Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Hallituksessa pieni terveen järjen pilkahdus

HS:



Väyrynen ei edistäisi työperäistä maahanmuuttoa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) ei kannata työperäisen maahanmuuton edistämistä. Keskustan verkkolehti Apilan haastattelussa Väyrynen pitää järkevämpänä edesauttaa sitä, että sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, siirtyisi muualle.

Väyrysen mielestä työpaikkojen siirtymistä halvemman työvoiman maihin eli niin sanottua Kiina-ilmiötä vastaan on turha taistella. Suomen ja muiden kehittyneiden maiden on pystyttävä jatkossa tuottamaan sellaisia palveluita ja tuotteita, joissa kilpailukyky sallii korkeammat työvoimakustannukset. Hän muistuttaa, että Kiina-ilmiöstä huolimatta Suomessa vallitsee jo nyt joillain aloilla työvoimapula.

"Kansainvälinen työnjako toteutuu markkinoiden ja kilpailun kautta. Suomessakin talous on kasvanut voimakkaasti, vaikka meiltä on siirretty runsaasti työpaikkoja halvan työvoiman maihin", hän sanoo.



Kepun lehdessä Väyrysen haastattelun relevantti kohta on tämä:




Kiina-ilmiöstä huolimatta Suomessa vallitsee jo nyt joillain aloilla työvoimapula. Siksi julkiseen keskusteluun on myös nostettu termi ”työperäinen maahanmuutto”. Väyrynen suhtautuu asiaan skeptisesti.

- Ajatukseni on, että olisi järkevämpää edesauttaa sitä, että sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, siirtyisi muualle. Eli ettemme tietoisesti ryhtyisi edistämään laajamittaista työperäistä maahanmuuttoa, sillä siihen liittyy omia ongelmia, hän sanoo.



Pravdan mukaan Väyrynen "muistuttaa", että Kiina-ilmiöstä huolimatta Suomessa vallitsee jo nyt joillain aloilla "työvoimapula". Tämä ei suoranaisesti käy ilmi Väyrysen haastattelusta. Kyseessä voi yhtä hyvin olla Väyrystä haastatelleen Kepun nettilehden nuoren toimittajan esittämä väite. Poliittisissa lehdissä työskentelevät nuoret toimittajat ovat yleensä broilereita, jotka toistelevat Puolueen fraaseja kuin mantraa vaikuttakseen ahkerilta, viisailta ja oikeauskoisilta noviiseilta.

Monet nuoret poliitikonalut ovat oppineet, että nykyään on muotia puhua "työvoimapulasta" ja "työperäisestä maahanmuutosta". Toimittaja on saattanut esittää väitteen Suomessa vallitsevasta Huutavasta Työvoimapulasta kuin uskonkappaleena ja Väyrynen on sitten esittänyt tähän eriävän mielipiteensä. Toimittaja on ehkä halunnut Väyrysen toistavan Puolueen liturgiaa maahanmuuton lisäämisen välttämättömyydestä ja onkin sitten joutunut pettymään Väyrysen suhtautuessa kriittisesti tähän ah niin muodikkaaseen "työperäinen maahanmuutto"-doktriiniin.

Jostain syystä Pravda jätti kokonaan pois Väyrysen maininnan maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Pravda siis antaa ymmärtää, että Väyrynen vastustaa maahanmuuttoa ihan ilman mitään syytä. Toki Kepun lehdessäkin Väyrynen olisi voinut vähän paremmin eksplikoida, mitä ne maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat. Ehkä Väyrynen on niitä ongelmia luetellutkin, mutta Kepun internet-lehden Nuori ja Suvaitsevainen ja Edistyksellinen ja Tiedostava toimittaja on editoinut pois tuon vanhan valkoisen lihaasyövän heteromiehen esittämät poliittisesti epäkorrektit perustelut maahanmuuton vastustamiselle.

Äkkiseltään maahanmuuton pahimpana ongelmana tulee mieleen se, että maahanmuuttajat heikentävät väestön huoltosuhdetta; maahanmuuttajistahan vain n. 60.000 henkeä eli 1/3 maahanmuuttajapopulaatiosta on työssäkäyviä ja loput n. 120.000 maahanmuuttajaa eli n. 2/3 maahanmuuttajista on työelämän ulkopuolella, kun taas 5 miljoonasta suomalaisesta n. 2,5 miljoonaa eli 1/2 väestöstä tekee töitä. Maahanmuuttajat siis heikentävät väestön huoltosuhdetta eli vähentävät mm. julkiseen terveydenhoitoon, koulutukseen, vanhustenhoitoon, eläkkeisiin ja lastentarhoihin käytettävissä olevia verovaroja.

Tämä ei kuitenkaan ole ensisijaisesti nimenomaan "työperäiseen maahanmuuttoon" liittyvä ongelma, koska "työperäisten maahanmuuttajien" on nimenomaan tarkoitus käydä töissä. Tosin Pravda ym. Edistykselliset Tahot kutsuvat nykyään "työperäisiksi maahanmuuttajiksi" vaikkapa Kaisaniemen puistossa riehuvia somaliraiskaajia, vaikka nämä eivät olisi eläessään tehneet päivääkään töitä.

Kuten Kepun lehdessä sanottiin, Suomessa vallitsevaksi väitetyn "työvoimapulan" vuoksi julkiseen keskusteluun on nostettu termi ”työperäinen maahanmuutto”. Mitään työvoimapulaa ei tietenkään todellisuudessa ole eikä edes teoriassa voi koskaan olla. Tämänkin olen vääntänyt rautalangasta jo aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti:


Työvoimapulaa ei ole. Työvoimapulaa ei koskaan voi olla. Markkinataloudessa työvoiman hinta asettuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Työvoiman tarjonta ei voi olla pienempää kuin kysyntä, koska kysynnän hetkellisesti ylittäessä tarjonnan työvoiman hinta (=palkka+sivukulut) nousee kysynnän ja tarjonnan tasapainottavalle tasolle.


Jos työvoimapulalla tarkoitetaan tarjolla olevien työpaikkojen suurta määrä eli työvoiman suurta kysyntää, tämäkään ei voi olla perustelu nykyisenkaltaiselle maahanmuuttopolitiikalle. Valtaenemmistö Suomessa nykyisin asuvasta vierasperäisestä väestöstä on tullut tänne aivan muista syistä kuin työn perässä.

