Uusi viesti, monikulttuurisuuskriittinen blogi


Poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsee nykyisin fanaattinen monikulttuurisuusideologia, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken demokraattisen kansalaiskeskustelun maahanmuuttopolitiikasta. Tämä taistolaisuuden kaltainen uskonnollinen hurmoshenkisyys on vallalla myös sanomalehdistössä, joka ei julkaise mitään multikulti-ideologian vastaisia ikäviä tosiasioita. Yksityishenkilöiden ylläpitämät blogit ovat tällä hetkellä ainoa lähde, josta saa totuudenmukaista tietoa Suomessa ja muissa Euroopan maissa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muussa propagandalehdistössä, täällä kerrotaan lukijoille vain tosiasioita. Kannatamme modernia länsimaista sivilisaatiota ja sen parhaita arvoja eli rationaalista ajattelua, tieteellistä tutkimusta, oikeusvaltiota, sananvapautta ja demokratiaa. Tästä syystä vastustamme monikulttuurisuutta, joka nykymenolla muuttaa Euroopan maat Afrikan tai Lähi-idän maiden kaltaisiksi parinkymmenen vuoden sisällä.

maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Laittomat maahanmuuttajat syövät Suomen eläintarhojen eläimiä

Iltalehti kertoo, että kulttuuriamme rikastuttavat ulkomaalaistaustaiset huippuosaajat tulevat Suomeen metsästämään kanoja, jäniksiä ja riikinkukkoja:





Tampereella ammuttiin sunnuntai-iltana kolme kanaa, kolme rusakkoa ja riikinkukko.

Rusakot löydettiin kuolleina Pirkkalan Toiviosta. Myöhemmin samana iltana löytyi Tampereen liepeillä sijaitsevasta Sorsapuistosta kolme kanaa ja riikinkukko kuolleina häkeistään. Asiasta uutisoivan Aamulehden mukaan kaikki eläimet oli ammuttu ilma-aseella.

Poliisi otti tapahtumapaikan läheltä kiinni kaksi 16-17- vuotiasta poikaa, jotka olivat ilmeisesti lomamatkalla Suomessa.

Aamulehden tietojen mukaan pojat kertoivat poliisikuulusteluissa ampuneensa eläimet, koska heillä oli nälkä.

Poikien käyttämä auto löydettiin Sorsapuiston lähistöltä. Autossa oli kaksi ilmakivääriä.

Poikia epäillään epäillään metsästysrikoksesta, vahingonteosta ja ajo-oikeudetta ajosta.




Että silleen. Pojat olivat "ilmeisesti" lomamatkalla Suomessa. Miten niin "ilmeisesti"?! Eikö sitä tiedetä varmuudella, ovatko Suomessa oleskelevat ulkomaalaiset turisteja vai maahanmuuttajia?!

Missä heidän vanhempansa olivat? Olivatko nämä kaksi 16-17-vuotiasta poikaa tulleet Suomeen autolla kahdestaan "ilmeisesti" lomamatkalle ilman vanhempiaan ja ylipäätään ilman ketään täysi-ikäistä?

Mistä kulttuureista lähtöisin olevat ihmiset menevät ulkomaanmatkalle niin vähin rahoin varustautuneina, että "joutuvat" ampumaan riikinkukkoja nälkäänsä? Miten kenellekään tulee edes mieleen ampua puistossa oleva riikinkukko? Häh? WTF?

Miten kaksi 16-17-vuotiasta ajokortitonta poikaa lähtee ajelemaan autolla ulkomaille? Kuka lähtee "lomamatkalle" ulkomaille autolla ilman ajokorttia ja ilman rahaa? Miksi poliisi arvelee heidän olleen "ilmeisesti" lomamatkalla Suomessa?

Jos heillä ei ollut osoitetta Suomessa, he olivat ilmeisesti laittomia maahanmuuttajia. He aikoivat ilmeisesti asua Suomessa pidempäänkin varastellen ja puistojen eläimiä ampuen. En ihmettelisi, vaikka nämä tyypit olisivat olleet Romanian mustalaisia. Viime aikoinahan nimenomaan Romanian mustalaiset ovat rikastuttaneet Suomen kulttuuria kerjäämällä kaduilla lapsiaan hyväksikäyttäen ja jalkakäytäviä tukkien, myymällä väärennettyjä kultakoruja, varastelemalla lompakkoja ihmisten taskuista ja varastelemalla partakoneenteriä kaupoista (poliisin raporttien mukaan viime aikoina myymälävarkaat ovat vieneet kaupoista suuria määriä partakoneenteräpakkauksia, joita aiemmin juuri kukaan ei ole Suomessa varastanut; Suomeen tulleet Romanian mustalaiset ilmeisesti luulevat voivansa myydä näitä varastamiaan partakoneenteriä kadulla suomalaisille, koska tuskin mustalaiset olisivat viitsineet pölliä tuhansia partateriä ihan vain omaan käyttöönsä).

On törkeää, että tällaisista tapauksista saatuja tietoja sensuroidaan ennen niiden julkaisemista sanomalehdissä. Iltalehti laittoi artikkelin otsikoksi Pojat ampuivat eläimiä nälkäänsä ikään kuin kyseessä olisivat olleet esimerkiksi alkoholisoituneiden vanhempiensa ilman ruokaa jättämät suomalaiset pikkulapset. Vasta artikkelin puolivaiheilla mainitaan ohimennen ikään kuin rivien välissä, että nämä "pojat" olivat ulkomaalaisia rikollisia, laittomia maahanmuuttajia.

Tapahtumia totuudenmukaisesti kuvaava otsikko olisi ollut Laittomat maahanmuuttajat syövät Suomen eläintarhojen eläimiä eikä todellakaan mikään "Pojat ampuivat eläimiä nälkäänsä".

Miksi tällaisista asioista valehdellaan jatkuvasti suomalaisissa tiedotusvälineissä?

Miksi näiden laittomien maahanmuuttajien kansallisuutta ei ole kerrottu?

Miksi maininta näiden rikollisten ulkomaalaisuudesta on piilotettu rivien väliin, lauseeseen "olivat ilmeisesti lomamatkalla Suomessa", sen sijasta, että heti otsikossa olisi rehellisesti kerrottu näiden rikollisten olleen ulkomaalaisia?

Jos nämä tyypit todella olivat Romanian mustalaisia, asiasta pitäisi kertoa suurelle yleisölle. Jos Suomen kansa tietäisi alaikäisten, ajokortittomien mustalaisten ajelevan autolla Euroopan läpi Romaniasta Suomeen kerjäämään, varastelemaan ja ampumaan eläintarhojen eläimiä, suomalaiset eivät tietenkään enää kannattaisi Schengen-alueen vapaata liikkuvuutta.

Suomalaiset sanomalehdet yrittävät vääristää Suomessa tehtyjä poliittisia päätöksiä pois Suomen kansan todellisesta tahdosta estämällä kansaa saamasta ratkaisevan tärkeää tietoa yhteiskunnallisista asioista poliittisen mielipiteenmuodostuksensa ja äänestyspäätöstensä pohjaksi.

Kun kansalta pimitetään tiedot maahanmuuttajien rikollisuudesta, kansa ei tule äänestäneeksi maahanmuuton rajoittamista kannattavia ehdokkaita. Kansa ei koe maahanmuuton rajoittamista tarpeelliseksi, jos sanomalehdet eivät koskaan kerro kansalle maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista. Jos kansa tietäisi maahanmuuttajien rikollisuudesta, kansa vaatisi maahanmuuttopolitiikan tiukentamista.

Punavihreät toimittajat yrittävät estää kansan tahdon mukaiset poliittiset päätökset estämällä kansaa saamasta sellaista erittäin tärkeää yhteiskunnallista tietoa, joka vaikuttaisi ratkaisevasti äänestyspäätöksiin, vaalituloksiin, eduskunnan ja kunnanvaltuustojen kokoonpanoon ja harjoitettuun poliittiseen linjaan.

Jos Suomessa harjoitetun ulkomaalaispolitiikan haluttaisiin olevan kansan tahdon mukaista, Suomessa pitäisi ottaa uudelleen käyttöön passintarkastukset rajoilla. Kaikilta maahantulijoilta pitäisi tarkistaa, onko heillä mukanaan normaaliin Suomessa oleskeluun riittävä rahamäärä. Jos maahantulijat sanovat olevansa turisteja, heidän pitäisi ilmoittaa osoitteensa Suomessa, siis joko hotellivaraus tai majoitus jonkun Suomessa vakituisesti asuvan henkilön kotona.

Jos ja kun Suomeen tulevilla romanialaisilla mustalaisilla ei ole mitään majoitusta Suomessa, heidät pitäisi käännyttää rajalta takaisin Romaniaan. Lisäksi laittomasta maahantunkeutumisyrityksestä pitäisi antaa sakkoja vähintään tuhat euroa per lärvi per kerta. Muuten samat hörhöt voivat yrittää Suomeen moneen kertaan monin eri tavoin ja eri reittejä pitkin. Esimerkiksi Ruotsin Lapista pääsisi varsin helposti rajan yli Suomeen rajavartijoiden huomaamatta, vaikka teillä olisi passintarkastukset. Pietarista, Virosta ja Ruotsista pääsee varsin helposti veneellä Suomeen rajavartijoiden huomaamatta. Karjalasta voi kävellä rajan yli Suomeen rajavartijoiden huomaamatta. Koska me emme voi maantieteellemme mitään, meidän on ryhdyttävä torjumaan maahantunkeutujia yksinkertaisesti tarkistamalla Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten passeja rutiininomaisesti kaupunkien kaduilla ym. tilanteissa ja sakottamalla kaikkia laittomasti maahantulleita tuntuvasti. Jokaiselta laittomalta maahantulijalta on otettava sormenjäljet ja DNA-näyte.

Jos joku Suomessa vakituisesti asuva laillinen maahanmuuttaja on majoittanut laittomia maahanmuuttajia, hänen oleskelulupansa pitää ehdottomasti peruuttaa ja hänet pitää karkoittaa takaisin kotimaahansa. Me emme voi hyväksyä sitä, että esimerkiksi Suomessa jo asuvat romanialaiset, bosnialaiset, albanialaiset turkkilaiset, kurdit, iranilaiset, arabit, afrikkalaiset tai kiinalaiset rahtaavat Suomeen jatkuvasti lisää maanmiehiään ja -naisiaan.

Päivitys 1.7.:
Tänään sanomalehdet ovat sitten suostuneetkin jo kertomaan, mitä kansallisuutta nämä "ilmeisesti" lomamatkalle Suomeen autolla kahdestaan tulleet 16-17-vuotiaat pojat ovat: he ovat "irlantilaisia" ja kuuluvat laajempaan Suomeen "töitä hakemaan" tulleeseen porukkaan.
No onko näiden tyyppien käytös normaalia meininkiä irlantilaisessa kulttuurissa?

Ei tietenkään ole, vaan kyseessä ovat Irish Traveller-nimiseen heimoon kuuluvat kiertolaiset. Tätä sakkia kutsutaan Irlannissa yleisesti mustalaisiksi:

Irish Travellers are sometimes referred to as Gypsies in Ireland and in Britain (the term more accurately refers to the Roma people, represented in Britain by the Romanichal and Kale). The derogatory terms pikey and gyppo (derived from Gypsy) are also heard in Great Britain whilst the Cockney term creamer (rhyming slang of "cream cracker", hence knacker) is occasionally used in Ireland.

The Traveller lifestyle has often produced friction with local communities, especially in urban areas.

A recent report published in Ireland states that over half of Travellers do not live past the age of 39 years.


Kyseessä on siis nimenomaan mustalaistyylistä elämäntapaa harrastava jengi.
Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:

Liian julmaa soittaa viattomalle susihukalle yöradiota.

No näin se menee, irlantilaiset matkailijat ampuvat eläimistöämme ilmakolla, vieläpä varsin hyvin tuloksin: muutama jänis, kanoja ja riikinkukko pahimpaan nälkään... mutta me saadaan vain soittaa radiota... Tosin saattaisi olla armeliaampaa ampua ilmakiväärillä kuin soittaa sellaista paskaa...

Irlannin pojat ovat kuulemma perheensä kanssa olleet jo monta viikkoa Suomessa retkeilemässä, tällä hetkellä majapaikkana on Härmälän leirintäalue. Miksihän näin kauan Suomessa? Ilmeisesti rahatkin jo lopussa, kun pitää alkaa metsästelemään.

Eikös rahapula riitä karkoittamaan ulkomaalaisen takaisin lähtömaahansa? Ainakin Australiassa toimitaan niin, että jos et pysty osoittamaan, että pystyt elättämään itsesi lomamatkasi aikana, saat palata samalla koneella takaisin lähtöruutuun kuin tulitkin.



Ihmettelen, miksi sanomalehtien raportointi tästä asiasta on niin harhaanjohtavaa ja niin räikeästi kansan yleisistä mielipiteistä poikkeavaa.

perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Eurooppa vai Eurabia?

Norjalainen bloggaaja Fjordman:

Creating a European Indigenous People’s Movement

An American friend of mine has proposed that native Europeans should create a European Indigenous People's Movement. I have hesitated with supporting this because it sounded a bit too extreme. However, in more and more European cities, the native population is being pushed out of their own neighborhoods by immigrant gangs. The natives receive little or no aid from their authorities, sometimes blatant hostility, when faced with immigrant violence. In an age where the global population increases with billions of people in a few decades, it is entirely plausible, indeed likely, that the West could soon become demographically overwhelmed. Not few of our intellectuals seem to derive pleasure from this thought.

Bat Ye'or in her book about Eurabia has documented how the European Union is actively allowing Muslims to colonize European countries. The next time EU leaders complain about China's treatment of minorities, I suggest the Chinese answer the following: "Yes, we represent an anti-democratic organization dedicated to subduing the indigenous people of Tibet, but you represent an anti-democratic organization dedicated to displacing the indigenous peoples of an entire continent." There is no love lost between me and the Chinese Communist Party, an organization responsible for the deaths of tens of millions of its citizens, but even Chinese authorities do not actively seek to displace their own people with violent Muslims. European authorities do.


