Kirja Venäjän vallankumouksesta saamassa kiihotussyytteen Vantaalla
Valtionsyyttäjä: suomalainen esipuhe on juutalaisvastainen
Kirjastot poistamassa Robert Wiltonin teosta hyllyistään
Kirja Venäjän keisariperheen viimeisistä vaiheista on johtamassa syytteeseen Vantaan käräjäoikeudessa. Valtionsyyttäjä Jorma Äijälän mukaan teoksen esipuhe panettelee ja solvaa juutalaisia kansanryhmänä sekä herjaa juutalaisten uskontoa.
Syyte katsoo kirjan esipuheen syyllistyvän sekä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan että uskonrauhan rikkomiseen. Molemmat ovat Suomessa harvinaisia rikoksia.
Käräjille joutuva Robert Wiltonin teos Romanovien viimeiset päivät: kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin ilmestyi suomeksi vuonna 2000. Teoksen on julkaissut Lounais-Suomessa toimiva Tabernaculum Dei -niminen yhdistys. Sen suomentaja ja suomalaisen esipuheen laatija käyttää teoksen nimilehdellä salanimeä Jakim Boor.
Oikeusministeriö katsoi esipuheen tekstin rikolliseksi ja antoi syytemääräyksen jo viime helmikuussa. Valtionsyyttäjä laati syytteen toukokuun lopulla, ja Vantaan käräjäoikeudessa asia tulee käsittelyyn lähiaikoina.
Tulevasta syytteestä kertoi torstaina Suomen kirjastoseuran julkaisema Kirjastolehti verkkosivuillaan. Sen mukaan monet kirjastot ovat jo vetäneet tai vetämässä teoksen hyllyistään varaston puolelle.
Wiltonin kirjaan laaditussa esipuheessa väitetään, että juutalaiset ovat muita kansanryhmiä ja erityisesti kristittyjä uhkaava vakava vaara. Kirjoitus myös luettelee sotia, väkivaltaa ja rikoksia, joihin juutalaiset ovat Boorin mukaan ihmiskunnan historiassa syyllistyneet.
Samanlaisia aineksia sisältyy myös Wiltonin alun perin vuonna 1920 julkaistuun kirjaan. Esimerkiksi uusnatseja lähellä olevilla internetsivuilla teoksen on väitetty osoittavan, kuinka Venäjän vallankumouksen tekivätkin juutalaiset bolshevikit.
Tabernaculum Dei ry ilmoittaa perustavansa toimintansa Emanuel Swedenborgin (1688-1772) teologiaan ja filosofiaan. Jakim Boor taas on salanimi, jota on käytetty aiemminkin: 1940-50-luvuilla sen suojissa kirjoituksissaan julkaisi Espanjan silloinen diktaattori Francisco Franco.
Robert Wilton taas työskenteli Lontoossa ilmestyvän The Times -lehden Venäjän kirjeenvaihtajana vuodesta 1902 vuoteen 1919. Romanovien viimeiset päivät -kirjan ohella hän julkaisi kokemustensa perusteella myös teoksen Russia's Agony (1918). Molemmat ovat ilmestyneet useilla kielillä.
Tuhannen kappaleen painos on Helsingin Sanomien tietojen mukaan levitetty lähes kokonaan. Julkaisija on esimerkiksi lähettänyt sen kaikille kansanedustajille.
Kirjaa on levitetty sekä kirjakauppojen että kirjastojen kirjavälitystä hoitaville yhtiöille. Kirjan suomentajan tiedetään myös käyneen myymässä teostaan suoraan kirjastoille.
Perjantaina teosta ei löytynyt ainakaan Akateemisesta eikä Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta molemmista se oli tilattavissa. Espoon kirjastossa teos siirrettiin kielteisen asiakaspalautteen perusteella hyllystä viime joulukuussa, Vantaan kirjaston kaksi teoskappaletta ovat käytännössä olleet yleisön ulottumattomissa jo syksystä 2000.
Helsingin kirjastoihin teosta ei koskaan ole edes hankittu, mutta Suomen monista maakuntakirjastoista teos löytyy, ja useimmissa se oli ainakin vielä tällä viikolla lainattavissa.
