Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske ristiretkellä oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia vastaan

Kirjoitin äskettäin tästä:



Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen pitää tärkeänä vahvistaa vähemmistövaltuutetun voimavaroja.

Baltian ja pohjoismaiden naispoliisien yhteistyökonferenssin Tampereella avannut Viljanen muistutti, että sisäasiainministeriön toimiala muuttuu ensi vuoden alusta lukien niin, että ministeriö on vastuuministeriö syrjinnän ja rasismin vastaisesta työssä sekä etnisen yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Näiden tehtävien hoitamista varten ministeriöön perustetaan uusi yksikkö. Vuoden vaihteessa myös vähemmistövaltuutetun toimisto siirtyy sisäasiainministeriön yhteyteen.

- On tärkeää, että vähemmistövaltuutetun toimintaedellytyksiä parannetaan mm. voimavaroja vahvistamalla. Tätä edellyttää jo maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ehdotetun syrjintään puuttumisen tehostaminen, totesi Viljanen. Hän painotti myös, että sisäasiainministeriön ja poliisin on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä rasismin ja syrjinnän torjumiseksi.




Malliesimerkki tästä vähemmistövaltuutetun toimiston tekemästä "työstä" on se, että viime keväänä silloinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen (nykyinen apulaisoikeuskansleri) teki poliisille tutkintapyynnön minun kirjoittamastani blogipostauksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Kommentoin Puumalaisen tekemää tutkintapyyntöä heti saatuani sen luettavakseni. Osoitin tutkintapyynnön perusteettomaksi, valheellisia väitteitä ja kunnianloukkauksia sisältäväksi sekä Suomen oikeusjärjestelmän ja koko vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän vastaista kiihotusta sisältäväksi: Puumalainenhan oli esittänyt poliisille laittomia vaatimuksia blogini välittömästä poistamisesta internetistä ennen mitään oikeuskäsittelyä ja sen lisäksi yrittänyt nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali-periaatteen vastaisesti vaatia minulle rangaistusta laillisten asioiden sanomisesta, mm. oikeusministeriön julkaisemien rikostilastojen siteeraamisesta.

Tästä syystä vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisesta tehtiin kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Puumalainen on nykyään apulaisoikeuskansleri. Koska oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri ovat viranomaisten toiminnan laillisuuden valvojia, oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin pitäisi tietysti itsensä olla nuhteettomia, lainkuuliaisia kansalaisia. Puumalainen itse kuitenkin syyllistyi rikokseen esittäessään poliisille laittomia toimenpidevaatimuksia. Rikokseen yllyttäminen eli tässä tapauksessa poliisin yllyttäminen laittomiin sensuuritoimenpiteisiin on itsessään rikos. Lisäksi Puumalainen syyllistyi valtiopetokseen eli koko lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamispyrkimykseen vaatiessaan minulle rangaistusta asiasta, joka lain mukaan ei ole rangaistava.

Kävin kuitenkin jo toukokuussa poliisiasemalla keskustelemassa Puumalaisen tekemästä tutkintapyynnöstä. Poliisi käyttäytyi asiallisesti, mutta joutui viran puolesta kyselemään minulta kaikenlaisia kirjoitukseeni liittyviä asioita. Olin kirjoituksessani mm. kertonut sen tosiasian, että afrikkalaisilla on matalampi mediaani-ÄO kuin eurooppalaisilla. Poliisi kysyi, onko tämän väitteen esittämisen tarkoituksena halventaa afrikkalaisia. Totesin, että kyseessä on vain tieteellinen tutkimustulos. Oheistin kuulustelupöytäkirjaan Tatu Vanhasen kirjaa esittelevän artikkelin, jossa mm. esiteltiin näitä älykkyystutkimuksien tuloksia.

Laitanpa tuosta artikkelista peräisin olevan kaavion nyt tähän vääntääkseni rautalangasta, miten asiat ovat (katso kuvaa 150 % koossa):






Odotin, että asiasta tulisi syyttämättäjättämispäätös. Kuitenkin nyt puoli vuotta myöhemmin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt nostaa minua vastaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan:



Espoolaismiehelle syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan internetissä

Julkaistu 13.11.2007, klo 16.45

Espoolaismies saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan internetissä. Miehen ylläpitämillä internetsivuilla kuvattiin Afrikasta ja Aasiasta tulevia maahanmuuttajia ja pakolaisia vaarallisiksi, väkivaltaisiksi ja muiden kustannuksella eläviksi loisiksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mielestä lausunnot olivat panettelvia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvattiiin kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä ja rikollisina. Apulaisvaltakunnansyyttäjän nostamaa syytettä käsitellään Espoon käräjäoikeudessa.

Sananvapausrikos tuli tutkittavaksi vähemmistövaltuutetun pyynnöstä. Vähemmistövaltuutettu on tehnyt poliisille useita kymmeniä tutkintapyyntöjä rasistisista internetsivuista. Rasistinen kirjoittelu internetissä on lisääntynyt.

Toisessa tapauksessa apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta. Internetsivustoa ylläpitäneen miehen omat sivut olivat linkkien kautta yhdistettyinä toisten henkilöiden rasistisille sivuille.

Rasistinen aineisto oli kuitenkin vain osa laajemmasta kokonaisuudesta, ja mies itse teki ilmoituksen, joka aloitti tutkinnan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan miehen tarkoitus oli ilmaista vastalause julkiselle vallalle eikä saada aikaan halveksuntaa tiettyjä ryhmiä vastaan.

Kiihottamisesta kansaryhmää vastaan voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.



YLE Uutiset






Sain itse kuulla tästä tänä iltana, kun joku lähetti minulle sähköpostia tästä asiasta. Asia on kerrottu julkisesti valtakunnansyyttäjän sivustolla jo viikko sitten, mutta asiasta ei ole tullut mitään kirjettä tms. viestiä asianosaiselle eli syytetylle eli minulle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske siis katsoi asiakseen tiedottaa nostamastaan syytteestä joukkotiedotusvälineille ennen kuin asianosaiselle eli syytetylle eli minulle. Herää kysymys, voiko tällainen menettelytapa olla laillinen.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että en tunne tuota toista ylläolevassa artikkelissa mainittua tapausta. Ihmettelen kuitenkin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen logiikkaa. Tuossa toisessa tapauksessa apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske päätti jättää syytteen nostamatta sillä perusteella, että ko. miehen tarkoitus oli ilmaista vastalause julkiselle vallalle. No, minähän olen omassa blogissani nimenomaan kritisoinut Suomen ja muiden Euroopan maiden harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä on juuri sellainen "vastalause julkiselle vallalle", joka kuuluu sananvapauden piiriin.

Sen sijaan sananvapauden piiriin ei kuulu Mikko Puumalaisen "vastalause julkiselle vallalle" eli koko lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen vastainen pyrkimys saada kansalaiselle rangaistus laillisten asioiden sanomisesta, mm. oikeusministeriön julkaisemien rikostilastojen siteeraamisesta.

Lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen pyrkii myös valtionsyyttäjä Mika Illman, jota Mikko Puumalainen siteeraa lähteenään perustellessaan laitonta tutkintapyyntöään. Kari Haakana on käsitellyt Illmanin pyrkimyksiä laajempaankin sananvapauden rajoittamiseen internetissä. Laajempaa analyysia aiheesta löytyy ihmisoikeusjärjestö EFFI:n sivuilta.

Illman on kirjoittanut oman väitöskirjansa nimenomaan sananvapauden rajoittamisesta "kansanryhmän vastaan kiihottamisen" kieltämisellä:




Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on Suomessa rikos, mutta perusoikeuksiin kuuluu toisaalta sananvapaus, oikeus sanoa julkisesti mielipiteensä. Oikeustieteen lisensiaatti Mika Illman tutki väitöstyössään näiden kahden rajaa, joka ei ole kovinkaan yksiselitteinen ja selvä.

Illman päätyy siihen, että väkivaltaan kehottaminen rasistisin perustein on kiellettyä ja rikoksen tunnusmerkit täyttävää toimintaa. Myös kehottaminen kansanryhmän syrjintään tai vihaan kansanryhmää vastaan rasistisin perustein ilman väkivaltaakin on rikollista. Sen sijaan positiivinen lausunto, esimerkiksi suomalaisten paremmuudesta, ilman ääneen lausuttua vertailukohtaa tulee sallia sananvapauden nimissä. "Ei se kovin sympaattista tietysti ole, koska siihen sisältyy ääneen lausumattomana ajatus, että ulkomaalaiset ovat huonompia", Illman sanoo.

Hän perustelee sallivaa suhtautumista moniarvoisen, demokraattisen yhteiskunnan vaatimuksena. Illman ottaa toiseksi esimerkiksi hallituksen ulkomaalaispolitiikan. Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

YK:ssa hyväksyttiin kaikkinaisen rotusorron vastainen sopimus vuonna 1965, johon Suomi liittyi vuonna 1970. Tämä on Suomen lain rasisminvastaisen oikeuskäytännön perusta. Mika Illman on vertaillut oikeuskäytäntöä samaan sopimukseen liittyneissä muissa pohjoismaissa ja Saksassa, joissa on ollut ongelmia suuremman ulkomaalaistaustaisen väestön vuoksi selvästi Suomea enemmän. Niissä on myös lainsäädäntöä kiristetty.

Illman pitää tärkeänä, että Suomen oikeuskäytäntö ei muodostu näitä maita sallivammaksi. Muuten on vaarana, että Suomesta tulee vapaasatama kaikenlaisille rasistisille agitaattoreille.

"Internet on muuttanut tässä suhteessa asioita paljon. Esimerkiksi USA:ssa, missä sananvapaus on suurempi kuin pohjoismaissa, on perustettu paljon nettisivustoja, joilla esitetään asioita, jotka muualla ovat kiellettyjä. Periaatteessa yhdysvaltalaisella palvelimella voisi olla vaikka suomenkielisiä sivustoja, joilla esitetään rasistisia näkemyksiä eikä niille Suomesta voisi tehdä mitään. Koska suomenkieliset sivut olisivat kuitenkin selvästi suunnattu suomalaisille, voisi niiden ylläpitäjä joutua lain kanssa tekemisiin jos sattuisi tulemaan Suomeen", Illman arvioi.

Internet-palvelimien ja nettisivujen tiimoilta Suomessa on ollut paljon keskustelua tsetseenien kansallismielisistä sivuista, jotka Venäjän mukaan ovat rikollisia. Mika Illman katsoo kuitenkin, että jos niiden sisältö ei ole Suomen lakien mukaan laitonta, sivujen ylläpito suomalaisella nettipalvelimella tulee sallia.



(Helsingin yliopisto 10.6.2005)





Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Puumalainen käytti oman tutkintapyyntönsä perusteluna Illmanin väitöskirjan tiivistelmää.

Puumalainen ja Illman edustavat samaa virheellistä laintulkintaa, joka antaisi viranomaisille valtuudet sensuroida kaikki Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat kirjoitukset internetistä, sanomalehdistä, kirjakaupoista jne.

Nyt joukkoon on liittynyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske ovat ristiretkellä oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia vastaan. He yrittävät kieltää Suomen kansalaista esittämästä julkisuudessa mm. oikeusministeriön julkaisemia rikostilastoja.

Tämä on laiton pyrkimys, koska oikeusministeriön julkaisemia rikostilastojen siteeraaminen ei ole rikos; on lainvastaista vaatia kansalaiselle rikosoikeudellista rangaistusta teosta, jota ei ole laissa säädetty rikokseksi.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske siis rikkovat nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali-periaattetta, joka on oikeusvaltion perusta. Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske vastustavat siis oikeusvaltiota.

Koska Suomi on perustuslaillinen oikeusvaltio, Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske yrittävät kumota Suomen perustuslaillisen yhteiskuntajärjestyksen tekemällä laittomia tutkintapyyntöjä ahdistellakseen lainkuuliaisia kansalaisia poliittisista syistä.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske vastustavat demokratiaa, koska he haluavat kieltää demokraattisen kansalaiskeskustelun Suomen maahanmuuttopolitiikasta.

Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Tätä tarkoittaa perustuslaillinen parlamentaarinen demokratia.

Edustukselliseen demokratiaan kuuluu tietysti, että kansa voi keskustella edustajiensa harjoittamasta politiikasta. Muutenhan parlamentti ei edustaisi kansaa: jos parlamentti kieltää kansaa keskustelemasta parlamentin harjoittamasta politiikasta, silloinhan parlamentti yrittää estää kansaa muodostamasta kattavaan informaatioon ja syvälliseen arvokeskusteluun perustuvaa yhteiskuntanäkemystä ja siihen perustuvia äänestyspäätöksiä vaaleissa.

