Mikael Jungner
Sosiaalidemokraatit
PuoluesihteeriSuomenkin menestykselle maahanmuutto on välttämätöntä. (lihavointi M. Ellilä) Se lisäisi kotimarkkinoiden kysyntää, lisäisi vientiä, avaisi huikeasti osaamista ja intoa nopeasti ja edullisesti.
Amerikkalainen tuttu professori oli vierailullaan kysynyt Helsingin Yliopiston luentosalissa, kuinka moni paikalla oleva haaveilee yrittäjyydestä. Muutama kymmenen kättä nousi monisatapäisessä salissa. Professori kysyi, kuinka moni Suomessa syntynyt oli valmis yrittämään. Käsiä nousi vain muutama. Maahanmuuttajista löytyy sitä riskinottoa, joka monelta suomalaiselta on ainakin tilapäisesti hukassa.
Mikä parasta, voimakas maahanmuutto ratkaisisi maatamme uhkaavan ikääntymis- ja huoltosuhdeongelman kertaheitolla. (lihavointi M. Ellilä)
Suomi avaa ovensa humanitäärisistä syistä hätää kärsiville ulkomaalaisille. Tätä toimintaa on syytä jatkaa. Sen lisäksi on ryhdyttävä aktiivisesti ja päättäväisesti houkuttelemaan maahan osaavia ja yrittäjähenkisiä uusia kansalaisia. Kysyntää nimittäin maailmalla vielä riittää.
Suvaitsevainen demokratiamme, jossa infrastruktuuri toimii, houkuttaisi taatusti lukemattomia venäläisiä, kiinalaisia tai muiden vielä kehittymättömien demokratioiden kansalaisia.
Maassamme opiskeleville tuhansille ulkomaalaisille olisi samoin tein avattava mahdollisuus tehdä työtä ja yrittää, jäädä maahamme vapaasti opiskelun jälkeen käyttämään osaamistaan isänmaamme hyväksi. Nythän opinahjoistamme valmistuneet EU:n ulkopuoliset opiskelijat pikemminkin ajetaan maastamme mahdollisimman nopeasti pois.
Suurin työsarka on tietysti asenteissa. Meidän on opittava elämään monikulttuurisessa maailmassa. Suomi tarvitsee lisää hindutemppeleitä, synagogia ja minareetteja.
Englanti on nostettava hallinnonkin käyttökieleksi kotimaisten kieltemme rinnalle.
Tarvitsemme ohjelmia, joilla houkutella yrittäjiä yrittämään Suomeen. Esimerkiksi Kanada tarjoaa vapaan pääsyn yrittäjille, jotka ovat valmiita sijoittamaan yritykseen, jonka pääkonttori on Kanadassa.
Ikäluokkiemme rajusti pienetessä voimme toki sulkea opinahjoja, irtisanoa opettajia ja purkaa opetusjärjestelmäämme. Tai sitten tarjota vapautuvia tuhansia opiskelupaikkoja ulkomaalaisille, jotka jäisivät ainakin joksikin aikaa Suomeen valmistumisensa jälkeen.
Edessä oleva tehtävä monikansallisen, monikulttuurisen, elinvoimaisen ja kukoistavan Suomen rakentamiseksi on mittava, mutta ei mahdoton. Perusteollisuutemme pohja on luotu aikanaan pitkälti saksalaisten, ruotsalaisten, englantilaisten, venäläisten ja norjalaisten maahanmuuttajien voimin.
SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin mielestä siis ruotsalaisten, norjalaisten, saksalaisten, englantilaisten ja venäläisten yrittäjien (mm. Nikolai Sinebrykoff) muuttaminen Suomeen 1800-luvulla jotenkin perustelee sen, että sosiaalietuuksilla elävistä Afrikasta ja Lähi-idästä tulleista maahanmuuttajista on Suomelle jotain hyötyä 2000-luvulla.