Franco Frattini of the EU Commission, the unelected and unaccountable government for nearly half a billion people, has stated that Europeans should accept further tens of millions of immigrants within a generation. The British Foreign Minister Milliband stated late in 2007 that the EU should expand to include Muslim nations in North Africa and the Middle East. The French President Sarkozy and the German Chancellor Angela Merkel confirmed this early in 2008. This is part of an organized attempt to surrender Europe to Islamization that has been going on for decades. Since the European Union involves the free movement of people across borders, European leaders are opening the floodgates to tens of millions of Muslims and other non-indigenous peoples at a time when native Europeans fear for the survival of their civilization and feel like aliens in their own cities. Meanwhile, Ernst Uhrlau, the president of Germany's foreign intelligence agency, warned about the rising assertiveness of violent Jihadist organizations in North Africa.

Based on this evidence, the European Union can hardly be seen as anything other than a criminal organization dedicated to the demographic dispossession and cultural marginalization of the indigenous peoples of an entire continent. Consequently, the EU should be immediately and totally dissolved. Native Europeans should demand that we have an interim period with public de-Eurabification, where the lies propagated by pro-Islamic Multiculturalists should be removed from our history books, and a proper respect for European cultural traditions should be restored. Those officials on senior levels who have participated in the creation of Eurabia should stand trial for crimes against their civilization.


Olen itse puhunut Suomen ym. Euroopan maiden poliitikkojen ja virkamiesten tekemistä valtiopetoksista tässä blogissa ennenkin.



tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

Etnisyydestä

Norjassa on viime vuoden kunnallisvaalien yhteydessä käyty ohimennen tällaista pientä keskustelua etnisyyteen ja rotuun liittyvistä käsitteistä:


- Abid Raja bør ikke kalle seg en nordmann. Jeg skal ikke definere grenser for rasene, men det er klart at nordmenn hører til den hvite rasen, sier Erik Gjems-Onstad.

Innvandringsmotstanderen Erik Gjems-Onstad, listetopp for Asker pensjonistparti, og advokat og venstrepolitiker Abid Raja møttes i Østlandssendingen til debatt.

Da Raja kalte seg nordmann i en avisartikkel, fikk han et brev fra Gjems-Onstad.

85-åringen er kjent som høyt dekorert motstandsmann under krigen, senere stortingsrepresentant for Anders Langes parti - og som høyesterettsadvokat og innbitt innvandringsmotstander.

Gjems-Onstad har også vært forsvarer for flere framtredende norske høyrekstremister.

Nå er han listetopp for Pensjonistpartiet i hjemkommunen - et partilag som han mener er helt på linje med ham i innvandringsspørsmål.

- I dag satt vi opp programmet for valget. Da kom det et avsnitt om innvandring. Der krever vi at det settes opp en oversikt over hvor mange innvandrere, og hva de koster, og et forslag om stopp inntil videre, sier Gjems-Onstad.

85-åringen mener at ikke alle norske statsborgere skal få kalle seg nordmenn. Advokaten og venstrepolitikeren Abid Raja har omtalt seg som nordmann - det burde han ikke ha gjort ifølge Erik Gjems-Onstad.

- Norge er nordmenns fedreland. Nordmenn er en nasjon innen den hvite rase. Mange tør ikke si det, men det er realiteten. Raja er en norsk-pakistaner, sier Gjems-Onstad.



Mielipiteidensä vuoksi Erik Gjems-Onstad sai kenkää puolueestaan, vaikka hän vain lausui ääneen itsestäänselviä tosiasioita. Nimenomaan Gjems-Onstadin esittämä määritelmä norjalaisuuden käsitteelle vastaa etnisyyteen ja rotuun liittyvien käsitteiden yleistä merkitystä normaalissa kielenkäytössä. Kukaan täysjärkinen ei aseta tällaista kyseenalaiseksi.

Esimerkiksi Suomessa asuva somali ei ole suomalainen, vaan somali. Tätä mieltä ovat somalit itse. Sen sijaan esim. Helsingin Sanomat valehtelee jatkuvasti, että Suomessa rikoksia tehneet somalit ovat jotenkin mystisesti muuttuneet suomalaisiksi. Esimerkiksi äskettäin Kaivopuiston afrikkalaismellakasta kirjoittaessaan Helsingin Sanomat valehteli riehujien olleen suomalaista nuorisoa, vaikka kyseessä oli somalien ja ghanalaisten välinen joukkotappelu.

Olisi kaikkien kannalta parempi, jos asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä.

P.S.
Artikkelissa mainittu Erik Gjems-Onstadin kirje Abid Rajalle on julkaistu Folkebevegelsen Mot Innvandringenin ylläpitämällä kirjoitusarkistosivulla.

P.S. 2:
Viime vuonna kuollut Clara Weltzin-niminen norjalainen nainen testamenttasi asuntonsa myynnistä saatavat rahat siirtolaisuuden vastaan aktiivisesti toimiville tahoille ja nimesi Erik Gjems-Onstadin näiden apurahojen jakajaksi. Gjems-Onstad allokoi NorgesPatriotene-nimiselle poliittiseksi puolueeksi pyrkivälle kansalaisjärjestölle ja sen puheenjohtajalle Øyvind Heianille 500.000 kruunua. Puolueen periaateohjelma on kaikessa lyhykäisyydessään tällainen:

Norge slik vi kjenner det i dag er alvorlig truet av masseinnvandring. La oss si at du kjøper deg et gammelt hus fullt av feil og mangler. Du flytter inn i huset og pusser det gradvis opp. En dag du kommer hjem, finner du huset ditt i full brann. Velger du da å gå inn i huset og fortsette oppussingen, eller bruker du alle dine krefter på å slukke brannen? Svaret på dette sier vel seg selv. Denne metaforen er dagens Norge. Vårt kjære fedreland er alvorlig truet av masseinnvandring fra ikke-vestlige land. Ifølge SSB vil det kunne være 2,6 millioner innvandrere i Norge i 2060. I samme tidsrom synker andelen etniske nordmenn. All statistikk viser at det kun er snakk om få generasjoner før etniske nordmenn er i mindretall i eget land.

Dette er intet annet enn galskap og må stoppes umiddelbart. NorgesPatriotene er registrert i Brønnøysundregistrene og stiller til Stortingsvalget i 2009. På partiprogrammet vil vi konsentrere oss om to punker: Stopp innvandringen fra ikke-vestlige land og hjemsend flest mulig ikke-vestlige innvandrere. Etter vårt syn finnes det mange viktige politiske saker å ta tak i, som for eksempel skole, helse, eldreomsorg, veier med mer. Men alt dette blir irrelevant dersom dagens innvandringspolitikk fortsetter. Det spiller liten rolle når etniske nordmenn er blitt i mindretall i eget land. Nå må vi sette alle kluter til for å ”slukke brannen”.

Spesielt kritisk er vi til den muslimske innvandringen. Vi anerkjenner ikke islam som religion, men ser på islam som en politisk ideologi som har som uttalt formål å få verdensherredømme. Islam er Europas farligste fiende. NorgesPatriotene vil imidlertid understreke at vi respekterer islam i andre deler av verden. Men her i Europa er islam uforenlige med våre verdier, skikker og kulturarv. Vi har derfor nulltoleranse for islam i Europa og vil gjøre det vi kan for å hindre islams vekst i Norge samt gjøre det vi kan for å legge ned samtlige moskeer i Norge.




Puolueen ideologiaa määritellään tarkemmin puolueen säännöissä:

§ 2 Idégrunnlag og formål

Alle folkeslag har rett til et hjemland som er deres eget, hvor de kan videreføre sin kultur og sine tradisjoner. Ingen har rett til å overta andres hjemland, hverken gjennom innvandring eller væpnet invasjon. Det er også viktig å understreke at alle mennesker er like mye verdt uansett hvilken rase eller kulturell bakgrunn man har.

NorgesPatriotene ønsker et globalt fellesskap av selvstendige folkeslag i egne hjemland. Et verdenssamfunn bestående av selvstendige nasjoner som viser respekt for hverandres rettigheter, er det beste grunnlag for fred i verden. Enhetlige stater gir et bedre grunnlag for et velordnet og harmonisk samfunn enn stater preget av spenning mellom etnisk forskjellige folkeslag og kulturer.

Hvert land bør løse sine problemer innen eget område, eventuelt med bistand utenfra. De problemer som følger med den sterke befolkningsveksten i Asia, Afrika og Syd-Amerika kan ikke løses ved at europeiske stater åpner sine grenser for disse
nærmest uendelige folkemasser.

Norge er en stat med suveren rett til å bestemme over egne forhold. Det kan ikke aksepteres at utenlandske pressgrupper eller internasjonale organisasjoner blander seg inn i landets innvandringspolitikk. Vår målsetning er at Norge skal forbli en norsk nasjonalstat, i samsvar med Grunnloven. Norge må forbli et "fritt, selvstendig, udelelig og uavhendelig rike", er det fastslått i Grunnlovens § 1.

Masseinnvandringen til Norge er ensbetydende med å ”avhende landet” og er derfor grunnlovsstridig. Det samme gjelder for flere internasjonale organisasjoner som legger føringer på hvordan Norge skal forholde seg når det gjelder innvandringspolitikk.

NorgesPatriotene mener at statens primære oppgave er å skape gode forhold for landets egne innbyggere. Vi er ikke imot at man i rimelig utstrekning hjelper mennesker fra andre land som er i nød, men det må skje i eller i nærheten av deres egne hjemland. Innenfor vårt eget land har vi mer enn nok av sosiale oppgaver, og det er vår plikt å prioritere våre egne.

NorgesPatriotene vil bevare Norge norsk. Vi vil ikke underkaste oss andres ønsker om hvordan de mener Norge skal være. NorgesPatriotene vil derfor kjempe for at Norge forblir en enhetlig nasjonal stat.

Det er behov for en offentlig debatt når det gjelder innvandringspolitikken. I altfor stor grad er dette et tema som ikke blir belyst fullt ut. Det er også på høy tid at det utarbeides konsekvensanalyser av dagens innvandringspolitikk og at man deretter tar følgene av disse rapportene.

I dag gis det millioner av kroner fra det offentlige til offentlige og private organiserte holdningskampanjer der formålet er å fremme flerkulturen. NorgesPatriotene vil kjempe for å få en umiddelbar stopp på dette da det bryter med prinsippene som vårt demokratiske samfunn er bygget på. Slik disse holdningskampanjene fungerer i dag, legger staten føringen på hva man kan mene og ikke mene når det gjelder innvandring. Spesielt skjerpende er det at disse holdningskampanjene hovedsakelig retter seg mot skoleungdom som er i en svært sårbar alder.

All statistikk viser at det kun er snakk om få generasjoner før etniske nordmenn blir i mindretall i eget land og dermed mister råderetten over fedrelandet. Det er derfor all grunn til å sammenligne Norge med et hus i full brann. Alle krefter må samles på å slukke denne brannen før det er for sent.

De aller fleste vil selvsagt si seg enig i at forskjellene mellom en nordmann og en svenske er betydelige mindre enn mellom en nordmann og en somalier. Når man i tillegg ser på statistikk over innvandrerne, så ser man at antall etnisk vestlige innvandrere holder seg noenlunde stabilt i motsetning til ikke-vestlige innvandrere som øker dramatisk hvert eneste år. Etnisk vestlige innvandrere er også svært lovlydige og er stort sett arbeidsinnvandrere. Kulturen er også svært lik den vi i Norge er vant til. NorgesPatriotene ser derfor ingen problemer med den etnisk vestlige innvandringen slik den er i dag og slik den har vært de siste tiårene. Den
ikke-vestlige innvandringen skaper imidlertid mye større bekymring.

På bakgrunn av det overnevnte, vil derfor NorgesPatriotene kjempe for full innvandringsstopp fra ikke-vestlige land. Deretter vil vi kjempe for å i størst mulig grad hjemsende innvandrere fra denne gruppen. Dette er vår lovbestemte rett følge Grunnloven.

§ 3 Ventemottak

I dagens Norge går asylsøkerne fritt rundt. Dette har forårsaket en rekke tragedier, deriblant drap og voldtekt på etniske nordmenn. NorgesPatriotene ønsker full innvandringsstopp fra ikke-vestlige land. De eventuelle asylsøkerne som kommer, skal settes på mottak uten mulighet for kontakt med lokalbefolkningen i påvente av retur.




Sokerina pohjalla puolueen puheenjohtajan Øyvind Heianin mehevää älyllistä vittuilua Norjan Puumalaisille.

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Biologi Edward Wilson: Yhteiskunta koostuu ihmisistä

Biologi Edward Wilson kirjoittaa maailmankuulussa teoksessaan Consilience: The Unity of Knowledge:


  • Genes prescribe epigenetic rules, which are the regularities of sensory perception and mental development that animate and channel the acquisition of culture.
  • Culture helps to determine which of the prescribing genes survive and multiply from one generation to the next.
  • Successful new genes alter the epigenetic rules of populations.
  • The altered epigenetic rules change the direction and effectiveness of the channels of cultural acquisition.


Jos Wilson asuisi Suomessa, valtionsyyttäjä Mika Illman vaatisi hänelle rangaistusta monikulttuurisuususkonnon kanssa ristiriidassa olevien tosiasioiden kertomisesta.

