Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Julma perintö

Yle:

Julma perintö

Tyttöjen ympärileikkauksen perinne jatkuu yli puolessa Afrikan maista, samoin Aasiassa. Kyse on sukuelinten tuskallisesta silpomisesta.

Solidaarisuuden (Kansainvälisen solidaarisuussäätiön) tuella yritetään kitkeä tätä julmaa perinnettä Somalimaassa. Työ on hidasta, koska maa on raunioina sotatilan jäljiltä. Solidaarisuus on yksi Ylen Hyvän yhdeksästä avustusjärjestöstä, jotka kanavoivat Nenäpäivä-keräyksen varat kohteisiin.

Tyttöjen ympärileikkaus on erittäin vanha tapa. Vastoin yleistä käsitystä islamin usko ei kannusta leikkaamaan tyttöjä, vaan se perustuu vanhaan kulttuuriperinteeseen. Perinne elää sitkeästi, vaikka toimenpide on tytöille äärimmäisen tuskallinen ja terveydelle vaarallinen. Ympärileikkaukset haittaavat myös synnytyksiä ja sukupuolielämää.

Toimittaja Bettina Sågbom vieraili Somalimaassa huhtikuussa 2008. Tyttöjen silpomisen vastainen työ on yksi Ylen Hyvä-kampanjan kohde vuonna tänä vuonna. Sågbom seurasi järjestöjen työtä ja haastatteli useita naisia, myös Solidaarisuus-järjestön avustustyöntekijää Airi Kähärää.

Vaikka ohjelmassa ei näytetä itse operaatiota, pelkästään naisten kuvaus siitä on tuskallista kuultavaa.

- Isosiskoni sanoi: ”Huomenna sinusta tulee iso tyttö. Sinut pestään ja pidetään juhlat.” Minut pestiin ja kylvetettiin, hangattiin oikein puhtaaksi, ja hiukseni palmikoitiin. Ihmettelin mitä oikein tapahtuu. Minua pidettiin kiinni jaloista, käsistä ja päästä, kuvailee Shukri Ismail.

Hän, kuten enemmistö tytöistä, ei etukäteen ymmärrä mitä tapahtuu, kun heidät leikataan 5-8–vuotiaina.

- Muistan vieläkin miten lujaa huusin, sanoo Shukri Ismail. Hän on nykyään silpomista vastustavan Candlelight-järjestön aktiivi.

Sukuelimiä silvotaan eriasteisesti. Rankin on ns. faraoninen leikkaus. Siinä leikataan kaikki pehmytkudos pois, ja haava ommellaan yhteen. Jäljelle jätetään vain pieni aukko virtsaamista varten.

Sukuelinten silpominen on ennen kaikkea naisten ylläpitämä perinne. Yhteisön paine on valtava. Pelätään, että leikkaamaton nainen ei kelpaa kenellekään vaimoksi. Leikkauksella halutaan varmistaa, että tyttö pysyy puhtaana eli neitsyenä naimisiinmenoon asti. Morsianta leikataan vähän auki häiden jälkeen, jotta ensimmäinen yhdyntä olisi mahdollinen.

Leikkaukset tehdään useinmiten ilman kivunlievitystä ja usein epähygieenisissä oloissa. Joissain tapauksessa tyttö jopa kuolee leikkaukseen. Tilastoja kuolemantapauksista ei ole, mutta paikan päällä ilmeni, että lähes kaikki tietävät tällaisia tapauksia.

Osalle leikkaus ja siitä seuraavat tulehdukset aiheuttavat lapsettomuuden. Synnytykset vaikeutuvat myös arpikudoksen takia, ja syntyvän vauvan terveys vaarantuu.

- Sille en voi mitään, mitä minulle tehtiin. Mutta jos pystyn säästämään muita pikkutyttöjä samalta kokemukselta, olemassaolostani on ollut jotain hyötyä, sanoo synnytyssairaalan perustaja Edna Adan Ismal.

Hän on puhunut sukulaistensa kauhuksi ympärileikkausta vastaan jo yli 30 vuoden ajan. Edna Adan Ismail jäi itse lapsettomaksi ja hän uskoo sen johtuvan juuri ympärileikkauksesta.