Tyypillisimmin maahanmuuttajat ovat tulleet tänne suomalaisen parisuhdekumppanin takia, opiskelupaikan takia tai sosiaalietuuksien takia (tähän ryhmään kuuluvat mm. somalit, jotka tulivat Neuvostoliitosta Suomeen 1990-luvun alussa Neuvostoliiton valtion lakattua kustantamasta heidän asumistaan ja täysihoitoaan Leningradissa ja Moskovassa) tai tienatakseen rahaa varastelemalla tai kerjäämällä (ks. mm. Romanian mustalaiset, joita kuhisee laumoittain Helsingin ydinkeskustassa kerjäämässä rahaa jalkakäytävillä ja varastamassa ihmisten lompakkoja ja käsilaukkuja). Nämä maahanmuuttajaryhmät eivät välttämättä edes pyri koskaan tekemään mitään töitä Suomessa.

Vaikka Suomeen suuntautuisi jatkossa paljonkin ns. työperäistä maahanmuuttoa eli aidosti töitä haluavia maahanmuuttajia, tämäkään ei vielä mitenkään takaa heidän työllistymistään. Halu ja kyky ovat kaksi eri asiaa. Vaikka maahanmuuttajat kuinka haluaisivat töitä, tämä ei vielä auta yhtään. Suomelle ei ole mitään hyötyä työtä haluavista maahanmuuttajista, jos he eivät tee töitä. Työtä haluava ihminen ja työtä tekevä ihminen eivät ole sama asia.

Työikäiset ja periaatteessa työkykyiset maahanmuuttajat eivät Suomessa välttämättä työllisty, koskaa) he voivat olla kielitaidottomia, kouluttamattomia, ammattitaidottomia, jopa lukutaidottomia, länsimaiseen kulttuuriin sopeutumattomia primitiivisiä muslimifanaatikkoja yms. assimiloitumis- ja integroitumiskyvyttömiä ihmisiä, b) Suomen työmarkkinoilla ei välttämättä ole kysyntää edes heidän relevantille osaamiselleen nykyisin vallitsevalla työvoimakustannus- eli palkkatasolla.





Suomessa nykyisin asuvista maahanmuuttajista vain noin kolmasosa on työssäkäyviä. Todennäköisesti alle kymmenesosa on nettoveronmaksajia. Maahanmuuttajien tulo Suomeen ei siis mitenkään korjaa Suomen väestön ikääntymisestä aiheutuvia huoltosuhdeongelmia, vaan pahentaa niitä.

Edes töitä tekevät ja veroja maksavat maahanmuuttajat eivät välttämättä ole Suomelle hyvä asia. Työssäkäyviinkin maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia ovat ainakin:


  • rikollisuus; maahanmuuttajat tekevät esim. raiskauksia n. 20 kertaa enemmän per capita kuin suomalaiset (lähde: oikeusministeriö), somalit tekevät esim. ryöstöjä yli 100 kertaa enemmän per capita kuin suomalaiset (lähde: oikeusministeriö),

  • kulttuurikonfliktit maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä; ks. esim. Jussi Halla-ahon kolumni Monikulttuurisuuden ongelmia,

  • kieliongelmat suomea osaamattomien ulkomaalaisten ilmaantuessa oppilaiksi suomalaisiin kouluihin, työntekijöiksi suomalaisiin yrityksiin ja julkiselle sektorille ja suomalaisten viranomaisten asiakkaiksi mm. sosiaali- ja terveydenhoitoalalla,

  • islamilaisen terrorismin rantautuminen Suomeen; muslimit ovat jo tehneet terrori-iskuja mm. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Britanniassa, joten he voivat aivan yhtä hyvin tehdä niitä koska tahansa myös Suomessa; kun maassa asuu riittävä joukko muslimeja, muutamien heistä rupeaminen aktiivisiksi terroristeiksi on matemaattinen väistämättömyys; on aivan turha lässyttää, että useimmat muslimit eivät ole terroristeja - vaikka vain yksi muslimi tuhannesta kuuluisi terroristijärjestöön, Suomessa on jo nyt n. 30.000 muslimia, Ruotsissa n. 500.000, Saksassa n. 4 miljoonaa ja Ranskassa n. 6 miljoonaa,

  • islamilaisten maahanmuuttajien pyrkimys perustaa Suomeen Iranin mallin mukainen islamilainen teokratia; ks. esim. Jussi Halla-ahon analyysi Suomeen perustetusta islamilaisesta puolueesta,

  • maahanmuuttajien ghettoutuminen omiin lähiöihinsä ja näiden muukalaisslummien totaalinen sosiokulturaalinen eristäytyminen suomalaisesta yhteiskunnasta.



Kuvaavaa on, että Pravda ei Väyrysen maahanmuuttomielipiteitä koskevassa jutussaan maininnut maahanmuuton ongelmia sanallakaan.

Pravda on monikulttuurisuususkontoa saarnaava propagandalehti, joka ei myönnä maahanmuuton aiheuttamien ongelmien olemassaoloa. Pravdan toimittajien maailmankuva perustuu tosiasioiden kiistämiseen, kuten mielipuolisten uskovaisten maailmankuva aina.

42 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Tuo Väyrysen lausuma on aika fiksua ja nostaa kyllä miehen profiilia ainakin omissa silmissäni.

Se, että jollain aloilla on työvoimapula kertoo lähinnä siitä, kuinka ennustamaton tilanne kulloinkin on. Yhteiskunnallisilla päätöksillä ei välttämättä pidä buustata jotain alaa, jonka tulevaisuus voi taas olla toisenlainen.

Soininvaara sanoo, että tarvitaan rakennusmiehiä, mikä on aika karmeaa potaskaa. Tarvitaan siis ulkomaalaisia rakentamaan infrastruktuuria paikallisille. Kyseessä on viime kädessä todella perverssi ajatusmalli, joka palautuu johonkin sellaiseen, että ihmiset ovat yhteiskunnan rakenteita varten, eivätkä yhteiskunnan rakenteet ihmisiä varten.

Saksa on aika hyvä esmerkki siitä mitä tapahtuu, kun rakennusbuumi on ohi. Siirtotyöläiset ovatkin äkkiä työttömiä.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se ole ihan sopisuomalainen kaveri joka sitä islamilaista puoluetta perustaa.
Sitä paisti hänellä on siihen lain mukaan täysi oikeus.
Sitä paisti tuskimpa tuota puoluetta tarvitsee pelätä. Vai joko mikko on hysteerinen?

Anonyymi kirjoitti...