Väännetäänpä rautalangasta esimerkki siitä, mitä Wilson tarkoittaa ylläolevalla kuvauksellaan tieteellisistä tutkimustuloksista:


  1. Geenit määräävät aivokapasiteetin. Yksilön aivojen kehitys voi jäädä vajavaiseksi sikiövaiheen, lapsuuden tai nuoruuden aliravitsemuksen vuoksi tai esim. alkoholin tai kannabiksen käytön vuoksi, mutta geneettistä potentiaalia ei voida ylittää millään keinolla. Yksilö saavuttaa suurimman mahdollisen aivokapasiteettinsa ravitsemusolosuhteiden ja muiden yksilön kasvuolosuhteiden ollessa optimaalisia. Erilaisilla aivoihin vaikuttavilla geeneillä varustetuilla yksilöillä aivokapasiteetti muodostuu erilaiseksi jopa aivan samoissa optimaalisissa kasvuolosuhteissa. Erilaiset aivot omaavilla ihmisillä on erilainen kyky tuottaa ja omaksua kulttuuria, kuten yleissivistykseen kuuluvaa tietomäärää tai sosiaalisiin normeihin kuuluvia moraalisia periaatteita.
  2. Sosiokulturaaliset olosuhteet vaikuttavat siihen, mitkä geenit yleistyvät ja mitkä harvinaistuvat väestössä. Esimerkiksi Kambodzhassa punakhmerien bolshevistisen terrorin aikana murhattiin lähes kaikki akateemisesti koulutetut ihmiset. Jos ja kun akateemisesti koulutettujen ihmisten keskimääräinen ÄO oli korkeampi kuin väestön mediaani-ÄO, akateemisesti koulutettujen ihmisten hävittäminen alensi väestön keskimääräistä geneettistä älykkyyspotentiaalia tekemällä suuren aivokapasiteetin mahdollistavan geeniperimän entistä harvinaisemmaksi väestön keskuudessa. Nykyaikana länsimaissa kulttuurilliset ja yhteiskunnalliset olot ovat sellaisia, että länsimaihin on viime vuosikymmenien aikana tullut kymmeniä miljoonia maahanmuuttajia Afrikasta, Lähi-idästä, Etelä-Aasiasta, Väli-Amerikasta ja Etelä-Amerikasta. Koska näiden maahanmuuttajien mediaani-ÄO on matalampi kuin länsimaiden kantaväestön eli Euroopan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Uuden-Seelannin valkoisen väestön, näiden maahanmuuttajien saapuminen länsimaihin alentaa länsimaiden väestön keskimääräistä geneettistä älykkyyspotentiaalia.
  3. Väestön geeniperimän muuttuminen matalamman aivokapasiteetin aiheuttavien geenien yleistyessä vaikuttaa väestöön kuuluvien ihmisten keskimääräiseen kykyyn tuottaa ja omaksua kulttuuria, kuten yleissivistykseen kuuluvaa tietomäärää tai sosiaalisiin normeihin kuuluvia moraalisia periaatteita.
  4. Erilaiset geenit omaava väestö siis tuottaa ja ylläpitää erilaista kulttuuria.


Tätä olen itse yrittänyt selittää puolitoista vuotta sitten kirjoituksessani Yhteiskunta koostuu ihmisistä, jonka silloinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen väitti sisältävän "valheellisia väittämiä".

Oik.lis. Puumalainen on siis eri mieltä biologiasta kuin biologi E.O. Wilson.

Miettikää itse, kumpi on pätevämpi arvioimaan geenibiologian tutkimustuloksia, Harvardin yliopiston biologian professori Edward Wilson vai Demlan jäsen, tosiasioiden julkaisemista valtion väkivaltakoneiston voimin tukahduttamaan pyrkivä entinen vähemmistövaltuutettu, nykyinen apulaisoikeuskansleri, oik. lis. Mikko Puumalainen.

Kaikki tämä on oikeastaan kiteytettävissä tähän Wilsonin lausumaan (op.cit.):


These facts may not satisfy everyone's ideological yearning, but they illustrate in yet another way that, whether we like it or not, Homo sapiens is a biological species.

Tämähän on se perusasia, josta tässä kaikessa on loppujen lopuksi kysymys.

Mikko Puumalainen, Mika Illman ym. monikulttuurisuususkontoa palvelevat, virka-asemaansa poliittisesti tarkoitushakuisella tavalla väärinkäyttävät tahot pyrkivät kiistämään sen tosiasian, että ihminen on biologinen olento.

Sanoin puolitoista vuotta sitten kirjoituksessani Yhteiskunta koostuu ihmisistä:


Biologia on kohtalo. Elävät olennot eivät voi biologialleen mitään. Kaikki sosiobiologian vastustus, mm. feminismi, perustuu siihen, että yritetään kiistää ihmisen luonne biologisena olentona.

Ihminen on kuitenkin eläin, homo sapiens. Ihmistä ei ole luotu minkään jumalan kuvaksi. Mitään jumalia ei ole eikä kukaan ole luonut ihmistä.

Ihminen on geenien muovaamaa biomassaa, jota koskevat tietyt biologiset lainalaisuudet. Samoin kuin ihminen tarvitsee tietyn määrän tietynlaista ravintoa pysyäkseen hengissä, samoin ihmisen toiminnassa on tietynlaisia mm. aggressiivisuuteen, seksuaalisuuteen ja älykkyyteen liittyviä lainalaisuuksia.


Näitä tosiasioita Illman, Puumalainen ja heidän aatetoverinsa yrittävät kiistää.

He pelkäävät näitä tosiasioita niin paljon, että yrittävät estää niiden julkaisemisen valtion väkivaltakoneiston voimin.

Miksi?

Koska he tietävät, että näiden tosiasioiden nouseminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja näiden kiistattomien, ilmiselvien, perustavanlaatuisten tieteellisten tosiasioiden huomioonottaminen poliittisessa päätöksenteossa johtaisi Suomessa nykyisin harjoitetun, Suomen yhteiskunnalle ja kulttuurille haitallisen maahanmuuttopolitiikan lopettamiseen.

Suomessa ja muissa Euroopan maissa nykyisin harjoitettu maahanmuuttopolitiikka perustuu uskonnollisiin dogmeihin, jotka voidaan kumota tuomalla esille näiden dogmien kanssa ristiriidassa olevia tieteellisiä tutkimustuloksia ja muita objektiivisia tosiasioita.

Siksi tämän uskonnon papisto yrittää kaikin keinoin estää näiden tosiasioiden esittämisen julkisuudessa.

Kerrataanpa vielä:


  1. Yhteiskunta koostuu ihmisistä.
  2. Ihminen on biologinen laji, homo sapiens.
  3. Ihminen on geenien muovaamaa biomassaa, jota koskevat tietyt biologiset lainalaisuudet. Samoin kuin ihminen tarvitsee tietyn määrän tietynlaista ravintoa pysyäkseen hengissä, samoin ihmisen toiminnassa on tietynlaisia mm. aggressiivisuuteen, seksuaalisuuteen ja älykkyyteen liittyviä lainalaisuuksia.
  4. On olemassa erilaisia em. ominaisuuksiin vaikuttavia geenejä. Joillakin yksilöillä on geneettisesti parempi aivokapasiteetti kuin toisilla, jotkut yksilöt ovat geneettisesti alttiimpia käyttäytymään aggressiivisesti kuin toiset jne.
  5. Tiettyjen geenien yleisyydessä on tilastollisesti erittäin merkitseviä eroja eri väestöjen välillä. Esimerkiksi Afrikan ja Lähi-idän väestön geeniperimä poikkeaa suuresti Euroopan väestön geeniperimästä.
  6. Kun Eurooppaan muuttaa kymmeniä miljoonia ihmisiä Afrikan ja Lähi-idän maista, Euroopassa asuvan väestön geenipooli muuttuu tilastollisesti erittäin merkitsevällä tavalla.
  7. Euroopan väestön geeniperimän muutos vaikuttaa Euroopan väestöön kuuluvien ihmisten keskimääräiseen kykyyn tuottaa ja omaksua kulttuuria, kuten yleissivistykseen kuuluvaa tietomäärää tai sosiaalisiin normeihin kuuluvia moraalisia periaatteita.
  8. Eurooppalainen yhteiskunta ja kulttuuri siis muuttuvat väestön geeniperimän muuttuessa. Koska maahanmuutto muuttaa väestön geeniperimää, maahanmuutto Afrikan ja Lähi-idän maista Eurooppaan nimenomaan muuttaa Euroopan yhteiskuntaa ja kulttuuria Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnallisten ja kulttuurillisten olojen suuntaan. Maahanmuuttohan koostuu ihmisistä, joten geneettisesti erilaisten ihmisten tuleminen maahan muuttaa yhteiskunnassa asuvien ihmisten keskimääräisiä geneettisiä ominaisuuksia ja sitä kautta vaikuttaa yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin oloihin. Jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä, joten toisenlaisista ihmisistä koostuva väestö tuottaa väistämättä aivan toisenlaisen yhteiskunnan.
  9. Afrikan ja Lähi-idän maiden asukkaiden keskimääräinen ÄO on matalampi kuin eurooppalaisten. Kun Eurooppaan muuttaa kymmeniä miljoonia ihmisiä Afrikan ja Lähi-idän maista, Euroopan väestön keskimääräinen ÄO laskee.
  10. Afrikkalaisilla on korkeamman keskimääräisen testosteronitasonsa ja aivojen välittäjäaineiden toiminnan erilaisuuksien vuoksi geneettisesti paljon suurempi alttius aggressiiviseen käyttäytymiseen kuin eurooppalaisilla. Koska aggressiiviset teot ovat usein rikoksia, suuren aggressiotaipumuksen omaavat ihmiset tekevät tilastollisesti paljon enemmän rikoksia kuin geneettisesti vähemmän aggressiiviset ihmiset. Niinpä on biologisesti väistämätöntä, että kymmenien miljoonien ihmisten muuttaminen Afrikasta Eurooppaan kasvattaa valtavasti rikollisuutta Euroopassa.

Mitkä ylläolevista tiedoista ovat Puumalaisen mielestä "valheellisia väittämiä"?

Millä tavalla nämä tiedot ovat Puumalaisen mielestä virheellisiä?

Miten asiat sitten oikeasti ovat Puumalaisen mielestä?

Mitä perusteita Puumalaisella on omille uskomuksilleen?

Minun näkemykseni ihmisen biologiasta on 1:1 sama kuin Harvardin yliopiston biologian professori Edward Wilsonilla ja ylipäätään kaikilla biologeilla.

Puumalaisen mielipide ihmisen biologiasta on täysin päinvastainen kuin kaikilla biologeilla.

Millä perusteella oik.lis. Mikko Puumalainen yrittää kiistää biologian tutkimustuloksia?

No uskonnollisilla perusteilla tietysti! Mitään rationaalisia perusteita tieteellisten tutkimustuloksien vastustamiseen ei ole.

Puumalainen edustaa ideologiaa, joka perustuu tieteellisten tutkimustuloksien kanssa ristiriidassa oleviin uskonnollisiin dogmeihin. Siksi hän yrittää aatetoverinsa Mika Illmanin kanssa epätoivoisesti kieltää näiden tutkimustuloksien ja muiden objektiivisten tosiasioiden kertomisen julkisuuteen.

Jos nämä tosiasiat otettaisiin huomioon poliittisessa päätöksenteossa, Suomessa nykyisin harjoitettu maahanmuuttopolitiikka lopetettaisiin heti Suomen yhteiskunnalle ja kulttuurille haitallisena.

Tämän Mikko Puumalainen, Mika Illman, Johanna Suurpää, Päivi Lipponen et al. haluavat estää. He kannattavat sellaista politiikkaa, joka on Suomen yhteiskunnalle ja kulttuurille suuresti haitallista. He tietävät itse, että heidän edustamansa poliittinen linja on ristiriidassa kansan valtaenemmistön mielipiteiden ja intressien kanssa.

Siksi he haluavat estää kansaa saamasta tietoa tämän poliittisen linjan todellisista vaikutuksista eli sen aiheuttamista vakavista ongelmista Suomen yhteiskunnalle ja kulttuurille.
He tietävät, että näiden tosiasioiden tuleminen suuren yleisön tietoon johtaisi heidän edustamansa poliittisen linjan täydelliseen tappioon vapaissa vaaleissa. Suomen kansasta taatusti yli 90% äänestäisi heidän linjaansa vastaan.

Puumalainen, Illman, Suurpää, Lipponen et al. haluavat estää näiden tosiasioiden tulemisen kansan tietoon, koska muuten kansa vastustaisi heidän linjaansa. He haluavat toteuttaa omaa poliittista linjaansa vastoin kansan tahtoa. He siis vastustavat demokratiaa, koska demokratiassa poliittiset päättäjät ovat kansan valitsemia ja toteuttavat kansan valitsemaa poliittista linjaa.

Puumalainen, Illman, Suurpää, Lipponen et al. yrittävät toteuttaa sellaista poliittista linjaa, jota kansan valtaenemmistö selvästi vastustaa. Koska he eivät kuitenkaan pysty vielä estämään vaalien järjestämistä Suomessa, he pyrkivät vaikuttamaan vaalituloksiin estämällä kansaa saamasta äänestyspäätöksien kannalta ratkaisevan tärkeää tietoa.

Niin kauan kuin kansa ei vapaasti saa mielipiteenmuodostuksensa kannalta tärkeää tietoa, vaalitulokset eivät heijasta kansan todellista mielipidettä. Nykyiset kansanedustajat eivät siis edusta kansan tahtoa. He eivät ole saaneet mitään aitoa mandaattia kansalta, koska kansaa on estetty saamasta totuudenmukaista tietoa eduskunnan ja hallituksen harjoittaman poliittisen linjan vaikutuksista yhteiskuntaan.

Friedrich Hayek:


The conception that government should be guided by majority opinion makes sense only if that opinion is independent of government. The ideal of democracy rests on the belief that the view which will direct government emerges from an independent and spontaneous process. It requires, therefore, the existence of a large sphere independent of majority control in which the opinions of the individuals are formed.



Suomessa ei ole sananvapautta ja mielipiteenvapautta, koska


  1. valtio omistaa tiedotusvälineitä,
  2. valtio rahoittaa myös “yksityisiä” tiedotusvälineitä,
  3. valtio rahoittaa poliittisia puolueita ym. poliittisia järjestöjä,
  4. valtio rahoittaa “kansalaisjärjestöjä”,
  5. valtion rahoittama koulutus on politisoitunutta, mm. feminismiä ym. marxismia opetetaan totena yliopistoissa,
  6. valtiovalta rankaisee virallisen valtioideologian kanssa ristiriidassa olevien mielipiteiden esittäjiä pelottelemalla heitä poliisiviranomaisten ja syyttäjäviranomaisten toimenpiteillä eli viime kädessä uhkaamalla sakko- ja vankeustuomioilla.


Suomessa ei siis ole demokratiaa, koska mielipiteenvapaus ja sananvapaus eli oikeus ilmaista mielipiteensä ovat demokratian eli kansalaisten vaaleissa ilmaisemiensa mielipiteiden mukaan toimivan valtiovallan ehdoton edellytys.

Suomen kansalaiset eivät voi muodostaa mielipiteitään vapaasti, koska kontrolloimalla tiedotusvälineitä, poliittisia järjestöjä, koululaitosta ym. mielipiteenmuovauskoneistoja valtiovalta aivopesee rahvasta kannattamaan hallitsevien puolueiden nykyisin toteuttamaa politiikkaa.