"Meille on yllätys, että teosta ylipäänsä on vielä saatavilla kirjastoista", sanoo Helsingin juutalaisen seurakunnan asiamies Dan Kantor.
Hänen edustamansa seurakunta teki aikoinaan tutkintapyynnön Wiltonin kirjasta oikeusministeriölle. "Monet kirjastot kuulivat asiasta siinä vaiheessa, ja ymmärsimme, että kirjaa ollaan poistamassa hyllyistä."
Opetusministeriön mukaan kunnat itse harkitsevat, mihin toimenpiteisiin kirjan suhteen ryhtyvät. Tällä viikolla lääninhallitukset ovat tiedottaneet kirjastoille asiasta ja muistuttaneet, että kirjan levittäminen saattaa olla rikollista.
Minusta tämä on todella pöyristyttävää.
Juutalaisen seurakunnan vaatimuksesta valtion väkivaltakoneisto
KIELTÄÄ ihmisiä lukemasta kirjoja:
"Meille on yllätys, että teosta ylipäänsä on vielä saatavilla kirjastoista", sanoo Helsingin juutalaisen seurakunnan asiamies Dan Kantor.
Hänen edustamansa seurakunta teki aikoinaan tutkintapyynnön Wiltonin kirjasta oikeusministeriölle.
En toki väitä, että poliisi, syyttäjä ja tuomari olisivat tässä asiassa erityisesti juuri juutalaisten käsikassaroita. Samanlaista sensuuria on Suomessa harjoitettu muutenkin.
Suomen valtio on diktatuuri, joka kieltää kansalta virallisen valtioideologian vastaiset ajatukset. Kansalaisia esimerkiksi kielletään kertomasta toisille kansalaisille
tosiasioita afrikkalaisten kulttuurillisista ja geneettisistä erityispiirteistä, jotta kansa ei huomaisi afrikkalaisten väestöaineksien maahantulvimisen vaikutuksia yhteiskuntaan.
Syyttäjät, erityisesti valtakunnansyyttäjänvirastossa työskentelevä valtionsyyttäjä
Mika Illman, vastustavat sananvapautta ja kannattavat diktatuuria. Suomi on Neuvostoliiton kaltainen diktatuuri, jossa kansaa kielletään lukemasta kirjoja.
Miten tämän Venäjän vallankumousta käsittelevän kirjan
Romanovien viimeiset päivät kieltäminen Suomessa eroaa siitä, että Neuvostoliitossa kiellettiin Aleksander Solzhenitsynin kirja
Vankileirien saaristo?
HS Suomen valtion väkivaltakoneiston harjoittamasta sensuurista:
Kiihottaminen on harvinainen rikos
Jumalanpilkasta on Suomessa tuomittu 1930-luvulla Erkki Vala, joka julkaisi otteita Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejkin seikkailuista, ja 1960-luvulla Hannu Salama Juhannustansseistaan, siveettöminä meillä taas on takavarikoitu Henry Millerin Kravun kääntöpiiri ja Agnar Myklen Punainen rubiini.
Myös kiihottaminen kansanryhmää vastaan on Suomessa harvinainen rikos. Vuosina 1987-96 meillä tuomittiin siitä vain yksi ihminen, mutta viime vuosina konfliktit ovat yleistyneet ja tuomioita on rapsahtanut tiuhempaan.
Turkulainen kaupunginvaltuutettu tuomittiin vuosina 1999 ja 2001. Jälkimmäisen tuomion syynä oli internetsivuilla julkaistu kirjoitus ja pilakuva islaminuskoisista.
Vuonna 2000 joensuulainen mies tuomittiin lähetettyään uhkauskirjeitä marokkolaissyntyiselle professorille.
Kaksi vuotta myöhemmin kaksi vantaalaista nuorta miestä sai sakkoja maalattuaan toisen omistaman pakettiauton kylkeen tekstin "Thank god we were born white".
Niitäkin tapauksia on, jotka eivät ole edenneet käräjille asti.