"kun maassa asuu riittävä joukko muslimeja, muutamien heistä rupeaminen aktiivisiksi terroristeiksi on matemaattinen väistämättömyys; "

Kun maahan pesityy riittävä määrä nationalisteja, muutamien heistä alkaminen terroristeiksi on matemaattinen väistämöttämyys. Ai niin unohdin, että niin on jo käynytkin monta kertaa...

Anonyymi kirjoitti...

rikollisuus; maahanmuuttajat tekevät esim. raiskauksia n. 20 kertaa enemmän per capita kuin suomalaiset (lähde: oikeusministeriö), somalit tekevät esim. ryöstöjä yli 100 kertaa enemmän per capita kuin suomalaiset (lähde: oikeusministeriö),


Suomalaiset tekevät n. 80% enemmän rattijuopumuksia kuin maahanmuuttajat.

Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuuttajien tulo Suomeen ei siis mitenkään korjaa Suomen väestön ikääntymisestä aiheutuvia huoltosuhdeongelmia, vaan pahentaa niitä.

Paitsi jos niitä tuodaan tännen suoraan töihin, vaikkapa Kiinasta ja Filippiineiltä.
Tässä tulee erottaa maahanmuuttajista pakolaiset köyhistä ja sotaa käyvistä maista. Joissa ei ymmärrettävästi ole toimivaa koulutusjärjestelmää tai Suomen kielen opetusta ;)
Tähän Suomella on kansainväliset sitoumukset ja myös varattu raha.

Anonyymi kirjoitti...

Jos työvoimapulalla tarkoitetaan tarjolla olevien työpaikkojen suurta määrä eli työvoiman suurta kysyntää, tämäkään ei voi olla perustelu nykyisenkaltaiselle maahanmuuttopolitiikalle. Valtaenemmistö Suomessa nykyisin asuvasta vierasperäisestä väestöstä on tullut tänne aivan muista syistä kuin työn perässä.


Sii heidät on OTETTU tänne pakolaisina sotaa pakoon lähteneinä.
Suomeen ei niin vain tulla. Laittomia siirtolaisia Suomessa ei ole kovinkaan paljon. He sitäpaisti ovat yleensä hyvin tavalla tai toisella työllistyneet.

Anonyymi kirjoitti...

Mitään työvoimapulaa ei tietenkään todellisuudessa ole eikä edes teoriassa voi koskaan olla. Tämänkin olen vääntänyt rautalangasta jo aiemmin.

mikko olet varmasti nero. Intissäkin ne sanoi, että ei teillä voi olla kylmä. Paleleminen on siviilien keksintö.
No ne on ne pahat pienyrittäjät, sairaalat, vanhainkodit, jotka valittaa työvoimapulaa. Ja pkle, että niillä ei ole varaa vain maksaa tarpeeksi!

Anonyymi kirjoitti...

Äkkiseltään maahanmuuton pahimpana ongelmana tulee mieleen se, että maahanmuuttajat heikentävät väestön huoltosuhdetta; maahanmuuttajistahan vain n. 60.000 henkeä eli 1/3 maahanmuuttajapopulaatiosta on työssäkäyviä ja loput n. 120.000 maahanmuuttajaa eli n. 2/3 maahanmuuttajista on työelämän ulkopuolella, kun taas 5 miljoonasta suomalaisesta n. 2,5 miljoonaa eli 1/2 väestöstä tekee töitä. Maahanmuuttajat siis heikentävät väestön huoltosuhdetta eli vähentävät mm. julkiseen terveydenhoitoon, koulutukseen, vanhustenhoitoon, eläkkeisiin ja lastentarhoihin käytettävissä olevia verovaroja.


Kirjoitatko nyt taas vain pakolaisista, vai kaikista maahanmuuttajista myös Ruotsista, USA:sta, Saksasta, Kiinasta, Filippiineiltä, Thaimaasta jne.?

Anonyymi kirjoitti...

Ajatukseni on, että olisi järkevämpää edesauttaa sitä, että sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, siirtyisi muualle. Eli ettemme tietoisesti ryhtyisi edistämään laajamittaista työperäistä maahanmuuttoa, sillä siihen liittyy omia ongelmia, hän sanoo.


Kerro ihmeessä mitä se sellainen työ on? Sairaanhoitoa, koulutusta, vanhustenhoitoa?

Anonyymi kirjoitti...

maahanmuuttajien ghettoutuminen omiin lähiöihinsä ja näiden muukalaisslummien totaalinen sosiokulturaalinen eristäytyminen suomalaisesta yhteiskunnasta


Eikös nationalistit ole juuri tämän kannalla?

Anonyymi kirjoitti...

Pravdan toimittajien maailmankuva perustuu tosiasioiden kiistämiseen, kuten mielipuolisten uskovaisten maailmankuva aina.


Mitenkäs tämä nationalisteilla? Olisikom ilmassa vainoharhaisuutta, psykoottisuutta jne.?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Abdullah voisi kirjoittaa kommenttinsa yhteen viestiin sen sijasta, että lähettää peräkkäin useita viestejä.

Abdullah sanoi...
"Eikö se ole ihan sopisuomalainen kaveri joka sitä islamilaista puoluetta perustaa."

Ilman islamilaisia maahanmuuttajia tuollaiselle puolueelle ei olisi kannatuspohjaa, koska suomalaisia käännynnäisiä on äärimmäisen vähän. Suomalaisia käännynnäisiä olisi vielä vähemmän, jos Suomessa ei olisi islamilaisia maahanmuuttajia ylläpitämässä islamilaisia yhteisöjä ja houkuttelemassa suomalaisia liittymään niihin mm. avioliittojen kautta.

"Sitä paisti tuskimpa tuota puoluetta tarvitsee pelätä."

Ei tarvitsekaan, jos sille ei ole kannatusta. Ilman islamilaisia maahanmuuttajia tuollaiselle puolueelle ei olisi kannatuspohjaa, kuten sanoin. Suomeen kuitenkin on 1990-luvulla ja 2000-luvulla tullut n. 30.000 islamilaista maahanmuuttajaa. Lisää on tulossa jatkuvasti. Heidi Hautalan, Tarja Cronbergin ja Astrid Thorsin mielestä islamilaisia maahanmuuttajia pitää vielä erikseen houkutella tulemaan Suomeen paljon enemmän kuin heitä muuten olisi tulossa.

"Vai joko mikko on hysteerinen?"

Realistisista uhkakuvista varoittaminen ei ole hysteriaa.