Valtiovalta ei siis Suomessa noudata kansan tahtoa, vaan kansaa aivopestään tottelemaan valtiovallan tahtoa.

Tämä on demokratian perusperiaatteiden vastaista ja Suomen voimassaolevan perustuslain vastaista.

Asiaan on saatava muutos. Suomen voimassaolevan perustuslain vastaista poliittista toimintaa harjoittaneet päättäjät on asetettava syytteeseen valtiopetoksesta.

Maksimirangaistus valtiopetoksesta on kymmenen vuotta vankeutta. Minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta. Kun valtiopetokseen syyllistyneet poliitikot ja virkamiehet on tuomittu lain mukaiseen vankeusrangaistukseen, päättäjiksi saadaan uusien vaalien ja uusien virkanimitysten kautta pätevämpää ja rehellisempää väkeä.

Silloin Suomessa ruvetaan harjoittamaan sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka on suomalaisten valtaenemmistön mielipiteiden ja intressien mukaista.

sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008

Päivän Pahkasika

On yleisesti tunnettu tosiasia, että huumorilehti Pahkasika joutui lopettamaan toimintansa todellisuuden muututtua huumorilehteä naurettavammaksi.

Malliesimerkki tästä on luettavissa päivän Pravdasta:



Tasavallan presidentti Tarja Halonen matkustaa viikon kuluttua viralliselle vierailulle Romaniaan. Halonen tapaa Bukarestissa muun muassa maan presidentin ja pääministerin.

Halosen mukana matkustaa valtuuskunta, jonka kokoonpano on mielenkiintoinen: maahanmuuttoministeri Astrid Thors sekä romani- ja vähemmistökysymysten asiantuntijoina Suomen romanifoorumin puheenjohtaja Miranda Vuolasranta ja vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.

On huomionarvoista, että Halosen matkan aikana keskustellaan valtioiden päämiesten ja ministerien tasolla Romanian romanivähemmistön asemasta. Vierailun pääpäivänä maanantaina järjestetään jopa kahden tunnin mittainen keskustelutilaisuus romanien asemasta Euroopassa.

Ajankohta ei voisi olla parempi. Euroopan unionin sisällä esimerkiksi Italian ja Romanian välit ovat Silvio Berlusconin oikeistohallituksen noustua valtaan kiristyneet. Syynä sanasotaan ovat olleet Italian määrältään valtava romani-immigraatio sekä maan nykyisen hallituksen tiukentunut suhtautuminen maahantulijoihin. Molemmat maat ovat vedonneet Euroopan unioniin, Italia koettaen saada ymmärrystä politiikalleen ja Romania muistuttaakseen kansalaistensa vapaasta matkustusoikeudesta EU:ssa siinä missä minkä tahansa muun maan kansalaisten.

Aikooko Suomi välittäjäksi tässä ja koko Euroopan laajuiseksi levittäytyneessä romanien kansainvaelluksen aiheuttamassa problematiikassa? Onko Suomi jo sitä?

Ainakin välittäjän rooli sopisi Haloselle erinomaisesti. Hänet tunnetaan vähemmistöjen oikeuksien aktiivisena puolestapuhujana. Vuonna 2004 Euroopan neuvoston yhteydessä aloittanut Euroopan romanifoorumi syntyi juuri presidentti Halosen aloitteesta.




Tarja Halonen, Astrid Thors, Miranda Vuolasranta ja Johanna Suurpää ryhtyvät siis ratkaisemaan koko Euroopan mustalaisongelmaa.

Halonen on jo aiemmin perustanut Euroopan romanifoorumin. Tämähän on tietysti täysin rasistista ajattelua: Halonen näkee mustalaiset rodullisena eturyhmänä, jonka asioita pitää käsitellä erityisessä rotufoorumissa.

Tämä on silkkaa apartheidia. Natsitkin perustivat miehitetyn Puolan ghettoihin erillisiä juutalaisneuvostoja, joiden kautta natsit asioivat juutalaisväestön kanssa. Halosella on samanlainen kollektivistinen maailmankuva kuin natseilla: ihmiset eivät ole yksilöitä, ihmiset kuuluvat syntyperänsä mukaan määräytyneeseen etniseen ryhmään tai rotuun, valtiovalta hallitsee kutakin rotua erikseen ylhäältäpäin asioimalla ko. rotua kollektiivisesti edustavan organisaation kanssa.

Pravdan mukaan Halonen "tunnetaan vähemmistöjen oikeuksien aktiivisena puolestapuhujana". Mitähän tämä on tarkoittavinaan? Minkä vähemmistöjen puolesta Halonen on puhunut? Millaisia oikeuksia Halonen on näille vähemmistöille halunnut?

Halonen on kollektivisti, joka näkee ihmiset vain jonkin etnisen ryhmän tai rodun osasina. Halosen kannattamat kollektiiviset "vähemmistöjen oikeudet" eivät ole mitään ihmisoikeuksia. Todellisia ihmisoikeuksia ovat vain yksilön oikeudet. Halosen edustama kollektivistinen maailmankuva on ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.

Jonkin etnisen vähemmistön tunnustaminen kollektiiviseksi oikeuksien haltijaksi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi muslimiyhteisölle annetaan oikeus tehdä kunniamurhia. Tämä on tietysti ihmisoikeuksien vastaista. Ihmisoikeudet eivät ole mitään "vähemmistöjen oikeuksia". Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia: sananvapaus, mielipiteenvapaus, uskonnonvapaus jne. Näitä ihmisoikeuksia Halonen vastustaa.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors tunnetaan mm. siitä, että hän on kehottanut seurakuntia tekemään rikoksia: hänen mielestään seurakuntien pitää toimia Suomen voimassaolevien lakien vastaisesti piilottelemalla kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joilla ei ole laillista oikeutta jäädä Suomeen.

Jos Suomessa noudatettaisiin Suomen lakia, Astrid Thors ei voisi olla ministeri. Lain mukaan valtioneuvoston jäsenenä ei voi olla tuollaista rikollista, joka julkisesti kehottaa seurakuntia rikkomaan voimassaolevaa lakia.

Astrid Thors ei tietenkään ymmärrä laista tai rikoksista yhtään mitään: hän on nimittäin kehdannut väittää jopa, että muslimien tekemät rikokset ovat suomalaisten syytä.

Miranda Vuolasranta on tunnettu mustalaisaktivisti, joka on julkisesti tv-keskusteluissa kehdannut jopa puolustella mustalaisten verikostoperinnettä. (Hän kutsuu sitä nimellä "väistämisvelvollisuus".)

Mustalaislaulaja Rainer Friman on yrittänyt kritisoida toisia mustalaisia tästä mustalaissukujen keskinäisen vihanpidon perinteestä ja kollektiivisista rangaistuksista yhden rikoksentekijän koko suvulle:

Romaniyhteisössä elää vahva perinne, joka kieltää yhteisön sisäisistä ongelmista
kertomisen ulkopuolisille. Friman on kokenut sen omakohtaisesti tänä kesänä
puhuttuaan kesäkuussa TV1:n A-studiossa romaninuorten päihde- ja kouluongelmista. Tv-esiintymisen jälkeen Friman kertoo saaneensa parikymmentä tappouhkausta ja paljon solvauksia. Uhkailu pelästytti myös tanssijärjestäjät: turvallisuussyihin vedoten Frimanilta on peruttu yksitoista esiintymistä tänä kesänä.



Miranda Vuolasranta on yksi niistä mustalaisista, joka on kiivaasti hyökännyt Rainer Frimania vastaan tässä asiassa. Miranda Vuolasranta itse oli läsnä kyseisessä A-studion keskusteluohjelmassa haukkumassa Rainer Frimania mustalaisten ongelmien kertomisesta valtaväestön tietoon.

Miranda Vuolasranta on hyökännyt samasta syystä myös kirjailija Kiba Lumbergia vastaan:


Maastamuuttoa kertoo harkinneensa myös romanitaustainen kuvataiteilija ja kirjailija Kiba Lumberg, joka pari viikkoa sitten esitti Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa kriittisiä näkemyksiä romanikulttuurista, etenkin naisen asemasta romaniyhteisössä. Lumbergin haastattelun jälkeen Yleisradion pääjohtajalle Mikael Jungnerille ja Ajankohtaisen kakkosen tuottajille lähetettiin avoin kirje, jossa muun muassa herjaavin ilmauksin kyseenalaistettiin Lumbergin mielenterveys. Viestin allekirjoitukseksi on merkitty "Suomalainen romani joka ajattelee omilla aivoillaan", mutta se saapui Suomen romanifoorumin puheenjohtajan Miranda Vuolasrannan sähköpostiosoitteesta. Lumbergin mukaan Suomen romanifoorumin edustajat ovat muutenkin suhtautuneet kielteisesti romanikulttuurin ongelmien esille nostamiseen.

"Verikostosta ja siitä väkivallasta mikä romanikulttuurissa on, ei saa Suomessa puhua. Ei voida mennä siihen, että tietyt ryhmittymät menevät kulttuurien taakse ja sillä verukkeella polkevat ihmisoikeuksia ja sananvapautta", Lumberg sanoo.



Miranda Vuolasranta siis kannattaa mustalaiskulttuuriin kuuluvaa verikostoperinnettä, naisten alistamista ja kriittisen keskustelun hiljentämistä solvauksilla ja tappouhkauksilla, mutta sama Miranda Vuolasranta on tasavallan presidentti Tarja Halosen, maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin ja vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mielestä pätevä taho ratkaisemaan mustalaisten ongelmia.

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on esittänyt julkisesti mielipiteenään, että Suomessa pitäisi poistaa internetistä kaikki nykyisen hallituksen harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat kirjoitukset. Johanna Suurpää siis vastustaa kaikkea sananvapautta. Johanna Suurpää on sitä mieltä, että Suomen kansalaisilla ei ole oikeutta kritisoida Suomen hallituksen harjoittamaa politiikkaa. Johanna Suurpää siis vastustaa demokratiaa. Koska Suomi on perustuslaillinen demokratia, Johanna Suurpää vastustaa Suomen voimassaolevaa perustuslakia. Suomessa voidaan laillisesti muuttaa perustuslakia vain 2/3 enemmistöllä kaksilla valtiopäivillä tai 5/6 enemmistön kannattaessa asian kiireelliseksi julistamista 2/3 enemmistöllä yksillä valtiopäivillä. Johanna Suurpää kuitenkin katsoo voivansa muuttaa Suomen voimassaolevaa perustuslakia ilman tarvittavan määräenemmistön tukea. Tämä tarkoittaa sitä, että Johanna Suurpää yrittää muuttaa Suomen voimassaolevaa perustuslakia laittomin keinoin. Tämä täyttää valtiopetoksen tunnusmerkit.

Tässä asiassa Johanna Suurpää siis on liittynyt aatetoverinsa Mika Illmanin kanssa samaan joukkoon.





13 luku

Valtiopetosrikoksista

1 § Valtiopetos

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen

1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka

2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.



Valtiopetoksesta minimirangaistus on vuosi vankeutta. Maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta. Toivon, että sekä Suurpää että Illman saavat maksimirangaistuksen.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Mikä on normaalia meininkiä ja mikä ei


Jussi Halla-aho vääntää rautalangasta, millaiset jutut ovat ovat missäkin kulttuurissa normaalia meininkiä ja mitkä eivät:




on syytä pohtia vakavasti, miten voidaan määritellä "normaali meininki", ja miten normaalia meiningin on oltava, jotta sitä saisi kutsua normaaliksi meiningiksi. Koska kaikissa yhteiskunnissa on paljon ihmisiä, ja koska ihmiset ovat yksilöitä, on selvää, että mikään meininki ei ole normaalia jokaisen yhteiskunnassa asuvan ihmisen mielestä. Näin ollen minkä hyvänsä toiminnan nimeäminen normaaliksi yhteiskunnassa X on yleistys. Mitkä ovat siis hyväksyttävän yleistyksen kriteerit? Ovatko kriteerit samat kaikille?


Sitä, onko toiminta Y "normaalia" yhteiskunnassa X, ei voida päätellä ainoastaan siitä, miten yleistä Y on. Hesarin Katja Martelius kertoi talvella, että suomalaismiehet hakkaavat ja tappavat "rutiininomaisesti" naisia ja antoi ymmärtää tämän olevan Suomessa normaalia meininkiä.



Tätä kommentoin itsekin jokin aika sitten Kansankokonaisuus-blogin kommenttiosastolla.


Jukka:




Kaksi suht tylyä väitettä on esitetty:


1. Afrikkalaisten mielestä tappaminen on normaalia toimintaa. ("Afrikkalaisten mielestä ... hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä.")


2. Suomalaiset miehet tappavat naisia rutiininomaisesti. ("…naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat…")


Väitteet ovat rakenteeltaan melkein symmetrisiä. Lauseiden semantiikkakin on varsin sama - toisessa vain puhutaan suomalaisista miehistä ja toisessa afrikkalaisista (miehistä).


Väitteitten esittäjien kohtalo ei sen sijaan ole kovin symmetrinen:


1. Edellisen väitteen esittäjä haastettiin oikeuteen ja alempi oikeusaste antoi hänelle 60 päiväsakkoa. Esittäjää on myös demonisoitu sosiaalisesti - siis parjattu eri keskustelupalstoilla.


2. Jälkimmäisen väitteen esittäjä saa Helsingin Sanomista palkkaa toimittajana ja palstatilaa väitteen esittämiseen. (No toki tätäkin henkilöä on parjattu.)


Kyllä tässä nyt joku minusta mättää. Ymmärrän toki sen, että vähemmistöjä suojellaan. Tällainen syrjivä käytäntö aiheuttaa kuitenkin luottamuksen laskua suomalaiseen yhteiskuntaan.




Minä:



Minähän en edes sanonut, että afrikkalaiset rutiininomaisesti syyllistyisivät murhiin. Sanoin vain, että afrikkalaisten mielestä hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä. Tämä on samanlainen toteamus kuin se, että suomalaisten mielestä ihmisten hukkuminen kännissä juhannuksena on normaalia suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuuluvaa meininkiä.Vastaavasti afrikkalaisten mielestä on afrikkalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuuluvaa meininkiä, että jotkut tekevät murhia hetken mielijohteesta.


