keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Erkkomedia valehtelee mustalaisista

Aatos Erkon omistama lehti kertoo Aatos Erkon omistaman tv-kanavan uutisissa levitetystä tarkoitushakuisesti vääristellystä "tutkimustuloksesta":


Nelonen: Romanit syrjityin vähemmistö

Nelosen uutiset kävi läpi kaikki käräjäoikeuksissa käsitellyt syrjintäsyytteet vuosilta 2004–2006. Kolmen vuoden aikana tapauksia oli käsitelty kaikkiaan 45, siis noin 15 tapausta vuodessa.


Nämä käräjäoikeuksissa käsitellyt syrjintäsyytteet perustuvat tietysti asianomistajien tekemiin rikosilmoituksiin.

Mustalaisten tekemät rikosilmoitukset mustalaisten "syrjinnästä" eivät tietenkään ole millään tavalla relevantti mittari todelliselle syrjinnälle.

Erkon omistama lehti kuitenkin toistaa sellaisenaan Erkon omistaman tv-kanavan uutisissa esitetyn valheen, että mustalaisten esittämät väitteet olisivat oikeustieteelliseen tai yhteiskuntatieteelliseen tutkimustulokseen perustuva objektiivinen fakta.

4 kommenttia:

  1. Suomessa mustalainen huutaa 15 kertaa vuodessa "Rasisti! Rasisti!" Siispä Suomessa tehdään vuosittain 15 mustalaisiin kohdistuvaa rasistista rikosta.

    Jostain syystä mieleeni tulee eräs toinen päättelyketju, jota suuresti ihannoin.

    Henkilö X massamurhaa 50 ihmistä ja tappaa lopuksi itsensä. Henkilö X harrasti väkivaltaisten tietokonepelien pelaamista. Siispä väkivaltaiset tietokonepelit aiheuttavat massamurhaavaa käyttäytymistä ja ne on kiellettävä, poltettava sekä lisättävä jälkikäteen erikoismainintana Raamattuun.

    Eräässä sanomalehdessä käsiteltiin tuota samaa mustalaisrasismiuutista. Ensin todettiin, että lain mukaan ravintolalla on oikeus valikoida asiakkaansa ja estää sellaisen henkilön pääsyn sisään, jonka voidaan jostain syystä olettaa aiheuttavan järjestyshäiriöitä. Heti perään kirjoitettiin kuitenkin, että mustalaisen pääsyn estäminen ravintolaan on väärin. Piste. Ei voi ymmärtää.

    VastaaPoista
  2. Uutisen mukaan selvitys perustui käräjäoikeudessa käsitellyihin tapauksiin. Eli jokaisessa tapauksessa näyttöä rikoksesta on täytynyt olla, koska syyttäjä on tehnyt syyttämispäätöksen.

    VastaaPoista
  3. Kyseiset "rikokset" ovat kuitenkin olleet vain sellaisia, että mustalaisilta on evätty pääsy kauppaan tai ravintolaan. Tällaisten "rikoksien" perusteella ei todellakaan voida sanoa, että mustalaiset olisivat Suomen syrjityin vähemmistö.

    VastaaPoista
  4. Mustalaiset tietävät itsekin, miksi heidät torjutaan yleisten paikkojen ovilla. Pitävät itseoikeutenaan silti päästä sisälle harrastamaan juuri sitä miksi heidät torjutaan: varastamista, kapupustelua ja rähjäämistä. Lisäksi nimittelevät toisia asiakkaita homoiksi, huoriksi y.m. mutta kimpaantuvat kun itse saavat takaisin ja alkavat huutaa: RASISTI, RASISTI!

    VastaaPoista