mikko. Se on aivan selvää. Lukutaidottomuudesta syyttäminen on vähän kuin Godwinin laki. Eli kun omat rahkeet ei riitä, niin syytetään lukutaidottomuudesta. En havaitse sitä teidän kummankaan osalta.

Mihin myös perustuu ajatus vain omista huomioista? Mikko käsittääkseni tuo esille tilastollisia faktoja sekä tutkimustietoa. Harvemmin omia empiirisiä kokemuksia, joka onkin hyvä sillä omiin empiirisiin kokemuksiin vetoaminen ei kannata tutkimustietoa vastaan. Tässä suhteessa Mikko on huomattavasti sinua edellä.