Kävin mielenkiintoista väittelyä Neuvostoliitosta kotoisin olevan, Suomessa kymmenkunta vuotta asuneen Vera Izrailitin kanssa, joka ateistisesta maailmankatsomuksestaan huolimatta sanoo olevansa juutalainen. Minun mielestäni juutalaisuus on uskonto ja hänen mielestään etnisyys.
Vera sanoi, että ei antanut jouluna yhtäkään joululahjaa kenellekään; perusteluna oli:
olen kuitenkin juutalainen, perkele
En voinut olla kommentoimatta:
Oletko sinä muka juutalainen? Luulin sinun olevan ateisti. Sinulla on vähän liian järkeviä mielipiteitä teistiksi. Yleensä johonkin satuolentoon (Jahve, Jeesus, Allah, Krishna, whatever) uskominen korreloi positiivisesti muidenkin idioottimaisten uskomusten kanssa.
Vera:
Mikko: olen ateisti ja juutalainen - onko ateistijuutalainen sulle jotenkin uusi ja tuntematon käsite?
Mikko S:
Mikko, oletko koskaan kuullut siitä, että ihmisiä voidaan sanoa juutalaisiksi ihan syntyperän perusteella. Siten Vera voi aivan hyvin olla ateisti ja juutalainen. Tämä juutalaisuus on toki aivan eri asia kuin se, että on juutalainen uskonnoltaan.
Saatuani noin tyhmiä vastauksia minun piti vääntää asiaa rautalangasta vähän pidempään:
Olen toki (lapsesta asti) kuullut ihmisten puhuvan etnisistä juutalaisista, joten ei minulle ihan aikuisten oikeasti tarvitse sentään selittää tuota käsitettä. En itse kuitenkaan pidä tuota käsitettä mielekkäänä. En näe juutalaisia etnisenä ryhmänä, vaan juurikin uskontokuntana. Siksi ateistijuutalainen on mielestäni käsitteellinen mahdottomuus.
Suomalainen juutalainen on etnisesti suomalainen. Hän lakkaa olemasta juutalainen, jos hän eroaa juutalaisesta seurakunnasta. Silloin hän on yksinkertaisesti suomalainen, ilman mitään muuta etnisyyttä.
Esimerkiksi minun vanhempani olivat lapsena ja nuorena suomalaisia luterilaisia, mutta erosivat kirkosta tultuaan täysi-ikäisiksi. He eivät ole mitään "etnisiä luterilaisia" vain siksi, että heidän syntyessään heidän vanhempansa olivat luterilaisia. Minua ei voi sanoa "etniseksi luterilaiseksi" sillä naurettavalla perusteella, että kaikki neljä isovanhempaani olivat luterilaisia.
Natsit määrittelivät juutalaisen etnisiteetin juurikin isovanhempien perusteella: etniseksi juutalaiseksi katsottiin jokainen, jonka isovanhemmista enemmän kuin yksi oli ollut juutalaisen seurakunnan jäsen.
Itse en kannata tällaista uskonnon periytymistä enkä näe juutalaisuutta etnisyytenä. Kaikki juutalaisten ns. etniset traditiot pyörivät kuitenkin juutalaisen uskonnon eli judaismin ympärillä. Juutalaisuutta etnisyytenä ei ole olemassa ilman judaismia uskontona.
Jos et usko judaismiin, et ole juutalainen, huolimatta juutalaisista sukulaisistasi. Vastaavasti minä en usko luterilaisuuteen, joten en ole luterilainen, huolimatta luterilaisista sukulaisistani. As simple as that.
Vera jatkoi väittelyä
uudessa postauksessa:"En itse kuitenkaan pidä tuota käsitettä mielekkäänä. En näe juutalaisia etnisenä ryhmänä, vaan juurikin uskontokuntana."
Juutalaiset ovat silti olemassa etnisenä ryhmänä riippumatta siitä pidätkö sinä tätä käsitettä mielekkäänä vai et.
Tämä on pelkkää inttämistä vailla perusteluja.
Vertaa allaolevaan imaginaariseen väittelyesimerkkiin:
Meitsi: En pidä germaanista rotua mielekkäänä käsitteenä. Germaaniset kielet ovat kieliryhmä eivätkä germaanisten kielten puhujat ole yhtenäinen rotu. Amerikkalaiset neekerit puhuvat äidinkielenään englantia eli germaanista kieltä, mutta eivät ole rodullisesti samanlaisia kuin niinikään germaanista kieltä puhuvat suomenruotsalaiset.
Opponentti: Germaanit ovat silti olemassa rotuna riippumatta siitä, pidätkö sinä tätä käsitettä mielekkäänä vai et.
Kyseessä on siis pelkkä inttäminen ja jalan polkeminen, tyyliin: "Mä nyt vaan olen sitä mieltä, että asia on näin. Emmä rupee sulle mitään perusteleen. Se nyt vaan on näin. Usko jo, perkele."