Kansanedustaja Toni Halmeen (ps) Tuomiopäivä-kirjastakin tehtiin vuosi sitten tutkintapyyntö, mutta oikeusministeriö ei löytänyt siitä aineksia, joiden perusteella kirjoittajaa olisi voitu syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Vähän aiemmin suomenruotsalaiset kansankäräjät pohti, tekisikö se tutkintapyynnön Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaa Pentti Huttusta vastaan. Syynä oli Suomen Mieli -lehden pääkirjoitus, jossa kehotettiin suomalaisia luopumaan ruotsalaisista sukunimistään.
Klassinen esimerkki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on Adolf Hitlerin Taisteluni-kirja. Sotien jälkeen teos pysyi vuosikymmenien ajan visusti kirjastojen varastoissa, eivätkä kaikki vieläkään anna 1940-luvulla painettuja harvoja kappaleitaan kotilainaksi.
Toisaalta on aina otettava huomioon perusoikeuksiin kuuluva sananvapaus: mitä tahansa jonkun mielestä ikävää julkisuutta ei voi pitää kiihottamisena.
Rikoslain mukaan kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan rangaistuksena on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Uskonrauhan rikkomisesta rangaistus on sakkoa tai kuusi kuukautta vankeutta. Robert Wiltonin Romanovien viimeiset päivät -kirjan esipuheen laatijalle syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta.
Valtion väkivaltakoneiston harjoittamaa poliittista mielipidevainoa (syyttäjän vaatimaa poliittista vankeustuomiota) vastustaakseni julkaisen tässä
tämän googlella löytämäni selostuksen tästä kirjasta, jonka lukemisen totalitaristit haluavat estää:
Tiivistetty esitys Robert Wiltonin kirjasta “ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT, kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin”. Venäjän vallankumous ei ollut bolsevikkien aikaansaannos, vaan se oli kasaarieliitin suorittama vallankaappaus Venäjän tsaarilta.
(Tekstissä käytetty nimitys kasaarieliitti tarkoittaa siis kasaarijuutalaiseliittiä)
Robert Wilton, joka oli toiminut 17 vuotta Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana, oli nähnyt vuoden 1917 bolsevikkikumouksen verisyyden tapahtumapaikalla Pietarissa. Hän ryhtyi itse tutkimaan tsaariperheen murhaa yhdessä virallisen tutkintatuomarin Nikolai Sokolovin kanssa. Kuten aikaisemmin jo sanottiin (näillä nettisivuilla), sai hän tässä tutkimuksessaan selville asioita, joista virallinen historiankirjoitus on vaiennut. Wiltonin kirja “The Last Days of the Romanovs” ilmestyi Lontoossa ja New Yorkissa 1920. Sen ranskankielinen versio “Les Derniers Jours des Romanoffs” oli ilmestynyt Pariisissa 1921.
Kirjan ranskankielisessä versiossa Wilton esittää bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Kyseiset luettelot hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Luetteloista paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! Ylivoimainen enemmistö muodostui juutalaisista, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Tästä seuraa, että historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut tietyn organisaation kasaarieliitin suorittama vallankaappaus Venäjällä.
Paljastaessaan Venäjän vallankumouksen sekä tsaarinperheen murhan kansainvälisten juutalaisten operaatioksi Wilton joutui itse tämän tehokkaan organisaation vainon kohteeksi. Niinpä hänen kirjansa vedettiin pois kirjakaupoista, ja hän menetti työpaikkansa Times-lehdessä.
Melkein samoin on käynyt nykyisinkin, sillä tämän teoksen suomentaja ja sen suomalaisen esipuheen laatija Jakim Boor joutui Vantaalla käräjille syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta, jossa syyttäjänä oli valtionsyyttäjä Jorma Äijälä.
Helsingin juutalainen seurakunta oli tehnyt Wiltonin kirjasta tutkintapyynnön oikeusministeriölle. Tässäkin tapauksessa Wiltonin suomennettu teos on vedetty pois kirjastoista ja kirjakauppoihin ei enää tilata uusia painoksia kyseistä teosta.