Kieltämällä kansalaiskeskustelun poliittinen establishment ilmoittaa olevansa omasta mielestään kansan yläpuolella ja lakanneensa edustamasta kansaa.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske vastustavat demokratiaa, koska he yrittävät estää Suomen kansalaista kritisoimasta Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Tilastotiedot maahanmuuttajien rikollisuudesta ovat äärimmäisen relevanttia informaatiota Suomen maahanmuuttopolitiikan kannalta.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske haluavat estää Suomen kansaa tietämästä, kuinka paljon maahanmuuttajat tekevät rikoksia. He siis haluavat estää kansaa tekemästä kattavaan informaatioon perustuvia poliittisia valintoja.

Poliittisiin päätöksiin olennaisesti vaikuttavan informaation salaaminen kansalta on kansan poliittisten mielipiteiden manipulointia: sensuroimalla tilastotietoja maahanmuuttajien rikollisuudesta Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske yrittävät saada Suomen kansan tekemään huonosti informoituja äänestyspäätöksiä vaaleissa.

On demokratian vastaista kieltää kansalta sellaiset yhteiskunnallisesti relevantit tiedot, jotka vaikuttaisivat kansan äänestyspäätöksiin vaaleissa. Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske pyrkivät juuri tähän, joten he siis vastustavat demokratiaa.

Se, että Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske pyrkivät kumoamaan Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestelmän aloittamalla lainvastaisia ja perustuslainvastaisia oikeusprosseja vainotakseen lainkuuliaisia kansalaisia poliittisista syistä, osoittaa heidän syyllistyneen valtiopetokseen.

Lisäksi on tietysti itsestäänselvää, että Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske vastustavat ihmisoikeuksia. Sananvapaus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Sen vastustaminen olisi moraalitonta, vaikka sananvapauden rajoittaminen olisi laillista.

Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa sananvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittaminen eli sanomalehtien ja kirjojen sensurointi ja hallitsevan Puolueen ideologiaa kritisoivien ihmisten vangitseminen tai teloittaminen oli laillista. Se ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske haluaisivat, että sananvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittaminen olisi laillista Suomessakin. He siis tältä osin kannattavat Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan järjestelmää Suomeen.

Onneksi Suomi ei vielä kuitenkaan ole sellainen maa kuin Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske haluaisivat sen olevan.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske ovat esittäneet lakiin perustumattomia ja jopa perustuslainvastaisia näkemyksiä Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivien kirjoitusten rangaistavuudesta. Näin toimiessaan he ovat yllyttäneet viranomaisia rikoksiin ja pyrkineet kumoamaan Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestelmän aloittamalla lainvastaisia ja perustuslainvastaisia oikeusprosesseja estääkseen lainkuuliaisia kansalaisia esittämästä laillisia poliittisia mielipiteitä julkisessa kansalaiskeskustelussa.

Pyrkiminen lainalaisen yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen täyttää valtiopetoksen tunnusmerkit, joten Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Jorma Kalske pitäisi asettaa syytteeseen valtiopetoksesta.

Minun tapaukseni sitäpaitsi vain jäävuoren huippu tai pikemmin vain esimakua tulevasta.

Mikko Puumalainen on julkisesti sanonut tehneensä n. 40 samanlaista tutkintapyyntöä vuodessa. Yhtäkään näistä muista tapauksista ei ole käsitelty julkisuudessa. Muut Puumalaisen poliittisen ajojahdin uhrit ovat olleet hiljaa. He ovat itse ehkä käpertyneet kokoon siilipuolustukseen ja yrittäneet mennä näkymättömiin välttyäkseen lainvastaisesti toimivien viranomaisten harjoittamalta mielipideterrorilta jatkossa.

Ehkä he ovat itse yrittäneet kertoa asiasta tiedotusvälineissä, mutta sanoma- ja aikakauslehtien ja tv-uutisten ym. yhteiskunnallisten tv-ohjelmien toimittajat ovat halunneet vaieta tällaiset tapaukset kuoliaaksi. Natsi-Saksassakin yritettiin vaieta kuoliaaksi se tosiasia, että juutalaisia vietiin keskitysleireille.

Suomessa sanomalehtien toimittajat yrittävät vaieta kuoliaaksi sen tosiasian, että Suomessa on lainvastaisesti toimivien viranomaisten harjoittamaa poliittista mielipideterroria. Natsi-Saksassa valehdeltiin sanomalehdissä, että juutalaiset ovat vain muuttaneet Puolaan. Suomessa valehdellaan sanomalehdissä, että Suomessa ei ole sananvapausongelmia.

Kun Helsingin Sanomien toimittajalle Maija Aallolle yritettiin kertoa Puumalaisen aloittamasta poliittisesta mielipidevainosta, hän kieltäytyi tutustumasta asiaan. Vastaavasti Natsi-Saksassa sanomalehtien toimittajat olisivat tietysti kieltäytyneet tutustumasta Auschwitziin, jos joku olisi yrittänyt saada sanomalehtien toimittajat kirjoittamaan holokaustista.

Kuten tämän blogipostauksen alussa kerroin, ensi vuoden alusta eteenpäin sisäministeriö on "syrjinnän ja rasismin vastaisen työn vastuuministeriö". Sen lisäksi, että myös vähemmistövaltuutetun toimisto siirtyy sisäasiainministeriön yhteyteen, sisäministeriöön perustetaan myös kokonaan uusi yksikkö hoitamaan "syrjinnän ja rasismin vastaista työtä".

Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen vaatii tämän johdosta lisää budjettimäärärahoja vähemmistövaltuutetun toimistolle. "Tätä edellyttää jo maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ehdotetun syrjintään puuttumisen tehostaminen", sanoo kansliapäällikkö Ritva Viljanen. "Sisäasiainministeriön ja poliisin on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä rasismin ja syrjinnän torjumiseksi", kansliapäällikkö Ritva Viljanen vaatii.

Sisäministeriöön siis perustetaan uusi kerettiläisiä ajatuksia tutkiva inkvisitio (uusi "syrjinnän ja rasismin vastaisen työn" osasto) olemassaolevan ajatuspoliisin ("vähemmistövaltuutettu") lisäksi. Näille laitonta poliittista sensuuria harjoittaville tahoille vaaditaan lisää ja lisää määrärahoja veronmaksajien kukkarosta.

Minun tapaukseni on siis vain esimakua tulevasta. Ensi vuonna valtiolla on entistä suurempi organisaatio pelkästään poliittisesti epäkorrektien ajatusten sensurointia varten.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen vaatii, että sisäministeriön ja poliisin on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin "rasismin ja syrjinnän torjumiseksi". Viljanen ei määrittele, mitä hän tarkoittaa rasismille. Suomen laissa ei tietääkseni mainita sanaa "rasismi" yhdessäkään lakipykälässä.

Koska Suomessa ei ole sellaista rikosnimikettä kuin "rasismi", kansliapäällikkö Ritva Viljanen vaatii kansalaisille rangaistuksia lain sallimien mielipiteiden omaamisesta. Oikeusvaltion periaatteena on nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen vastustaa oikeusvaltiota: hän vaatii kansalaisille rangaistuksia asioista, joita ei ole laissa säädetty rangaistavaksi rikokseksi.

Myös Mikko Puumalainen ja Mika Illman ovat toistuvasti julkisuudessa vaatineet kansalaisille rangaistuksia "rasismista". Koska Suomessa ei ole sellaista rikosnimikettä kuin "rasismi", myös Mikko Puumalainen ja Mika Illman vastustavat oikeusvaltiota vaatiessaan kansalaisille rangaistuksia lain sallimien mielipiteiden omaamisesta.

Puumalainen Aamulehdessä, 14.4. 2007:



Syrjintään puuttuminen edellyttää tuntuvia keinoja. Erityisesti tulisi puuttua niiden toimintaan, jotka pyrkivät julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttajavastaista asenneilmastoa. Muun muassa nettirasismiin tulisi puuttua kovalla kädellä.





Suomen lain mukaan on täysin laillista "pyrkiä julkisuuden avulla ylläpitämään maahanmuuttovastaista asenneilmastoa". Puumalainen siis vaatii viranomaistahoja rankaisemaan sellaisia kansalaisia, jotka eivät ole rikkoneet mitään lakia.

Oikeusvaltiossa kansalaisille ei voida antaa mitään rangaistuksia sellaisista asioista, joita ei ole laissa säädetty rangaistavaksi rikokseksi. Koska Suomen laki ei kiellä "maahanmuuttovastaisen asenneilmaston ylläpitämistä julkisuuden avulla", Puumalainen vastustaa oikeusvaltiota vaatiessaan kansalaisille rangaistuksia lain sallimien mielipiteiden omaamisesta.

Puumalainen mainitsee "mm. nettirasismin" esimerkkinä "maahanmuuttovastaisen asenneilmaston ylläpitämisestä julkisuuden avulla", johon hänen mielestään "tulisi puuttua kovalla kädellä". Suomen lakikirjassa ei ole rikosnimikettä "nettirasismi". Puumalainen siis vaatii ankaria rikosoikeudellisia rangaistuksia asiasta, jota ei ole laissa määritelty rikokseksi. Tämä on oikeusvaltion perusperiaatteen eli nullum crimen, nulla poena sine praevia lege poenali-periaatteen vastaista. Puumalainen vastustaa Suomen oikeusjärjestelmää.

Puumalainen pyrkii kumoamaan Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen aloittamalla lakiin perustumattomia poliittisia oikeusprosesseja ahdistellakseen lainkuuliaisia kansalaisia.

Samalla linjalla on sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Suomessa on tällä hetkellä johtavissa asemissa virkamiehiä, jotka vastustavat Suomen lainalaista yhteiskuntajärjestystä.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, valtionsyyttäjä Mika Illman, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen vastustavat Suomen voimassaolevia lakeja ja perustuslakia ja yrittävät kumota Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen aloittamalla lakiin perustumattomia poliittisia oikeusprosesseja ahdistellakseen lainkuuliaisia kansalaisia.

Miettikää tätä.

Kyseessä ovat johtavissa asemissa olevat viranomaistahot: apulaisoikeuskansleri, valtionsyyttäjä, apulaisvaltakunnansyyttäjä ja sisäministeriön kansliapäällikkö.

Jos ja kun näin korkeissa asemissa olevat viranomaiset yrittävät tehdä valtiopetoksen eli kumota Suomen lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen, kuka enää tässä maassa ylläpitää lakia ja järjestystä?

Mielestäni kyseessä on äärimmäisen vakava asia. Koko lainalainen yhteiskuntajärjestys on uhattuna. Virkamieskunnan huipulla on poliittinen klikki, joka yrittää tehdä valtiopetoksen.

Tästä tulee etsimättä mieleen tämä:



Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen; ich war ja kein Kommunist.

Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen; ich war ja kein Sozialdemokrat.

Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich nicht protestiert; ich war ja kein Gewerkschafter.

Als sie die Juden holten, habe ich geschwiegen; ich war ja kein Jude.

Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte.





Saa nähdä, tuomitaanko nämä valtiopetokselliset rikolliset vasta Nürnbergin tribunaalin kaltaisessa oikeudenkäynnissä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Totuuden ministeriö vaatii lisää budjettimäärärahoja ajatuspoliisille

1984 on täällä tänään:

Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen pitää tärkeänä vahvistaa vähemmistövaltuutetun voimavaroja.

Baltian ja pohjoismaiden naispoliisien yhteistyökonferenssin Tampereella avannut Viljanen muistutti, että sisäasiainministeriön toimiala muuttuu ensi vuoden alusta lukien niin, että ministeriö on vastuuministeriö syrjinnän ja rasismin vastaisesta työssä sekä etnisen yhdenvertaisuuden edistämisessä.

Näiden tehtävien hoitamista varten ministeriöön perustetaan uusi yksikkö. Vuoden vaihteessa myös vähemmistövaltuutetun toimisto siirtyy sisäasiainministeriön yhteyteen.

- On tärkeää, että vähemmistövaltuutetun toimintaedellytyksiä parannetaan mm. voimavaroja vahvistamalla. Tätä edellyttää jo maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ehdotetun syrjintään puuttumisen tehostaminen, totesi Viljanen.

Hän painotti myös, että sisäasiainministeriön ja poliisin on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä rasismin ja syrjinnän torjumiseksi.



Tätä kommentoitiin Jussin vieraskirjassa näin:

Nimi : P

Viesti :

"Vähemmistövaltuutetun toimintaedellytyksiä pitää parantaa voimavaroja vahvistamalla: http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=117306 "

"että sisäasiainministeriön toimiala muuttuu ensi vuoden alusta lukien niin, että ministeriö on vastuuministeriö syrjinnän ja rasismin vastaisesta työssä sekä etnisen yhdenvertaisuuden edistämisessä. Näiden tehtävien hoitamista varten ministeriöön perustetaan uusi yksikkö. Vuoden vaihteessa myös vähemmistövaltuutetun toimisto siirtyy sisäasiainministeriön yhteyteen."

Syrjinnän vastustamisen ja yhdenvertaisuuden edistämisen ymmärrän ja hyväksynkin. Mutta mitä ihmettä on "rasismin vastustaminen" ?? Miten helvetissä voidaan perustaa viranomaisia "vastustamaan rasismia" määrittelemättä mitä helvettiä "rasismilla" tarkoitetaan?

