Helsingin kouluja käytetään moskeijoina
Helsingin koulut tarjoavat tiloja rukoilijoille
Monet Helsingin oppilaitokset tarjoavat oppilaiden käyttöön erillisen rukoustilan. Useimmiten rukoilijoille on varattu joko oppilaiden sosiaalitila, ryhmätyötila tai pommisuoja. Pääosin tiloja käyttävät muslimiopiskelijat.
Rukoustila järjestetään tarvittaessa aktiivisen oppilaan pyynnöstä, kertoo Helsingin medialukion rehtori Pekka Luoma. Oppitunneilta ei rukouksen vuoksi saa olla pois.
"Se on yksityinen asia ja se hoidetaan luontevasti ja vähäeleisesti osana koulun arkea", Luoma sanoo.
Vuosaaren lukion apulaisrehtori Tuula Sorjonen kertoo, että koulussa on mahdollisuus varata hiljentymistila rukouksia varten.
"Se ei ole tarkoitettu vain muslimeille vaan kaikille, jotka haluavat syystä tai toisesta hiljentyä kesken koulupäivän."
Helsingin tekniikan alan oppilaitoksen Käpylän koulutusyksikössä maahanmuuttajaopiskelijoiden rukouskäyttöön varattu erillinen pukuhuone on jatkuvassa käytössä, kertoo apulaisrehtori Leena Linnosaari.
Yhteisen rukoustilan käyttö ei ole kuitenkaan sujunut aina ristiriidatta.
"Erityisesti ramadanin aikaan osa pesi siellä myös jalkojaan, ja toiset valittivat heidän sotkevan tilaa", Linnosaari kertoo.
Kommentteja HS:n yleisökeskustelupalstalta:
Koulu oppimiskeskuksena ja työpaikat töiden tekemiseen. Muut yksityiset asiat näiden ulkopuolella omissa tiloissa!
nimimerkki ”Uskonto ei kuulu muille”
Asiat tärkeysjärjestykseen! Läksyistä ei kohta tarvitse huolehtia kun kaikki tarvittava tieto löytyy Koraanista.
Kommentteja hommaforumilta:
Seuraavaksi jalkakylpyjä kouluihin ja lentokentille ym. julkisiin tiloihin (mennyt läpi mm. USA:ssa), halal-lihaa kouluihin (varmistetaan työpaikat lihanjalostusteollisuudessa parhaalle kansakunnalle (kor3:110), koska epäpuhtaat (kor 9:28) ei saa prosessoida halal-lihaa), vallataan julkinen tila järjestämällä joukkorukouksia, maksimoidaan edelleen itsesääli ja uhrimentaliteetti ja esitetään alati röyhkeämpiä vaatimuksia "kotoutumisen" nimissä. Kaikki "uskottoman" valtaväestön kustannuksella tietenkin ilman minkäänlaista kiitollisuutta ja kunnioitusta, kuten koraani(9:29) edellyttää.
Näissä vaatimuksissa on tietenkin kysymys islamin rasististen ja suvaitsemattomien arvojen kotouttamisesta ja vakiinnuttamisesta Suomeen, ei muslimien kotouttamisessa hyviin suomalaisiin arvoihin ja käytäntöihin.
Helsingin kaupungin opetusvirasto on aikaa sitten heittäytynyt pitkin pituuttaan rähmälleen Mekkaan päin, minkä voi päätellä sen peruskoulujen henkilökuntaa varten yhteistyössä muslimivaikuttajien (esim. Chodr Chaheb ja Isra Lehtinen) kanssa tuottamista Ikkuna islamiin -oppaista.
"Islamilaisissa maissa lasten lievä ruumiillinen kuritus on vanhempien ja opettajan itsestäänselvä oikeus, johon puuttuminen tuntuu perheen sisäisiin asioihin sekaantumiselta"
"Ihmisten on toteltava niiden (pyhien kirjojen) määräyksiä, ja ne ovat lakiin verrattavissa"
"Myös muu kuin muslimi voi tehdä hyvää"
"10-vuotiaasta eteenpäin pojat ja tytöt eivät voi olla ystäviä keskenään"
"Lasta ei tule johdattaa uskontojen eroavuuksiin liittyviin keskusteluihin ja väittelyihin"
"Moniuskontoisessa yhteiskunnassa eläminen on rikkaus, jos se halutaan sellaisena nähdä. Asia kyllä riippuu pitkälti enemmistön halusta ymmärtää vähemmistöjä ja elää heidän kanssaan. Tämä ei tarkoita, etteikö enemmistö saisi olla enemmistö tiettyine oikeuksineen"
"Ainoa varsinainen auktoriteetti on Koraani ja profeetta Muhammedin perimätieto"
"Euroopassa yleensä, Suomi mukaan lukien, meitä muslimeja sorretaan. Meidän kuvamme on pilattu. Kohtaamme paljon vihaa, jota tiedotusvälineet lietsovat"
IKKUNA ISLAMIIN
Islam-aineisto Helsingin koulujen käyttöön
Helsingin kaupungin opetusvirasto, 1998
"Monet asiat muslimien vakauksessa ja siihen liittyvissä traditioissa voivat herättää opettajissa ihmetystä, jopa ärtymystä. Opettaja saattaa nähdä asian niin, että lapsi joutuu jäämään jostain hänen mielestään tärkeästä syrjään. Opettajalla on oikeus mielipiteeseensä mutta omien näkemysten julkituominen huoltajalle, lapsesta puhumattakaan, voi loukata ja aiheuttaa särön tulevassa kodin ja koulun yhteistyössä"
"Koraani on muslimeille ainoa alkuperäisenä säilynyt Jumalan kirja. Se on Jumalan opastus koko ihmiskunnalle ja kaikille oikeauskoisille"
"Niissä tapauksissa, joissa islamilla on perheessä keskeinen rooli, koululta odotetaan monenlaista asioiden huomioimista"
"Perjantairukoukseen pitäisi 10-v täyttäneiden poikien osallistua joka viikko"
"Koulun arvomaailma koetaan monessa suhteessa sellaiseksi, ettei siihen haluta muslimeina sitoutua"
"Moni opettaja kuvittelee edelleenkin, että nainen ei ole samanarvoinen kuin mies"
"Lasten ei haluta antaa itsenäistyä suomalaisessa mielessä, sillä lasten halutaan antaa olla lapsia"
"Myös muslimimaissa yksi syy yhteiskunnallisiin ongelmiin on, että perheet eivät elä islamin arvojen mukaan"
IKKUNA ISLAMIIN 2
Oma suosikkini näissä (ja kiva uutinen varmaan monille) on imaami Walid Hammoundin "myös muu kuin muslimi voi tehdä hyvää".