No, kyllä Vera sentään edempänä esittää jotain perusteluja ja omia määritelmiään etnisyyden käsitteelle. On vain jotenkin turhaa ensin heittää tuollaista juupas-eipäs-inttämistä. Tässä Vera nyt sitten esittää, miten hän itse hahmottaa etnisyyden:
"Suomalainen juutalainen on etnisesti suomalainen. Hän lakkaa olemasta juutalainen, jos hän eroaa juutalaisesta seurakunnasta. Silloin hän on yksinkertaisesti suomalainen, ilman mitään muuta etnisyyttä."
Näyttääpä siltä että ymmärrät koko etnisyyden käsitteen väärin. Suomalainen juutalainen on useimmiten etnisesti juutalainen. Hän voi myös olla etninen suomalainen, ja jotkut onkin, tai vaikkapa etninen kiinalainen.
Etnistä ryhmää määrittelee ainakin oletettu yhteinen geneettinen alkuperä, nimi, ja se että sen jäsenet pitävät sitä sellaisena. Siihen myös usein kuuluu yhteisen historian taju ja jonkin verran yhteisiä kulttuurillisiä elementtejä, joista yksi saattaa olla esim. uskonto. (Etnisyydestä voit lukea lisää vaikkapa Anthony D. Smith:in The Ethnic Origins of Nations:ista.)
Juutalaisten yhteinen geeniperimä ei ole edes oletettu vaan suht. hyvin tutkittu fakta, löytyy googlaamalla jos huvittaa. Mitä etnisen ryhmän määritelmän subjektiiviseen osuuteen tulee, anteeksi vaan, 13 miljoonan juutalaisen mielipide painaa tässä paljonkin enemmän kuin omasi. Valitan.
Jaaha.
Kulttuurillinen etnisyyden määritelmä minun nähdäkseni johtaa juuri siihen, että joku venäläinen Vladimir Mandelbaum ja ranskalainen Jean-Jacques Blumenthal eivät kuulu samaan etniseen ryhmään. Edellinen on etnisesti venäläinen ja jälkimmäinen etnisesti ranskalainen. He molemmat voivat määritellä itsensä juutalaisiksi, jos kuuluvat juutalaiseen seurakuntaan. Jos taas molemmat ovat esim. ateisteja tai kristittyjä, he eivät ole juutalaisia. Ryssä on ryssä ja ranskalainen on ranskalainen. En minä näe heidän välillään mitään mystistä yhteyttä ihan vain siksi, että heillä sattuu olemaan juutalaisia esi-isiä.
Jos etnisen ryhmän määrittelee yhteinen geneettinen alkuperä, silloin esim. pohjoiseurooppalaisen rotutyyppiin kuuluvien suomalaisten on katsottava olevan etnisesti samaa ryhmää kuin pohjoiseurooppalaiseen rotutyyppiin kuuluvat ranskalaiset. Toki jonkun mielestä kaikkien Euroopan maiden väliset kulttuurierot ovat pieniä verrattuna länsimaisen sivilisaation ja muiden kulttuuripiirien välisiin eroihin, mutta tämä ei ole kovin relevanttia
etnisyyden käsitteen kannalta. On ilmiselvää, että suomalaisten ja ranskalaisten katsotaan olevan kaksi erilaista kansaa.
Geneettisesti suomalaisen kaltainen ranskalainen ei ole etnisesti samanlainen kuin suomalainen. Etnisyyttä ei voida määritellä geneettisesti.
Juutalaisten yhteinen geeniperimä on pelkkä vitsi. Asiaa koskevat "tutkimukset" ovat selvästi tarkoitushakuisia ja epäluotettavia. Melkein mitä tahansa geenejä voidaan löytää melkein mistä tahansa maapallolta. Toki esim. Suomen juutalaispopulaatio on tilastollisesti erilainen kuin Suomen väestö kokonaisuutena, mutta tilastollisia geneettisiä eroja eri populaatioiden välillä löytyy minkä tahansa ryhmien välillä. On täysin mielivaltaista ja tarkoitushakuista määritellä ensin populaatio nimeltä "Suomen juutalaiset" ja sitten mitata tämän populaation tilastollisia geneettisiä eroja verrattuna populaatioon nimeltä "Suomen koko väestö". Yhtä hyvin voitaisiin verrata helsinkiläisten, turkulaisten ja tamperelaisten geenejä toisiinsa, niistäkin nimittäin löytyisi tilastollisia eroja.
Populaatio nimeltä "maailman juutalaiset" on geneettisesti hyvin epäyhtenäinen. Juutalaisten keskinäiset geneettiset erot ovat paljon suurempia kuin esim. Euroopan juutalaisten ja muiden eurooppalaisten väliset erot. On olemassa
neekereitä, jotka ovat uskonnoltaan juutalaisia. On olemassa
juutalaisia, jotka ovat rodultaan pohjoiseurooppalaisia. Juutalaisten väittäminen geneettisesti yhtenäiseksi kansaksi on täysin naurettavaa. (Ks. aikaisempi rautalankaesimerkkini "germaanisen rodun" olemattomuudesta.) Pohjoiseurooppalaisen näköisellä juutalaisella (esim. Daniel Cohn-Bendit,
Alicia Silverstone jne.) on geneettisesti paljon enemmän yhteistä pohjoiseurooppalaisen näköisen ei-juutalaisen kanssa kuin lähi-itämaalaisen näköisen juutalaisen (esim. Ben Zyskowicz) kanssa,
mustista afrikkalaisista juutalaisista puhumattakaan.