Vai onko tarkoitus luoda jokin määrittelemätön ajatusrikos, jota voidaan soveltaa kaikkeen "virallisen totuuden" vastaiseen ajatteluun? Siis ristiinnaulita Tatu Vanhasia ja Watsoneita?

Mitä helvettiä on "rasismi" valtion viranomaisen mielestä? Jopa Soininvaara voitaisiin hirttää "rasistisuudesta".

Ylipäätään ainoaa virallista rasismia on juuri vähemmistöjen aktiivinen suosiminen esim. palkkaamisessa julkisiin virkoihin /hyväksymisessä opiskelemaan.

Se että otetaan jonossa ohi vähemmän pätevä tai tasapätevistä valitaan "positiivisen syrjinnän nimissä" oikean värinen - on juuri rasismia räikeimmillään.

7. marraskuuta 2007 13:31:53




Tästä ns. "positiivisesta syrjinnästä" kirjoitin joskus wanhassa blogissani.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Harvat vastustavat diktatuuria ennen kuin on liian myöhäistä

Milton Mayerin kuvaus Natsi-Saksasta sopii nykyajan Suomen ja koko Euroopan multikulti-ilmapiiriin kuin nenä naamaan:



To live in this process is absolutely not to be able to notice it, unless one has a much greater degree of political awareness, acuity, than most of us had ever had occasion to develop. Each step was so small, so inconsequential, so well explained or, on occasion, "regretted," that, unless one were detached from the whole process from the beginning, unless one understood what the whole thing was in principle, what all these "little measures" must some day lead to, one no more saw it developing from day to day than a farmer in his field sees the corn growing. One day it is over his head.

How is this to be avoided, among ordinary men, even highly educated ordinary men? Frankly, I do not know. I do not see, even now. Many, many times since it all happened I have pondered that pair of great maxims, Principiis obsta and Finem respice - "Resist the beginnings" and "consider the end." But one must foresee the end in order to resist, or even see, the beginnings.

Each act, each occasion, is worse than the last, but only a little worse. You wait for the next and the next. You wait for the one great shocking occasion, thinking that others, when such a shock comes, will join with you in resisting somehow.

But the one great shocking occasion, when tens or hundreds or thousands will join with you, never comes. That's the difficulty. If the last and worst act of the whole regime had come immediately after the first and the smallest, thousands, yes, millions would have been sufficiently shocked – if, let us say, the gassing of the Jews in 1943 had come immediately after the "German Firm" stickers on the windows of non-Jewish shops in 1933. But of course this isn't the way it happens. In between come all the hundreds of little steps, some of them imperceptible, each of them preparing you not to be shocked by the next. Step C is not so much worse than Step B, and, if you did not make a stand at Step B, why should you at Step C? And so on to Step D.

And one day, too late, your principles, if you were ever sensible of them, all rush in upon you. The burden of self-deception has grown too heavy, and some minor incident collapses it all at once, and you see that everything, everything, has changed and changed completely under your nose.

You have gone almost all the way yourself. You have accepted things you would not have accepted five years ago, a year ago, things that your father could not have imagined.

Suddenly it all comes down, all at once. You see what you are, what you have done, or, more accurately, what you haven't done (for that was all that was required of most of us: that we do nothing).


(Ylläoleva teksti on minun laatimani tiivistelmä Mayerin alkutekstistä. Mielestäni tekstin luettavuus parani huomattavasti lyhentämisen myötä. Alkuperäinen teksti oli kirjoitettu vuolassanaisena ja irrelevantteja detaljeja vilisevänä dialogina kahden henkilön kesken. Lyhennetyssä versiossa olennainen asiasisältö tulee paljon paremmin esille. En ole erikseen merkinnyt tekemiäni poistoja. Yhtäkään sanaa ei ole muutettu tai lisätty. Jos jotakuta kiinnostaa, lyhentämätön alkuteksti löytyy internetistä.)

Erkki Toivanen kuvasi samaa ilmiötä Uudessa Suomessa 30.10.2007:


Lenin ivasi aikanaan niitä "hyödyllisiä idiootteja", jotka ylistivät kommunismia ja asettivat proletariaatin diktatuurin demokratian edelle. Hitlerillä oli omat ihailijansa, joihin hän suhtautui yhtä halveksivasti. Meillä on nyt pilvin pimein omat arvonsa kavaltamaan valmiita "monikulturisteja". Jäljet pelottavat.


Kuuluisa antifreudilainen psykoanalyytikko Arno Gruen on selittänyt diktatuuriin alistumista psykologisena ilmiönä artikkelissaan Die politischen Konsequenzen der Identifikation mit dem Aggressor:



Die Entstehung des Fremden und dessen Externalisation stehen in direktem Bezug zum Intimsten des Menschen, nämlich seiner Identität. Entscheidend ist die Frage: Was bleibt für deren Entwicklung, wenn all das, was dem Menschen eigen ist und ihn als Individuum ausmacht, verworfen und zum Fremden gemacht wird? Dann reduziert sich Identität auf die Anpassung an äußere Umstände, welche das seelische Überleben des Kindes sichert: Es tut alles, um den Erwartungen der Mutter und des Vaters gerecht zu werden. Kern dieses Prozesses ist die Identifizierung mit den Eltern. Das Eigene des Kindes wird durch das Fremde der Eltern ersetzt.

Eine Identität, die sich auf diese Weise entwickelt, orientiert sich nicht an eigenen inneren Prozessen, sondern am Willen einer Autorität. Das hat natürlich weitreichende Konsequenzen für das Individuum, aber auch für die Gesellschaft.

Wenn Identität eine grundlegende Konstellation von immanenten Persönlichkeitsmerkmalen ist, dann deuten diese Beobachtungen darauf hin, dass viele Menschen keine solche Indentität besitzen. Die Nazimentalität war darauf versessen, Menschen ihre Identität zu nehmen. Das KZ-Grauen hatte nicht einfach die körperliche Vernichtung im Sinn. Übergeordnetes Ziel war vielmehr, die menschliche Würde, die Persona, zu zerstören. Es waren Menschen ohne eigene wirkliche Identität, die anderen das nehmen mussten, was sie selbst nicht besaßen. Aus Rache töteten sie das eigene Fremde, das sie selbst zu einer eigenen wirklichen Identität hätte führen können.

Menschen, die vom inneren Fremdsein bestimmt sind, hatten nie die Möglichkeit, ein Urvertrauen als festen Bestandteil ihrer Persönlichkeit zu entwickeln. Statt dessen übernehmen sie eine "falsche Identität", die sie auch weiterhin dazu veranlasst, repressive Autoritäten zu idealisieren und Rettung ausgerechnet von jenen zu erhoffen, die eigentlich ihre Peiniger sind.

...

Eine Variante davon wird in einer vor kurzem erschienenen Studie von Spenc (1996) beschrieben. Politische Gefangene im heutigen chinesischen Gulag waren überzeugt, dass es ihre eigene Schuld war, nicht die ihrer Peiniger, dass sie am Verhungern und Sterben waren.

...

Diese Identifizierung führt nicht nur dazu, dass das Opfer sich mit dem Täter verbündet, sondern auch, dass es ihn idealisiert. In den Augen des Opfers beginnt der Täter Geborgenheit auszustrahlen. Gleichzeitig fängt das Opfer an, seinen Schmerz als Schwäche zu empfinden, weil der Täter diese Gefühle verbietet. Doch der Schmerz und die daraus resultierende Wut existieren weiter in dem Opfer, nur diesmal gegen das Eigene, das nun als fremd erlebt wird.



(Lihavoinnit ja kursivoinnit minun.)

Tämä ilmiö on havaittavissa mm. Suomessa ajatuspoliisin pyrkimyksissä tehdä maahanmuuttopolitiikan kritisointi rikosoikeudellisesti rangaistavaksi ja Britanniassa ja Amerikassa DNA:n kaksoiskierrerakenteen löytäneen Nobel-palkitun tiedemiehen rankaisemisessa älykkyystutkimuksien tuloksien kertomisesta. Auktoriteetteihin ja valtakoneistoon samaistuneet, tervettä itsetuntoa vailla olevat pikkusieluiset ja ahdasmieliset ihmiset pyrkivät vimmaisesti rankaisemaan niitä harvoja itsenäisiä ajattelijoita, jotka rohkenevat kyseenalaistaa establishmentin saneleman virallisen totuuden. Autoritaarisen maailmankuvan omaavat vallitsevan ideologian kannattajat tietävät alitajuisella tasolla itsekin olevansa väärässä, mutta pyrkivät tukahduttamaan tämän tunteen rankaisemalla kerettiläisiä.

Väärinajattelijat pitää tuhota juuri siksi, että he ovat oikeassa. Mielipidevainon kannattajat ovat itse alitajuisesti samaa mieltä toisinajattelijoiden kanssa, mutta pyrkivät estämään kerettiläisten näkemysten esittämisen julkisuudessa voidakseen itse jatkaa valheelliseen viralliseen ideologiaan uskomista.

Mitä pahempia valheet ovat, sitä suuremmalla vimmalla ja väkivallalla niitä pitää suojella kaikelta kritiikiltä. Neuvostoliiton kritisoijia vainottiin Suomessa Kekkosen aikana nimenomaan siksi, että heidän tiedettiin olevan oikeassa. Neuvostovastaisten ajatusten sensuroinnin kannattajat halusivat ennen kaikkea estää itseään myöntämästä Neuvostoliittoa kohtaan esitetyn kritiikin pätevyyttä, koska halusivat samaistua Neuvostoliiton valtaan ja uskoa Neuvostoliiton väkivaltaisen diktatuurin legitimiteettiin.

Nykyaikana massiivisen maahanmuuton kannattajat yrittävät kriminalisoida maahanmuuttajien tekemiä rikoksia koskevan tilastotiedon julkaisemisen, koska tietävät itsekin tällaisen tilastotiedon osoittavan maahanmuuton kasvattavan rikollisuutta suunnattomasti. Jos maahanmuuton lisäämisen kannattajat uskoisivat maahanmuuton olevan aidosti hyödyllistä yhteiskunnalle, heillä ei olisi mitään motiivia yrittää kieltää maahanmuuton yhteiskunnallisia vaikutuksia koskevan tilastotiedon levittämistä julkisuudessa. He kuitenkin samaistuvat maahanmuuton kasvattamista ajavaan poliittiseen valtakoneistoon ja haluavat suojella sitä kaikelta kritiikiltä rankaisemalla vallanpitäjien harjoittaman politiikan virheitä kiusallisesti esille tuovia itsenäisesti ajattelevia yksilöitä. Tämä on verrattavissa siihen, että H.C. Andersenin sadussa Keisarin uudet vaatteet keisarin alastomuuden paljastanutta totuudenpuhujaa olisi rangaistu.

Etsimättä tulee mieleen myös ns. battered wife syndrome eli miehensä hakkaaman naisen läheisriippuvuussuhde väkivaltaiseen mieheensä. Tästä syndroomasta tuntuvat kärsivän makrotasolla mm. ne suomalaiset vasemmistolaiset feministit, jotka ihannoivat afrikkalaisia ja lähi-itämaalaisia muslimimiehiä.

Muslimit alistavat naisia. Muslimien mielestä naisen on oltava nyrkin ja hellan välissä burqan sisälle vangittuna synnytyskoneena. Naisten oikeuksien puolustajina esiintyvät feministit kuitenkin ihannoivat muslimeja ja vihaavat naisia hyvin kohtelevia valkoisia heteromiehiä, jotka kritisoivat muslimien barbaarista, keskiaikaista naisvihamielistä ideologiaa.

Tässä on kyseessä väkivaltaisten barbaarien valtaan alistuminen, näiden barbaarien ihaileminen kaiken kritiikin yläpuolella olevina jumalina ja näitä barbaareja vastustavien sivistyneiden ihmisten vihaaminen.

Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat tekevät suunnattomasti rikoksia, mm. ryöstävät ihmisiä kaduilla ja puistoissa aseella uhaten (aiemmin Suomessa lähes tuntematon rikostyyppi) ja raiskaavat naisia jopa systemaattisesti organisoituneina rikollisjoukkioina (aikaisemmin Suomessa ei ole raportoitu juuri lainkaan joukkoraiskauksia, koska suomalaisen tai ylipäätään länsimaalaisen miehen seksuaalipsykologia on kategorisesti ristiriidassa joukkoraiskauksen idean kanssa; länsimaalainen raiskaaja haluaa nauttia naisesta yksin eikä missään nimessä halua muita miehiä paikalle häiritsemään), mutta suomalaiset vasemmistolaiset naiset kiistävät Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajien tekemien rikosten olemassaolon ja vuodattavat sairasta vihaansa maahanmuuttajien rikollisuutta kritisoivien, naisien oikeuksia puolustavien suomalaisten miesten päälle.