"Kun maahan pesityy riittävä määrä nationalisteja, muutamien heistä alkaminen terroristeiksi on matemaattinen väistämöttämyys. Ai niin unohdin, että niin on jo käynytkin monta kertaa..."

Missä ja milloin?

Jokaisessa maassa on nationalisteja. Tämä on lähtökohtainen perusolettama. Sen sijaan muslimeja ei Euroopassa tarvitsisi olla. Muslimeja on viime vuosikymmeninä rahdattu Eurooppaan kymmeniä miljoonia. Tämä on Euroopan hallitusten tietoisesti harjoittaman politiikan tulos. Ei ole järkevää ehdoin tahdoin hankkia sellaisia ongelmia, jotka voitaisiin välttää.

Ks.
http://www.georgejonas.ca/recent_writing.cfm?id=333

"Suomalaiset tekevät n. 80% enemmän rattijuopumuksia kuin maahanmuuttajat."

Lähde? Tuo on joka tapauksessa irrelevanttia. Suomalaisten rattijuopumukset eivät millään tavalla poista sitä tosiasiaa, että maahanmuuttajat tekevät raiskauksia n. 20 kertaa enemmän per capita kuin suomalaiset ja somalit tekevät ryöstöjä yli 100 kertaa enemmän per capita kuin suomalaiset.

Ks.
http://www.city.fi/yhteisot/blogi/message.php?id=48108

"Tässä tulee erottaa maahanmuuttajista pakolaiset köyhistä ja sotaa käyvistä maista.
...
Tähän Suomella on kansainväliset sitoumukset ja myös varattu raha."

Miksi pitäisi olla? No ought from is!

"Kirjoitatko nyt taas vain pakolaisista, vai kaikista maahanmuuttajista myös Ruotsista, USA:sta, Saksasta, Kiinasta, Filippiineiltä, Thaimaasta jne.?"

Kun puhun maahanmuuttajapopulaatiosta kokonaisuutena, puhun maahanmuuttajapopulaatiosta kokonaisuutena. Jos et ymmärrä, en voi auttaa.

"Eikös nationalistit ole juuri tämän kannalla?"

Ei, nationalistit eivät todellakaan kannata maahanmuuttajien ghettoutumista omiin lähiöihinsä ja näiden muukalaisslummien totaalista sosiokulturaalista eristäytymistä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tämän pitäisi olla itsestään selvää.

Itse en muuten ole nationalisti. Arvostan modernia länsimaista sivilisaatiota kokonaisuutena.

"Mitenkäs tämä nationalisteilla? Olisikom ilmassa vainoharhaisuutta, psykoottisuutta jne.?"

Realistisista uhkakuvista puhuminen ei ole vainoharhaisuutta, psykoottisuutta tai muuta sekopäisyyttä. Sen sijaan riskien olemassaolon kiistäminen on täysin sairasta, uskonnollista ajattelua.

Ks.
http://www.vdare.com/misc/powell_speech.htm

The supreme function of statesmanship is to provide against preventable evils.

In seeking to do so, it encounters obstacles which are deeply rooted in human nature. One is that by the very order of things such evils are not demonstrable until they have occurred: At each stage in their onset there is room for doubt and for dispute whether they be real or imaginary. By the same token, they attract little attention in comparison with current troubles, which are both indisputable and pressing: whence the besetting temptation of all politics to concern itself with the immediate present at the expense of the future. Above all, people are disposed to mistake predicting troubles for causing troubles and even for desiring troubles: “if only”, they love to think, “if only people wouldn't talk about it, it probably wouldn't happen”. Perhaps this habit goes back to the primitive belief that the word and the thing, the name and the object, are identical.

At all events, the discussion of future grave but, with effort now, avoidable evils is the most unpopular and at the same time the most necessary occupation for the politician. Those who knowingly shirk it, deserve, and not infrequently receive, the curses of those who come after.

Anonyymi kirjoitti...

No se on tietenkin jokaiselle hieman yksilöllinen asian mikä on realistista ja mikä ei. Yleisesti vainoharhaisuuteen kuuluukin käsitys pelon realistisuudesta. Siksi se onkin vainoharhaisuutta.

Psykoottinen käytös taas liittyy yllä olevaan.

Mikko Ellilä kirjoitti...

"No se on tietenkin jokaiselle hieman yksilöllinen asian mikä on realistista ja mikä ei. Yleisesti vainoharhaisuuteen kuuluukin käsitys pelon realistisuudesta. Siksi se onkin vainoharhaisuutta."

Kehäpäätelmä. Et esitä mitään perusteluja sille, miksi maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti suhtautuvien kansalaisten esittämät skenaariot olisivat epärealistisia. Et ole maininnut edes mitään esimerkkejä epärealistisista skenaarioista.

Ks.
http://www.halla-aho.com/scripta/mita_rikastuksen_jalkeen.html

Tulin tässä eräänä päivänä ajatelleeksi sellaista asiaa, että monikultturisteilla, olivat he kristittyjä tahi eivät, ei ilmeisesti ole minkäänlaista suunnitelmaa kansainvaelluksen jälkeiselle ajalle. Kaikki vaativat maahanmuuton tuntuvaa lisäämistä. Paljon maahanmuuttajia ja nopeasti. Mutta tuleeko jossakin vastaan se raja, jossa maahanmuuttoa on hillittävä? Ihmiset eivät tunnu hahmottavan sitä, että tulijat eivät lopu vastaanottamalla, koskaan. Niin kauan kuin täällä on rahaa ja jollakin tavalla toimiva yhteiskunta, tulijoita riittää loputtomasti ja heitä syntyy kaiken aikaa lisää, jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla.

Maahanmuuttajien osuus Euroopan yhteiskuntien kokonaisväestöstä ei vielä tällä hetkellä ole katastrofaalisen suuri, mutta tämä on näköharhaa, koska heidän osuutensa eri ikäryhmistä vaihtelee radikaalisti. Iltalehden (9.4.2007) uutisen mukaan kolmannes Saksassa syntyvistä lapsista syntyy maahanmuuttajaperheisiin. Vuoteen 2025 mennessä 75% vastasyntyneistä on muslimeja. Tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2045, 38 vuoden kuluttua, 75% Saksassa elävistä kaksikymppisistä on muslimeja. Meidän nyt syntyvät lapsemme tulevat silloin keski-ikään. Ruotsissa maahanmuuttajat muodostavat "vain" 20% koko väestöstä, kolmanneksen kaikista Malmön asukkaista ja hieman pienemmän osuuden kaikista Tukholman ja Göteborgin asukkaista, mutta jo vuonna 1999, kahdeksan maahanmuutontäyteistä vuotta sitten, heitä oli enemmistö Malmön 0-4-vuotiaista ja n. 40% Tukholman ja Göteborgin 0-4-vuotiaista. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Ruotsiin ei olisi viimeisten kahdeksan vuoden aikana muuttanut kymmeniä tuhansia uusia maahanmuuttajia, puolet näiden kaupunkien kaksikymppisistä olisi maahanmuuttajia seuraavalla vuosikymmenellä. Todellisuudessa heitä on enemmän.

