Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Ajatusrikossyytteestä käräjöitiin tänään, päätös tulee parin viikon päästä

Valtakunnansyyttäjänvirasto päätti marraskuussa syyttää minua sananvapausrikoksesta. (Tämä on valtakunnansyyttäjänviraston itsensä käyttämä termi. Valtakunnansyyttäjänvirasto siis katsoo, että sananvapauteen kuuluvat mielipiteet ovat rikoksia. Orwellin 1984 on totta Suomessa 2008.)

Syytettä käsiteltiin tänään Espoon käräjäoikeudessa. Päätös tulee to 27.3. eli vajaan kahden viikon päästä.

28 kommenttia:

FRDM kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista lukea jonkinlainen selostus oikeudenkäynnistä. Miten syyttäjä hyökkäsi? Mikä oli puolustuksen strategia? Nimesikö syyttäjä joitakin erityisiä kohtia, jotka se katsoi raskauttaviksi?

Olisi myös kiinnostavaa tietää, mikä on käytäntö muissa maissa. Tuomitaanko esimerkiksi Yhdysvalloissa saman tyyppisten mielipiteiden esittämisestä?

http://two.xthost.info/puolustus/

Laadin aikani kuluksi kuvitteellisen puolustuspuheen tätä oikeudenkäyntiä varten. Nyt kun syytettynä ollut ehkä haukkuu sen maan rakoon ja uhkailee minua syytteillä (en tietenkään toivo, että näin kävisi), silloin "puolustuspuhe" on lytätty maan rakoon kaikkialla, missä olen sitä yrittänyt esitellä. Tein sen kuitenkin aivan tosissani (teksti jäi eräiltä osin vähän kömpelöksi eli sitä olisi pitänyt hioa vielä).

Ehkä sanavapauden laajuutta puolustava strategia, joissa ei mennä yksityiskohtiin, olisi ollut viisaampi.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jaksamista nyt vain sinulle, Mikko.

Valtakunnansyyttäjänvirasto tuntuu olevan poliittinen elin, joka on ryhtynyt - samoin kuin Valpo sodan jälkeen - ajamaan outoja ideologisia päämääriä.

Kirjoituksesi antaa osaltaan hyviä osviittoja siihen millaisia kriteerejä maahanmuuttajien valinnan yhteydessä kannattaa käyttää, vaikka se ei kirjoituksen päämärä ehkä ollutkaan.

Maahanmuutto vaatii kriteerejä. Kutsuttakoon niitä nyt pisteytykseksi tms. Pisteytyksellä alhaisen äo:n ja patologisten kulttuurimuotojen migraatio Suomeen voidaan estää, jos pisteytysjärjestelmä vain valitaan oikein. Sekä Kauppalehti että Aamulehti ovat jo spekuloineet pisteytyksellä.

Ei taantumus kykene estämään vääjäämätöntä, vaikka onnistuisikin alentamaan oikeuden mielivallaksi.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Oikeudenkäynti oli varsin huvittava sikäli, että minua pyydettiin mm. perustelemaan väitteeni sotien, diktatuurien, korruption ym. asioiden
yleisyydestä Afrikassa. Oli hankalaa pitää pokkaa, kun jouduin
luettelemaan yleissivistykseen kuuluvia, sanomalehdistä tai vaikka
wikipediasta luettavissa olevia tietoja mm. Darfurin kriisistä,
Ruandan kansanmurhasta jne.

Huojentavaa, että juttu on nyt käräjöinnin osalta ohitse. Päätös tulee jälkikäteen kansliapäätöksenä enkä pysty etukäteen arvaamaan lopputulosta. Luettelin sen verran paljon kiistattomia faktatietoja
väitteideni tueksi sen verran asiallisella akateemisella diskurssilla, että tuomari ja lautamiehet saattavat hyvinkin päättää hylätä syytteen
kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Tätä ei kuitenkaan voida pitää varmana, koska tuomari ja lautamiehet saattavat tietysti pitää alkuperäisen kirjoitukseni sävyä liian epäasiallisena. Mielestäni kuitenkaan Suomessa ei pitäisi voida tuomita ketään räikeästä kirjoitustyylistä, jos ja kun kaikki kirjoituksessa esitetyt faktaväittämät ovat kiistattomia.

Syyttäjän argumentitkin olivat niin idioottimaisia, että tuomari ja lautamiehistö saattaa hylätä syytteen nimenomaan syyttäjän
perustelujen kestämättömyyden vuoksi. Syyttäjä mm. väitti, että
Afrikan ongelmat johtuvat siirtomaavallasta; tämän perusteella syyttäjä katsoi olevan epäasiallista sanoa Afrikan ongelmien olevan afrikkalaisten itsensä aiheuttamia. Tässä vaiheessa pari lautamiestä
hihitteli ääneen! Lautamiehet ja mahdollisesti tuomarikin ilmeisesti
pitivät syyttäjän argumentteja helvetin typerinä ja kaukaahaettuina. Syyttäjä kysyi mm., että ovatko kaikki afrikkalaiset minun mielestäni
rikollisia. Vastasin, että ei tietenkään eikä kukaan lukija ei voi saada minun tekstistäni tuollaista käsitystä. Syyttäjä luki tekstiäni kuin piru raamattua eikä yrittänytkään tajuta sen asiasisältöä, minkä ilmeisesti tuomari ja lautamiehistö huomasivat. Syyttäjän typeryys ja
epärehellisyys saattaa siis koitua minun hyödykseni. To 27.3. nähdään,
tuleeko minulle sakkoja vai ei.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Jari Mäen kirjoittamaa fiktiivistä puolustuspuhetta (http://two.xthost.info/puolustus) pidän enimmäkseen pätevänä, mutta leikkaisin siitä pois nämä kohdat:

Paavolainen pitää kantelussaan erityisen raskauttavana sitä, että olen verrannut tiettyjä etnisiä ryhmiä eläimiin. Tämän tyyppiset väitteet kuuluvat hänen mukaansa ”epäilemättä rikoslain 11 luvun 8 §:n ydinalueeseen”. Jos ne kuuluvat, silloin monet suomalaiset huippu-urheilijat voisivat nostaa oikeusjuttuja tiedotusvälineitä kohtaan. Käytetäänhän esimerkiksi mäkihyppääjistä usein nimitystä ”mäkikotka”. Kotka on eläin.

Ei ihmisen vertaaminen eläimeen ole automaattisesti solvaamista. Ihmisiä verrataan usein eläimiin. Hiljaisesta, omissa oloissaan elävästä ihmisestä esimerkiksi voidaan sanoa, että hän on sellainen hiljainen hiirulainen. Ei tällaista ilmaisua pidetä loukkaavana, vaikka ei hiiri kovin arvostettu eläin olekaan.

Solvaamiseksi eläimeen vertaaminen tulee siinä tapauksessa, jos vertaamisella pyritään osoittamaan halveksuntaa ihmistä kohtaan vertaamalla häntä johonkin inhottavana pidettyyn eläimeen. Voidaan esimerkiksi sanoa, että joku ihminen on vastenmielinen lapamato tai rotta tai vastaava. Tai voidaan sanoa jollekin, että ”senkin sika”. Tällaiset eläimiin vertaamiset voivat ehkä jossakin tilanteissa olla solvaavia. Natsi-Saksassa tehdyssä elokuvassa ”Der ewige Jude” esimerkiksi juutalaisia verrattiin rottiin ja muihin tuhoeläimiin, mitä voitaneen pitää solvaamisena.

Mutta kirjoitinko minä, että mustaihoiset ovat lapamatoja tai sikoja tai rottia? En, vaan rinnastin heidät leijonaan, eläinten kuninkaaseen, jolla on villi tahto ja vapautta kaipaava luonne, ja joka sen vuoksi voi elää itselleen epätyypillisessä ympäristössä kuten sirkuksessa vain kurin alaisena. Ei tällaista vertausta voi pitää solvaavana. Enkä sitä paitsi verrannut ihmisiä ja leijonaa lajeina vaan käytin leijonaa esimerkkinä havainnollistaakseni tiettyjä yleisiä käyttäytymiskaavoja, jotka voivat olla yhteisiä niin eläimille kuin ihmisillekin. Ihmisten vertaaminen leijonaan – Suomen uljaaseen vaakunaeläimeen – on kaikkea muuta kuin solvaamista.

...

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tarkoitettu ennen kaikkea suojelemaan maassa asuvia etnisiä vähemmistöjä sorrolta ja syrjäytymiseltä. Lain harvemmin toteutuva toissijainen tarkoitus on suojella ulkomailla asuvia etnisiä ryhmiä mahdolliselta sorrolta, jota esimerkiksi johdettaisiin tai organisoitaisiin Suomesta.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan olisi esimerkiksi se, jos suomalaisista romaneista levitettäisiin tarkoituksella niin vakavia valheellisia väitteitä, että he niiden vuoksi joutuisivat halveksunnan ja vihan ja syrjinnän ja väkivallan kohteeksi omassa kotimaassaan eli Suomessa. Lain tarkoituksena on siis suojella etnisiä vähemmistöjä ja taata heille samat oikeudet kuin muillekin.

Blogissani ei käsitellä ainoatakaan Suomessa asuvaa etnistä vähemmistöä. Blogissani ei myöskään esitetä mitään toimenpiteitä, joita Suomessa asuville ulkomaalaisille pitäisi tehdä. Asioita käsitellään kirjoituksessani laajemmalla eurooppalaisella tasolla, eikä tällöinkään kovin tarkasti yksilöidä eri ryhmiä tai esitetä ehdotuksia siitä, mitä ulkomaalaisten ryhmille pitäisi tehdä. Lähinnä vain toivotaan, ettei afrikkalaisia maahanmuuttajia tulisi lisää – ja tähän päämäärään pyrkivät myös monet valtiot, jotka rakentavat aitoja ja partioivat merellä estääkseen afrikkalaisten tulon Eurooppaan.

...

En ikävä kyllä koe olevan kovin suurta merkitystä sillä, miten vastaan syytteeseen, koska katson, että päätös tuomitsemisestani on tosiasiassa tehty jo kauan sitten. Vastaan kuitenkin.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Olen siis samaa mieltä Jari Mäen kanssa muista kuin noista poisleikatuista kohdista.

Lyhentämäni ja hyväksymäni versio Mäen kirjoituksesta olisi siis tällainen:


Puolustuspuhe


Arvoisa tuomari. Olen täällä syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte perustuu joulukuussa 2006 blogissani olleeseen kirjoitukseen ”Kansakunta koostuu ihmisistä”.