Tätä ilmiötä on kutsuttu myös nimellä Tukholma-syndrooma. Terroristien tai muiden rikollisten kaappaamat panttivangit usein samaistuvat kaappareihin ja ryhtyvät olemaan näiden puolella rehellisiä ihmisiä vastaan. Sama ilmiö esiintyy myös yhteiskunnallisella tasolla. Jotkut diktaattorien tai barbaarien alaisuudessa elävät ihmiset sopeutuvat tilaisuuteen samaistumalla yhteiskuntaa väkivallalla terrorisoivaan barbaarilaumaan ja hyökkäämällä näiden barbaarien väkivaltaista käytöstä kritisoivien järkevien ja sivistyneiden ihmisten kimppuun.

Barbaarien uhrit kiistävät oman uhriutensa, samaistuvat sortajan maailmankuvaan ja intresseihin ja lopulta, sortajan arvomaailman sisäistettyään, projisoivat itseään ja omaa heikkouttaan kohtaan tuntemansa vihan ja halveksunnan toisiin saman sortajan uhreihin, jotka yrittävät puolustaa itseään ja taistella sortajaa vastaan.

Näin kävi mm. Saksassa vuonna 1944, kun Hitleriä vastaan tehdyn murhayrityksen ja natsien vastaisen vallankumousyrityksen epäonnistuttua natsien aivopesemät ja natsityrannian arvomaailman sisäistäneet, natsien intresseihin samaistuneet lammasmaiset massat kuohuivat silmitöntä vihaa tyrannian lopettamiseen pyrkineitä isänmaanystäviä vastaan.

Samaa ilmiötä kuvaa George Orwell romaanissaan 1984: puoluediktatuurin alaisuudessa elävät ihmiset suggeroivat itsensä fanaattiseen vihaan jokapäiväisen viharituaalin aikana, jolloin kaikkien poliittisesti korrektilla tavalla käyttäytyvien kansalaisten odotetaan ilmaisevan uskonnollista palvontaa Puolueen johtajaa kohtaan ja kritiikitöntä sitoutumista Puolueen auktoriteettien ilmoittamaan linjaan sekä suunnatonta raivoa Puolueen vastustajia kohtaan.

Aivopesty yleisö ei edes halua kuulla Puolueen kritisoijan, toisinajattelija Emmanuel Goldsteinin mielipiteitä, vaan vihaa toisinajattelijaa tietämättä hänen ajatuksistaan yhtään mitään.

Kun elokuvateatterissa esitettävässä Puolueen propagandavideossa näytetään pieni pätkä Goldsteinin haastattelua, yleisö huutaa kurkku suorana ja naama punaisena peittääkseen Goldsteinin äänen kuulumattomiin.

Samalla tavalla nykyään reagoidaan mm. Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kertomiin tosiasioihin populaatioiden välisistä ÄO-eroista. Puolueen virallisen Totuuden keskustelupalstalla innokkaimmat Puolueen kannattajat ovat kehottaneet Puolueen ajatuspoliisia kieltämään kaiken keskustelun ÄO-eroista, koska niistä puhuminen on lähtökohtaisesti Puolueen virallisen linjan vastaista.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Älykkyyskeskustelua Pravdassa

HS:n artikkeli alustuksena älykkyyskeskustelulle:


Emeritusprofessorit Richard Lynn ja Tatu Vanhanen julkaisivat viime vuonna kirjan IQ and Global Inequality, joka oli jatkoa samojen tekijöiden vuonna 2002 ilmestyneelle kirjalle IQ and the Wealth of Nations. Kirjoissaan Lynn ja Vanhanen pyrkivät osoittamaan, että eri kansojen keskimääräisessä älykkyydessä on eroja ja että älykkyydellä on merkitystä selitettäessä kansojen välistä eriarvoisuutta.

Vanhanen ja Lynn katsovat, että korkein älykkyysosamäärä on Itä-Aasian kansoilla, kuten kiinalaisilla, japanilaisilla ja korealaisilla. Heistä jäävät jälkeen eurooppalaiset, jotka ovat kuitenkin keskimäärin älykkäämpiä kuin esimerkiksi Latinalaisen Amerikan intiaaniväestö, Etelä-Aasian asukkaat tai pohjoisafrikkalaiset. Lynnin ja Vanhasen älykkyysvertailun häntäpäässä ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sijaitsevien valtioiden asukkaat.

Suomessa Tatu Vanhasen teeseistä kohistiin vuonna 2004. Niihin kiinnitettiin huomiota myös siksi, että Tatu Vanhanen on pääministeri Matti Vanhasen isä. Suomalaisessa tiedemaailmassa Tatu Vanhasen vertailevaan älykkyystutkimukseen on suhtauduttu enimmäkseen torjuvasti.

Tuoreen Sosiologia-lehden (3/07) artikkelissa Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos puolustaa IQ and Global Inequality -teoksessa esitettyjä väitteitä. Roos katsoo, että älykkyys on todellinen, tutkittavissa oleva ilmiö, joka vaihtelee sekä yksilöiden että väestöryhmien kesken. Roosin artikkeli on nähtävissä hänen kotisivuillaan internet-osoitteessa http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/lynnvanhanen.htm

Roosin mielestä Lynn ja Vanhanen osoittavat konkreettisesti, että älykkyysmittaukset ovat riittävän kulttuurivapaita ja ne mittaavat olemassa olevia todellisia eroja. Roos katsoo Lynnin ja Vanhasen myös todistavan vakuuttavasti, että älykkyydellä on "iso merkitys kansojen välisen eriarvoisuuden selittämisessä".

Roos kirjoittaa, että älykkyyden tutkiminen on yhteiskuntatieteissä tabu, minkä vuoksi esimerkiksi Tatu Vanhanen on saanut mainetta "rasistina ja biologiahörhönä". Roos sanoo itse olleensa väärässä, kun hän on aiemmin pannut Vanhasen näkemyksiä halvalla.

Eri väestöryhmien älykkyyttä koskevista väitteistä on viime viikkoina kohistu myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa. DNA:n kaksoiskierrerakenteen selvittäjänä tunnettu James Watson piti lokakuun puolivälissä Sunday Timesin haastattelussa Afrikan tulevaisuudennäkymiä synkkinä ja sanoi syyksi sen, että mustaihoiset eivät ole yhtä älykkäitä kuin valkoihoiset.




Kirsi Piha möläyttää:


Mitäs ihmeen järkeä siinä on? Jos oletamme kuten tutkijat Vanhanen ja Lynn, että älykkyys on synnynnäistä, ei sitä tutkimalla kaiketi pystytä myöskään parantamaan.



Minä kommentoin tätä HS:n keskustelupalstalla näin:



Miten niin "oletamme"? Eihän sitä ole noin vain oletettu, vaan älykkyyden geneettisyys on nimenomaan havaittu tekemällä tieteellisiä empiirisiä tutkimuksia. Kirsi Piha ei tajua tieteen perusperiaatteita.

Tutkimuksen tarkoituksena ei myöskään tarvitse olla älykkyyden parantaminen. Asioita voidaan tutkia, vaikka niitä ei pyrittäisi muuttamaan. Tieto esim. afrikkalaisten matalasta älykkyystasosta on erittäin relevanttia mm. kehitysapupolitiikan ja maahanmuuttopoliitikan kannalta. Kirsi Piha ei tajua tätä, vaikka on itse ollut kansanedustajana ja europarlamentaarikkona tekemässä poliittisia päätöksiä mm. nimenomaan kehitysapupolitiikasta ja maahanmuuttopoliitikasta.


Joku pelle nimimerkkikirjoittelija luuli olevansa fiksu veistellessään tällaisia näsäviisaita puujalkavitsejä ja sanaleikkejä:


Kirjoittaja tarkoittaa varmaankin, että kehitysapuna Afrikkaan pitäisi viedä särkeä, koska sen syönti kasvattaa järkeä. Tunnetustihan aliravitsemus alentaa älykkyyttä.

Mutta onko maahanmuuttopolitiikan kannalta yhtä arvokasta tieto juutalaisen, kiinalaisen tai amerikkalaisen matalasta älykkyystasosta kuin afrikkalaisen korkeasta älykkyydestä?

Mitä muita ominaisuuksia maahanmuuttajalta pitäisi mitata? Entä maastamuuttajalta?


Väänsin asiaa rautalangasta:





Tunnetustihan aliravitsemus alentaa älykkyyttä.

Myös geenit vaikuttavat älykkyyteen erittäin paljon. Tieto afrikkalaisten matalasta geneettisestä älykkyyspotentiaalista kertoo, että edes aliravitsemuksen poistamisella ei voitaisi nostaa afrikkalaisten älykkyystasoa eurooppalaisten tasolle. Kehitysapupolitiikka on siis täysin epärealistista, jos sen pyrkimyksenä on luoda kehitysmaihin eurooppalaistyylinen koulutusjärjestelmä.

Afrikkalaisten enemmistö on sellaisia ihmisiä, jotka Suomessa olisivat koulussa harjaantumisluokalla tai tukiopetuksessa. Eurooppalaistyylinen koulujärjestelmä on suunniteltu sen varaan, että oppilaiden keskimääräinen älykkyystaso vastaa eurooppalaisten keskitasoa. Koulujärjestelmä on suunniteltu sellaiseksi, että keskivertokoululainen on seiskan tai kasin oppilas. Koulujärjestelmä ei kerta kaikkiaan toimi, jos keskivertokoululainen on nelosen oppilas. Afrikassa 25 oppilaan luokalla parhaat 2-3 oppilasta saattaisivat olla suomalaisella mittapuulla viitosen tai korkeintaan kuutosen oppilaita, kaikki loput pitäisi suomalaisessa koulusysteemissä käytettyjen arvostelukriteereiden perusteella jättää luokalle.

Eurooppalaistyylinen koulutusjärjestelmä ei siis sovellu Afrikkaan. Koulutustavoitteet on Afrikassa määriteltävä tyystin toisenlaisiksi kuin Suomessa. Jos esim. parhaat 10 % oppilasaineksesta ovat viitosen oppilaita, lukioon menevien osuus ei voi olla samat 50 % ikäluokasta kuin Suomessa.

Mitä muita ominaisuuksia maahanmuuttajalta pitäisi mitata?

Eri kansojen erilaiset älykkyystasot kertovat jotain siitä, minkätasoista menestystä voidaan kultakin maahanmuuttajaryhmältä odottaa. Suomessa asuvien afrikkalaisten työttömyysaste on n. 60 % ja kiinalaisten työttömyysaste n. 10 %. Tämä ero selittyy paljolti sillä, että vähäisen älykkyystason omaavien ihmisten on hankalaa hankkia Suomen työmarkkinoilla tarvittavaa osaamista.

Koska afrikkalaisten työllistymismahdollisuudet Suomessa ovat heidän matalan älykkyystasonsa vuoksi hyvin heikot, Suomeen ei pitäisi ottaa afrikkalaisia maahanmuuttajia. Suomeenhan halutaan nimenomaan työperäisiä maahanmuuttajia, ainakin näin poliittiset päättäjämme jatkuvasti sanovat julkisuudessa. Eiväthän työttömät maahanmuuttajat voi olla työperäisiä maahanmuuttajia, joten meidän ei siis pitäisi ottaa vastaan työttömäksi jääviä, Suomen työmarkkinoilla tarvittavaa osaamista tyystin vailla olevia afrikkalaisia maahanmuuttajia.







Tässäkin asiassa poliittisesti korrektia dogmaa kritisoivat tahot siis voittavat väittelyn 6-0, koska dogman puolustajilla ei kerta kaikkiaan ole yhtään mitään argumentteja.

lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Multikulti-inkvisitio julistaa tieteelliset tutkimustulokset kerettiläisiksi

Yleensä monikulttuurisuudesta käytävä kriittinen keskustelu on poliittista keskustelua maahanmuutosta, sen yhteiskunnallisista seurauksista, tarvittavista maahanmuuton rajoituksista, maahanmuuttajien integroimisesta työmarkkinoille ja maahanmuuttajien kulttuurillisesta assimiloitumisesta.

Tämä kaikki on äärimmäisen tärkeää keskustelua, mutta on hyvä muistaa myös multikultiuskovaisten pyrkimykset tukahduttaa tiettyjen objektiivisten tosiasioiden raportoiminen julkisuudessa.

Poliittiset mielipidekysymykset on nähtävä irrallaan empiirisistä faktakysymyksistä. Arvoarvostelmat ovat eri asia kuin tosiasia-arvostelmat.

Multikultiuskonnon epätoivoisuutta ja epärehellisyyttä osoittaa nimenomaan uskovaisten kyvyttömyys nähdä tätä eroa. Fanaatikkojen johtama poliittisen korrektiuden inkvisitio julistaa tieteelliset tutkimustulokset kerettiläisiksi, jos ne ovat ristiriidassa multikultiuskonnon dogman kanssa. Multikultiuskonto ei siis vain perustu sellaisiin arvoarvostelmiin, jotka ovat ristiriidassa kansan valtaenemmistön arvomaailman kanssa. Multikultiuskonto perustuu myös täysin virheellisiin ja perusteettomiin tosiasia-arvostelmiin, joiden asettaminen kyseenalaiseksi tuomitaan poliittisin perustein.