YK:n väestötilastojen pohjalta tehtiin Ruotsissa vuonna 1994 laskelma, jonka mukaan etniset ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan vuonna 2056, 49 vuoden kuluttua. Koska ruotsalaisten syntyvyys on alittanut odotukset samalla kun maahanmuutto on kiihtynyt odotuksia nopeammin, tuo piste tullaan saavuttamaan paljon aikaisemmin. Erilaisia laskutoimituksia on esitelty myös kirjoituksessani Valonpilkahduksia ja Mordorin yötä.

Tilanne on samanlainen lähes kaikissa länsi-Euroopan maissa, ja sanomattakin on selvää, että se tulee olemaan samanlainen Suomessa, jos Suomi omaksuu länsieurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan.

Näitä asioita olisi syytä pohtia vakavalla naamalla. Jos kaikki halukkaat maahanmuuttajat on otettava vastaan siksi, että meillä ei ole oikeutta linnoittautua, ja siksi, että kaikilla on oikeus tulla, meillä ei ole missään vaiheessa oikeutta viheltää pilliin. Jos emme vihellä missään vaiheessa pilliin, maahanmuutto tulee jatkumaan, kuten sanottua, niin kauan kuin Suomi ja Eurooppa ovat houkuttelevia kohteita, ts. niin kauan kuin niillä on enemmän tarjottavaa kuin tulijoiden lähtömailla. Tulijat itsessään eivät lopu. Jos maahanmuuttoa ei pysäytetä, suomalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset, ranskalaiset, belgialaiset, espanjalaiset ja muut länsieurooppalaiset jäävät tällä vuosisadalla vähemmistöiksi omissa maissaan. Toisin sanoen meidän ja meidän lastemme elinaikana Euroopassa tapahtuu väestönvaihto, jonka vertaista koko Euroopan kirjoitettu historia ei tunne.

Jonkun mielestä tämä on neutraali tai jopa hyvä asia. Ehkä, mutta siinä tapauksessa kriittisempi ihminen ihmettelee, miksi maahanmuuton kannattajat ovat niin ilmeisen haluttomia puhumaan väestöennusteista tai edes ajattelemaan niitä. Numeroita ei sinänsä kiistetä, koska niiden kiistäminen on mahdotonta, mutta niistä pyritään vaikenemaan. Jos se, että Euroopan kaksituhatta vuotta jatkunut kulttuurillinen jatkumo ja vielä paljon vanhempi etnolingvistinen jatkumo katkeaa (ei siis muutu tai rikastu vaan katkeaa) yhden vuosisadan aikana, on hyvä tai neutraali asia, miksi näitä lukuja ei käsitellä avoimesti? Miksi monikultturistit ja avointen rajojen kannattajat eivät suorastaan hehkuta väestösuhteiden muutoksella ja esittele sitä suurelle yleisölle? Jos kehitys kerran on hyvä tai vähintään neutraali asia.

Me kuulemme vain sen, että maahanmuuttajia pitäisi saada Suomeen vuosittain niin ja niin paljon. Kukaan ei kerro, mikä on tavoitetilanne. On helppo sanoa, että Suomen pitäisi ottaa vastaan 50 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Tärkeämpää olisi tietää, kuinka monen vuoden ajan tätä tasoa olisi tarkoitus pitää yllä. Kymmenessä vuodessa se nimittäin tekee puoli miljoonaa ihmistä. Sadassa vuodessa se tekee viisi miljoonaa ihmistä. Se on ehkä pitkä aika ihmiselle, mutta se on erittäin lyhyt siivu Suomen, suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin historiassa. Omat lastenlapsemme voivat nähdä vuoden 2107. Nyt tekemiemme päätösten seuraukset eivät jää jonkin hämärän ja utuisen tulevaisuuden kiusaksi, vaan ne muodostavat sen todellisuuden, jossa omat lastenlapsemme tai ainakin heidän lapsensa elävät. Vähintäänkin tätä voisi ajatella, jos suuremmat ja abstraktimmat jatkumot tai oma vastuumme näiden jatkumojen edessä ei niin kiinnostaisi.

On helppo sanoa, ettei sillä ole väliä, minkävärisiä ihmisiä täällä asuu 50 tai 100 vuoden kuluttua. Minunkin mielestäni on makuasia, onko suomalaisuudella, "kristillisyydellä", eurooppalaisuudella tai valkoihoisuudella itseisarvoa. Omasta mielestäni on. Hyväksyn, jos jonkun toisen mielestä ei ole. Sen sijaan voisimme puhua niistä arvoista, jotka ovat yhteisiä minulle ja monikultturistille, esim. kiintymyksestä sekulaariin, tasa-arvoiseen, hyvinvoivaan ja suhteellisen turvalliseen yhteiskuntaan. Koska olemme kaikki samaa mieltä näistä hyveistä, meidän ei tarvitse saivarrella makuasioista. Selviytyvätkö tällaiset arvot väestönvaihdosta? Nykyiset maahanmuuttajat eivät assimiloidu läntiseen elämäntapaan, ymmärrettävää kyllä, koska assimilaatio on monikultturistille kirosana, ja koska kotouttamispolitiikka ei tähtää assimilaatioon vaan diversiteettiin ja tulijoiden kulttuurillisen omaleimaisuuden säilyttämiseen.