Kommentti
4.12.2011 20:50
Janne Muhonen
Nähdäkseni Jungner on menettänyt viimeisenkin otteensa arkitodellisuuteen ja siihen, mikä on taustaan katsomatta opiskelijoiden työllistymismahdollisuus tai -potentiaali. Luin kirjoitusta suunnilleen kyynel silmässä: kuinka paljon voi suomalaispoliitikko polkea lokaan kansaansa monikulttuuri-ideologiansa nimissä? (lihavointi M. Ellilä)
Jos hänen kaltaisillaan kirkassilmillä olisi piiruakaan kaukonäköisyyttä, tutustuisi hän edustamansa kansan todelliseen hyvinvointiin. Tämä savotta vaatii tekemistä, mutta ei ole mahdoton - riittää, kun kuuntelee hieman ympäristöään.
Jos (syntyperäisten) suomalaisten innovaatio- ja riskinottokyky on Jungnerin mielestä väliaikaisesti kateissa niin voisiko tätä piilevää potentiaalia harkita jotenkin kaivettavan esiin sen sijaan, että nämä kyvyttömät istutetaan kortistoon ja jyrätään jumalaisen maahanmuuton tieltä? Tämä pisti melkeinpä eniten silmään ja korvaan.
Mikä tekee suomalaisesta innovaatiokyvystä (joka on niin ikään ei-kannustavan veropolitiikan johdosta tukahdutettua ja jota ajetaan ulkomaille!) aina ja kaikkialla muuta huonomman? Onko ainoa onnistunut arkkitehtuuri minareettien pykäämistä? Onko ainoa kelvollinen ja tuettava/kannustettava säveltaide jotain etnistä sekä kiehtovaa?
M. J.:n kaltaisille omaa kansaansa vihaaville vasemmistopoliitikoille jokainen työtön suomalainen on halveksittava, "menetetty tapaus", ja kuin taikaiskusta korvattavissa jostain maagisesta pohjattomasta kaivosta annosteltavalla maahanmuutolla, (lihavointi M. Ellilä) joka tarjoaa vastauksen kaikkiin visaisimpiinkin pulmiin.
Kommentti
4.12.2011 17:29
Pekka SaarinenJungner toteaa: "Mikä parasta, voimakas maahanmuutto ratkaisisi maatamme uhkaavan ikääntymis- ja huoltosuhdeongelman kertaheitolla."
Kysytäänpä nyt valtiovarainministeripuolueen puoluesihteeriltä vielä yksinkertaisesti: Kuinka paljon itäisestä Afrikasta viimeisen 20 vuoden aikana tuodut turvapaikkaturistit ovat ratkaisseet huoltosuhdeongelmaa? Vastaus toivotaan euroina tai huoltosuhteen muutoksena.
Kommentti
6.12.2011 00:49
Pekka Saarinen
Vastauksen saamattomuus ei ihmetytä. Jokainen ylemmässä viestissä olevan linkin jutun ajatuksella lukenut tajuaa, että maahanmuuttopolitiikkamme on taloudellinen katastrofi. Jungnerkin lienee tajunnut asian ja sen tuhovoiman omalle puolueelleen.
Maahanmuutto voisi olla ihan hyväkin juttu, jos maahanmuuttajat valikoitaisiin taloudellisin perustein ja palkittaisiin todellisen panoksensa mukaisesti. Nyt vain on juuri päinvastoin. Mitä tuottamattomampi moniosaaja, sitä parempi palkinto.
Kommentti
4.12.2011 12:51
Hannu Haili
Maahanmuuttokriittisyys ei ole vihaa vaan tervettä itsesuojeluvaistoa. Kaikki normaalisti käyttäytyvät maat suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttajiin, koska tarkoituksena on suojella omia kansalaisia ja toisaalta hyötyä maahanmuutosta. Pohjoismaissa asia on nyt valitettavasti toisin.