Länsimaissa tyttöjen sukuelinten silpominen on kielletty, myös Suomessa. Länsimaissa keskustelua on herättänyt se, lähetetäänkö tyttöjä entisiin kotimaihinsa tai sukulaisten luo leikattavaksi.

Dokumentin tuottaja on Hannele Valkeeniemi ja tuotanto YLEn Ajankohtaisjournalismin. Silminnäkijä – Julma perintö on yksi tämän vuoden Nenäpäivä-ohjelmista.



Jaaha.

"Tyttöjen ympärileikkauksen perinne jatkuu yli puolessa Afrikan maista, samoin Aasiassa. Kyse on sukuelinten tuskallisesta silpomisesta."

Poikien ympärileikkauksen perinne jatkuu yli puolessa Afrikan maista, samoin Aasiassa ja jopa Pohjois-Amerikassa. Kyse on sukuelinten tuskallisesta silpomisesta.

"Perinne elää sitkeästi, vaikka toimenpide on tytöille äärimmäisen tuskallinen ja terveydelle vaarallinen. Ympärileikkaukset haittaavat myös synnytyksiä ja sukupuolielämää."

Poikien ympärileikkauksen perinne elää sitkeästi, vaikka toimenpide on pojille äärimmäisen tuskallinen ja terveydelle vaarallinen. Ympärileikkaukset haittaavat myös sukupuolielämää.

"Hän, kuten enemmistö tytöistä, ei etukäteen ymmärrä mitä tapahtuu, kun heidät leikataan 5-8–vuotiaina."

Pojatkaan eivät etukäteen tiedä asiasta mitään, kun heidän sukupuolielimensä silvotaan 5-8–vuotiaina tai juutalaisten tapauksessa vastasyntyneinä vauvoina.

"Leikkaukset tehdään useimmiten ilman kivunlievitystä ja usein epähygieenisissä oloissa. Joissain tapauksessa tyttö jopa kuolee leikkaukseen. Tilastoja kuolemantapauksista ei ole, mutta paikan päällä ilmeni, että lähes kaikki tietävät tällaisia tapauksia."

Leikkaukset tehdään useimmiten ilman kivunlievitystä ja usein epähygieenisissä oloissa. Joissakin tapauksessa poika jopa kuolee leikkaukseen. Tilastoja kuolemantapauksista ei ole, mutta paikan päällä Afrikassa ja Lähi-idässä lähes kaikki tietävät tällaisia tapauksia.

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Afrikkalainen kansanluonne revisited



Mustat amerikkalaiset eli Amerikassa asuvat afrikkalaiset (African-Americans) vahvistavat käsitykseni afrikkalaisten biologisesta kansanluonteesta:


Obaman vaalivoitto tuo paineita afroamerikkalaisille miehille

Barack Obaman vaalivoiton historiallista merkitystä on nyt muutama päivä ehditty toitottaa jokaisessa mahdollisessa tiedotusvälineessä Yhdysvalloissa. Voitto on kertonut amerikkalaisille, että yksihuoltajaäidin värillinen poika voi kohota maan korkeimpaan virkaan, jos jaksaa tehdä riittävästi määrätietoista työtä.

Samalla Obama on synnyttänyt uuden roolimallin afroamerikkalaisille miehille. Hänet äänestettiin virkaansa valtaosin valkoisten äänin, mikä kertoo, että amerikkalaisen yhteiskunnan rasistinen lasikatto saatiin ainakin tällä kertoo rikotuksi.

- On ihan turha kuvitella, että rasismia ei enää olisi, harlemilainen Jeremiah Watts kuitenkin muistuttaa.

- Mutta meille mustille amerikkalaisille tämä voitto merkitsee sitä, että tie on avattu. Ne, jotka jaksavat tehdä tarpeeksi töitä omien mahdollisuuksiensa eteen, voivat päästä tämänkin yhteiskunnan huipulle.

Wattsin tyttöystävä Isabella Riker kertoo, että Obamalla on ollut valtava psykologinen vaikutus hänen ympäristössään.