Pelkän teoriankin tasolla pitäisi olla selvää, että yhteiskunnan yhteiset pelisäännöt rakentuvat väestön enemmistön kannattamille arvoille. Kyse ei ole ihonväristä vaan arvoista ja erilaisten arvojen kannattajien lukumääristä. Kyse ei ole siitä, kuka on tai ei ole syyllinen integraation epäonnistumiseen. Kyse on edelleen arvoista ja lukumääristä. Vuoden 2050 Ruotsissa ja Saksassa yhteiset pelisäännöt heijastelevat niitä arvoja, joita kannattaa enemmistö Ruotsin ja Saksan aktiivi-ikäisestä väestöstä vuonna 2050. Vuoden 2050 saksalaiseen tai ruotsalaiseen yhteiskuntaan voi tutustua jo nyt tarkkailemalla niitä arvoyhteisöjä, jotka tuolloin muodostavat aktiiviväestön enemmistön. He toimivat tällä hetkellä omien arvojensa mukaisesti, ja koska mikään ei yllytä tai painosta heitä muuttumaan, he tulevat toimimaan samalla tavoin myös silloin, kun he muodostavat määräävän enemmistön.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Uutisvirta-blogin kautta löytyi tällainen Radio Jerevan-tyylinen kommentti Väyrysestä:



16. syyskuuta 2007
Ruotsin tie on meidän tiemme

Me kysymme ja me vastaamme.

Kysymys: Ministeri Paavo Väyrynen (kesk.) on sanonut, ettei suosisi työperäistä maahanmuuttoa, koska siitä aiheutuu ongelmia. Mistä tämä henkii?

Vastaus: Se henkii sitä, että Väyrynen elää menneessä maailmassa ja impivaaralaisuudessa. Meillä nyky-Suomessa ei ole varaa syrjiä ketään, vaan meidän pitää ottaa kaikki vastaan ja auttaa kaikkia.

Kysymys: Keitä nämä työperäiset maahanmuuttajat ovat?

Vastaus: Nykyisen määritelmän mukaan he ovat pakolaisia, joita meidän tulee auttaa.

Kysymys: Miksi puhutaan työperäisistä maahanmuuttajista, kun kuitenkin tarkoitetaan pakolaisia ja turvapaikan hakijoita?

Vastaus: Ajattele nyt. Suomesta lähti Ruotsiin 1960-luvulla satoja tuhansia ihmisiä. Ruotsi otti heidät jalosti vastaan, koska halusi auttaa heitä. Mikä olisikaan ollut heidän kohtalonsa, jos Ruotsi olisi palauttanut heidät?

Kysymys: Mutta Ruotsihan tarvitsi heitä kipeästi liukuhihnan ääreen töihin. Ruotsalaiset ihan värväsivät heitä töihin?

Vastaus: Sinulla on väärää ja ennakkoluuloista tietoa historiasta. Ruotsalaiset halusivat auttaa suomalaisia ja ottivat heidät jalosti vastaan. Ruotsin tie on nyt meidänkin tiemme.

Kysymys: Mistä johtuu, että Suomeen tulevista työperäisistä maahanmuuttajista moni on työttömänä?

Vastaus: Se johtuu suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisesta rasismista. Esimerkiksi netissä saa vielä kirjoittaa mielipiteitä, joissa selvästi epäillään työperäisen maahanmuuton tarpeellisuutta. Me vähemmistövaltuutetun toimistossa olemmekin suunnittelemassa laajaa toimenpidepakettia nettirasismin kitkemiseksi. Poliisille lähtee yhä enemmän rikosilmoituksia.

Kysymys: Oliko vielä muuta?

Vastaus: Nyt en tällä kertaa uskallakaan kysyä enempää.

Lähettänyt Tapio Tuuri

MSandt kirjoitti...

"YK:n väestötilastojen pohjalta tehtiin Ruotsissa vuonna 1994 laskelma, jonka mukaan etniset ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi omassa maassaan vuonna 2056, 49 vuoden kuluttua."

Näissä laskelmissa on se ongelma, että ne eivät ota huomioon dynaamisessa systeemissä tapahtuvia muutoksia. Elintason kohoaminen esim. Iranissa ja Irakissa tulee vähentämään maahanmuuttoa näistä valtioista ja saattaa jopa vähentää Euroopan nykyistä muslimiväestöä maahanmuuttajien palatessa kotikonnuille.

Jonkin Somalian tulevaisuudennäkymät tosin ovat hieman eri luokkaa kuin öljyrikkaiden muslimivaltioiden.

IDA kirjoitti...

"Näissä laskelmissa on se ongelma, että ne eivät ota huomioon dynaamisessa systeemissä tapahtuvia muutoksia"

Itse asiassa niissä useimmiten on ilmoitettu aika selkeästi millaiseen oletettuun kehitykseen ne perustuvat ja niitä voidaan tehdä eri spekulaatiolla. Todennäköisesti tuo Ruotsin laskelma perustuu sille, että kehitys jatkuisi sellaisena, kuin trendi joidenkin kymmenen vuoden aikana on ollut.

Eivät Irakin ja Iranin elintason nousu ja ihmisten paluumuuttokaan mitään varmoja asioita ole ja jos niitä otetaan laskelmissa huomioon ogelma ei tavallaan muutu miksikään. Kyseessä on vain vaihtoehtoinen laskelma, jonka pohja on osittain jopa heikompi.

Turkin elitaso on hyvinkin noussut. Paluumuutto Saksasta ei ole varsinaisesti käynnistynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Ellilän kannattaisi tehdä edes käsitteet pakolainen, siirtolainen jne. itselleen selväksi.
Maassamme on sitä paitsi ulkomaalaisia toissä vaikka kuinka paljon. Ja tulevaisuudessa entistä enemmän.
Eilen katsoin televisiosta ohjelmaan, jossa maatilalla oli ulkomaalainen mies ( ukrainasta) töissä. Mies oli eläinlääkäri, mutta teki ihan rengin hommia.
Isäntä sanoi, että suomalaisia ei enää saa ko. työhön.
Liian pieni palkkako?

Anonyymi kirjoitti...

"Tulin tässä eräänä päivänä ajatelleeksi sellaista asiaa, että monikultturisteilla, olivat he kristittyjä tahi eivät, ei ilmeisesti ole minkäänlaista suunnitelmaa kansainvaelluksen jälkeiselle ajalle."

Milloin tämä kansanvaellus on tulossa?

Anonyymi kirjoitti...

"Selviytyvätkö tällaiset arvot väestönvaihdosta?"

Tässä hyvä esimerkki harhaluulosta. Olet omaan päähäsi rakentanut fobian, että joku kumma instanssi on rakentamassa Suomeen mustan tai mikä se nyt onkaan väestön.
Väestönvaihto. Kerro nyt ihmeessä miten väestömme ollaan vaihtamassa, kuka sen tekee ja miksi.
Suomessa lienee aika tiukka palkolaispolitiikka. # vuotta on nyt jo palloteltu erään yksittäisen naisen tapaustakin. Miten se vyöry tännen tulee ja mistä?