Kirjoitukseni tarkoitus oli sen osoittaminen, että jokainen yhteiskunta on pohjimmiltaan sitä, mitä sen asukkaat ovat. Esitin esimerkkejä siitä, kuinka ihmisten arvot ja perinteet ja henkiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, millainen on heidän yhteiskuntansa. Vertailin eri maanosissa olevia yhteiskuntia eurooppalaisiin yhteiskuntiin.

Mainitsin kirjoituksessani, että eurooppalaisen yhteiskunnan perusarvoja ovat rationalismi ja individualismi. Nämä ominaisuudet ovat olleet syynä siihen, että teollinen vallankumous ja vapaa markkinatalous ovat saaneet alkunsa nimenomaan Euroopassa eikä esimerkiksi Japanissa tai muualla Aasiassa, jossa on ollut hallitsevana autoritäärinen ja kollektiivinen ajattelu. Kerroin kirjoituksessani, että itä-aasialaiset, eli lähinnä japanilaiset ja kiinalaiset, tuottivat aikoinaan yhteiskunnan, jossa elintaso ja tekninen osaamistaso oli vuosisatojen ajan korkeammalla kuin Euroopassa. Nämä yhteiskunnat jäivät kuitenkin edellä mainituista syistä lopulta kehityksessä jälkeen länsimaista eivätkä pystyneet kilpailemaan siirtomaiden valloittamisessa tasaväkisesti eurooppalaisten valtioiden kanssa.

Esitin kirjoituksessani, että autoritääriseen kulttuuriin tottuneet aasialaiset kykenevät asumaan Euroopassa, vaikka he eivät eurooppalaisia tapoja ja eurooppalaista ajattelutapaa kotimaassaan noudatakaan.

Käsittelin kirjoituksessani myös afrikkalaisia yhteiskuntia. Totesin, että afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä. Tämä mielipiteeni perustui siihen, mitä olen tiedotusvälineissä vuosien varrella nähnyt ja kuullut.

Televisio, radio ja sanomalehdet ovat 1960-luvulta asti kertoneet Afrikan väkivallasta ja rikollisuudesta ja muista ongelmista. Ryöstely on ollut monissa osissa Afrikkaa niin yleistä, että ei ole vähimmässäkään määrin liioittelua sanoa sitä normaaliksi meiningiksi. Tiedotusvälineissä on kerrottu, kuinka ihmiset Etelä-Afrikassa joutuvat rakentamaan talojensa ympärille muureja ja aitoja pitääkseen ryöstelijät loitolla. Maa edustaa rikostilastoissa koko maailman huippua. Sanomalehdet sekä radio ja televisio ovat kertoneet, kuinka maatiloja on viime vuosina ryöstetty ja vallattu Zimbabwessa siinä määrin, että koko maan elintarviketuotanto on romahtanut. Myös Kongossa ja Liberiassa ryöstely on ollut yleistä. Ja 1990-luvulla tapahtuneessa Ruandan kansanmurhassa ihmisiä ei pelkästään tapettu, vaan heidän omaisuutensa lisäksi ryöstettiin.

Mitä taas tulee raiskauksiin, niin nekin ovat Afrikassa normaalia meininkiä. Afrikka johtaa muuta maailmaa AIDS-tilastoissa aivan järkyttävän suurella etumatkalla. Monista maista on suuria osia kokonaisista sukupolvista kuollut tai kuolemassa AIDSiin. Sanomalehtien artikkeleissa ja TV-dokumenteissa on selkeästi kerrottu, että AIDS leviää afrikkalaisessa kulttuurissa pitkälti sen tyyppisessä toiminnassa, jota Euroopassa kutsuttaisiin raiskaukseksi. Jos afrikkalaiset itse kutsuvat AIDSin parantamista 12–vuotiaita neitsyitä hyväksikäyttämällä joksikin muuksi kuin raiskaukseksi, meidän eurooppalaisten ei tarvitse näin tehdä. Meidän kulttuurissamme tuollainen toiminta on raiskaamista.

Nepotismi, korruptio ja klaanisodat ovat myös normaalia meininkiä monissa osissa Afrikkaa. Tästäkin löytyy runsaasti todisteita, kun seuraa tiedotusvälineitä ja selaa sanomalehtien vuosikertoja.

Erinomaisen kartoituksen nepotismista eli sukulaisten suosimisesta eri maiden hallinnossa on esittänyt professori Tatu Vanhanen teoksessaan ”Domestic Ethnic Conflict and Ethnic Nepotism: A Comparative Analysis ”. Tässä kirjassaan hän vertailee 183 eri valtiota. Kirjasta käy ilmi, että Afrikka on maanosa, jossa nepotismia esiintyy runsaasti, ja se on taustasyynä monissa etnisissä konflikteissa, joiden lukumäärässä Afrikka myös on johtava maanosa maailmassa. Miksi ei siis saisi sanoa, että nepotismi on Afrikassa normaalia meininkiä?

Monet eri lähteet vahvistavat myös sen, että korruptio on Afrikassa niin yleistä, että sitäkin voidaan sanoa normaaliksi meiningiksi. Maailman korruptoitunein maa, Kamerun, sijaitsee Afrikassa. Maailman toiseksi korruptoitunein maa, Nigeria, sijaitsee myös Afrikassa. Myös Tanzania ja Kenia sekä monet muut Afrikan valtiot kuuluvat maailman korruptoituneimpiin.