Uskovaiset siis nimenomaan eivät näe eroa arvoarvostelmien ja tosiasia-arvostelmien välillä. Humen giljotiiniksi kutsuttu periaate no ought from is voidaan kääntää myös toisin päin: siitä, millaisia asioiden pitäisi olla, ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, millaisia ne todellisuudessa tällä hetkellä ovat. Tätä multikultiuskovaiset eivät tajua.

Koska uskovaisten mielestä rotuja ei pitäisi olla olemassa, he yrittävät dogmaattisesti kiistää ihmiskunnan reaalisesti olemassaolevat rodut eli tilastollisesti erittäin merkittävällä tavalla toisistaan geneettisesti poikkeavat väestöklusterit. Maailmassa on kuollut kumulatiivisesti ilmeisesti miljoonia neekereitä siksi, että eurooppalaisten ihmisten sairauksien parantamiseen kehitetyt lääkkeet eivät ole toimineet Saharan eteläpuolisesta Afrikasta peräisin olevan geeniperimän omaavilla ihmisillä. Ihmisrotujen välisten erittäin merkittävien geneettisten erojen olemassaolon kiistäminen on johtanut siihen, että mm. WHO:n tai UNICEF:n rahoittamissa tai eurooppalaisten valtioiden kehitysapumäärärahoista kustannetuissa kehitysmaiden terveydenhoidon parantamiseen tähtäävissä kumulatiivisesti satoja miljardeja euroja rahaa nielleissä projekteissa ei ole kehitetty rotujen väliset geneettiset erot huomioon ottavia, spesifisti afrikkalaisia varten tarkoitettuja lääkkeitä.

Yksi eniten julkisuudessa huomiota herättävä uskovaisten kiistämä objektiivinen tosiasia on rotujen välisten älykkyyserojen olemassaolo. Ensinnäkin älykkyys on suureksi osaksi geneetistä, mikä on havaittu myös kunkin ihmisrodun sisällä mm. eri oloissa kasvatettuja monotsygoottisia eli geneettisesti identtisiä kaksosia tutkimalla. Toiseksi älykkyyden geneettisyys johtaa matemaattisella väistämättömyydellä siihen, että toisistaan geneettisesti hyvin merkittävästi eroavien rotujen välillä on geneettisiä älykkyyseroja.

Tämä asia nousi äskettäin jälleen kerran esille, kun yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista geenitutkijoista joutui multikulti-inkvisition hampaisiin esitettyään multikultiuskonnon dogman vastaisia kerettiläisiä tietoja.


London's Science Museum canceled a Friday talk by Nobel Prize-winning geneticist James Watson after the co-discoverer of DNA's structure told a newspaper that Africans and Europeans had different levels of intelligence.

James Watson provoked widespread outrage with his comments to The Sunday Times, which quoted the 79-year-old American as saying he was "inherently gloomy about the prospect of Africa" because "all our social policies are based on the fact that their intelligence is the same as ours — whereas all the testing says not really."

He told the paper he hoped that everyone was equal, but added: "people who have to deal with black employees find this not true."

The comments drew condemnation from British lawmakers, scientists, and civil rights campaigners. On Wednesday The Independent newspaper put Watson on its front page, against the words: "Africans are less intelligent than Westerners, says
DNA pioneer."

Watson, who serves as chancellor of the renowned Cold Spring Harbor Laboratory in Cold Spring Harbor, N.Y., was to deliver a sold-out lecture at the Science Museum, but on Wednesday night the institution said Watson's comments had gone too far and the event had been canceled.



Lontoon "tiedemuseo" ei siis kestä tieteellisiä tosiasioita. Tiedemies ei saa kertoa tieteellisiä tosiasioita suuren eurooppalaisen valtion pääkaupungin tiedemuseossa pitämässään tieteellisessä luennossa. Orwell itkee haudassaan.

Tässä ei tietenkään ole mitään uutta.

Suomessa ajatuspoliisi Mikko Puumalainen valehteli minun esittäneen virheellisiä väittämiä afrikkalaisista, kun olin sanonut afrikkalaisten keskimääräisen älykkyystason olevan eurooppalaisten keskitasoa matalampi. Ajatolla Puumalainen ei mitenkään perustellut, miksi väitteeni olisi virheellinen. Puumalainen ei esittänyt yhtäkään lähdeviitettä yhteenkään tutkimukseen, jossa olisi havaittu afrikkalaisten keskimääräisen älykkyystason olevan sama tai korkeampi kuin eurooppalaisten.

Sellaista lähdeviitettä hän ei tietenkään olisi voinutkaan esittää, koska yhdessäkään tutkimuksessa koko maailmassa ei ole koskaan havaittu afrikkalaisten olevan yhtä älykkäitä tai älykkäämpiä kuin eurooppalaiset. Sen sijaan maailmassa on tehty tuhansia älykkyystutkimuksia, joissa on havaittu afrikkalaisten keskimääräisen älykkyystason olevan eurooppalaisten keskitasoa matalampi. Inkvisiittori siis yrittää kiistää tuhansien tieteellisten tutkimusten tulokset tarjoamatta itse edes yhtä ainoaa tutkimustulosta tai muuta perustelua omien väitteidensä tueksi.

Multikulti-inkvisitio siis julistaa tieteelliset tutkimustulokset kerettiläisiksi yksinomaan uskonnollisin, dogmaattisin perustein.

Multikultiuskovaiset eivät edes teeskentele kannattavansa rationaalista, loogista ajattelua ja objektiivisten tosiasioiden selvittämistä tieteellisillä tutkimuksilla. Tieto julistetaan Vääräksi silloin, kun se on ristiriidassa Pyhissä Kirjoituksissa ilmoitetun Jumalallisen Totuuden kanssa.

Multikultiuskovaiset harrastavat siis täsmälleen samaa argumentointia kuin tukemansa muslimit, jotka vastustavat geneettistä evoluutioteoriaa eli kaikkea biologiaa 1400 vuotta sitten kirjoitetun Koraani-nimisen runokirjan perusteella. Multikultiuskovaiset eivät edes yritä perustella asioita rationaalisesti. Multikultidiskurssin puitteissa tosiasia-arvostelmien totuusarvo (tosi/epätosi) riippuu yksinomaan ko. tosiasia-arvostelmien yhteensopivuudesta ideologisten premissien kanssa. Tietyt premissit ovat kiveenhakattu dogma, jota ei saa kyseenalaistaa. Kaikki dogman kanssa ristiriidassa olevat tosiasia-arvostelmat voidaan multikultiuskovaisten mielestä kumota yksinkertaisesti osoittamalla, että ne ovat ristiriidassa dogman kanssa.

Juuri tämän dogmaattisen ajattelutavan pohjalta Kairon yliopiston biologian professori äskettäin katsoi kumonneensa geneettisen evoluutioteorian eli kaiken viimeisen 150 vuoden aikana kehitetyn biologian yksinomaan sillä perusteella, että Koraanin mukaan kaikki eliölajit on luotu sellaisenaan muutamia tuhansia vuosia sitten.

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Sananvapaudesta, lainsäädännöstä ja oikeusvaltiosta

MTV3:

Toimittajat ilman rajoja -järjestö on taas listannut maat, joissa sananvapaus on koetuksella. Myös internetiin kirjoittaminen on vaarallista, sen todistaa käytöksellään Kiina.

Blogien kirjoittajia vainotaan yhtä lailla kuin toimittajia niissä maissa, joissa sananvapaus on kortilla. Tämä käy ilmi Toimittajat ilman rajoja -järjestön tiistaina julkistamasta vuosikatsauksesta. 169 maata käsittävässä katsauksessa peränpitäjäksi on pudonnut Eritrea aiemman Pohjois-Korean sijasta.

Uhkailu blogien pitäjiä ja verkkojulkaisujen toimittajia vastaan on kaiken aikaa lisääntynyt.

-Yhä useammat hallitukset ovat tajunneet, että internet voi olla ratkaisevan tärkeä työväline taistelussa demokratian puolesta. Niinpä ne ovat kehittäneet uusia sensuurin keinoja, raportissa todetaan.

Ainakin 64 ihmistä on vangittu maailmalla nettikirjoitustensa vuoksi. Heistä peräti 50 on kiinalaisia.

Kehnoin tilanne sananvapauden kannalta on Eritreassa. Peränpitäjien joukossa Aasia on vahvasti edustettuna: Pakistan, Sri Lanka, Laos, Vietnam, Kiina, Burma ja Pohjois-Korea.

-Toiveikkuuteen ei ylipäätään ole aihetta. Pahimmissa maissa kehitystä ei ole tapahtunut lainkaan, sanoi järjestön tutkimuspäällikkö Jean-Francois Julliard.

Suomi jakaa viidennen sijan listan yläpäästä yhdessä Ruotsin ja Belgian kanssa. Valoisin tilanne on raportin mukaan Islannissa ja Norjassa. Kolmossijan jakavat Viro ja Slovakia.

(MTV3-STT-Reuters-TT)



Hah hah.

Puretaanpa tämä osiin kommentointia varten.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö on taas listannut maat, joissa sananvapaus on koetuksella.

Suomessahan tunnetusti ajatuspoliisi Puumalainen on omien sanojensa mukaan vaatinut vuoden sisälä 40 ihmiselle rangaistuksia vääristä mielipiteistä.

Myös internetiin kirjoittaminen on vaarallista, sen todistaa käytöksellään Kiina.

Jaaha. No Suomessa kansanedustaja Jari Vilén vaati Suojelupoliisia sulkemaan Suomen Sisun internet-sivut siksi, että siellä oli julkaistu karikatyyreja Vilénin palvomasta profeetta Muhammadista. Tämä vaatimus oli tietysti laiton. Kansanedustaja siis vaati Suojelupoliisia tekemään rikoksia. Koska rikokseen yllyttäminen on itsessään rikos, kansanedustaja siis syyllistyi rikokseen yllyttäessään Suojelupoliisia sensuroimaan internetiä laittomasti.

Erityisen raskauttava asianhaara on, että tässä kehotettiin viranomaisia tekemään rikoksia. Suomen perustuslain mukaan kaiken viranomaisten toiminnan on perustuttava lakiin. Vilénin viranomaisille esittämä kehotus rikkoa lakeja oli siis pyrkimys perustuslain kumoamiseen laittomin, väkivaltaisin keinoin.

Lisäksi kansanedustajat ovat perustuslain mukaan lainlaatijoita; lainlaatijan esittämä kehotus lakien rikkomiseen on vielä vakavampi kuin tavallisen kansalaisen esittämä, koska lainlaatijan oma välinpitämättömyys lakeja kohtaan romuttaa koko lainsäädäntöjärjestelmän ja sitä kautta koko yhteiskuntajärjestelmän. Kansanedustajan eli lainsäätäjän esittämä kehotus lakien rikkomiseen on avointa kapinaa koko lainalaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Tämä täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön. Kansanedustaja siis syyllistyi valtiopetokseen vaatiessaan Suojelupoliisia sensuroimaan internetiä laittomasti.

Tästä huolimatta kyseinen entinen kansanedustaja ei ole joutunut oikeuden eteen valtiopetoksesta syytettynä. Suomen valtiovalta siis hyväksyy laittoman, väkivaltaisen toiminnan koko lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi silloin, kun tämän toiminnan motiivina on tiedotusvälineiden sensurointi islamilaisten terroristien palvelemiseksi.

Blogien kirjoittajia vainotaan yhtä lailla kuin toimittajia niissä maissa, joissa sananvapaus on kortilla. Tämä käy ilmi Toimittajat ilman rajoja -järjestön tiistaina julkistamasta vuosikatsauksesta.

Niin. Suomessahan on vainottu sekä toimittajia (esim. Julkisen sanan neuvosto on kieltänyt toimittajia kertomasta rikollisten etnisyyttä totuudenmukaisesti) että blogien kirjoittajia (esim. ajatuspoliisi Puumalainen on tehtaillut poliisille 40 rangaistusvaatimusta yksityishenkilöistä, jotka ovat ilmeisesti olleet enimmäkseen bloggaajia tai muita nettikirjoittelijoita).

Uhkailu blogien pitäjiä ja verkkojulkaisujen toimittajia vastaan on kaiken aikaa lisääntynyt.

Niin, kyllä se tosiaan on Suomessa lisääntynyt viime vuosina. Kun aloitin bloggaamisen viisi vuotta sitten, en olisi voinut kuvitellakaan suomalaisten viranomaisten pyrkivän sensuroimaan blogiani. Kuitenkin vuoden 2006 alussa suomalaiset viranomaiset ja poliitikot pyrkivät sensuroimaan Muhammad-kuvia ja vuoden 2007 keväällä jopa oikeusministeriön julkaisemia rikostilastoja.

Uhkailu blogien pitäjiä vastaan
on siis todellakin lisääntynyt. Puumalainen uhkaa minua potentiaalisesti jopa vankeusrangaistuksella vain siksi, että minä olen omassa blogissani siteerannut Suomen oikeusministeriön julkaisemia, oikeusministeriön internet-sivuilta löytyviä rikostilastoja.