Teos sai ankaran hälyn kasaarieliitin keskuudessa osittain siksi, että siinä paljastuu heidän rikoksensa: esim. tsaariperheen murha, Venäjän sivistyneistön murhat ja kasaarieliitin luoman Neuvostoliiton suorittamat hirmuteot noin. 60 milj. kuollutta ihmistä. Nämä neuvostovaltion kansanmurhat mainitaan jo suomennoksen esipuheessa.
Kasaarieliitti ei myös hyväksy esipuheen julkaisemia totuuksia juutalaisten kasaarialkuperästä, heidän luonteestaan, joka juontaa juurensa helvetillisestä Talmud-uskonnosta sekä paljastuksia siitä, että kasaariylimystö muodostaa vaaran koko ihmiskunnalle. Heidän osuutensa kautta historian kansainvälisissä selkkauksissa ja politiikassa - ei vain Venäjän vallankumouksessa - on kiistaton. Esipuheen mukaan kasaarimafian seuraava päämäärä on kolmas maailmansota. Näiden totuuksia julkistamista juutalaiseliitti ei hyväksynyt, siksi Jakim Boor joutui käräjille.
Näin kasaarieliitin rikokset ja hirmuteot paljastava kirja saatiin pois suurimman osan ulottuvilta.
Wiltonin teos (suomennos: Tabernaculum Dei ry Vantaa 2000)
Ensimmäisessä luvussa sanotaan mm., että “Lopultakin voidaan kertoa totuus Nikolai II:n, Venäjän tsaarin, sekä hänen vaimonsa ja perheensä marttyyrikohtalosta. Se perustuu todisteisiin, jotka on saatu asiaan kuuluvasti suoritetusta ja lainmukaisesta tutkimuksesta. Silminnäkijöiden allekirjoittamat valaehtoiset todistajanlausunnot ovat tämän kirjoittajan hallussa, mutta hän ei paljasta lausunnonantajien henkilöllisyyttä, sillä he ovat yhä neuvostoviranomaisten - murhaajien - vallassa. Tulee aika, jolloin rangaistuspäivä sarastaa. Kirjoittaja on pyrkinyt esittämään oikeudenkäynnin avauksen täysin tietoisena siitä, että todisteiden lopullinen käsittely tuomioistuimessa osoittaa hänen väitteensä oikeaksi ja saa aikaan syyllisyystuomion”.
Valitettavasti tuo “rangaistuspäivä” ei ole vieläkään koittanut, vaikka järkyttävästä rikoksesta on jo kulunut 86 vuotta. Toivottavasti mafiaryhmän (kasaarieliitti) rikokset tullaan selvittämään tulevaisuudessa. Kasaarieliitin kansainvälinen valta on nykyisin niin voimakasta, että yleensä ottaen heidän rikoksiensa selvittäminen julkisesti ja vielä siten, että selvitykset johtaisivat syytteisiin, on lähes mahdotonta. Kansakuntien tulisi riisua hartioiltaan kasaarieliitin valtarakenteet: vasta sen jälkeen koittaisi tämän voimakkaan ryhmän tekemien rikoksien tutkimisen, arvioinnin ja tuomitsemisen aika. Mutta se aika tulee vääjäämättömästi, sille ei mahda kieroimmatkaan kasaarieliitin juonittelut yhtään mitään, sillä pahuus kantaa aina mukanaan rangaistuksen.
Tuo järkyttävä tapahtuma, tsaariperheen murha, tapahtui heinäkuun 16. päivän jälkeisenä yönä vuonna 1918 Jekaterinburgissa. Keisarin perhe ja sen uskolliset seuralaiset - kaikkiaan yksitoista henkeä - vietiin pieneen huoneeseen, joka sijaitsi samassa talossa, johon heidät oli tuotu vangeiksi. Siellä heidät ammuttiin kuoliaaksi revolvereilla. Minkäänlaista oikeudenkäyntiä ei pidetty. Ennen kuin kuolema vapautti heidät kärsimyksistään, he olivat joutuneet kokemaan pahoinpitelyä, joka merkitsi hirvittävää henkistä ja ruumiillista kidutusta. Kun uhrit olivat hengettömiä, ruumiit vietiin metsään ja hävitettiin täydellisesti. Selvää on, että nämä teot olivat harkittuja ja murhat huolellisesti valmisteltuja.