Helsingin Sanomien toimittaja Katja Martelius sen sijaan valehtelee, että suomalaiset miehet rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat naisia. Tämä on aivan selvä valhe. Suomessa murhataan noin sata ihmistä vuodessa. Näistä naisia on vähemmistö, ehkä parikymmentä henkeä. Hakekaa itse tietoa tilastoista, jos haluatte. Joka tapauksessa parikymmentä henkirikoksen uhrina kuollutta naista ei ole niin paljon suhteessa pariin miljoonaan naiseen, että voitaisiin väittää naisten joutuvan rutiininomaisesti miesten murhaamiksi.




Jussi Halla-aho jatkaa:



Ylempänä sanoin, että meiningin "normaaliutta" ei pitäisi arvioida vain sen yleisyyden perusteella. Parempi mittatikku on toiminnan sosiaalinen hyväksyttävyys.


Tämä on tärkeä pointti. Esimerkiksi kunniamurhia ei tarvitse olla paljon suhteessa maan X väestöön, että niitä voidaan pitää normaalina meininkinä ko. maassa.

Jos kadulla käveleminen ilman burqaa johtaa Afghanistanissa kivityskuolemaan, kovin moni nainen ei uskaltaudu kävelemään kadulla ilman burqaa. Jos brittiläisen sotilaan kanssa jutteleva irakilainen tyttö joutuu isänsä kuristamaksi, kovin moni arabityttö ei enää uskalla jutella länsimaalaisten miesten kanssa.

Kunniamurhia ei tarvita paljon, jos sosiaalisia normeja rikkovia yksilöitä on vähän. Nimenomaan Kunniamurhien vähäisyys jossain islamilaisessa maassa kertoo siitä, että vain harvat tyttäret uskaltavat kapinoida vanhempiensa ja koko yhteisön ylläpitämiä seksuaalisia normeja vastaan. Kunniamurhien pelko pitää sosiaalisia normeja rikkovien yksilöiden määrän pienenä.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kunniamurhat eivät olisi normaalia meininkiä ko. maassa. Kunniamurhien mahdollisuuden olemassaolo pelotteena sosiaalisia normeja rikkoville yksilöille osoittaa nimenomaan näiden sosiaalisten normien institutionalisoitumista. Muslimimaissa on yleisesti hyväksytty ja vakiintunut sosiaalinen normi, että vanhemmat kontrolloivat tyttäriensä seksielämää. Oletusarvo on, että kaikki tyttäret naitetaan neitsyinä pakkoavioliittoon vanhempiensa valitsemalle miehelle. Äärimmäisen harvat tyttäret uskaltavat poiketa tästä normista, koska kaikki tietävät normia rikkovien joutuvan kunniamurhatuiksi. Kunniamurhat ovat siis nimenomaan institutionalisoitunutta terroria, jolla ylläpidetään vallitsevia sosiokulturaalisia normeja.

Kunniamurhat ovat nimenomaan normaalia meininkiä muslimimaissa. Jos kunniamurhia ei olisi olemassa institutionalisoituneena pelotteena, muslimimaiden nykyiset sosiaaliset normit romahtaisivat. Kunniamurhat siis nimenomaan ovat keskeinen osa islamilaisissa yhteiskunnissa nykyisin vallitsevaa sosiokulturaalista arvojärjestelmää.

Halla-aho:

Vaikka Suomi on länsieurooppalaisilla mittareilla väkivaltainen maa, väkivalta ei nauti sen enempää viranomaissuojelua kuin kansan syvien rivien hyväksyntääkään, eikä se siksi ole normaalia vaan epänormaalia meininkiä. Tästä huolimatta toimittajan on sallittua kutsua sitä normaaliksi. Muslimimaissa naisiin kohdistuva kunniaväkivalta nauttii paitsi viranomaissuojelua myös kansan syvien rivien hyväksyntää, mutta sen kutsuminen normaaliksi meiningiksi on kiellettyä.


Tuossa tuli kiteytettynä se, mikä on normaalia meininkiä ja mikä ei.

KKK:n tekemät lynkkaukset olivat aikoinaan nimenomaan normaalia meininkiä USA:n etelävaltioissa juuri siksi, että ne nauttivat sekä kansan syvien rivien hyväksyntää että viranomaissuojelua. Usein KKK:n jäsenet itse olivat poliiseja tai olivat hyvissä väleissä poliisien, tuomareiden ja syyttäjien kanssa; niinpä neekereitä lynkanneet KKK-miehet eivät joutuneet tekemisistään rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka lynkkaaminen oli tietysti laitonta.

Vastaavasti kunniamurhaajat eivät yleensä saa muslimimaissa mitään rangaistuksia, vaikka kunniamurhat olisivat näennäisesti laittomia. Tätä eivät tietenkään tajua ne imbesillit, jotka yrittävät kiistää kunniamurhien kuulumisen islamilaisten maiden kulttuuriin sanomalla murhien olevan laittomia kaikissa muslimimaissa.

Olen usein nähnyt tuollaista argumenttia käytettävän, kun Suvaitsevaisto yrittää toitottaa "islam on rauhan uskonto, islamilla ei ole mitään tekemistä kunniamurhien kanssa"-propagandaansa. Suvaitsevaiston logiikalla Ku Klux Klanilla ei siis ollut mitään tekemistä USA:n etelävaltioiden yhteiskunnallisissa oloissa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla vallinneiden sosiokulturaalisten normien kanssa, koska a) neekereiden lynkkaaminen oli laitonta ja b) neekereiden lynkkauksia tapahtui hyvin vähän suhteessa väkilukuun, paljon vähemmän kuin muita murhia.

Todellisuudessa tietysti neekereiden lynkkauksia tapahtui hyvin vähän nimenomaan siksi, että lynkatuksi tulemisen pelko sai neekerit käyttäytymään valkoisten haluamalla tavalla. Tämä on täsmälleen sama asia kuin se, että kunniamurhatuksi tulemisen pelko saa tyttäret muslimimaissa käyttäytymään vanhempiensa haluamalla tavalla.

Kunniamurhat ovat vahvasti institutionalisoitunut osa muslimimaiden sosiokulturaalista normijärjestelmää täsmälleen samalla tavalla kuin neekereiden lynkkaukset KKK:n toimesta olivat institutionalisoitunut osa USA:n etelävaltioissa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla vallinnutta sosiokulturaalista normijärjestelmää.

Halla-aho:
Entä miksi meidän täällä Euroopassa on syytä pohtia tätä asiaa? Siksi, että Irakista, Afganistanista ja muista muslimien asuttamista paikoista suuntautuu Eurooppaan ennennäkemätön muuttoliike. Kun Abdel-Qader Ali siirtyy Irakista Eurooppaan, hänen edustamansa käsitys siitä, mikä on normaalia meininkiä, siirtyy Irakista Eurooppaan.


Niinpä. Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Afrikkalaisista tai lähi-itämaalaisista koostuva yhteiskunta on afrikkalainen tai lähi-itämaalainen yhteiskunta.

Tätä täytyy toistaa yhä uudestaan ja uudestaan niin kauan kuin viranomaiset yrittävät valtion väkivaltakoneiston voimin estää ihmisiä sanomasta tätä ilmiselvää tosiasiaa.

Halla-aho kysyy Suvaitsevaistolta:

Uskotteko, että muslimi, jonka mielestä luvatta torilla käyvän vaimon saa tappaa, muuttaa maagisesti ajattelutapaansa vaihtaessaan paikkaa? Mikäli ette usko, millaisia toimia kannatatte muslimin ajattelutavan muuttamiseksi?


Tällaisiin kysymyksiin en ole kuullut kenenkään monikulttuurisuususkovaisen antavan mitään vastausta. Muslimimaissa kunniamurhat ovat institutionalisoitunut osa vallitsevaa sosiokulturaalista normijärjestelmää. Kun muslimit muuttavat Lähi-idästä Eurooppaan, kunniamurhat rupeavat olemaan institutionalisoitunut osa Euroopassa vallitsevaa sosiokulturaalista normijärjestelmää. Tätäkö haluatte?

Tällaisia kysymyksiä ei tietenkään edes käsitellä keskustelussa maahanmuuttopolitiikasta.

Sanoin puolitoista vuotta sitten:

Maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelussa monilta tuntuu unohtuvan se, että jokainen yhteiskunta ja kulttuuri on tietynlaisten ihmisten tuottama ja ylläpitämä.


Tämä pitää yhä paikkansa.

Valtamediassa käytävässä "keskustelussa" maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuudesta ei tehdä muuta kuin hoetaan perusteetonta mantraa satojentuhansien maahanmuuttajien välttämättömyydestä Suomelle. Maahanmuuttajat eivät kuitenkaan ole mikään tabula rasa, joka voidaan muovata millaiseksi tahansa, esimerkiksi Suomea rikastuttavaksi huippuosaavaksi työvoimaksi.

Maahanmuuttajat ovat ihmisiä. Maahanmuuttajat tulevat tänne omine asenteineen, omine maailmankuvineen ja omine osaamistasoineen. Afrikasta tulevat ihmiset ovat afrikkalaisia. Arabimaista tulevat ihmiset ovat arabeja. Jos Euroopan asukkaat ovat lähitulevaisuudessa enimmäkseen afrikkalaisia ja arabeja, Eurooppa on samanlainen kuin Afrikka ja arabimaat.

Tätä ei ole lainkaan otettu esille poliittisen eliitin ja virkamieseliitin käymässä "keskustelussa" eli propagandassa. Päivi Lipponen, Astrid Thors, Matti Vanhanen, Mikko Puumalainen, Mika Illman, Kirsti Westphalen ym. mokuttajat (=Suomea monikulttuuristava eli multikulturalisoiva päättäjäjoukko, joka toimii omaa kansaansa vastaan samalla tavalla kuin DDR:n vallanpitäjät) toitottavat julkisuudessa vain sairasta "Suomi tarvitsee satojatuhansia maahanmuuttajia lisää, nykyiset parisataatuhatta maahanmuuttajaa eivät riitä millään; lisää asennekasvatusta suomalaisille, kaikki hallituksen politiikkaa kritisoivat kansalaiset vankilaan, lisää massiivisia aivopesukampanjoita sanoma- ja aikakauslehtiin, televisioon ja kouluihin"-vihapropagandaansa koko ajan. Missään vaiheessa he eivät mainitse sitä, että afrikkalaiset ja muslimit ovat perustavanlaatuisella tavalla erilaisia ihmisiä kuin suomalaiset ym. eurooppalaiset.

Halla-aho:
Jos emme keskity siihen, mikä tulijan mielestä on normaalia meininkiä, emmekä edes puhu siitä, uskotteko, että lopputulos on kaunista katseltavaa?


Lopputulos on se, mikä on jo nähty Pariisin muslimighetoissa, Göteborgin muslimighetoissa, Malmön muslimighetoissa, Lontoon muslimighetoissa, Amsterdamin muslimighetoissa jne.

Muslimit eivät sopeudu moderniin länsimaiseen kulttuuriin. Muslimit haluavat jatkaa omaa keskiaikaista elämäänsä, johon kuuluvat pakkoavioliitot, kunniamurhat, ympärileikkaukset, sananvapauden vastustaminen, tieteellisten tutkimusten vastustaminen (muslimit kannattavat kreationismia kirjaimellisesti ja vastustavat biologianopetusta ja sukupuolivalistusta kouluissa), naisten alistaminen synnytyskoneiksi jne.

Halla-aho:

Lohduttaako meitä tai lapsiamme tieto siitä, että islam on rauhanuskonto, tai että kaikki paha Afrikassa johtuu siirtomaamenneisyydestä, jos tänne muuttaa sadoin tuhansin ihmisiä, joiden mielestä vaikkapa juutalaisviha, homofobia ja kunniaväkivalta ovat normaaleja asioita?


Niin. Suvaitsevaiston tyypillinen tapa selitellä Afrikan ongelmia eurooppalaisella siirtomaaherruudella oli myös Mika Illmanin argumentti sille, että afrikkalainen yhteiskunta ei ole afrikkalaisten itsensä muodostama. Tämä on tietysti täysin järjetön perustelu afrikkalaisten rahtaamiselle Eurooppaan. Vaikka Afrikan ongelmat johtuisivat siirtomaavallan ajasta, afrikkalaiset ovat silti keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin eurooppalaiset, vähemmän koulutettuja kuin eurooppalaiset, taikauskoisempia kuin eurooppalaiset (Afrikassa useimmat ihmiset uskovat mm. noitiin), suvaitsemattomampia kuin eurooppalaiset (homofobia jne.) ja alttiimpia rikoksiin kuin eurooppalaiset (esim. somalit tekevät ryöstöjä monisatakertaisesti enemmän kuin suomalaiset).

Ei sillä ole mitään merkitystä, että eurooppalaisen vasemmiston mielestä nämä ovat siirtomaavallan aiheuttamia ongelmia. Nämä ongelmat ovat silti olemassa, vaikka ne johtuisivat marsilaisista. Näiden ongelmien panemista siirtomaavallan syyksi ei siis mitenkään voi käyttää perusteluna sille, että nämä ongelmat eivät muka siirtyisi Afrikasta Eurooppaan afrikkalaisten muuttaessa Eurooppaan. Afrikkalaiset ovat sellaisia kuin he ovat. He eivät muutu miksikään, kun he tulevat Eurooppaan.

Todellisuudessa Afrikan ongelmat eivät tietenkään ole keskeisesti kolonialismin aiheuttamia. Joidenkin Afrikan maiden valtiojärjestelmät ovat toki peräisin kolonialismin ajalta, jolloin valtioiden rajat vedettiin välittämättä etnisistä rajoista. Mikäli useiden etnisten ryhmien, esimerkiksi erilaisten afrikkalaisten heimojen, tunkeminen samaan valtioon on aiheuttanut suuria etnisiä konflikteja Afrikassa, miksi afrikkalaisten ym. etnisesti vierasperäisten ainesten tuominen Eurooppaan ei aiheuttaisi suuria etnisiä konflikteja Euroopassa?

Vastaus: se on jo aiheuttanut niitä - ja aiheuttaa niitä jatkossa yhä enenevässä määrin etnisesti vierasperäisen populaation kasvaessa maahanmuuton kautta ja maahanmuuttajien suuren syntyvyyden kautta.