-Yhä useammat hallitukset ovat tajunneet, että internet voi olla ratkaisevan tärkeä työväline taistelussa demokratian puolesta. Niinpä ne ovat kehittäneet uusia sensuurin keinoja, raportissa todetaan.

Niin. Suomen hallitus on tajunnut, että internetissä tieto leviää vapaammin kuin valtion omistamilla tv- ja radiokanavilla ja valtion tukemassa eli rahoituksellisesti kontrolloimassa lehdistössä (Demari, Vihreä lanka, Voima, 6Degrees jne.). Niinpä Suomen poliittinen establishment on kehittänyt uusia sensuurin keinoja, kuten lainkuuliaisten kansalaisten ahdistelu perusteettomilla rikosilmoituksilla ja oikeusministeriön julkaisemien rikostilastojen siteeraamisen määrittely "solvaukseksi ja panetteluksi" johtavassa asemassa olevien viranomaisten suulla.

Kaiken huippuna on, että viranomaistaho (Puumalainen) valehtelee oikeusministeriön julkaisemien virallisten rikostilastojen olevan "valheellisia väittämiä". Viranomainen siis valehtelee kansalaisen valehtelevan, kun kansalainen siteeraa viranomaistahon julkaisemia virallisia tilastotietoja. Tähän ei yltänyt edes Orwell.

Ainakin 64 ihmistä on vangittu maailmalla nettikirjoitustensa vuoksi. Heistä peräti 50 on kiinalaisia.

Kohta joukkoon liittyy n. 50 suomalaista multikultipropagandaa kritisoivaa bloggaajaa, kuten minä, Jussi Halla-aho, Teemu Lahtinen, Vera Izrailit, Tapio Tuuri, Reino, Laiva on täynnä, Etnohelvetti, Yrjöperskeles, Kim Lindblom, Sozaburo, Nozick jne.

Suomi on hyvässä seurassa. Suomen ihmisoikeustilanne on yhtä huono kuin Kiinan. Lue tämä uudelleen. Suomen ihmisoikeustilanne on yhtä huono kuin Kiinan. Suomessa voidaan koska tahansa laittaa ihmisiä vankilaan nettikirjoitustensa vuoksi.

Mikko Puumalainen, Mika Illman, Astrid Thors ym. fanaatikot ovat toistuvasti vaatineet julkisesti, että kaikki maahanmuuttopolitiikan kritisointi sensuroidaan pois internetistä. Puumalaisen, Illmanin, Thorsin ym. multikulti-inkvisition mielestä kaikki maahanmuuttopolitiikan kritisointi on "rasismia" eli "kiihotusta kansanryhmää vastaan".

Suomen laissa ei tietenkään ole määritelty "rasistisia" asenteita kiihotukseksi kansanryhmää vastaan, mutta Thors, Puumalainen, Illman jne. puhuvat jatkuvasti nimenomaan "rasismin" poistamisesta internetistä valtion väkivaltakoneiston voimin eli poliisitutkinnalla, syytteillä ja viime kädessä vankeustuomioiden uhalla. Multikulti-KGB siis haluaa "rasistiset nettikirjoittelijat" viime kädessä vankilaan nettikirjoitustensa vuoksi. "Rasismiksi" määritellään kaikki nykyisen maahanmuuttopolitiikan kritisointi.

On tietysti täysin laitonta esittää tällainen vaatimus, koska Suomen laissa ei ole määritelty rikokseksi mitään "rasistisia" asenteita. Rikosnimike "kiihotus kansanryhmää vastaan" ei sisällä sanaa rasismi. On laitonta vaatia vankilatuomioita tai muita rikosoikeudellisia rangaistuksia "rasismista", koska lakikirjassa ei ole rikosta nimeltä rasismi. Nullum crimen, nulla poena sine lege.

Mikko Puumalainen ja Mika Illman ovat koulutukseltaan juristeja ja virka-asemaltaan nimenomaan lainkäyttöä valvovia virkamiehiä, joten he eivät voi olla tajuamatta vaatimustensa laittomuutta. He valehtelevat "rasismin" olevan rikos, vastoin parempaa tietoaan. Korkeasti koulutetut ja johtavassa asemassa olevat juristivirkamiehet siis tahallaan esittävät laittomia vaatimuksia.

Myös ministeri Astrid Thors on koulutukseltaan juristi. Häneen pätee sama kommentti. Hän esittää julkisesti täysin laittomia vaatimuksia, täysin tietoisena näiden vaatimustensa laittomuudesta. Tämä ei tietenkään ole mitään yllättävää, koska ministeri Thors on myös kannattanut valtionkirkon laittomia pyrkimyksiä piilotella kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita ulkomaalaisviraston tekemien laillisten karkoituspäätösten toimeenpanon estämiseksi.

Suomi jakaa viidennen sijan listan yläpäästä yhdessä Ruotsin ja Belgian kanssa. Valoisin tilanne on raportin mukaan Islannissa ja Norjassa. Kolmossijan jakavat Viro ja Slovakia.

This is adding insult to injury.

Ruotsin ulkoministeri käski Ruotsin turvallisuuspoliisia esittämään laittomia uhkauksia laillisesti toimivan ruotsalaisen puolueen toimihenkilöille ko. puolueen internet-sivujen sensuroimiseksi.

Belgian pääkaupungissa Brysselissä tukahdutettiin laillinen mielenosoitus Euroopan islamilaistumista vastaan poliisin väkivaltaisin, laittomin toimin; mm. europarlamentin jäseniä pidätettiin laittomasti, koska nämä olivat aikeissa kritisoida EU:n nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

Belgiassa on laittomasti kielletty maan toiseksi suurin puolue Vlaams Blok. Kun puolueen kannattajat perustivat uuden puolueen nimellä Vlaams Belang, Belgian poliittinen establishment päätti vähentää puolueen kannatuksen prosentuaalista osuutta vaaleissa annetuista äänistä antamalla äkillisesti (mahdollisesti perustuslain vastaisella tavalla) maan kansalaisuuden sadoilletuhansille maassa jopa niinkin vähän kuin 1-2 vuotta asuneille ulkomaalaisille.

Suomen sananvapaustilannetta olen kuvannut edellä.

Jos nämä kolme maata ovat olevinaan sananvapauden suhteen maailman kolme parasta maata, Orwell itkee haudassaan.

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Terveen järjen pilkahdus Helsingin kaupunginvaltuustossa





Helsingin Sanomat 14.10.07:



Elä nyt sitten näiden kanssa

Helsingin verotuspohja rapautuu. Kaupunki sekä vuotaa asukkaita naapurikuntiin että joutuu kasvamaan maahanmuuton varassa. Taloudellisesti tämä on huonoin mahdollinen yhtälö: aktiivinen veronmaksaja menetetään, tilalle saadaan passiivinen palvelujen kuluttaja.
Elä nyt sitten näiden kanssa.
Maahanmuuton hyödyllisyys on monella taholla nähty ikään kuin annettuna. Kuitenkin työvoimapula johtuu pääosin noususuhdanteesta. Vieraileva puolalainen rakennusmies on hyvä vaihtoehto piikkejä tasoittamaan.
Ajatus, että julkinen sektori tulevaisuudessa tarvitsee yhtä paljon tekijöitä kuin nyt, on lähtökohtaisesti väärä. Koulutetumman väen ja teknologian avulla asiat voidaan hoitaa nykyistä tehokkaammin.
Jokaiseen maahanmuuttajaan pitäisi soveltaa yksinkertaista testiä: tarvitaanko hänet oikeasti rakentamaan Suomea? Jos vastaus on kielteinen, niin hyvää matkaa jonnekin muualle. Joutilaita löytyy omastakin takaa.

Harry Bogomoloff
Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja (kok)
Helsinki



keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Väyrynen revisited

Kauppalehti:

Väyrynen: Maahanmuuttajien virta tulisi kalliiksi

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) mukaan laajamittainen työperäinen maahanmuutto kävisi Suomelle liian kalliiksi. Turkkiin tiistaina matkustanut Väyrynen viittaa Alma Median Helsingin toimituksen haastattelussa Saksan turkkilaisten ongelmiin. Näiden asema on saanut Väyrysen epäilemään maahanmuuttoa.

Maahanmuuttajilla ei Väyrysen mukaan ole eläkeiässä helppoa. Toimeentulo on heikko, saksan kielen taito olematon, eikä paluuta Turkkiin ole.

– Se pitää meilläkin miettiä, että jos värväämme työvoimaa ulkomailta, täytyy myös huolehtia heidän vanhuudestaan.

Väyrysen laskelmien mukaan maahanmuuton nettohyöty jäisi pieneksi, koska muuttajille pitää järjestää omia palveluja. Tulkkaus, päiväkodit, koulut ja sairaanhoito luovat uuden työvoimapulan kierteen.

Väyrynen on mukana hallituksen maahanmuuttoon keskittyvässä ministeriryhmässä. Ministerit pohtivat lähiviikkoina, millaista maahanmuuttoa Suomeen halutaan, missä mittakaavassa ja mistä maista.

Väyrysen arvion mukaan muuttajien hankkiminen kannattaisi keskittää muutamiin maihin, jolloin esimerkiksi tulkkipalveluja tarvittaisiin vähemmän.





Väyrynen näyttää olevan ainoa valtioneuvoston jäsen, jolla on jokseenkin realistinen käsitys maahanmuutosta.

Kukaan muu ministeri ei ole uskaltanut nostaa esille sitä tosiasiaa, että maahanmuuttajista aiheutuu huomattavasti julkisia menoja.

Itsehän olen toki usein vääntänyt rautalangasta, että työssäkäyvien maahanmuuttajien maksamat verot eivät millään riitä kustantamaan työelämän ulkopuolella olevien, veronmaksajien rahoilla elävien maahanmuuttajien saamia julkisia palveluja ja sosiaalietuuksia.

Edes kaikki työssäkäyvät eivät ole nettoveronmaksajia, mutta työssäkäyviäkin on maahanmuuttajista nykyisin vain n. 1/3. Helsingin Sanomien mukaan vuonna 2005 Suomessa asui 110 000 ulkomaiden kansalaista, joista 36 700 oli työssäkäyviä.

36 700 työssäkäyvän ulkomaalaisen maksamat verot eivät riitä loppujen 73 300 ulkomaalaisen työttömyyskorvauksien, asumistukien, toimeentulotukien, eläkkeiden, lapsilisien, lastentarhojen, koulujen ja julkisen terveydenhoidon kustantamiseen.

Osa ulkomaalaisten aiheuttamasta kustannustaakasta jää siis nettomääräisesti suomalaisten veronmaksajien kannettavaksi.

Myös työssäkäyvistä ulkomaalaisista osa aiheuttaa nettomääräisiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille:

  • Ensinnäkin myös työssäkäyvät käyttävät esim. julkista terveydenhoitoa ja usein esim. koulutuspalveluja opiskellessaan työn ohella. Useimpien työssäkäyvien osalta nämä menot ovat pienempiä kuin heidän maksamansa verot, mutta eivät kaikkien osalta.
  • Toiseksi, monet ulkomaalaiset ovat töissä julkisella sektorilla, jossa heidän palkkansa tulee lähes yksinomaan veronmaksajien rahoista. (Esim. terveydenhoidossa perittävät palvelumaksut kattavat vain murto-osan julkisen terveydenhoidon kustannuksista.)
  • Kolmanneksi, monet näennäisesti “yksityisellä” sektorilla töissä olevat ulkomaalaiset saavat tukiaisia veronmaksajien rahoista: ulkomaalaisten perustamat yritykset (kebab-pizzeriat, etniset kaupat jne.) saavat starttirahaa ja muita yritystukia, jopa yksinomaan maahanmuuttajayrittäjille kohdennettuja erityistukia; lisäksi monet ulkomaalaiset työskentelevät “kansalaisjärjestöissä”, joiden rahoitus tulee lähes sataprosenttisesti julkiselta sektorilta. Tällaisia järjestöjä ovat esim. Kepa, Caisa, 6degrees-lehti jne. Jos joku Suomessa asuva ulkomaalainen työskentelee esimerkiksi Suomen Pakolaisavun kehitysapuprojektissa swahilin kielen tulkkina, tällainen suomalaisten kannalta täysin turhaa työtä tekevä, sataprosenttisesti veronmaksajien kukkarosta palkkansa saava ihminen ei ole mikään veronmaksaja.

Teoria eläkepommin purkamisesta maahanmuuton lisäämisellä on siis väärä.

Eläkkeiden maksamiseen tarvitaan verotuloja. Maahanmuuttajat eivät nettomääräisesti tuota Suomen julkiselle sektorille verotuloja, vaan aiheuttavat nettomääräisesti lisää kustannuksia suomalaisille veronmaksajille. Maahanmuuttajat eivät siis pysty rahoittamaan suomalaisten eläkkeitä, vaan maahanmuuttajat kuluttavat suomalaisten veronmaksajien rahoja. Maahanmuuton vuoksi Suomella on entistä vähemmän varaa maksaa eläkkeitä.