- Tuntuuhan se uskomattoman hienolta, että hän voitti, mutta samalla meille mustille - ja varsinkin miehille - tuli nyt aivan uudenlaista vastuuta, hän jatkaa.

- Enää nämä eivät pääse selittämään omia tyhmiä päätöksiään sillä, että valkoiset eivät kuitenkaan sallisi heidän menestyä.

Mielisairaanhoitajana työskentelevä Watts kertoo pohtivansa palaamista opiskelemaan.

- En tiedä, onko tällä vaalilla nyt siihen vaikutusta, mutta minusta tuntuu nyt siltä, että haluaisin katsoa mihin rahkeeni riittävät.

Enemmän vankiloissa kuin korkeakouluissa

Kuvaavaa amerikkalaisen yhteiskunnan nykytodellisuudelle on se, että vaikka vuoden 1964 kansalaisoikeuslakien säätämisen jälkeen mustien miesten määrä maan
yliopistoissa on yli nelinkertaistunut, edelleenkin heitä istuu enemmän vankiloissa kuin korkeakoulujen penkeillä.

Ilmiö on aiheuttanut myös sen, että 40 prosenttia Yhdysvaltain afroamerikkalaisista lapsista kasvaa yksinhuoltajaäitiensä kanssa.

- Toivon todella, että Obaman myötä mustien miesten asenteet muuttuvat, Riker haaveilee.

- Minulla on liian monta ystävää, joista on tullut yksinhuoltajia vasten tahtoaan, kun lasten isät ovat lähteneet huitelemaan tai joutuneet vaikeuksiin lain kanssa, hän kertoo.

- En nyt puhu Jeremiahista, mutta useilla afroamerikkalaisilla miehillä on kyllä sellainen hälläväliä-asenne elämään että pahaa tekee. Tulevaisuutta ei paljonkaan pohdita. Tytötkin ovat kuin leluja, joita käytetään ja heitetään sitten pois. Tärkeitä ovat kaverit ja kadut. Kadulta ne ongelmat sitten tulevatkin, Riker jatkaa.

- Suurin osa vankilatuomioista tulee huumeista, kun kaverit luulevat, että ne ovat seksin lisäksi ainoa keino nauttia elämästä ja nopein tie rikastua - jos nyt siten ei satu olemaan hiphoppari, joka pääsee jonkun studion oven rakoon, vuodattaa Riker.

- Liian monet mustat miehet kuvittelevat, että kaikki hyvä tulee oikotietä eikä minkään pysyvämmän eteen kannata nähdä vaivaa.

Jeremiah Watts toppuuttelee tyttöystävänä vuodatusta. Mutta hän myöntää, että monilla veljistä - kuten mustien miesten on tapana toisiaan kutsua - on ollut ongelmia asettaa itselleen järkeviä tavoitteita.

- Jos roolimallit ovat vain muusikkoja tai näitä Maserateilla ajelevia kavereita, jotka ovat tehneet dollarinsa huumekaupalla, niin eihän se kyllä rohkaise investoimaan esimerkiksi koulutukseen, hän heittää.





Jäämme odottelemaan, että valtionsyyttäjä Mika Illman haastaa nämä mustat amerikkalaiset oikeuteen mustia koskevien yleistysten esittämisestä.

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Muslimit eivät sopeudu länsimaiseen yhteiskuntaan

Facebookissa käytiin tällaista keskustelua:

Monikulttuurin kasvoja Berliinistä

Maahanmuuttajalehti lietsoo homovihaa Berliinissä

STT–PERTTI RÖNKKÖ, 1.11.2008

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia solvataan ja pahoinpidellään Berliinissä entistä useammin. Vaarallisia paikkoja ovat puistot, huvittelukorttelit sekä julkiset liikennevälineet. Tekijöinä ovat usein vihaan lietsotut muslimipojat.

Saksan poliisi ei kirjaa poliittisista syistä uhrin sukupuolista suuntautuneisuutta eikä päällekarkaajien etnistä taustaa. Homojärjestöjen mukaan useimmiten tekijöinä ovat turkkilaisten ja arabipoikien jengit.

