Mikko Puumalainen on luonut Suomeen islamilaisen julkisyhteisön

Entinen vähemmistövaltuutettu, nykyinen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on vähemmistövaltuutettuna toimiessaan perustanut Suomeen instituution nimeltä Suomen Islamilainen Neuvosto, jolle on annettu julkisoikeudellinen asema kaikkia Suomessa asuvia muslimeja kollektiivisesti edustavana viranomaistahona.

Nyt tätä samaa mallia ollaan ajamassa muihin EU-maihin:

Vuonna 2006 perustetun Suomen Islamilainen Neuvoston ja eri ministeriöiden välinen yhteistyömalli kiinnostaa sellaisia Euroopan maita, joita muslimit ovat asuttaneet jo pitkään, mutta usein hyvin eristäytyneenä valtakulttuurista.

Neuvoston turkulainen puheenjohtaja Mohamed Ahmedane osallistui viime lokakuussa Espanjassa Cordoban konferenssiin, jonka teemana oli suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyyden edistäminen. Tapahtuma käsitteli muslimeihin kohdistuvaa syrjintää.

- Kerroin puheenvuorossani muslimien kotoutumisesta Suomessa. Monille oli yllätys, että meillä Suomessa ei ole tullut sellaisia ongelmia vastaan kuin muualla Euroopassa. Se herätti konferensissa suurta kiinnostusta. Uskon ja toivon, että Suomessa kehitetty malli otetaan käyttöön myös muualla Euroopassa.

Tämä tarkoittaa vääjäämättä Euroopan islamilaistumista.

Muslimeille annetaan status valtiona valtion sisällä. Muslimeja ei pidetä Euroopassa asuvina yksilöinä ja Euroopan maiden kansalaisina, vaan maailmanlaajuisen islamilaisen kollektiivin eli umman jäseninä.

Tätä analysoi Paavo Saariranta näin:

Eilisessä Turun Sanomissa oli juttu vuonna 2006 perustetusta Suomen Islamilaisesta Neuvostosta, joka toimii islamilaisten organisaatioiden kattojärjestönä maassamme. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisella on ollut merkittävä rooli ko. järjestön syntymisessä. Vähemmistövaltuutetun vuosikertomus 2006 (s.9) kertoo seuraavaa:

”Vuonna 2005 aloitettua työtä Suomessa asuvien muslimien yhteistyöelimen perustamiseksi jatkettiin vuonna 2006. Vähemmistövaltuutettu koordinoi hanketta edellisen, joulukuussa 2005 järjestetyn kokouksen yhteydessä valtuutetulle esitetyn pyynnön mukaisesti. Suurten moskeijoiden johdolla valmisteltua sääntöluonnosta käytettiin jatkotyön pohjana…”

Viranomainen on siis itse luonut organisaation, joka käyttää keskitetysti muslimien ääntä maassamme ja joka voi tulla kuulluksi viranomaisasioissa. Antamalla islamin ”virallinen ääni” yhdelle järjestölle valtio kääntää selkänsä mm. musliminaisille pakottamalla heidät identifioitumaan ”islamilaisiksi naisiksi.” Todellisuudessa monille heistä islam ei uskontona merkitse mitään, vaikka he joutuvatkin elämään ”islamilaisen kulttuurin” alla.

Lähisuhdeväkivallan kohteeksi joutuminen on viimeaikaisten uutisten mukaan hälyttävän yleistä maahanmuuttajanaisten keskuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että pahoinpitelijä on oma isä, aviomies, veli tai sukulainen. Nyt voi käydä niin, että musliminaisilla ei ole enää omaa ääntä vääryyttä kärsivinä yksilöinä, vaan ainoastaan ”islamin” edustajina. Mitä muuta voi odottaa ”Suurten moskeijoiden johdolla” perustetulta organisaatiolta?

Tuntuu siltä, että vähemmistövaltuutettu ei aidosti aja heikossa asemassa olevien asiaa, vaan luo ”monikulttuuria” lisäämällä islamin painoarvoa keinotekoisesti. Näin hän oikeuttaa oman olemassaolonsa osoittamalla, että maassamme on yhä enemmän
”varteenotettavia” vähemmistöjä, joiden erityistarpeita yleinen lainsäädäntömme
yksin ei kykene kattamaan.