Maahanmuuttajat kilpailevat eläkeläisten kanssa samoista verovaroista. Mitä enemmän Suomeen tulee maahanmuuttajia, sitä vähemmän verovaroja riittää eläkkeisiin. Maahanmuutto ei siis auta purkamaan eläkepommia, vaan pahentaa sitä.

Suomen väestön ikääntymisellä ei siis voi perustella maahanmuuton sallimista.

Väestön ikääntyminen ja sen aiheuttama eläkepommi ei toimi argumenttina maahanmuuton puolesta, vaan sitä vastaan. Mitä vähemmän meillä on maahanmuuttajia elätettävänä, sitä enemmän meillä riittää rahaa eläkkeisiin.

Täytyypä joskus kysyä, ovatko minkään puolueen kansanedustajat tajunneet tämän.

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Maahanmuuttopoliittinen ohjelma

Olen tässä blogissa lähinnä kritisoinut Suomessa ja muualla Euroopassa viime vuosikymmeninä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa ja erityisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan muodissa ollutta taistolaisuuteen verrattavaa mielipuolista monikulttuurisuususkontoa. Ajattelin nyt esittää ns. rakentavaa kritiikkiä luonnostelemalla jotain konkreettisia parannusehdotuksia nykytilanteeseen.

Usein ulkomaalaispolitiikasta keskusteltaessa tehdään jyrkkä ero pakolaisuuden ja työperäisen maahanmuuton välille. Itse en pidä moista erottelua mielekkäänä. Tätä eroa korostavat tarkoitushakuisesti lähinnä ne tahot, jotka pyrkivät vähättelemään maahanmuuttajien integraatio- ja assimilaatiokyvyttömyydestä aiheutuvia ongelmia:


Ode Says:

Kirjoittaja sotkee tahallaan pakolaiset ja työperäisen maahanmuuton.



Koska esim. somaleista yli 90 % on työelämän ulkopuolella, massiivista maahanmuuttoa puolustavien poliittisten keskustelijoiden on rajattava somalit käsitteen 'maahanmuuttaja' ulkopuolelle: somalit määritellään pakolaisiksi, joiden ei ole tarkoituskaan olla 'työperäisiä maahanmuuttajia'. Hokkuspokkus, tällä tavalla saadaan maahanmuuttajien työttömyys pois tilastoista. Ensin määritellään jokainen työtön maahanmuuttaja pakolaiseksi; sitten määritellään 'työperäisiksi maahanmuuttajiksi' vain ne maahanmuuttajat, jotka ovat töissä. Tällöin havaitaan, että 100% 'työperäisistä maahanmuuttajista' on työssäkäyviä. Kehäpäätelmä, jolla yritetään perustella massiivista maahanmuuttoa.

Ensin sanotaan Suomen tarvitsevan maahanmuuttajia "poistamaan työvoimapulaa". Sitten havaitaan, että maahanmuuttajista 2/3 on työelämän ulkopuolella. Nämä työtä tekemättömät maahanmuuttajat kuitenkin rajataan käsitteen 'työperäinen maahanmuutto' ulkopuolelle. Edelleen vaaditaan 'työperäisiä maahanmuuttajia' Suomeen "poistamaan työvoimapulaa". Millään tavalla ei perustella, miksi tulevat maahanmuuttajat menisivät töihin yhtään sen suuremmalla todennäköisyydellä kuin aikaisemmat maahanmuuttajat. Millään tavalla ei ole muutettu maahanmuuttopolitiikkaa siihen suuntaan, että tulevien maahanmuuttajien joukossa olisi prosentuaalisesti enemmän työssäkäyviä kuin Suomessa jo nykyisin olevien maahanmuuttajien joukossa. Niinpä on oletettava, että jatkossakin maahanmuuttajista 2/3 on työelämän ulkopuolella.

Suomessa on tällä hetkellä n. 2,5 miljoonaa työssäkäyvää. Jos suurten ikäluokkien eläkkeelle menemisen vuoksi esim. 10% nykyisistä työssäkäyvistä haluttaisiin korvata maahanmuuttajilla, tämä edellyttäisi 250.000 siirtotyöläisen saamista Suomeen. Koska maahanmuuttajista vain 1/3 käy töissä, 250.000 siirtotyöläisen saaminen edellyttäisi 750.000 uuden maahanmuuttajan vastaanottamista. Suomessa on nykyisin n. 180.000 maahanmuuttajaa, joista n. 60.000 on Suomen kansalaisia. Etnisesti vierasperäistä väestöelementtiä pitäisi siis kasvattaa lähes miljoonaan ihmiseen asti, jotta maahanmuuttajien osuutta työssäkäyvistä voitaisiin nostaa kymmenellä prosenttiyksiköllä eläkkeelle jäävien suurten ikäluokkien korvaamiseksi. Maahanmuuttajien suomalaisia korkeamman syntyvyyden vuoksi vierasperäinen väestöelementti kasvaisi kyllä nopeasti yli miljoonan ihmisen suuruiseksi.

Minä en ainakaan halua, että Suomessa asuisi viisi miljoonaa suomalaista ja miljoona ulkomaalaista.

Erityisesti en halua, että ne Suomessa asuvat miljoona ulkomaalaista olisivat afrikkalaisia, arabeja, kurdeja, turkkilaisia ja iranilaisia.

Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Britanniassa on nähty, millaisia ongelmia suuri vierasperäinen väestöelementti aiheuttaa. En halua samoja ongelmia Suomeen.

Ruotsissa on puoli miljoonaa muslimia. Suomessa muslimeja on n. 30.000.

Jo Suomen nykyinen muslimiväestö on aikaansaanut sellaisen poliittisen ilmapiirin, jossa presidentti, pääministeri ja ulkoministeri pyytävät keskiaikaista tyranniaa kannattavilta terroristeilta anteeksi näiden tunteita loukkaavan länsimaisen sananvapauden olemassaoloa.

Kansanedustaja ja entinen ulkomaankauppaministeri Jari Vilén vaati Suojelupoliisia tekemään rikoksia palvellakseen islamilaisia terroristeja, joiden vaatimukset olivat ristiriidassa Suomen lakien ja perustuslain kanssa. Vilén olisi lain mukaan pitänyt tuomita vankilaan maanpetoksesta eli pyrkimyksestä kumota Suomen lainalainen yhteiskuntajärjestys, mutta hän sai islamilaisten terroristien palvelemisesta palkkioksi suurlähettilään viran.

Jo nyt tilanne on tämä. Jos Suomessa olisi muslimeja 10-20 kertaa nykyistä enemmän, tilanne olisi vielä pahempi. Autot palaisivat kaduilla joka päivä.

Ruotsissa ulkoministeri käski maan turvallisuuspoliisin uhkailla laillisesti toimivan ja useiden kaupunkien valtuustoissa edustettuna olevan puolueen internet-sivuston ylläpitäjää, jotta puolueen internet-sivuilta saataisiin pois terroristien herkkiä tunteita loukkaavat Muhammad-karikatyyrit. Ruotsin ulkoministeri joutui eroamaan tapauksen tultua ilmi. Suomen ulkoministerin mielestä asiassa ei ollut mitään väärää.

Ruotsissa muslimit ovat tehneet useista isojen kaupunkien lähiöistä sisällissota-alueita, jonne poliisi, palokunta, ambulanssit, bussit, taksit, puhtaanapitoautot ym. järjestäytynyttä yhteiskuntaa edustavat tahot eivät uskalla mennä.

Ranskassa muslimit polttivat ramadan-mellakoiden aikana kymmenentuhatta autoa ja kymmeniä taloja (kauppoja, poliisiasemia, kirjastoja jne.) raivostuttuaan siitä, että Ranskan silloinen sisäministeri (nykyinen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy) sanoi Ranskan poliisin pyrkivän suojelemaan lähiöiden lainkuuliaisia asukkaita rikollisjengeiltä. Helsingin Sanomat ja Yleisradio tietysti valehtelivat tapansa mukaan, että kaduilla riehuneet islamilaiset terroristit olivat "yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta vastaan" protestoinutta "ranskalaista nuorisoa".

En halua tällaisia ongelmia Suomeen. Siksi en halua muslimeja Suomeen.

En halua Suomeen myöskään vähä-älyisiä, lukutaidottomia ja taikauskoisia afrikkalaisia primitiivi-ihmisiä, vaikka he eivät olisi muslimeja.




Mustien amerikkalaisten keskimääräinen ÄO on yhden keskihajontaluokan verran huonompi kuin valkoisten amerikkalaisten. Tämä tarkoittaa sitä, että vain joka kuudes (1/6) musta amerikkalainen on yhtä älykäs tai älykkäämpi kuin keskivertovalkoinen. Afrikkalaisten keskimääräinen ÄO on kaksi keskihajontaluokkaa huonompi kuin eurooppalaisten. Tämä tarkoittaa sitä, että vain joka viideskymmenes (1/50) afrikkalainen on yhtä älykäs tai älykkäämpi kuin keskivertovalkoinen. Älykkyysero afrikkalaisten ja mustien amerikkalaisten välillä johtuu a) Afrikassa yleisestä aliravitsemuksesta, joka aiheuttaa älykkyyttä alentavia aivovaurioita, b) valkoisten ihmisten eurooppalaisen geeniperimän sekoittumisesta mustien amerikkalaisten afrikkalaiseen geeniperimään; tutkimusten mukaan mustien amerikkalaisten geeniperimästä vain 2/3 on peräisin Afrikasta ja 1/3 Euroopasta.

Afrikkalaisten äärimmäisten matala älykkyys johtaa siihen, että heillä ei yleisesti ole mahdollisuuksia työllistyä koulutusta ja osaamista vaativiin töihin modernissa länsimaalaisessa yhteiskunnassa. Afrikkalaisia ei siis pitäisi lainkaan päästää länsimaihin eli Euroopaan, Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan tai Uuteen-Seelantiin. (Länsimaalaisena olen kiinnostunut ennen kaikkea länsimaiden hyvinvoinnista. Jos esim. arabit haluavat päästää neekereitä arabimaihin, se on heidän ongelmansa. En vastusta esim. somalien muuttoa Saudi-Arabiaan. EVVK.)

Ei ole mahdollista valita rusinoita pullasta eli ottaa maahanmuuttajiksi vain keskivertovalkoista älykkäämpiä neekereitä eli Afrikan väestön älykkäintä kahta prosenttia. Vaikka halukkaille maahanmuuttajille tehtäisiin älykkyystestejä, heidän lapsensa eivät olisi yhtä älykkäitä kuin vanhempansa. Älykkyyden periytyvyyteen vaikuttaa tilastomatemaattinen ilmiö nimeltä regression toward the mean, joka tarkoittaa tässä yhteydessä geneettisten ominaisuuksien tendenssiä palautua lähelle populaation tilastollista keskiarvoa. Valkoisten ihmisten keskiarvoa älykkäämpien neekerien keskenään tekemien lasten älykkyystaso tuppaa olemaan lähellä neekerien keskiarvoa.

Eurooppalaisella mittapuulla älykkäiden neekerien lapset ovat siis eurooppalaisella mittapuulla tyhmiä ihmisiä, lähes kehitysvammaisen tasoisia. Esimerkiksi USA:n kouluissa on itse asiassa havaittu, että erityistä tukiopetusta tarvitsevien koululaisten joukossa on enimmäkseen terveitä neekereitä ja lievästi kehitysvammaisia valkoisia.

Afrikkalaisten päästäminen Eurooppaan alentaa Euroopan väestön keskimääräistä älykkyystasoa. Mihin tämä käytännössä johtaa?

Keskimääräistä vähemmän älykkäät ihmiset ovat keskimääräistä suuremmalla todennäköisyydellä työelämän ulkopuolella olevia sosiaalietuuksien saajia eli veronmaksajien kustannuksella eläviä ihmisiä. Esimerkiksi Suomessa asuvista somaleista yli 90 % on työelämän ulkopuolella. Keskimääräistä vähemmän älykkäät ihmiset tekevät keskimääräistä enemmän rikoksia. Esimerkiksi Suomessa asuvat somalit tekevät ryöstöjä yli 100 krt (sata kertaa) enemmän per capita kuin suomalaiset.

Afrikkalaisten päästäminen Eurooppaan siis korottaa veroja julkisten menojen kasvaessa maahanmuuttajien saamien sosiaalietuuksien ja julkisten palveluiden vuoksi sekä kasvattaa rikollisuutta.

Jos ja kun afrikkalaisten muuttamisesta Eurooppaan on eurooppalaisille vain haittaa, Eurooppaan ei pitäisi päästää yhtäkään afrikkalaista. Kannatan täydellistä nollatoleranssia Afrikasta Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton suhteen.