Pahoinpitelyn uhreiksi joutuneille päivystävää puhelinta ylläpitävässä Maneo-järjestössä kirjattiin viime vuonna lähes 300 homoihin ja lesboihin kohdistunutta väkivallantekoa.

Luku on todellisuudessa huomattavasti suurempi, sillä monet nuolevat haavansa eivätkä ilmoita tapauksesta.

"Homot tartuttavat"

Viranomaiset ja homojärjestöt ovat huolissaan kaupungissa ilmaiseksi jaettavan arabiankielisen al-Salam-lehden avoimesta vihanlietsonnasta homoja kohtaan. Lehti kehottaa muslimeja olemaan kättelemättä homoja tautivaaran takia. Heitä ei pitäisi hyväksyä myöskään ystäviksi.

Lehti antaa lisäksi ymmärtää, ettei homon tappaminen ole islamilaisen lain mukaan rikos.

Berliinin senaatin integraatiovaltuutettu Günter Piening on tehnyt lehdestä rikosilmoituksen. Hän on myös kutsunut turkkilaisten ja arabimaahanmuuttajien järjestöjä neuvottelemaan keinoista, joilla voitaisiin lieventää homofobiaa.

Ongelmana on islamilaisuuden käsitys, jonka mukaan oikea mies ei voi olla homoseksuaali. Toisenlaisesta todellisuudesta kertovat Berliinin monet turkkilais- ja arabihomojen suosimat baarit ja seksiklubit.

Christian-Albrechts-yliopiston viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan 79 prosenttia berliiniläisistä turkkilaispojista kokee vastenmielisenä, jos kaksi miestä suutelee kadulla toisiaan. Saksalaispojista näkymä ällöttää 48:aa prosenttia.

Tasavertaiset oikeudet homoille ja heteroille on valmis hyväksymään saksalaispojista 74 ja turkkilaispojista 38 prosenttia.

Homovastaiset asenteet ovat sitä jyrkempiä, mitä vahvempi ote uskonnolla on turkkilaispojan elämässä.

Saksalaispoikien asenteisiin uskonnolla ei ole vaikutusta.

Berliinissä asuu noin 200 000 homoa ja lesboa. Heihin lukeutuu myös kaupungin sosialidemokraattinen pormestari Klaus Wowereit.

***

Maahanmuuttajien tekemät rikokset huolestuttavat Berliinissä

Musliminuoret ottavat Berliinissä poliisin kanssa yhteen katujen herruudesta. Tuomarit syyttävät päättäjiä ongelman vähättelystä ja vaativat ulkomaalaisia hyväksymään saksalaisen järjestyksen.

Berliinin nuoriso-oikeuden tuomarit Kirsten Heisig ja Günter Räcken rikkoivat Saksassa ulkomaalaisongelmiin liittyvän vaiteliaisuuden syyttäessään aiemmin syksyllä turkkilaisia ja arabitaustaisia nuoria lisääntyneestä katuväkivallasta.

Tagesspiegel-lehdelle myöntämässään harvinaislaatuisessa haastattelussaan he luettelivat Berliinin vaarallisimmiksi kaupunginosiksi Kreuzbergin, Weddingin ja Neu-Köllnin. Niiden asukkaista suuri osa on muslimeja.

Joukolla poliisia vastaan

Ryöstöjen määrän lisääntymisestä huolestuneiden tuomareiden mielestä on pelottavaa, miten saksalaisten ja maahanmuuttajien poikkeavat käsitykset yleisestä järjestyksestä kuohahtavat yhä useammin avoimeksi väkivallaksi.

Satapäinen turkkilaisten ja arabinuorten joukko yritti estää Kreuzbergissä marraskuussa poliisia viemästä kuulusteluihin kahta 12-vuotiasta turkkilaispoikaa, jotka tavattiin ryöstämästä saksalaista ikätoveriaan.

-- Emme voineet hyväksyä, että poliisi pistää näin pieniä lapsia käsirautoihin, kertoo paikalla sattumalta ollut 17-vuotias Turgan. Tapahtumapaikkana olleen Wranglerkadun asukkaat syyttävät virkavaltaa rasismista.