Suomessa maahanmuuttajia on kolmea lajia
1. Aidot maahanmuuttajat eli lyhyesti maahanmuuttajat, jotka tulevat Suomeen tekemään työtä ja elättävät itsensä. Nämä maahanmuuttajat ovat toivottuja. He ovat juuri niitä jotka hyödyttävät Suomea.
2. Maahanmuuttajaloiset, joiden ainoa tarkoitus on tulla Suomeen elämään toisten kustannuksella. Maahanmuuttajaloisten olemassaolo on seurausta lepsusta maahanmuuttopolitiikasta. Heidän oleskelustaan ei Suomelle koidu mitään hyötyä.
3. Pakolaiset. Heidän auttamisensa on tietenkin hyväksyttävää, jos he ovat aitoja pakolaisia ja todellisessa hädässä.
Keskustelussa "maahanmuuttomyönteisten" taholta nämä kolme ryhmää tarkoituksella sekoitetaan keskenään. (lihavointi M. Ellilä)
Kuitenkin esim. Itä-Afrikasta saapuvista vain pieni osa on saanut pakolaisstatuksen. Lepsusta maahanmuuttopolitiikasta johtuen silti lähes kaikki tulijat ovat saaneet oleskeluluvan sen sijaan että heidät olisi käännytetty. (lihavointi M. Ellilä)
Ne jotka eivät ole saaneet pakolaisstatusta muodostavat juuri tämän maahanmuuttajaloisten ryhmän. Heitä on jo tuhansia ja lisää tulee, sillä lepsu maahanmuuttopolitiikka näyttää jatkuvan.
Maahanmuuttajaloiset tulevat oloista, missä kulttuuri nojautuu lähes 2000 vuotta sitten eläneeseen paimentolaiskulttuuriin, siis Suomen täysi vastakohta. Nämä tulijat eivät koskaan sopeudu Suomeen. Heistä koituu vain ongelmia.
Räikeintä on että monet ovat luku- ja kirjoitustaidottomia. On täysin järjenvastaista päästää tällaisia ihmisiä Suomeen. (lihavointi M. Ellilä)
Päättäjiä ei näytä lainkaan kiinnostavan, mitä tämä lepsu maahanmuuttopolitiikka lopulta Suomelle maksaa. Edellisen hallituksen vastaava ministeri suorastaan kieltäytyi asiaa selvittämästä.
Muuten, kuka nykyisessä hallituksessa hoitaa näitä maahanmuuttoasioita?
Eikö kukaan?
Kommentti
4.12.2011 13:14
Eila Jokimaa
Jos maahanmuuttajat kerran ovat niin kamalan kovia yrittämään, niin miksi heillä on kantaväestöä huomattavasti korkeampi työttömyysprosentti ja huonompi taloudellinen huoltosuhde? Nykyisellä maahanmuutolla saamme vain halpatyövoimaa ja multikielitaitoisia sossupummeja. Sinänsä onhan siinäkin ajatuksessa jotakin varsin dynaamista, että tänne saadaan ahkeria aasialaisia siivoamaan suomalaisten paskat puoli-ilmaiseksi.
Kommentti
4.12.2011 13:25
Juuso Uotila
Jungner taitaa olla vähän aikaansa jäljessä. Kaikki nuo argumentit on kumottu jo aikaa sitten ja moneen kertaan. Lueskelisit edes vähän blogeja niin ei tarvisi käydä jokaisen ihmisen kanssa erikseen jankuttavaa keskustelua aiheesta.
Kooste:
1. OIKEASTI KOULUTETTU MAAHANMUUTTO ON HYVÄ ASIA -> Suomessa on valmiiksi kova koulutustaso eli maahanmuuttajan pitää tulla jostain jossa koulutustaso on vähintää samaa luokkaa ollakseen hyödyksi tässä asiassa Suomelle -> SOMALIASSA EI OLE LÄHELLEKKÄÄN niin korkea koulutustaso kuin Suomessa. Eli humanitäärinen maahanmuutto ei ole tältä kannalta katsottuna hyvä asia.