Jos korruptio ei ole Afrikan kohdalla normaalia meininkiä, silloin se ei ole normaalia meininkiä koskaan eikä missään.

Myös klaanisodat ovat normaalia meininkiä, mistä Somalian, Sudanin ja Eritrean tapahtumat sekä Ruandan kansanmurha ovat esimerkkejä. Useimpien afrikkalaisten konfliktien taustalla on klaanien ja heimojen välistä vihanpitoa. Konfliktien syy liittyy usein siihen, että keinotekoisesti luodut valtioiden rajat eivät noudata luonnollisia heimojen klaanien rajoja.

Afrikkalaisesta taikauskosta luultavasti kaikki vähänkin tiedotusvälineitä seuraavat ovat kuulleet tai lukeneet. Viime aikoina on kerrottu mm. eteläafrikkalaisten taikauskoon perustuvista uskomuksista siihen, miten AIDS saadaan paranemaan. Nämä uskomukset ovat johtaneet taudin entistä laajempaan leviämiseen. Taikausko on monissa osissa Afrikkaa aivan normaalia meininkiä.

Viimeinen afrikkalaisten yhteiskuntien luonnehdintani eli hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehtyjen murhien pitäminen normaalina meininkinä, saattaa ehkä tuntua liioittelulta, mutta Afrikassa on alueita, joissa normaali meininki on hyvinkin sopiva ilmaisu kuvaamaan harjoitettavaa silmitöntä ja summittaista väkivaltaa. Ei kai esimerkiksi Somaliaa olisi pidetty jo parinkymmenen vuoden ajan niin vaarallisena paikkana, ettei sinne voi palauttaa pakolaisia, ellei tähän olisi perusteltuja syitä. Ja yksi perusteltu syy on se, että kuka tahansa maassa asuva voi ilman omaa syytään joutua jonkin epämääräisen sotilasjoukon tai rikollisryhmän murhaamaksi. Murhaavatko nämä ryhmät uhrinsa hetken mielijohteesta huvin vuoksi vai jonkin aikaa asiaa harkittuaan ja jonkinlaisen tekosyyn keksittyään, on ainakin uhrin kannalta toisarvoista. Tosiasia joka tapauksessa on, että täysin perustelemattomia murhia tapahtuu ja on tapahtunut eräillä alueilla Afrikassa niin paljon ja niin kauan, että paikalliset asukkaat ovat alkaneet pitää niitä normaalina meininkinä – mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että he hyväksyisivät murhat.

Sen tyyppisen asian määritteleminen kuin mikä esiintymistiheys voidaan katsoa normaaliksi ja mikä ei, kuuluu kirjoittajan sananvapauteen. Ei ole olemassa mitään virallista sääntöä siitä, mikä on normaalia ja mikä ei ole, koska normaaliuden raja on jokaisen asian kohdalla erilainen ja lisäksi se on eri maissa ja kulttuureissa erilainen. Tällaisista asioista päättämisen ei pitäisi kuulua oikeusistuimille.

Kirjoituksessani olevat maininnat ryöstöistä ja raiskauksista ja muista epäkohdista, jotka syyttäjä katsoo solvaavien väitteiden esittämiseksi, ovat asioita, joiden todenmukaisuuden kuka tahansa voi tarkastaa tiedotusvälineistä ja tilastoista ja kirjoista. Jos tosiasioiden esittäminen on solvaavien väitteiden esittämistä, silloin olen syyllinen. Sellaisessa kulttuurissa, joka minut tästä tuomitsee, valehtelemisen täytyy olla normaalia meininkiä.

Enemmistövaltuutettu Paavolainen mainitsee kantelussaan joitakin esimerkkejä blogissani olevista hänen mielestään solvaavista lausunnoista. Hän toteaa minun kirjoittaneen, että jos neekerit muodostavat enemmistön jossakin Afrikan ulkopuolisessa maassa, tämä maa muuttuu Afrikaksi.

Miksi tuollaisen mielipiteen esittäminen olisi solvaamista?

Jos joku kirjoittaa, että jos suomalaiset muodostavat enemmistön jossakin maassa, maa muuttuu Suomeksi, pidetäänkö tätä solvauksena? Eivätkö suomalaiset enemmänkin ole hyvillään tällaisen asian esittämisestä? Sisältyyhän siihen ajatus, että Suomi koostuu suomalaisista, ja jos jonkin maan asukkaista enemmistö on suomalaisia, maa on silloin Suomi. Miten tällaisen asian esittäminen voi olla solvaamista?

Paavolainen tulee kantelussaan osoittaneeksi, että hän itsekin pitää Afrikkaa alueena, jossa on mainitsemiani epäkohtia. Niinpä väite, että jokin maa muuttuu Afrikaksi, jos afrikkalaiset muodostavat sen enemmistön, on hänen mielestään solvaamista sen vuoksi, että se sisältää automaattisen oletuksen siitä, että maa saa samalla ne negatiiviset ominaisuudet, jotka Afrikalla itsellään on. Murhat, raiskaukset, korruptio ja muut afrikkalaisille maille tyypilliset asiat yleistyvät.