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta pakolaisten takaisinmuuttamisesta. Suomeen otettiin ( huom. otettiin, he eivät tulleet väkisin) 70 -luvulla ensimmäisinä pakolaisina chileläisiä.
Tiedät varmaan mitä Chilessä tapahtui silloin?
Arvaa moniko heistä on edelleen Suomessa?
( Ei ole Suomen kulttuuri tuhoutunut, tai latinalaiset ottaneet valtaa, valitettavasti ;))

Anonyymi kirjoitti...

Rukoiksiisi on vastattu:

Viisi USA:n kansalaista hakee turvapaikkaa Suomesta
19.9.2007 10:51, päivitetty 19.09. 11:49
Suomalaiset rajaviranomaiset hämmästyivät, kun viisi Yhdysvaltain kansalaista haki turvapaikkaa eilen illalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Henkilöt olivat saapuneet Schengen-alueen sisältä Suomeen ja ilmoittivat turvapaikan tarpeestaan Rajavartiolaitokselle. Alkutoimenpiteiden jälkeen varsinaisen turvapaikkatutkinta siirtyy ukomaalaisvirastolle.

- Tämä on ensimmäinen tapaus miesmuistiin, kun täysi-ikäiset Yhdysvaltain kansalaiset hakevat turvapaikkaa Suomesta, totesi rajatarkastusosaston päällikkö, majuri Janne Piiroinen IS:lle.

IS:n tietojen mukaan Suomeen tulleet amerikkalaiset kuuluvat samaan yhteisöön. Turvapaikkaoikeuden pyynnön syytä ei vielä virallisesti tiedetä, mutta se ei liity Irakin sodan protestointiin.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Anonyymi sanoi...

"Ellilän kannattaisi tehdä edes käsitteet pakolainen, siirtolainen jne. itselleen selväksi."

Miksi luulet, että ne olisivat minulle epäselviä?

"Maassamme on sitä paitsi ulkomaalaisia töissä vaikka kuinka paljon."

So?

"Ja tulevaisuudessa entistä enemmän."

So?

"Eilen katsoin televisiosta ohjelmaan, jossa maatilalla oli ulkomaalainen mies ( ukrainasta) töissä."

So?

"Mies oli eläinlääkäri, mutta teki ihan rengin hommia."

So?

"Isäntä sanoi, että suomalaisia ei enää saa ko. työhön."

So?

"Liian pieni palkkako?"

Ehkä. So what?

"Olet omaan päähäsi rakentanut fobian, että joku kumma instanssi on rakentamassa Suomeen mustan tai mikä se nyt onkaan väestön.
Väestönvaihto. Kerro nyt ihmeessä miten väestömme ollaan vaihtamassa, kuka sen tekee ja miksi."

Suomeen on tuotu 1990-luvulla ja 2000-luvulla yhteensä n.150.000 maahanmuuttajaa. Tämä ei useimpien poliitikkojen mielestä ole vielä mitään, vaan niitä pitää tuoda lähimmän 20 vuoden aikana monikymmenkertainen määrä eli vähintään satojatuhansia tai jopa yli miljoona maahanmuuttajaa lisää. Tämä muuttaa Suomen väestön geneettistä ja etnokulturaalista kompositiota erittäin merkittävästi. Jos et tätä tajua, olet umpisokea.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä Mikko Ellilä on sananvapaudesta?

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä muuttaa Suomen väestön geneettistä ja etnokulturaalista kompositiota erittäin merkittävästi. Jos et tätä tajua, olet umpisokea."

Niin mutta ei se mitenkään uhkaa suomalaista kulttuuria kuten sinä yrität todistella aihetodisteilla ja väärillä lapsellisilla johtopäätöksillä.

Anonyymi kirjoitti...

"Niin mutta ei se mitenkään uhkaa suomalaista kulttuuria kuten sinä yrität todistella aihetodisteilla ja väärillä lapsellisilla johtopäätöksillä."

En tiedä UHKAAKO se suomalaista kulttuuria, mutta ainakin se MUUTTAA suomalaista kulttuuria suuntaan joka ei välttämättä ole positiivinen (vrt. Ruotsi vuonna 1950 ja nyt).

Anonyymi kirjoitti...

Riippuu keneltä kysyy? Ei Ruotsissa mitään vikaa ole. Yksi maailman parhaita maita. Kysy vaikka ruotsalaisilta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä Mikko Ellilä on sananvapaudesta?

Eikö hän osaa vastata?

Mitä mieltä hän on muista perusoikeuksista?

Anonyymi kirjoitti...

"Riippuu keneltä kysyy? Ei Ruotsissa mitään vikaa ole. Yksi maailman parhaita maita. Kysy vaikka ruotsalaisilta."

Jos ruotsalaiset pitävät Ruotsin monikulttuurikehitystä hyvänä asiana, ruotsalaiset ovat väärässä. Silloin ruotsalaiset ovat multaa ja matoja syöviä lapsia, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan ja jotka tarvitsevat aikuisen opastusta.


"Mitä mieltä hän on muista perusoikeuksista?"

Perusoikeuksilla ei ole väliä, jos ne ovat kulttuurin säilyttämistoimenpiteiden tiellä. Asiat tärkeysjärjestykseen. Tulevaisuudessa joudutaan kuitenkin pakkosiirtämään miljoonia muslimeja ja muita muukalaisia pois Euroopasta ja syrjimään uskonnon ja ihonvärin perusteella. Se vaatii kokonaisvaltaista ajattelutapojen muutosta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.uskonnonvapaus.fi/lait/syyte-2007-08-20.html

Mikko Ellilä kirjoitti...

عرقي, عنصري kirjoitti...
Mitä mieltä Mikko Ellilä on sananvapaudesta?

Eikö hän osaa vastata?

Mitä mieltä hän on muista perusoikeuksista?


Ks. esim.
http://www.markusjansson.net/valtio.html

Anonyymi kirjoitti...