-- Poliisi huusi väkijoukolle, että painukaa takaisin kotimaahanne, jos ette hyväksy meidän tapojamme, muistelee tapahtumapaikan lähellä asuva Ünal Bakir. Hänen vanhempansa tulivat Saksaan 1960-luvulla, ja Bakir on Saksan kansalainen. -- Saksa on kotimaani, mihin siis lähtisin, hän sanoo.

Vihaiset siirtolaiset ovat estäneet aikaisemmin palokuntaa sammuttamasta tulipaloa ja kuljettamasta autokolarissa loukkaantunutta lasta hoitoon. Syitä tähän ei tiedetä.

Berliinin poliisilaitokselta kerrotaan, että nuorten maahanmuuttajien aggressiivisuus lisää työpaineita. Hälytyksiin lähdetään tuplamiehityksellä, jos tappeluun tiedetään osallistuvan turkkilaisia tai arabeja.

Berliinin kolmesta ja puolesta miljoonasta asukkaasta joka neljännellä on ulkomaalaistausta. Valtaosa heistä on kotoisin Turkista ja muista islamilaisista maista.

"Paskakristittyjä"

Berliinin sisäministeriön pitkään julkisuudelta varjeleman tilaston mukaan katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista 80 prosenttia on maahanmuuttajaperheistä. Joka kolmas alle 18-vuotias turkkilaispoika on joutunut poliisin kirjoihin.

Berliiniläiset tuomarit kertoivat haastattelussa kouluista, joissa muslimipojat sättivät saksalaisia "sianlihan mässääjiksi" ja "paskakristityiksi" ja joissa saksalaisten koulutovereiden ei sallita käyttää edes sama ulko-ovea muslimien kanssa.

Kaikki jengien rikokset eivät tule tuomareiden mukaan poliisin tietoon koska uhrit pelkäävät kostoa. Jengit varastavat uhreiltaan koululaispassin saadakseen selville uhrinsa kotiosoitteen ja uhkaavat tulla "kotikäynnille", jos tapahtuneesta kerrotaan poliisille.

Saksalaisviha itää

Berliinin kristillisdemokraattiset ja demaripoliitikot yhtyvät poliisin ja tuomareiden havaintoihin, että varsinkin nuorten maahanmuuttajien keskuudessa on vahvistumassa vihamielisyys saksalaisia kohtaan.

-- Jos sana paskapää kuuluu kouluissa sanaston ystävällisempään päähän, niin jotakin on perusteellisesti pielessä, totesivat tuomarit. He pelkäävät ongelmakaupunginosien ajautuvan nykymenolla umpikujaan.

Korkean tason hätähuuto on saanut myös ulkomaalaisten tekemien rikosten suhteen lepsuksi syytetyn poliisin uusiin ajatuksiin. -- Emme hyväksy poliisivapaita alueita, lupasi Berliinin sisäministeri Ehrhart Körting kohuhaastattelun jälkeen.

Hän vannoo, että kaduille palautetaan järjestys. Poliisivoimiin aiotaan myös palkata lisää turkkilaisia ja arabitaustaisia poliiseja.

Berliinin turkkilaisjärjestöt eivät ole ottaneet kantaa nuorisotuomareiden ja poliisin väitteisiin katuväkivallan kasvamisesta ulkomaalaisalueilla.

STT


Jarkko Pesonen (Uni. Joensuu) wrote:

Monikulttuurista onnea ja värinää. Tätä tännekin kiitos, huutava pula.




Anna-Maria Parkkinen (Sibelius Academy) wrote:

Sun on ehkä vaikea tätä käsittää, kun asustelet siellä itärajalla, mutta Helsingissä on oikeasti paljon maahanmuuttajia. Nuoret tappelee joskus, mutta mitään tämän kaltaistakaan ei ole kyllä kuultu eikä nähty. varmaan 99,99% suomalaisista maahanmuuttajista on maltillista, suorastaan maallista tai ainakin avoimesta riehumisesta pidättäytyvää väkeä.