Jo aiemmin tuli mainittua, että muslimeja ei pitäisi päästää Eurooppaan. Islam on keskiaikaista tyranniaa kannattava ideologia, johon kuuluu mm. homojen, ateistien, kristinuskoon kääntyneiden ex-muslimien ja raiskattujen naisten murhaaminen (islamin lain mukaan raiskausta ei voi todistaa ilman neljää miespuolista silminnäkijää; koska käytännössä yksikään raiskaus ei koskaan tapahdu neljän miespuolisen silminnäkijän läsnäollessa, yhtäkään raiskaajaa ei koskaan voida tuomita raiskauksesta; sen sijaan raiskattu nainen tuomitaan kuolemaan siitä, että hän harrasti seksiä muun miehen kuin aviomiehensä kanssa).

Islam pitää torjua samasta syystä kuin kommunismi piti torjua talvi- ja jatkosodassa. Kommunismi ja islam ovat epäinhimillisiä aatteita, joita jokaisen ihmisoikeuksia kunnioittavan yksilön pitää vastustaa.

Maahanmuuttajilta ei kuitenkaan voida kysyä, ovatko he muslimeja vai eivät. Jos muslimien maahanmuutto Eurooppaan kielletään, muslimit valehtelevat olevansa kristittyjä päästäkseen Eurooppaan. Niinpä Euroopan suojelemiseksi muslimeilta on välttämätöntä kieltää maahanmuutto muslimienemmistöisistä maista eli arabimaista, Turkista, Iranista, Pakistanista, Afghanistanista, Uzbekistanista jne.

Tässäkin kannatan nollatoleranssia. Eurooppaan ei pidä päästää yhtäkään ihmistä muslimienemmistöisistä maista. Meillä ei ole varaa antaa Euroopan muslimiväestön kasvaa enää yhtään. Euroopan muslimiväestö on jo nyt aivan liian suuri, kuten Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Hollannin, Belgian, Ranskan, Britannian ja osittain jo Suomenkin muslimien aiheuttamista ongelmista tiedämme.

Euroopan muslimiväestöä täytyy ruveta vähentämään kaikin keinoin. Euroopasta on ensi alkuun karkoitettava kaikki rikoksiin syyllistyneet Euroopan ulkopuolisten valtioiden kansalaiset. Toiseksi on poistettava oleskeluluvat kaikilta Euroopan ulkopuolisten valtioiden kansalaisilta, jotka eivät edellisen vuoden verotietojen mukaan ole maksaneet riittävästi veroja kustantaakseen oman osansa julkisen sektorin menoista.

Tämä tuloraja on määriteltävä tapauskohtaisesti joka maassa erikseen ja joka vuosi erikseen. On mahdollista esimerkiksi laskea tuloverojen osuus valtion ja kuntien budjeteista, jakaa tämä summa työssäkäyvien ihmisten määrällä ja määritellä kyseinen edellisenä vuonna maksettujen tuloverojen määrä per capita rajaksi oleskeluluvan myöntämiselle seuraavalle vuodelle. Tätä rajaa voidaan mielivaltaisesti nostaa joka vuosi, jotta oleskeluluvan omaavien ulkomaalaisten määrä pienenee vuosi vuodelta.

Kaikkia muslimeja tai ylipäätään kaikkia ulkomaalaisia ei pidä yrittääkään karkoittaa kerralla. Euroopassa on tällä hetkellä n. 30 miljoonaa muslimia, joiden kaikkien välitön karkoittaminen Lähi-itään olisi teknisestikin hankala ja ennen kaikkea sosiaalisia levottomuuksia aiheuttava toimenpide.

Eurooppalaisten valtioiden kansalaisuuden saaneita muslimeja ei voida karkoittaa poistamatta heiltä kansalaisoikeuksia. Esitän, että esim. Suomessa kaikki viimeisen 15 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet, Ruotsissa kaikki viimeisten 30 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet, Saksassa viimeisten 40 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet ja Ranskassa viimeisten 50 vuoden aikana myönnetyt kansalaisuudet mitätöidään. Nämä kansalaisuudet on katsottava illegitiimeiksi, koska ne on myönnetty epädemokraattisen, kansan tahtoa vastaamattoman maahanmuuttopolitiikan aikana.

Euroopassa viime vuosikymmeninä harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on ollut kansan tahdon vastaisesti toimivien sosiaali-insinöörien suunnittelemaa. Nämä sosiaali-insinöörit ovat olleet elitistejä, jotka ovat katsoneet voivansa hallita yhteiskuntaa ylhäältäpäin, tavallisen kansan yläpuolelta, kansan tahdosta välittämättä. Maahanmuuttopolitiikasta ei ole koskaan käyty demokraattista kansalaiskeskustelua. Euroopassa joukkotiedotusvälineet, koulutusjärjestelmä, kansalaisjärjestöt ja poliittiset puolueet ovat valtiovallan lähes täydellisessä kontrollissa.

Lehdistö on valtiovallan talutusnuorassa, koska kaikki poliittiset mielipidelehdet elävät valtion ja kuntien tukiaisilla; valtiovalta siis päättää, millaisia lehtiä ihmiset saavat lukea.
Kaupallisten tv- ja radiokanavien ohella jokaisessa Euroopan maassa on valtion ylläpitämiä radio- ja tv-kanavia, joiden markkinaosuus katselijoista ja kuuntelijoista on suurten lupamaksutulojen ym. verovarojen takaamien valtavien toimintaresurssien ansiosta hyvin suuri, useita kymmeniä prosentteja; valtio siis päättää, mitä tv- ja radio-ohjelmia ihmiset saavat katsella ja kuunnella.

Näissä oloissa kukaan ei voi väittää, että mielipiteenmuodostus olisi Euroopassa vapaata. Kansaa aivopestään kuin Natsi-Saksassa konsanaan. Yksi Nürnbergin tuomioistuimessa syytetyistä oli Julius Streicher, jonka ainoa rikos oli antisemitistisen Der Stürmer-propagandalehden päätoimittaminen; hänet tuomittiin kuolemaan, koska hänen vihapropagandansa katsottiin osaltaan luoneen edellytyksiä holokaustille. Vastaavasti nykyajan Euroopassa tarvittaisiin jonkinlainen Nürnbergin tuomioistuimen kaltainen tribunaali, jossa multikultimädättäjät tuomittaisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Euroopassa viime vuosikymmeninä harjoitettu multikultipolitiikka on ollut aivan ilmiselvästi eurooppalaisten ihmisten intressien vastaista. Tämän linjan ei voida sanoa olevan kansan valitsema, koska Euroopassa ei ole sanan- ja mielipiteenvapautta.

Multikultipolitiikan aloittajat ja ylläpitäjät ja sen kritiikkiä tukahduttaneet propagandistit on katsottava samanlaiseksi vieraan miehitysarmeijan intressejä palvelevaksi maanpetturikoplaksi kuin DDR:ssä, Puolassa, Tshekkoslovakiassa ym. itäblokin maissa vallassa olleet kommunistit, jotka toimivat omaa kansaansa vastaan Neuvostoliiton lakeijoina.

Multikultipolitiikan kauteen Euroopassa on suhtauduttava samalla tavalla kuin venäläismiehityksen kauteen Itä-Euroopassa. Viron jälleenitsenäistymisen yhteydessä syksyllä 1991 julistettiin mitättömiksi kaikki kansalaisuudet ja oleskeluluvat, jotka oli myönnetty neuvostomiehityksen aikana. Samalla tavalla pitäisi menetellä diktatuurin kaltaisen multikultiregiimin myöntämien kansalaisuuksien kanssa.

Neuvostoliitto on Virossa tunnustettu laittomaksi miehityshallinnoksi, jonka myöntämät kansalaisuudet ja oleskeluluvat ovat juridisesti illegitiimejä. Euroopan voidaan katsoa olleen multikultityrannian aikana kuin miehitetty maa. Multikultipolitiikan päätyttyä kaikki multikultikauden aikana myönnetyt kansalaisuudet ja oleskeluluvat on julistettava mitättömiksi.

Kansalaisuutensa menettäneiden maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä on haettava uudelleen oleskelulupaa ja kansalaisuutta, mikäli haluavat jäädä Eurooppaan. Multikultikauden aikana Eurooppaan tulleita maahanmuuttajia pitää siis kohdella samalla tavalla kuin Viron venäläisiä Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen. Lähtökohtaisesti heillä ei ole mitään oikeutta asua Euroopassa. Tällainen oikeus voidaan heille hakemuksesta erikseen myöntää, jos he ovat kulttuurillisesti assimiloitumiskykyisiä ihmisiä.

Eurooppalaisten maiden kulttuureihin voivat nähdäkseni assimiloitua vain toiset eurooppalaiset, joten eurooppalaisten valtioiden kansalaisuuksia pitäisi myöntää vain toisille eurooppalaisille (ja heidän jälkeläisilleen Amerikassa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Etelä-Afrikassa).

Monet maahanmuuttoon muuten kriittisesti suhtautuvat tahot ovat sitä mieltä, että Euroopan pitäisi kuitenkin vastaanottaa kehitysmaista sosiaalipummien sijasta aidosti hädässä olevia pakolaisia. Olen tästäkin eri mieltä.

Suomella ei voi olla mitään moraalista velvollisuutta ottaa vastaan pakolaisia. Ei ole Suomen vika, että joitakin ihmisiä joutuu lähtemään joistakin maista pakoon sotaa, diktatuuria, nälänhätää jne. Koska ulkomaalaisten ongelmat eivät ole meidän aiheuttamiamme, meillä ei voi olla mitään moraalista velvollisuutta auttaa hädänalaisia ulkomaalaisia.

Pakolaisuus ei myöskään tee ihmistä pyhimykseksi tai sivistyneeksi tai edes normaalin moraalin omaavaksi ihmiseksi.

Afrikasta on tullut Suomeen ja muualle Eurooppaan pakolaisina ihmisiä, jotka ovat osallistuneet Ruandan kansanmurhaan, Somalian sisällissotaan, Sudanin sisällissotaan, Darfurin kriisiin, Algerian sisällissotaan jne. Nämä pakolaiset voivat olla ja usein ovatkin siviilien murhaajia, kiduttajia ja raiskaajia.

Iranista tuli äskettäin Suomeen pakolaisena Naze Aghai-niminen ihminen, joka oman kertomuksensa mukaan kuuli Iranissa aseistautuneeseen marxilaiseen sissiliikkeeseen. Muslimimaista tulee muutenkin pakolaisina Eurooppaan varsin paljon kommunisteja, koska kommunistit ovat islamilaisissa maissa merkittävin oppositioliike. Nämä kommunistit ovat usein terroristeja.

Myös väkivaltaisuuksiin henkilökohtaisesti osallistumattomat muslimimaiden kommunistit kannattavat tyypillisesti stalinismia. Muslimimaiden kommunistit eivät todellakaan ole mitään Suomen Vasemmistoliiton äänestäjien kaltaisia yleisvasemmistolaisia, vaan Stalinin Neuvostoliiton vankkumattomia kannattajia.

Usein muslimimaista tulee länsimaihin pakolaisiksi myös sellaisia ihmisiä, jotka kannattavat fanaattisempaa islamia kuin muslimimaiden hallitukset itse. Esimerkiksi Egyptissä, Turkissa, Syyriassa ja Irakissa suurin osa poliittisista vangeista on Osama bin Ladenin ja ajatolla Khomeinin linjan kannattajia. Nämä mielipidevainon kohteeksi joutuneet teokratian kannattajat voivat koska tahansa tulla Eurooppaan pakolaisina. Ajatolla Khomeini itsekin oli aikoinaan maanpaossa Ranskassa. Eurooppaan tulleet pakolaiset voivat olla nykyäänkin sellaisia ihmisiä kuin ajatolla Khomeini.

Miksi meidän pitäisi päästää Suomeen tai muualle Eurooppaan tuollaisia ihmisiä sillä naurettavalla tekosyyllä, että he sattuvat olemaan pakolaisia? Ei se pakolaisuus poista sitä tosiasiaa, että he ovat vaarallisia ihmisiä. Josef Mengelekin oli pakolainen Etelä-Amerikassa toisen maailmansodan jälkeen.

Harmittomat pakolaiset taas ovat usein työelämän ulkopuolelle jääviä, yhteiskunnasta syrjäytyviä ihmisiä, joista aiheutuu suuria kustannuksia eurooppalaisille veronmaksajille.

Meillä ei ole mitään velvollisuutta kustantaa kaiken maailman pakolaisten loikoilua Euroopassa. Me emme ole syyllisiä pakolaisten ongelmiin, joten meillä ei ole moraalista velvollisuutta auttaa pakolaisia. Afrikkalaiset, lähi-itämaalaiset ym. maailman konfliktialueiden asukkaat hoitakoot itse omat ongelmansa. Ne eivät ole meidän ongelmiamme, joten meillä ei ole vastuuta niistä. Afrikka, Lähi-itä ym. länsimaiden ulkopuolinen maailma jätettäköön oman onnensa nojaan.

Kaiken länsimaihin suuntautuvan maahanmuuton pitäisi olla länsimaiden sisäistä muuttoliikettä Euroopan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Uuden-Seelannin välillä. Piste. Länsimaihin ei pitäisi ottaa enää yhtäkään maahanmuuttajaa länsimaiden ulkopuolelta.