Jos väite, että maa muuttuu Afrikaksi, jos afrikkalaiset tulevat enemmistöksi, on solvaava, silloin esittämieni väitteiden Afrikan epäkohdista on pakko olla totta. Jos ne eivät olisi totta, väite maan muuttumisesta Afrikaksi, jos afrikkalaiset tulevat enemmistöksi, ei silloin voisi olla solvaava.

Paavolainen mainitsee kantelussaan monessa kohdin minun esittäneen valheellisia väittämiä. Kuitenkaan hän ei pysty eikä edes yritä osoittaa yhtään väittämääni valheelliseksi. Sen sijaan hän esittää itse valheellisen väittämän todetessaan, että artikkelissani tummaihoiset esitetään vaarallisina, koska he syyllistyvät rikoksiin niin usein. Tämä väite ei pidä paikkaansa, sillä kirjoituksessani ei ole lainkaan sanoja vaara tai vaarallinen, eikä siinä mainita sanallakaan minkään ihmisryhmän vaarallisuudesta.

On käsittämätöntä, että tilastojen osoittamien tosiasioiden esittäminen internet-blogissa katsotaan valehtelemiseksi ja solvaamiseksi ja panetteluksi, mutta valheiden esittämistä blogin sisällöstä poliisille ja oikeusviranomaisille pidetään hyväksyttävänä.

Kun mainitsin, että nykyisin neekerit kaiken kukkuraksi ovat enimmäkseen työttömiä tai muita eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä loisia, en tarkoittanut verrata heitä eläimiin. Loinen ei ole jokin tietty eläinlaji vaan olento, joka elää muiden kustannuksella. Kirjallisuudessa ja vapaassa kirjoittelussa ilmaisua käytetään myös ihmisistä, jotka eivät tee työtä vaan elävät loisina muiden tekemän työn varassa. Tätä tarkoittaa kirjoitukseni kohta ”tai muita eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä loisia.” Sana ”muita” osoittaa eron työttömyydestä johtuvaan loisena elämiseen, ja siihen sisältyy ajatus, että vaikuttajana on jokin muu syy. Jos tarkoitus olisi ollut nimittää neekereitä loisiksi siksi, että he ovat neekereitä, sen olisi voinut sanoa suoraan. Ei silloin olisi tarvittu selityksiä kuten työttömät tai muut.

Tekstissäni olevat sanat ”nykyisin” ja ”enimmäkseen” jo yksistään osoittavat, että en ole verrannut neekereitä loisiin siten kuin ihmistä ja eläintä verrataan eli pysyvänä tosiasiana. ”Nykyisin” tarkoittaa sitä, että yhteiskunnallinen tilanne on sellainen, etteivät huonommin koulutetut siirtolaisina Eurooppaan tulleet tummaihoiset onnistu työllistymään yhtä hyvin kuin valkoiset, jotka ovat aina asuneet Euroopassa. ”Enimmäkseen” tarkoittaa sitä, että loisen määritelmä toteutuu vain silloin, kun se tilanteen eli työttömyyden tai muun tulottomuuden johdosta toteutuu.

Tutkintapyynnössä esitetään yhtenä raskauttavana asiana sitä, että olen käyttänyt afrikkalaistaustaisista ihmisistä sanaa neekeri. Olen käyttänyt sitä sen vuoksi, että se on perinteinen suomenkieleen kuuluva sana, joka esiintyy kirjoissa ja sanomalehdissä ja elokuvissa ja äänilevyillä ja näytelmissä ja monessa muussakin paikassa, eikä ole säädetty lakia, jolla neekeri-sanan käyttäminen olisi kielletty. Sana ”neekeri” kuvaa afrikkalaista ihmistä paremmin kuin monta eri sanaa käsittävät kiertely-yritykset. Neekeri-sanaa ei ole käytetty kirjoituksessani halventavassa mielessä.

Esitän kirjoituksissani usein voimakkaita mielipiteitä ja käytän joskus melko vahvojakin ilmaisuja, mutta alatyyliset pilkkanimitykset eivät kuulu sanavarastooni.

Tutkintapyynnössä pidetään rikoksena toimintana myös sitä, että olen esittänyt kirjoituksessani maininnan siitä, että kun Eurooppaan tuodaan neekereitä, rikollisuus lisääntyy.

Olisiko minun tässäkin asiassa pitänyt esittää jonkinlainen virallinen valhe ja kirjoittaa, että kun Eurooppaan tuodaan neekereitä, rikollisuus vähenee. Jos tällainen väite esitetään eurooppalaisille ja heille annetaan täytettäväksi vastauslomake, jossa ovat vaihtoehdot: samaa mieltä, en osaa sanoa ja eri mieltä, samaa mieltä olevien osuus jää todennäköisesti hyvin pieneksi. Ovatko kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä, solvaajia ja valehtelijoita ja panettelijoita? Vaikka ihmiset eivät tilastoja tutkisikaan, he lukevat sentään lehtiä. Jopa Yhdysvalloissa, jossa afrikkalaisalkuperäiset ovat asuneet jo parisataa vuotta ja kauemminkin, heidän osuutensa rikoksentekijöinä ja vankeina on suurempi kuin heidän osuutensa väestöstä.