"Itse en kannata tällaista uskonnon periytymistä enkä näe juutalaisuutta etnisyytenä. Kaikki juutalaisten ns. etniset traditiot pyörivät kuitenkin juutalaisen uskonnon eli judaismin ympärillä."
Aika monen etnisen ryhmän ns. etniset traditiot pyörivät aika paljon kyseisen ryhmän uskonnon ympärillä, eikä mielestäni juutalaisilla sen enempää kuin muilla. Toki jos oikein yrittää niin voi löytää yhteyksiä uskontoon sellaisistakin asioista kuin Euroopan juutalaiset kielet, USA:n juutalainen teatteriperinne, bagel-lohivoileivät tai pikkukivien laittaminen hautojen päälle, mutta jos lähdetään tähän niin joudutaan toteamaan että ihmiskulttuureissa on aika vähän sellaista joka ei liity paikalliseen uskontoon tavalla tai toisella. Ja kuten sanoinkin, sun ei tarvitsekaan nähdä juutalaisuutta etnisyytenä jos et halua - riittää että me nähdään se etnisyytenä - mutta yleisesti ottaen omien näkemystensä synkronointi reaalimaailman tosiasioiden kanssa on suht. terveellinen harrastus.
Jaaha.
On kyllä täyttä roskaa, että juutalaisilla ns. etniset traditiot eivät pyöri uskonnon ympärillä sen enempää kuin muilla. Uskonto on se kitti, joka pitää juutalaiset yhdessä. Juutalaiseen perheeseen syntynyt henkilö voi kokea itsensä juutalaiseksi vielä käännyttyään esim. kristityksi tai ateistiksi, mutta vain juutalaisen uskonnollisen yhteisön ylläpitämän etnokulturaalisen identiteetin vuoksi. Ilman juutalaista uskontoa ei ole olemassa juutalaista etnokulturaalista identiteettiä.
Ateistiksi kääntyneet ex-juutalaiset voivat kokea itsensä etnisiksi juutalaisiksi vain siksi, että juutalaisten enemmistö kuitenkin ylläpitää juutalaista "kulttuuria" nimenomaan kuulumalla juutalaiseen seurakuntaan. Juutalainen uskonto on se viiteryhmä, jonka ulkojäseniä tai hangaround-jäseniä seurakunnasta eronneet "eksyneet lampaat" voivat edelleen kokea olevansa. Juutalaista kulttuuria ei olisi, jos kukaan ei ylläpitäisi juutalaista uskontoa. Jos kaikki juutalaiset kääntyisivät ateisteiksi, he eivät todellakaan kokisi enää parin sukupolven päästä olevansa "etnisiä juutalaisia".
Veran mielestä juutalaisen etnokulturaalisen identiteetin määrittelevät subjektiivisesti juutalaiset itse, joten terveen peniksen ("ympärileikkaamattoman" peniksen) omistavan goy-boyn mielipiteellä juutalaisten etnisyydestä ei ole mitään merkitystä. No, tämä Veran näkemys on eräänlaista etnokulturaalis-kollektiivista solipsismia. Yleensähän solipsismilla tarkoitetaan sitä, että ihminen uskoo olevansa yksin koko maailmankaikkeudessa. Veran näkemys on jonkinlaista juutalaisen etnisyyden ympärille rakentunutta kollektiivista solipsismia: kenenkään ei-juutalaisen mielipiteellä ei ole mitään merkitystä, juutalaiset voivat subjektiivisesti uskoa olevansa etnokulturaalisesti ja geneettisesti yhtenäinen kansa huolimatta esim. venäläisen juutalaisen ja ranskalaisen juutalaisen ilmiselvästä kulttuurierosta ja huolimatta eurooppalaisten juutalaisten ja afrikkalaisten juutalaisten ilmiselvistä geneettisistä eroista.
Ihminen voi toki uskoa tuollaiseen subjektivismiin ja relativismiin ja inttämiseen. (Kuu on juustoa, koska minä sanon sen olevan juustoa; sinun mielestäsi se ei ole juustoa, mutta sinun mielipiteestäsi minä en välitä hevon vittua.)
Jotenkin kuitenkin tekee mieli kommentoida tätä Veran subjektivismia heittämällä hänelle takaisin hänen oma loppulauseensa "yleisesti ottaen omien näkemystensä synkronointi reaalimaailman tosiasioiden kanssa on suht. terveellinen harrastus".
Todellisuus on objektiivinen. Ihmisen identiteetti on osittain subjektiivinen, mutta loputon "Mä nyt vaan olen sitä mieltä, että asia on näin. Emmä rupee sulle mitään perusteleen, koska mulla on oikeus subjektiivisesti määritellä mun itseni kannalta relevantteja juttuja"-tyylinen inttäminen ei ole kovin rationaalista.