Totta kai tuo on väärin ja suorastaan idiotismia joltain lehdeltä oman uskonnon perusteella paasata homoja vastaan, mutta samaa tekee yksi jos toinenkin maailmanuskonto (mikä sinänsä ei tee asiasta tippaakaan hyväksyttävämpää).

Sinänsä asiallinen pasteus, viimeinen kommenttisi vain on aika typerä. Ei näistä asioista päästä eroon lisää vihaa lietsomalla, toivottavasti et sitä tässä nyt ajanut takaa. Maallistumista ja sulautumista edistetään auttamalla ihmisiä ihan kädestä pitäen sopeutumaan ja vaatimalla sitä, ei pelkkä vaatiminen ja kädet puuskassa istuminen mitään auta.


Henrik Jaakkola (Itäkeskuksen Lukio) wrote:

Mä alan kyl pikkuhiljaa menettää uskoni monikulttuurikritiikkiä kritisoivia tahoja kohtaan. Mitä sä yrität todistaa heittämällä päästä keksittyjä prosenttilukuja, kun Jarkko selvästikin vain yrittää pelotella meitä ihan oikeasti realistisella tulevaisuudenkuvalla? Erittäin, erittäin hyvä että perussuomalaiset saivat sellaisen edustuksen valtuustoihin kun nyt saivat, että saadaan edes keskustelu herätettyä sen sijaan että ongelmat lakaistaisiin maton alle.

Periaatteessa olen kulttuuridiversiteetin ja maahanmuuton kasvattamisen puolella. Näistä periaatteista on vain vaikea pitää kiinni, kun ongelmat ovat erittäin selkeästi havaittavia ja monikulttuurisuuden puolesta taistelijoiden argumentit erittäin vajanaisia.


Jarkko Pesonen (Uni. Joensuu) wrote:

On hölmöä puhua maahanmuuttajista kuin he olisivat jotakin homogeenistä sakkia, vaikka ainoa mikä tätä "ryhmää" yhdistää on se, että he kaikki ovat muuttaneet tähän maahan. Ongelma on nimenomaan tietyissä maahanmuuttajaryhmissä. Esimerkiksi Britannian muslimeista 20% pitää terrorismia hyväksyttävänä, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin 200 000 maassa asuvaa imigranttia hyväksyy väkivallan poliittisen toiminnan välineeksi. Tästä porukasta riittää 1% practice what you preach-henkisiä pitämään maan jatkuvassa turvattomuuden tilassa.

Ja "maahanmuuttajavastaisuus" kasvaa eniten siellä missä ihmiset joutuvat eniten arkipäiväisiin kosketuksiin niin kutsutun monikulttuurisuuden kanssa.

Briteissä tämä on tarkoittanut "white-flight"-ilmiötä jossa koulutettu kantaväestö muuttaa _massoina_ muualle (etenkin Uuteen-Seelantiin ja Australiaan) ja muslimiväestö taas syrjäytyy _massoina_ uusilla asuinalueillaan. Tämä ei ole mielestäni ole toivottavaa kehitystä.

Itse olin vielä 5 vuotta sitten varsin vasemmistolainen, mutta ajatukset ovat muuttuneet uuden tiedon ja omakohtaisten kokemusten myötä hyvin eri suuntaan.

Kommenttisi itärajasta oli varsin alentava. Joensuussa on paljon etenkin vaihto-opiskelijoita ja heidän kanssaan tulen erinomaisesti juttuun. Esimerkiksi huomenna olen menossa erään unkarilaisen ystäväni luokse viettämään iltaa.


Jarkko Pesonen (Uni. Joensuu) wrote:
Kantaväestö on todellakin pyrkinyt sopeuttamaan maahanmuuttajia. Vuonna 2007 käytettiin pelkästään kotouttamisohjelmiin 84 miljoonaa euroa. Tämä on enemmän kuin mitä käytettiin palo- ja pelastustoimen ylläpitämiseen ja yli kaksi kertaa enemmän kuin mitä käytettiin nuorisotyöhön.

Mikä on se rikkaus mitä tästä lopulta saadaan? Eikö ole selvää että kantaväestö hiljaleen katkeroituu kun monikulttuurikeskuksiin riittää rahaa, mutta sitä ei riitä perusterveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon. Minkä luulet olevan tämän kehityksen final ultimatum?