Kirjoitukseni lopuksi esitin, että jos Euroopassa asuvat ei-valkoiset muuttaisivat takaisin alkuperämaihinsa, rikollisuus vähenisi. Tässäkin siis kirjoitin vapaaehtoisesta muutosta enkä karkottamisesta.

Kiistän ehdottomasti syyllistyneeni valheellisten väittämien esittämiseen ja solvaamiseen ja panetteluun, joihin Paavolaisen laatimassa tutkintapyynnössä väitetään minun syyllistyneen. Kirjoituksessani ei ole yhtään ainoaa valheellista väitettä – toisin kuin siitä esitetyssä tutkintapyynnössä. Eikä kirjoituksessani ole ainoatakaan kohtaa, jonka haluaisin muuttaa tai poistaa. Olen edelleenkin täydellisesti esittämieni mielipiteiden takana, ja aion esittää mielipiteitäni myös jatkossa.

Kiistän syyllistyneeni kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, mutta myönnän syyllisyyteni kiihottamiseen Suomen kansan ja suomalaisen kulttuurin tuhoajia vastaan. Minun on vaikea ymmärtää millaiseksi maailma oikein on mennyt, kun syntyperäinen Suomen kansalainen joutuu syytetyksi suomalaiseen oikeusistuimeen siitä, että hän on yrittänyt puolustaa suomalaista kulttuuria ja eurooppalaisia arvoja.

Suomen kehittyminen itsenäiseksi suomenkieliseksi kansallisvaltioksi on vaatinut suuria uhrauksia vuosisatojen aikana. Maata on vuoroin rakennettu ja vuoroin puolustettu. Moni suomalainen on joutunut uhraamaan henkensä, jotta suomalaisuus säilyisi. Sotien jäljiltä maata on kerta toisensa jälkeen korjattu ja jälleenrakennettu. Ja juuri kun kaikki näyttää hyvältä, ja suomalaiset saavat nauttia historiansa pisimpiin kuuluvan rauhan ja vakauden ajasta, pieni harhojen vallassa elävien pettureiden joukko pistää käyräteräisen tikarin Suomen sydämeen. Suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri tuhotaan, ja tilalle istutetaan vieras monikulttuurisuus, joka ennen pitkää muuttuu vieraiden kulttuurien ylivoimaksi. Se, minkä puolesta suomalaiset vuosisatojen ajan työskentelivät ja uhrautuivat, tuhotaan.

Täällä kuuluisivat olla syytettynä aivan eri ihmiset kuin minä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jos et olisi puhunut todella tärkeästä asiasta, voisi sanoa että tyylisi oli ehkä liian tyly.

Mutta kun tässä puhutaan nyt koko Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta aivan dramaattisen tärkeistä asioista, tylyydestä/loukkaavuudesta puhuminen on pilkun viilausta.

HS:n vieraskynässä eilen se yksi tutkija jonka nimeä en muista totesi että olemme todellisessa tienhaarassa näitten asioitten kanssa. Jos nyt valistsemme väärän tien siitä kärsivät kaikki tulevat suomalaiset sukupolvet.

Vasarahammer kirjoitti...

On täysin absurdia, jos tuomioistuimessa lähdetään väittelemään, mistä Afrikan jälkeenjääneisyys johtuu. Syyttäjä väittää lisäksi tietävänsä, että se johtuu kolonialismista. Onko tämä tästä lähtien virallisesti kanonisoitu totuus, josta ei saa poiketa?

Veikkaan, että tuomio (päiväsakkojen määrä) on täsmälleen sama kuin Tomashotilla.

Veikkaan myös, että pitkällä tähtäimellä näitä tuomioita ei enää jaella käräjäoikeuksissa. Joko luodaan uusi Supervähemmistövaltuuteettu, joka jakaa tuomioita hallinnollisilla päätöksillä, tai "sananvapausrikokset" siirretään Syrjintälautakunnalle, jossa epäillyn oikeussuoja on paljon tavanomaista tuomioistuinta heikompi.

herranen kirjoitti...

Niin, nykyinen vähemmistövaltuutettuhan on toivonut saavansa samanlaisen oikeuden jakaa rangaistuksia kuin tasa-arvovaltuutettu mutta siis vähemmistöjen syrjintätapauksissa. Jos tuo menee läpi niin sitten ei tarvitse kuin venyttää syrjinnän käsitettä...

Jaksamista.

Jukka Aakula kirjoitti...

Vasarahammer voi olla oikeassa.

Silloin herää vain kysymys millä eväillä Suomessa ylläpidetään demokratiaa jos sen oleellinen "enableri" eli sananvapaus puretaan.

Mikäli näistä asioista joista Mikko postauksessaan puhuu ei laillisesti saa puhua, sananvapaus on minun nähdäkseni siinä vaiheessa purettu.

On se päätös tehty sitten muodollisella enemmistöpäätökselle, virkamiespäätöksellä tms. tilanne ei siitä muuksi muutu.

ämpee kirjoitti...

Mielenkiintoinen käsite tuo "sananvapausrikos", näin yht'äkkiseltään sen luulisi olevan rikoksen sananvapautta vastaan.

Mikähän rikoslain pykälä tällöin olisi kyseessä, jotenkin on sellainen kutina, että syyttäjän olisi pitänyt osata se kertoa kysyttäessä, sillä syyttäjän asiana on pitää huolta siitä, että syyte perustuu johonkin olemassa olevan lain kohtaan, eikä olettaa, että tuomari keksii sen ihan itse.