Käytännössä muslimeille on annettu seuraava signaali: valtion varoilla toteutetuilla erityisjärjestelyillämme osoitamme halumme ”ymmärtää” muslimimiesten ”islamilaista kulttuuria.” Tämä tosin tapahtuu musliminaisten kustannuksella, joiden oikeudet nykyinen lainsäädäntömme turvaisi ihan sellaisenaan. Maahanmuuttajayksilö ei ole tärkeä, vaan hänen edustamansa ryhmän monikulttuuria tuottava vaikutus.

Samasta asiasta kirjoitti myös Jussi Halla-aho hiljattain:

"Suvaitsevainen" suhtautuminen muslimilasten ympärileikkaukseen on osa laajempaa asenneongelmaa; sitä, että maahanmuuttajat nähdään monikulttuuria tuottavana joukkona, ei yksilöinä. Koska he ovat joukko, heille myönnettävät oikeudet ovat yhteisöllisiä oikeuksia, joiden edessä yksilön oikeudet ja vapaudet saavat väistyä. Monikultturismiin sisältyy, joko ääneen sanottuna tai implisiittisenä, ajatus etnisten ja/tai kulttuurillisten yhteisöjen kulttuuriautonomiasta. Koska suuri osa kehitysmaalaisista maahanmuuttajakulttuureista kohtelee heikoimpiaan, siis naisia ja lapsia, tavalla, jota länsimainen yhteiskunta ei ole aikoihin hyväksynyt, kulttuuriautonomia tarkoittaa sitä, että vähemmistöyhteisöjen sisällä elävät naiset ja lapset ovat tietyllä tavalla lainsuojattomia.

Kulttuurinen autonomia tarkoittaa, että vähemmistöyhteisöille annetaan oikeus kohdella naisiaan ja lapsiaan omalle kulttuurilleen soveliaalla tavalla.

Kyseessä on syvällisesti periaatteellinen pulma. Länsimainen kulttuuri rakentuu yksilön vapaudelle. Islamilainen kulttuuri ei rakennu. Jos yhteiskunta puolustaa muslimiyhteisön jäsenen yksilönvapauksia muslimiyhteisöä vastaan, se loukkaa muslimiyhteisölle myöntämiään kulttuurillisia oikeuksia. Mutta ellei se toimi näin, se loukkaa muslimiyksilön yksilönvapauksia, jotka lakiemme mukaan kuuluvat kaikille. Jotakuta on pakko loukata. "Suvaitsevainen" dogma valitsee yhteisön ja näin evää vähemmistöihin kuuluvilta yksilöiltä muille kuuluvat vapaudet.

Mikko Puumalaisen perustamasta islamilaisesta viidennestä kolonnasta Vasarahammer kirjoittaa:

Britanniassa valtiovalta on pitkään keskustellut ”muslimiyhteisön” edustajien
kanssa ja brittiläistä keskustelua seuranneille edustajien luonne on jo tullut
tutuksi. Näiden edustajien luominen vaikuttaa kolmella tavalla. Ensinnäkin ne
legitimoivat islamin aseman yhteiskunnassa yhdistämällä hajanaiset
muslimiyhteisöt kattojärjestön alle, mikä lienee ollut Puumalaisen tavoite
alkujaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä järjestöt eivät ole saaneet
minkäänlaista demokraattista valtuutusta kuvitteelliselta ”muslimiyhteisöltä”.

Toiseksi muslimijärjestöjen johdossa on paljon islamilaisia uskonoppineita
eli ne ovat lähtökohtaisesti vanhoillisempia ja uskonnollisesti puhdasoppisempia
kuin ihmiset, joita edustamaan nämä järjestöt on luotu. Järjestöille annettu
virallinen asema vahvistaa vanhoillisen puhdasoppisen islamin asemaa muslimien
keskuudessa ja heikentää naisten, maallistuneiden tai uskostaan luopuneiden
asemaa.

Kolmanneksi ne auttavat muslimeja eristäytymään muusta
yhteiskunnasta, koska ne määrittävät muslimit muista ihmisistä poikkeaviksi.
Muslimin tärkein ominaisuus ei siis ole se, mitä hän tekee ja sanoo, vaan hänen
uskonnollinen identiteettinsä, jota hän ei useimmissa tapauksissa ole itse
valinnut.

Näin.

Herää kysymys, onko tässä kyseessä poliittisen eliitin ja virkamieseliitin tyhmyydestä ja tietämättömyydestä johtuva harjoitetun politiikan ei-toivottu lopputulos vai nimenomaan jo lähtökohtaisesti tavoitteeksi asetettu lopputulos eli länsimaisesta yhteiskunnasta irrallisen, separatistisen islamilaisen valtion luominen Euroopan sisälle.