Minä:

Anna-Maria Parkkinen (Sibelius Academy) wrote:
Ei näistä asioista päästä eroon lisää vihaa lietsomalla, toivottavasti et sitä tässä nyt ajanut takaa.


Tosiasioiden kertominen ei ole vihanlietsontaa.

Muslimit ovat niitä vihanlietsojia. Etkö lukenut ylläolevia artikkeleita? Muslimit syyllistyvät kiihotukseen kansanryhmää vastaan kehottamalla väkivaltaan homoja vastaan ja jopa homojen murhaamiseen. Tämä on sitä vihanlietsontaa. Miksi haukut niitä, jotka tuovat tämän asian esille?

Jos sanon Jammu Siltavuoren olevan pedofiili, aiotko haukkua minua vihanlietsonnasta? Eikö olisi järkevämpää kiinnittää huomiota niihin pedofiileihin ym. rikollisiin eikä haukkua rikollisuuden vastustajia?



Anna-Maria Parkkinen (Sibelius Academy) wrote:
Maallistumista ja sulautumista edistetään auttamalla ihmisiä ihan kädestä pitäen sopeutumaan ja vaatimalla sitä,


Mutta muslimit eivät sopeudu. Mitäs sitten?



Anna-Maria Parkkinen (Sibelius Academy) wrote:
ei pelkkä vaatiminen ja kädet puuskassa istuminen mitään auta.


Nythän sinä siinä nimenomaan vaadit ja istut kädet puuskassa. Luuletko, että muslimit sopeutuvat?

Mikä on se taikasana tai taikatemppu, jolla sinä yrität saada muslimit sopeutumaan länsimaiseen yhteiskuntaan?

Katsotaanpa empiirisiä tietoja:

Saksa: muslimit eivät ole sopeutuneet
Ruotsi: muslimit eivät ole sopeutuneet
Tanska: muslimit eivät ole sopeutuneet
Norja: muslimit eivät ole sopeutuneet
Englanti: muslimit eivät ole sopeutuneet
Hollanti: muslimit eivät ole sopeutuneet
Belgia: muslimit eivät ole sopeutuneet
Ranska: muslimit eivät ole sopeutuneet
Suomi: muslimit eivät ole sopeutuneet

Eikö tästä voitaisi jo vetää jotain johtopäätöksiä?

Mitä ihmeen hyötyä siitä on, että vain löpistään "maahanmuuttajien pitää sopeutua, integroitua ja kotoutua"?

Ei se löpinä mitään auta.

Muslimit eivät sopeudu. Piste.

Tämä on fakta, joka pitää ottaa kaiken keskustelun lähtökohdaksi.

Ne, jotka väittävät päinvastaista, ovat tosiasiat vimmaisesti kiistäviä fanaatikkoja.

Kelatkaa nyt tätä:


Vihaiset siirtolaiset ovat estäneet aikaisemmin palokuntaa sammuttamasta tulipaloa ja kuljettamasta autokolarissa loukkaantunutta lasta hoitoon. Syitä tähän ei tiedetä.

Berliinin poliisilaitokselta kerrotaan, että nuorten maahanmuuttajien aggressiivisuus lisää työpaineita. Hälytyksiin lähdetään tuplamiehityksellä, jos tappeluun tiedetään osallistuvan turkkilaisia tai arabeja.

Berliinin kolmesta ja puolesta miljoonasta asukkaasta joka neljännellä on ulkomaalaistausta. Valtaosa heistä on kotoisin Turkista ja muista islamilaisista maista.

Berliinin sisäministeriön pitkään julkisuudelta varjeleman tilaston mukaan katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista 80 prosenttia on maahanmuuttajaperheistä.

Kaikki jengien rikokset eivät tule tuomareiden mukaan poliisin tietoon koska uhrit pelkäävät kostoa. Jengit varastavat uhreiltaan koululaispassin saadakseen selville uhrinsa kotiosoitteen ja uhkaavat tulla "kotikäynnille", jos tapahtuneesta kerrotaan poliisille.