On tärkeää tajuta myös, että Afrikan ongelmat eivät todellakaan ole ensisijaisesti kolonialismin aiheuttamia. Ilman eurooppalaisten vaikutusta Afrikan yhteiskuntiin Afrikan ongelmat olisivat vielä pahempia kuin nykyään. Joudun taas toistamaan puolentoista vuoden takaisen toteamukseni:

Eurooppalainen kulttuuri ja moderni länsimainen yhteiskunta on valkoisten ihmisten tuottama.

Mustien ihmisten tuottamia yhteiskuntia ja kulttuureja voisi käydä katsomassa Afrikassa, jos siellä ei olisi valkoisten ihmisten sinne rakentamia rautateitä, lentokenttiä, asfaltoituja teitä ja katuja, kivitaloja, sähköä, puhelinta, televisiota jne.


Tämähän on täysin kiistattomasti ja täysin sanatarkasti totta. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen ja valtionsyyttäjä Mika Illman kuitenkin halusivat valtion väkivaltakoneiston voimin sensuroida internetistä kaikki tuollaiset väitteet. Heidän mielestään on ilman muuta oltava kiellettyä vastustaa afrikkalaisten maahanmuuttoa sillä perusteella, että afrikkalaiset ovat primitiivisiä ihmisiä.

Puumalainen ja Illman siis väittävät joko a) että afrikkalaiset eivät ole primitiivisiä, eivätkä afrikkalaisten ihmisten rakentamat yhteiskunnat mitenkään poikkea valkoisten ihmisten tuottamasta modernista länsimaisesta yhteiskunnasta, tai sitten b) että primitiivisten ihmisten vyörymistä länsimaihin miljoonien ihmisten laumana ei saa mitenkään vastustaa.

Vaihtoehto a on tietysti täysin järjetön. Jokainen tietää, että ilman valkoisia ihmisiä Afrikassa ei olisi rautateitä, lentokenttiä, asfaltoituja teitä ja katuja, autoja, kivitaloja, sähköä, puhelimia, televisioita jne. Tätä eivät voi edes Puumalainen ja Illman yrittää kiistää. Täytyy siis päätellä, että he ovat vaihtoehdon b kannalla. Heidän mielestään on kiellettyä vastustaa primitiivisten ihmisten maahanmuuttoa.

Minä haluaisin tietää, mihin tämä heidän mielipiteensä perustuu. Onko jossain olemassa jokin kiveenhakattu Mooseksen laki, jossa sanotaan: Primitiivisten ihmisten maahanmuuttoa sinun ei pidä vastustaman. En minä ainakaan ole tuollaisesta laista kuullut. Minä lähden siitä, että Suomi on itsenäinen valtio. Itsenäisellä valtiolla on oikeus päättää omasta maahanmuuttopolitiikastaan. Suomen pitää minun mielestäni harjoittaa sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, josta on hyötyä suomalaisille itselleen. Minä en usko, että primitiivisten ihmisten maahanmuutosta on mitään hyötyä meille. Niinpä vastustan primitiivisten ihmisten maahanmuuttoa. Näin yksinkertaista se on.

Puumalainen ja Illman ovat selityksen velkaa. Heidän pitäisi selittää, miksi he kannattavat primitiivisten ihmisten maahanmuuttoa. Ennen kaikkea heidän pitäisi selittää, miten he voivat kuvitella pystyvänsä kieltämään suomalaisia vastustamasta primitiivisten ihmisten maahanmuuttoa Suomeen.

Halla-aho:

Koska monikultturismi kuitenkin koostuu maahanmuutosta, ja maahanmuutto ihmisistä, lopputulos on, että vaikka jossakin vaiheessa heräisimme hulluudesta, ongelma on täällä ja pysyy. Kun Länsi-Euroopan maiden väestöstä puolet on muslimeja ja afrikkalaisia, on aivan yhdentekevää, mitä mieltä me olemme heistä tai heidän arvoistaan. He ovat jo täällä, ja se, mikä on heidän mielestään normaalia meininkiä, on muuttunut normaaliksi eurooppalaiseksi meiningiksi. Sitä meininkiä sitten katselet sinä. Ja lapsesi. Ettekä voi sille yhtään mitään.


Niin. Tähän pitäisi saada Suvaitsevaistolta jokin vastaus. Haluatteko te Euroopan muuttuvan samanlaiseksi kuin Afrikka ja Lähi-itä?

Jos haluatte, niin miksi?

Jos ette halua, niin miksi kannatatte afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten tuomista Eurooppaan?

Luuletteko heidän mystisesti muuttuvan eurooppalaisiksi heti sillä hetkellä, kun he astuvat Euroopan maaperälle?

Jos ette luule, miksi haluatte afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten asuvan Euroopassa?

Miksi afrikkalaiset eivät voisi asua Afrikassa, lähi-itämaalaiset Lähi-idässä ja eurooppalaiset Euroopassa?



torstaina, toukokuuta 15, 2008

Ulkomaalaisuus ei näy päällepäin

Turun Sanomien yleisönosastolta:


Ulkomaalaisuus ei näy päällepäin

Turun yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälinen valiokunta haluaa puuttua Turun Sanomissa ilmenneisiin epäkohtiin uutisoinnissa. Esimerkiksi 12.3.2008 lehdessä oli uutinen, jossa kerrottiin Turun päärautatieasemalla tapahtuneista lompakkovarkauksista. Epäilyt kohdistettiin kahteen mieheen, joihin TS viittasi ”ulkomaalaisina” tai ”ulkomaalaisilta vaikuttavina”.

Tiettävästi itse ulkomaalaisuus ei näy päällepäin eikä se siten ole määrittely tai tunnusmerkki. Sanalla ulkomaalainen on todennäköisesti viitattu johonkin ulkoiseen tuntomerkkiin tai esimerkiksi käytettyyn vieraaseen kieleen tai aksenttiin. Tällaiset ovat päteviä tunnusmerkkejä, mutta ulkomaalaisuus ei ole. Esimerkiksi juuri vierasta kieltä puhuva voi aivan yhtä hyvin olla suomalainen.

Mielestämme ulkomaalainen-sanan käyttö vain lisää epäluuloja ja vihamielisyyttä ulkomaalaistaustaisia kohtaan. Vaikka Turun Sanomat referoi poliisitiedotteita, on lehdellä silti toimituksellinen vastuu siinä ilmestyvistä tiedotteista. Toivomme, että TS tarkastaa jatkossa linjaansa vastaavanlaisissa uutisoinneissa.

Pirita Pappinen, Elli Rönnholm ja Pauliina Savola

TYYn kansainvälinen valiokunta

Julkaistu 15.5.2008



Olen täysin samaa mieltä Turun yliopiston ylioppilaskunnan kv. valiokunnan kanssa.

On väärin puhua sanomalehdessä taskuvarkaista ”ulkomaalaisina” tai ”ulkomaalaisilta vaikuttavina”. Kyseiset Turun rautatieasemalla hengailleet taskuvarkaat olivat todennäköisesti mustalaisia, koska viime aikoina Suomeen sankoin joukoin tulleet romanialaiset mustalaiset ovat kaduilla kerjäämisen lisäksi harrastaneet runsaasti taskuvarkauksia ja myymälävarkauksia. En oikein usko, että esimerkiksi Turun satamasta Turun keskustaan tulevat ruotsalaiset risteilymatkustajat eli Sven-Erikit ja Åsa-Gunillat kovin ahkerasti pöllisivät lompakoita suomalaisten taskuista.

Jos ja kun taskuvarkaat olivat mustalaisia, Turun Sanomissa olisi pitänyt sanoa varkaiden olleen mustalaisia. Romaniasta Suomeen kerjäämään ja varastelemaan tulleiden mustalaisten sanominen epämääräisesti "ulkomaalaisiksi" on yhtä tyhjän kanssa.

Sanomalehdissä pitäisi antaa ihmisille relevanttia tietoa yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Sellaista tietoa on mm. se, että mustalaiset ja somalit ovat vahvasti yliedustettuna ryöstäjien joukossa. Tämä tieto auttaa ihmisiä suojautumaan rikoksilta välttelemällä niitä demografisia ryhmiä, jotka ovat tilastollisesti yliedustettuina rikollisten joukossa.

Esimerkiksi somalit tekevät väkilukuun suhteutettuna monisatakertaisesti enemmän ryöstöjä kuin suomalaiset. Tästä syystä on järkevää olla enemmän varuillaan somalien tai mustalaisten läsnäollessa kuin suomalaisten läsnäollessa.

Tämä on aivan samanlaista terveen järjen käyttöä kuin se, että naisella on suurempi todennäköisyys joutua miehen raiskaamaksi kuin naisen raiskaamaksi. Suomen lain mukainen määritelmä rikosnimikkeelle raiskaus on sellainen, että siihen voi nainenkin syyllistyä. Tästä huolimatta miehet tietysti tekevät raiskauksia paljon enemmän kuin naiset. Pimeällä kadulla keskellä yötä yksin kävelevän 160-senttisen ja 50-kiloisen naisen kannattaa olla enemmän varuillaan 190-senttisen ja 100-kiloisen miehen kävellessä vastaan kuin toisen 160-senttisen ja 50-kiloisen naisen kävellessä vastaan. Samoin suomalaisten kannattaa suhtautua varovaisemmin somaleihin ja mustalaisiin kuin toihin suomalaisiin.

Jos Suomen sanomalehdistössä kerrottaisiin tällaisia asioita rehellisesti, rikoksia tapahtuisi paljon vähemmän. Sananlasku sanoo, että tilaisuus tekee varkaan. Lähes kaikki rikokset Suomessa ovat sellaisia, jotka voitaisiin välttää pienellä varovaisuudella. Jos kansa ei saa relevanttia tietoa erilaisten demografisten ryhmien tilastollisesta todennäköisyydestä syyllistyä tietyntyyppisiin rikoksiin, ihmiset eivät osaa olla sopivasti varuillaan tietyissä tilanteissa.

Suomen sanomalehdistön totaalinen vaikeneminen rikoksentekijöiden etnisyyksistä on verrattavissa siihen, että lapsia ei opetettaisi varomaan namusetiä. Kaikkien sanomalehtien ja tv- ja radiokanavien jatkuvasti toitottama "monikulttuurisuus on rikkaus, maahanmuuttajat poistavat työvoimapulamme ja rikastuttavat kulttuuriamme ja tuovat ihanaa eksoottistä väriä katukuvaan"-propaganda on verrattavissa siihen, että lapsille sanottaisiin: "Jos joku tuntematon setä tarjoaa teille karkkia, menkää sen sedän mukana hänen autoonsa tai asuntoonsa."

Turun Sanomat harrastaa juuri tällaista harhaanjohtamista kertomalla epämääräisesti, että pari "ulkomaalaisilta vaikuttavaa" miestä on varastellut lompakoita ihmisten taskuista Turun rautatieasemalla. Turun Sanomissa olisi pitänyt sanoa suoraan, että asialla olivat mustalaiset. Poliittinen korrektius kuitenkin estää sanomasta tätä. Niinpä tavallisia suomalaisia sinisilmäisiä hölmöjä joutuu jatkuvasti taskuvarkaiden tms. katuryöstäjien uhriksi, koska he eivät ymmärrä varoa mustalaisia tai somaleja ym. rikostilastoissa vahvasti yliedustettuja aineksia.

Turun yliopiston ylioppilaskunta-aktiivit väänsivät asiaa rautalangasta tuossa yleisönosastokirjoituksessaan:

Tiettävästi itse ulkomaalaisuus ei näy päällepäin eikä se siten ole määrittely tai tunnusmerkki. Sanalla ulkomaalainen on todennäköisesti viitattu johonkin ulkoiseen tuntomerkkiin tai esimerkiksi käytettyyn vieraaseen kieleen tai aksenttiin. Tällaiset ovat päteviä tunnusmerkkejä, mutta ulkomaalaisuus ei ole. Esimerkiksi juuri vierasta kieltä puhuva voi aivan yhtä hyvin olla suomalainen.


Näin juuri on asia. Päteviä etsityn rikollisen tuntomerkkejä ovat "ulkoiset tuntomerkit" eli ihonväri, hiustenväri, pituus, ruumiinrakenne, ikä, sukupuoli ja vaatetus. Etsitty rikollinen voidaan joskus tunnistaa myös "esimerkiksi käytetyn vieraan kielen tai aksentin" perusteella.

On kuitenkin totta, että "juuri vierasta kieltä puhuva voi aivan yhtä hyvin olla suomalainen". Esimerkiksi minä puhun joskus kadulla tai kahvilassa ranskaa tai italiaa tyttöystäväni kanssa tai kavereideni kanssa estääkseni useimpia satunnaisia ohikulkijoita tai viereisessä kahvilapöydässä istuvia ihmisiä kuuntelemasta intiimejä juttujamme. Jos olisin joskus tällaisessa tilanteessa syyllistynyt johonkin rikokseen, silminnäkijä voisi raportoida minun puhuneen ranskaa tai italiaa.

Tämä olisi kuitenkin varsin huono tuntomerkki. Yleensä suomalaiset puhuvat vieraita kieliä vain keskustellessaan ulkomaalaisten kanssa. Yleensä ihmiset puhuvat omaa äidinkieltään, joten kieltä X puhuva ihminen on todennäköisesti kotoisin X-kielisestä maasta.

Kieli ei kuitenkaan ole kovin hyvä tuntomerkki silloinkaan, kun sen perusteella voidaan arvata ihmisen etnisyys. Mitä se esimerkiksi tarkoittaa, jos jonkun rikollisen sanotaan puhuneen ranskaa?

Alla kaksi ranskankielistä ihmistä.
Patricia Kaas:




Yossou N'Dour:




Kumpaa näistä pitäisi ruveta etsimään, jos poliisi sanoisi etsityn rikollisen puhuneen ranskaa?

Kieli on tuntomerkkinä yhtä tyhjän kanssa. Jos ranskaa puhuva afrikkalainen tekee rikoksen, onko järkevämpää sanoa rikollisen olleen a) afrikkalainen vai b) ranskankielinen? Jos ruvetaan etsimään "ranskankielistä rikollista", oikeaa henkilöä ei hevin löydy.

Ulkomaalaisuus ei näy päällepäin,
kuten Turun yliopiston ylioppilaskunnan kv. valiokunnan lausunnossa sanotaan. Ranskalainen voi olla aivan suomalaisen näköinen; ks. esim. Patricia Kaas.

Jos taas sanotaan rikollisen olleen afrikkalainen, hänet voidaan löytää huomattavasti helpommin.