Tuo kolonialismiin vetoaminen on vasemmiston käyttämä fraasi, jolla pyritään osoittamaan WHM syylliseksi kehitysmaiden itse itselleen tehtailemiin vaikeuksiin.

Kolonialismia on ollut muuallakin kuin Afrikassa, mutta muualla ei ole siltikään samanlaista kuin Afrikassa.
Intia oli kolonialisoitu aivan hiljattain, eikä siellä ollut afrikkalaisia ongelmia edes 30 vuotta sitten, tästä päivästä puhumattakaan.
USA:kin oli aikanaan kolonialisoitu, eikä sielläkään toteutunut afrikkalainen malli, eli väite kolonialisoimisen rappeuttavasta vaikutuksesta on pelkkää poliittista propagandaa.

Mikäli sakko napsahtaa, niin älä jätä hommaa heitteille, vaan valita hoviin, kyllä jossain vaiheessa tähänkin mielivaltaan pitää joku laki löytyä.

Mielettömintä tässä koko puuhassa on se, että joidenkin kansanryhmien ulkopuolinen henkilö on määrittelemässä mikä näitä kansanryhmiä loukkaa, kysymättä näiltä kansanryhmiltä itseltään mitään.
Ilmannin kiihottamislaista on syytä päästä eroon.

Tukea tulee ainakin omasta puolestani, mikäli tarvitaan, tai kelpaa, sillä asia on yhteinen.

ämpee kirjoitti...

Mielenkiintoinen käsite tuo "sananvapausrikos", näin yht'äkkiseltään sen luulisi olevan rikoksen sananvapautta vastaan.

Mikähän rikoslain pykälä tällöin olisi kyseessä, jotenkin on sellainen kutina, että syyttäjän olisi pitänyt osata se kertoa kysyttäessä, sillä syyttäjän asiana on pitää huolta siitä, että syyte perustuu johonkin olemassa olevan lain kohtaan, eikä olettaa, että tuomari keksii sen ihan itse.

Tuo kolonialismiin vetoaminen on vasemmiston käyttämä fraasi, jolla pyritään osoittamaan WHM syylliseksi kehitysmaiden itse itselleen tehtailemiin vaikeuksiin.

Kolonialismia on ollut muuallakin kuin Afrikassa, mutta muualla ei ole siltikään samanlaista kuin Afrikassa.
Intia oli kolonialisoitu aivan hiljattain, eikä siellä ollut afrikkalaisia ongelmia edes 30 vuotta sitten, tästä päivästä puhumattakaan.
USA:kin oli aikanaan kolonialisoitu, eikä sielläkään toteutunut afrikkalainen malli, eli väite kolonialisoimisen rappeuttavasta vaikutuksesta on pelkkää poliittista propagandaa.

Mikäli sakko napsahtaa, niin älä jätä hommaa heitteille, vaan valita hoviin, kyllä jossain vaiheessa tähänkin mielivaltaan pitää joku laki löytyä.

Mielettömintä tässä koko puuhassa on se, että joidenkin kansanryhmien ulkopuolinen henkilö on määrittelemässä mikä näitä kansanryhmiä loukkaa, kysymättä näiltä kansanryhmiltä itseltään mitään.
Ilmannin kiihottamislaista on syytä päästä eroon.

Tukea tulee ainakin omasta puolestani, mikäli tarvitaan, tai kelpaa, sillä asia on yhteinen.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nämä sakottamiset epäilemättä tulevat jatkumaan. Mikä seuraus siitä on, jos osa ihmisistä ei voi välttää joutumasta tavallaan lainsuojattomiksi paitsi luopumalla omista harkituista mielipiteistään ? Ei se voi olla lopulta yhteiskunnan etu millään.

Tullaanko nyt samoja ihmisiä sitten sakottamaan toistuvasti.

No tämä on niin kauan spekulaatiota kun päätös Mikon osalta tulee.

Vasarahammer kirjoitti...

"Silloin herää vain kysymys millä eväillä Suomessa ylläpidetään demokratiaa jos sen oleellinen "enableri" eli sananvapaus puretaan."

Käy niin kuin Ruotsissa eli keskustelua käydään, mutta reunaehdot on tiukasti rajattu. Aisan yli potkijat palaavat muutaman rasistikortin jälkeen kiltisti rajojen sisälle.

Illmanin väitöskirjan nimi on Hets mot Folkgrupp. Nimi ja ideat on sellaisenaan kopioitu Ruotsista.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Halla-ahon vieraskirjasta:

Muslimien ja monikultturellien käsitys vapaudesta on peräisin Neuvostoliitosta ja pappien hallitsemista teokratioista, joissa kaikki mikä loukkaa heidän käsityksiään on rikollista.

14. maaliskuuta 2008 17:45:20

Tämä analyysi kätevästi kiteyttää valtionsyyttäjä Mika Illmanin asenteen ja poliittisen agendan.

Tupla-J kirjoitti...

Silloin herää vain kysymys millä eväillä Suomessa ylläpidetään demokratiaa jos sen oleellinen "enableri" eli sananvapaus puretaan.