Berliinin kristillisdemokraattiset ja demaripoliitikot yhtyvät poliisin ja tuomareiden havaintoihin, että varsinkin nuorten maahanmuuttajien keskuudessa on vahvistumassa vihamielisyys saksalaisia kohtaan.


Ihmettelen, jos tämän jälkeen joku vielä kehtaa väittää muslimimaahanmuuttajien sopeutuneen hyvin eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Ilmiselvien tosiasioiden vimmainen kiistäminen ei ole tervettä.

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Monikulttuurisuuden vastakohtana ei ole eristäytyminen

Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:




Nimi : M.

Viesti :

Suomalaisilta ei ole koskaan, missään vaiheessa kysytty ennen vaaleja, haluammeko jotain "monikulttuurisuutta". Jossain vaiheessa 90-lukua poliittisiin hokemiin vain ilmestyi Suomen muuttuminen monikulttuurikseksi ja tällä vuosikymmenellä futuuri muuttui preesenseksi.

2. marraskuuta 2008 20:32:06



Nimi : Kysyjä

Mitä teen : Kommentoin

Viesti :

Yhdentyvässä maailmassa on melko hankala välttyä monikulttuurisuudelta. Täydellinen eristäytyminen muista kulttuureista kapitalistisessa systeemissä on varmaan mahdotonta, ilman että siitä seuraisi vakavia ongelmia sinunkin hyvinvointisi kannalta.

2. marraskuuta 2008 20:48:20




Nimi : M.

Viesti :

Ei monikulttuurisuuden vastakohtana ole eristäytyminen. Kulttuurien välinen vuorovaikutus kaupankäynnin ja matkustelun myötä ei ole koskaan edellyttänyt sitä, että tietyllä maantieteellisellä alueella, yhden valtion sisällä, pitäisi olla useita erilaisia kulttuureita. Monikulttuurisuuden pitäminen jonain luonnollisena tai välttämättömänä kehityksenä on yhtä propagandistista kuin kommunistisen vallankumouksen suunnittelu sillä perusteella, että se on talousjärjestelmän seuraava kehitysaste. Se, että maahanmuuttajien sallitaan ja heitä jopa tuetaan oman kulttuurinsa säilyttämisessä on aivan tietoinen valinta.

2. marraskuuta 2008 20:59:48



Nimi : Kuningasrotta

Viesti :

Kysyjä: "Yhdentyvässä maailmassa on melko hankala välttyä monikulttuurisuudelta. Täydellinen eristäytyminen muista kulttuureista kapitalistisessa systeemissä on varmaan mahdotonta, ilman että siitä seuraisi vakavia ongelmia sinunkin hyvinvointisi kannalta."

Ystäväiseni, onko joku tai jotkut henkilöt mielestäsi ajaneet vaikkapa nyt tässä blogissa tai vieraskirjassa täydellisen eristäytymisen politiikkaa? Sehän olisi suorastaan mielipuolista.

Koko kritiikkihän on valtaosaltaan kohdistunut lähinnä tiettyjen kansallisuuksien ja uskontoryhmien valikoimattomaksi riistäytyvään sisäänottoon maahamme. Tätäkään kritiikkiä ei ole tarjoiltu itseisarvoisesti kaiken vieraan vastustamisen ilosta, vaan erittäin hyvin perustelluista syistä.

Suosittelen sinulle lämpimästi että lukisit hiukan laajemmin Halla-ahon kirjoituksia ja tekisit vasta sitten johtopäätöksesi, juuri tällä hetkellä kun tuntuu ettet ikävä kyllä oikein tarkkaan tiedä mistä puhut..

2. marraskuuta 2008 21:04:27




Nimi : Anton

Viesti :

Varsin laajamittainen konsensus vallitsee ainakin siitä, että huoltosuhteen heikkeneminen on huono asia. Varmaan olemme yksimielisiä myös siitä, että yleisesti ottaen mitään ongelmaa ei pidä ratkaista tavalla, joka faktisesti pahentaa sitä.

2. marraskuuta 2008 21:04:37






Tämä oli FAQ-materiaalia.