Oletko muuten sopeutunut yhteiskuntaamme?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Yhteiskuntaan sopeutuminen ei tarkoita sananvapauden ym. ihmisoikeuksien loukkauksien hyväksymistä muiden kuin Neuvostoliiton kaltaista diktatuuria kannattavien ihmisten mielestä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin tässäko on Mikön käsitys perusoikeuksista: ;)

Rautalankaa:
- ihmishenki ja henkilökohtainen fyysinen turvallisuus ovat vaarassa,
kun valtio pakottaa ihmisiä mm. rintamalle kuolemaan tai haavoittumaan
- yksityisyys on vaarassa, kun valtio mm. salakuuntelee ihmisten
puheluita (täysin laillista Suomessa, mikäli poliisi epäilee jotakuta
rikoksesta)
- henkilökohtainen vapaus rajoittuu, kun valtio mm. estää ihmisiä
käyttämästä nuuskaa tai kannabista
- sananvapaus rajoittuu, kun valtio mm. tukee oman propagandansa
levittämistä verovaroin (Yleisradio)
- mielipiteenvapaus rajoittuu, kun valtio mm. tukee poliittisia
puolueita verovaroin
- vakaumuksenvapaus rajoittuu, kun valtio mm. tukee valtionuskontoja
verovaroin
- omistusoikeus rajoittuu, kun valtio mm. ottaa ihmisiltä rahaa
väkivalloin pois (verotus)
- sopimusvapaus rajoittuu, kun valtio mm. ylläpitää työehtosopimusten
yleissitovuutta
- elinkeinovapaus rajoittuu, kun valtio mm. kieltää apteekkien ja
taksien toiminnan muilta kuin tarveharkintaisen toimiluvan haltijoilta
- ammatin ja työpaikan valinnan vapaus rajoittuu, kun valtio mm.
kieltää ulkomaisen työvoiman tulon Suomeen
- liikkumisvapaus rajoittuu, kun valtio mm. kieltää asevelvollisia
lähtemästä ulkomaille.

Anonyymi kirjoitti...

"Yhteiskuntaan sopeutuminen ei tarkoita sananvapauden ym. ihmisoikeuksien loukkauksien hyväksymistä muiden kuin Neuvostoliiton kaltaista diktatuuria kannattavien ihmisten mielestä."

Mitänkä tähän ustuu vaikkapa uskonnonvapaus?
Tai tasa-arvoisuus?

Anonyymi kirjoitti...

"Oletko muuten sopeutunut yhteiskuntaamme?"

Oletko itse? Mikko Ellilä on suomalaisen yhteiskunnan perusominaisuus. Jos kritisoit Mikko Ellilää, et ole sopeutunut yhteiskuntaamme.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Mitänkä tähän ustuu vaikkapa uskonnonvapaus?
Tai tasa-arvoisuus?


Islam vastustaa uskonnonvapautta ja tasa-arvoa, joten uskonnonvapauden ja tasa-arvon kannattajien on vastustettava islamia.

Anonyymi kirjoitti...

"Islam vastustaa uskonnonvapautta ja tasa-arvoa, joten uskonnonvapauden ja tasa-arvon kannattajien on vastustettava islamia."

Eikö tämä ole se kehäpäätelmä...

Sinulla on erikoinen tuo ajatuksenjuoksu. Jotta olisi uskonnonvapaus, tulee vastustaa uskontoa, että olisi uskonnonvapaus.
Ettei nyt vaan Mikko sekoittaisi jotain asioita?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Sinulta ilmeisesti puuttuu pari piuhaa aivoista, kun et tajua näin yksinkertaista asiaa: islam kannattaa mm. kristinuskoon kääntyvien ex-muslimien murhaamista, kaikkien ateistien murhaamista (jumalankieltäminen on jumalanpilkkaa, jonka rangaistus on kuolema), kaikkien homojen murhaamista jne. jne. ad nauseam.

Islam vastustaa ihmisoikeuksia, joten ihmisoikeuksien puolustaminen edellyttää islamin vastustamista.

Samoin esim. Neuvostoliitto vastusti ihmisoikeuksia, joten ihmisoikeuksien puolustaminen Suomessa edellytti Neuvostoliiton hyökkäyksen pysäyttämistä 1939-40 ja 1944.

Islamiin alistumisen vaatiminen muka ihmisoikeuksien perusteella on yhtä nurinkurista kuin vaatia Suomea antautumaan Neuvostoliitolle 1939-40 tai 1944 sillä perusteella, että ihmisoikeuksiin muka kuuluu Neuvostoliiton oikeus valloittaa Suomi.

Anonyymi kirjoitti...

Mikko. Nyt ollaan Suomessa. Täällä lakia ja järjestystä valvoo poliisi.
Murhan syynä voi olla vaikka mustasukkaisuus. Mutta se ei siitä sen oikeudenmukaisempaa tee.
Sinun ajatuksenjuoksilla parisuhteen tulisi kieltää...

Mikko Ellilä kirjoitti...

Anonyymi sanoi...

Mikko. Nyt ollaan Suomessa. Täällä lakia ja järjestystä valvoo poliisi.

Joo, sulta todella puuttuu jotain osia aivoista.

Yritä nyt vihdoin viimein tajuta tämä:

islam kannattaa mm. kristinuskoon kääntyvien ex-muslimien murhaamista, kaikkien ateistien murhaamista (jumalankieltäminen on jumalanpilkkaa, jonka rangaistus on kuolema), kaikkien homojen murhaamista jne. jne. täysin riippumatta siitä, onko tämä laillista Suomessa vai ei.

Mitä enemmän Suomessa on muslimeja, sitä enemmän muslimit tekevät Suomessa tällaisia murhia.

Mitä enemmän Suomessa on muslimeja, sitä enemmän muslimit voivat Suomessa vaatia tällaisten murhien laillistamista. Jos muslimeilla olisi enemmistö Suomen eduskunnassa, muslimit voisivat esimerkiksi säätää lailla kuolemanrangaistuksen jumalankieltämisestä eli ateismista.

Anonyymi kirjoitti...

"islam kannattaa mm. kristinuskoon kääntyvien ex-muslimien murhaamista, kaikkien ateistien murhaamista (jumalankieltäminen on jumalanpilkkaa, jonka rangaistus on kuolema), kaikkien homojen murhaamista jne. jne. täysin riippumatta siitä, onko tämä laillista Suomessa vai ei."

Ei täällä eikä varmaan muuallakaan ole näin yleisesti tapahtunut. Se mitä jokin uskonto kehottaa tai on kehottamatta ei vielä tee kaikista ulkomaalaisista rikollisia.
Ensin tarvitaan rikos, ja sitten vasta tuomitaan.

Mikko sinulta täytyy puuttua jotain osia avoistasi, jos et lansimaalaista oikeuskäytäntöä ymmärrä. Vai onko yllä maitinut mukainen laki otettu jossain länsimaassa jo käyttöön? Ai niin kyse onkin vain sinun pelostasi. Mutta nuku yösi jatkossa hyvin, se oli vain painajainen!