Mitä enemmän tuntomerkkejä rikollisesta annetaan, sitä helpommin hänet löydetään. "Rikollinen oli ulkomaalainen" on yhtä merkityksetön tuntomerkki kuin "rikollinen oli ihminen", koska "ulkomaalainen" (eli ei-suomalainen) voi olla minkä näköinen tahansa.

Olen toki kirjoittanut tästä asiasta ennenkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Hyvä, että myös Turun yliopiston ylioppilaskunnan kv. valiokunnan tytöt ovat vihdoin tajunneet samat asiat kuin minä.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Väestökehityksestä


Aamulehden pääkirjoituksessa
kerrotaan Suomen väestökehityksestä:



Tilastokeskus tilastoi nykyään liki kaiken sen, mikä ympärillämme tapahtuu. Kun tietää, voi toimia.

Tuore tilasto viime vuoden meistä - syntyneistä ja kuolleista - kertoo, että syntyvyys ja kuolleisuus Suomessa lähenevät lyhyin askelin toisiaan. Tarkat luvut ovat 58 729 syntynyttä, 49 080 kuollutta. Kuolleiden määrä on suurin kuuteen vuoteen.

Kauas katsovat ja pitkälle näkevät ovat jo pitkään todistaneet, että vaikka elinikä kasvaa, Suomen väkiluku kuihtuu. Sen vuoksi tarvitsemme maahanmuuttajia, tuoretta työvoimaa, uusia asukkaita.


Loistavaa logiikkaa. Suomen luonnollisen väestönkasvun hiipumiseen tarjotaan lääkkeeksi ihmisten tuomista Afrikasta ja Lähi-idästä Suomeen.

Maahanmuuttajat eivät kuitenkaan paranna väestön huoltosuhdetta eli työssäkäyvien prosentuaalista osuutta koko väestöstä, koska työssäkäyvien osuus maahanmuuttajista on pienempi kuin työssäkäyvien osuus suomalaisista. Karkeasti ottaen puolet suomalaisista on työssäkäyviä ja puolet työelämän ulkopuolella olevia lapsia, vanhuksia, opiskelijoita, työttömiä, kotiäitejä jne. Maahanmuuttajista työssäkäyviä on noin kolmasosa ja työelämän ulkopuolella olevia noin kaksi kolmasosaa. Mitä enemmän Suomessa on maahanmuuttajia, sitä pienempi on työssäkäyvien prosentuaalinen osuus koko väestöstä.

Maahanmuutto ei siis ratkaise väestön ikääntymisestä aiheutuvia ongelmia, vaan pahentaa niitä.



Aamulehti jatkaa:

Tai sitten me tarvitsemme lisää lapsia. Helpommin sanottu kuin laitettu. Mukavuusyhteiskunnassa katumaasturi on kiinnostavampi hankinta kuin lapsi. Auton öljyt vaihtaa korjaamo, lapsen vaipat pitää vaihtaa itse.


Syntyvyyden väheneminen ei kyllä merkittävässä määrin johdu ihmisten mukavuudenhaluisuudesta, vaan nuorten aikuisten epävarmoista yhteiskunnallisista olosuhteista. Lapsiahan hankkivat lähes yksinomaan juuri nuoret aikuiset. Akateemisen koulutuksen ja ylipäätään kaiken koulutuksen ylitarjonta suomalaisessa yhteiskunnassa pitkittää opiskeluaikoja, kasvattaa opiskelijoiden prosentuaalista osuutta nuorten aikuisten ikäluokista, siirtää lasten hankkimista opiskelun jälkeiseen aikaan ja heikentää valmistuneiden mahdollisuuksia saada koulutustaan vastaavaa työtä koulutetun työvoiman ylitarjonnan vuoksi ja samasta syystä myös alentaa korkeaa koulutusta vastaavasta työstä maksettavaa palkkaa.

Syntyvyyttä olisi voitu 1990-luvulla ja 2000-luvulla merkittävästi kasvattaa supistamalla opiskelijamäärien sisäänottoa, leikkaamalla opintotukea, alentamalla veroja, dereguloimalla työmarkkinoita, korottamalla lapsilisiä ja alentamalla lasten päiväkotimaksuja.

Koska näin ei ole tehty, seurauksena on ollut liiallisen opiskelun ja huonosti palkattujen pätkätöiden putkessa hilluvien nuorten aikuisten suuri määrä. Tällaisessa epävarmassa elämäntilanteessa ihmiset eivät kovin suuresti viitsi hankkia lapsia. Seurauksena on matala syntyvyys.

Nyt tätä seurausta sitten ihmetellään. Syntyvyyden alenemisen jättämää aukkoa suomalaisten väestöpyramidissa pyritään paikkaamaan tuomalla Afrikasta ja Lähi-idästä Suomeen satojatuhansia neekereitä ja arabeita. Tämä on sama kuin jos hampaissa olevia reikiä paikattaisiin kaatamalla hampaankoloihin hunajaa.



Aamulehden pääkirjoitustoimittaja osoittaa kapasiteettinsa ymmärtää demografisia trendejä ihmettelemällä kuolleisuuden lisääntymistä:

Miesten osa maailmassa ei ole helppo. Miehiä kuoli edellisen kerran enemmän kuin nyt vuonna 1992. Mitään erityistä syytä ilmiöön ei edes Tilastokeskus pysty osoittamaan.

Asiantuntijat tarjoavat tavanomaiset. Liikaa alkoholia, stressiä, vääriä ruokailutottumuksia, perimää, onnettomuuksia.

Vaan jospa miehet eivät osaa sairastaa oikein silloin kun on sairastamisen aika?


Aamulehden mukaan siis edes Tilastokeskus ei pysty osoittamaan syytä siihen, että miesten kuolleisuus oli absoluuttisesti suurempaa vuonna 2007 kuin vuonna 1992. Minä kuitenkin pystyn heti osoittamaan sen syyn ja kerron sen nyt Aamulehden toimittajallekin: Suomessa on nykyään enemmän vanhuksia kuin puolitoista vuosikymmentä aiemmin, joten vanhuksien määrän lisääntyminen on johtanut kuolleisuuden lisääntymiseen suhteessa koko väestöön.

Tämä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että keskimääräinen elinikä on pidentynyt. Suomessa oli 1960-luvulla nuorempi väestö ja matalampi keskimääräinen elinikä kuin muissa Pohjoismaissa. Juuri silloin Suomessa oli pienempi kuolleisuus kuin muissa Pohjoismaissa, koska vanhuksia oli vähemmän. Suurin osa ihmisistä kuolee vanhuksina. Kun vanhuksia on entistä enemmän, vuosittain kuolevien ihmisten määrä on entistä suurempi.

Tällainen yksinkertainen demografinen lainalaisuus on täysin tuntematon Aamulehden pääkirjoitustoimittajalle. Eipä siis ihme, että sama pääkirjoitustoimittaja kannattaa maahanmuuton lisäämistä ratkaisuna väestön ikääntymiseen.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Afrikkalaisesta yhteiskunnasta

Koska yhteiskunta koostuu ihmisistä, afrikkalaisten ihmisten muodostama yhteiskunta on afrikkalainen yhteiskunta.

Tätä itsestäänselvää, suorastaan tautologista tosiasiaa ovat yrittäneet fanaattisella vimmalla kiistää vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen, valtionsyyttäjä Mika Illman ja Espoon käräjäoikeus.

Onneksi kuitenkin veteraanitoimittaja Erkki Toivanen tajuaa asioita paremmin kuin em. tahot ja kuvaa afrikkalaisen yhteiskunnan todellisuutta:



Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun Robert Mugaben pyrkimys ehdottomaan yksinvaltaan oli jo merkinnyt ainakin 10 000 siviilin kuolemaa, kymmenien tuhansien kidutusta ja satojen tuhansien järjestelmällistä vainoa. Vastustajat eivät enää olleet valkoihoisia kolonialisteja, vaan mustia zimbabwelaisia.

Mitä silloin teki muu maailma? Mitä Afrikka? Ei mitään.

Mugabelle väkivalta oli tullut erottamattomaksi osaksi siirtomaavallalta perinnöksi jäänyttä demokratiaa. Seurauksena on nykyinen humanitäärinen katastrofi: Asukkaiden keskimääräinen elinikä on pudonnut 37 vuoteen. Aikuisista on työttöminä 80 prosenttia. Inflaatio etenee yli 100 000 prosentin vuosivauhdilla. Yli kolme miljoonaa on paennut maasta, joukossa valtaosa lukeneistosta ja ammattitaitoisesta työvoimasta. Elintarvikepula eteläisen Afrikan entisessä vilja-aitassa olisi jo tappanut nälkään valtaosan asukkaista, elleivät kansainväliset järjestöt ruokkisi Mugaben mielivallan uhriksi joutunutta kansaa.

Mitä tekee muu maailma? Se oli ollut valmis pakotteisiin tuomitessaan Ian Smithin valkoihoisen kapinahallituksen rotusorron ja Etelä-Afrikan apartheidin? Mitä tekee Afrikan Unioni, kun sortaja on mustaihoinen? Mitä apartheidista vapautunut Etelä-Afrikka, minne miljoonat zimbabwelaiset ovat paenneet? Ei mitään.

Ehkä syy on siinä, että useimmissa Afrikan maissa demokratia on vääristynyt välineeksi, jonka avulla hallitseva poliittinen luokka kahmii itselleen ja kannattajilleen etuisuuksia ja omaisuutta. Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kulissi. Mugaben Zimbabwessa kleptokratia liittyy tyrannokratiaan, järjestelmään, jossa vaalien tulokset ovat olleet kerta toisensa jälkeen mielipideterrorin ja väkivallan avulla manipuloituja. Afrikan unionin peruskirjassa tosin todetaan, että jäseniltä edellytetään perustuslaillista hallitusta. Mutta onko kukaan rohjennut kyseenalaistaa Zimbabwen hallituksen jäsenyyden AU:ssa? Kenian presidentti Mwai Kibakin esimerkkiä noudattaen Mugabe yrittää varastaa vaalivoiton itselleen, kun Zimbabwen äänestäjien urhea enemmistö terroria ja aseita uhmaten antoi äänet oppositiolle.

Kiinan kommunistien kouluttama Mugabe ei voi hyväksyä, että joku kyseenalastaisi hänen asemansa tai hänen johtamansa puolueen yksinvallan. Kleptokraattina hän on jakanut kannattajilleen miljoonia hehtaareja laittomasti takavarikoituja maita ja mantuja. Tyrannokraattina hän on lähettänyt armeijan kenraalit ryöväämään timantti-, kupari- ja kobalttikaivoksia Kongosta. Afrikan sysimustassa ytimessä riehuneet taistelut ovat vaatineet ainakin kolmen miljoonan ihmisen hengen. Miksi muuten toisen maailmansodan jälkeen verisimmästä selkkauksesta ei juuri puhuta? Vain siksikö että siellä mustat tappavat mustia?

Ellemme voi edellyttää edes ihmisyyttä Afrikan johtajilta, syyllistymme rasismista räikeimpään: Otaksumme Ian Smithin tavoin, että mustaihoiset ovat ihmisinä alikehittyneitä ja siksi kykenemättömiä käyttämään valtaa. ”Not in my lifetime” – ei minun elinaikanani - oli lause, jonka luin BBC:n uutisissa eetteriin Lontoosta 11.11.1965, kun Ian Smith julisti Etelä-Rhodesian yksipuolisesti itsenäiseksi varmistaakseen, että valta säilyy valkoisilla. Eihän viime vuonna kuollut Smith voinut olla oikeassa!

Tätä kirjoitettaessa, Zimbabwen 28. itsenäisyyspäivänä, Kiinasta laivattu 77 tonnin aselasti on lähdössä Etelä-Afrikasta Zimbabween. Presidentti Thabo Mbeki ’ei voi tehdä sille mitään’. Mbeki ja Mugabe siloittavat tietä julman rasismin voitolle osoittamalla Smithin olleen oikeassa.



Ian Smith olikin samanlainen realisti kuin Enoch Powell:



At the time that he claimed to be defending "civilised standards", Rhodesians had already witnessed the flight of Belgian refugees from the Congo; Idi Amin had trashed Uganda, and Mobutu Sese Seko was about to introduce an even more brutal and dysfunctional regime in neighbouring Zaire; immediately to the north of Rhodesia, Kaunda's Zambia was in a mess, riddled with corruption and economically mismanaged, and Malawi was being similarly misruled by the eccentric despot Hastings Banda. So why, Smith argued, would Mugabe be any different? Why, indeed.


Lähes kaikki mustatkin zimbabwelaiset myöntävät, että Zimbabwessa/Rhodesiassa oli asiat paljon paremmin valkoisten ollessa vallassa:



Smith had run a successful emerging African country and, although the whites were the main beneficiaries, there was increasing prosperity among the black population.

Above all there was a sound, intelligently managed economy, free from the post-colonial blight of corruption.

Today, Zimbabwe is a failed state with a non-functioning economy, a once-flourishing agricultural sector now moribund, and a population on the brink of starvation. According to a UN Development Programme index, life expectancy there today is one of the lowest in the world. So much for liberation.

Although the first 20 years of Mugabe's rule saw a slow, somewhat even-paced decline, the calamitous collapse has been achieved in little more than half a decade, an extraordinary feat of self-destruction when one considers that it took more than a century for Ian Smith's white antecedents to carve a modern, functioning, European-style society out of raw African bushveld.

But that has been the story of post-colonial Africa and, although this week's obituaries will largely dismiss Smith as a colonial caricature, a novelty politician from another age, if you were to go to Harare today and ask ordinary black Zimbabweans who they would rather have as their leader - Smith or Mugabe - the answer would be almost unanimous. And it would not be Mugabe.



Valkoisten eurooppalaisten hallitsema Afrikassa sijaitseva maa oli eurooppalainen yhteiskunta, jossa mustilla afrikkalaisillakin oli paljon paremmat olot kuin afrikkalaisten itsensä hallitsemassa afrikkalaisessa yhteiskunnassa.

Kaikki tämä tieto on sellaista, jonka julkaisemisen Mikko Puumalainen, Mika Illman ja Espoon käräjäoikeus yrittävät kieltää.

