Orwellilainen kapulakieli vs. normaali kielenkäyttö

Aarno Laitinen:

Säätytalossa lähes sata henkeä kirjoittaa viikkoja hallitusohjelmaa. Edellisessä hallitusohjelmassa oli yli 70 sivua.

Vertailuna voisi ottaa esiin Oskari Tokoin hallitusohjelman vuodelta 1917. Tokoi kirjoitti liuskan pituisen hallitusohjelman, joka oli kuin Napoleonin perustuslaki – lyhyt ja epäselvä.

Tokoin hallituksen aikaan tilanne maassa muuttui kaaokseksi niin nopeasti, ettei hallitusohjelmalla ollut merkitystä.

Jos sata henkeä kirjoittaa hallitusohjelmaa viisi viikkoa, ja pituutta on 70 liuskaa, tuottavuus on kaksi liuskaa eli noin 3 000 lyöntiä päivässä. Se on henkilötyöpäivää kohti noin 30 lyöntiä eli puoli riviä tekstiä.

Määrä on suunnilleen sama mitä mainostoimiston copy tai Helsingin Sanomien toimittaja saa aikaan. Lukiolaisetkin kirjoittavat enemmän.

Mitä järkeä on panna maan parhaat pojat kirjoittamaan hallitusohjelmaa, jota kukaan ei lue eikä ymmärrä?

Suuri osa poliitikoista on kirjoitustaidottomia. Haamukirjoittajat tekevät heidän puheensa ja kirjansa ja se vähäkin, minkä he kirjoittavat, on käsittämätöntä munkkilatinaa.

Poliittisen siansaksan mestari on vihreiden puheenjohtajaehdokas Ville Niinistö. Hänen kielensä on kuin 30-luvun saksalaisesta väitöskirjasta, ja kirjoitusten otsikot ovat toimitussihteerin kammotuksia: ”Perustuslain selkeys ja päätöksenteon avoimuus ovat kansanvallan kulmakivi.”

Niinistön kirjoituksia pitäisi editoida niin kuin kustannusvirkailija teki Adolf Hitlerin kirjalle, jonka alkuperäinen otsikko oli jotain sellaista kuin Taisteluni kommunismia, sosialismia, juutalaisuutta jne. jne. vastaan. Kustannusvirkailija pyyhki kaiken muun ylitse ja jätti nimeksi Taisteluni.

Niinistön ja muiden puolustukseksi voisi sanoa, että juuri tuollaista kieltä koulussa opetetaan. Parempaa suomea olisi oppinut tukkikämpillä, korttelikapakoissa ja ravitallien mustalaisilta.

Suomessa hallinnon ja kansan kieli ovat menossa aivan eri suuntaan. Komiteoissa asioita jauhetaan ja niille keksitään uusia nimiä, jotka eivät aukene kansalle. Sekin oli jokin komitea, joka muutti kaikille ymmärrettävän sairaalan kansanterveystyön kuntainliiton terveyskeskuksen vuodeosastoksi.

Malliesimerkki tästä kapulakielen käytöstä poliittisessa retoriikassa on se, miten Perussuomalaisten äskettäin julkaisemaa syrjinnän vastaista lausuntoa on kommentoitu.

Uusi Suomi:

Sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Reetta Toivanen, filosofian tohtori Mia Matilainen ja kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen kirjoittavat mielipidetekstissään näin:

- Hän [Jussi Halla-aho] ei ole oikeastaaan ymmärtänyt, mistä ihmisoikeuksissa ja vähemmistösuojelussa on kyse.

- Kyse ei ole perussuomalaisten esittämistä erillis- tai lisäoikeuksista vähemmistöille vaan nimenomaan lisäsuojasta tietyille ryhmille. Lisäsuojan tehtävä on taata, että näihin ryhmiin kuuluvien ihmisoikeudet toteutuvat.

Tässä siis perustellaan ns. positiivista syrjintää sillä perusteella, että se muka “takaa ihmisoikeuksien toteutumisen” ja antaa jotain mystistä “lisäsuojaa”.

Tämä on olevinaan peruste sille, että epäpätevä ihminen pitäisi palkata johonkin virkaan vain etnisen ryhmänsä perusteella.

Kun persut vastustavat tällaista syrjintää, nämä päivystävät dosentit/desantit sanovat persujen “ymmärtäneen väärin, mistä ihmisoikeuksissa ja vähemmistösuojelussa on kyse”.

Miten niin persut ovat ymmärtäneet asiat väärin? Persuthan nimenomaan ymmärsivät, että ns. positiivinenkin syrjintä on nimenomaan syrjintää.

Nämä dosentit/desantit eivät sitä ymmärrä, vaan yrittävät kapulakieltä pyörittelemällä kääntää asiat päälaelleen.