2. Mitä tulee huoltosuhteeseen niin kouluttamaton maahanmuuttaja ei pysty kilpailemaan työmarkkinoilla koulutetun kantaväestön kanssa. -> kouluttamaton maahanmuuttaja jää herkemmin TYÖTTÖMÄKSI -> LISÄÄ TYÖTTÖMYYTTÄ -> HEIKENTÄÄ huoltosuhdetta. EI paranna.
Tämä kommentti "Lueskelisit edes vähän blogeja niin ei tarvisi käydä jokaisen ihmisen kanssa erikseen jankuttavaa keskustelua aiheesta" on helvetin hyvä, koska kaikki SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin käyttämät argumentit on kumottu blogeissa ja keskustelupalstoilla 5-10 vuotta sitten.
Jos poliitikot olisivat lukeneet nettikeskusteluja, he eivät olisi noin saatanan tyhmiä.
Nettikeskustelijat, kuten bloggaajat ja keskustelupalstojen kirjoittajat, ovat yhteiskunnallisista asioista keskimäärin paljon paremmin perillä kuin ammattipoliitikot, kuten kansanedustajat, puoluesihteerit, ministerit, pääministeri ja tasavallan presidentti.
Poliitikot ovat enimmäkseen täysin pihalla siitä poliittisesta keskustelusta, jota internetissä on viimeisen 5-10 vuoden aikana käyty. Poliitikkojen netinkäyttö on suunnilleen samalla tasolla kuin keskivertokansalaisen netinkäyttö oli n. 15 vuotta sitten, 1990-luvun puolivälissä. Poliitikot ovat henkisesti n. 15 vuotta jäljessä normaaleista ihmisistä.
Poliitikot ovat täysin pihalla asioista asioista. Kuka tahansa random-kaduntallaaja pesee kenen tahansa poliitikon 6-0 missä tahansa väittelyssä.
Mistä vitusta noita kansanedustajiksi ja puoluesihteereiksi kutsuttuja idiootteja sikiää?
Minkä kiven alta noita olioita ryömii esiin?
Missä tynnyrissä nuo vajaaälyiset ovat olleet viimeiset 15 vuotta?
Kommentti
4.12.2011 17:43
Juuso Uotila
Niin eli meinasit pistää kaikki maahanmuuttajat iästä riippumatta kouluihin ja odottelemaan että heistä joskus jotain tulisi. Ensinnäkin heistä kukaan ei osaa suomea tänne tullessaan -> tarvitaan lisää koulutusta. Jos tätä kieliongelmaa ei olisi ja heidät voitaisiin suoraa kouluttaa samalle tasolle suomalaisten kanssa niin eikö heillä myös menisi koulutustason saavuttamiseen tuo 12 vuotta mitä peruskoulun ja ammatillisen peruskoulutuksen käyneellä menee? Vai väitätkö että maahanmuutajat ovat niin fiksuja että he pystyvät oppimaan kaiken saman muutamalla pikku kurssilla? Jos luulet että oppivat niin mitäs luulet että onko samallainen illuusio kaikilla niille työnantajilla kun katselevat kyseisen maahanmuuttajan CV:tä? Jos taas koulutat yli kakskymppistä nuorta alusta loppuun suomalaiselle koulutustasolle niin tämä nuorihan on jo keski-ikäinen kun pääsee koulunpenkiltä pois. Sitten kun taas tämä työnantaja katsoo miehen CV:tä ja hän on lähes nelikymppinen ja vasta saanut koulutuksensa valmiiksi niin miksi ihmeessä hän palkkaisi vanhan kokenemattoman nuoren kokeneemman sijaan? Onko sillä värillä tässä tapauksessa väliä?
Mitäs väliä sillä on jos opinajot pienevät? Eikö tällöin myös niistä koituvat kustannukset pienene? Sitäpaitsi ottaen huomioon suuret ikäluokat ja heidän työllistymiset niin heistä iso osa on suojatöissä ja joita ei edes olisi normaaleilla työmarkkinoilla.