Otetaan mallia viisaammilta. Kun lain rajojen sisällä ei mielipidettään voi enää ilmaista, tehdään kuten rauhan uskonnon edustajatkin (he näkyvät saaneen äänensä kuuluviin - se on irrelevanttia, hyväksymmekö keinot vai emme jos ne kerran ovat ainoat toimivat). Kun viides perättäinen vähemmistövaltuutettu lentää ilmaan, saattaa jopa täkäläinen hallitus alkaa tajuta, että joidenkin mielestä sananvapauden rajoittaminen on huono idea.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ongelmallistahan tässä nyt on mm. se että totuutta ei saa enää sanoa ääneen.

Esimerkiksi lause "vastustan afrikkalaisperäistä maahanmuutoa, koska afrikkalaisten (negroidien) äo on alhainen (70-90) ja alhainen äo korreloi agressiivisuuden, huonon koulutettavuuden yms. kanssa" on rakenteeltaan seuraava:

"Koska tosiasiaväite P pätee, minusta normin N pitäisi olla vallitseva."

Sinänsä P on ilmiselvästi totta, mutta vähemmistövaltuutetun mukaan sitä ei saisi sanoa ääneen.

Normin N ehdottaminen laiksi on kunkin Suomen kansalaisen oikeus. Saavathan islamistitkin ehdottaa shariaa laiksi.

Mutta silti tuo alkuperäinen lause helposti katsotaan rasismiksi.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jään omalta osaltani odottelemaan sananvapauden palauttamista tai muuta yhteydenottoa yhteiskunnan puolelta...

Valkea kirjoitti...

Hyvä puolustuspuhe. Sanan- ja mielipiteenvapauden tukahduttamisyrityksestä syytteessä on kyse. Tukea tulee täältäkin.

Mikko Ellilä kirjoitti...

HE 94/1993 perustelut I/XI:



Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös (8 §) korvaa nykyisin voimassa olevan säännöksen kiihottamisesta kansanryhmän syrjintään (13 luvun 5 §). Säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi. Rangaistavuuden edellytyksenä olisi, että teko on omiaan aiheuttamaan ryhmään kohdistuvaa väkivaltaisuutta, vihamielisyyttä tai syrjintää ja että tekijän tarkoituksena on ollut aiheuttaa sanotunlainen seuraus.

Vasarahammer kirjoitti...

"tekijän tarkoituksena on ollut aiheuttaa sanotunlainen seuraus."

Tuo tarkoituksen mukanaolo tuossa osoittaa viimeistään, että kyse on ajatusrikoksesta.

Mitä väliä millään tarkoituksella on, jos ihminen käyttää hänelle kuuluvaa sananvapautta? Miten sanojen merkitys muuttuu, jos tekijän "tarkoitus ei ollut loukata"?

Kannattaa käydä katsomassa Ezra Levantin videot Youtubesta ja erityisesti se, jossa Levant perustelee, miksi tarkoituksella ei ollut väliä. Levant itse kieltäytyi täsmentämästä tarkoitustaan Ihmisoikeuskomission kuulustelussa.

Herra Jumala Allah akkubar kirjoitti...

Pääsiäisenä muistakaamme että Mikko Ellilä, Seppo Lehto etc ovat kärsimässä saman kohtalon kuin evl-kirkon mukainen Herramme Jeesus Kristus Pääsiäisen aikaan n. 2000 v sitten

Pikkupoika kirjoitti...

Samaa mieltä Vasarahammerin kanssa: teon motivaatiolla ei saisi olla merkitystä teon rangaistavuudessa. Jacob Sullum kirjoittaa asiasta tuossa . Hammerin viittaama video: What was your intent?

IDA kirjoitti...

Alunperinhän lakiin vaadittiin myös tuottamuksellisuutta. Siis lähinnä sitä, että kiihotus olisi aiheuttanut tai aiheuttamassa toimia jotain kansanryhmää vastaan.

Tämä kuitenkin jätettiin pois, mitä jo silloin aikanaan pidettiin pahana virheenä. Kansanvallan rappiota kuvaa, että nyt yksikään puolue ei uskalla koskea lakiin kepilläkään.

Beach Girl kirjoitti...

Mikko, I can't find anyone to translate for me. Do you know of a good translation url site?

Just tell me the verdict. On the translation,my readers would just be happy with a summary or overview if the translation is too much.

Thank you.

Jaska kirjoitti...

Minkä takia poistit Ilmanniin maanpetos-kirjoituksen?

Mikko Ellilä kirjoitti...

Kirjoitusta Illmanin syyllistymisestä valtiopetokseen ei ole poistettu, vaan se on siirretty luonnoskansioon. Täytyy tarkistaa pari yksityiskohtaa ennen sen julkaisemista.

Tupla-J kirjoitti...

Täytyy tarkistaa pari yksityiskohtaa ennen sen julkaisemista.

Hyvä juttu - sen perusteella miltä se näytti tuossa luonnosvaiheessa - on tulossa tarkkaa kovapanosammuntaa.

Mikko Ellilä kirjoitti...

Illman-juttua odotellessanne lukekaa kommenttini Pravdassa julkaistusta Afrikan oloja kuvaavasta sosiologisesta analyysista:

http://fi-lib.blogspot.com/2008/03/yhteiskunta-koostuu-ihmisist-nyt-sen.html