Sääliksi käy helsinkiläisopettajaa joka yrittää pitää jotain rotia maailman parhaan kansakunnan edustajille, kun oma työnantaja on täydellisesti antautunut valloittajan edessä ja sylkee näin omia työntekijöitään ja omaa kansaansa kasvoille.
Kyseiset alistumisoppaat lainattavissa ainakin joistain pääkaupunkiseudun kirjastoista.
Yhteiskunnassamme on vallinnut konsensus siitä, että jokainen saa harrastaa omaa uskonaatettaan vapaasti. Tämä on ollut mahdollista, koska meillä ei ole ollut aikaisemmin sellaisia kansanryhmiä, jotka yrittävät muuttaa melko lailla kristillisen elämänkatsomuksen mukaan toimivaa järjestelmää.
Jokainen on lähinnä omissa nurkissaan uskonut haluamaansa riittiin.
Nyt on kuitenkin jo vuosia sitten aloitettu imuroimaan maahamme sellaista ihmisryhmää, joka pyrkii pala palalta uittamaan oman säännöstönsä ja riittiensä mukaisen elämäntavan ikäänkuin luonnolliseksi osaksi yhteiskuntaa.
Siinä, missä jokin toinen menee koulupäivän jälkeen kotiinsa ja sytyttää kynttilän pienen patsaan edessä itsekseen, haluaa toinen julkisen tilan haltuunsa omaa riittiään varten. Jostain syystä suomalainen yhteiskunta ei totea, että "nyt riittää".
Toinen konsensus on vallinnut siintä, että meillä on perinteisesti ollut sellainen näkemys, että uskonnot ovat "hengellisiä" liikkeitä, joilla on pääasiassa jotain tekemistä henkimaailman, jumalan tai jumalien ja kuoleman jälkeisten asioiden kanssa. Vastaavasti on totuttu siihen ajatukseen, ettei uskonnolla ole mainittavaa tekemistä yhteiskunnan ja arkirutiinien pyörittämisessä (vrt. koulupäivä ala-asteella tai valinnat ruokakaupan lihatiskillä). Uskontojen välinen tasa-arvo perustuu siihen virheelliseen oletukseen, että kaikki uskonnot pelaavat näillä säännöillä, mikä ei kuitenkaan pidä alkuunkaan paikkaansa.
Vielä mielenkiintoisempaa on se, voivatko ylipäänsä niitä käyttää muut kuin muslimit... USA:ssa ainakin useassa paikassa missä on perustettu tällaisia 'kaikille' avoimia rukoushuoneita esim. yliopistoille on lopputulos ollut se että muslimit ottavat ne haltuun ja tarvittaessa vaikka estävät pääsyn sisään jos joku yrittää edes mennä harjoittamaan jotain muuta uskontoa... Tästä on ollut täälläkin tekstiä.
Mitään tällaista ei pitäisi sietää lainkaan, ja minkäänlaiset rukoushuoneet eivät kuulu kouluun muutenkaan. Toivottavasti asialle tapahtuu jotain vaalien jälkeen.
Alan yhä voimakkaammin kannattaa sitä, että humanitääriset maahanmuuttajat palautetaan todella nopeasti jos ja kun lähtömaa tai edes jokin osa siitä on muuttunut turvalliseksi.
Pakolaisuuden, humanitäärisen maahanmuuton sun muun pitäisi olla korostetusti tilapäistä, väliaikaista ja vain tarpeen ajan kestävää. Oleskelulupaan pitäisi liittää mukaan paluusuunnitelma, jossa oleskeluluvan hakija itse kertoo että milloin ja miten aikoo mahdollisuuksien mukaan palata lähtömaahansa. Kunnollisen paluusuunnitelman puuttumisen pitäisi olla este oleskeluluvan myöntämiselle ja palaamisen ehtojen täyttymisen pitäisi johtaa siihen että palaaminen tai palauttaminen käynnistetään oli voimassa oleva oleskelulupa tai ei.
Kyseessä on muslimien vallankäyttö suhteessa kouluihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Luulenpa, että suurin osa rukoilijoista miettii ihan muita juttuja ja näin vaan saadaan vallattua sitä tilaa omalle kulttuurille meidän kulttuurin syrjäyttämiseksi.
Onko yhteiskunta niin tyhmä ettei näe miksi näitä vaatimuksia oikeasti esitetään?
Onko kouluilla liian isoja tiloja jopa täällä lapsiperheiden muuttovoittoisella pääkaupunkiseudulla? Siis jos niiltä irtoaa helposti "hukkatilaa" muuhun, opetukselle toissijaiseen käyttöön?
Tämähän on todella mielenkiintoinen asia kuulla tulevien budjettivääntöjen varalle. Jälleen löytyi löysää poisleikattavaksi.