Totuus on vaarallista vain sellaisille vallanpitäjille, joiden asema perustuu valheeseen. Monikulttuurisuusideologiaa kannattava poliittinen ja byrokraattinen valtaeliitti pyrkii suojelemaan asemaansa estämällä kansaa saamasta totuudenmukaista tietoa mm. Afrikan todellisista oloista, afrikkalaisten ihmisten muodostamista yhteiskunnista ja Suomeen ym. Euroopan maihin muuttavien afrikkalaisten mukanaan tuomasta kulttuurillisista perinteistä ja yhteiskunnallisista tavoista ja käsityksistä. Tästä syystä suomalaisissa tiedotusvälineissä ja poliittisessa ja hallinnollisessa järjestelmässä ei juuri lainkaan tuoda esille tosiasioita Afrikan oloista tai sitten yritetään laittaa kaikki Afrikan ongelmat valkoisten eurooppalaisten syyksi.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Demografisia trendejä

Koska yhteiskunta koostuu ihmisistä, kannattaa hieman analysoida Suomessa asuvien ihmisten entistä jakaumaa.



Hesari kertoo tällaista:


Päiväkotilapsista yhä useampi on Helsingissä maahanmuuttajataustainen

Maahanmuuttajataustaisten lasten osuus helsinkiläisissä päiväkodeissa on kasvussa. Vuonna 2006 Helsingissä oli 21 päiväkotia, joissa maahanmuuttajataustaisten lasten osuus oli yli 30 prosenttia. Viime vuonna päiväkoteja oli 11 enemmän eli 32.



...ja tällaista:


Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus Helsingin peruskoulujen oppilaista kasvaa vauhdilla. Ennusteiden mukaan muita kieliä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien oppilaiden osuus on vuonna 2025 jo lähes neljännes eli 23,3 prosenttia koululaisista.

Luvut ilmenevät pääkaupunkiseudun väestö- ja palvelutarveselvityksestä. Nyt Helsingin peruskoululaisista noin 11 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, vuonna 2002 heidän osuutensa oli vasta kuusi prosenttia.

Muutokseen on kaksi syytä: suomea ja ruotsia puhuvien oppilaiden määrän vähentyminen ikäluokkien pienentyessä sekä ulkomaalaistaustaisten oppilaiden määrän kasvu. Ennusteen mukaan nopeimmin kasvaa somalia ja muita Keski-Afrikan kieliä puhuvien oppilaiden määrä.


Miettikää, mitä tämä merkitsee Suomen väestökehityksen kannalta lähivuosikymmeninä, suomalaisten vanhusten kuollessa pois ja afrikkalaisten ym. ei-eurooppalaisten lasten kasvaessa aikuiseksi ja hankkiessa lapsia.

Etnisesti vierasperäinen väestö paisuu kovaa vauhtia afrikkalaisten ym. ei-eurooppalaisten suomalaisia korkeamman syntyvyyden vuoksi.

Etnisesti vierasperäinen väestö siis kasvaisi kovaa vauhtia vuosikymmenien ajan, vaikka kaikki maahanmuutto kiellettäisiin heti.


Maahanmuuttajien Suomessa syntyneet lapset ja lapsenlapset kasvattavat etnisesti vierasperäistä väestöä eksponentiaalisesti.

Suomeen lähivuosina ja -vuosikymmeninä tulevat uudet maahanmuuttajat kasvattavat etnisesti vierasperäistä väestöä vielä lisää. Nämä uudetkin maahanmuuttajat tekevät itsekin lapsia enemmän kuin suomalaiset. Heidänkin lapsensa hankkivat lapsia jne.

Tämä on loputon kierre. Etnisesti vierasperäinen väestö kasvaa kovaa vauhtia ilman mitään rajaa. Muutaman vuosikymmenen sisällä suomalaiset jäävät vähemmistöksi Suomessa.

Maahanmuuttajataustainen väestö vieläpä keskittyy pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin, etupäässä Turkuun, Tampereelle ja Ouluun. Miettikää, miten tämä vaikuttaa isojen kaupunkien houkuttelevuuteen asuinalueena. (Mitähän white flight on suomeksi?)

Miettikää, miten vieraskielisten ja etnokulturaalisesti vierasperäisten lasten suuri määrä vaikuttaa kouluopetukseen ja päivähoitoon jo nyt.

Helsingissä oli vuonna 2007 jo yli 30 lastentarhaa, jossa ulkomaalaisten lasten osuus on yli 30 % kaikista lapsista. Haluaisitko sinä laittaa lapsesi sellaiseen päiväkotiin, jossa kolmasosa lapsista ei puhu suomea?

Mitä tämä merkitsee suomenkielisten lasten äidinkielen taidon kehitykselle? Millaista kieltä puhuu suomalainen lapsi, joka kuulee päiväkodin hiekkalaatikolla joka päivä swahilia tai urdua?

Miten hyvin lastentarhanopettajat voivat hoitaa ulkomaalaisia lapsia, jotka eivät ymmärrä suomea?

Kun päiväkotilapsi ei ymmärrä lastentarhanopettajan puhumaa kieltä, lapsi turhautuu ja ahdistuu; tällöin lapsi oireilee häiriökäyttäytymisellä, kuten väkivallalla. Lastentarhanopettajilla menee kaikki aika näiden ulkomaalaisten lasten ongelmien selvittelyyn eikä aikaa jää terveiden suomalaisten lasten huomioon ottamiseen. Tällöin suomalaisetkin lapset häiriintyvät näissä lastentarhoissa, jossa heitä ei hoideta kunnolla.



HS jatkaa:

Ennusteita maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuuksista ei tehdä koulupiireittäin tai kouluittain. Kaupungin sisällä he jakautuvat hyvin epätasaisesti, kertoo Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija Pekka Vuori.

"Helsingissä on jo nyt pari koulua, joissa kolmannes oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Toisaalta on myös kouluja, joilla ei ole käytännössä lainkaan maahanmuuttajataustaisia oppilaita."

Vuori ennustaa, että jo vuonna 2015 Helsingissä on kouluja, joissa ulkomaalaistaustaisten oppilaiden osuus ylittää 50 prosenttia.



Miettikää, mitä tämä merkitsee koulujen oppimisilmapiirin kannalta.

Jos oppilaista kolmasosa tai puolet on ulkomaalaisia, koulun keskimääräiset oppimistulokset romahtavat järkyttävän alas. Ihminen ei pysty oppimaan asioita vieraalla kielellä yhtä hyvin kuin omalla äidinkielellään.

Jos oppilas saisi jostakin lukuaineesta äidinkielellään kympin, hän saa siitä vieraalla kielellä ehkä seiskan.

Jos lapsi tai nuori olisi seiskan oppilas opetuskielen ollessa sama kuin hänen äidinkielensä, joutuessaan käymään koulua vieraalla kielellä hän romahtaa nelosen oppilaaksi.

Suomen väestön keskimääräinen koulutus- ja osaamistaso romahtaa, kun etnisesti vierasperäisen, vieraskielisen väestön määrä kasvaa. Tämä on matemaattisesti väistämätöntä. Koska ihminen ei pysty oppimaan asioita vieraalla kielellä yhtä hyvin kuin omalla äidinkielellään, vieraskielisten oppilaiden määrän lisääntyminen johtaa matemaattisella vääjäämättömyydellä keskimääräisten oppimistuloksien heikentymiseen.

Jos joku väittää päinvastaista, kirjoittakoon allaolevaan kommenttiosastoon jonkun esseen vaikkapa saksaksi tai ranskaksi. Miettiköön sitten, onko onnistunut ilmaisemaan omat ajatuksensa saksaksi tai ranskaksi yhtä hyvin kuin suomeksi.

Suomen koulujärjestelmä on PISA-tutkimuksen mukaan tuottanut maailman parhaat oppimistulokset. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että suomalaiset opettajat olisivat maailman parhaita. Suomen koulujärjestelmä on tuottanut keskimäärin parempia oppimistuloksia kuin esimerkiksi Ruotsin, Saksan, Britannian tai Ranskan koulujärjestelmä, koska Suomen kouluissa on vähemmän maahanmuuttajataustaisia oppilaita eli vieraskielisiä oppilaita kuin Ruotsin, Saksan, Britannian tai Ranskan kouluissa. Kun vieraskielisten oppilaiden määrä kasvaa, keskimääräiset oppimistulokset romahtavat.

Koulutusjärjestelmän tuottamien keskimääräisten oppimistulosten alentumisen vuoksi työmarkkinoille tulevien koulusta valmistuvien nuorten keskimääräinen osaamistaso on entistä huonompi. Tällä on erityisen suuri merkitys modernissa tietoyhteiskunnassa, jossa monet ammatit perustuvat korkeaan osaamiseen. Suomen kilpailukyky maailmanmarkkinoilla heikkenee, kun suomalaisen työvoiman osaamistaso on entistä huonompi. Kuutosen keskiarvolla varustetut hiphopparit, pissikset ja burqahaamut eivät ole innovatiivisia IT- osaajia tai bioteknologian tutkijoita. Suomi muuttuu korkean teknologian ja muun korkeatasoisen osaamisen maasta Ugandan, Pakistanin tai Guatemalan kaltaiseksi köyhäksi kehitysmaaksi, jonka talous perustuu ammattitaidottomaan halpatyövoimaan. Tätä se monikulttuurisuus on.



HS jatkaa:


Kaupungille nämä oppilaat tulevat keskimääräistä kalliimmiksi. Suomea puhuva oppilas maksaa keskimäärin 7000 euroa vuodessa, maahanmuuttajataustaisen oppilaan kustannus on noin 10500 euroa.


No onpas kiva. Puolitoistakertaiset kustannukset. Kun maahanmuuttajataustaisia oppilaita on kohta yli 20% kaikista koululaisista, he aiheuttavat kohta n. 30% kaikista kustannuksista. Kivakiva.

Jos maahanmuuttajataustainen väestö eli etnisesti vierasperäinen väestö muuttaisi pois Suomesta, koulujärjestelmän kustannukset veronmaksajille alentuisivat useita kymmeniä prosentteja. Julkisten menojen alentuminen tekisi mahdolliseksi alentaa veroja. Jos Suomessa asuisi vähemmän maahanmuuttajia, Suomessa olisi matalammat verot.

Tämä on matemaattinen fakta, vaikka mm. valtionsyyttäjä Mika Illman yrittäisi sitä kiistää. Illman tunnetusti edustaa sitä kantaa, että tilastollisten faktojen kertomisen on oltava rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Jäämme odottelemaan, että Illman nostaa syytteen Helsingin Sanomia vastaan maahanmuuttajien aiheuttamien suurien koulutuskustannusten kertomisesta suomalaiselle yleisölle.

Illmanin mukaan on varmaan ilmeistä, että kertomalla näitä tosiasioita HS on vain yrittänyt saada lukijat tuntemaan inhoa ja halveksuntaa maahanmuuttajia kohtaan. Nimenomaan tällä "kirjoittajan tarkoituksena on selvästi ollut saada lukija kokemaan samanlaista inhoa ja halveksuntaa maahanmuuttajia kohtaan, mitä hän itse kokee"-fraasilla valtionsyyttäjä Illman on tunnetusti perustellut sekä minua vastaan nostettua syytettä että mm. Tomashot-sivuston ylläpitäjää vastaan nostettua syytettä. Mahdollisesti satoja muitakin poliittiseen ajojahtiin perustuvia, mielivaltaisesti tekaistuja syytteitä on perusteltu yksinkertaisesti copypastaamalla tuota samaa fraasia kaikkiin syytekirjelmiin. Valtionsyyttäjä Mika Illmanin mielestä minkä tahansa tosiasioiden kertominen on aina rangaistavaa, jos Illman itse päättää väittää tosiasioiden kertomisen tarkoituksena olleen jonkun tahon solvaaminen. Illman siis yrittää ottaa itselleen vallan kieltää mielivaltaisesti mitä tahansa. Illmanhan voi koska tahansa väittää mitä tahansa juttua solvaamistarkoituksessa kirjoitetuksi. Tähän hän tietysti pyrkiikin.



HS selittää syytä ulkomaalaistaustaisten koululaisten aiheuttamiin suuriin menoihin:


Korkeampien kustannuksien syynä on suomen kielen opiskeluun ja kotoutumiseen tarkoitettu valmistava opetus, suomi toisena kielenä -opetus sekä maahanmuuttajataustaisille oppilaille tarjottava oman äidinkielen opetus.


No niin. Tässä se taas tuli. Koska ihminen ei opi asioita vieraalla kielellä yhtä hyvin kuin omalla äidinkielellään, maahanmuuttajien lapsille joudutaan opettamaan myös heidän omaa äidinkieltään (swahili, urdu jne.) suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Koska koulujen opetuskieli on kuitenkin suomi, maahanmuuttajien lapsille joudutaan opettamaan suomea suurella vaivalla ja suurin kustannuksin.



HS jatkaa:


Myös oppilaan oman uskonnon opetus lisää kustannuksia.


Jokainen varmaan tietää, mitä tarkoittaa "oppilaan oma uskonto". Jos joku ei tiedä, sanon sen suoraan: se on islam. Suomessa asuvat japanilaiset vanhemmat eivät vaadi suomalaista koulua opettamaan japanilaiselle lapselle shintouskontoa suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Ainoa "oppilaan omana uskontona" opetettava uskonto on nimenomaan islam.

Tässä tietysti herää kysymys, miten lapsella tai nuorella edes voisi olla oma uskonto. Ei lapsella tai nuorella ole itsenäiseen ajatteluun perustuvia uskonnollisia näkemyksiä. Lapsella tai nuorella on se uskonto, jonka hänen vanhempansa ovat hänelle valinneet. Suomeen siis tulee islamilaisia maahanmuuttajia, jotka hankkivat lapsilleen islamilaista kouluopetusta eli "maailma luotiin 6000 vuotta sitten, kaikki juutalaiset ja homot pitää tappaa"-tyylistä aivopesua suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Miten kukaan voi kannattaa tätä?

Jos ette kannata, miettikää äänestyspäätöksiänne vaaleissa. Älkää äänestäkö niitä ihmisiä, jotka ovat poliittisina päättäjinä edistäneet edelläkuvattua Suomen väestön muuttumista suomalaisesta väestöstä afrikkalais- ja lähi-itämaalaistaustaiseksi väestöksi.

Koska yhteiskunta koostuu ihmisistä, afrikkalaisista ihmisistä koostuva yhteiskunta on afrikkalainen yhteiskunta.